Juhannussunnuntai valkeni aurinkoisena, ihan toisin, mitä oli luvattu. Pläräsin aamulla luurista uutiset ja sitten menin seurakunnan sivuille, että missäs on jumalanpalveluksia! Oon ennenkin bongannut niin, että on jossain sellaisessa kirkossa, missä en ole koskaan käynyt, niin kiva keino mennä tutustumaan. Kävi niin, että Kuusankosken kirkossa alkaa jumalanpalvelus klo 10 ja sinne siis.
Olen siellä toki ennenkin käynyt, mutta vain urkukonsertissa, jolloin Kalevi Kiviniemi oli uruissa ja Ekku Peltomäki valoissa. Toinen kerta oli Samuli Edelmanin virsikeikka. Mutta nyt, ihan normi jumalanpalvelus, jota en ole siellä ennen kokenut. Tunkua ei ollut, joten ihan rauhassa sain paikkani valita. Tsekkasin heti alkuun, että ei ainuttakaan tuttua virttä, harmi, koska olisi niin mieli tehnyt veisata.
Kun kaikki alkoi, siellä oli esittely, kuka kukin on ja mieleen ei jäänyt kaikkia nimiä, mutta pappina oli Matti Perälä ja kanttorina Ville Perkkiö. Kyseessä oli siis sanajumalanpalvelus.
Kun siellä penkissä istuu, niin voi samalla tsekkailla kirkon rakenteita, alttaritaulua, valoja ja olla niistä hyvinkin ihastuksissaan. Kolehdin voi nykyaikana muuten hoitaa Mobilepay'lla ja se onkin kätevää, koska harvoin on enää käteistä mukana ja niinpä näppäilin luuria.
Evankeliumiteksti oli Tuhlaajapojasta, juu, tuttu juttu jo lapsuudesta, sillä kyllä on Raamatun kertomuksia kuultu ja omaksuttu yheltä sun toiselta kantilta. Saarna ei ollenkaan ollut tylsä, pitkä ja pitkäveteinen vaan ihan sellainen lupsakka tarina, minkä kuunteli mielellään.
Kanttori oli mainio, lauloi kuin Caruso ja kun oli kanttorin loppusoitto, niin mietin, kenen sävellys ja olipa joku muukin miettinyt, koskapa Matti Perälä häneltä kysyi tätä ?! Kävi ilmi, että oli ihan improvisaatiota! Wau! Jäin sitten miettimään kanttorin ammattia, mitä kaikkea hänen kuuluu osata...
Mietinpä sitäkin, miksi kolehtia ei siunattu...
Kuusankosken kirkko on kaunis kivikirkko, jonka on suunnitellut Armas Lindgren ja se on rakennettu 1929. Suosittu paikka konserteille, enkä yhtää ihmettele.
Kun jumalanpalvelus oli ohi, oli pakko jäädä kävelee ja ihmettelee Kuusankoskea ja tunti siinä vierähti, kun oli vaan niin nättiä.
Olin kuitenkin huomannut sieltä seurakunnan sivuilta sellaisenkin tapahtuman, että Anjalan kirkossa olisi messu eli ehtoollisjumalanpalvelus illalla klo 18. Oon ennenkin halunut Anjalan kirkkoon, koska olen lukenut Tarja Jussilan kirjat, jotka käsittelevät sukua Anjalan Junkkarilta. Kirjojen henkilöitä on vihitty tässä kirkossa ja siunattukin haudan lepoon. Niinpä, kohti Anjalaa. Menin ajoissa paikalle ja otin kuvia...
Nyt on siis kyseessä puinen ristikirkko 1700-luvulta, joten sitä historian havinaa oli ilmassa. Katto on juur uusittu, joten se kiiltää jonkin aikaa. Äärimmäisen kaunis ja sellainen lämmin kirkko ja olin ihan pikkasen liekeissä, kun eka kertaa pääsin sisään.
Taaskaan ei ollut tunkua, joten jokainen sai paikkansa valita. Heti alkuun huomasin pari tuttua virttä ja sekös kohensi oloa, että nyt mie pääsen veisaamaan. Jumalanpalvelus alkoi Suvivirrellä - ihanaa ja miten mie veisasin mielin kirkkain. Esittelyä ei ollut, mutta kävin kurkkimassa seurakunnan sivuilta, että pappina olisi ollut Tanja Dahlström ja kanttorina Hanna Hoikkala.
En sitten taas ollenkaan muistanut, että ne kirkolliset tekstit ovat aina joka palveluksessa samoja joka sunnuntai, joten nyt on kyllä se Tuhlaajapoika-juttu tullut tutuksi. Silti, joka papilla on se oma tyyli kertoa siitä, että olen nyt saanut kuulla parit hyvät versiot.
Kolehti meni Anjalan kirkossa KÄPY'lle, lapsikuolemaperheet ry:lle. Hieno ele! Se kosketti ja myös se, että kolehti siunattiin. En tiedä miksi, mutta minua se aina koskettaa.
Kun kanttori ilmoitusten jälkeen veti Täällä Pohjantähden alla ihan vaan ilman säestystä, niin kyllä meni ihan kylmät väreet ja tuli sellain olo, et täs kyläs kyl muistetaa edesmenneitä, kuten kaikkia muitakin.
Ehtoollinen nautittiin ja siinä ei kauaa mennyt, koska mahduimme melkein kaikki samaan aikaan sitä nauttimaan. Kun pappi lopuksi antoi ehtoollisen suntiolle, niin oletin, että suntio olisi tarjoillut sen papille - vaan ei - pappi nautti sen itse. Ensimmäistä kertaa näin tapahtuvan näin.
Pidin molemmista palveluksista hyvin paljon, mutta eniten herkillä olin Anjalassa. On mainittavaa vielä sekin, että en kuulu kirkkoon, mutta siitä huolimatta käytän ehkä kirkon palveluksia enemmän kuin he, jotka siihen kuuluvat.
Lämpimästi suosittelen, jos haluaa kokea rauhallisen elämyksen, niin kirkkoja on koko maa täynnä. Katsoo vaan ne paikalliset seurakunnan ilmoitukset ja lähtee tutustumaan.
Siunattua kesää! Minut on siunattu tänään jo kahdesti ja ihan hyvä fiilis!
