Merikeskus Vellamo

 Olipa taas aika piipahtaa Kotkan Merikeskus Vellamossa. Merimuseo, Merivartiomuseo ja Kymenlaakson museo ovat kaikki samassa rakennuksessa. Tämän käynnin syy oli ensinnäkin se, että paikka vaan on hieno ja varsin viihtyisä ja toiseksi, siellä on UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiön taidetta aina 15.9 asti.

Oli siis kiinnostavaa käydä katsomassa, mitä siellä oli esillä. Noh, olihan siellä mm.Hugo Simbergin grafiikkaa. Simberg on siis luonut Aarnikotkan, mikä on yhtiön logo ollut jo 1800-luvulta asti. Akseli Gallen-Kallela taas oli Simbergin opettaja. Gallen-Kallelalta näyttelyssä on teos, missä ei olekkaan hänen omaa signeeraustaan, vaan todennäköisesti jonkun yhtiön logo.

Vellamossa on aina muitakin näyttelyitä. Varsinaisen pysyvän meriaiheisen näyttelyn rinnalla on nyt Puun vuoro - Kunnianosoitus Kymenlaakson metsäteollisuudelle ja sen tekijöille.

Se kestää peräti 1.11.2026 asti ja on ihan mahtava. Taidolla tehty, ihasteltavaa ja ihmeteltävää piisaa. 

Jotenkin nykyaikana museoiden näyttelyistä osataan tehdä sellaisia, että niissä viihtyy.

 

 

Oceanista – muoti ja meri-näyttely oli mykistävä! Siellä oli mitä moninaisimpia luomuksia, joita en ees kerennyt kuvata, koska jäin vaan katselemaan. Mutta - kannattaa siis nähä ne mielikuvitukselliset vermeet. Tämä näyttely kestää  29.9.2024 asti!

Vellamossa on niin paljon kaikkea nähtävää, että kannattaa varata aikaa. Koska mekin heti alkuun kävimme Ravintola Laakonkissa syömässä hyvin kelvollisen mansikkaleivoksen. Kun näyttelyt oli katsottu, niin lopuksi on kiva ilahduttaa itseään ja ehkäpä muitakin, tekemällä ostoksia Museokauppa Plootussa. Sieltä mukaan tarttui mm. tukkapampula (nostalginen muisto lapsuudesta) ja tervakynttilä!

Ehdottomasti sellainen kohde, mikä ei jätä kylmäksi!

Kuvat: Kini Laine

Toksinen Kabaree

 Olipas taas kiva päivä Kotkassa ja sen kruunasi Kotkan teatterin ensi-ilta 18.2.2023 ravintola Kairossa. Kairoon on aina kiva mennä, koska onhan se vähän erilainen teatterimiljöö.

Nyt oli estradilla Toksinen Kabaree ja sen on käsikirjoittanut Juho Mantere. Se on niinkin tuore, että ensi-esitys oli Q-teatterissa noin vuosi sitten. Mutta - nyt se on nähtävissä Kotkassa, mihin sen on ohjannut Miko Jaakola. 

Koko setti alkaa sillä, että on porukka, jotka siirtyvät kosmokseen tarvoitteenaan löytää uusi koti, koska maapallolla tilanne on muuttunut ihan mahdottomaksi. Aluksi minua hiukan arvelutti, että tykkäänkö, koska kaikki avaruusjutut ja tulevaisuuteen sijoittuvat eivät ole olleet ihan kärkisijoilla omalla miellyttävyyslistalla. Vaan olipa ihana "erehtyä". Meininki oli sitä luokkaa, että naurettiin vedet silmissä.

Heillä on sydän paikallaan, ovat hyvien puolella....

Seppo Merviä on topakka aluksen kapteeni, joskin hänet nähdään toisessakin roolissa. Miehistö koostuu tiedeupseerista, navigaattorista ja mekaanikosta. Näissä rooleissa nähdään Eeva Hautala, Ella Mustajärvi ja Mirka Mylläri. Jos on heilläkin muita rooleja, mm. Annu, Nannu ja Nunna.

Koska matka on pitkä, aluksella on ajankuluksi viihdettä. Seremoniamestarina on Huikka Alakuikka, jonka roolin niin suvereenisti taitaa Kalle Kurikkala. 

Saimme koko illan shown ja improt olivat ihan parasta, koska siten saa nähdä, mihin kaikkeen näyttelijät pystyvät. Miten mahtavaa oli vain istua paikoillaan ja nauttia siitä, mitä oli tarjolla. Saada ihmetellä ihastuksissaan, että mitä sieltä tulee ja nauraa tulokselle!

Mukana menossa on live-bändi ja olin ihan kysymysmerkkinä, miten kolmihenkinen bändi osaa soittaa laulajalle, joka keksii biisin lavalla!? Ihan huikean siistiä! Bändissä soittavat Harri Heininen, Jonas Mäki ja Wiljami Sallinen. 
Toksisen Kabareen biisit on säveltänyt Henri Lyysaari, mutta sovittanut Kotkan teatterin uusi kapellimestari Jouni Bäcktsröm.

Äänisuunnittelusta vastaa Kaj Gynther. Miten se ensimmäinen tekoälyn ääni kuullosti ihan Sauli Niinistöltä!? Pukusuunnittelu on Anne Hannulan. Aika joustavaa.

Kylläpä oli taas niin kiva kokemus, että tarttis varmaan ottaa uusiksi, koska kaikki improthan ovat aina erilaisia. 

Kuvat: Niklas Malinen

The Addams Family

 Tulipas tehtyä taas ihan täydellinen taetterireissu Kotkaan. Kouvolasta sinne pääsee näppärästi junalla ja myös takaisin. Maukasta ruokaa ja hyvää palvelua saa Ravintola Canttiinista, kun vaan muistaa varata pöydän etukäteen, sillä muutoin voi olla, että jää ilman. Kun oli syöty, siirryimme teatterille, missä esitettiin The Addams Family. Kerrankin en oikeastaan tiennyt mitään etukäteen, sillä jostain merkillisestä syystä en ole ennen nähnyt yhtään mitään koko tästä varsin kummallisesta perheestä. Alunperin tämä perhe on luotu jo 1930-luvulla Charles Addams'n toimesta sarjakuvina. 1960-luvulla tuli tv-sarja ja sittemmin elokuvia, videopeliä ja musikaali. 

Meidän näkemä esitys on nimenomaan musikaali ja sävellysten takana on Andrews Lippa. Käsikirjoituksen ovat rustanneet Marshall Brickman ja Rick Elice. Kotkaan tämän perheen on ohjannut Katja Krohn. Heti aluksi saimme tiedon, että sairastapauksen takia ohjaaja itse näytteli Fester-sedän roolin. Jotenkin niin siistiä, että tartutaan toimeen ja paikataan rooli. Olisi ollut harmi, jos esitys olisi vaan peruttu, sillä sali oli täpösen täynnä.

Tässä esityksessä on sitten runsaasti vierailevia tähtiä. Heti aluksi Comez Addams'n roolissa Tommi Rantamäki. Sinänsä minua huvitti, kun olin juuri edellisenä päivänä katsonut Modernit miehet-sarjan loppuun ja nyt yksi moderni mies on äärimmäisen vinksahtaneen perheen isä. Vaan olipa hienoa nähdä hänestä hivenen toisenlaista esiintymistä. Laulu ja tanssi olivat ihan parasta. 
Morticia Addams'a näyttelee kerrassaan loistavan luontevasti Mervi Takatalo. Hän oli niin uinut rooliinsa, että se kyllä ihastutti. Sitten oli Mumma, joka on jossain versiossa ollut Comezin äiti, jossain Mortician, no nyt se tainnut olla selvää kenellekkään, että kenen äiti tämä 102-v. valtavan suuriryntäinen hirmuisen hauska ja viriili mummeli on. Vaan hänen roolissaan on Krista Putkonen-Örn. Intohimoisena äänikirjan kuuntelijana hänen äänensä on tuttuakin tutumpi. No, nyt se ääni on viritetty 102-vuotiaalle.

Koko Addams Family on siis täynnä ihan kornia porukkaa, jokainen säätää tyylillään ja sitten perheen tytär Wednesday menee ja rakastuu sellaiseen ihan tavalliseen poikaan, jonka nimi on Lucas. No mitä siitä seuraa, kun Wednesday uskoutuu isälleen ja ettei kertoisi äidille. Soppahan siitä syntyy, eikä niin hyvä keitto. Maiju-Riina Huttunen, joka tulkitsee Wednesdayn osan todella reippaasti ja osaavasti, on myös vierailija. Lucas'n osassa on sitten Kotkan teatterin oma Juho Markkanen. Saa olla vaan ihan tavallinen, joka ei karkaa eikä paljon muutakaan, jollei saa ensin harkita. 

Miia Maaranen ja Osku Haavisto ovat Lucasin vanhemmat Alice ja Mal Beineke. Hyvin tavallisia hekin, paitsi että jotain siellä pinnan alla jäytää. Kun Alice saa Mumman "taikajuomaa", niin johan alkaa tapahtua. 

The Addams Family on hauska, ihanalla musiikilla höystetty tarina, missä huumori on mustaa ja osittain käännetty kaikki nurin niskoin, niin että siitä on tullut todella hupaisaa. Kaikki tyypit ovat niin äärimmäisiä persoonia ja vaikka mennäänkin sillä mustalla huumorilla, niin asiaa tulee. Perhekeskeisyys on aika lailla kupletin juoni.

Lurkkia ei sovi unohtaa. Perheen hirveän iso ja ruma hovimestari, jota esittää niin hersyvästi Antti Leskinen. Kyllä oli pituutta saatu järkyttävän paksuilla kengän pohjilla. Hartiat olivat kuin ladon ovet ja koko pää, no olihan sanottu, että Lurkki on kuin Frankesteinin hirviö ja kyllä teatterissa osataan.

Nyt en kerro enempää tarinasta, mutta sen tekijöistä vielä sen verran, että lavastus oli niin mieletön ja toimiva ja sen on loihtinut Lucie Kuropatovà. Koreografiat ovat Sami Vartiaisen, joka on myös vieraileva. Livebändi veivasi siellä lattian alla ja kyllä lähti! Heillä kapellimestarinaan Ilja Kaskimaa. 

Kyllä on sanottava, että taas on Kotka onnistunut ja The Addams Family on koettava. Huomasin muuten yleisössä aika paljon lapsia, (suositusikäraja on 8+) ja näytti siltä, että he olivat heti kartalla, mitä tuleman pitää. Vähänkö siistiä! 

Kuvat: Niklas Malinen

Pinokkio

 Jälleen vietin ystäväni kanssa Kotka-painotteisen lauantain ja se huipentui Kotkan kaupungin teatterin PINOKKIO-ensi-iltaan. Olipa hienoa, sillä vaikka äkkiä luulisi, että ei vanha klassikkosatu voisi kiinnostaa aikuisia, niin väärin, sillä kylläpä hyvinkin. Oli siellä muitakin meitä ikä-ihmisiä ja ilman lapsia. Lapsia oli silti enemmistö ja se olikin parasta, koska siten oli juuri oikea tunnelma. Kun oli väliaika, kuulin, kuinka sellainen suloinen, parhaimpiinsa sonustautunu pikku-neiti kertoi äidillensä, miten rakastaa Pinokkiota!

Kyse on siis Carlo Collodi'n sadusta, mikä on kirjoitettu jo 1800-luvun loppupuolella. Kuten saduissa yleensä, niin on vääntöä hyvän ja pahan mittelöistä ja niin Pinokkiossakin. Vanha satu toimii edelleen. Tämän puunuken tarinan on ohjannut Pia Oinas. 

Köyhä puuseppä Geppeto on tehnyt puunuken, jolle antaa nimeksi Pinokkio. Samalla surkuttelee sitä, kun ei ole saanut omaa lasta. Kari Kukkonen on juuri oikea puuseppä ja laulava sellainen. Älä tyri nyt  lähti kyllä niin vakuuttavasti.
Keiju, se sellainen hyvä haltija saapuu paikalle Kalle Kurikkalan esittämänä ja hän se puhaltaa hengen Pinokkioon. Puunukesta tulee elävä. Nukelle on kuitenkin saatava omatunto ja siihen Keiju pestaa Simo Sirkan. Juho Markkanen on sellainen Simo Sirkka, jolla olisi ollut muutakin tekemistä, kuten treffit, mutta ei auta. Tehtävä otettu vastaan eikä se ole helppo.

Pinokkio - jos Keiju luo siihen hengen, niin Ella Mustajärvi hoitelee loput. Ollakseen jäykkä puunukke, niin Ella hallitsee varsin notkeasti nuken kulkemiset, istumiset ja nousut. Häkellyttävää ja valehtelusta johtuva nenän kasvaminenkin käy näppärästi. 

Tarina alkaa ja siihen sisältyy monia mielnkiintoisia kohtauksia teatteria, sirkusta, Karkkimaata, valaan vatsaa jne. Musiikkiosuudet ovat tätä päivää ja paitsi hyvin valittu, niin myöskin mahtavasti esitetty. Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy.... Siitä saa tahtomattaan hyvän korvamadon kotimatkalle. 

Muissa rooleissa seikkailivat Eeva Hautala ja Osku Haavisto. 
Pinokkio on erittäin oivaltavasti koottu näytelmä. Jos näyttelijäsuoritukset olivat taas vertaansa vailla, niin puvustus ja lavastus olivat niin hyviä, että sai nauttia silmän ruokaa oikein täys laidallisen. Eeva Hautalan Sergei ja Osku Haaviston Tonnikalapolitiikko olivat ihan huippuja. Lavastus on Anssi Uusinäkin ja puvustus Anne Hannulan. Musiikin toteutus Ari Ismälän.

Olipa esitys! Jotenkin oli ihana fiilis, kun sai olla hetken aikuisena ja lapsena yhtäaikaa. 

Kuvat: Niklas Malinen

Viimeinen vuosi....

 ...potilas nro: CA15-3

Kotkapäivä ystäväni kanssa! Junalla Kouvolasta Kotkaan, ravintola Canttiiniin ruokailemaan ja jälkiruokahuipennuksena teatteri! Ensi-illassa Viimeinen vuosi, mikä on Mirka Myllärin käsikirjoittama ja perustuu tositapahtumiin. 

Miten hyvältä tuntui olla teatterissa, Kotkan teatterissa, tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Kokea se elämys, joka meni kyllä niin ihon alle, että vieläkin nousee vesi silmiin. 

Viimeinen potilas on Miko Jaakolan ohjaus ja Lucie Kuropatová'n lavastama ja puvustama. Lavastus toimi jälleen niin hyvin. Ei mitään liikaa, vaan sopivasti ja toimivasti. 

Oletimme, että esitys kertoo vaan siitä viimeisestä vuodesta, mutta siinä olikin koko perheen tarina, kivasti toteutettuina takaumina. Perheen vahvat naiset, heikompi isä ja sisar. Kuinka toinen pärjää mustalla huumorilla ja sitten joku ei ymmärrä sitä alkuunkaan.

Äidin osa on niin vahva ja voimakas, ettei siitä selviä yhdellä vaan on oltava kaksi näyttelijää.  Se Helmi Tuovinen on reipas, hiihtoa ja ruokaa rakastava. Miia Maaranen on osassaan varsin tomera tuulipukuineen ja karaokelaulajana. Potilaana olikin sitten Sirpa Tuovinen, kuolevaa naisen osaa tulkitsi hämmästyttävän hyvin ja tuskaa ilmaisten Anne Niilola, joka ei halua kuolla. 

Tyttären, sen omaishoitajan, joka vaan jaksaa ja pärjää, hoitaa kaiken, siinä osassa loistaa käsikirjoittaja itse, Mirka Mylläri. Ihmetellä saattaa, miten hän kykenee siihen, tuleeko ikävä vai onko osa surutyötä. Kaiken kaikkiaan hienoa työtä, koko tunteiden kirjo käytiin läpi.

Antti Leskinen lääkärinä oli kyllä huippu. Takelteva ja änkyttävä, äärimmäisen hienotunteinen, ettei vaan millään loukkaisi potilasta. Kun potilas on kuollut, niin puhuu ihan normaalisti, kun ei ole enää "vaaraa".

Jarkko Sarjanen isänä oli mahtava. Olla se perheen elättäjä, tuoda rahaa ja hoitaa niin, ettei puutu mitään, mutta ollen samalla se herkkä ja syvästi kokeva, se joka ei surun tullessa pärjää. 

Ihana ja piristävä ylläri oli Nadja Holopainen. Hän on sairaanhoitaja, pappi ja vaikka mitä, mutta kun hän oli kotihoidon lähihoitaja, niin se käytös oli sitä, että yleisöstä kuulin, miten monet huokailivat ja olivat samaa mieltä.

Erittäin hyvä juttu oli myös sisarusten välit. Isosisko Minna ja pikkusisko Kaisa (Marika Huomolin). Niin erilaiset ja välillä tuntui, että kaukana toisistaan, muttei kuitenkaan. Mahtavaa tulitusta ja tilistystä sisarusten välillä ja lopulta niin paljon rakkautta, että taas oli vettä silmissä. 

Viimeinen vuosi on tarina elämästä ja kuolemasta, rakkaudesta ja miten sitä voi osoittaa. Surusta, suremisesta, luopumisesta ja tuskasta, elämästä ja siitä selviämisestä. Kaikki kerrottu niin, että se tulee lähelle, koskettaa, osuu sydämeen, nostattaa kyyneleitä, panee miettimään ja nostaa ajatuksia. Kuoleminen koskettaa eniten niitä, jotka jäävät. 

Tämä esitys ylitti ihan kaikki odotukset ja jättää todella pitkän jälkimaun. 
Esitys on hyvä, jos se naurattaa ja itkettää ja Viimein potilas teki molempia. Olo oli kaiken jälkeen ihan "kaikkensa antanut", mutta hyvällä tavalla. 

Kiitos Kotkan teatteri!!!

Kuvat: Jukka Koskinen

Kotkan ruusu

 Vuoden viimeinen teatterireissu tehtiin Kotkaan, koska siellä menee Kotkan ruusu. Onhan se laulu ollut aina tuttu, moneen kertaan kuultu ja joskus hoilattukin, mutta nyt kerrotaan tarina ihmisesta, naisesta, joka oli Kotkan ruusu. Käsikirjoituksesta vastaa Miko Jaakola ja Tarja Rantaruikka. He yhdessä kuroivat tarinan Rosalia Gurovitsch-nimisestä uskomattomasta naisesta. Ohjauksen takana on Miko Jaakola.

Rosalia syntyy Viipurissa juutalaiseen perheeseen, jonka säännöt ovat ankarat. Roosa rakastuu poliisiin, Lauri Mäkiseen (Kalle Kurikkala) ja suhde on tuhoon tuomittu, koska juutalaiset eivät seurustele kuin juutalaisten kanssa. Nuoren Roosan roolissa säteilee Marika Huomolin, jonka lauluääni on sellainen, että se osuu suoraan herkkään kohtaan. 
Roosan ystävättären, Anjan osassa on Miia Maaranen ja kun he yhdessä laulavat Ethän minua unhoita... niin kyllä oli nielemistä. Sellaisen ystävyyden välittäminen yleisölle oli järisyttävää. 

Kun Roosa Mäkinen sitten lähtee Viipurista ja saapuu Kotkaan, niin hienosti vaihtuu rooli Ella Mustajärvelle. Nyt on Roosasta tullut aikuinen nainen ja kaikesta huolimatta hän aikoo pärjätä. Hän on tyylikäs ja aikoo hankkia toimeentulonsa parturiliikkeen turvin. Mustajärvi on varsinainen Lady Like. 

Kolmas Roosa on Lise Holmberg. Roosa on edelleen miesten mieleen, koska on hauska ja iloinen, hyvä seuralainen. Kun hän laulaa Kotkan ruususta, niin se oli todella aitoa ja koskettavaa. Jotenkin ihan kamalasti vaan herkisti, se miten Roosa elämänsä eli, välittämättä juoruiluista ja yrittämällä unohtaa menneet. Tällaista tarinaa kun katsoo nykypäivänä, niin ei voi käsittää, miten on voitu ennen elää niin eri lailla. Toisaalta on onnellinen, että itse on saanut elää nyt, koska miten olisi käynyt Roosan aikana...

Koko joukko oli mukana myös muita esiintyjiä, kuten Kari Kukkonen Roosan veljen, Mikon roolissa. Ihan pahaa teki, kun veli olisi halunut olla ystävällisempi, mutta sitten se juutalaisuus velvoitti. Silti auttoi Roosaa. 

Mirka Mylläri oli tiukka isosisko Evgenia, joka oli kyllä oikea alkutarinan ketku. Onneksi Mirkalla oli muitakin rooleja, kuten juoru-Esteri, lääkintälotta yms.

Jarkko Sarjanen Roosan isän osassa oli kyllä varsinainen tyranni. Hänenkin ansiokseen on muutama muukin rooli. Jämäkkää upseeriainesta on hyvä esitellä. 

Osku Haavisto oli liikuttava Lauri Mäkisen kaveri, Arttuna, kun yritti ja uskoi, että kaikki kääntyy vielä parhain päin. Oskulla oli myös muutama muu osa. 

Juho Markkanen, suuri suosikkini, jolla oli peräti kuusi eri roolia. Hän oli mm. Johan, joka oli niin kovin tykästynyt Roosaan, että olisi jopa nainut hänet. Voi Johan-parkaa. 

Eeva Hautala oli paitsi Roosan veljen Mikon "juoksutyttö", niin myös Roosan tytär Noora. Glamouria nähtiin.

Lisäksi aivan mahtava bändi Ari Ismälän johtamana. Bändi säesti yhteensä 21 laulua!!! Kaikki ne laulut ja se tarina oli sellainen paketti, että kun siitä sai nauttia, niin kyllä, oli ihan pyörryksissä. 

Kun pääsi teatterista, oli ensimmäiseksi niistettävä itkuräkää. Niin oli monta kertaa noussut vettä silmiin ja oikein kurkkua kuristanut, kun oli ollut koskettavaa. Miksi juuri vaikkapa Muistatko Monrepos'n nostaa aina vaan vedet silmiin. Sitten kaikki näyttelijäsuoritukset ja se ihmisen kokoinen tarina. Kyllä riitti puhuttavaa kotimatkalla.

Niin ja jälkiseurauksena se, että vuoron perään milloin mikäkin kuulemani laulu soi minussa. Sitten olen ettinyt kaikkea mahdollista tietoa Kotkan ruususta, Roosan elämästä, katsonut dokkaria ja elänyt siinä hengessä. 

Iso ja lämmin kiitos Kotkan teatterille tästä näytelmästä, että miten hienosti se oli tehty, kunnioittaen Rosalia Gurovitsch'ä. Oli se upea elämys!

Kuvat: Tommi Mattila

Peter Pan menee pieleen

 Joulukuun neljäs oli hauska päivä, joka ei mennyt pieleen.  Ajelimme aurinkoisessa pakkassäässä Kotkaan ja siellä oli teatterissa päivänäytös: Peter Pan menee pieleen. Yleensä minusta ei ole hauskaa, jos joku mokaa, tössii, epäonnistuu, mutta kun siitä tehdään näytelmä, niin se on kutkuttavan hauska.

Itse esitys muuten alkaa jo ennen esitystä ja minulla meni tovi, ennen kuin tajusin, mistä on kysymys ja sitten vasta olikin hupia. Uskon, että moni tykkää juuri siitä, että "jotain" tapahtuu jo ennen kuin ovet aukeavat katsomoon. 

Kyseessä on siis hassunhauska näytelmä, missä Kotkan teatterilaiset näyttelevät  paikallisen näytelmäseuran jäseniä, jotka näyttelevät näytelmää Peter Pan ja kun mikään ei tunnu onnistuvan. Huikea spektaakkeli ja sai olla olla silmät ja korvat tarkkana, että ehtisi kaiken huomata, kun niin paljon tapahtui. 

Käsikirjoituksen takana ovat Henry Lewis, Jonathan Sayer ja Henry Shield. Kotkaan tämän pieleen menneen näytelmän varsin onnistuneesti on ohjannut Mika Eirtomaa. 

Peter Pan'n roolissa on Jonde, jota näyttelee Kalle Kurikkala. Eeva Hautala on mainio Sanna, joka esittää Wendy Darlingia. Sanna on näyttelijä, joka on opetellut replat hyvin ja artikuloi ne sanasta sanaan niin, että varmasti jokainen sana tulee loppuun asti lausuttua. 

Wendy'llä on kaksi veljeä: John Darling, jota esittää Henkka, jonka roolin näyttelee Kari Kukkonen. Henkka ei muista koskaan vuorosanoja, joten hänellä on luurit korvilla, mihin saa kulloinkin replat. Se jo aiheuttaa monta ihanaa koomillista tilannetta. Michael Darling on Matti, jota esittää Jarkko Sarjanen, jolla on myös krokotiilin osa. Kohtaus, missä Matti saa vahingossa kuulla olevansa joukon huonoin näyttelijä ja raahustaa krokotiilin roolissa pois lavalta, sai yleisön empatian valtaan.
Peter Panin varjo oli myös niin hupaisa. Juho Markkanen venyi moneen rooliin ja varjona oleminen oli vain yksi niistä.

Näytelmän pahishan on tietysti Kapteeni Koukku ja hänen tomppelit merirosvoalamaisensa. Koukkuna koukuttaa Risto, jonka roolissa on Osku Haavisto. Hänen psykedeelinen nauru, kun hän sekoittelee myrkkyjä, eikä saa edes korkkia auki. 

Anne Niilola se huvittaa sillä, että on näyttelijäseurueen Anne, jolla on neljä eri roolia. Kun hän vaihtelee rouva Darlingin osasta taloudenhoitaja Lisan osaan, niin siitä tuleekin varsinaista vekslaamista. Puhumattakaan sitten Helin-keijun ja Tiikerililjan tulkinnoista. 

Antti Leskinen on Anssi, jolla on osa olla tarinan satusetä, mutta tekniikan kanssa on hivenen ongelmia. Oivaltavaa saada tekniikka toimimaan niin, että se näyttää siltä kuin se ei toimisi.

Paljon muutakin on, mutta kun tämä on sellainen paketti, ettei sitä voi kertoa, vaikka kuin yrittäisi, sillä se on koettava. Väkisinkin välillä mietin, mikä homma on tehdä tällainen näytelmä, mikä on mieletön taidon näyte, ihan kaikilta osin! Lavastus, kaikki tehosteet, puvut ja varsinainen näytteleminen, että kaikki osuu kohdilleen, että näyttää siltä kuin kaikki menisi pieleen.  Tosin, kun yleisö ei tiedä käsikirjoitusta, niin jos joku menisi pieleen sillai vahingossa, niin menisi kyllä ihan samaan pakettiin. 

Peter Pan menee pieleen on näytelmä, joka jää positiivisesti mieleen. Siitä tulee hyvä mieli ja se on ihan koko perheen näytelmä, joskaan ei ihan pikkulasten. Oli ilahduttavaa, kun oli lapsia mukana katsomassa, koska he tuovat omalla eläytymisellään hienon fiiliksen. 

Kuvat: Niklas Malinen

Tarpeistonhoitajan tähtihetki

 Tarpeistonhoitajan tähtihetki menee Kotkan kaupunginteatterin Naapuri-näyttämöllä ja tulihan sekin nähtyä. Käsikirjoitus on Eberhard Streul'n käsialaa ja Kotkaan tämän tähtihetken on ohjannut Anne Niilola. 

Nyt siis estraadilla loistaa Antti Leskinen, joka on Jarno Pirinen. Pirinen on teatterin tarpeistonhoitaja ja ollut sitä jo melko kauan, ammatistaan ja taidoistaan ylpeä, sympaattinen herra.

Yleisöllä on myöskin tähtihetki, sillä paitsi että näimme loistavan näyttelijän yksin esittävän koko näytelmän, niin tuli sellaista kivaa nippelitietoa siitä, mitä siellä kulissien takana hääräillään. Kun sitä käy teatterissa, niin näkee vain sen valmiin esityksen, mutta sitä ennen on tapahtunut vaikka mitä. Jarno Pirinen kertoo ja hauskasti.

Kyseessä ei nyt kuitenkaan ole mikään ammatinkuvaus-esitys, vaan tarina miehestä, jonka työpaikka on teatterissa. Hän olisi aina halunut laulajaksi ja sen hän tuo julki. Hän kertoo kuinka on ottanut laulutunteja ja esittääkin pari laulua. 

Tässä Tarpeistonhoitajan tähtihetkessä on monta sakaraa. On ihminen nyt, se ihminen, jota se haluaisi olla, se mitä se on ollut, se, mitä jokin muu on jne. Koko näytelmä on täynnä pieniä tähtihetkiä. Jäi sekin mieleen, kun Pirinen kertoi, miten tärkeässä osassa yleisö on teatterissa. Kuinka joku uskaltaa nauraa, niin sitten ehkä se toinenkin, koska nauru tarttuu.  Hyviä juttuja!

Kiva, erilainen näytelmä!

Kuvat: Ada Halonen

Karpolla on asiaa

  - tosikertomuksia havumetsien maasta. 

Karpo on legenda, kaikki tietävät, mistä ja kestä on kyse, kun puhutaan Karposta. Vaan olipa jännää, että siitä/hänestä on tehty näytelmä!!! Kristian Smeds on dramatisoinut ja ohjannut Kotkan teatteriin sellaisen Karpo-kimaran, että ei voi kuin ihastuksesta hämmästellä.

Lähdin pienellä varauksella katsomaan esitystä, koska ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä on tulossa. Näyttämöllä kun ei ollut odotettavissa Kotkan teatterilaisia, vaan Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Näyttelijätaiteen  koulutusohjelman ja Kotkan kaupunginteatterin yhteistuotanto.... Mukana kahdeksan (ainakin näkemässäni esityksessä) nuorta, taitavaa ja energistä näyttelijää.

Esitys tempaisi niin mukaansa, että olin koko ajan lähes leuka rinnuksilla. Edettiin kohtauksilla, joita esitettiin yksin ja porukalla. Kaikki olivat niin rooliensa sisällä ja miten oli toimivaa. Yritin kyttäillä, olisiko ilmassa mitään jännitystä, mutta ei tai sitten se oli niin hyvin peitelty. Replikointi, eleet, ilmeet ja se kaikki luonnehdinta oli niin valmista. 

Joka ikinen kohtaus oli erilainen, hauska tai vakava, tunteita herättävä ja ennen kaikkea vangitseva. Se energia, mikä välittyi yleisöön, oli järisyttävä. Monta kertaa tuli mieleen, miten tulevaisuus on taattu, kun näin taitavia nuoria on olemassa. 

Mukana olivat Suvi Blick, jota heti katsoin, että missä olen hänet nähnyt, ennen kuin muisti toi mieleen kesän Suomenlinnan esityksen Sofian maailman! Hänen lisäkseen ihan samalla viivalla olivat Annika Hartikka, Inkeri Hyvönen, Emma Kilpimaa, Venla Reimaluoto, Hilma Kotkaniemi, Anssi Niemi ja Niclas Pohjola.

Lavastuksella (Lucie Kurapatová) ei mässäilty, mutta se oli toimiva. Kaikki äänet (Ina Niemelä) ja valot (Antero Kemppi) tukivat kohatuksia niin, että kokonaisuus oli äärimmäisen nautittava. 

Kun olin kaiken aikaa häkeltynyt kaikesta näkemisestä ja kuulemisesta, niin kun kaikki päättyi, oli ilahduttavaa huomata, että koko yleisö oli samaa mieltä. Taputukset eivät olleet loppua millään, vihellettiin ja kiiteltiin huudoilla, noustiin seisomaan. 

Siis sanalla sanoen, Mahtava!

Kuvat: Niklas Malinen

Anna Liisa

 Jälleen oli ilo ajella Kotkaan ja siellä teatteriin, missä esitettiin Anna Liisa. Minna Canth'n vanhaan tarinaan pohjautuva näytelmä. Muistan jo pienenä tyttönä katsoneeni sen vuoden 1945 filmatun version ja minkä jäljen jätti lapsen mieleen. Sittemmin katsoin myös uudemman version vuodelta 1988. Edelleen oli vaikuttava ja sitä jäi miettimään, miten Minna Canth olikin voinut kirjoittaa niin vaikeasta aiheesta, mikä edelleen, tänä päivänäkin on vielä ihan katsottava. 
Anna Liisan on sovittanut Sirkku Peltola ja Hilkka-Liisa Iivanainen, ja Hilkka-Liisa on myös sen Kotkaan ohjannut.

Jotenkin jännitti, että onko koko vanha näytelmä modernisoitu, niin ei. Oli aivan ihanaa heittäytyä siihen lumoon, mitä sieltä näyttämöltä tarjoiltiin. Oli niin mahtavaa "kotkalaista" esitystä, että siitä todella nautti täysin siemauksin.

Anna Liisa ja Pirkko, sisarukset, toinen rauhallinen, kun taas se toinen melkoinen rasavilli. Anna Liisan osassa Miia Maaranen tekee loistoroolin. Upposin heti hänen oloonsa ja siihen tuskaan, mitä hän kävi läpi, niin että kyllä nousi välillä väkisin vesi silmiin. Pirkkona Marika Huomolin oli se reipas pikkusisko, joka oli aina valmiina, palvoi siskoaan ja millä äänellä lauloi. 

Siihen aikaan, kun Minna Canth on näytelmän kirjoittanut, se perheen kunnia ja maine on ollut niin kovin tärkeää. Nykyaikana koko episodi olisi lähes normaalia, mutta silti - ehkä se napsahtaa johonkin. Olla niin hyveellinen, onko se kaikista tärkeintä?

Kun Anna Liisa kuitenkin on menossa vihille Johanneksen kanssa ja sitten ilmaantuukin paikalle Mikko, jonka kanssa on ollut suhde joskus. Sitä ennen Husso tulee muistuttamaan yhteisestä salaisuudesta ja jollet ota Mikkoa, niin... Hussosta on tehty tässä versiossa Mikon sisko ja hänen osansa vetelee erittäin suvereenisesti Eeva Hautala.

Johanneksen roolissa Mikkomarkus Ahtiainen on ihana. Miten sitä jokaisesta kengän kärjen liikautuksesta näkee sen, miltä tuntuu. Olla se sulhanenen, joka rakastaa ja joka jää toiseksi....

...koska on Mikko, joka on tullut vaatimaan itselleen Anna Liisaa. Mikkona on Juho Markkanen, joka hurmooraa kaikki. Hän on niin ihana, charmööri, itsevarma ja koko olemus, katse ja eleet kertovat sen, että nyt viedään eikä meinata.

Anna Liisan vanhemmat, joiden rooleissa Anne Niilola ja Jarkko Sarjanen pääsevät oikein loistamaan, olemalla sen ajan henkeen ikäviä. Isälle on tärkeätä se maine ja kunnia, äiti vielä jotenkin yrittää olla lähellä, mutta miten on pidättyväinen. 

Kun lopulta on paikalla kirkkoherra Osku Haavisto ja vallesmanni Kari Kukkonen, niin tilanne on aika lailla tunteellinen, jännittää, herkistää ja tekee vaikka mitä.

Anna Liisa on esitys, missä vietiin yleisöä kuin pässiä narussa, sanoi ystäväni. Ja - olen niin samaa mieltä. Rakastin koko esitystä, sen alusta loppuu asti ja olin niin onnellinen, että sain tämän kokea. Toivon sydämestäni, että monet kerkeisivät vielä käydä nauttimassa Anna Liisasta.

Kuvat: Niklas Malinen

Eila, Rampe ja Likka

 Ihanaa, pitkästä aikaa taas Kotkassa, naapurikaupungissa ja siellä Kotkan kaupunginteatterin Naapurinäyttämöllä, missä esitettiin Eila, Rampe ja Likka. Sinikka Nopolan käsikirjoituksen pohjalta esityksen on Kotkaan ohjannut Ilkka Heiskanen.
Lavastus ja pukusuunnittelu on Lucie Kuropatová´n !

Tämä tarina on paitsi hauska, niin koskettava ja ajatuksia herättävä. Eila ja Rampe ovat pariskunta, jotka elävät suht tasaista elämää, naapureita vahdataan, mennään mökille ja puhutaan niitä näitä. Likka on tulossa käymään ja kappas, kun Eilalla on tulossa 70-vuotissyntymäpäivät, ihan vaan sillai matalalla profiililla. Likka ja Rampe ovat kuitenkin päättäneet järjestää yllätyksen viemällä Eilan Marmarikselle. Eilan, joka oli juuri paasannut, että vain pöhköt lentää Suomen suvesta jonnekin etelän aurinkoon...

Lise Holmberg on ihastuttava Eila, joka ei taho mitään pahaa kenellekkään. Ollaan vaan, "eikä tehä tästä ny mitää numeroo"-tyyliin, mutta onkin ihan liekeissä, kun saa huomiota, koska onhan sentään syntymäpäivä. Kivasti innostuu, vaikka on aluksi antanut ymmärtää jotain ihan muuta.

Antti Leskinen Rampena on niin mainio ja Georg Ots-kohtaus oli hyvinkin suosiollinen. Rampe, joka on aina vaan myötäillyt, kun niin pääsee helpommalla. Ei oo Eila kieltänyt aattelemasta, vaan kun tuo aattelut julki, niin hupsis, kuka se onkaan boheemi tai hippi? 

Mirka Mylläri on sit se Likka! Likka, jonka elämästä ei vanhemmat juurikaan tiedä, mutta ei se ruusuilla tanssimista ole ollut. Kuitenkin Likka saa ruusuja... 

Tässä esityksessä voi naureskella itelleen, naapurilletai vaikka sukulaisille, mutta se herättää myös ajatuksia. Kuinka Rampe keskustelee Likan kanssa, ihan eri lailla kuin vaikkapa Eilan, jonka kanssa juttelee niitä näitä. Miten Likka käyttäytyy Eilan seurassa, kun ovat kaksin. 

Eila, Rampe ja Likka on kaikin puolin taidolla tehty esitys, mistä jää hyvä mieli!

Kuvat: Niklas Malinen

Langinkoski - Keisarillinen kalastusmaja

 Langinkoski on paikka, mikä nostattaa heti sydämen lämpöä. Se tuli tutuksi jo lapsena, kun vanhempani veivät meitä sinne katsomaan kosken kohinaa. Sisään majaan ei päästy, kun olishan se nyt jo ollut liikaa, että  vielä pääsymaksu olisi pitänyt maksaa, kun juuri olimme saaneet vaniljajäätelötikut kahvilasta. No, oli se silti aina elämys, kun näki, miten se vesi runsaana riensi merta kohden.

Vaan, kun tulin isommaksi, niin jo vain pääsin käymään sisällä majassa ja oli se hienoa. Aina on kiva kuvitella se hetki, että olisipa se minun maja. Niin on komia ja jylhä, vankkarakenteinen ja kovin kodikas. Usein olen vienyt sinne kavereita, jopa kerran olin siellä treffeilläkin.
Kun sitten sain omia lapsia, niin olenpa heidätkin sinne vienyt. Nautittu omat eväät rantakalliolla ja koettu riemullisia hetkiä. Kierretty rantapolkuja ja ihailtu luontoa.

Kuva vuodelta 2003

Nyt kun lapset ovat jo aikuisia ja kotoa muuttaneet, menen edelleen Langinkoskelle. Tuttu ja aina ihana paikka. Olen aina niin vaikuttunut näkemämästäni, koskesta ja sen kohinasta, sen elävyydestä, kun se vaan jaksaa rientää.

Toki oli sisälle päästävä - tälläkin kertaa ja koska minulla on Museokortti, niin sitä vilauttamalla aukee aina taivaat. (tuskinpa sillä taivaaseen pääsis...) 

Tossut jalkaan ja taas kattelemaan tuttuja nurkkia. 

Sitten ne portaat! Pakko kiivetä aina yläkertaan ja kun tulen sieltä takaisin, niin aina siinä mutkassa meinaan röniä. Kerrankin minulla oli miesseuraa mukana ja rönin hänen päällensä. Nyt pidin tiukasti kaiteesta kiinni ja silti olin kaatua. Ettei vaan olisi keisari itse siellä kamppaamassa. 

Köökki on siisti, ei ollut tiskiä. Vaan keisarinna ihan itse siellä oli hääräillyt ja valmistellut lohisoppaa. Mikäs oli valmistella, ku tuoretta ainesta nousi niinkin läheltä. 

Yläkerran makuutilat eivät ole mitenkään keisarillisen hulppeat, mutta keisaripari ei siellä koskaan nukkunutkaan, vaan yöpyivät aina laivassaan. Yksinkertaiset sängyt ovat ajalta 1915-1916, kun talossa toimi venäläisten sotilaiden toipilaskoti. Vaan, kyllä minulle kelpaisi. 

Ikkunat ovat aina niin kauniita. Toki ensimmäisenä tulee mieleen, että kiva pestä, mutta uskoisin, että keisariperheellä oli ikkunan pesijät erikseen. 

Langinkoski ei ole pelkästään se kalastusmaja, vaan kun singahtaa pihalle, niin katseltavaa riittää. Kauniit polut ja kaarisillat risteilevät pitkin koko aluetta, jota kannattaa kierrellä.

Alueella on ihana kahvila Vahtimestarin talossa, mikä aikoinaan ei ollut avoinna yleisölle. Oli kiva piipahtaa sielläkin. Tallirakennuksissa on upeat WC-tilat!

Joten, en voi muuta kuin kannustaa tutustumaan ja jos on jo tutustunut, niin tuttuun paikkaan on aina kiva mennä uudestaan!

Kiitos Langinkoski ja tulen taas joku kerta uudestaan!

Korkkarit Goes EuroViisut Song Contest!

 Tulipa tehtyä lauantaina junamatka Kotkaan. Myllykoskelta hyppäsi mukaan herraseuraa ja juna vei meidät Kairoon, lähes ovelle asti. Kairossa naamat piiloon ja sitten mukaan Euroviisuihin!
Kotkan teatterilaiset ovat taas paketoineet sellaisen paketin, mikä on yllätyksiä täynnä, glitteriä, säihkysääriä, menoa ja meininkiä koko setti. Runsaan musiikin makuinen ilta on Pia Lunkan ohjaus.

 Kuvassa: Wiljami Salminen, Harri Heininen, kapellimestari Ari Ismälä ja Jonas Mäki

Illan orkka on ihan oikea, elävä ja loistelias. Kapellimestarina Ari Ismälä, jota on aina myös upeaa nähdä rooleissa. Näkyi ja kuului, että heillä oli kyllä työn iloa!

Kuvassa: Showryhmä Nemesis

Euroviisuja tuli sitten melkoinen kattaus aina aikojen alusta asti ja niin tyylillä ja taidolla, ettei meinannut tuolilla pysyä. Mietinkin välillä, että olisi pitänyt olla seisomapaikka, niin olisi voinut vähän vetkutella mukana. Showryhmä Nemesis veti parastaan vain välillä asusteet vaihtuivat, mutta tahti ei hidastunut.

Kuvassa: Marika Huomolin

Marika Huomolin oli varsinainen energiapakkaus, niin juontajana kuin laulajanakin. Ääni on niin sykähdyttävä. Hänestä huokuu sellaista pirskahtelevaa iloista energiaa. 

Kuvassa: Juho Markkanen

Juho Markkanen on aina ihana! Kaikki biisit ja roolit ovat niin mannaa. Nyt oli kyllä se Järjestyshäiriön kappale ihan kirsikka kakun päällä. 

Kuvassa: Eeva Hautala

Eeva Hautala se laulaa luikautti jopa ranskaksi ja oli ilo ja riemu kohillaa, kun sitä ja niitä muita lukuisia biisejä kuuli. 

Kuvassa: Jarkko Sarjanen

Jarkko Sarjanen - meni hetki, ennen kuin tajusin, että kuka se siinä. Nyt oli kyllä puvustus tapissa!!! Siitä on vastannut Anne Hannula. Varmaan suoranainen nautinto pukeutua niin värikkäästi, vaikka Sarjanen kantoi asuaan tyylillä.

Kuvassa: Konsta Lippo

Entäs sitten Konsta Lippo! On sitä ennenkin nähty loistavia näyttämömiehiä loistavissa rooleissa, joten nyt - kiitin Luojaa, että pääsin näkemään tämän. Olin tavannut Konstan kerran ohimennen Kairon takapihalla, mutta herra varjele, millainen esiintyjä hänessä on. Ihan täpinöissäni seurasin jokaista liikettä, tulkintaa ja sitä upeaa heittäytymistä. 

Koko spektaakkeli oli suuri nautinto! Kaikki olivat niin ihastuttavia esiintyjiä ja sitä vaan toivoi, ettei se loppuisi. Draivia piisasi koko illan edestä ja se jäi mieleen niin, että vielä seuraavana päivänäkin sydän heitti iloisia hyppyjä.

Kiitos taas koko porukalle ja Kairon henkilökunnalle, joka aina niin hyvin huolehtii asiakkaista. Ruoka oli maukasta, esitys oli riemastuttava ja miljöö niin nam. Juna odotteli meitä jo valmiina, esityksen jälkeen ja sitten kotiin hymyssä suin.

Kuvat: Tommi Mattila