tiistai 30. tammikuuta 2024

Aina joku eksyy

 Kouvolan teatterin vuoden 2024 toinen ensi-ilta oli Aina joku eksyy. Reko Lundanin tekstin pohjalta varsin onnistuneesti ja oivaltavasti sovittanut ja ohjannut Mari Kahri.

Olen nähnyt näytelmän joskus aiemmin, joten olin hivenen hollilla, mistä oikein on kyse, mutta aina niin piristävää nähdä erilainen toteutus. Muistin, että Aina joku eksyy herkistää ja kyyneleet vuotavat vuoroin liikutuksesta ja sitten taas naurusta. Hyvän näytelmän elementit!

Aiheena on perhe ja eritoten sen kipupisteet. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Käyttäytyypä kukin miten tahansa, häntä ei voi syyttää, koska jostainhan se johtuu.

Pääosaa vetää aivan upeasti vieraileva tähti Minna Kivelä, joka Hanna Rinteen osassa räväyttää potin. Eikä riitä sekään, sillä hänellä on vielä rooli olla Suvi, nuori koululainen. 

Hanna Rinne on sairaalassa ja muistisairas. Aikuiset lapset kipuilevat siitä, kuka huolehtii ädistä, joka ei se ihan paras äiti ole ollut. Kaksoset Aki ja Liisa, joista Liisa on ollut se uhrautuvainen, koska onhan se sentään meidän äiti. Satu Lemola ja Panu Poutanen rooleissaan ovat vertaansa vailla. 

Ensimmäinen puoliaika menee vauhdilla, kun käydään läpi aikaa, jolloin sukua kuolee ja mennään naimisiin. Satu Taalikainen on ihanan reipas ja raikas Hanna Rinne nuorena. Tapaa miehensä Ripan, jonka osan vetää vieraileva hurmuri Jarno Hyökyvaara.

Väliajan jälkeen on hauskoja kohtauksia ajasta, jolloin lapset olivat koulussa. Se oli sitä aikaa, jolloin opettajat olivat melkoisia karttakepin kanssa heilujia.

Raimo Räty on niin valloittava opettaja, että kyllä tässä sai nauraa vedet silmissä. 
Sen verran on ikää itsellä, että kyllä tämän näytelmän aikana sain velloa melkoisissa nostalgiapöhinöissä.

Kun Aki ja Liisa mittelevät toisiaan, niin se on melkoista tulitusta ja kyllä oli naama märkänä, kun Aki lopulta antaa tunnustusta siskolleen Liisalle. Panu Poutanen ja Satu Lemola välittävät sen tunteen hyvin, kun ollaan sisaruksia ja miten yhteistä asiaa (äitiä) voidaan jakaa. 

Aina joku eksyy on todella koskettava näytelmä, kaikin tavoin. 

Kuvat: TAVATON media

sunnuntai 21. tammikuuta 2024

Kuumia aaltoja

 Kouvolan teatterin vuoden 2024 ensimmäinen ensi-ilta oli Kuumia aaltoja. Ihanan lämmin esitys pakkasen puremille. 
Tekstin takana on Anne Prokofjeff ja rooleissa loistavat Annina Rubinstein ja Johanna Heimonen. Molempien rooliniminä Anne. 
Kuumat aallot on ohjannut Tiina Luhtaniemi
Ennen esityksen alkua yleisö pääsi laulamaan karaokea. Aivan mahtavaa. Ja baari on auki koko esityksen ajan!

Kaksi Annea tapaavat karaokebaarissa. Anne Puumala ja Anne Aalto eli Anne A ja Anne P (seuralaiseni kertoi olevansa Neiti C). Juttu alkaa heillä heti luistaa, lähinnä Anne A:n ansiosta, joka on se avoimempi ja räväkkäämpi tyyppi. Anne P hieman lämmettyään on samaa luokkaa. 

Naiset puhuvat omista asioistaan, naisten vaivoista ja ihan mistä vaan aika lailla suorasukaisesti, siis sillä tavalla ja tyylillä, että kyllä pani nauramaan ihan vedet silmissä. Välillä tuli se hetki kun, leidit hyppäsivät laulamaan, koska oltiinhan karaokebaarissa. Biisit olivat kyllä aivan huippuja.


Kaksi erilaista Annea, ystävystyy ja saadaan tutustua heihin illan aikana. 
Annina Rubinsten on Anne P. aivan ihana, iloinen, välillä suruinen, mutta herttainen Anne, joka kipuilee eronsa kanssa. Johanna Heimonen on Anna A, jonka tyyli on hivenen riehakas ja rempseä. Asiat sanotaan niin kuin ne ovat.

Molemmat osaavat laulaa todella sielujen syövereihin. Kun Anne A vetäsee Antti Tuiskun Peto on irti, biisi saa aivan uuden merkityksen. Sitä suorastaan mykistyi, että mitäs kumman kuumaa kuullaan nyt!

Kuumia aaltoja on esitys, missä menee kuumia aaltoja kaiken aikaa. Viihdettä koko paketti niin täysin, ettei siitä voinut muuta kuin nauttia. Tekee heti mieli nähdä uudestaan, koska niin hauskaa meillä siellä oli.