Eräänä yönä

Eräänä yönä me menimme erääseen paikkaan, missä oli eräitä ihmisiä. Pimeässä, kaiken keskellä oli valoa ja siellä jotenkin niin lämmintä. Paikka oli teollisuusalueella, missä yleensä on niin kovin ankeaa, rosoista ja epäsiistiä. Niin nytkin, mutta toisella lailla, tuntui hyvältä.

Eräänä yönä on Juha Salmisen käsikirjoittama ja ohjaama esitys, Jokiteatterin näytelmä, musiikilla höystetty spektaakkeli, mikä ei voi jättää ketään "ihankiva-tunnelmaan". Teksti on niin osuvaa ja se pistää miettimään, välillä haukkomaan ilmaa, että ei hemmetti, niin se on tai niin sen täytyy olla.
Musiikki on Edu Kettusen ja siitä vastaa Ratapihaorkesteri! Wau, hitto mikä pumppu! Ville Viinikainen kahden naisen, (Anna Kuurne ja Juulia Rihu) kanssa laittaa tuulemaan. Se vaan niin toimii. Anna Kuurneen melodica jäi mieleen, Juulia Rihun saksofoni soi yössä niin, että sitä ei voi kuvata, se täytyy kuulla. Ville Viinikaisen laulutulkinnat olivat ihan mielettömiä!!!
Vaikka - kaikki näyttelijät osallistuivat, aivan mahtavaa!

Tapahtumat sijoittuvat Timpan autokorjaamoon, mikä sijaitsee kaikesta sivussa. Missä sitten korjataan muutakin kuin autoja. Se on juuri sellainen korjaamo, minne itsekkin haluaisi joskus "eksyä", juomaan inkiväärijuomaa ja pelaamaan ristinollaa. Siellä istuu Kenraali (Aulis Forssell), vaimoaan kaipaava leski. Liikuttava vanha mies, joka kaikessa höperyydessään koskettaa.

Korjaamolle tulee erilaisia ihmisiä ja niin vaan he ovat heti kaikki jotenkin yhtä, aivan kuin samaa perhettä. Jokaisella on omat kuvionsa, ne omat murheensa, mutta ne jaetaan ja ollaan tukena. Itse asiassa sitä alkoi toivoa, että ihan oikeesti olisi olemassa Timpan korjaamo, mihin voisi viedä autonsa korjattavaksi ja saada siinä sivussa itsekkin jotain niin tärkeää apua.
Jenkki Nieminen veti Taunon roolin niin kuin olisi ennenkin heilunut näyttämöllä. No on, mutta nyt sillä erotuksella, että taisi olla basson varressa vain kerran. Huima rooli ja miten luonteva esitys. Nostan hattua, ei kun lipun salkoon.
Elina Perälä ensin vihaisen ja sitten niin kovin sympaattisen Vilman osassa oli liikuttavan uskottava. Tyttörukka, oikein alkoi toivoa, että hänen elämäänsä tulisi jotain kivaa.
Minna Sipinen kun paukahti paikalle, niin johan oli melkonen paukaus, kun Tanen auto huusi polttimoita ja Tane oli niin kovin, kovin tulisieluinen, kertakaikkiaan aivan mahtava!
Elli Harju tupsahti paikalle Josefinena, nuorena tyttönä, joka osoitti sormellaan isäänsä, itse Timppaa.

Itse Timppa (Aarni Ruuhimäki) oli nöyränä se kaiken kunkku, korjaamon pyörittäjä, jolla oli sydäntä kaikelle muullekin kuin autojen murheille. Hän se vaimonsa Ritvan (Anu Ruuhimäki) kanssa tanssi korjaamon sisuksiin niin herkästi, että sitä väkisinkin toivoi, että kaikki heilläkin sujuisi hyvin.

Lisää herkkyyttä toi Jyri Turunen, korjaamon Repe, joka toivoi elämältä jotain muutakin, kuin sitä kaiken kattavaa arkea. Hän se halusi Marinsa (Juulia Rihu) kanssa jättää kaiken ja lähteä jonnekin. Hieno duetto!

Rautalonkka oli se vanha viisas mies, jonka housuissa oli Tommi Vääränen. Kuolemansairas mies, jolla oli viisaus hallussaan. "Ihmisen käsi on hieno. Niin kauan kuin veri kiertää, se on lämmin ja kylmyys pysyy poissa."

Tässä näytelmässä oli niin paljon ihmisen elämään ja kuolemaan liittyviä juttuja, että se ei vaan voi olla koskettamatta, ketään. Olin niin otettu, että voisin olla sanaton, mutta yritin kuitenkin jotain sanoa.

Kaiken tämän yön mystisen tarinan valotti ja äänistä vastasi Jyrki Kleimola. Kaikki vaan niin toimi, kuten ratapihalla pitääkin toimia!

Viltti mukaan ja vinha fiilis ja nauttimaan tästä, hiukan erilaisesta, mutta niin kovin koskettavasta spektaakkelista!!!

Kuvat: Matti Suuronen