Kuten haluatte

 Kerran aikasemmin mie jo matkustin Helsinkiin, koska oli varattuna liput Suokkiin, mutta se kerta meni sitten korvaavan ohjelman muodossa. Nyt sitten uusinta - Kuten haluatte, niin jopas päästiin katsomaan. Shakespeare - William Shakepeare kirjoitti tämän komedian 1599-1600 ja ei varmasti ajatellut, että sitä esitetään täysille katsomoille vielä 2020-luvulla. 
Ryhmäteatteri esittää kesäteatteriesityksensä Suomenlinnassa ja sinne tämän version on ohjannut Jussi Nikkilä. 

Shakespearen näytelmissä on aina suurta draamaa, suuria tunteita ja sitten sitä komiikkaa. Aluksi en meinannut päästä kärryille, mikä on matkan suunta, mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa selkityi ja etenkin, kun on saanut yön yli nukkua ja miettiä, niin jopas oli tarina! 
Orlando joutuu riitoihin veljensä kanssa, joskaan ei heillä kummoset välit olleet muutenkaan, Hän lähtee ja mitäs sitten käy? Marketta Tikkanen on hyvin vakuuttava Orlando. Hänen palvelijanaan Adam lähtee mukaan, vaikka on jo vanha. Hannu Kivioja loistaa siinä jos sitten siinä toisessakin roolissaan Audrey'na.

Henkilöitä piisaa kaiken matkaa ja miten hauskoja! Joel Hirvonen veti kolme roolia: Oliver, Amiens ja Corinus. Joten saatoimme nauttia hänen suorituksistaan täysin mitoin. 
Lisäksi oma Ryhmiksen lemppari Santtu Karvonen, joka keekoili Touchstonen osassa hyvinkin kevyesti. Pakko mainita se ilmeikäs replikointi ja isoksi mieheksi kevyt liikehdintä. 

Entäs itse Rosalinda!!! Miiko Toiviainen sai minusta heti fanin. Olin ihan otettu siitä ilmaisukyvystä ja sellaisesta tietystä drivesta, mitä hän piti kaiken aikaa yllä. Upea positiivinen pössis oli aistittavissa. Jotenkin sitä on aina heti polvillaan nuoren kyvykkään esiintyjän edessä, kun tulee se fiilis, että kaikki jatkuu.
Serkukset Rosalinda ja Celia (Anna-Sofia Tuominen) joutuvat lähtemään, kun Herttua Fredrik (Eeva Kaihola) kaappaa vallan ja sitten onkin ihan eri tuulet puhaltamassa.

Jos koko porukka olikin sitä, että niillä on varmasti ollut kivaa, kun ovat tätä tehneet, niin koko esitys huokuu sitä, että ryhmädynamiikka toimii. Sen vaan niin aistii katsomoon. Kaikki suoritukset olivat aivan loistavia aina musikantti Mila Laineen taiturointiin, jonka apurina oli välillä pari muutakin. 
Vilma Sippola sai kyllä sympatiat myös, sillä kaikki ne roolit ja se artikulointi vaan jäi niin mieleen. 

Puvustus, se oli hieno, niin siitä vastasi Saija Siekkinen ja entäs lavastus? Janne Siltavuori ja kyllä oli jännä.

Kuvat: Mitro Härkönen

Sofian maailma

Joka kesä ohjelmistoon kuuluu Suomenlinnan kesäteatteri. Sinne on pakko päästä ja niin on kaikki järjestettävä siten, että ollaan ajoissa lautalla ja hyvissä ajoin itse kohteessa, jotta ehtii nauttia teatteri-sherryn. Tänä kesänä Suokissa menee Sofian maailma.

Sofian maailma on norjalaisen kirjailija Joostein Gaarderin huippusuosittu kirja, joka julkaistiin Norjassa 1991 ja suomeksi se ilmestyi 1994. Kirja on niin kuuluisa, että muistin heti kansikuvan, mutta itse en ole sitä lukenut, joten ihan pystymettästä tulin tätä tarinaa katsomaan.

Ryhmäteatterille näytelmän on dramatisoinut ja ohjannut Johanna Freundlich.

Sofiana tähteilee Suvi Blick. Nuori, juuri valmistunut näyttelijä selviytyy roolistaan suorastaan loistokkaasti. Valtaisalla energialla hän on hypännyt nuoren Sofian housuihin ja tahti on kova, mutta siita selviytyminen täys kymppi!

Tarinahan on jokseenkin sitä, että pian 15 vuotta täyttävä Sofia saa kaksi nimetöntä kirjettä: Kuka sinä olet? ja Mistä maailma on peräisin? Nuoruuden innolla hän alkaa miettiä ja on aivan kummissaan, mistä sitä postia tulee. Kun tulee ilmi, että kaiken takana on  Alberto Knox, joka on filosofian opettaja, niin siitä se filofian portit aukeavat. Alberton osassa opettajana häärii Robin Svartström.
Vaan saapa Sofia myös postikortteja Hilde-nimiselle tytölle, joka asuu samassa osoitteessa. Jos on Sofia tässä hiukan pihalla, niin voin lohduttaa, niin olin minäkin.

Alberton myötä marssitetaan esiin lukematon määrä filosofeja, aina antiikin Kreikasta ihan 1900-luvulle asti. Vaatteita saavat vaihtaa ahkerasti, Jouni Innilä, Sari Mällinen ja Aarni Kivinen.

Kun Sofian äitiä, Heleneä esittävä henkilö oli ollut lavalla jonkin aikaa, olin aivan kujalla, että kuka, näyttää ihan Ritva Valkamalta, muttei todellakaan voi olla hän. Oli pakko luntata luurista ohjelmaa ja herttinen sentää, hän on Sari Mällinen. Tämä äidin rooli oli myös se, mikä tuli lähelle itteäni. Jotenkin niin luonteva ja todellinen, ehkä ainoa, joka oli tässä näytelmässä realistisin ja se, joka sai yleisön naurun pyrskähdyksiin.

Mystinen Majuri tupsahtaa mukaan kuvioihin ja hän tuo tietynlaisen jännitteen tarinaan. Jouni Innilä oli jo ollut muutama filosofi, mutta majurina hän on jopa hiukan pelottava. 

Jos on lukenut kirjan tai jo entuudestaan tietää juonen, niin selviää helpommalla. Joskin olin kyllä jotain minäkin ymmärtäväni, vaikka en juuri olekkaan perehtynyt filosofian historiaan. Joka tapauksessa näyttelijasuoritukset olivat ihan parasta ja nimenomaan se, miten muuntautumiskykyisiä oltiin.  

Kiitos Suomenlinnna ja Ryhmäteatteri!

Kuvat: Mitro Härkönen

Elling

Kesän 2020 ensimmäinen kesäteatterireissu osui Suomenlinnaan. Oli lauantai ja päivänäytös. Ilma oli niin kesäinen, ettei olisi voinut olla parempi. Koska se k-alkuinen haitta vaikutti niin, ettei saatu nähdä näytelmää Seitsemännen portaan enkeli, niin Ryhmäteatteri valmisti meille hivenen pienemmän kattauksen ja saimme nauttia esityksestä ELLING. Poikkeustilanteesta johtuen yleisöä oli vain kolmannes, joten suht väljää. Koska siellä ei nyt olleet peitot käytössä, niin olipa oma shaali repussa mukana, vaan sitä ei tarvinnut. Siellä olikin lämmin ja lämmin kaikin tavoin, huomasi selkeästi, että niin henkilökunta kuin yleisökin oli niiiiin mielissään.

Kun esitys alkoi, sitä veti mielen ihan herkäksi, että nuo ihmiset ovat tehneet tämän näytelmän, nuo upeat, osaavat ihmiset ovat harjoitelleet ja saaneet kasaan sen, mitä me voimme ihan kaikessa rauhassa omalta penkiltä katsoa ja antaa tarinan viedä. 
Tämä Elling oli minulle entuudestaan tuttu, mutta Suomenlinnaan sen on ohjannut Juha Kukkonen. Alunperin tarina on norjalainen, kirjana ilmestynyt ja myös elokuvana, jonka moni on varmasti nähnytkin.

Tarina kertoo kahdesta mielenterveyskuntoutujasta, jotka ovat ystävystyneet hoitolaitoksessa ja muuttavat nyt yhdessä tukiasuntoon. Se ei ole helppoa, mutta yritystä on. 
Elling on ahdistunut, eikä mitenkään haluaisi poistua asunnosta, sillä miksi poistua kun on se asunto. Hänelle ajatuskin ulkomaailmasta on äärimmäisen vaikeaa. Hän on lähemmäs 50v ja asunut äitinsä kanssa ja kun äiti kuoli, Elling ei osanut tehdä elämälleen juuri mitään. Elling on pedantti ja katsoo asioita järkevästi, miettii kaikenlaista ja löytää itsestään pian runouden. Tätä roolia näyttelee niin omistautuneesti Robin Svartström.

Elling'n ystävä ja kämppis on Kjell Bjarne. Varsinainen sähläri, jonka pääasiallinen ajatus on naiset, joita hän ei ole koskaan päässyt kokeilemaan. Asian tiimoilta syntyy hupaisia kohtauksia. Taustalta ilmenee Kjell Bjarnen huono äitisuhde. Vaan miten on luonteeltaan niin kovin empaattinen. Santtu Karvonen on niin liikuttavan ihana ja ennen kaikkea uskottava.

Kaikki muut roolit, joita on kuusi, on hoitajaa, tarjoilijaa, runoilijaa... Nämä roolit hoitaa Minna Suuronen. Vain peruukilla, vaatetuksella, kävelytyylillä ja puheen nuotilla ilmenee, millaisesta henkilöstä on kyse. Pidän erityisesti tästä, koska siinä yksi näyttelijä kykenee näyttämään muuntautumiskykynsä.

Kaiken kaikkiaan Elling on näytelmä ystävyydestä. Kaksi täysin erilaista ihmistä ovat ystävystyneet. Ihan parhaita kohtia olivat ne, kun toinen oli heikoilla ja ahdistunut, niin miten se toinen tuli apuun, rauhoitti ja piti kiinni. Yhdessä, toinen toistaan tukien, he alkoivat pärjäämään siinä asunnossa.

Elling on liikuttava tarina, vaikka onkin paikka paikoin kovin hupaisa. Siinä ei naureta kenellekkään vaan ne koomiset kohtaukset ovat arkea ja nimenomaan näyttelijäsuorituksia. 

Ryhmäteatteri näytti, miten voidaan ja osataan. Kaikki toimi erinomaisesti. 

Olin niin iloinen, että pääsin näkemään tämän esityksen! Menkää tekin, vastahan se alkoi. Niin ja sellainen pieni vinkki teille, jotka ette tykkää isoista ihmispaljoudesta, niin nyt on vain se parisataa. On ihan helppo hengittää.

Kuvat: Mitro Härkönen

Idän pikajunan arvoitus

Kesäteatterialoitus tapahtui Helsingissä, Suomenlinnan kesäteatterissa. Ryhmäteatteri esittää siellä tänä kesänä Idän pikajunan arvoitus, mikä on salapoliisikuningatar Agatha Christien upea aikaansaannos ja minkä on näyttämölle sovittanut Ken Ludvig, suomennos Laura Raatikaisen.
Suomenlinnaan tämän Hercule Poirot-tarinan on ohjannut Juha Kukkonen.

Ensi-iltapäivä oli mitä ihanin kesäpäivä, jota vietin tyttäreni seurassa. Olimme saapuneet Suomenlinnaan ajoissa, jotta ehtisimme nauttia saaren kauneudesta ja kävimme toki siemaisemassa Suomenlinnan panimon herkkuolutta...

Kuva: Katariina Laine

Jännittyneinä odotimme, että pääsemme esitykseen. Tällä kertaa oli sellainen poikkeus, että menimme sisään oikeanpuoleisista ovista, kun aiemmin ollaan menty vasemmanpuoleisista. No, sehän selvisi pian, miksi meidän jono oli lyhyempi - hahaa, onpa kohta, missä on melkoisesti kummarruttava, melkein kontattava, että pääsee perille. Niinpä hyvinkin notkeina pääsimme katsomoon ja eturiviin (maksoi mitä maksoi). Tässä kohtaa on heti mainittava, että ne ihanat viltit (ei Ikeaa) siellä odottivat ja jo pelkkä niiden näkeminen lämmitti.

Joka kerta on jännittävää nähdä, millainen on lavastus, miten hieno estradi on tehty ja taas oli todella upea. Juna, niinpä tietenkin. Vaan siitä en kerro enempää, koska se on nähtävä. Lavastuksen takana on Janne Siltavuori.

Näytelmä alkoi heti sillä, että olimme Istanbulissa ja juna oli lähdössä. Matkustajia alkoi saapua ja yksi heistä oli Hercule Poirot, jonka oli päästävä mukaan, mutta juna oli täynnä! Junassa oli kuitenkin Monsieur Bouc, joka on junayhtiön johtajia ja luovutti oman hyttinsä Poirot'lle. Hienoa!
Kristo Salminen tekee loistavan roolin ollen niin Poirot kuin vain olla ja saattaa. Kun hän käveli siitä eturivin ohitse ja hänen laukkunsa osui polveeni, ajattelin, etten pese housujani koskaan.

Toni Wahlström tärisee Monsieur Bouc'na niin, että se on kerrassaan hauskaa. Juuri niin, että ollaan tärkeätä johtajaa ja samalla Poirot'n apuna, heh, no niin hän varmaan itse kuvittelee.

Ja kyllä, se oli niin riemastuttavaa, kun hän toisinaan hermostui, keräsi itsensä ja taas jatkettiin.

Mitä tulee sitten muihin matkustajiin, niin Ruhtinatar Dragomiroff oli kertakaikkiaan järisyttävä. Sara Paavolainen tekee roolin, mistä häntä ei juurikaan tunnista. Hän on niin hyvin roolissaan, että vasta loppukumarruksissa näkee hänen oman hymynsä. Olin aivan hämmentynyt siitä, miten voi olla niin upea! Ihan sellainen kunniamaininta tässä näin!

Rouva Hubbard, varsinainen primadonna, joka laulaa ja näyttelee ja sanoo lähes aina sen viimeisen sana. Minna Suuronen, nyt pitää taputtaa! Huikea rooli, joka korostui entisestään, kun näin hänet ohimennen paluulautalla. Ei mitään merkkiä enää siitä, mitä oli juuri äsken ollut.

Greta Ohlsson on lähetystyöntekijä, syvästi uskovainen ja miten Helena Vierikko on häneen osaansa täysin uppoutunut, lähentelee jo ihan hysteeristä hurmosta. Olin otettu.
Herra Ratchett'n (nilkki) sihteerinä tai minä lieneekin oli Hector MacQueen, ja sitä roolia tähditti Joel Hirvonen, eikä ollenkaan hullummin.

Jari Virman tekee kaksoisroolin ollen ensin Samuel Ratchett ja sittemmin Eversti Arbuthnot, joka taas huolimatta asemastaan, on suhteessa Mary Debenham'n kanssa. Maryna mahtavasti hermoilee Asta Sveholm (sukuvika, kun suksi luistaa).

Jokainen oli niin loistava, koko sakki veti koko arvoituksen sellaisella meiningillä, että meni tovi aikaa, että selvisin takaisin arkeen. Koko mahtava esitys oli niin loppuun asti hiottu, että miten sitä oli ilo katsella, miten siitä jäi pitkä viipyilevä jälkimaku. Uppouduin täysin koko esitykseen, etten huomannut ajan kulua, lähes hypnoottisena seurasin, kuinka edessäni tapahtui kaikkea, murha ja sen selvitys.

Kuka oli murhaaja?
Ihan käsi sydämellä suosittelen, ottaakaa aikaa, ottakaa itseänne niskasta kiinni ja menkää katsomaan kesän huikein arvoitus. Niin ja hei, näytelmä ei ole ollenkaan niin vakava, kuin voisi olettaa, sillä kyllä - siinä on ripaus huumoriakin, ihan sopivasti mausteena.

Niin ja miten toimi kaikki! Kyllä todella huomaa, että kaikki on loppuun asti hiottu, kun liput, anniskelut ja tiedotus toimi, puhumattakaan odottamattomista tilanteista. Kiitos !

Kuvat: Mitro Härkönen

Yksi lensi yli käenpesän

Ihanaa, taas oli se aika kesästä, että pääsi Suomenlinnaan ja siellä kesäteatteriin! Ryhmäteatteri siellä totutusti esittää aina jotain mieleen painuvaa ja tänä kesänä oli vuorossa Yksi lensi yli käenpesän. Jo etukäteen oikein jännitti, miten se tuttu tarina esitetään ja miten, niin ihan mahottoman hienosti!

Ken Keseyn kirjasta on näytelmäksi sovittanut Dale Wasserman, suomennos Sami Parkkisen ja Suomenlinnaan ohjannut Juha Kukkonen.

Mielisairaalassa ollaan koko ajan ja pääsimme tutustumaan niin potilaisiin kuin henkilökuntaankin. Jopa siinä määrin, että meinasi tulla haikea olo, kun esitys oli ohi. Mutta - kerron jotain.

Tarinahan menee niin, että mielisairaalassa, tällä osastolla on seitsemän potilasta. Joukkoon saapuu sitten Randle P.McMurphy - Mac, joka laittaa kaiken ranttaliksi. Robin Svartström tekee huikean roolin Macina, joka uhmaa sääntöjä, ärsyttää, mutta on silti hyväsydäminen. Niin ja hänhän ei ole hullu... Jotenkin tuli sellainen olo, että jos hän olisi saanut olla siellä pidempään, muut potilaat olisivat saattaneet tervehtyä. Ehkä juuri tälläinen kuva haluttiinkin alunperin antaa.

Hoitaja Ratched on tämän tarinan "pahis", jos niin voidaan ajatella, mutta omalla säännönmukaisella toiminnallaan hän ei juurikaan sympatiapisteitä kerää. Minna Suuronen on topakkana tässä roolissa ja erittäin vakuuttava.

Todella hyvin oli saatu niin vähään aikaan esiteltyä kaikki niin, että jokaisen profiili tuli hyvin esille. Kuka kukin on ja miksi, kerrottiin niin, että katsoja voi vain arvata loput. Jokainen oli niin oma persoonansa ja näyttelijätyö sitä luokkaa aina ilmeitä myöten, että ansaitsee suuren ihailuni.  Sitä vaan eläytyi niin täysillä mukaan, että melkei olisi voinut olla yksi potilaista.

Kaikki olivat siis aivan loistavia ja kun kysyin pojaltani, joka oli avecinani, että kuka ja miksi!? Mitä vastasi: Kaikki, ei voi laittaa järjestykseen, sillä niin oli oiva paketti. Vaan jos olisi pakko, niin minä vaikutuin piirun verran Amira Khalifan esittämästä Scanlon'sta. Jokainen ilme ja liike olivat niin täydellisiä, puhuttamattakaan reploista, jotka miellyttivät minua räväkkyydellään.
Robert Kock Päällikkö Bromden'n roolissa oli liikuttava. Tiia Louste oli professori Harding, juuri sellainen pikkuisen tärkeä, mutta kuitenkin tarpeen tullen joustava. Samuli Niittymäki keräsi kaiken hellyyttävän huomion olemalla Billy Bibbit, kertakaikkisen ihana. Mikko Penttilä Chesswickinä otti yleisönsä jo ennen esitystä kertomalla säännöistä, miten meidän tuli toimia. Tommi Eronen muhkeassa parrassaan oli Martini, hauska ressukka.
Jutta Järvinen oli apuhoitaja Finn, hiljainen hiiri, josta löytyi kuitenkin kissa! Toisena apuhoitajana toimi Alex Anton, joka hippasi myös Sandyn roolissa. Melkoinen tuplarooli.
Kolmessa pikkuroolissa seikkaili Wanda Dubiel (kiitos käsiohjelman).

Yksi lensi yli käenpesän on näytelmä, missä on ollut iso porukka tekijöitä ja sen huomaa. Kaiken kaikkiaan koko esityksestä jäi mieleen kaikkea - sai nauraa, koska sehän on hauska, näin jälkeen päinkin vielä naurattaa moni kohtaus. Se myös jätti ajatuksia, paljon mietittävää, luulen että jälkimainingit kestää pitkään.

Vahva suositus! Menkää ihmiset Suomenlinnan kesäteatteriin ja varatkaa aikaa ja nauttikaa siitä!
Minä lähetän vilpittömät kiitokset koko työryhmälle, että sain nähdä tämän!

Kuvat: Mitro Härkönen

Seitsemän veljestä

Taas oli se aika kesästä, kun pääsi nauttimaan kesäteatterista Suomenlinnassa! Ryhmäteatterin Seitsemän veljestä on tarina, jonka jokainen tietää tai ainakin pitäisi tietää. Aleksis Kiven 1870 julkaistua romaania sanotaan ensimmäiseksi suomalaiseksi romaaniksi, mikä alkoi saada arvoa vasta 1900-luvun puolella.Tämän upean version on ohjannut Kari Heiskanen.

Meinasi olla pari muuttujaa ennen kun istuimme omilla paikoillamme ja esitys alkoi. Tulimme autolla Helsinkiin ja jätimme sen niin kauas, että kävelimme aika haipakkaa nelisen kilometriä Kauppatorille. Kun saimme lauttaliput, lautta lähti nenän eestä, alkoi satamaan ja oli vessahätä. Odotimme seuraavaa lauttaa ja siellä oli vessa. Kun pääsimme Suomenlinnaan ja kipitimme teatterille, niin mitä, missä meidän liput??? Ei ollutkaan lipunmyyntiä siellä vaan olisi pitänyt lunastaa ne siitä, mistä lauttaliputkin. Meinas tulla itku, kunnes meidät pelasti ne ihanat kahvionaiset! He hoitivat meille liput ja toivotan heille kaikkea mahdollista hyvää nyt ja iankaikkisesti.

Ensimmäistä kertaa olin Suomenlinnan kesäteatterissa niin, ettei ollut kylmä. Viltti sai olla penkin pehmikkeenä ja edes takkia ei tarvinut pukea. Esitys alkoi! Kiven teksti on runsasta ja äärettömän rikasta, hulvatonta ja meno sen mukaista. Kertakaikkisen nautittavaa.

Saanen esitellä, melkoinen veljeskatras, kaikki seitsemän:
Juhani - Santtu Karvonen, veljesten esikoinen ja minun lemppari, etenkin Santtu Karvosen tulkinta oli aivan hervoton. Juhanin äkkipikaisuus, kovapäisyys ja pinnan palaminen tuntui vaan niin kovin läheiseltä.
Tuomas - Tommi Rantamäki
Aapo - Eino Heiskanen
Tuomas ja Aapo meinasivat mennä minulta välillä sekaisin, veljesten kaksoset, mutta sitten ymmärsin(!), että erotan Aapon, kun sillä on liivi. He olivat kuitenkin Juhanin jälkeen seuraavat ja yrittivät pitää jonkinlaista järjen ääntä yllä.

Simeoni - Eero Ojala, porukan "uskovainen", joka oli jo sen näköinen, että välillä on keittänyt yli.
Timo - Mikko Virtanen, jonka kropan hallintaan kiinnitti heti  huomiota. Notkeasti liikkui ja suorilta jaloilta hyppelehti. Reipasta.
Lauri - Miro Lopperi, joka veljesten hiljaisimpana yllättää Hiidenkivellä, hienoisessa huimetuksessa.
Timo ja Lauri ovat myös kaksoset, mutta eivät samanäköisiä.
Eero - Elias Keränen, porukan nuorin, joka oli veljesten mielestä välillä melkoinen riiviö ja joka sai kuritusta tämän tästä. Eeron opettajana olo oli mainio kohtaus.

Ylipäätään oli niin energistä toimintaa, että sitä seuratessa oli tulla hiki. Niin erilaisia olivat veljekset, kukin omanlaisensa, mutta juuri sellaista tuttua jähinää ja kuitenkin se yhteen hiileen puhaltaminen. Yhdessä innostuttiin, yhdessä pelättiin ja yhdessä selvittiin, vaikka välillä olikin nokkapokkaa.

"Taistoon ankaraan he rupesivat, astuivat uljaasti kamppailemaan omaa sydäntänsä, syvästi juurtunutta laiskuutta, jäykkää, tylyä maata, kylmiä rämeitä ja soita vastaan, ja voittivat kaikki oman tahtonsa järkähtämättömyyden kautta."

Naisenergiaa oli veljeksille tarjolla Männistön Venlan muodossa, jolle jokaisen sydän sykki.

"Talo ilman aitan polulla astelevata emäntää on niinkuin pilvinen päivä."

Venlana viekoitteli Pihla Pohjolainen. Pirteänä punaisissaan viiletti poikien ulottumattomissa.

 Tässä vaiheessa julkenen tunnustaa, etten ole koskaan lukenut kirjaa Seitsemän veljestä. Kova pää, suotaneen se minulle anteeksi. Tarina oli kuitenkin tuttu ja nyt vieläkin tutumpi, jotta saattanen vielä kirjankin lukea.
Tämä Suomenlinnan esitys on niin mieluisa kokemus, että suosittelinpa hyvinkin tätä kaikille kuolevaisille, olipa lukenut tai ei. Nuorille etenkin, jos ei luku maita.

Sykähdyttäviä kohtia on runsaasti, etenkin musiikilliset iloittelut. Pienet nykyaikaiset piristysruiskeet! Toisin kuin voisi luulla, niin Seitsemän veljestä on äärimmäisen puhutteleva tarina, mutta hauska!
Kyllä kiittelin itteäni, että vein itseni ja tyttäreni tämänkin kokemaan.

Kuvat: Tanja Ahola

Kesäyön uni

Kesäyön uni! Sitä se oli, kun niin märässä ilmassa kuin vaan mahdollista, suuntasimme paatilla kohti Suomenlinnaa. Mielessä ei edes käynyt, että illan olisi toisinkin voinut viettää. Sitkeästi ja sisukkaasti vaan tuulta päin ja kohti unta, kesäyön unta. Kun pääsimme kääriytymään viltin sisälle ja ne lapaset olivatkin sitten paremmat siellä penkin ja pepun välissä, niin se saattoi alkaa! Shakespearen näytelmä ja Ryhmäteatterin versiona. Mikä parasta, meitä oli aika lailla paljon, rohkeita suomalaisia.

Herra Shakespearen kuolemasta tuli juuri 400 vuotta, joten ihan tuoreesta näytelmästä ei ole kyse? No, ei kai, mutta miten silti niin raikkaasta ja elinvoimaisesta, tarinasta, joka ei kuole koskaan. Oi rakkaus, se on tarinoiden innoittaja ja aiheena loppumaton.

Suomenlinnaan oli rakennettu ihan mahtavat puitteet, niin että kyllä kelpasi katsella. Oli äärimmäisen lämmittävää katsella kun Puck(Sari Mällinen) hyppelehti ja kikatteli riiviömäisenä Oberonin(Robin Svartström) alaisena ja totellen kaikkia hänen käskyjään ja nauttien saadessaan hämmennystä(lievä ilmaisu) aikaiseksi.
Tarinahan alkaa siitä, että ollaan pahassa kolmiodraamassa, kun kaksi miestä ovat rakastuneet samaan neitoon! Neito on Hermia(Anna-Riikka Rajanen), joka topakasti tuo julki, että rakastaa vain Lysanderia, ei Demetriusta(Henri Tuominen), jonka taas Hermian isä haluaisi vävykseen. Oli hiukan yllättävää huomata, että kun Lysander ampaisi näyttämölle, niin että hän olikin Noora Dadu(Hyvä Kuusankoski!!!!), mutta miten veti roolinsa, niin kyllä sille annan läpyt!

Eikä ollenkaan ollut huono juttu se, että Helenan roolissa oli Pyry Äikää. Helenahan on niin hurahtanut Demetriukseen, että olisi vaikka koirana hänelle. Tykkäsin tavattomasti ja huomasin, etten ollut ainoa.

Tämä näytelmä on niin mehevä juuri juonellisesti, kun siinä on monta tasoa ja tarinaa. Robin Svartström ja Minna Suuronen vetävät upeasti niin Ateenan kuningasparin kuin Keijujen kuningaparinkin roolit! Kun tässä välillä melskaavat nuoret, niin on ihan pakko vaan sanoa, että parasta on se joukko tavallisia käsityöläisiä, jotka haluavat tehdä näytelmän kuninkaansa häihin!

Nämä herrat vetävät osansa niin hyvin, että vieläkin naurattaa. Nikolai Perä on myös aasin roolissa, mistä en kerro enempää, koska se on vain niin nähtävä, *tirsk*. Muut herrat ovat näytelmässä edukseen myös Keijukaisina.

Tämä Kesäyön uni, joka myös muilla nimillä on tunnettu, koska rakkaalla lapsella on monta nimeä, on sellainen päräys, että se on nähtävä ja koettava, sillä niin oli herkullista esitystä. Yhtään ei paikat puutuneet, eikä haitannut, vaikka ulkona satoi ja meri myllersi. Tarina otti ja vei ihan täysillä.

Kuvat: Ryhmäteatteri/Tanja Ahola

Ryhmäteatteri