sunnuntai 25. syyskuuta 2022

Priscilla - aavikon kuningatar

 Pitkästä aikaa taas Helsingin kaupunginteatterissa, missä esitetään musikaalia Priscilla. Koska olen jotenkin tottunut siihen, että aina kaikki ei suju niin kuin pitäisi, niin en liioin hämmästynyt, kun meille ei ollutkaan lippuja, jotka olivat varattu jo elokuun puolella. Siinä kun sitten lippukassa yritti selvittää tilannetta, jono takanamme kasvoi. Sanoin sitten hänelle, että voit hoitaa nuo ja tulemme kohta takaisin, niin jatketaan sitten. Hän vaikutti huojentuneelta. Kun palasimme noin kymmenen minuutin päästä, tämä illan tähti oli hoidellut sen jonon ja meille paikat! Ihan huipputoimintaa! Mihin teatterit joutuisivat, jollei niillä olisi lippukassoja, jotka venyvät aika lailla ja vaikka mihin.
Saimme paikat avecini kanssa eri riveiltä, mutta sekö ei haitannut, sillä ei siellä esityksen aikana seurustella ja meillä oli treffit väliajalla ja esityksen jälkeen.

Musikaali Priscilla oli siis varsin ihana, jo senkin takia, että juuri kun oli ollut läheltä-piti-tilanne, etten näekkään sitä ja sitten sainkin nähdä, niin se fiilis oli valmiiksi aivan isosti vastaanottavainen. 
Ohjauksesta vastaa Samuel Harjanne. 


Priscillan tarinahan on se, että kolme varsin erilaista persoonaa lähtevät kiertueelle Australian toiselle puolelle, koska siellä on pieni poika, joka kaipaa isäänsä. Hetkinen, onko drag queenilla lapsi? On ja vaimo! No, sekin selviää kaveruksille vasta matkan edetessä. 
Clarissa Jäärni roolissaan transnaisena, Bernadettena on aivan mahtava. 
Lauri Mikkola on se Tick, joka tuskailee siitä, kun on se lapsi ja kun ei oikein ole selvää sapluunaa siitä, kuinka tulisi toimia. Aivan upea ääni hänellä.
Niki Rautén on se, josta kuulin jo etukäteen, että aivan pettämätön lavakarisma. Hän on Adam ja ei ollenkaan turhaa kehuttu. Olin ihan liekeissä, hyvä etten syöksynyt lavalle halaamaan. 


Yhtään vähemmälle eivät jääneet muutkaan, sillä heitä oli paljon! Priscillan tempo on sitä luokkaa, että kaikki sujui sellaisella vauhdilla, että tuntui kun aika olisi lentänyt siivillä. 
Olin erittäin häikäistynyt, mykistynyt ja välillä aivan vedet silmissä siitä ihanuudesta, mistä sain nauttia. Kaikki se mitä siellä lavalla tapahtui, oli niin PALJON, että yritin imeä sen kaiken, nähdä, kuulla ja kokea. 


Kun Niki Rautén veti osansa kuvassa olevassa kohtauksessa, olin aivan myyty! Miten taitavaa ja kaikki palikat kohdillaan. Tekniikka on hämmästyttävää ja entäs sitten valot!!!
Okei, ollaan nyt "suuremmassa maailmassa", missä on resurssit tehdä jotain niin loistokasta, että sitä voi tulla pienemmästäkin paikasta nauttimaan ja se kyllä kannattaa. 
Puvustus oli myös ihan omaa luokkaansa! Mikä mielikuvitus ja se työ, että oli saatu sellainen määrä, mitä uskomattomimpia luomuksia aikaseksi. 
Siis kun ei tiedä, mitä kaikkea kertoisi, kun kaikki oli niin mahtavaa. No, mutta koreografiat! Miten se on aina nautittavaa katsoa, kun askeleet ja liikkeet rimmaa ja kaikki yhdessä osaavat kuviot. Sellaiseen vaan ei kyllästy ikinä.

Lavastus: Peter Ahlqvist
Pukusuunnittelu: Tinja Salmi
Valo- ja videosuunnittelu: William Iles ja Toni Haaranen
Koreografi: Gunilla Olsson-Karlsson


Kun loppuhuipennus on se, että Tick pääsee poikansa luokse, niin se on ihan huikeeta. Pojan roolissa vuorottelee kolme poikaa ja meidän esityksessä hän oli juuri Aleksi Johansson. Hän se sai yleisön herkistymään, koska niin mahtavaa tulkintaa, laulua ja ne replat, mitkä hänelle oli tehty, kertoivat sen kaiken oleellisen. Olin niin vaikuttunut siitä, kuinka hän siellä meni kaikkien mukana, aivan kuin olisi syntynyt estraadille. 

Voisin loputtomasti jakaa kiitoksia, hehkuttaa sitä fiilistä, minkä tästä esityksestä sain, mutta kerron ihan käsi sydämellä, että kun kaipaat jotain irti-arjesta-juttua, niin se on tämä. Kun yleisön sekaan lensi sitä bling-blingiä, keräsin osalleni osuneet talteen ja talletan ne. Joskus sitten lapsenlapset voivat katselle, että mummi on ollut kattomassa jotain ihan hemmetin hianoo. 

Kuvat: Robert Seger

lauantai 24. syyskuuta 2022

Poliisin poika

 Poliisin poika on jo ihan legendaarinen Jari Tervon kirjoittama tarina 1990-luvun Rovaniemen pikkurikollisista, hulppeeta rökälehuumoria parhaaseen malliin. Hannu Tyhtilä on ollu osallisena käsikirjoitukseen, että alunperin kirjaksi kirjoitetusta tarinasta on saatu elokuvaversio ja ihan lukematon määrä teatteritulkintoja. Nyt tämä on nähtävissä Kuusankosken taeatterissa, Eero Hasun ohjaamana ja sehän tietää taattua tavaraa. 

Juttuhan menee niin, että pankkiryöstöä suunnitellaan ja osin se toteutuukin, mutta koko sakki on enemmän ja vähemmän sekopäistä. He kaikki ovat niin tosissaan, että se ilmenee aika lailla tragikoomisena. Ihmissuhteet ovat niin kummallisia ja silti tosia. 

Jari Lukkari on Trampas. Hyvin osuvasti vetelee roolin, missä päähenkilö luulee olevansa fiksu, mutta onko? Viinaan menevä pikkurikollinen, joka on vastikään päässyt vankilasta ja jo heti on suunnittelemassa pankkiryöstöä, ikään kuin se olisi hänen "työ".

Avovaimo on Marjaana. Tanja Tuomi on ihan tähti, sillä se Marjaanan rooli on niin räväkkä, että se vaatii jo luonnetta. Marjaana on viimeisillään raskaana, mutta vaikuttaa olevan se porukan aivot. Laukoo totuuksia siihen malliin, että naurattaa, vaikka tilanne olisi vakava.

Marjaanan velipuoli, Lepsu, pikkasen toispuoleinen, mutta miten Teemu Virsu saa sen näyttämään niin lutuselta. Innostuu omista älynväläyksistään ihailtavasti. Lepsun tehtävänä on hankkia autokuski ja sen hän tekee ja saa oikein Tukholmasta asti Jussen! Arto Käki on Jussena ihan aito, tässä tapauksessa puoliksi eritrealainen, joten rukousnauha on ihan passeli. 

Marjaanalla on sisko, Paula, jonka autokin pöllitään!? Sari Rajulin hyppii roolista toiseen ja se on ihailtavaa ja katsojalle aina ihan mahtavaa, ku näkee, miten sitä joku voi muuntautua eri rooleihin. Hän on se Paula, sitten hän on portsarin osassa aivan hervoton, hän on Eeva, hän on pankkineiti. Kaikki menee ja ihan nappiin. 

Toinen roolista toiseen hyppivä on Mira Helli. Hän on tarjoilija, Trampaksen äiti, Lyyti Porstua ja Luusua. Se käheä nauru oli hyytävää, nyt kyllä nauratti, mutta tuli mieleen, että sopisi hyvin vaikka johonkin kauhutarinaan. 

Jos on tarinassa pikkurikollisia, niin onhan oltava poliisejakin. Kiimalainen ja Jaakkola. Pasi Taavitsainen Kiimalaisen roolissa vetelee niin pitkiä reploja, että oikein sitä kaiken aikaa aatteli, miten se on oppinut ton kaiken ja miten sitä joku vaan osaa ja muistaa kaiken mitä pitää sanoa ja niin, että se on luontevaa. Markku Heino se vielä ihan Jaakkolana konttaa portaat, niin olipa settiä.

Kun tässä tarinassa käydään kaupassakin, niin siellä on kauppias Vähäkähkönen. Aulis Forssell siellä sitten häärää ja joutuu perunoitakin keräämään. Ei ollenkaa huono, sillä ei ole hyvä olla ruokaa lattialla.

Koko esitys on ihan hemmetin hyvä! Elina Perälän lavastus on niin toimiva, Mervi Suvelan puvustus kohillaan ja vielä Jyrki Kleimolan tekniikka kruunaa koko paketin, niin mikä oli olla katsomossa ja nauttia koko setistä!

Kuvat; Heidi Koskinen-Järvisalo

sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Myrskyluodon Maija

 Myrskyluodon Maija - niin tuttu ja kaunis Anni Blomqvistin tarina, Jussi Helmisen kirjoittamana ja Matti Puurtisen säveltämänä ja nyt Kouvolassa! Loistava ohjaus on Tiina Luhtaniemen.

Aikoinaan näin tämän musikaalin Lahdessa, joten tarina oli tuttu ja tiesin, että se herkistää. Unohdin kuitenkin nessut kotiin ja onnekseni seuralaisellani ne kuuluvat vakiovarusteisiin. Kaikki hyvin ja voitiin aloittaa.

Jo heti aluksi lavastus (Juho Lindström) sai mykistymään ja se, miten valot (Mia Jalerva) ja musiikki (kapellimestari Iikka Kahri) kaikki yhdessä loivat sellaisen tunnelman, että sitä oli niin ihastuksissaan.

Maija ja Janne, Janne ja Maija! Rakkaustarina siitä, miten Janne ottaa vaimokseen nuoren Maijan ja he muuttavat kauaksi Myrskyluodolle. Aloittavat tyhjästä, mutta yhdessä.
Maijan roolia herkästi tulkitsee Satu Lemola. Kun hän alkaa laulaa, se ääni on niin puhdas, niin sieluun asti tunkevaa, että sitä kuuntelisi loputtomiin. Kun hän suree, se on niin voimakasta, että sen tuntee katsojanakin. 
Rinnalla on vanha Maija ja siinä osassa Annina Rubinstein on kerrassaan ihana. Vanha Maija seuraa sivusta ja antaa niitä jo eletyn elämän ohjeita.
Janne on vankka tuki ja turva. Sami Kosola Jannena on juuri sellainen, johon voi luottaa. 
Jannen ja Maijan suhde on niin tavattoman rakkauden täyteinen.

Kaikkien aikuisten joukossa on sitten valloittava lapsinäyttelijä Niko Garcia/Patrik Malin, Nämä pojat vuorottelevat ja heidän osansa on olla ensin Mikael, sitten Sigfrid. Taitavaa osaamista joka kohtauksessa, kaikki replat, liikkuminen, oleminen ja mukana tanssiminen ja laulaminen oli nautinnollista katsottavaa.

Koreografina Riikka Puumalainen on onnistunut ihan täydellisesti. Niin silmiä hivelevää oli se kaikki liike, sen moninaisuus. Kuinka siitä välittyi tunne, kaikki herkkyys.
Puvustus oli myös toimiva. Ne hameet, miten ne pysyivät liikkessä tanssin aikana ja pyörivät niin upeasti, osana kuviota. Pukusuunnittelusta kiitos Leila Kososelle.

Koko runsaslukuinen porukka on saanut aikaiseksi niin tunteisiin menevän esityksen, että sitä nieleskeli vielä takkia hakiessaankin. Jannen ja Maijan häävalssi soi korvamatona vielä aamullakin. 

Kiitos, että Myrskyluodon Maija on nyt Kouvolassa!

Kuvat: TAVATON media

lauantai 17. syyskuuta 2022

Ihan metsässä

 Pääsin seuraamaan Kouvolan teatterin klubille kantaesitystä Ihan metsässä. Olin jo odottanut sitä, kun on itse usein "ihan metsässä" ja ihan metsässä, niin jotain ihanaahan sen on oltava.

Teatterin klubi on mahtavan intiimi ja siellä on melkein kuin osa esitystä. Etenkin nyt, sillä näyttelijät eivät pysy lavalla, vaan vaeltavat milloin missäkin kohtaa. Eräässä kohtauksessa yleisö oli metsää!

Ihan metsässä-näytelmän on tilauksesta kirjoittanut Iira Halttunen. Nuori kirjoittaja, joka on löytänyt metsään liittyviä juttuja paljon ja nimenomaan sellaisia, mitkä eivät ole itsestään selvyyksiä. 

Ohjaajana toimii Seppo Honkonen. Hän on ohjannut näyttelijät puhaltamaan hengen tähän metsäiseen näytelmään. 

Näyttelijöitä on vain kolme, mutta tyyppejä piisaa. 
Pinja Hahtola esittää vain Pilvi Mattsonia ja siinä onkin aika lailla tarpeeksi, sillä hän on pääosassa. On hoitoalan ylikuormitettu hoitaja ja haaveilee irtisanoutuvansa. Perii sitten isoisältään metsää. On niin kaupunkilainen, ettei juurikaan tiedä metsästä mitään, mutta haluaa myydä sen, että saisi rahaa olla rauhassa. Eletään nykypäivää ja sitten hän tapaa Maria Mattsonin...

Irina Pulkka on Maria Mattson! Maria Mattson on oikeasti ollut ja elänyt, Verlan pahvitehtaalla lajittelijana 1884-1936. Pidin tavattomasti siitä, miten Maria "neuvoi" Pilviä, entinen ja nykyinen aika kohtasivat! Irina Pulkalla oli pari muutakin roolia.

Jussi Lankoski hoiteli sitten yhdeksän muuta roolia! Milloin mistäkin suunnasta hän tuli, ollen milloin isä, milloin pankkivirkailija tai joku muu. Aivan loistavaa heittäytymistä. 

Ennen esitystä näyttelijät kiertelivät yleisön joukossa hyvin tuttavallisesti kertoen, että he liikkuvat siellä myös esityksen aikana ja ei tarvitse yhtään jännittää. Tuli ihan sellainen tunne, ku oltaisiin vanhoja tuttuja. Siis - näyttelijät ovat vierailevia tähtiä!

Lopuksi, kun esitys oli ohi, se jatkuikin niin, että näyttelijät, ohjaaja ja kirjoittaja istuivat lavan reunalla ja sitten juteltiin. Me yleisö saimme kysellä ja he kertoivat. Kovasti tuli kiitosta esityksestä, sen aiheesta ja toteutuksesta ja kyllä - iso ja lämmin, metsäntuoksuinen hali koko porukalle. Oli erittäin mielenkiintoinen ja antoisa kokemus.

Kuvat: Seppo Honkonen