Kaksipäisen kotkan varjossa Pyhtäällä

 Kaksipäisen kotkan varjossa on elokuva, mikä on Timo Koivusalon ohjaama ja mikä oli ensi-illassa v. 2005. Minusta niin ihana elokuva, että kun kävin sen katsomassa elokuvissa, niin sen jälkeen sitten myös DVD:ltä, YleAreenalta jne. Elokuvan loistava musiikki on minulla CD-versiona ja lukemattomat kerrat olen kuunnellut biisejä Youtuben kautta. Joten, kun Pyhtää otti juuri tämän ohjelmistoonsa, ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin päästä kokemaan heidän versionsa. Niin ja kun viime vuonna olin ensimmäisen kerran  Pyhtään kesäteatterissa, niin siihenkin oli oma syynsä. Pyhtää nyt vaan vetää puoleensa. 

Meillä oli mukana yksi ensikertalainen ja varmaan sitä tuli aluksi mieleen, että joo, tämmönen seuratalo ja sen meiniki, et oisko joku sellain koulutason näytelmä...no ku ei ollu. Esitys avaa silmät ja korvat, mielen ja sielun. Jos Timo Koivusalo on ohjannut hienon elokuvan, säveltänyt ja sanoittanut siihen kaikki biisit Susanna Palinin kanssa,  niin nyt on Jyrki Koskimies ohjannut Laura Hurmeen dramatisoiman näytelmän ihan kympin arvoisesti. 

Koko tarinahan sijoittuu 1900-luvun alkuun, kun Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa. Aaro on koulutettu ja sanan säilä ja haluaa vaikuttaa ja niin ollen joutuu silmätikuksi. Sami Rikka on osassaan varsin kiihkeä ja hyvin osaava. Vakaumuksestaan huolimatta, niin myöskin rakastunut kirrkoherran tyttäreen Ellaan. Ellana huolehtii ja tuskailee Annemari Suomalainen. Heidän duetto Jotain jää on kyllä niin koskettava, sillä tämä biisi on ollut hitti!

Verneri  ja Saara! Tarinan toinen pääpari, ja kun se Verneri on se niin kovasti vekkuli ja tulee heti mieleen, miten sellasia Vernereitä tämä maailma tarttis enemmän. Tero Kiljunen on aivan hurmaava, vetelee roolinsa, niin kuin olisi aina ollut Verneri! Irene Sipari-Vilhunen Saarana laulaa yleisön ihan pyörryksiin. 

Esityksen pahis, oikea nilkkien nilkki on se komentaja, joka on niin kipee tyyppi, että aiheutti kaikille harmia. Ari Koponen suoriutui tästä todella hyvin, mutta oli kuitenkin loppukiitoksissa kivaa, kun näki hänen hymyilevän. Kohtauksia oli laidasta laitaan ja myös taisteltiin ja niissä oli ohjaajana toiminut Henry Holopainen. 

Veera ja Anna - kaksi nuorta, joiden lauluäänet olivat sitä luokkaa, että sitä meinas, että nyt loppuu happi, kun haukko henkee ja kuunteli, että mitähän hemmettiä. Anna-Sofia Kiljunen ja Loviisa Luova. Jos koko sakista kaikki saisivat mitalin laulamisesta, niin nämä tytöt sitten vielä ihan kaksin verroin.

Kun oli vielä Lotta Herrasen koreografiat hinkattu niin hyvin, että todella toimi, saimme sellaisen esityksen, mistä meidän sakki puhui koko kotimatkan Kouvolaan. Kilpaa kehuttiin ja vielä muisteltiin. Niin ja miten hyvä mieli tuli, sellainen fiilis, mikä jää mieleen ja kantaa.

Kun on mahtava näytelmä ja sen upeasti esitetyt biisit, niin on vielä mainittava loistava orkesteri:
Iina Tani - kapellimestari, koskettimet, huilu
Aada Tani - sello
Sirpa Salorinne - alttoviulu
Antti Järvinen - kitara, rumpu

Sauli Paukkonen - basso

Niin, jotta ei voi kuin kehottaa nyt kaikkia suuntaamaan Pyhtäälle, kesän viimeiseen kesäteatteriin, mikä esitetään sisätiloissa. Viimeinen esitys on 16.9!

Kuvat: Satu Kervinen

Kirjavinkki: Kaiken tahdon sanoa värinä (sanoi Reidar Särestöniemi)

 Reidar Särestöniemen syntymästä tuli tänä vuonna 100 vuotta ja se on kyllä otettu todella hyvin haltuun. Sinänsä erittäin hyvä juttu, koska jos koskaan, niin nyt sitten hän on tullut kansan tietoisuuteen paremmin.

Lappilaiset taiteilijat ovat jotenkin aina hivelleet minun mieltäni ja kun tutustuin Reidar Särestöniemen elämäkertaan (Noora Vaarala: Sarviini puhkeaa lehti), niin alkoi kiinnostaa kahta kauhiammin. Toki olin aina tiennyt, että on tällainen taiteilija, joka maalaa mitä sattuu ja ihan mitä haluaa ja jopa myi tuotoksiaan.

No, tässä kirjassa ei kerrota niistä myynneistä, vaan siitä, miten kaikki meni. Sillai pähkinänkuoressa koko Reidarin elämä. Tykkäsin kovasti lukea, koska olin jo käynyt siellä Kittilän Särestössä ja päässyt jotenkin siihen tunnelmaan. Niin kuin ymmärsin sen, mikä se juttu oli, että siellä Ounasjoen varressa vaan viihtyi.

Parasta tässä kirjassa oli ne pienet pätkät, kun oli lainattu Reidarin omia sanoja. Oli pakko ne lukea aina ääneen, koska jollain lailla niin sai sellaisen kivan yhteyden siihen, mitä silloin joskus oli sanottu.

Tässä kirjassa kerrotaan kaikki paitsi suomeksi, myös englanniksi, joten varsin oiva lahjakirja. Puhumattakaan kattavasta kuvamateriaalista. Kun niitä tauluja sitten on vaan kuva kuvalta. Aivan upeaa katsoa uudelleen, vaikka Rovaniemen Korundissakin kävin katsomassa taulut kahteen kertaan. Niin ollen tämä kirja on minulle kuin sellainen muistojen paketti, koska ne taulut ovat tässä kirjassa kuvattu.

Kirjan julkaisun toimitus on Anne Koskamo, Ulla Viitanen
Rovaniemen Taidemuseo, Särestöniemi-museo

Tähti ja meripoika

 Oli taas se aika kesästä, kun suuntasimme Ristiinaan ja siellä kesäteatteriin. Tämän kesän ihana kattaus on Tähti ja meripoika. Käsikirjoitus on Arto Niemisen ja ohjaajana, koreografina ja lavastuksen suunnittelijana Mimmi Rantanen.

Tämä musiikkinäytelmähän kertoo Olavi Virrasta ja lähestymistapa on varsin hieno. Olavi Virran roolissa upeasti laulaa ja tulkitsee Harri Tammiruusu. Marjana Tiina Rouhiainen. Marja on tosi fani, jolle Olavi on Olavi ja se ainoa tähti.

Marja on kuitenkin niin kiehtova, että naapurin poika Ilpokin on häneen aivan lääpällään, mutta kun ei Marja oikein innostu, hänestä tulee se meripoika. Juhana Mäkilä on aivan mahtava tässä roolissa ja laulaa todella hyvin. 

Marjan ystävä on Helena, joka on ihan toista luokaa, kuin hillitty Marja. Helena on räväkkä ja rempseä ja äärimmäisen hauska. Marika Tuhkalainen on oikein luonteva Helena.

Taneli Arosara me pantiin heti merkille. Hänellä oli neljä hassun hauskaa roolia ja kaikista suoriutui ihan leikiten. Todella kivaa heittäytymistä ja rytmitaju oli aivan kohillaan.

Lisäksi oli muissa rooleissa Päivi Orava, Eduard Manikainen, Pia Hanski ja Jari Noponen. Heillä sitten rooleja piisasikin, kun saivat varmaan hikihatussa vaihtaa vaatteita ja niitä hattuja. Se on katsojalle aina herkkua, kun ei arvaa, missä roolissa sitä seuraavaksi estraadille pelmahtaa. 

Entäs sitten bändi!!! Kaksi miestä, Juho Puikkonen ja Henri Tiusanen. Juho Puikkonen se hyppää välillä rooleihinkin, kun osaa olla hiukan ärsyttävä järkkäri. Henri Tiusaselta saatiin ääninäytekin ja oli se herkkua. Hyvin vedetty, pojat!

Olavi Virran elämä ei ollut mitään ruusuista, mutta oli siinä hyvätkin hetkensä. Käsikirjoitus tälle näytelmälle on kuitenkin tehty niin maittavaksi, että saa nauraa, vakavoitua, jopa herkistyä, mutta lopputulos on se, että hyvä mielen jätti. Esitys on siis kaiken kaikkiaan aivan ihana! Tarina eteni jouhevasti ja sitä oli ilo seurata. Jokainen rooli oli niin omanlaisensa ja upeata tulkintaa täynnä. Olavi Virran tarina tarjoiltiin erittäin kohteliaasti, niin ettei voi kuin kauniisti kiittää.

Ristiinassa on aina kiva käydä!

Kuvat: Tanja Puustinen

Leevi and the Leavings: TEUVO, musiikkinäytelmä Iitissä

 Taas oltiin kesäteatterissa, monesko lienee tänä kesänä, kun en ole viitsinyt laskea, mutta paikka oli tällä kertaa Iitti. Siellä on ohjelmistossa Leevi and the Leavings: TEUVO. Tämä ei ole se Teuvo, missä on Paperitaivas, sillä nyt on esillä pelkkä Teuvo. Tämä Teuvo on sellainen, että sen on käsikirjoittanut Veera Tyhtilä ja Iittiin sen on ohjannut Sauli Tolvanen aisaparinaan Timo Hopponen. 

Pääparina taistelee Teuvo ja Mervi. Perttu Nyman ja Milja Simonen-Räkköläinen. 
Teuvolla ei mene oikein hyvin ja kipuilee aikuistumisen kanssa, mistä ei meinaa tulla yhtään mitään. Mervi kiukuttelee ja sitten vaan myötäilee ja rakastaa ja koittaa olla äiti. 

Toinen "taistelupari" on Mervin vanhemmat Venla ja Juhana. Sanna Kausalainen-Szigetközi ja Jarmo Lindgren. Kiva vanha pariskunta, millä tuntuu olevan kaiken aikaa sanomista, mutta juuri kun luulee, että ovat tosissaan, niin höpöhöpö.

Baarissa piisaa sivuhenkilöitä, joilla on jokaisella jotain sanottavaa tai laulettavaa. Baarissa tavataan tämän tästä ja baarin vieressä on koko esityksen sydän: Bändi Kojootit, joiden soitanta on kyllä todella messevää. Janne Aalto, Manu Huuhilo, Iita Niemi ja Kari Kurki antavat sävelten soida, sieluun asti!

Lisäksi esityksessä on lapsia ja nuoria, jotka päästessään estraadille, näyttävät kyllä niin kykynsä ja miten luontevasti. Lauloivat oikein sydäntensä kyllyydestä !!!

Biisejä piisaa ja ne olivat kyllä niin ihania, kaikin puolin hyvin esitettyjä ja näytelmän tarina kulki siellä sulavasti joukossa. 

Taas oli sellainen säkä, että ihan lopussa meinasi sataa, mutta meinaamisestahan ei pidetä. 
Kannattaa mennä katsomaan ja kokemaan tämäkin esitys!!!

Kuvat: Harri Vainio

Pajarit-kirjasarja ja sen luoja Kari Valto esittäytyy

 Kari Valtonen, kirjailijanimeltään Kari Valto on kirjoittanut jo neljä kirjaa, joissa hän kertoo sukunsa tarinaa romaanimuodossa. Kirjojen kieli on niin mukaansatempaavaa ja henkilöt niin "eläviä", että lukukokemukset ovat taattuja!

1. Pajarit  2. Keisari  3. Loiset  4. Okatie ja lisää tulossa !!!

Kirjojen vinkit löytyvät täältä!

Koska tämä Pajarit-sarja on vaan niin luokattoman hyvä, kysäsin Karilta muutaman kysymyksen ja näin vastasi:

1. Kerrotko, mikä on sinun roolisi tässä sukusaagassa?
- Romaanieni keskeiset henkilöt Tilda ja Emil Valto ovat isoisovanhempiani, ja Ilmari ja Hilma Valto vaarini ja mummoni. Olen Ilmarin ja Hilman nuorimman tyttären, Irjan, poika.
Tutustuttuani sukuni menneisyyteen aloin jossakin vaiheessa luonnostella tapahtumia juonikartaksi, jonka
pohjalta ryhdyin kirjoittaa niitä tarinaksi. Kun Reunan silloinen toimitusjohtaja Tarja Tornaeus hyväksyi
käsikirjoitukseni kustannusohjelmaan, esikoiseni julkaistiin vuotta myöhemmin nimellä Pajarit. Näin alkoi
romaanikirjailijan- ja sukutarinan kertojan urani.

2. Onko Pajareiden talo tms. paikkoja vielä olemassa?
- Pajarin talo seisoo tänä päivänä samalla paikalla kuin sata vuotta sitten ja on edelleen alenevassa polvessa suvun hallussa. Perilliset omistavat yhä osan tilan peltomaista ja metsistä. Naapuritilatkin ovat etupäässä samojen sukujen hallussa, jotka asuttivat niitä vuosisata sitten. Vaikka Elimäen järven kuivaaminen 1950-luvulla muutti maisemaa, vähän matkan päässä aikaa uhmaa edelleen Moision mahtava kartano.

3. Kun kirjoitit Pajarit ja Keisari-kirjan aikaa myötäillen, niin miksi päätit kirjoittaa Loiset-kirjan ajassa ennen näitä?
- Kaksi ensimmäistä kirjaani olivat taustatöineen minulle aikamoinen rutistus ja tarvitsin hieman etäisyyttä
niihin. Aloitin kyllä heti Okatien kirjoittamisen Keisarin jatkoksi, mutta vaihdoin sen sitten Loisiin, koska
Tildan ja Emilin selviämistarina suorastaan vaati tulla kirjoitetuksi. Ratkaisu oli sikälikin helppo, että myös kansalaissodan aikana heille tapahtui kiinnostavia asioita. Näin Loiset taustoittaa mainiosti myöhemmästä ajasta kertovia teoksiani.

Kuva: Henna Viren

4. Mistä kaivat kaikki tiedot ja tuleeko yllätyksiä vastaan?
- Olen perehtynyt yleiseen- ja paikallishistoriaan, lukenut kymmeniä eri alojen lähdeteoksia, kelannut
suunnattoman määrän vanhoja sanomalehtiä mikrofilmeiltä, istunut päiväkausia Mikkelin maakunta-
arkistossa tutkien mm. käräjäkirjoja, haastatellut ihmisiä ja tutkinut vanhoja valokuvia ja kirkonkirjoja.
Lisäksi olen tutustunut Pajarin vanhoihin papereihin, joissa on mm. kauppa- ja perukirjoja, lainhuutoja,
maakarttoja ja joitakin kirjeitäkin. Pidän tärkeänä, että historiallisissa romaaneissani faktat ovat kunnossa.
Viime aikoina ei suuria yllätyksiä ole enää tullut vastaan, mutta aineistoihin perehtyessäni niin tapahtui
montakin kertaa, ja ne olivat kyllä sellaisia ”vau”-hetkiä! Aivan kaikkea olemassa olevaa materiaalia en ole vieläkään kokonaan tutkinut, joten jokunen vau saattaa vielä odottaa minua.

5. Mitkä ovat omat fiiliksesi, kun uppoat näihin vanhoihin sukusi vaiheisiin?
- Keskeisin tunteeni on innostus. Mielikuvituksessani elän kuvailemissani paikoissa ja eläydyn jokaiseen
kirjoittamaani hahmoon. Ja monet heistäkin elävät edelleen minussa, koska olen alenevassa polvessa
heidän verisukulaisensa. Kirjani perustuvat tositapahtumiin, ja puhuttelen lukijoita aika rankoillakin aiheilla. Todellisten tapahtumien rinnalla joudun myös päättelemään, olettamaan ja kuvittelemaan, miten jotkut asiat ovat voineet tapahtua. Näin kudon fiktiot ja faktat tarinaksi.

Toinen tunteeni on arvostus ja kunnioitus sukulaisteni elämänmittaisia ponnistelujaan kohtaan.
Selviäminen tuohon aikaan vaati uskoa ja uutteruutta. Viinakauppaan liittynyttä rikollisuutta en kirjoissani
ihannoi, vaikka kuvaankin laittoman liiketoiminnan nostattamaa innostusta nuorissa miehissä, erityisesti
vaarissani Ilmarissa. Kolmas tunteeni on kiitollisuus. Ilman esivanhempiani en olisi olemassa, eikä minulla olisi kerrottavana äärimmäisen mielenkiintoisia sattumuksia ja tarinoita heistä.

Kiitos kirjoista ja kiitos haastattelusta, Kari!

Kekkonen - Syntymästä kuolemattomuuteen

 Mikkelin Naisvuorella voi tänä kesänä tavata Kekkosen ja nähdä koko hänen elämänkaarensa, koska se on pitkä ja mittava ja sekin vielä, että Kekkonen on kuolematon. 

Käsikirjoitus on Tuomas Parkkisen ja ohjaus aina niin loistavan Jukka Keinosen.

Näyttelijöitä on VIISI, mutta rooleja sitten ihan rutkasti enemmän. Kekkostakin esitti kaksi. 

Toinen Kekkos-roolin tulkitsija on Kari Suhonen, jolla sen lisäksi kuusi muutakin roolia, kuten vaikkapa Paavo Väyrynen. Eino Heiskanen oli myös Kekkonen, mutta myös mm. John F. Kennedy.

Aika lailla koko lähihistoriaa pengottiin ja reposteltiin siihen tyyliin, että nauratti se, kun tuli sitä muistin virksitystä niin hulppeassa muodossa. Meitä oli kuuden hengen porukka katsomassa ja nuorin oli poikani. Meitä vanhempia nauratti ne kohdat, mitkä juuri palauttivat mieleen vanhoja juttuja ja nuorin nautti enimmäkseen roolisuorituksista. 

Pihla Maalismaa on Sylvi ja miten olikin niin Sylvin oloinen. Hän on myös paljon muuta, sillä hänkin on mm. Paavo Väyrynen. 
Jaana Pesonen (jonka monet tunnistavat Syke-sarjan ylilääkäriksi) vetää sellaista settiä rooleissaan, että kyllä oli ihmettelemisen aihetta. Alli Paasikivestä Johannes Virolaiseen...

Panu Vauhkosella riitti vaatteiden vaihtoa, sillä jos ihan oikein laskin, niin 12 roolia! Hän on Ahti Karjalainen, mutta onpa myös karhu.

Yhtään hetkeä, että olisi pitänyt katsoa kelloa, ei ollut! Koko ajan tapahtui niin runsaasti ja vauhdilla, jota sain vain henkeä pidätellen seurata. Esitys oli minun mielestä vielä tehty niin fiksusti, että Kekkosen naisseikkailuja ei oltu otettu mukaan, (no ei ne olisi ehkä mahtuneetkaan), oli vain Sylvi.

Kun viimeinen kohtaus, missä turvamiehet taluttavat Kekkosta, palautti mieleen sen viimeisen kuvan Kekkosesta, niin kyllä se nosti vedet silmiin. 

Varsin kiinnostava ja hauska näytelmä, myös nuorille, vaikka eivät tapahtumia muistaisikaan, sillä voivat seurata tapahtumia ihan eri vinkkelistä. Parasta herkkua on juuri se, kun voi seurata näyttelijöiden muuntautumiskykyä roolista toiseen. 

Kuvat: Jere Lauha

Nunnia ja konnia

 Haminassa, kesäteatterissa on estraadilla Nunnia ja konnia! Olin ens, et en mie taija lähtee, ku oon sen jo aikonaa Lahdes ja Rovaniemellä nähny ja ei se nyt niiiiin hyvä ollut, että taas... vaan sitten tulin toisiin aatooksiin, kun poikani oli jo sinne lähössä ja sitten minun "podcast-kumppani" Jukka vaimonsa kans, ni sittenhän myö mentii. 

Kesäteattereissa on aina se sää, joka hallitsee, mutta olen ottanut riskin ja varustautunut aina niin hyvin, että vaikka sataisi pieniä kiviä, niin kyllä selvitään. Menimme nyt kuitenkin ennakkoesitykseen ja ilma oli suopea. 

Nunnia ja konnia Haminaan on ohjannut Jalle Niemelä ja ne kaikki alkuperäiset käsikirjoittajat ja säveltäjät jokainen voi tarkistaa vaikkapa käsiohjelmasta, sitten kun menee katsomaan tätä esitystä. Musahan raikaa ja siinä on tahtipuikossa Anne Schürmann. Loistava bändi, joka soitti piilossa ja eivät näyttäyneet meille ollenkaan, mutta läpyt heille, hyvin veditte!

Deloris Van Cartier on se huo...huolimaton naislaulaja, joka näkee jotain, mitä ei pitäisi ja joutuu sitten luostariin nunnien hoteisiin ja kiusaksi. Tuuli Immonen on hemmetinmoinen Deloris ja onpa muuten rakentanut kaikki koreografiatkin. Taustajoukoissa peesaaa varsin hienosti Katariina Myller ja Piia Jussila, jotka nousevat sieltä kirkkaina tähtinä omissa hauskoissa rooleissaan.

Nunnia ja konnia on näytelmä, missä siis on nunnia ja konnia ja nunnien joukkokohtaukset olivat todella hyviä. Vaan entäpä sitten ne konnat! Janne Ravi oli Curtis, niin paha ja ilkeä, että onkin parempi, ettei ole kuvaa, mutta miten vakuuttava, miten vihainen ja kuinka pitää ne alaisensa, pikkukonnat ruodussa. No, heitä olivat Patrik Aho (Joey), Jaakko Hämeenniemi (Pablo) ja hei, Olle Tepponen!!!! Miten mie niin ilahuin, ku hänet pitkästä aikaa näin, koska on vaan niin mainio! Olle oli TJ.

Nunnia sitten piisaa ihan joka oksalle ja heitä johtaa abbedissa, jonka osassa erittäin tyyliin sopivasti loistaa Lotta Aaltonen ja miten oli kaunis lauluääni. Jokainen nunna hoitaa oman leivinskänsä ihan kunnialla ja olipa vaan ilo seurata. 

Niin ja hei, on siellä poliisia ja Monsignor O'Hara, jonka oletin olevan jonkinlainen luostarin johtaja, sitä abbedissaa ylempi, hauska heppu, jonka roolissa on Esko Ahtosalo. Poliisi, Hiki-Ricky on Jaakko Piirainen, joka saa lopussa vähän niin kuin palkinnon. 

Vaikka olimme siis esityksessä ennen ensi-iltaa, niin kyllä meidän koko sakki oli sitä mieltä, että nyt nähtiin jotain tosi siistiä. Kun sitten oikein kovasti mietin ja puntaroin, niin on ihan pakko myöntää, että tämä esitys selätti Lahden ja Rovaniemen...en tiedä tarkkaan miksi, mutta epäilen sitä, että näin tämän lähempää ja jotenkin se tulikin lähemmäs. 

Suosittelen ihan käsi sydämellä!

Kuvat: Petri Hiironen