Petter Lax - rockooppera

 Se oli kauhian viluinen tiistai-ilta, kun suuntasimme Myllykoskelle ja siellä Wanhan Rautakaupan takapihalle. Ei suinkaan nauloja etsimään vaan ihan Rockoopperaa seuraamaan. Etupenkkiin ja sit se alko.

Aluksi oli kirja, Petter Lax, minkä ovat kirjoittaneet Jenni Joki ja Jouni Sjöblom. Niin ja sitä ennen oli tietysti, kauan aikaa sitten, Petter Lax, joka näitä Kymenlaakson seutuja oli asuttanut. Tämän kirjan pohjalta Petterin ja Batseban elämän oli Jouni Sjöblom säveltänyt ja sanoittanut rockoopperaksi eli aika lailla tiivis paketti. Koko spektaakkelin on ohjannut Eveliina Lätti. 

Petter Laxin roolissa on itseoikeutettuna Jouni Sjöblom ja Batsebana luonnollisesti Eeva Sjöblom.

Mukana on tietysti Sielulintu-yhtye, jotka hienosti hoiteli sieltä näyttämön takaosasta koko säestyksen ja Juha Vanhatalon kitarasoolot olivat korvia hiveleviä. 

Kuorolaisia eli kyläläisiä oli niin oikealla kuin vasemmallakin puolella ja he osallistuivat muutenkin kuin vain laulamalla. Oli oltava meiningissä mukana, milloin milläkin välineellä. Kaiken kaikkiaan hauskaa se, että ei seisottu vain paikallaan vaan hameen helmat heiluivat.

Biisejä piisasi, niin että kokonaiskattaus oli 24 erilaista laulua, missä jokainen kertoi omaa tarinaansa. Oli todella rock-meininkiä, sitten oli enemmän kansanmusiikillista ja jopa melko hidastakin eli ihan joka lähtöön. Tanssitytöt taustalla elävöittivät tarinaa muutamissa kohtauksissa.

Koska tarina Petter Laxista ajoittuu aika lailla Kustaan sodan aikaan, niin toki Kustaa Kolmas pelmahti paikalle ja taitavasti, kuninkaallisella arvokkuudella, veteli oman osuutensa. Kuninkaana lauloi Lauri Pönni.

Eniten mieltäni ilahdutti lapset/nuoret. Maria, Minttu ja Miska Eilola, Maarit Airola ja Anni Kälviäinen. Oli hienoa katsoa, kuinka he niin suvereenisesti hoitelivat osansa ja isommat paimensivat pienempää. Miska Eilola silti otti osansa aivan valloittavasti.

Matias Husgafvel tulitaiteili yhdessä ja erikseen Terhi Espon kanssa. Osiossa oli mukana jännitysmomentti, koska aluksi oli hieman tuulinen sää. Matias kävi myös Mustan linnun laulamassa ja se oli kaunista kuultavaa. Tässä biisissä oli säv. ja san Jenni Sällisen.

Petter Lax on nopeasti kerrottu tarina ja olipas helppoa seurata, kun oli lukenut kirjan ja koska oli libretto käsissä, josta pystyi seuraamaan sana sanalta. Väkisinkin tuli välillä mieleen, että siinä meni nuoret sekä vanhat samanlailla... 

Kuvat: Anu Hedborg

Sofian maailma

Joka kesä ohjelmistoon kuuluu Suomenlinnan kesäteatteri. Sinne on pakko päästä ja niin on kaikki järjestettävä siten, että ollaan ajoissa lautalla ja hyvissä ajoin itse kohteessa, jotta ehtii nauttia teatteri-sherryn. Tänä kesänä Suokissa menee Sofian maailma.

Sofian maailma on norjalaisen kirjailija Joostein Gaarderin huippusuosittu kirja, joka julkaistiin Norjassa 1991 ja suomeksi se ilmestyi 1994. Kirja on niin kuuluisa, että muistin heti kansikuvan, mutta itse en ole sitä lukenut, joten ihan pystymettästä tulin tätä tarinaa katsomaan.

Ryhmäteatterille näytelmän on dramatisoinut ja ohjannut Johanna Freundlich.

Sofiana tähteilee Suvi Blick. Nuori, juuri valmistunut näyttelijä selviytyy roolistaan suorastaan loistokkaasti. Valtaisalla energialla hän on hypännyt nuoren Sofian housuihin ja tahti on kova, mutta siita selviytyminen täys kymppi!

Tarinahan on jokseenkin sitä, että pian 15 vuotta täyttävä Sofia saa kaksi nimetöntä kirjettä: Kuka sinä olet? ja Mistä maailma on peräisin? Nuoruuden innolla hän alkaa miettiä ja on aivan kummissaan, mistä sitä postia tulee. Kun tulee ilmi, että kaiken takana on  Alberto Knox, joka on filosofian opettaja, niin siitä se filofian portit aukeavat. Alberton osassa opettajana häärii Robin Svartström.
Vaan saapa Sofia myös postikortteja Hilde-nimiselle tytölle, joka asuu samassa osoitteessa. Jos on Sofia tässä hiukan pihalla, niin voin lohduttaa, niin olin minäkin.

Alberton myötä marssitetaan esiin lukematon määrä filosofeja, aina antiikin Kreikasta ihan 1900-luvulle asti. Vaatteita saavat vaihtaa ahkerasti, Jouni Innilä, Sari Mällinen ja Aarni Kivinen.

Kun Sofian äitiä, Heleneä esittävä henkilö oli ollut lavalla jonkin aikaa, olin aivan kujalla, että kuka, näyttää ihan Ritva Valkamalta, muttei todellakaan voi olla hän. Oli pakko luntata luurista ohjelmaa ja herttinen sentää, hän on Sari Mällinen. Tämä äidin rooli oli myös se, mikä tuli lähelle itteäni. Jotenkin niin luonteva ja todellinen, ehkä ainoa, joka oli tässä näytelmässä realistisin ja se, joka sai yleisön naurun pyrskähdyksiin.

Mystinen Majuri tupsahtaa mukaan kuvioihin ja hän tuo tietynlaisen jännitteen tarinaan. Jouni Innilä oli jo ollut muutama filosofi, mutta majurina hän on jopa hiukan pelottava. 

Jos on lukenut kirjan tai jo entuudestaan tietää juonen, niin selviää helpommalla. Joskin olin kyllä jotain minäkin ymmärtäväni, vaikka en juuri olekkaan perehtynyt filosofian historiaan. Joka tapauksessa näyttelijasuoritukset olivat ihan parasta ja nimenomaan se, miten muuntautumiskykyisiä oltiin.  

Kiitos Suomenlinnna ja Ryhmäteatteri!

Kuvat: Mitro Härkönen