Kymijoki-antologia eli Kulttuurimatkailua kotikonnuilla

Pyhäaamu valkeni ja valittavana oli joko se, että murehtisin kotona surullisia asioita tai lähtisin Voimateatterin bussimatkalle. Valitsin sen bussimatkan ja niin tuli melkein lentävä lähtö.
Kulttuurimatkailua kotikonnuilla, mikäs sen parempaa - vuorossa oli Tienraivaajia, Persoonia ja Unohdettuja naisia ja reitti oli Kuusankoski - Enäjärvi - Sippola - Elimäki - Koria.

Voimateatteri on nyt värkännyt Piia Kleimolan johdolla aivan ihanan tavan kertoa ihmisille paikkakunnan historiaa, esitellä menneitä ja tutustuttaa paikkoihin paikan päällä. Bussi kuljettaa kaiken aikaa portailta portaille. Kun hyppäsin bussiin Matkakeskuksesta, siellä oli vielä tilaa, mutta kun poikkesimme Kuusaalla Taideruukilla, niin sieltä tuli loput ja ei varmaankaan montaa paikkaa ollut tyhjänä.

Siel se jo ol taiteilija (Seppo Lahtinen), joka maalas, sateest huolimatta. Onneks ol tehtaan pyykkäri (Paulette Etelävuori), jol oli hälle lämmint mehuu sukan varres ja piparii... Me kattelimme heit bussin ikkunast, ku sitä enne pyykkär ol käyny haastelee meil omast elämästää ja vähä sen maalarinkii.
Kuppari-Hanna (Piia Kleimola) hyppäs kyytii kans ja siit se meijän matka alko. Hanna haastel mukavii ja lupas liekkikupata meit, jos o tarvis, ku siin menee samal ihokarvatkii. Ei olt jonos kettää.

Meil ol siis nii taitava kuski, jot kaik pienimmätkii polut hää ajo ja kuletti autoo nii ku ois ennenkii ajant. Mikäs meijän ol olles, ku vettä tuli välil taivaha täyelt, mut ei myö pahemmin päästy kastumaa.
Enäjärvel, meil ol vastas kaffitus. Siis kaffii ja nisuu ol tarjol. Iän kaike vanhal seuratalol, mikä raasu rakennus näytti hiuka väsyneelt, mut siel ol Matti (Asko Rämä) haastaas meil nii mukavii, jot kyl ol helppo kuunnella. Vähä myö saatii vihii, jot Kuppari-Hannalla ois olt jotaa mieltymyksii hänt kohtaa.

Ai nii, meinas iha unohtuu, et meil ol linja-autos tunnelmaa, ku siel ol mykkä muusikko (Heikki Frimodig), joka vetel kurttuu menne tulle nii lupsakkaast, jotta miekii tunnistin biisit. Ainoo biisi, mikä esiteltii ol se Kalastaja-Eemelin valssi, mut miepä en kerrokkaa miks, vaa iha ite saatte mennä sen tarinan kuulee.
Seuraava etappi ol Sippolas, vanha meijer, mikä nykysiltää toimii Taidekeskukseen, Antares. Ai maheto, mite ol meijerist pykätty komia taiteel siunattu tila.

Kuppari-Hanna meijät sinne ohjas ja mite sillo olkii poutane hetki.

Kateltii hianoi taiteit ja sit myö nähtii lyhyt elokuva, mikä veti kaik hiljaseks. Vast bussis saatii taputtaa ja siel myö kuultii mist oikee ol kysymys ja taas oltii aika vaisun olosii. Melkose vaikuttavaa.
Sippolast meijä matka jatku Elimäel ja siel Mustilan entisee kouluu, mis ol jo ovel vastaa ottaas Virkamies Petterson (Ossi Koivusaari) ja ku sisäl päästii, nii soppatarjoilu!!!

Aiperskutti, mite ol suun makust. Mie olin nii otettu, ku kerrankii ei olt seisovaa pöytää, vaan kaik ol nii nätist katettu. Jokaisel oma paikka, pöyäs oikeet ruisleipää ja voita, vesi kaaettu valmiiks lasii ja sit tuotii höyryävät soppakupit, jotka sopi kaikel kansal, vaik ois olt millane ruokaesto. Nam! Ite emäntä Maria Tigerstedt viel suostu kertoo, kui se soppa ol valmistettu - Kiitos!
Ei iha keretty alottaa syömää, ku opettajaneiti Fanny Augusta (Satu Rautiainen) hyökkäs mukaa eikä antanu meijän syyä, ennen ku ol ruokarukous luettu. Kukaa ei uskaltanu jäähä istumaan ja ei siinä vielä kaikki. Sitä juttua piisasi aina virren veisuuseen asti.

Elimäelt matkasimme Korialle ja siellä sellaiseen museoon, jota ei moni tiedä! Aivan mykistävä paikka ja sinne pääsee nyt tällä reissulla. Vettä tuli siihen malliin, että jätin makean yllätyksen väliin ja tutustuin paremmin museon tarjontaan.

 Loppuhuipennus ol Korial, Kymijoen varres, mis Nadja (Sara Hautamäki) kertoi oman tarinans, ei hemmetti!

Viitisen tuntia olimme matkalla, mutta ajallisesti sitä ei huomannut. Kerrankin olin matkalla niin, että sain ihailla maisemia, nauttia vain siitä, kun joku muu ajaa, joku kertoo, mitä saamme kokea.

Olen taas onnellinen, että olen saanut kokea jotain ainutlaatuista. Soisin samanlaista oloa muillekin! Menkää ja osallistukaa Voimateatterin Kulttuurimatkoille!!!

Kissa kierteli kulttuuria!

Tämä kissa vietti kultturirikkaan viikonlopun oman kollinsa kanssa. Joskus on hyvä niin ja nyt erityisen hyvä.
Lähdimme matkaan perjantaina ennen puolta päivää ja hyvästi kehräten. Aurinko hymyili meille ja suuntasimme läntiselle Uudellemaalle.
Siellä on kaunis paikka Koivulan kartano, mistä kollini oli varannut meille majoituksen.

Päärakennuksesta haettiin avain, joka sopi riippulukkoon, mikä oli ovessa, mikä taas löytyi vanhasta aitasta!

Olin sitä mieltä, että nojoo, nukutaan sitten aitassa ja varmaan on aika jännää! Hemmetinmoinen yllätys olikin se, mitä sieltä löytyi!

Olin jotenkin niin sitä mieltä, että jäähää tänne loppuiäksi. Oli meinaan niin komiata ja lämpimän viihtyisää. Ei kuitenkaan kovin kauaa voitu olla nauttimassa hienosta majapaikasta, kun oli taas lähdettävä. Nyt oli suuntana Mustion kartano!

Siellä kerkesimme jonkun aikaa ihastella ihan huikeaa miljöötä, ennen kuin pääsimme varsinaiseen asian ytimeen, joka oli kesäteatteri. Kunnon Kansleri esittäytyi meille varsin edukkaasti ja oikein eturivissä kehräsimme sille, mitä nähtiin ja koettiin. Tyylilajina oli farssi ja sitä saatiin, kun Pekka Autiovuori oli pääosassa Leo Patrikkana. Ihan totuuessa on mainittava, että ku en oo ihan heti häntä missään roolissä nähny ja Käpy selän alla-elokuvasta on jo tovi vierähtänyt, niin ihan heti en ois kyllä tunnistanut, vaan mikä karisma ja taituruus, wau!
Rakastajattaren roolissa huiteli Katariina Kaitue. Hän Assina oli niin vauhdikas ja hauska, että oikein ihmetellä piti, miten pysyi korkkareilla siinä kyydissä.
Rouva Patrikka oli Marjukka Halttunen, jippii, oikein kiva, koska hän on oikeastikin kansle....Pekka Autiovuoren vaimo. Ihana tyyppi, kiltti vaimo, joka ei oikein aina ole kärryillä mitä tapahtuu.
Simo Pastorin roolissa pärjäili loistava Matti Laine, jota katsellessa meinasi tulla hiki, koska niin oli mies-poloinen liemessä ja toimessa.
Pastorin "apulaisena" oli Erik Kakel, Sixten Lundberg, jota olisi suonut näkevän enemmänkin, niin oli hupaisa.
Entäs sitten Elina af Holmenmalm, jonka roolin veti Anu Palevaara, kuka? No, Salkkareitten Jenni, ei oo todellista. Mikä tanssiosuus, huh!
Loppumetreillä marssii  esiin Jaakko Majurin, josta on kaiken aikaa puhuttu ja jota on kaiken aikaa odotettu ja jonka takia kaikki on väännetty ja miten kaikki vaan on mennyt ihan miten sattuu, sillai farssimaisesti. Häntä näyttelee Jouko Keskinen. Sitä hiukan miettii, että no jo on pieni ja lyhyt rooli miehellä, jonka tunnistaa, apua, Salkkareitten Jukka Saliniksi, vaan sitten sitä lukee käsiohjelmansa uudestaan ja ymmärtää, että ei perskutti, ohjaaja! Jouko Keskinen ohjasi tämän Kunnon Kanslerin! Läpyt sille!

Teatteriesityksen jälkeen oli hyvä olla! Pakko tunnustaa, että Kulttuurikissan Kollikissa kehräsi enemmän. Sitä ei meinanut saada pois teatterilta, no ei vaines, sillä vaan oli muuten niin hyvä mieli, kun oli saanut nähdä jotain, mistä todella piti. Sitten takaisin Koivulan kartanoon.

Seuraavana aamuna nautimme runsaan ja herkullisen aamiaisen kartanon päärakennuksessa, missä oli myös melkoisen hulppea vessa. Valot olivat ihan yli kylän. Vaan, kaikki loppuu aikanaan ja oli pakattava ja jatkettava matkaa. Suuntasimme Saloon päin...mutta ennen sitä:

Pysähdyimme paikkaan nimeltä Kasvihuoneilmiö. Tästä paikasta kollini oli minulle lukuisia kertoja maininnut ja sinne siis. Nojust! Sitä paikkaa ei voi esitellä muutamalla sanalla, koska se ei vaan riitä! Koskaan en ole missään vastaavassa ollut, sillä paikan sisustus on jo niin näkemisen arvoinen. Tavaraa on kun huutokaupassa, mutta samanlaista en muista muualla näkeneeni. Huumoria on koko paikka tulvillaan. Kirjanpitäjällä lukee lappu rinnassa, että on Kirjanpitäjä ja siinä se sitten kirjaa piteli.

Wanha pariskunta piteli tarjottimia... Olivat niin aidon näköisiä, että oli ihan pakko lähempää tarkistaa, ovatko elossa vai muuten vaan niin elossa olevan näköisiä.
Kun sitten sieltä pääsimme, matka jatkui...Olimme menossa mökille, yksityiseen paikkaan, joten en siitä sen enempää, muuta kun että siellä oli hyvää ruokaa ja juomaa, kaikkea oli riittävästi. Pariskunta, joka otti meidät vastaan, oli aivan mahtava ja hiljaisia hetkiä ei tainut olla kun silloin kun nukuimme.
Kotimatkalle lähtiessämme, poikkesimme vielä vanhalla sahalla...

1700-luvulla oli perustettu saha! Aivan mieletöntä historian havinaa!

Saha on lopetettu jo 1950-luvulla. Niille sijoilleen jäänyt, mutta mielenkiintoista oli käydä vilkaisemassa. Vaikka hiukan haikea mieli tuli, kun olishan se voinut jatkua....

Vielä on kesää jäljellä, joten kaikkea ehtii, joutaa ja kerkiää!

Kuvat: Kini Laine