tiistai 9. huhtikuuta 2019

Miehiä ja poikia

Paniikki paukahti päälle, ku tajusin, että miulla se on vielä näkemättä Miehiä ja poikia - dokkari!
Vaan ku  mie tajusin, että miehää voin kattoo sen oikein pyhäpäivän ratoksi, niinpä hurraa. Kaveria ei matkaan niin äkkistää löytynyt ja kun sitten käsitin, että voin mennä ihan itekseenkin, niin johan alko sykkii. Sit viel ku välähti, että oikein pyörällä, niin ihan parasta. Nii mie konkeloin 6 km lähimpää elokuvateatterii (Studio123) iha vaa siel sit käsittääkseni, et se pankkikortti on kotona. Pienen hien pukkas, ennen ku löysin elokuvalipun verran kolikoita laukusta. Joten, ei ku eläviin kuviin!


Miua pelkkä traileri jo herkisti.
7 tarinaa rakkaudesta ! Joonas Berghäll teki taas dokkarin, joka on viel parempi kuin se edelliin Miesten vuoro. Hän antaa äänen miehille, jotka eivät muuten puhuisi.

Kaikki seitsemän tarinaa ovat koskettavia. Suomalaisia miehiä, miehisiä miehiä, joilla jokaiselle on se jokin, mikä hiertää ja sattuu, välittyy katsojalle.
- On mies, joka on yksinäinen, työlleen omistautunut ja kun äitikin vielä kuolee, niin on se harmin paikka. Silti, hän oli tämän dokkarin huumoriveikko.
- Sitten hän, joka on alkoholisti, alkoholistin poika, pilannut osan elämästään, mutta miten lohdullista, että on saanut elämälleen suunnan ja miten onnellinen hän on ja miten onnellisia hänen lapset!
- Se vanhempi mies, jonka pumppu pettää, vaikka elämän halua vielä olisi. Surullista.
- Mies, joka johtaa yritystä ja palaa loppuun, ei jaksa, ei auta pieni loma, on pakko tehdä jotain.
- Toinen mies, joka jättää työnsä saadakseen olla lastensa kanssa.
- Murheellinen isä, joka on menettänyt poikansa - on yksi dokkarin herkimmistä kohdista.
- Vaikuttavaa oli sekin, kun mies kertoo eron tullessa menettäneensä lapsensa, kun mitään muuta ei olisi halunut, kuin olla omien lastensa kanssa.

Mikää nyyhkytarina ei ole kyseessä, vaan erittäin koskettava, ravisteleva dokkari siitä, mitä kaikkea mies kokee, mistä ei osaa puhua. Naisena sitä katsoi ja oli välillä ymmällään, mikä miehistä teki puhumattomia. Toivoi jokaiselle sitä toivoa ja uskoa, että kyllä se siitä vielä lutviutuu.

Paljon kuvattiin sellaisia jotenkin miehisiä juttuja, kuten kalastusta, työkoneen käyttöä, Lapin maisemia, autolla cruisailua, niin että se sellainen maskuliinisuus oli läsnä. Ei mikään machoilu vaan sellainen ihan tavallinen miehinen olemus ja tunteminen. Jotenkin niin tavattoman herkkää ja koskettavaa.

Isänä oleminen oli tosi tärkeää ja se oli tuotu hienosti esiin. Miten miehelle on tärkeää olla isä ja viettää aikaa sen lapsen kanssa. Lohdullista oli sekin, että monella oli joku siinä lähellä, vaimo, lapsi, ystävä, "se ystävä on enkeli".

Kun ajelin kotii pyörälläni, mietin, että mite paljo niitä mieskohtaloita on, koko maailma täynnä ja tässä vain pintaa raapaistii ja silti se raapaisi miuakin.

Hieno elokuva!

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Peter Pan

Kevään odotettu koko perheen näytelmä on PETER PAN! Kouvolan teatteriin sen on ohjannut Perttu Leinonen ja on se semmoinen paketti, että siinä on nähtävää kerrakseen.
Upea lavastus hivelee silmää oikein kunnolla ja sen on loihtinut Sanna Halme. Pukusuunnittelijalla on ollut todella hommia, sillä niin jännittäviä pukukokonaisuuksia on nähtävillä ja kaiken takana on Sari Suominen. Äänisuunnittelu on mielenkiintoinen, sillä Helinä-keijun juttelu kuullostaa aika lailla helinältä ja sen on keksinyt Kari Mitikka. Valoista, jotka ovat upeat, vastaa Antti Helineva. Kaikki upeat maskeeraukset ja kampaukset, wau, niin ne on värkännyt Satu Linerva.


Entäs sitten Peter Pan! Petteri Hautala on ihan oikea Peter Pan, joka on ikuinen lapsi, aina valmis seikkailuun ja jolla ajan taju on ihan omanlaisensa. Kyllä olin ihmetyksestä innoissani, että miten sitä aikuinen mies voi osata olla niin poikanen. Petteri Hautala on niitä näyttelijöitä, joissa ihastuu kaikkeen, siihen, miten kroppa toimii, siis aivan elastinen, loistava muuntautumiskyky ja sitten se ääni! Olisi toivonut enemmän lauluja, että olisi kuullut lisää sitä laulamista.


Nina Petelius-Lehto asteli estraadille ensin Kultasen perheen äitinä ja kappas, sen jälkeen hän olikin jo mahtava Kapteeni Koukku! Peter Panin pahin vihollinen. Välillä kerkesi miettiä, että miten ne roolit vaihtuivat ja kuinka nopeasti sai vaatteet vaihdettua. Mutta, ihana Kapteeni Koukku!


Peter Pan hakee Kultasen perheen lapset, Leenan, Mikon ja Jukan Mikä-Mikä-Maahan, missä odottavat Kadonneet Pojat. Kultasen perheen Leena, jonka osassa Tiina Winter todella loistaa näytelmän naispäätähtenä. Leena ihastuu Peter Paniin ja alkaa Kadonneitten poikien äidiksi. Mikko ja Jukka Kultanen sulautuvat hyvin niihin poikiin.  Ensi-illassa Mikon roolissa oli Ella Runni, sillä siinä roolissa on kaksoismiehitys. Jukan roolia tähdittää Toivo Klemola. Kadonneita poikia Hyytelöä Veli-Matti Karén, Knallia Panu Poutanen, Pörröä Matias Husgafvel ja Viksun roolissa on myös kaksoismiehitys ja nyt oli esillä Ossi Sipilä.

Näistä pojista olisi paljon sanottavaa, sillä Veli-Matti Karén Hyytelönä oli aivan ihana, aivan kuin joku päiväkodin poika. Juuri ne samat eleet ja koko olemus. Panu Poutanen oli nenää kaiveleva Knalli. Juurikin näin, he olivat ammattinäyttelijöitä, joita voi vaan ihastella, että miten hyvin ja uskottavasti aikuiset osaavat esittää lapsia. Vaan kun siellä joukossa olivat nämä nuoret, Toivo Klemola, Ella Runni, Matias Husgafvel ja Ossi Sipilä, jotka ovat nuoria ja niin vaan pärjäsivät siellä kuin vanhat tekijät. Se oli sitä, mikä upposi suoraan sieluun.

Eikä siinä vielä kaikki, sillä olihan Kapteeni Koukulla ne omat ystävänsä, merirosvot! Hannu Kivioja  ihan Simona ja Raimo Räty Ceccona ja tietty Thomsson'na Panu Poutanen, joka loikkii välillä Knallin osassa.  Hannu Kivioja muuten aloittaa koko näytelmän sillä, kun on Kultasen perheen isä ja imuroi.
Niin ja sitten se Tiikerililja! Hän, jonka Peter Pan pelastaa Kapteeni Koukun kynsistä. Hän on Satu Taalikainen, kaunis ja upea maski. Hän valloittaa lavan oitis.

Peter Pan on näytelmä, missä on paljon kaikkea, eikä sitä voi tässä kertoa, koska se on niin kokemisen arvoinen. Siinä on kaikki kohdallaan, näytelmäsuoritukset, toteutus ja ajatus, niin että uskoisin sen koskettavan ihan jokaista.

Kuvat: TAVATON media

tiistai 26. maaliskuuta 2019

Arto Käki ja Elling

Arto Käki nähdään Kuusankosken teatterin näytelmässä Elling. Tässä Arton ajatuksia siitä, miten Elling sai muotonsa.

1. Sinut nähdään nyt pitkästä aikaa Kuusankosken teatterissa ja Elling-näytelmän pääosassa. Mikä sai sinut tähän rooliin?

Teatteri on erittäin antoisa harrastus, mutta hirveän sitova. Tähdet osuivat kohdilleen, kun teatterinjohtaja Reetta kyseli syksyllä kiinnostustani tähän rooliin. Elämäntilanne oli pitkästä aikaa sellainen, että pystyi sitoutumaan tällaiseen projektiin. Aluksi vähän jopa säikähdin roolin suuruutta ja vuorosanojen runsautta, mutta tarinana Elling vaikutti heti ensisilmäyksellä kiinnostavalta. On ollut aivan loistava kevät hyvässä porukassa! 

2. Elling ja Kjell Bjarne (Sami Lahtinen) - ystävykset mielisairaalasta! Työstitteko millä lailla yhdessä näitä rooleja? Miten osuitte olemaan niin aitoja?

Sami on aivan loistava näyttelijä! Tunnemme toisemme Jokivarren teatterin projektista viiden vuoden takaa. Näytteleminen lähtee tekstin tulkitsemisesta. Rohkeus heittäytyä ja revitellä antaa ohjaajalle hyvät työkalut muovata näytelmästä omanlaisensa. Rytmitys, tunnelma, pienet eleet. Tärkeitä komponentteja! Harjoittelimme pari kuukautta työryhmän kanssa tekstiä ja toimintaa. Ohjaaja Kimmolla oli hyvä näkemys näytelmästä ja me Samin, Toukon, Hennan ja Anun kanssa parhaamme mukaan toteutimme sitä. Yrityksen ja erehdyksen kautta löytyi nyt nähtävä näkemys tekstistä. Samin kanssa on helppo olla ja luottamus toisiimme varmasti näkyy myös lavalla.

3. Miten tuttu Elling oli? Olitko nähnyt elokuvaa?

 En tuntenut Ellingin tarinaa aiemmin, vaikka se on ollut parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar -palkinto ehdokkaanakin. 4. Mikä oli vaikeinta Ellingin roolissa? Ellingin ajatuksenkulkuun samaistuminen vei aikaa. Elling on terävä ja sosiaalinen mies, jolla pyörii valtava määrä tavaraa päässä. Samaan aikaan hän kuitenkin ahdistuu sosiaalisista tilanteista ja pyrkii välttelemään kanssa käymistä vieraiden ihmisten kanssa. Ohjaaja Kimmo auttoi minua löytämään sisäisen Ellingin. Ihmisen, joka ei usko itseensä ja hakee hyväksyntää manipuloimalla muita. 

Kuva: Heidi Koskinen-Järvisalo

4. Miten sinua puhuttelee näytelmän teema?

 Mielenterveys on erittäin tärkeä teema ajassamme. Elämän hektisyys ja kasvaneet vaatimustasot laittavat yhä useamman ihmisen kapasiteetin ylärajoille. Kaikki eivät pysty itse käsittelemään ylikuormitusta, jolloin mielenterveys ongelmat alkavat. Siitä suosta nouseminen ei ole helppo tehtävä kenelläkään. Se vie aikaa, mutta kuten näytelmässä, pitää hoksata, että yleensä itse on se suurin vihollinen. Kun oppii rakastamaan itseään, voi oppia rakastamaan muita.

Kiitos haastattelusta, Arto!

lauantai 23. maaliskuuta 2019

Elling

Kuusankosken Luolanäyttämöllä esitetään upea näytelmä ELLING! Monille voi olla tuttu jo elokuvanakin, paitsi minulle, joka näin koko tarinan ensi kertaa, ja kuten sanottu, eka kerta on jossain määrin aina se mieleenpainuvin. Tämän esityksen on ohjannut Kimmo Lavaste.


Kaksi mielisairaalassa tavannutta ovat ystävystyneet ja pääsevät muuttamaan ihan yhteiseen kotiin, tuettuun asumiseen. Elling ja Kjell Bjarne. He kaksi omituista ystävää, toistensa tukena opettelevat elämään arkea.

Arto Käki on Elling, poikapoloinen, jonka elämä suistui raiteiltaan, ku äiti kuoli. Näytelmä iskosti mieleen heti, että millaisia äitejä voi olla, kun pitävät sen pojan itsellään. Niin, surullista ja miten hyvin Arto Käki osasi Ellingin osan tulkita. Kuinka hän rehvasteli milloin milläkin eli mielikuvitusta piisasi, mutta puhelimeen ei voinut vastata. Ihan pakosti tuli mieleen ihmiset, jotka eivät halua puhelimeen vastata tai ylipäätään puhua puhelimessa.

Sami Lahtinen on Kjell Bjarne, miten aito ja todellinen. Niin perin juurin uskottava, kaikkia liikkeitä, eleitä ja olemusta myöten. Kaiken aikaa sai hämmästellä, miten loistavaa ja luonteikasta näyttelemistä.


Touko Lehto oli se sosiaalityöntekijä Frank, josta oppi heti pitämään ja toivomaan, että hän saapuisi paikalle. Hän panikin palikat kohilleen ja jotain niin perin reilua ja inhimmillistä hänessä oli, että herätti  oitis luottamusta.


Anu Ruuhimäki pääsi näyttämään kykynsä niin mielisairaanhoitaja Gunn'n roolissa, kuin  tarjoilijana ja runoilijana. Olisi tehnyt mieli kesken kaiken taputtaa hänelle, sillä kyllä niin ilahdutti se sellainen roolista toiseen hyppääminen ja millä varmuudella. Siis todella tykkäsin.

Henna Hovi on se naapuri, joka paneekin lopulta rattaat pyörimään. Raskaana oleva Reidun...


Vaikka heti kättelyssä sitä on teilata koko Reidunin, niin kappas kun hänestä kuoriutuu ihan jotain muuta.

Elling on nähtävä ja kun sen näkee Luolanäyttämöllä, se tulee lähelle ja koskettaa.

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Käsi paketissa lavalle - Netta Herranen

Anjalankosken teatteri Myllykoskella esittää Ray Cooney'n farssia Koukussa ja siinä Vicki Smith'n roolia tähdittää Netta Herranen. Tässä Netan ajatuksia:

1. Näyttelet Anjalankosken teatterissa Koukussa-näytelmän 15-vuotiasta Vickiä. Miten rooli siunaantui sinulle?

Ohjaaja Markku Kekki päätti tämän näytelmän roolituksen ja hänen mielestään olin semmonen pirtsakka pimu, joka on ihan Vicki.  
Kiitos Markulle luottamuksesta!

2. Mikä tässä farssissa on helpointa/vaikeinta?

Helpointa minulle oli löytää Vickin hahmo ja heittäytyä hänen elämäänsä. On mahtava päästä näyttämöllä tekemään eri tunneskaaloja läpikäyvä teinityttö.

Vaikeinta oli päästä farssille ominaiseen nopeaan rytmiin, ilman että homma menee ihan säheltämiseksi. Repliikkien samanaikaiseksi saaminen oli myös ensin hieman haastavaa, mutta kun oppi "hengittämään samalla tavalla" toisen kanssa niin homma helpottui.

3. Sinulla on myös rooli Kouvolan teatterin My Fair Ladyssa. Niin ja lisäksi päivätyösi. Millainen aikataulutus sinulla on?

Toimin täysipäiväisenä yrittäjänä. Teen alihankintana toimistotyötä eräälle logistiikka-alan yritykselle joka arkipäivä ja sen lisäksi teen päätoimialaani korusepän töitä iltaisin ja viikonloppuisin kun en ole toimistolla. 
My Fair Lady -näytökset määrittävät aikataulua jonkin verran, nehän sijoittuu pääasiassa perjantaille ja lauantaille. Muulloin sitten pääsee esiintymään Showryhmä Nemesis -tanssiryhmän kanssa ja tietysti olemaan mukana Anjalankosken teatterin prokkiksissa. 
Kotona minua odottelee avopuoliso Panu, kaksi koiraa ja pupu, joiden kanssa sitten se jäljelle jäävä aika vietetään.
Välillä tuntuu, että aika on kortilla, mutta hyvällä aikatauluttamisella ehtii vaikka mitä. Olen myös käynyt laulutunneilla Kotkassa ja opettelen kitaransoittoa (joka tietysti nyt rikkinäisen käden takia tauolla). Lisäksi ystäväni opettaa minulle steppausta aina kun saadaan molempien aikataulut kohtaamaan.

4. Loukkasit kätesi! Näyttelijän kynnys jäädä sairaslomalle on korkea. Kuinka selviät nyt rooleistasi?

My Fair Ladyn roolit vaativat paljon tanssimista ja liikettä, josta syystä olen joutunut jättäytymään pois muutamasta näytöksestä. Tanssiminen käsi sidottuna ei oikein onnistu. En saisi varata käden päälle lainkaan painoa tai tehdä vetoliikkeitä tmv. Onneksi Kouvolan Teatterissa on taitava porukka, joka hoitaa tarvittavat pakkaukset. Toivottavasti kykenen kuitenkin vielä edes osaan viimeisistä, jäljellä olevista kuudesta näytöksestä! Koukussa -näytelmän Vickin roolin pystyn tekemään käsi kantositeessä, joten sen roolin tekemistä tämä vamma ei haittaa. Toki kättä joutuu silti varomaan ja liikeratoja hieman soveltamaan.

Kuva: Tommi Mattila

5. Mitä teet kulisseissa silloin, kun et ole näyttämöllä?

Näytöksen aikana käyn kerran vaihtamassa roolivaatteet ja muutoin istuskelen takana ja nautin yleisöstä kuuluvista reaktioista asioihin, joita näyttämöllä tapahtuu. Aina jokunen hetki ennen kuin itse pitää näyttämölle mennä, käyn mielessäni läpi kohtauksen repliikkejä ja haen tarvittavan tunnetilan.

Kiitos Netta !

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Koukussa

Koukussa on aivan hulvaton farssi, jonka on alunperin rakentanut Ray Cooney, suomentanut Pentti Kotkaniemi ja nyt se esitetään Anjalankosken teatterissa ohjaajana Markku Kekki.


Alkuasetelma on se, että kaksi nuorta tapaavat toisensa netissä ja pian ilmenee, että molemmilla on isä, jonka nimi on John Smith! No, sama isähän se on, sillä John Smith on taksisuhari, joka on naimisissa kahden vaimon kanssa. Kukaan ei tiedä, paitsi John Smithin alivuokralainen Stanley Gardner.
Netta Herranen onnistuu 15-vuotiaan Vickin roolissa hyvin, koska isähän on tyhmä. Vicki tahtoo tavata Gavinin, joka vaikuttaa niin ihanalle. Henry Holopainen on 16-vuotias Gavin, joka ei anna periksi, vaikka Vickin tapaaminen osoittautuu tavallista hankalammaksi.
Rouvat Mary Smith ja Barbara Smith, Ninni Partanen ja Jaana Kurittu hoitavat osansa peribrittilaiseen tyyliin, huolella ja tyylillä.


Jarmo Pillin osa  John Smith'n osassa on se kuumottavin, kun hänen suuri salaisuutensa on vaarassa paljastua. Eihän hänen lapsensa voi tavata! Alkaa sellainen sirkus, että katsojana on ihan purra kyntensä, kun pakka on niin sekaisin, ettei siitä voi selvitä millään ja kaiken aikaa hullummaksi menee.


Ihan loistorooli on Timo Hopposella, joka Stanley Gardner'n housuissa joutuu niin syvälle kekseliääseen narraamiseen, että suorastaan hengästytti. Kaveria on autettava ja hän tekee sen todella! Asiaa mutkistaa vielä se, kun hän oli lähdössä lomalle isänsä kanssa. Timo Kurittu pelmahtaa paikalle vanhana ja arvokkaana, joskin hiukan höperöityneenä ukkona ja soppa sen kun sakenee.

Lavastus ja puvustus on Janika Holmin ja sen panee heti merkille, kun valot syttyvät ja esitys alkaa. Aivan ihana ja toteutus on toimiva ja kaikki huomioon otettu.

Kaiken kaikkiaan tämä farssi on hengästyttävän hauska! Ihan koko ajan tapahtuu ja sellainen huvittava piina on päällä, että miten tästä voi selvitä? Kun koko vyyhti sotkeutuu entisestään ja mitä enemmän on punottu tarinaa, sen pahemmaksi kaikki kääntyy. Kunnes sitten lopussa alkaa solmut aueta ja ratkaisu onkin paitsi yllättävä, niin happy end!

Anjalankosken teatteri on jälleen onnistunut tekemään meille viihdettä, mistä todella nauttii. Katsoja voi vaan nauttia täysin palkein, nauraa ja olla mukana, ihastella sitä taidokasta tulkintaa. Nauraminen todella maistuu makealle.

Kuvat: Janika Holm

lauantai 9. maaliskuuta 2019

Naistenpäivän runokahvila - Emma-Sofia Hautala

Kouvolan teatterin klubilla, sillä aikaa kun muut isolla näyttämöllä jännäsivät Mustapukuista naista, meitä oli joukko onnellisia, jotka saimme nauttia Emma-Sofia Hautalan runokahvila-illasta! (Sinänsä hauskaa, että oli kahvila, vaikka paikalla sai vahvempaakin)

Naistenpäivä ja illan runot esitti ihana nuori, lahjakas nainen, joka on loistava näyttelijä, jonka lauluääni uppoaa sydämeen ja joka osaa myös itse runoilla ja mikä suloista, on kasvamassa äidiksi. Me kaikki, koko yleisö, pääsimme mukaan siihen kasvamiseen, mitä se on. Saimme hienon muistutuksen siitä, että jokainen meistä on joskus syntynyt, ollut ihan pieni ja avuton, riippuvainen muista.


Emma-Sofia lausui runoja, kertoili siinä välissä kaikkea mieleen painuvaa. Pani meidät ajattelemaan, miettimään kasvuvaiheita. Lausui runoja Solveig von Schoultz'lta, Edith Södergranilta, Eeva-Liisa Mannerilta, Aale Tynniltä, Kristiina Wallin'lta, Heli Slungalta ja keneltä vielä, niin Emma-Sofialta itseltään - ihan mahtavaa.


Olin haltioitunut siitä, että se nuoruus ja raikkaus, se runouden rakkaus, kunnioitus elämää kohtaan, sen uuden elämän luominen, oli niin vaikuttavaa. Kuinka hän kertoi siitä, miten oli löytänyt minkäkin runon/runoilijan ja antoi silti yleisölle sen etumatkan, että joku meistä oli ehkä löytänyt sen jo aiemmin. Tuntui hyvältä, että joku vanha runo tai runoilija on innoittanut jälleen uuden ihmisen ja elää edelleen.


Runojen lisäksi saimme kuulla musiikkia, mikä upposi niin sydämeen, että  biisi Ei vaadi paljon vaan kaiken meni minussa niin syvälle, että olin hyräillyt sitä jopa unissani!!! Se soi mielessä kaiken aikaa, sillä 1970-luvulla kuulin sen Maaritin esittämänä ja nyt myöhemmin se on saanut ihan uuden merkityksen. Emma-Sofian tulkinta oli niin kaunis, niin herkkä, että joutui turvautumaan nenäliinaan. Muut biisit A Natural Woman ja Vain öisin olivat myös kertakaikkisen hyviä.
Säestäjänä toimi ihastuttava Iikka Kahri.

Koko ilta oli upea ja olen ihan satavarma, että kaikki paikalla olleet ovat samaa mieltä!

Kiitos Emma-Sofia, että annoit meille niin paljon!