Näin kaunista - Ryijyjä ja keramiikkaa Tuomas Sopasen kokoelmasta

 Kouvolassa, Kouvola-talolla on taidemuseo, Poikilo-museot ja siellä on aina kaikkea ja joka lähtöön. Tällä kertaa menin tutustumaan Ryijy-näyttelyyn. Ihan heti ajateltuna ei ole ryijyt mitenkään sydäntäni lähellä, mutta jos niistä on värkätty taidenäyttely, niin olihan se mentävä katsomaan.

Jos olenkin ollut sitä mieltä, että ne ryijyt ovat niitä langoista värkättyjä seinävaatteita tai rekipeitteitä, jotka keräävät pölyä, niin nyt ei ollut sellaisia. Toinen toistaan hienompia luomuksia ja kun miettii, että jokainen langanpätkä on sinne varta vasten solmittu, niin olin varsin vaikuttunut. 

Ryijy ei välttämättä ole se, mikä roikkuu seinällä, vaan se voi olla melko lailla nuodokas. Ja - olipa melko hyvä ohjeistus heti se, että teoksiin ei saa koskea! Koska - muutoin olisin hiplannut ihan jokaista, kun niin vaan tuli sellainen olo. 

Kaikki ryijyt ja keramiikka, jota oli ripoteltu sinne joukkoon (ja joita en sitten huomannut kuvata) ovat Tuomas Sopasen kokoelmista. Hänellä on aika lailla ryijyjä, koska on vaan alkanut keräilemään. (Ymmärrän oikein hyvin tämän) Siellä Kino-Poikilossa voi nähdä lyhyen videon siitä, kun hän kertoo harrastuksestaan. Olisin kyllä suonut sen olevan paljon pidempi kuin vajaat 4 min, koska niin oli mielenkiintoista tarinaa. 

Tuomas Sopanen on siis keränyt näitä ryijyjä, joiden tekijöinä/suunnittelijoina ovat olleet Eva Brummer, Kirsti Ilvessalo, Uhra-Beata Simberg-Ehrström, Irma Kukkasjärvi, Maija Lavonen ja Ritva Puotila. Nämä siis sitä vanhempaa kastia. 2000-luvun ryijytaiteilijoita ovat Leena Halme, Katri Haahti ja Melissa Sammalvaara. 

Keramiikka-alue onkin sitten jo ihan eri luokkaa, mutta menkääpäs katsomaan ja avartamaan omaa maailmaa, niin kun minä tein. 

Kuvat: Kini Laine

Kesäinen näyttely Poikilossa

 Nyt se taas kannattaa mennä Poikilo-museoon, koska siellä on Ainainen kesä - Teoksia Viipurin Taiteenystävien kokoelmista ! Näyttely alkoi 6.2 ja loppuu 27.4.2025

Siellä saa katsella oikein sielunsa kyllyydestä niin kauniita ja mieltä hiveleviä teoksia ja niin tulee lämmin olo, kun jokaisessa on kesä!

Nautin joka hetki, kun jokaisen taulun edessä läikähti lämpimästi, koska tuli vaan niin sellainen lämmin olo. Miten ovat kauniita, vanhoja ja niin täynnä tunnelmaa kaikki kuvat. 

Jokaista taulua olisi voinut tuijottaa vaikka kuinka kauan, kun sitä vaan ihaili ja oli haltioissaan, miten sitä onkin ollut taitavia taiteilijoita. 

Näyttelyssä voi bongata aikansa tunnettujen taiteilijoiden teoksia, koska on Hugo Simberg, Eero Järnefelt, Hjalmar Munsterhjelm ja monia muita taitavia maalareita, joiden upeat taulut ovat siellä esillä. Huikea historian havina on läsnä kaiken aikaa. 

Eero Järnefeltin teos Heinäkuun päivä 1891 oli se ehkä mielenkiintoisin. Teos on iso ja siinä on se kohta, missä on poistettu tytön hahmo. Taulu tunnetaan myös nimellä Kaskimaa. Kuvassa on vain kohta siitä teoksesta.

Tämä näyttely on ehdottomasti nähtävä! Menkää katsomaan ja fiilistelemään, koska sen nähtyään, on taas niin paljon parempi olo, sellainen kesäisen lämmin.

Jenni Tieaho - Kouvolan Taidemuseo Poikilo

 Kouvolan Taidemuseo Poikilossa on Jenni Tieahon näyttely - Pyörteitä ja virtauksia 23.5 - 1.9.2024

Aivan ihana näyttely, mistä ei yhdellä kertaa saa tarpeekseen. Kävin sellaisena päivänä, kun siellä oli joku ryhmä ja taiteilija itse. Jonkin aikaa kuljin mukana, mutta kun se ei ole minun juttu, jättäydyin kulkemaan omineni. Muutaman sanan pääsin kuitenkin vaihtamaan Jenni Tieahon kanssa. 

Teokset ovat upeita! Olin aivan häikäistynyt siitä, miten luonnon materiaaleista voi saada kasaan niin oikeita ja elävän näköisiä juttuja. Oli katsottava kaikkia kaukaa ja ihan läheltä. Hevonen on aika lailla aiheena ja äärettömän hienosti toteutettuna. Siis vaikka kuin yrittäisi, niin ei vaan ymmärrä, miten se teos saadaan niin oikean näköiseksi. Okei, rautalankaa ja vaikka pajua, niin, miten kaikki suhteet toimii ja lopputulos näyttää juuri niin aidolta.

Varsat olivat tuohesta värkättyjä, mutta juuri sen olosia, että olisi mieli  tehnyt halata. Jotenkin sellasia, että kohta ne siitä lähtee eteenpäin. 

Ne "käpytakit" olivat oma ihmetyksen aihe, koska olivat niin suuria, että sopisivat sellaiselle kolmemetriselle tyypille, kun se menee torille ostamaan perunoita.  Oli männynkäpyulsteri ja kuusenkäpytrenssi.

Teoksia on niin laidasta laitaan, että jokaiselle löytyy joku mielititetty. Minut vakuutti se luonnon materiaalin käyttö, että miten paljon voi luonnosta ammentaa materiaalia ja ideoita. 
Kun siellä sitten sain katsoa sen videoesityksen, niin se avarsi lisää sitä, miten teokset ovat syntyneet, niin niitä osasi katsoa jotenkin syvemmin. 
Puhumattakaan siitä, kun taiteilija itse kertoi tarinoita liittyen aina johonkin teokseen tai sen tiimoille. 

Kävin näyttelyssä jo 8.6, mutta odotin, että saan paremmat kuvat, joten vasta siksi vähän myöhemmin tämä *wink-wink* 

Menkää katsomaan ja taiteilija Jenni Tieaho on seuraavan kerran itse paikalla 24.8 klo 13
Aion mennä itsekkin vielä uudestaan!

Kuvat: Kasimir Laine

Saman katon alla Kouvolassa museoidaan

 Miullapa se on ollu sellane tapa, et pyhäpäivän ratoks mie lähe kävelee ja kohteen Kouvola-talo, mis o Poikilo-museot -  Kouvolan taidemuseo ja kaupunginmuseo. Ehottomast käymise arvoin paikka, koska nähtävää piisaa. 

Kaupungimuseos menee eellee se Koko Kouvolan Teatteri-näyttely, mikä o iha vertaasa vail. Mie oon käyny kattoo sen jo monast ja ain yht ihastunu, sillä onhaa se teatteri, mikä o ollu ja o miul nii kovi tärkee. Siel o huisin hianoo käyvä fiilistelee ja muistelee, mist se o alkanu ja mitä se o ollu,  ain nykyhetkee saakka.

Mie oon nii tykänny, se tila o avara ja siel voi kulkee mite tykkää. Monenmoist teatterii liittyvää o esil ja itekkii saa häärätä. Jos oikee tykkää, nii saa vaik vetää vermeit pääl ja olla olevinans joku muu. 

Tukkalaitteit o nähty teattereis ja ny ne o museos vitriinis näytil. Kaikennäköst hattuu ja peruukkii o esil ja niist kerrotaa, mis ja kene pääs ne o ollu. Taitavast värkättyi ja kiva palauttaa itellekkii muistii.

Sitä jotenkii luulee, et kaik teatteris esitettävä syötävä ois syötävää, vaa eipä oo. Maheton sentää, millast fuulaust ja mite taitavaa. 

Enpä kuvannu parhait paloi, koska ne o nähtävä paikan pääl, nii ku teatteriskii, mut ehottomast tutustumise arvoin kohe.

Taidemuseos o koirii! Koira-aihein näyttely ja kerrankii ol tilanne, etten saanukkaa olla iha iteksee, vaa  olpa muitakii, mm. lapsperheit, nuorii ja vanhempii pariskuntii ja mie. 

Tosi kiva kattaus erilaisii koiruli-aiheisii taideteoksii. Iha wanhoist ain tähä päivää asti ja kavalakaadi ol rikas ja vivahteikas.

Hanna Vihriälä, Tuulen suunta, 2009

Tykkäsin tosi paljo kaikist, koska ne toivat jotenkii sit ajan kuvaa ja mite koirat o ollu ihmisen elämäs.

Kiersin kaike hitaast, ain sillee, et ei ollu kukaa vieres ja nautiskelin. Toki mietin, et kissoist vois värkätä samanmoisen näyttelyn.

Laura Pikarla, Mister, 1996.

Yks koiruli lepäs siel lattial. Juuei, sen vieree ei saanu mennä köllii, vaik kui ois tehny miel. Vaa, mite ol lutuse oloin. 

Pentti Sammallahti, Helsinki, Snellmaninkatu, Kruunuhaka, 1982.

Miun lemppari ol tää kuva, mis ol kuvaajal ajotus kohillaa. Tai mikä lie, mut kyl osu miun sieluu ja viel Helsinki-kuva. 

Mie iha sillee lämpimäst ehotan, ett käytte paikal ihastelemas, koska mie vaa murusia esittelin. 

Kartanoiden Kouvola

Kouvolan kaupunginmuseo Poikilossa avattiin upea näyttely, Kartanoiden Kouvola. Olin avajaisissa ja sitten vain odotin, että pääsen sinne ihan yksin. Tänään oli se hetki. Pyhäpäivän ratoksi ilahdutin itseäni sillä, että puin kunnolla päälle ja kävelin museolle. Mikä nautinto olla museossa ihan omassa rauhassa ja uppoutua historian havinoihin. 

Luin joka sanan, katsoin ja ihmettelin, kuvittelin olevani milloin kartanon tytär, milloin olin jossain vain vierailulla. Tervehdin hevosta, jonka vetämisssä rattaissa olisin voinut sinne saapua.

 

Moikkasin koiraa, joka oli saapunut paikalle ihan omilla vaunuillaan. Koira on museokoira, jolle saa ehdottaa nimeä. Voisin ajatella hänen olevan Ralle.

Kouvolan seudulla on useampikin kartano ja niitä taitaa olle reilu parikymmentä. Moni niistä on tuttu, mutta sitten on niitä, joista ei ole kuullutkaan. Tässä näyttelyssä saat tietää niistä ja missä ne sijaitsevat. Koska suurin osa on yksityisessä omistuksessa, niihin ei pääse käymään, mutta museoon pääsee kaikki. 

Niinpä astuin jos vaikka kuinka moneen kartanoon ja sen historiaan. Tässä makuuhuoneessa olisin voinut nukkua, koska olisi vain puuttunut lappu, että tätä huonetta hoitaa "Aino" ja jätin sinulle kolme tyynyä, voit valita mikä niistä on mieleisesi. 

Tässä keittiössä olisin voinut valmistaa ruuat ja...

....tarjoilla ne seiniltä seuraavien seurassa. 

Välillä soitin keskukseen ja tilasin puhelun ystävälleni, että josko tulisin hänen luokseen kahville. 

 

Kun olin katsellut ja kuunnellut monitorista tarinaa Kirjokiven kartanosta, istahdin pöydän ääreen ja seikkailin Moision kartanossa. Niin ja sitä ennen olin katsellut suunnattoman määrän kuvia Valkealan kartanosta. 

Kartanoiden museo on ihana näyttely, siellä on lasten polku, jota minäkin seurasin oman sisäisen lapseni kanssa. Olin hyvin ilahtunut siitä, että soin itselleni tämän nautinnon ja voin suositella sitä ihan kaikille. Mene yksin tai ystävän kanssa. 

Kerroin vain pintaa raapaisten, mitä siellä on nähtävänä. Tähän lopuksi vielä yksi sänkykuva, mihin menneiden aikojen ihmiset halusivat tulla mukaan.

Näyttely kestää 10.10.2021 asti, joten siellä ehtii käydä monta kertaa ja sinne voi viedä vieraansakin tutustumaan, miten hienoa työtä museon väki on saanut aikaseksi. 

Kartanoiden Kouvola 

Pohjalaisia

Pohjalaisia on Leevi Madetojan musiikkiin perustuva ooppera. Jo toistamiseen löysin itseni katsomosta, vaikka useimmin oon aatellut, ettei oo oopperat minua varten, mutta koska nyt tuli lähelle, niin olihan se nähtävä.
Pohjois-Kymen musiikkiopiston tuotantoa tämä ooppera, niin onhan se melko lailla siistiä, kun Kouvola nousee kartalle oikein oivalla oopperalla. Tämän oopperan on ohjannut Juulia Tapola ja kapellimestarin puikoissa hurjan huvää orkesteria ohjaa Esa Heikkilä.

Pohojalaasia on melkoisen draamallinen tarina, missä pysyin kärryillä koko matkan, wau! Alkuperäinen teksti on Artturi Järviluoman kirjoittama näytelmä, jonka pohjalta on tehty ooppera, minkä kantaesitys oli jo 1924. Ilmiselvää klassikoainesta.

Heti alussa käy ilmi, että ollaan Harrin talossa. Harrin tytär Maija ja hänen kihlattunsa Antti, jolla kilisee vähän muunkinlaiset kihlat. Emilia Vesalainen-Pellas laulaa Maijan syntisen synkän mielialan niin hyvin, että suorastaan näki miten oli rystyset valkoisina rukouksesta. Pekka Kuivalainen oli niin pohjolaanen Antti, että periksi ei anneta, enkä kadu mitään, tekisin vieläpä uudestaan (mitä,. niin se täytyy nähdä).

Koko Harrin talon täti tomera on itsellinen Kaisa. Anne Korpelainen antaa äänensä kuulua ja paikka paikoin jopa herättää hilpeyttä. Palvelija Liisa on hiljaa ja palvelee, kunnes...

...rakastuu Jussiin, Harrin talon poikaan, Maijan veljeen. Hetken jo pelkäsin, että nyt tulee tupenrapinat, mutta ei, sillä silloin se ilo tähän oopperaan rapsahti. Marika Hölttä on niin ihanan pirteä ja raikas. Laulu soi suorastaan iloisesti helkkyen. Jussi Ziegler Jussina edustaa sellaista miehen mallia, mikä tuntuu nykyaikana olevan harvinaisuus. Maija ja Jussi ovat tarinan herttainen suomi-filmi-rakkauspari. Se tuntui jotenkin niin oikealta. Häitä tanssittiin hyvinkin pian.

Hienoja joukkokohtauksia oli just mukavasti, missä Piia Koskelan koreografiat toimi ja helmat heiluivat. Helmoista yms. vastasi Taina Relander ja toteutus oli Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK. Valoista oli vastuussa Patrik Engström.

Pahiksina hääräsivät Häjyt, mutta myöskin nilkkien nilkki "Kauhavan ruma vallesmanni". Ei ollut vallesmannilla mitään hyvää sanottavaa. Heikki Aalto vakuuttaa erittäin hyvin vallesmannin aikeet. Tulee ensin tuomitsemaan Anttia ja sitten Jussia.
Miten kaikki päättyy, niin se onkin sitten jo ihan toinen juttu, mutta jännittävää oli.

Pidin juonesta, pidin musiikista, pidin koko esityksestä, mutta yksi pikkujuttu minua hänträsi. Kun on kohtaus, missä juodaan, olisi kiva, jos olisi mitä juoda. Kahvipannussa pitäisi olla jotain, jollei kahvia, niin vaikka vettä, samoin viinapullossa. Ei tarttisi olla juovinaan. Se kun näkyy takariville asti.

Muuten - menkää yllättämään itsenne ja nähkää oikea ooppera, missä on huippuväki esiintymässä ja niitä on paljon!

Kuvat: Studio Ullakko

Sirpaleita suomalaisuudesta - Suomi 100 vuotta

Kouvolan taidemuseossa, Poikilossa, on upea taidenäyttely, mikä on nähtävissä ja koettavissa aina 7.1.2018 asti. Näyttely on niin puhutteleva ja koskettava, että kävin siellä jo toistamiseen.

Esillä on kaikennäköistä taidetta. Aina maalauksista keramiikkaan ja elokuvaan. Kävin jo aikaisemmin näyttelyssä, mutta silloin en ollut varautunut siihen, että Kinossa esitetään elokuvaa, mikä kestää 70min. Joten siihen kannattaa varautua tai tulla sitten uudestaan. Minä tulin ja olin ihan innoissani!

Peter von Bagh oli ohjannut ja käsikirjoittanut sen, missä on ihanan vanhan kotimaisen elokuvan musiikin keinoin valaistu Suomen historiaa. Matti Jurvalle omistettu esitys on koskettava. Tykkäsin tavattomasti.

Pekka Jylhän "Tämä viha. Niin kuin suolampi: musta, kylmä, syvä ja samea"- teos  on pysähdyttävä! Siihen on kerätty lahjoituksina ja lainoina lasiastioita. Niihin on laitettu punaista nestettä ja ne symboloivat sisällisodan uhreja. Jokainen astia näyttelyn jälkeen palautetaan signeerattuna.

Taustalla näkyvät taulut ovat piirroksia vankilieiriltä. Äärimäisen herkkiä.

Kovaa kohua saanut possuparka roikkuu siellä myös. Harro Koskisen teos, joka on aika suuri.

Kouvolan taodenäyttely Poikilossa on näyttely, missä on jokaiselle jotakin ja jos ei ole, niin ohi voi kävellä.

Taidan käydä vielä kerran....

Don Pasquale

Koskaan ei pidä sanoa "ei koskaan", no harvemmin sanon. Ooppera on se, mistä olen meinannut sanoa, mutta meinaamisesta ei pidetä. Nyt sitten olin elämäni ensimmäisessä oopperassa ja kyllä, niin kuin kaikki tietävät, eka kerta jää mieleen.
Pohjois-Kymen musiikkiopisto on rustannut huikean esityksen, mitä katsoessa kaikki muu unhoittuu. Jos olin kuvitellut oopperan olevan sellaista tavattoman hienoa, yli minun ymmärryksen menevää, vakavaa ja korkeampaa taidelajia, niin Don Pasquale tarjosi minulle upean illan, niin että voin siitä nyt fiiliksiä jakaa.

Don Pasquale on Gaetano Donizetti'n hilpeä ooppera, missä vakavarainen poikamies etsii naista tositarkoituksella. Taitava ohjaus on Pia Lunkan.
Suomalaisen oopperan monitoimimies Hannu Heikkilä on riimitellyt tähän tarinaan loistavat suomenkieliset sanat. Juuri siksi oli ensikertalaisen helpompi olla mukana.

Vanhaa, itsepäistä ja pikkasen höperöä Don Pasqualea esittää bassobaritoni Heikki Aalto. Ai, miten hauskaa! Tykkäsin tavattomasti siitä, miten välillä niin lyyhistyneestä hahmosta lähti sellainen ääni, sillä kyllä miehen matala ääni tuntuu hyvältä.
Tohtori Malatesta, joka velmuilee tarinan juonessa kaiken aikaa, on erittäin ketterä baritoni Riku Pelo. Pitkän huiskea komea mies, joka tuntuu olevan kaiken aikaa jossain ja tavattavissa. Huolimatta siitä, etten ollut eturivissä, pilke silmäkulmassa "näkyi" varsin hyvin. Näytti siltä, kuin se olisi ollut sellainen "tra-la-laa"-esitys, niin juuri siinä kaikessa luontevuudessa ymmärsi sen, millaista taitoa se on!
Oopperan nainen, se viekoitteleva ja katala, rakastunut ja hurmaava, Norina - ylväs ja taiturimainen sopraano Terhi Solanterä. Jos olin ajatellut, että naisen oopperassa kuultava ääni rikkoo laseja, niin huihai! Toki on myönnettävä, etten aina saanut selvää sanoista, mutta sen korvasi se, kun ihmettelin, miten ihmisestä lähtee sellainen ääni. Enkä tarkoita nyt sitä korkealta ja kovaa, vaan sitä, kuinka se soljui.

Don Pasqualen veljenpoika Ernesto... niin on kerrottava, että yksi nainen ja kaksi miestä - siinähän se tarinan paljastus! Tenori Pekka Kuivalainen melkein riutui lemmen tuskissaan ja sitä hänen ääntään olisi kyllä kuunnellut loputtomiin.

Puvustus oli hyvä, etenkin Norinan kohdalla, mutta Erneston paitaa ihmettelin!? Miksi Ernesto tuli tapaamaan rakastettuaan sellaisessa asussa? No, jos ei anneta sen haitata, niin Erneston laulu, kun odottaa rakastettuaan, oli hyytävän kaunis!

Naimakauppoihin tarvittiin notaari ja siinä pienessä roolissa hauskuutti tenori Jukka Mörsky. Juuri hänen tulemisensa paikalle olisin halunut uusintana. Kerrassaan riemastuttavaa.

Väliajan jälkeen saimme nauttia kuoron mukaantulosta! Itse asiassa kuorolaiset esittäytyivät jo väliajalla...ups, enpäs kerrokkaan enempää. Upea kuoro, ei mitään paikoillaan pönötystä vaan jokaisella oma rooli, niin että katsottavaa riittää. Muutenkin tämän oopperan parasta antia on se, että koko ajan tapahtuu. Jos päähenkilö on etusijalla, niin taustalla tapahtuu kaiken aikaa.

Kouvola-talon näyttämö oli lavastettu niin ihanaksi, että se oli todella ilo silmälle. Lavastus on niin tärkeä osa ja se oli nyt myös äärimmäisen onnistunutta.

Entäs se musiikki! No, italialaista oopperaa, iloista ja kepeää. Orkesteri oli nähtävissä kaiken aikaa kapellimestarina toimi Valerius Avramenko. Vaikka yleensä tykkään katsoa orkesterin soitantaa, niin nyt en juurikaan ehtinyt, sillä lavalla tapahtui niin runsaasti kaikkea.

On siis käsi sydämellä myönnettävä, miten hieno kokemus oli nähdä ja kokea tämä ooppera. Suosittelenkin nyt tätä kaikille, sillä se antoi niin paljon, sitä oli helppo seurata, siitä tuli hyvä mieli ja tälläisen kokemuksen vaan haluaa jakaa. Oli vähän kuin sellainen lapsuuden jouluaatto, kun oli saanut ison kasan lahjoja.

Kuvat:Noora Partanen