maanantai 20. elokuuta 2018

Taivaanraapijat

Sain kuulla jo aika ajoissa, että Haminassa, Bastionissa esitetään musikaali. Vähän olin aluksi, että mitä, että Antti Tuurin kirjan pohjalta on tehty musikaali Taivaanraapijat.  Sitten heti perään aattelin, että jo oli aikakin. Hienoa, että Haminassa oli tartuttu häjyä härkää sarvista ja pantu hösseliksi ja miten, niin ihan huikean hienosti. Ensi-ilta oli 17.8 ja se oli Elämys isolla E:llä. Koko spektaakkelin ohjaus ja käsikirjoitus on Jalle Niemelän. Musiikki oli hyvin pitkälti Esa Kaartamon ja Kari Pyrhösen. Melkoista settiä!!!


Tarinahan kertoo Jussista, Ketolan Jussista, joka on lähtenyt Suomen Kauhavalta etsimään voita leivälle. Brooklynissä on jo ennestään suomalaisia ja inkkareita. He siellä ovat niitä taivaanraapijoita, kun ovat rakentamassa uusia pilvenpiirtäjiä. Hänen onnekseen hän saa töitä Victor Seppälän kautta, mikä on jotenkin koko tarinan kantava voima. Kun Jussille sattuu kaikenlaista, niin ilman Vikiä ja hänen Laimiaan, olisi ollut hukka perimässä.

Eletään 1900-luvun alkua ja kaikki on jotenkin niin rempsakkaa, ollaanhan Ameriikassa. Jussi asuu poika-talossa, missä talon emäntä Fiina havittelee Jussia oitis. Jussi vaihtaa majapaikkaa ja siellä on sitten Christina, johon Jussi rakastuu.


No hitto, en ihmettele yhtään! Olle Tepponen on sellainen rehti Jussi, joka varmasti olisi naisten päät pyörälle pannut. Jussin rooli oli ihan mahtava ja Tepponen osaa laulaa, osaa olla kuin olisi syntynyt rooliinsa. Se oli suunnaton ilo katsoa.
Piia Jussila Christinan osassa oli napakka ja näpsäkkä ja lauloi kuin Herran enkeli. Jessus, kun sitä oikein kuunteli korvat kallellaan. Ei sitten Christina kuitenkaan paljastanut Jussille kaikkea. Jäin miettimään, että näinkö se on oikeastikin joskus käynyt?
Tuuli Immonen oli semmoinen Fiina, että oksat pois. Ei puuttunut naiselta aloitekykyä. Lauluääni oli taivaita raapiva.
Keijo Kumanto Vikinä toi esiin sen rehdin suomalaisen, vanhemman miehen, joka ei jätä maanmiestään pulaan. Oli ehkä koko näytelmän sympaattisin hahmo juuri sen rehellisyyden ja suoraselkäisyyden takia. Niin ja voi hemmetti, miten vaan osasi Keijokin laulaa, suoraan selkäytimestä.



Entäs sitten kaikki muut! Kaikki olivat niin mahtavia, että sitä vain ihasteli, miten tuntui kaiken aikaa, kuin olisi ollut keskellä sitä elämää silloin aikoinaan siellä Brooklynissa. Marko Mäkinen oli hassun hauska Rankila, joka oli aina Jussin puolella ja hyvällä huumorilla. Jan Mykkänen olikin sitten se Kankaanpää, mistä ei ottanut selvää onko puolella vai vastaan. Se oli sellainen osa, mikä kosketti. Olla mies, rakastunut mies ja kaikki ei sujukkaan, niin kuin olisi halunut ja sitten kun sujuu, ei suju niin kuin pitäisi.
Jokainen osasi osansa ihan täpöllä.  Huikean hieno porukka. Vielä yksi maininta, jota ei voi jättää, on kyllä Hilppa Lampi, jonka koreografiat ovat aina niin ilo silmälle, niin nytkin, aina jotain persoonallista ja uutta. Vaan nytpä Hilppa oli näyttämölläkin, intiaani Diomena ja miten inkkarimaisen notkeana.

Musiikin säestyksestä vastaa Raapparit Band kapellimestarinaan Hannu Timonen. Elävä musiikki on aina elävää ja pitää kaiken niin hereillä.
Surullista se, että ensi-illassa saimme kuulla, että Esa Kaartamo ei ollut paikalla, koska oli keikalla. Nyt sitten tuli tieto, että se oli Esan viimeinen keikka. Me voimme nyt vaan nauttia tästä Esan viimeisestä hienosta työstä.

Kaiken kaikkiaan Taivaanraapijat on ihan mahtava musikaali. Tarina tulee hyvin esiin ja laulut ovat mukaansatempaavia. Lavastus on oivaltava ja näyttää niin oikealta ja sen takana ovat Tero Porkka ja Mika Paakko.

Menkää Haminaan ja ihastukaa Bastionin musikaaliin! Puitteet ei vois olla paremmat!

Kuvat: Vesa Hovi

lauantai 18. elokuuta 2018

Sormet hunajapurkissa

Elokuun ilta ja ilahdutin itseäni ja ystävääni sillä, että ohjelmassa oli Sormet hunajapurkissa, Mikä?teatterin tuotosta, paikkana Museokortteli ja Nygrenin talon piha. Tarinan käsikirjoitus on Kari Heiskasen ja ohjaus Heidi Koskinen-Järvisalo.

Olin päättänyt yllättää itseni niin hyvin, etten ollut ottanut etukäteen selvää oikein mistään. Nimi oli tiedossa ja se, mitä tuossa jo mainitsin. Niinpä istahdimme etupenkkiin ja eikun katsomaan mitä tuleman pitää. Olin kyllä vilkaissut käsiohjelmaa ja ihmetellyt, missä muut näyttelijät? No kappas, kun niitä ei ollutkaan, vaan Sormet hunajapurkissa vedetään kahden näyttelijän voimin. Sen kun ymmärsin, olin syvää ihastuksen sekaista kunnioitusta täynnä, jotta ihan iso Wau!


Näytelmässä tuodaan esiin parisuhde, mikä on niin sukasta kuin vaan mahdollista. Juuri kun näyttelijä Kauko Vuori on päättänyt tehdä näyttävän lähdön, hän tapaa entisen heilansa Eeva Törmän. Alka se suhde, mikä on täysin mahdoton ja katsojaa vuoroin ärsyttää, niin että hampaat kirskuu ja sitten taas naurattaa, ihastuttaa ja kummastuttaa, että mihin kaikki johtaa.


Saamme kuulla parisuhteen pahimmat kiemurat siinä nenämme edessä. Eikä pelkästään pahimmat, vaan jotain sellaista, mitä ei ihan heti osaisi kuvitellakaan. Jos tarinan kulku tuntuu oudolta, niin replikointi on ihan viimesen päälle.
Vaan kuolema - hyvä että se oli yksi tämän näytelmän punainen lanka.


Matti Olenius tekee niin loistavan roolin Kauko Vuorena, että olin välillä niin samaa mieltä ja sitten taas en, mutta kaiken kaikkiaan hupaisan miehen osa, jolla on ollut naisia joka sormelle ja pitää sitä ihan normaalina. Niin, no miksikäs ei. Silti, miksi lankesi Eevaan.... kuten Aatami.
Tia Aronen pistää homman pyörimään ja näyttää kaapin paikan. Eevana tekee niin mittavan roolin, että ei voi kun ihastella. Onnistuu olemaan juuri niin ärsyttävä, että sitä melkein kihisee penkissään, mikä nart...eiku siis nainen, joka hiukan päsmäröi. Vaan loppua kohden kaikki muuttuu, myös katsojan mieli.

Vielä kerkiää katsomaan tämän! Menkää ja ottakaa esitys nautintona! Se on ärsyttävä, hauska ja paljon muutakin.

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

maanantai 13. elokuuta 2018

Naimakaupat Vegasissa

Tulihan sekin hetki käsille, että pääsin Turkuun! Kyllä vaan, minun on käytävä siellä aina silloin tällöin ja joka kerta reissuun kuuluu aivan ehdottomasti teatteri ja nyt pääsin Samppalinnan kesäteatteriin katsomaan Naimakaupat Vegasissa. Ei mikään joka kylän tuttu ja kaikkien tuntema tarina vaan ihan oikein Euroopan kantaesitys Suomen Turuus.

Meidän iloksi tämän Andrew Bergman'n naimakauppatarinan on ohjannut Heikki Sankari. Musiikin, myös sanoituksen takana on Jason Robert Brown. Samppalinnassa musiikista vastaa loistava kahdeksanhenkinen orkka, jonka kunkkuna toimii Markus Länne.


Varsinainen tarina on kyllä melkoinen sillisalatti, sillä siinä on kaikki elementit. Rakkautta ja huumoria, rajantakaista ja pilvissä heilumista, vähän konnuuksia ja peliluolista singahetaan paratiisisaarelle. Vaan onpa hauskaa koko ajan. Lemmenparina on Betsy ja Jack, jotka ovat niin yltiörakastuneita, että oikein hunaja valuu. Kaunis Reeta Vestman ja komea Antti Lang tähdittävät tätä näytelmää todella antaumuksella ja upeilla lauluäänillä.

Nuori pari on menossa naimisiin, sitä he vain niin toivovat ja haluavat, mutta se ei olekkaan niin helppoa, sillä ihanan nuoren miehen taustalla häärää määräilevä äiti. Äiti säätää jopa haudasta! Satu Paavola hirmuilee sieltä haudan takaa ja on roolissaan juuri niin ärsyttävä kuin suinkin. Hyvä!
Toinenkin este on ja se konnaileva Tommy Korman, jonka roolissa hurmaa karismaattinen Veeti Kallio, olemus ja se ääni, niin kyllä sykkii katsomossa.



Jos onkin koko porukka niin vertaansa vaille, niin vielä minun on nostettava esiin Antti L.J Pääkkönen. Niin vaan on pienestä Tenavatähdestä (1992) kasvanut aikuinen mies ja miten taitava. Laulamisen lisäksi näyttelee kuin olisi aina tehnyt sitä. Suunnaton ilo katsoa ja seurata ja kuulla sitä, että joltain se vaan laulu luonnistuu. Antista paistaa vielä se sellainen vekkulimaisuus, mikä tuo mukavan mausteen koko soppaan.


Koska ollaan Vegasissa, niin joudutaan myös pelien pyörteisiin. Kortti tuo, kortti vie ja nyt meinaa viedä naisenkin! Jos on juonten käänteet kummalliset, niin jopas vain apukin tulee erikoiselta taholta.


Elvis! Ei vaan Elvikset laittaa lanteet heilumaan ja notkumaan. Ihan näytelmän kohokohtia, kun jokainen Elvis hetkuttelee menemään.

Naimakaupat Vegasissa on esitys, missä tapahtuu kaiken aikaa ja kaikkea. Samppalinnan pyörivä katsomo mahdollistaa sen, että kohtauksiin siirrytään pyörryttävän nopeasti.
Vielä kerkiää katsomaan ja kehoitankin siihen, että nyt nauttimaan helposta, mutta todella taidolla tehdystä viihteestä. Menkää ja bongatkaa se oma ja mieluinen tähti sieltä.

Kuvat: Robert Seger

torstai 26. heinäkuuta 2018

Mamma Mia ! Here we go again !

Mikä parempaa, kun paeta hell...hellettä elokuvateatteriin, missä on niin viileetä, että melkein paleli ja sekin tuntui ihanalta! Näin tehtiin monien muiden mukana, kun nautimme Kino123:n salissa elokuvamusikaalista Mamma Mia! Here we go again!
Nyt nähtävä elokuva on kakkososa jo aikaisemmin nähdylle ykkösosalle, minkä ensi-ilta oli 2008 (Herra varjele, vastahan se oli!).

Mikä on tämän ja sen aikaisemmankin leffan pointti, niin musa! Jos on kasvanut nuoruutensa ABBA:n musiikin siivittämänä, niin siitä ei hevillä (höh) irti pääse. Vaikka, ABBAn musiikissa on jotain muutakin, koska se siirtyy äidiltä tyttärelle. Suurin osa miehistä ei tunnusta, mutta kyllä hekin tykkäävät.

Lähdettiin siis elokuviin, koska ABBA! Käsikirjoituksesta viis, kunhan pääsee kuuntelee ABBAa. Niinpä tälläkin kertaa, paitsi että nyt oli kässäri hieno. Aluksi olin, että what, mutta ku vihdoinkin pääsin kärryille, niin Wauuuu! Huikea meno ja lisää iloa silmille, kun nättiä poikaa koko kankaan täydeltä. Kun vielä ne entisetkin jäärät tupsahtivat kuvioihin, niin kiva paketti. Hei niin, ja Cher !!!!

Pääosassa oli nyt Lily James, joka esitti Donnaa nuorena. Kaunis kuin kukka ja mikä ääni ja rooli oli niin kertakaikkisen reipas ja raikas. Vauhtia ja huumoria piisasi koko rahalla.


Jälleen oltiin Kreikassa, missä Sophie järjestää juhlia, uuden ja ehomman hotellin avajaisia. Hirveen ihana fiilis, mikä kulahtaa kun  napsahtelee jos vaikka minkälaisia vastoinkäymisiä. Mutta - enempää en kerro kässäristä, joka vaan on jokaisen koettava itse! Biisejä tulee tuutin täydeltä ja joka kerran olisi mieli tehnyt nousta ylös, tanssia ja hoilata mukana, no edes tapauttaa, mutta tyydyin pidättyväiseen oloon ja olin hiljaa. Tanssin ja lauloin sisäänpäin ja sekin kyllä riitti, etenkin kun siellä oli siis muitakin ihmisiä.

Tämä elokuva on ihana, sellainen mistä tulee hyvä mieli pitkäksi aikaa. Sen aikana ei tarvinut ajatella mitään, sai vaan ihastella naama marrilla koko ajan, niin että ihan oli tulla posket kipeiksi.

lauantai 14. heinäkuuta 2018

Ensikertalainen kesäteatterin nimiroolissa

Antti Salmela - sinut on totuttu näkemään teattereissa enimmäkseen katsomon puolella, mutta nyt teit debyytin näyttämöllä, tehden Olavin roolin musiikkinäytelmässä Nuoruusmuistoja. Monia varmasti kiinnostaa, mitä tapahtui.

1. Kerro meille, kuinka jouduit/pääsit tähän Olavin rooliin?
Upea moniosaaja Virve Mattila houkutteli minut tähän produktioon. Ensireaktio oli, että ainakaan nuoren Olavin rooliin en ryhdy. Että olisi ensikertalaiselle liikaa. Rakastuin oitis tähän tarinaan. Ja tuli tunne, että jos jossain tahdon olla mukana, niin tässä.

2. Kuinka työstit roolia ja mikä siinä oli vaikeinta?
Olavi on edesmenneen isäni vuosisarjaa. Musiikki, ajankuva ja tunnelma toivat taas isän mieleeni. Rooli oli yllättävän helppo omaksua. Menetetyn rakkauden tarinoita lienee jokaisella. Vaikeinta oli negatiivisten tunteiden esilletuonti. Oikeassa elämässä välttelen negatiivisia ihmisiä ja niihin johtavia tilanteita.

Kuva: Antin luuri

3. Osanasi on myös laulaa. Oliko se sinulle ennestään tuttua?
Olen ollut 7 vuotta musiikiluokilla. Olin silloin se, joka pyörtyi aina esityksissä. Laulanut olen pienestä saakka. Jossain äidin albumeissa lienee vieläkin kuva, jossa aataminasuinen 3-vuotias seisoo pöydällä ja laulaa Metsämökin tonttua. Tomerampana kuin koskaan. Julkisesti en ole aiemmin uskaltanut laulaa.

4. Asteikolla 1-10, kuinka paljon jännitti?
Tää onkin jännä juttu. Tammikuussa kun kokoonnuttiin ensi kertaa, olin todella jännittynyt. Mutta puolen vuoden aikana tämä rooli on tullut iholle. Olavina minun ei tarvitse jännittää. Oisko ensi-illassa ollut jännitys kakkosen luokkaa? Tämä tarina ansaitsee tulla kerrotuksi ilman haittaa.


5. Mitkä olivat fiilikset ensi-illan jälkeen?
Yhteistyö kesäteatterin väen kanssa on ollut todella toimivaa. Olen saanut raamit, joissa on ollut hyvä kasvaa. Kesäteatterilla en ole vielä kertaakaan itkenyt. Mutta kun Olavi jää Valkealaan, Kuusankoskella Antilla tulee itku. Tämä on ollut hieno yhteinen matka. En voi kuin olla kiitollinen kaikille. Tekijöille, kokijoille, olijoille, yleisölle. Yleisö tekee tästä toden. Tämä tarina ansaitsee tulla esiin.  

Kiitos Antti haastattelusta!

Nuoruusmuistoja

Valkealassa on nyt sellainen kesäteatterinäytelmä, jota todella kannattaa mennä katsomaan, kuulemaan, nauttimaan, nauramaan, herkistymään... Se iskee kun halko ottaan!

Nuoruusmuistoja on Virve Mattilan käsikirjoitus ja ohjaus. Koko maailman ensi-ilta oli 13.7.2018!
Niin, käsikirjoitus oli sitä luokkaa, että voi vaan ihastella, miten oli paketissa ihan kaikki elementit. Oli rakkautta, sitä oikeaa, mistä kaikki haaveilee ja ihailee, oli huumoria, oli hömppää ja ihan aitoja, koskettavia ajatuksia ja musiikkia, koskettavaa musiikkia. Oli juoni, mikä ei ollutkaan heti ihan päivänselvä, vaan antoi ihanasti yllättää.


Näyttelijäkattaus oli kuin viiden tähden illallisella. Nuoriso pani parastaan ja sitä taitoa ja lahjakkuutta katteli enemmän kuin mielissään.
Antti Salmela repäisi potin, kun ensikertalaisena osoitti kykynsä niin näyttelijänä kuin laulajanakin. Hän aloitti Olavin roolin hyvin rauhallisesti ja sillai tavanomaisesti, mutta kun pääsi vauhtiin, niin oli ihan häkellyttävä.
Riina Mattila, vaikka on vieläkin niin nuori, on jo vanha tekijä. On ollut äärimmäisen ilahduttavaa seurata häntä ihan pikkutytöstä asti. Marjan osassa hän pääsee jälleen olemaan edukseen. Hän todella osaa laulaa ja jos kuulee ensimmäisen kerran hänen laulavan, ei unohda sitä koskaan. Nyt hän näyttää senkin, että näyttelijän kyvyt ovat kohillaa ja vain paranevat.
Elmeri Korppi hurmaa ensin Paulina, joka on Olavin paras kaveri. Sittemmin hän hyppää Kimmon rooliin, missä hän on Olavin poika. Mahtavaa!
Tyttö sinä olet tähti - Anni Vesterinen!!! Tiesin jo odottaa, että lauluääntä löytyy. Tässä tarinassa sitä sai kotvasen odottaa ja kun se hetki koitti. ääni oli sitä luokkaa, että vedet hulmahti silmiin saman tien. Jos joku laulaa äänellä, mikä on niin puhtaan kaunis, ihan sama mitä laulaa, niin se kyllä osuu ihan suoraan sydämeen. Anni osasi myös uppoutua Armin rooliin sellaisella antaumuksella, että miten oli raikasta ja reipasta.


Päivi Teräväinen oli ihana kukkakaupan täti ja kun hän vielä esitti Marjaa vanhana, niin sitä ei voinut kuivin silmin katsoa. Laulukin lähti niin sydämestä ja osui sydämeen.


Ari Teräväinen oli paitsi Olavin sedän, Elmeri Hermusen roolissa, niin myöskin Olavi Virta! Hiukan arvelutti, miten sujuu Itse Suuren Maestron osa, mutta ihan meni kiitettävästi.


On silti vielä sanottava, että Nuoruusmuistoja on Ihana näytelmä, isolla I:llä. Se on täynnä mahtavia näyttelijöitä, huikean hienoja kohtauksia, biisejä, jotka osuvat herkkyyshermoon.
Koko tarinan kertoo meille vanha Olavi, jonka roolissa Juha Pere on ihan omiaan. Aivana ihana vanha setä, joka muistelee entisiä aikoja niin, että yleisö on ihan haltioissaan joka sanasta.

Mikä vielä ihan huippua, niin hitto bändi!!! Oikeeta ja elävää, nuotilleen soittavaa musaa paukutti tulee ihan viimesen päälle Arto Karnaattu, Jari Immonen ja Joona Rasalahti. Arto Karnaattu veti viel Arton roolinkin. Menkää ihan ihmees kattomaa!

Voisin kertoa vielä vaikka mitä, mutta enpä kerro. Toivon vilpittömästi, että mahdollisimman moni näkisi tämän esityksen ja uskon, että itsekkin haluan nähdä sen vielä uudestaan. Uskallan väittää, että ei edes pahin mielensäpahoittaja voi harmistua tästä esityksestä!

Niin ja hei, Valkealassa on nyt sellaset penkit, että meikäkii sai jalat heilumaan!!!!

torstai 12. heinäkuuta 2018

Kuka korjaa kesämökin?

Jaala on varsinainen kesämökkipitäjä, joten mikäs sen parempi kesäteatterinäytelmä kuin Kuka korjaa kesämökin? Jaalaan sen on ohjannut Irja Ahtovirta. Kesämökillä ollaan säiden armoilla, niin kesäteatterissakin. Olisi sitä jo aiemminkin haluttu tämä nähdä, mutta roiskaisi sen verran vettä, että odoteltiin poutaa ja tulihan se sieltä.


Kesämökkitarinoita piisaa, mutta tässä tarinassa on sitten kyseessä sisarukset, jotka kinaavat ja tappelevat kuin lapset ja ovathan he lapsia, aikuisia Äiskän lapsia. Äiskä (Arja Stolt) on asunut mökillä, mutta aikoo muuttaa kaupunkiin ja mökki jää lapsille, vai jääkö?
Simo on ikuinen pikkupoika, joka rakastaa Aku Ankkoja ja jolla kuitenkin on edes jonkinlainen järjen ääni matkassa. Joonas Vanhatalo juoksee ja makaa ihan simona, kinaa siskojensa kanssa ja saa yleisön mukaan.
Sisko-sisko on se, joka haluaa puuhastella kaiken aikaa. Tiina Klemola tyypittää juuri sitä kaikkien kesämökkien työleirinatsia ihan vimpan päälle.
Kaarina on se hepsankeikka-sisko, jonka roolissa keikistelee Anne Nyström.


Se iki-ihana riesa-sukulainen Sankalan Julius, Julle tai Hankala, ikävällä sukulaisella voi olla monta nimeä. Olli-Pekka Lattu on just niin raivostuttavan ärsyttävä, että jos minulla olisi mökki ja sinne tulisi sellainen vieras, polttaisin varmaan koko mökin! Voi olla, että pikkasen liioittelin, mutta se on tämän näytelmän pelin henki !


Kesämökillä on tietysti naapurikin! Uusi sellainen ja siinä roolissa naapurin Tuirena himmailee Justiina Lampila. Hän tuntuu olevan hiukan määrätietoisen askeleen muita edellä ja hyvä niin. Remppaahan siellä tehdään ja remppamiehinä on mukava kolmen kopla. Homma-Heikkinä pasteeraa Markku Heino ja hänen koomisina "housuissas on"-apureinaan Kaihari (Iida Auno) ja Jalmari (Karoliina Auno-Puranen).


Hupaisaa kesämökki-komiikkaa koko laidallinen! Harmitonta ja helppoa. Kesäillan ratoksi nautittavaa. Menkää katsomaan ja viihtymään.
Pikkuvinkkinä se, että mukaan kannattaa ottaa myrkkyä, jotta saa pidettyä ne pienet pirulaiset, joita mäkäräisiksi kutsutaan, loitolla.

Kuvat:Hilma Stolt