JUSSI KOUVO - "Ei kylää ilman riukuaitaa"

 Kesän ensimmäin kesäteatteri ol miulla Jussi Kouvo. Ja mis, nii Puolakan talomuseol. Se paikka on miul tuttu jo kansakouluajoist, ku sinne tehtii luokkaretki. Jote voin siis het kättelys kertoo olevain paljasjalkalain kouvolalain. Niinpä ol varsin mukavaa alottaa kesäteatterisuksee nostalgisest paikast. Mut, tää kesä...se o ain niin kovin konstikas. Niinpä, ku ensilta ol klo 18, nii mite sattukii, et alko sataa vettä jo 17:15. Mie se oon nii kokenu kesäteatterikävijä, jot en hetkaha ja miul o ain saeviitta mukaan ja jo nii parkkiintunu, et sokerit o sulanu vuosiin mittaa. 

Halusin nähä tän esityksen, jonka o kokoo keitelly Jouni Sjöblom, joka siis o musat viritelly alust loppuu, osallistunu viel kässäriinki. Kässäris o avustanu Kimmo Lavaste, joka o sit ohjannu koko setin. Kimmol ol viel melkone taika, ku ensillas meinas keskeyttää esityksen sateen takii, ni ol kohtaus menos, mis hoettiin Hakkaa päälle.... ni se olikii "lakkaa.... ja sade taukos! Nii myö sit nähtii koko esitys.

Jos on syntyny näil savuil, nii onhaa se hienoo ain saaha siit tietoo, mist kaik on saanu alkusa. Jussi Kouvo se tul Hämeest tänne, ihastu jokee, peltoihi ja mettii. Jussi Kouvoon taituroi sillai turvallise lupsakkaast Oleniuksen Esko. Vaa ei tarttinu Kouvon Jussin iha itteksee oleilla, ku sil ol Tellervo, Tapion tytär, Metsän neiti! Onks se vaa sellain myytti? Viivi Mauno ottaa katsojat nii haltuu, ku joutuu olee syän syrjällää, ettei se vaa tipu, ku siel vaik katon harjal keikkuu. Tellervo on tän tarinan tähti, se ku ei mukamas oo ees oikee, nii se voi irvii ja seikkailla siel muitte lomas mielin määrin. 

Tarina kulki ja oli totta tai ei, niin iha sellain, minkä otti haltuu. Ol kaikkee kyläläiste juttui, nii ku ny naapurie kans, nii ku ain. Skismoi synty, mut olhaa ne hoijettavis. 

Ku pienet pennut tul mukaa köyen vetoo ja sit voitettii, ni jo vai ne palkkioks halus laulaa. Olpa hianoo. 
Tää esitys ku o semmone, mis o mukaan iha kaike ikäsii, nii ku joka kyläs muutenkii. Siks tää maistu jotenkii nii erinomase hyvält. Oltii nii ku keskel jotaa historiaa, jossaa Kouvolan kyläs, mis tapahtu kaikkee. Ol jotenkii sellain hassu olo, et nykyaika ja se vanha aika kohtas. 

Kaikennii näköst tapahtumaa ja tapahtumii ol ja hyvi otettii myö katsojat haltuu. Laului kuultii nii paljo ja hyvi säestettyin, et oikee mielt himmens. Jouni Sjöblom'n sävellykset ja sanoitukset ovat niin vertaans vail. Melodisia ja tunteikkaita. 

Pakko o viel mainita kaik vermeet, ei hemmetti, mie kaike aikaa kattelin kaikkii vaattehia, mitä kaikkie pääl o, nii olhaa nii mittoin mukaa tehtyi ja sopivii. Mite Tellervon puku ol nii kaikee siihe liikkuvuutee sopiva!? Aiva uskomaton! Mut, kiitos kuuluu pukusuunnittelijal, joka o Seija-Kiuru-Lavaste (taitaa olla ohjaajan frouva)

Kannattaa käyä kattoo, nauttii musiikilliin esitys, joka nostaa historiallisii juttui mielee. 

Kuvat: Jouni Sjöblom

Pientä laittoa

 Mikä?teatterin kevään ensi-illassa nähtiin parisuhdekomedia Pientä laittoa. Käsikirjoituksen takana on Heikki Lund ja Kouvolaan tämän on ohjannut Eero Hasu. Käsiohjelmassa Eero mainitsee tämän näytelmän olevan hänen viimeinen ohjauksensa, mikä on harmillista, mutta ainahan voi toivoa, että mieli muuttuisi...

Lissu ja Masa ovat olleet naimisissa 25 vuotta ja suhde on jotenkin väljähtänyt. Masa on ihan tyytyväinen ja haluaa vaan olla, kaikkihan on oikeastaan ihan hyvin. Lissu sen sijaan on eri mieltä. Kaipailee romantiikkaa ja läheisyyttä.

Lissun ja Masan rooleissa ovat Mira ja Jari Lukkari. Aviopari esittää avioparia ja hyvin uskottavasti vetävät. Sanan säilät sivaltavat niin, että oikein sattuu jo katsojaankin. 

Mira tulkitsee Lissua siihen malliin, että jos oisin Masa, niin millään ei jaksaisi kuunnella ja ottaa vastaan sitä määrää valitusta ja toiveita toisesta. Jari taas on sellainen Masa, joka mieluiten vaan istuisi tuolissaan, joisi kaljaa ja katselisi TV:tä. Jos oisin Lissu, olisin jo mennyt.
Ainiin, mut täähän olikin näytelmä ja komedia, joten ei nyt niin tosissaan saa ottaa. Masan ja Lissun läpän heitto oli napakkaa ja herutti naurua tämän tästä. 

Esitys eli hienosti ja herkät biisit rakensivat tunnelmaa kertoen samalla syvistä tunteista, joita heillä oli, mutta eivät saaneet sanotuksi. "Aulikki" oli myös hauska "terapeutti".
Videotekniikan käyttö tuo myös kivan piristävän lisän esitykseen. Jos vaikka luulisi, että koko esitys on kahden näyttelijän sanailua, niin ei se sitä ole, vaan erittäin hyvin koottu paketti elähtäneestä parisuhteesta. 

Kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan. Muutama kirosana siellä singahtaa, joten jos joku niitä pelkää, niin olenpahan varoittanut. 

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

Mari Keto - Taianomainen todellisuus

 Kouvolan Poikilo-museoissa on aivan ihastuttava näyttely, missä on upeita teoksia taiteilijalta Mari Keto!

Vein näyttelyä tutkailemaan turkulaistuneen veljeni, koska halusin esitellä hänelle kaikkea sitä hienoutta, taitavuutta ja miten upeasti oli toteutettu monenmoista taiteen lajia ja hirveen ylpeänä siitä, että Mari Keto on Jaalasta!

Heti aluksi meitä ohjeistettiin, että teoksiin ei saa koskea. Olin ensin, että miten nii, ei tietenkää saa koskea, mutta kun olimme niitä katsomassa, niin tottahitossa olisi mieli tehnyt hiplata. Ai miksi, no kun muotokuvat oli tehty niin upeista "lasipalloista". Siis mitä ne nyt olikaan, mutta aivan mahtavia ja kun teoksia katsoi läheltä ja sitten alkoi askeltaa taaksepäin, niin wau, kuinka se muuttui!
Todella mahtavia!

Mari Keto on taiteilija, joka ei voi jättää ketään kylmäksi, sillä jos joku teos ei miellytä, niin voi mennä seuraavan luo, joka melkein kysyy, että käviskö tää... 
Ihan hirveesti ilahuin siitä monimuotoisuudesta, sillä aivan ihanaa oivaltavuutta!

Voi perhonen sentää... ja siis miten kaunista, kuinka silmä jäi lepäämään tosi pitkäksi aikaa. 

Hirveetä!? Ei ollenkaa niin hirveetä, ku luulis, kun tykkään eläimistä, mutta tää hirvi ei ole ollenkaan sellainen, miltä heti näyttää. Kannattaa käydä katsomassa, mitä tällä hirvellä on mielessä....

Entäs nää lasipallot...taidan mennä uudestaan niitä katsastelemaan, sillä kun niissä liikkuu kaiken aikaa jotain, niin ovat sillai ihan hypnoottisia. 

Jos luulet, että kerroin jo kaiken, niin en kertonut! Annoin pari makupalaa näyttelystä, joka kannattaa käydä katsomassa, nauttimassa kaikesta siitä, mitä se antaa, koska paljon siitä saa. 

Mari Keto-näyttely on Poikilossa 4.1.2026 asti!

Kolmen kimppa

 Kolmen kimppa on parisuhdekomedia, jonka käsikirjoitus on Clément Michel'n. 
Mikä?teatterille tämän varsin hauskan näytelmän on ohjannut Eero Hasu.

Oli tosi jännää mennä katsomaan esitystä, mistä ei oikeastaan tiennyt mitään. Mitä tarjoillaan, jos on joku kolmen kimppa, niin olipas vaan aikamoinen kattaus. Aivan mahtavia käänteitä ja yllätyksiä.

Pauli on oikea nilkki, asuu Sofin kanssa yhdessä, mutta haluaakin hänestä eroon, koska Paulia nyt vaan ärsyttää Sofissa ihan kaikki. Pyytää sitten apua ystävältään Martilta ja pian on koossa Kolmen kimppa. 

Paulin roolissa mittelee erittäin tehokkaasti Arto Käki. Hitto, miten osaakin olla mukava mies niin ärsyttävä. Sofi, joka on oikea kiltteyden perikuva, myöntyy ja mukautuu ihan kaikkeen ja Sofina ansioituu todella luontevasti Maija Kuntsi.

Martti-parka, joka joutuu tahtomattaan keskelle Paulin kehittämää sekameteliä, ei välillä tiedä miten olisi, mutta Antti Salmela suoriutuu Marttina erittäin hyvin. 

Toteutus oli sellainen, että kohtausten välillä valot aina hiipuivat ja joka kerta sitä pelkäsi, ettei vaan loppuisi. Sitä vaan halusi, että jatkuisi koko ajan, sillä niin oli kutkuttavat tilanteet. En olisi millään osanut kuvitella niitä käänteitä, paitsi tietysti vähän yhen suhteen, mutta sekin meni sitten pieleen. Ihan mahtavaa!

Kolmen kimppa on niin hykerryttävän hupaisa, vauhdikas ja viihdyttävä näytelmä, että menkääpäs katsomaan. Saa nauraa ja nauttia oikein kunnolla.

Lavastus, puvustus, ääni- ja valosuunnittelu on myös ohjaaja Eero Hasun, wau!
Tekniikasta huolehtii Pihla Lindström ja Heidi Koskinen-Järvisalo,

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

Auringon lapset - elokuvamusiikkia

 Oliko taas nii ku aika lailla mahtavaa olla paikas Kuva-Portti, vanhas elokuvateatteris, mis Mikä?teatteri ja Elokuvakerho Edvin olvat järkänneet tilaisuuen, jos saimme kuulla elokuvasävelmii.

Kuva: Elina Winne

Meil ain esiteltii biisit ja et mist elokuvast se ol. Täst vastas Satu Kurri ja Aija Kajama. Aija Kajama lisäks heitti parit runon lausunnat mukaa ja mite, nii iha hemmetin hyvin.

Kuva: Kini Laine

Sellane kokoonpano oli estraadil, et jokain veti nii taiol ja syämel, et mie olin nii lääpällää, et rakastin jokaist iha kauhiast. Biisei tul nii laiast laitaa, et ol kyl viimese pääl nostalgiaöverit. 

Kuva: Elina Winne

Joka ikiin biisi ol nii nautittava, et meinas iha syän pakahtuu ja silmiä hiosti. Se sellain rento, lämmin tunnelma ja se mite kivast ol toteutettu, ol nii nautittavaa.

Kuva: Elina Winne

Monta erilaist laulajaa, jokahisel oman olosesa biisi, jo vain se ol hienoo. Laului laulovat Mira Peussa, ain nii ihanan kähee ääni, mikä panee veren kiertämää.  Antti Salmela, joka laulaa nii ihanast hymys suin ja isol ilol.

Kuva: Elina Winne

Jarmo Lindgren veteli sit sillai miehisee tyylii omansa ja mite hivel sieluu. Janne Järvisalo taas osu sellasee saumaa omil biiseil, et lähes veret seisautti. Heidi Koskinen-Järvisalo nakkas basson välil Ollil ja veteli oman biisinsä nii vahval tunteel, et osu ja uppos. 

Kuva: Elina Winne

Olli Korpela, paitsi soitteli kitaraa ja vähä sit Heidin bassooki, nii laulo myös parit biisit ja nam. 
Samal ain muute ku niit biisii esitettii, niin taustal pyöri siit leffast raina, jote ol siin kattomist ja kuulemist! Anna Kuurne, joka ol kosketinsoittajaan pimputtamas, niin myöskii laulo ja kyl ol kuumaa.
Näitten taustavideoitte takaan ol Pihla Lindström. Sit viel äänetoistost vastas Juha Vanhatalo ja mite ol korvii hivelevää.

Mut viel se säestys, saamari mikä bändi! Jos kitaras olvat Olli Korpela ja Janne Järvisalo, nii sit ol viel sähkökitaras Tuomas Seppänen, joka veteli sellasen setin, et pois alta, lähes tulkoo tajunnan räjäyttävä juttu! Heidi Koskinen-Järvisalo naputteli bassos. Vaa entäs rumpali Saku Myller ja sitte saksofonisti Nooa Peltola, jonka soolo Cherbourgin sateenvarjoista soi mius varmaa hamaa tappii.

Kuva: Heidi Koskinen-Järvisalo

Kiitos koko porukal nii mahettoman antoisast esityksest ja viel aikaan, ku kaik vetää suunnillee tipetappi-konserttei, nii päästii nauttii jostaa pal mahtavammast.  Ootte kyl kaik Auringon lapsii, ku toitte nii pal valoo pimeesee aikaa!
Ne, ketkä eivät olleet ny mukaan, nii en kerro enempää, en ees biisei, koska tammikuus napsahtaa uusinta ja ainskii mie oon jo jonos sinne. Täl tietoo se ois 22.1.2023.

Esterin eteisvärinä

 Mikä?teatteri tuottaa aina taattua tavaraa, niin nytkin, kun oli kyseessä Esterin eteisvärinä, minkä käsikirjoitus on Anja Tiaisen, jolta on pari muutakin hyvää tarinaa tullut. Kuten vaikkapa Hiekkahentuset ja Ilta ehtii. Ohjaus on Heidi Koskinen-Järvisalon.
Etukäteen jo sain tietooni, että paikallisen lehden kritiikki oli ollut jotakuinkin kehno. No, en sitten viitsinyt edes lukea, koska en halua itseni ärsyyntyvän. Vaan kun saavuin paikalle, olin ihan hirveän ilahtunut siitä, ettei se ollut haitannut, koska väkeä oli salin täydeltä! Ihan mahtavaa.

Esteri on nainen, joka on käynyt elämässään jo vaikka mitä. Jotenkin tuli sellainen olo, että olisko ihan sellainen tyypillinen suomalainen nainen, siis ei nykyaikana vaan silloin kun vaikkapa mentiin naimisiin sotien jälkeen. Aija Kajama on niin ihana Esteri, että olisi tehnyt mieli mennä halaamaan. Kuinka hän oli niin rakastunut mieheensä Kaleviin, joka oli niin komea ja ihana, että oikein pyörrytti. Jarmo Lindgren Kalevin osassa ei ole niitä miehiä, joista voisi hyvällä ajatella. Näitä Kalevia on ollut ihan tarpeeksi, mutta jotenkin sitä vaan mietti, minkä ajan tulos se on ollut. 

Esterillä oli kuitenkin lapset ja eikö se oli aina niin, että äiti ammentaa positiivista energiaa lapsistaan. Niin nytkin, tyttäret ovat äitinsä tukena, kun äidistä tuli leski. Tyttärissä ovat Ulla Tiainen Helinän osassa, Mirva Luoma Hannan roolissa ja Tia Aronen Heta-Maijana. Lisäksi he esittivät myös Esterin nuoruuden ystäviä .

Kuinka moni muistaa ja tuntee tapauksia, kun isä tuomitsee lapsensa valinnat. Oli niin vaikuttavaa, miten Heikki-poika sai kuulla kunniansa ja lähti. Janne Järvisalo oli mahtava räppääjä ja kyllä tuntui pahalta, että isä oli niin omissa periaatteissaan, mikä varmasti on tuttua. 

Liikuttavaa se, miten Esteri on vaan jaksanut, vaikka ei ollut enää rakkautta, niin tahdon voimalla, Jotenkin niin suomalaisen naisen sitkeyttä kuvastava tarina. Olin aika lailla otettu. 
Nauratti se Kalevin lumityöt, miten oli kuin kakkulapiolla tehty, miten myös oma isäni oli sellainen. Niin, että samaistumispintaa piisasi. 

Sekin, että koko näytelmä tuli niin lähelle omaa elämää, elettyä ja tulevaa. Nuoremmat voisivat tulla katsomaan ja repimään fiiliksiä siitä, millaista se joko vanhempien tai isovanhempien elämä on ollut. Tai on voinut olla, kun kulissit on pidetty aina kunnossa. 

Sitten oli vielä se ihan mahtava juttu, että koko esityksen ajan, aina sopivin väliajoin, saimme kuulla niin ihania lauluja, tilanteisiin sopivia Antti Salmelan, Mira Peussan, Jarmo Lindgrenin ja Janne Järvisalon laulamina. Säestyksestä vastasivat ohjaaja Heidi Koskinen-Järvisalo ja Janne Järvisalo. 

Olin niin biisien aikana tippa linssissä, koska ne nostalgiapöhinät vaan jotenkin ottivat valtaan.

Kun väliajalla kuulin, miten siellä juteltiin, kuinka on ihanaa teatteria. Parasta oli se, kun puhuttiin siitä, että kun on harrastajateatterilaiset, niin on ihan sellainen oma fiilis. Olen niin samaa mieltä ja ymmärsin, että nyt oli sellainen yleisö, joka oli mukana. Oli ihan mahtavaa olla siinä itsekin. 

Nyt ei ole montaa esitystä enää jäljellä, mut kannattaa mennä katsomaan!

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

Myrskyluodon Maija

 Myrskyluodon Maija - niin tuttu ja kaunis Anni Blomqvistin tarina, Jussi Helmisen kirjoittamana ja Matti Puurtisen säveltämänä ja nyt Kouvolassa! Loistava ohjaus on Tiina Luhtaniemen.

Aikoinaan näin tämän musikaalin Lahdessa, joten tarina oli tuttu ja tiesin, että se herkistää. Unohdin kuitenkin nessut kotiin ja onnekseni seuralaisellani ne kuuluvat vakiovarusteisiin. Kaikki hyvin ja voitiin aloittaa.

Jo heti aluksi lavastus (Juho Lindström) sai mykistymään ja se, miten valot (Mia Jalerva) ja musiikki (kapellimestari Iikka Kahri) kaikki yhdessä loivat sellaisen tunnelman, että sitä oli niin ihastuksissaan.

Maija ja Janne, Janne ja Maija! Rakkaustarina siitä, miten Janne ottaa vaimokseen nuoren Maijan ja he muuttavat kauaksi Myrskyluodolle. Aloittavat tyhjästä, mutta yhdessä.
Maijan roolia herkästi tulkitsee Satu Lemola. Kun hän alkaa laulaa, se ääni on niin puhdas, niin sieluun asti tunkevaa, että sitä kuuntelisi loputtomiin. Kun hän suree, se on niin voimakasta, että sen tuntee katsojanakin. 
Rinnalla on vanha Maija ja siinä osassa Annina Rubinstein on kerrassaan ihana. Vanha Maija seuraa sivusta ja antaa niitä jo eletyn elämän ohjeita.
Janne on vankka tuki ja turva. Sami Kosola Jannena on juuri sellainen, johon voi luottaa. 
Jannen ja Maijan suhde on niin tavattoman rakkauden täyteinen.

Kaikkien aikuisten joukossa on sitten valloittava lapsinäyttelijä Niko Garcia/Patrik Malin, Nämä pojat vuorottelevat ja heidän osansa on olla ensin Mikael, sitten Sigfrid. Taitavaa osaamista joka kohtauksessa, kaikki replat, liikkuminen, oleminen ja mukana tanssiminen ja laulaminen oli nautinnollista katsottavaa.

Koreografina Riikka Puumalainen on onnistunut ihan täydellisesti. Niin silmiä hivelevää oli se kaikki liike, sen moninaisuus. Kuinka siitä välittyi tunne, kaikki herkkyys.
Puvustus oli myös toimiva. Ne hameet, miten ne pysyivät liikkessä tanssin aikana ja pyörivät niin upeasti, osana kuviota. Pukusuunnittelusta kiitos Leila Kososelle.

Koko runsaslukuinen porukka on saanut aikaiseksi niin tunteisiin menevän esityksen, että sitä nieleskeli vielä takkia hakiessaankin. Jannen ja Maijan häävalssi soi korvamatona vielä aamullakin. 

Kiitos, että Myrskyluodon Maija on nyt Kouvolassa!

Kuvat: TAVATON media

Ihan metsässä

 Pääsin seuraamaan Kouvolan teatterin klubille kantaesitystä Ihan metsässä. Olin jo odottanut sitä, kun on itse usein "ihan metsässä" ja ihan metsässä, niin jotain ihanaahan sen on oltava.

Teatterin klubi on mahtavan intiimi ja siellä on melkein kuin osa esitystä. Etenkin nyt, sillä näyttelijät eivät pysy lavalla, vaan vaeltavat milloin missäkin kohtaa. Eräässä kohtauksessa yleisö oli metsää!

Ihan metsässä-näytelmän on tilauksesta kirjoittanut Iira Halttunen. Nuori kirjoittaja, joka on löytänyt metsään liittyviä juttuja paljon ja nimenomaan sellaisia, mitkä eivät ole itsestään selvyyksiä. 

Ohjaajana toimii Seppo Honkonen. Hän on ohjannut näyttelijät puhaltamaan hengen tähän metsäiseen näytelmään. 

Näyttelijöitä on vain kolme, mutta tyyppejä piisaa. 
Pinja Hahtola esittää vain Pilvi Mattsonia ja siinä onkin aika lailla tarpeeksi, sillä hän on pääosassa. On hoitoalan ylikuormitettu hoitaja ja haaveilee irtisanoutuvansa. Perii sitten isoisältään metsää. On niin kaupunkilainen, ettei juurikaan tiedä metsästä mitään, mutta haluaa myydä sen, että saisi rahaa olla rauhassa. Eletään nykypäivää ja sitten hän tapaa Maria Mattsonin...

Irina Pulkka on Maria Mattson! Maria Mattson on oikeasti ollut ja elänyt, Verlan pahvitehtaalla lajittelijana 1884-1936. Pidin tavattomasti siitä, miten Maria "neuvoi" Pilviä, entinen ja nykyinen aika kohtasivat! Irina Pulkalla oli pari muutakin roolia.

Jussi Lankoski hoiteli sitten yhdeksän muuta roolia! Milloin mistäkin suunnasta hän tuli, ollen milloin isä, milloin pankkivirkailija tai joku muu. Aivan loistavaa heittäytymistä. 

Ennen esitystä näyttelijät kiertelivät yleisön joukossa hyvin tuttavallisesti kertoen, että he liikkuvat siellä myös esityksen aikana ja ei tarvitse yhtään jännittää. Tuli ihan sellainen tunne, ku oltaisiin vanhoja tuttuja. Siis - näyttelijät ovat vierailevia tähtiä!

Lopuksi, kun esitys oli ohi, se jatkuikin niin, että näyttelijät, ohjaaja ja kirjoittaja istuivat lavan reunalla ja sitten juteltiin. Me yleisö saimme kysellä ja he kertoivat. Kovasti tuli kiitosta esityksestä, sen aiheesta ja toteutuksesta ja kyllä - iso ja lämmin, metsäntuoksuinen hali koko porukalle. Oli erittäin mielenkiintoinen ja antoisa kokemus.

Kuvat: Seppo Honkonen

Dekkaripäivät 2022

 Dekkaripäivät olivat tällä kertaa vain Dekkaripäivä, sillä tapahtuma oli vain yhden päivän mittainen ja nyt oli jo järjestyksessä 26.kerta. Lauantaina 11.6 klo 9-17 viihdyttiin Kouvolan kaupungintalossa, missä teemana oli tänä vuonna Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain murhattua.

"Sinisellä matolla" oli kirjamyyntiä eri pöydistä ja siellä kävi kaiken aikaa pieni vilske, kun kirjat tekivät kauppansa. Ihmiset tapasivat toisiaan ja vaihtoivat ajatuksia. 

Ensimmäinen varsinainen haastattelu oli kun kustantaja (Aarni) Pasi Luhtaniemi pääsi jututtamaan Anu Patrakkaa.

Anu asuu Pohjois-Portugalin maaseudulla ja sieltä käsin kirjoittelee Rui Santos-nimisestä rikosetsivästä. Viimeisin dekkari on jo kuudes ja nimeltään Katumuksen kallio.

Sitten oli vuorossa kirjanjulistus ja kävi ilmi, että oliko jo neljäs julkistus. No, saadaanhan sitä julkistaa uutta kirjaa niin monasti, että varmasti tulee julki.

Kyse oli kirjasta Anjalankosken salaisuus, jonka on luonut pitkän linjan toimittaja Risto Malin. Kirjassa on sekoitettu faktaa ja fiktiota sopivasti sekaisin. Ristoa haastatteli Reuna-kustannuksen nykyinen toimitusjohtaja, itsekkin kirjailija, Olli Sarpo. 

Perinteiseen malliin oli myös esikoisdekkaristien paneeli, missä kirjailijoita jututti Anne Patrikainen.
Paikalla olivat Kari Haakana: Välitön uhka, Minna Mikkanen: Mustissa vesissä, Simo Halinen: Nainen joka katso ja Miia Laine: Kuolema ei lomaile.

Koska aina on ollut myöskin tosielämän osuus, niin siitä oli kertomassa pitkän uran väkivaltatutkijana tehnyt Ilpo Keiski. Hän jäi eläkkeelle Kouvolan poliisista ja niin ollen saimme kuulla paikallisia juttuja, joista on myöskin kirja Rikostutkijana Kymenlaaksossa. Häntä sai "kuulustella" Kini Laine.

Milka Hakkarainen on kirjoittanut kaksi dekkaria: Ei verta rantaa rakkaampaa ja Maa kauhein isien. Milkan kanssa keskusteli Suomen Dekkariseuran Satu Henttonen.

Seuraavana olisi ollut vuorossa Tapani Bagge, mutta hän estyi tulemasta, koska Hämeenlinnassa sattunut onnettomuus sotki junien aikataulut. Niinpä nopeasti värvättiin tilalle Reunan kirjailija Johanna Hasu.

Johannalta ilmestyi vuonna 2021 psykologinen jännitysromaani Roihu ja siitä sitten saatiin keskustelu aikaseksi. Pääsinpä sitten häntäkin haastattelemaan, ties monennenko kerran.

Viimeisenä ja sokerina pohjalla olikin sitten Antti Tuomainen.

Antin kuvioista ja käänteistä kuulimme ja häntä haastatti Pasi Luhtaniemi. Antti oli juuri palannut Kanadasta ja menossa Haminaan, mutta upeeta, kun ehti välillä Kouvolaan. Häneltä on ilmestynyt useita kirjoja ja uusin tulee syksyllä - Majavateoria, mikä on trilogian päätös. Ne kaksi aikasempaa ovat Jäniskerroin ja Hirvikaava.

Lopuksi julistettiin rikosaiheinen kirjoituskilpailu, mihin ohjeet saat sivulta
www.dekkaripäivät.fi

 Eikä siinäkään vielä kaikki, sillä seuraavana oli tiedossa jatkot! Myllykosken Kirjahallissa, jonne kivasti kokoontui porukkaa ja kyllä kannatti.

Aluksi oli leikkimielinen Tapetaan dekkaristi-osio, missä tapettavina olivat Milka Hakkarainen, Johanna Hasu, Risto Malin ja Tapani Baggea paikkasi Jukka Sakki. 

Jukka Sakki ei ole dekkaria kirjoittanut, vaan hauskan Insinöörin keittokirjan. Yleisö äänesti Johanna Hasun jäämään henkiin. 

Seuraavana lavan valloitti Julia Korkman, joka on paitsi oikeuspsykologi niin myös muusikko. Sujuvasti piti meille kalvosulkeiset rikoksista ja välillä aina sulostutti upealla äänellään laulamalla Lauluja rikosrekisteristä. Säestäjinä toimivat Aki Hauru ja Robert de Godzinsky.

Kuvat: Riitta Vuorinen, paitsi alimmainen: Johanna Hasu

Kolme iloista rosvoa

 Kivasti arkisena iltana, töiden jälkeen, teatteriin - Kouvolan teatteriin, missä Kolme iloista rosvoa mellastivat oikein kovasti iloisina.

Vanha tuttu tarina, missä Kasper, Jesper ja Joonatan rosvoilevat Kardemumman yössä. Nyt tämä Thorbjörn Egner'n iki-ihana satu on nähtävissä ja koettavissa Kouvolan kaupunginteatterissa Olka Horilan ohjaamana.

Heti aluksi, ennen kuin yhtäkään rosvoa on näkynyt, saa panna merkille upean ja kivasti toimivan lavastuksen, joka on Annukka Pykäläisen loihtima. Kaikki hienot puvut ovat Riikka Aurasmaan suunnittelemat. Kun esitys alkaa, niin se on sitten menoa, sillä tapahtumaa piisaa niin paljon, ettei tiedä, miten paljon silmiä pitäisi olla, että kaiken kerkeisi nähdä. Niin ja ne valot - Esa Kurrin "pistorasiasta".

Kun kolme iloista rosvoa ilmestyvät lavalle, katsoin heti, että nyt on rock! Niin ja kyllä, oli se sitä, kiitos musiikin toteutuksesta kapellimestari Iikka Kahri. On pakko varoittaa, että jos jo etukäteen soi päässä "Nyt hiljaa, hiljaa hiivitään...", niin esityksen jälkeen se soi siellä niin tiukkaan, että vielä seuraavana aamunakin rosvot hiipii korvakäytävässä.

Iloisesti rosvoina temmeltävät Veli-Matti Karèn (Kasper), Samu Loijas (Jesper) ja Markus Vaara (Joonatan). Heilläpä on sitten lemmikkieläimenä leijona ja siinä roolissa taituroi Matias Husgafvel. Heistä oli saatu mahtavan luontevat tyypit, joihin ei voi olla ihastumatta.

Rosvoilla on nälkä ja siivoton koti, eikä kukaan osaa/viitsi tehdä mitään, paitsi rosvota. He käyvät kähveltämässä Sohvi-tätin (Satu Taalikainen) ja siitähän se soppa syntyy. Ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta ainakin rosvot saavat ruokaa.

Kardemummassa tapahtuu paljon ja kaikki ovat aina innolla mukana. Pidetään toisista huolta ja käännetään asiat hyvin päin. Eläimet ovat mukana ja leijonan lisäksi mukana ovat kameli (Tiina Winter) ja papukaija (Annina Rubinstein), jotka osaavat laulaa. 

Ilahduttavaa oli sekin, miten Kouvolan teatteri ottaa mukaan vierailevia tähtiä! Vaikka oma väki on mahtavaa, niin vielä hienompaa on se, miten hyvin toimivat näiden vierailevien kanssa. Heitä siis Samu Loijas (Jesper), Matias Husgafvel (leijona) ja Otto Pilli (makkaramestari ja eläinkauppias). Lisäksi ovat reippaat lapset Tommi ja Kamomilla, joilla on kaksoisroolitus Iivari Nikula/Niki Rihu ja Emma Teräväinen/Iiris Veneskari.

Nyt sitten passitan kaikkia menemään Kardemumman kaupunkiin, sillä siellä viihtyy ja saa niin iloisen mielen. Edelleen on mainittava, että tämä tarina on tehty kaiken ikäisille. Tämäkin keski-iän ylittänyt toisen samanmoisen kanssa nautti täysin rinnoin koko esityksen ajan. 

Kuvat: Tavaton Media

Muistojen virta

 Minua lykästi, kun olin niiden 50:n onnellisen joukkossa, jotkä pääsivät Kouvolan teatterin kantaesitykseen Muistojen virta. Tuntui äärimmäisen hienolle istahtaa teatterin katsomoon ja nauttia siitä, ihan elävästä teatterista. Meinas ihan herkistää.

Muistojen virralla matkattiin Olavi Virran elämässä, muistoissa. Mari Kahri on loihtinut käsikirjoituksen ja ohjannut koko mahtavan virran. Iikka Kahri on sovittanut kaikki esityksen laulut ja tietty hoitaa kapellimestarin pestiä. Sanna Halmeen lavastus on häkellyttävä. Esa Kurrin valot!!! Kokonaisuus on ilo silmälle, sielulle ja korvalle.

Eletään aikaa, jolloin Virta asui Huldan luona Tampereella. Vanhenevaa Olavi Virtaa esittää Veli-Matti Karén. Kaukana on loiston ajat ja nyt vain sairas olo ja ne muistot. Karén on onnistunut mainiosti lököttävissä pyjaman housuissaan käsi vapisten tuomaan esille sen Virran, josta pitää huolta paljon vanhempi ja reippaampi Hulda. Huldana huseeraa Johanna Heimonen, joka tekee roolistaan koko näytelmän positiivimman hahmon. Huldasta vaan ei voi olla pitämättä.

Muistojen virralla tulee kivoja pyörteitä vastaan, kun nuori Olavi Virta astuu estraadille ja rakastaa niin Ireneä. Markus Vaara on Olavina valovoimainen ja innokas. Satu Lemola on kaunis ja kiltti Irene, jonka elämä järkyttävän anopin kanssa on kamalaa. Annina Rubinstein on saanut Ida Virrasta niin tiukan ja topakan, että juoksisin karkuun sellaisen edestä.
Markus Vaara esittää myös "omaa poikaansa" Pauli Virtaa ja Ilse-siskona on Tiina Winter. 

Kun kerrotaan yhden ihmisen elämää, niin rooleja piisaa. Niitä on siunaantunut rutkasti ja mainitsempa niistä Sami Kosolan osan T.J.Särkkänä ja Tommi Kekaraisen roolin plastiikan opettaja. Olen aina ihastunut siihen, kun yhdellä näyttelijällä on monta roolia ja pääsee sen esityksen aikana esittelemään melkoisen kimaran.

Olavi Virran laulut soivat niin sydämeen osuvasti ja niitä on runsaasti. Aivan varmasti jokaiselle jokin tuttu ja nostalginen laulu tulee esitettyä. Täysikuu ja Katupoikien laulu ihan vain pari mainitakseni.

Muistojen virta on loistavasti toteutettu esitys, mikä antaa paljon. Itse olen lukenut kirjoja, nähnyt elokuvan, dokkarin ja teatteriesityksen, niin tarina on tuttu, mutta tulkinta uutta. Silti, vaikka ei olisi koskaan kuullutkaan Olavi Virrasta (vaikea uskoa), niin esitys on antoisa ja siitä tulee hyvää virtaa!

Kuvat: TAVATON media

On sangen korkeat kierrokset

 Huolimatta siitä, että eletään marraskuuta, niin oli ihan pakko kurkistaa jo jouluun. Kouvolan teatterin Joulushow on tänäkin vuonna taas aivan ihastuttava, hauska ja reipas, rento ja hyvää mieltä tuottava.

Oli tuttua ja oli uutta, mutta kaiken kaikkiaan todella paljon erilaisia pätkiä ja vauhti ja meno sen mukainen. Välillä sai nauraa ihan kippurassa ja sitten taas olla hetken hiljaa ja vain kuunnella. Paikallisuus on aina huomioitu ja sehän tuntuu mukavalle, itse asiassa parhaimmat vitsit nousee juuri siitä.

Musiikkia ja pieniä näppäriä näytelmiä vuoron perään ja ei voi kuin ihmetellä, miten ehtivät. Kaikki he: Johanna Heimonen, Henry Holopainen, Tommi Kekarainen, Veli-Matti Karén, Sami Kosola, Satu Lemola, Annina Rubinstein, Raimo Räty, Markus Vaara ja Tiina Winter.  Jälleen kerran jokainen näytti osaamisensa. 

Käsikirjoittajia on melkoinen rypäs ja ohjaajana on toiminut Veli-Matti Karén. Musiikin sovitus on Iikka Kahrin, jonka luotsaama livebändi hoitelee säestyksen. 
Joulushow on ihana paketti, mikä on täynnä yllätyksiä ja se kannattaa nähdä, kokea, mitä kaikkea on tarjolla ja miten sen jälkeen on todella hyvä mieli. 

Kuvat: Elisa Sola/Kouvolan teatteri