Kymijoki-antologia eli Kulttuurimatkailua kotikonnuilla

Pyhäaamu valkeni ja valittavana oli joko se, että murehtisin kotona surullisia asioita tai lähtisin Voimateatterin bussimatkalle. Valitsin sen bussimatkan ja niin tuli melkein lentävä lähtö.
Kulttuurimatkailua kotikonnuilla, mikäs sen parempaa - vuorossa oli Tienraivaajia, Persoonia ja Unohdettuja naisia ja reitti oli Kuusankoski - Enäjärvi - Sippola - Elimäki - Koria.

Voimateatteri on nyt värkännyt Piia Kleimolan johdolla aivan ihanan tavan kertoa ihmisille paikkakunnan historiaa, esitellä menneitä ja tutustuttaa paikkoihin paikan päällä. Bussi kuljettaa kaiken aikaa portailta portaille. Kun hyppäsin bussiin Matkakeskuksesta, siellä oli vielä tilaa, mutta kun poikkesimme Kuusaalla Taideruukilla, niin sieltä tuli loput ja ei varmaankaan montaa paikkaa ollut tyhjänä.

Siel se jo ol taiteilija (Seppo Lahtinen), joka maalas, sateest huolimatta. Onneks ol tehtaan pyykkäri (Paulette Etelävuori), jol oli hälle lämmint mehuu sukan varres ja piparii... Me kattelimme heit bussin ikkunast, ku sitä enne pyykkär ol käyny haastelee meil omast elämästää ja vähä sen maalarinkii.
Kuppari-Hanna (Piia Kleimola) hyppäs kyytii kans ja siit se meijän matka alko. Hanna haastel mukavii ja lupas liekkikupata meit, jos o tarvis, ku siin menee samal ihokarvatkii. Ei olt jonos kettää.

Meil ol siis nii taitava kuski, jot kaik pienimmätkii polut hää ajo ja kuletti autoo nii ku ois ennenkii ajant. Mikäs meijän ol olles, ku vettä tuli välil taivaha täyelt, mut ei myö pahemmin päästy kastumaa.
Enäjärvel, meil ol vastas kaffitus. Siis kaffii ja nisuu ol tarjol. Iän kaike vanhal seuratalol, mikä raasu rakennus näytti hiuka väsyneelt, mut siel ol Matti (Asko Rämä) haastaas meil nii mukavii, jot kyl ol helppo kuunnella. Vähä myö saatii vihii, jot Kuppari-Hannalla ois olt jotaa mieltymyksii hänt kohtaa.

Ai nii, meinas iha unohtuu, et meil ol linja-autos tunnelmaa, ku siel ol mykkä muusikko (Heikki Frimodig), joka vetel kurttuu menne tulle nii lupsakkaast, jotta miekii tunnistin biisit. Ainoo biisi, mikä esiteltii ol se Kalastaja-Eemelin valssi, mut miepä en kerrokkaa miks, vaa iha ite saatte mennä sen tarinan kuulee.
Seuraava etappi ol Sippolas, vanha meijer, mikä nykysiltää toimii Taidekeskukseen, Antares. Ai maheto, mite ol meijerist pykätty komia taiteel siunattu tila.

Kuppari-Hanna meijät sinne ohjas ja mite sillo olkii poutane hetki.

Kateltii hianoi taiteit ja sit myö nähtii lyhyt elokuva, mikä veti kaik hiljaseks. Vast bussis saatii taputtaa ja siel myö kuultii mist oikee ol kysymys ja taas oltii aika vaisun olosii. Melkose vaikuttavaa.
Sippolast meijä matka jatku Elimäel ja siel Mustilan entisee kouluu, mis ol jo ovel vastaa ottaas Virkamies Petterson (Ossi Koivusaari) ja ku sisäl päästii, nii soppatarjoilu!!!

Aiperskutti, mite ol suun makust. Mie olin nii otettu, ku kerrankii ei olt seisovaa pöytää, vaan kaik ol nii nätist katettu. Jokaisel oma paikka, pöyäs oikeet ruisleipää ja voita, vesi kaaettu valmiiks lasii ja sit tuotii höyryävät soppakupit, jotka sopi kaikel kansal, vaik ois olt millane ruokaesto. Nam! Ite emäntä Maria Tigerstedt viel suostu kertoo, kui se soppa ol valmistettu - Kiitos!
Ei iha keretty alottaa syömää, ku opettajaneiti Fanny Augusta (Satu Rautiainen) hyökkäs mukaa eikä antanu meijän syyä, ennen ku ol ruokarukous luettu. Kukaa ei uskaltanu jäähä istumaan ja ei siinä vielä kaikki. Sitä juttua piisasi aina virren veisuuseen asti.

Elimäelt matkasimme Korialle ja siellä sellaiseen museoon, jota ei moni tiedä! Aivan mykistävä paikka ja sinne pääsee nyt tällä reissulla. Vettä tuli siihen malliin, että jätin makean yllätyksen väliin ja tutustuin paremmin museon tarjontaan.

 Loppuhuipennus ol Korial, Kymijoen varres, mis Nadja (Sara Hautamäki) kertoi oman tarinans, ei hemmetti!

Viitisen tuntia olimme matkalla, mutta ajallisesti sitä ei huomannut. Kerrankin olin matkalla niin, että sain ihailla maisemia, nauttia vain siitä, kun joku muu ajaa, joku kertoo, mitä saamme kokea.

Olen taas onnellinen, että olen saanut kokea jotain ainutlaatuista. Soisin samanlaista oloa muillekin! Menkää ja osallistukaa Voimateatterin Kulttuurimatkoille!!!

Discokuume

Voimateatterissa astutaan nyt 1970-luvulle! Ollaan Kymen Kartanossa ja kattaus on ihan uskomaton! Sen on kauniisti ja ammattitaidolla kattanut Virve Mattila.
Helsinkiläinen nuoripari on jostain syystä eksynyt Kouvolaan ja ennen Käyrälammelle menoa, he suuntaavat Kymen Kartanoon ja kyllä kannatti.

Etukäteen jo oikein kutkutti mennä katsomaan tätä esitystä, sillä olenhan elänyt omaa nuoruuttani juuri silloin kuumalla 70-luvulla. Otin hyvän asennon ja nautin - ihan koko ajan.

Kymen Kartanoon oli pestattu ihan kaikki maailman sen aikaiset tähdet. ABBA aloitti ja se oli niin upeeta, juuei, sitä ei pysty kuvailemaan. Virve ja Salla Mattila olivat niin Agnetha ja Frida.

Kuva: Anssi Ahola

Sami Leino ja Mira Peltola nuorena pariskuntana luotsaavat koko illan läpi kun he kertovat yleisölle, mitä milloinkin on tulossa ja tuli - runsas setti.
Varsinaisia lauluosuuksia esittävät siis Virve ja Salla Mattila, Simo-Pekka Patrikainen ja ihana Riina Mattila. Jokainen heistä on aina niin tunnistettava, sillä jos ei ihan ulkoisesti, niin kun ääni kajahtaa ilmoille, nousee iho innostuksesta ihan kananlihalle, kuten seuralaisen tuumasi.

Saimme nähdä ja kuulla mm. Baccaraa, Donna Summeria, Barbra Streisandia, Tina Charlesia ja monia muita Virve ja Salla Mattilan tulkitsemina. Simo-Pekka Patrikainen venyi myös moneksi. Kun hän oli Kymen Kartanon poke, niin välillä hän oli mm. John Travolta, Rod Stewart, Bee Gees...
Riina Mattila oli Michael Jackson!!! Mikä tähti tämä nuori tyttö on! Sen huomasi jo siitä, että hänen mikkinsä ei toiminut, niin ei mitään hätää, ei mitään paniikkia. Vaihdettiin mikki ja aloitettiin uudestaan. Olin mykistynyt siitä miten hienosti se meni. Puhumattakaan siitä, miten hän lauloi ja tanssi.
Nämä siis vain muutamia mainitakseni, sillä reiluun tuntiin mahtui niin paljon sitä rytmiä ja kimallusta, että sitä oli ihan pakahtua.

Kaikki oli niin kohdillaan. Ei siis riittänyt, että sai kuulla todella upeaa laulamista, niin tanssit sujuivat kuin...no tanssi! Koreografia oli Anu Itkosen ja se oli niin saumatonta! Tanssityttöinä oli alan harrastajat Miia Jyräs, Tiina Ikkonen ja Tanja Mäkelä.
Lisäksi puvustus!!! Niitä riitti ja oli niin ilo silmälle, kun joka kerran saimme nähdä mitä hienoimpia luomuksia. Eturivistä  näki niin, että olisi melkein tehnyt mieli hipaista, miltä mikäkin kangas tuntuu.
Anssi Ahola hoiteli valot ja tekniikan, mikä teki myös ison osan koko esitykseen.

Olin innnoissani kun menin ja ihan sekaisin kun lähdin. Posket Discokuumeesta hehkuen lähdin kotiin ja totesin, että joku kuume voi sentään tuntua hyvältä.

Menkää nyt hyvä ihmiset katsomaan. Vanhoille kouvolaisille tässä vilahtelee tuttuja nimiä ja paikkoja ja muille ne ovat vain nimiä, joiden tietättömyys ei haittaa, sillä estradille hyppää aina tuttuja nimiä!

Penkki

Raaka Teatteri on nippu nuoria. Voimateatteri on paikka, mistä Raaka teatteri sai tilat. Penkki - se on se näytelmä, minkä he tekivät!

Kuva: Deniz Kaya
Penkki näyttelee hiljaista, mutta keskeistä osaa tässä näytelmässä. Penkillä istutaan, myös selkänojalla, penkillä maataan, puhutaan, itketään, kosketetaan. Siinä istahtaa jokainen, kukin omalla matkallaan, omista syistään.

Kuusi erilaista tapausta, kuusi ongelmakimppua, jokaisella harminsa, pelkonsa ja niin, usko siihen, että kyllä sittenkin jotenkin selvitään vai selvitäänkö?

Kuva: Set Häkkinen
Arjen ihmisiä, keskellä meitä. Kun elämä kaatuu, eikä ole enää mitään. Miten sitä murenee. Kuka mistäkin syystä on keskellä tilannetta, missä ei toivoisi itse olevan. Juuri kun tekisi mieli kirkua, että tehkää jotain, ei saa antaa periksi, astuu estraadille nuori mies, joka alkaa sättiä siitä, kuinka vaan valitetaan ja palauttaa kaiken hetkiseksi sellaiseen arkeen, mikä ehkä oli minulle läheisempää. Oikeasti, jos tässä näytelmässä oli jotain hauskaa, se oli juuri se.

Kuva: Deniz Kaya
Jokainen tarina oli kuitenkin koskettava, ajatuksia herättävä, jopa ravistava. Kun sitä aluksi katsoi ja ajatteli keski-ikäisen kantilta ja oli vähän että joo, nuorena nyt on sellaista, niin se karisi hyvin nopeasti. Ymmärsi olla häpeissään ja käsittää, että meitä on niin paljon ja jokaisella on ne omat murheensa ja omat keinonsa käsitellä ja selviytyä niistä...

Parasta oli se, että tämä näytelmä on tehty, sillä siitä tuli sellainen olo, että "nuorissa on tulevaisuus". Nimenomaan siitä olin pala kurkussa, kuinka hienosti se oli nivottu kasaan. Siis ihan koko paketti, kaikkineen. Te nuorten porukka, teitte sen, kokositte kuin palapelin, tämän Penkin, mitä oli ilo katsoa ja kuunnella. Toivon mukaan jatkatte, sillä enemmän kuin mieluusti, jäisin odottamaan jatkoa!

Leila Lempinen (Shirley Valentine)

Shirley Valentine, ei ku Leila Lempinen on saapunut Kouvolaan! Leila, Leila Lempinen on 42-v nainen, joka puurtaa ja raahustaa elämäänsä, elämättä sitä. Laittaa vaan päivästä toiseen ruokaa ukolleen, joka ei osaa sitä arvostaa. Lapsetkin ovat jo aikuisia.

Leila Lempinen on Voimateatterin monologi, jonka meille loistavasti tulkitsee Johanna Nenonen!

Oikeasti Leila on Leila Räty, se harmaavarpunen, josta sitten kehittyy melkonen tirpunen, Leila Lempinen! Johanna Nenonen vetää monologiaan aivan hengästymättä, esittäen niin Leilaa kun kaikkia muitakin ihmisiä, joita hänen elämäänsä kuuluu. Pääasiassa hän kyllä naukkailee viiniä ja juttelee Seinälle. Leila on rehellinen ja mitään kaunistelematta tuo aatoksensa esille, niin että väkisinkin pani välillä naurattamaan. Sellaista konstailematonta tilitystä elämän ihan perusasioista.

Leilassa on niin sitä suomalaista naista. Jokainen varmasti löytää jotain, mikä osuu itteensä tai ainakin naapurin rouvaan tai peräti työkaveriin. Vastaavia Leiloja on maailma täynnä, mutta onko sellaisia Leiloja, joilta löytyy rohkeutta muutokseen? Ei vain haaveilemaan vaan toteuttamaan niitä haaveita!
Niin ja olkoonpa vaan Leila, niin kyllä se on tämä näytelmä miestenkin nähtävä, sillä voi joku pikku juttu vaikka valjeta ihan eri valossa.

Tästä näytelmästä tuli hyvä mieli, sellanen elämän viipyilevä maku jäi mieleen.

Kuva: Anssi Ahola

Voimateatteri