Kesäinen näyttely Poikilossa

 Nyt se taas kannattaa mennä Poikilo-museoon, koska siellä on Ainainen kesä - Teoksia Viipurin Taiteenystävien kokoelmista ! Näyttely alkoi 6.2 ja loppuu 27.4.2025

Siellä saa katsella oikein sielunsa kyllyydestä niin kauniita ja mieltä hiveleviä teoksia ja niin tulee lämmin olo, kun jokaisessa on kesä!

Nautin joka hetki, kun jokaisen taulun edessä läikähti lämpimästi, koska tuli vaan niin sellainen lämmin olo. Miten ovat kauniita, vanhoja ja niin täynnä tunnelmaa kaikki kuvat. 

Jokaista taulua olisi voinut tuijottaa vaikka kuinka kauan, kun sitä vaan ihaili ja oli haltioissaan, miten sitä onkin ollut taitavia taiteilijoita. 

Näyttelyssä voi bongata aikansa tunnettujen taiteilijoiden teoksia, koska on Hugo Simberg, Eero Järnefelt, Hjalmar Munsterhjelm ja monia muita taitavia maalareita, joiden upeat taulut ovat siellä esillä. Huikea historian havina on läsnä kaiken aikaa. 

Eero Järnefeltin teos Heinäkuun päivä 1891 oli se ehkä mielenkiintoisin. Teos on iso ja siinä on se kohta, missä on poistettu tytön hahmo. Taulu tunnetaan myös nimellä Kaskimaa. Kuvassa on vain kohta siitä teoksesta.

Tämä näyttely on ehdottomasti nähtävä! Menkää katsomaan ja fiilistelemään, koska sen nähtyään, on taas niin paljon parempi olo, sellainen kesäisen lämmin.

Aili ja Antelias Anneli - monologit

 Mikä?teatterissa voi nyt käydä tutustumassa Ailiin ja Anneliin. Kaksi mahtavaa, mutta tyystin erilaista monologia, joiden käsikirjoittajat ovat Leena Tamminen ja Jukka Aaltonen. Ohjauksen on hoitanut Eero Hasu, hyvä ja kokenut ruorin käyttäjä. 
Mie näin tämän esityksen tyttäreni kanssa, joka eräässä paikassa mainitsi, että äiti on ottanut mukaan teatteriin jo siitä lähtien, kun on hädin tuskin osanut kävellä.... (kasvatus se olla pittää!)

Ensin me saatiin nähdä ja kuulla Allia. Voi Alli, miten sie olitkii niin lutune. 
Aija Kajama on vahva luottonäyttelijä, jolla on selkeä ääni ja luotettava esiintyminen. 
Alli on ikäihminen ja kyllä,  välillä vähän pätkii, no kelläpä ei. Käy omaa elämäänsä läpi ja muistettavaahan riittää. Kyllä sitä vanhat asiat muistaa, mutta sitten kun välillä palaa nykyhetkeen, niin meinaa olla kaikki hukassa. 

Valokuvat taustalla toivat tosi kivaa lisämaustetta. Ne ovatkin Aija Kajaman albumista. Alli voisi olla kenen tahansa mummu tai äiti tai jopa ite. Vaikka Alli rupattelee mukavasti, niin kyllä se päättyy niin, että naama on märkänä, siis katsojilla.
Miusta tosi hyvin koottu tarina, nostalgiaöverit pukkas päälle ja sitten se tunne!

-------- VÄLIAIKA - Kahvia ja pullaa -------------------------------------

Antelias Anneli olikin sitten ihan toisesta luokasta. Mentiin astetta rehvakkaampaan!

Mira Lukkari oli niin anteliaalla tuulella, että tarjoili meille sellasen Annelin, että pois alta ja päälle! Tässä monologissa on myös "sivuääni", kun Päivi Helkala taustalla musisoi ja ottaa pikkasen huikkaa.
Anneli on arvonsa tunteva nainen, jolla on erittäin korkea maku, niin vaatteiden kuin miestenkin suhteen. 

Annelin tyyli on sen verran räväkkä, että se naurattaa. Hän puhuu suunsa niin puhtaaksi, ettei kyllä tarvii enää hampaita pestä. Kaikki laulut olivat todella osuvia ja nappiin tulkittuja, että oli oikein korvakarkkia. 

Monologit on kyllä sellainen taiteen laji, mitä ei voi kuin ihmetellä, miten pysyy mukana, kuinka muistaa kaiken sen, mitä pitää sanoa? Vaan onhan se aina niin, että harva katsoja tietää käsikirjoitusta! 

Voin kyllä suositella tätä, käykää kattomassa, kummasta tykkäätte, Ailista vai Annelista? Mie tykkäsin niin kovasti molemmista, niin ja se miun tytär kans!

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

Berlin Berlin

 Taas tuli vietettyä KOTKA-päivää, jonka yksi kohokohta oli Berlin Berlin-esitys Kotkan kaupunginteatterissa. Esitys on agenttikomedia ja on Suomen ensiesitys. Käsikirjoitus on Patrick Haudecoeurin ja Gérald Sibleyrasin ja ohjauksesta vastaa Iiristiina Varilo.

Berlin Berlin on esitys, mikä voitti vuonna 2022 Moliére-gaalassa palkinnot "Vuoden paras komedia" ja "Paras näyttelijä". No, en sanoisi ihan niin, että olisi vuoden paras komedia, mutta varsin ripeäotteinen ja kuulin, kun joku sieltä yleisöstä tuumasi: "Ei kyllä ääneen naurattanut, mutta hymy oli naamalla koko esityksen ajan." Kyllä minulta pääsi välillä sellainen tahaton pyrskähdys.

Sen sijaan, niin hyviä ja taitavia kuin kaikki Kotkan teatterilaiset ovatkin, niin tässä näytelmässä se piirun verran paras on Mikkomarkus Ahtiainen. Ahtiaisen ilmeikkyys ja se kaiken kattava olemus olla roolissa sisällä, se vaan on niin mukavaa katseltavaa. 
Tarinassa on pariskunta, joka haluaa "länteen", aikana jolloin se ei ollut ihan mutkatonta. Ella Mustajärvi esittää Emma Kelleriä, varsin topakkaa naista, jolla on kaiken aikaa tilanne hallinassa, toisin kuin muilla. Mikkomarkus on hänen sulhasensa Ludvig, sellainen ihana säheltäjä.

Jarkko Sarjanen on Werner Hoffman, joka on asialleen omistautunut Stasin virkamies. Emma menee hoitamaan Wernerin äitiä ja siihen on ihan omat syynsä. Werner sitten ihan pienesti hullaantuu Emmaan ja siinä onkin Emmalla oleminen. Eikä ole ainoa, sillä Wernerin äitiä käy lääkitsemässä myös Hans, lääkäri, jonka roolin hallitsee Osku Haavisto. Hans tykästyy myös Emmaan.

Meininkiä siis piisaa ihan alusta loppuun asti. Toisella puoliskolla ollaan jo Stasin päämajassa ja miksi kaikki ovat siellä ja pääseekö sieltä kukaan pois on aika jännittävää. Antti Leskinen on kenraali Munz. Sellainen lutunen herkkis, joka kuitenkin voi lähes sivulauseessa ilmiantaa jonkun tai mennä kiduttamaan. Vaikka oli kyseessä komedia, niin sille sai nauraa, mutta tulipa kuitenkin mieleen, miten monta tyyppiä historia tuntee, missä "lempeän" ensivaikutelman takana on jotain ihan muuta.

On mainittava vielä lavastus, mikä pisti heti silmään ja mikä oli niin upea ja oivaltava ja sen takana onkin Lucie Kuropatová.

Menkää katsomaan ja nauttimaan - sillä vauhtia ei puutu!

Kuvat: Jukka Koskinen

Elämää ja erotiikkaa

 Kerronpa heti tähän alkuun jutun! Ku mie kuulin tästä Anjalankosken teatterin esityksestä Elämää ja erotiikkaa, niin tokihan heti tiesin, että ihan pakko nähä, mutta kun hetki alkoi lähenee, niin sattui niin, että veljeni oli tulossa Kouvolaan. Heti ajattelin, että hän jos kuka, on se, joka haluaa nähdä tämän esityksen, koska ihan sillee pienesti tykkää Junnun biiseistä. Varasin liput ja oli sellain vakaa suunnitelma yllättää veljeni. Miten se sit meni, niin veljeni soitti ja alkoi kysellä, että onko minulla mitään menoa, kun hän haluaisi Anjalankosken teatteriin...hah, no se minun yllätys kuivui sitten siihen, että sain kerrottua, miten olen jo sinne liput varannut. Otettii vielä serkkupoika mukaan ja sit otettiin haltuun Elämää ja erotiikkaa. 

Junnu Vainion musiikki koskettaa aina ja se on tuttua, ei voi olla ketään, joka ei mitään biisiä tietäisi. Nyt niitä sitten saatiin kuunnella oikein roppakaupalla. Markku Kekki on ohjannut melkosen setin, minkä käsikirjoittajana ovat olleet Eppu Nuotio ja Tiina Brännare. Koreografiat olivat niin toimivat ja svengaavat ja niiden takana Irja Ahtovirta. 

Jos leikitää, et ois nii ku ihan pakko valita joku lemppari tästä esityksestä, niin Tero Turkia, joka esitti Poika Nessistä. Pidin hänen tyylistään liikehtiä niin sulavasti ja sitten se ääni oli niin samettinen. 
Isä Nessisen osassa oli Jukka Tiitola ja ei yhtään huonompi. Kaikki olivat niin osiinsa uponneet, että sitä oli ilo seurata. 

Mummut ovat parasta ja tässä esityksessä oli mummun roolissa Raijaliisa Laukkanen, joka kyllä osaa hommansa. Niin hauska ja miten laulu soi. Mummun repliikitkin olivat ihan parhaita.

Kun rakennetaan musiikin ympärille näytelmä, niin onhan se niin, että varsinainen käsikirjoitus ei kyllä juurikaan sijaa saa ja ei se haittaa, koska sitä vaan varttu, että mikä biisi soi seuraavaksi. 
Poliiseja piisas ja isä-poika-suhde on kyllä aihe, mistä riittää ammennettavaa. 
Terho Haimi oli poika Nessisen kaverina rehellinen ketku ja lauluhan raikasi. 

Kaiken kruunasi taas elävä orkesteri kapellimestarinaan Arto Karnaattu!

Elämää ja erotiikkaa on hyvän mielen esitys ja hyvällä mielellä se nähtiin ja se mieli säilyi sen jälkeenkin. Kannattaa varata liput etukäteen, että varmasti pääsee!

Kuvat: Pekka Kaatiala

Mahoton merkkipäivä - ohjaaja Miia Maarasen mietteet

 Miia Maaranen on Kotkan kaupunginteatterin näyttelijä ja nyt hän on ohjannut hulvattoman hauskan iloittelun Mahoton merkkipäivä, mikä menee Kotkan Ravintola Kairossa. 
Kyselin Miialta muutaman kysymyksen ja näin hän vastasi:

1. Olet näyttelijä – minkälainen juttu oli se, että sinusta tuli ohjaaja esitykselle Mahoton merkkipäivä? 

- Olen ohjannut sekä tehnyt koreografioita aiemminkin ja oman tekstin ohjaaminen tuntui luontevalta ajatukselta. Varsinkin kun teksti on varta vasten kirjoitettu Ravintola Kairoon.

2. Olet myös toinen käsikirjoittaja Mirka Myllärin kanssa. Voitko hieman valottaa, miten käsikirjoitus syntyi?

- Käsikirjoitus syntyi hyvässä vuorovaikutuksessa. Ideoimme paljon, kirjoitimme kohtauksia ja muokkasimme toistemme tekstiä. Tekstin hienosäätö jatkui pitkään ja se sai lopullisen muotonsa vasta työryhmän kanssa harjoitellessa. Lopullinen teksti oli ehkä 20. versio 

Kuva: Niklas Riihelä

3. Miten valikoitui roolitus?

- Roolitus tehtiin yhdessä silloisen johtajan Miko Jaakkolan kanssa ottaen huomioon myös vastakappaleena teatterilla pyörivän Berlin Berlinin. Minulla oli toiveita ja osa tekstistä on kirjoitettu suoraan tietyille näyttelijöille. Esimerkiksi oli selvää, että Aulikin rooli oli Anne Niilolan!

4. Esityksessä kuullaan paljon hienoja lauluja, kuinka ne tulivat mukaan? 

- Biisit tulivat mukaan joko hahmojen kanssa, niin että laulu jatkaa hahmon tarinaa tai sitten ne on valittu dramaturgisesti sopiviksi. Teemana oli iskelmä ja kappaleita löytyy monelta eri vuosi kymmeneltä. Lähdettiin hakemaan komediaa myös musiikkiin ja kapellimestari Jouni Bäckströmin sovitukset ovat minusta todella onnistuneita.

5. Mitä tämä Mahoton merkkipäivä merkitsee sinulle?

- Mahoton merkkipäivä on monen ihmisen taidonnäyte ja arvostan ihmisten ammattitaitoa valtavasti. Rakastan taitavasti tehtyä komiikkaa. Hyvin näytelty ja taitavasti laulettu kokonaisuus, joka onnistuu olemaan hauska, ei ole itsestäänselvyys. Kun kaikki osuu kohdalleen, katsoja kokee jotain virtuoottista.

Kiitos haastattelusta Miia!

Mahoton merkkipäivä

 Se oli vasta nyt tämän vuoden eka reissu Kotkaan ja siis teatteriin, mutta nyt on taas latu auki. Aloitimme Kairosta, mikä on kyllä niin naseva paikka! Siellä se menee nyt MAHOTON MERKKIPÄIVÄ.
-  Ol se kyl iha mahoton!

Meillä on sellainen tapa, että kun lähetään Kairoon, niin siellä myös syödään eli matkaan suoriuduimme ajoissa. Ruokaillessa on hyvä virittäytyä tunnelmaan ja ihanasti sillai jännitti, että mitä sieltä nyt tällä kertaa tulee.

Mahoton merkkipäivä on taattua kotkalaista teatteria, sillä käsikirjoituksesta vastaa Miia Maaranen ja Mirka Mylläri. Voin vaan kuvitella, miten hauskaa heillä on ollut tätä tekstiä laatiessaan. Miia Maaranen on myös koko merkkipäivän mahoton ohjaaja. 

Anne Niilola se voi näytellä ihan minkä ikäistä tahansa ja aina osuu ja uppoo. Nyt hän on päätähti Aulikki, joka täyttää 90v. Aulikki on suorastaan rakastettava vanha nainen, joka piut paut piittaa mistään ja antaa asioiden mennä niin kuin ne menee, vaikka pieleen. Niilola sai aika lailla istuskella hienolla tuolillaan, jos nyt heittäytyi välillä tanssimaan ja laulamaan. Muilla olikin sitten rooleja sitäkin enemmän.

Marika Huomolin oli niin topakka Marjatta, että pois alta. Aulikin tyttö, joka järjestää kaiken ja kaiken on mentävä just niin  kuin on kaavailtu. Takakireä perfektionisti! Vaan ku ei suju, niin Marjatan "raivari" oli niin mahtavaa settiä, että olisi halunut nähdä sen heti uudestaan. Lisäksi Marika esittää Marjatan Pihla-tyttöä, kuorolaista, vanhusta ja Teijaa. Ovesta ulos ja toisesta sisään ja aina toinen rooli. Hyvin pysyy koordinaatit kasassa. Ja se lauluääni - se vaan on niin suloista!

Kalle Kurikkala on saanut osakseen Reijon roolin. Reijo on Marjatan aviomies, pikkasen sellanen vässykkä, joka tekee kaiken, mitä Marjatta pyytää, ei kun käskee: Reijo...Reijo...Reijooo!!! Yrittää parastansa, mutta kuinkas sitten käy... Lisäksi Kalle on vanhus, kuorolainen ja kun vetää Kalle Tappisen osan, niin johan oli menoa, siis aivan huikee suoritus! 

Tämän kevään vierailija Kotkan teatterissa on Henry "Henkka" Hanikka! Aivan mahtavaa! Anteeksi, jos tässä vaiheessa kerron vanhan muiston Lahden kaupunginteatterista, missä olin v. 2017 katsomassa yhtä lempimusikaaliani Housut pois ja siinä Henkka hyppää lattialta pöydälle, ihan tosta noin vaan. Se syöpyi minun muistiini niin, että aina kun nään kuvanki Henkasta, kerron sen tapauksen kaikille. 
Nyt hänen osanaan on olla Aimo, se Aulikin peräkammarin poika, pelle, sukulainen, kuorolainen, vanhus ja Kauko! Miten olikin kiva seurata roolista toiseen pomppimista. Ja kyllä- sitä notkeutta on vielä.

Kotkan kaupunginteatterin kapellimestari on Jouni Bäckström. Jotenkin sitä aina ihan erityisesti riemastuu, kun kapellimestari hyppää estraadille ja panee ranttaliksi. Bäcström on Aulikin sukulaispoika Antero, joka on saapunut bändinsä kanssa vastaamaan juhlien musiikista, mutta äityy sitten suorittamaan vähän muutakin. Bäckströmin ihan oman koreografiansa. 

Hyviä biisejä saatiin kuulla aikamoinen lista ja säestyksestä vastasi orkka, johon kuuluvat Bäckströmin lisäksi Jonas Mäki, Juho Roslakka ja Wiljami Salminen. Oli heillä kyllä lakisääteinen tauko, jolloin yleisö pääsi/joutui laulamaan. 

Mahoton merkkipäivä on hulvaton iloittelu, mutta kyllä se silti ajattelemaan pistää. Vanhusten kohtelu, vanhempien ja aikuisten lasten välit, suorittaminen ja se, miten saada itsensä tuntemaan tärkeäksi yms.  Kannattaa käydä katsomassa, mitä se kussakin herättää. Kairossa on hyvä fiilis ja siellä yleisö kyllä tykkäsi esityksestä, niin kuin minäkin!

Kuvat: Jukka Koskinen

Orfeus Manalassa

 Orfeus Manalassa on tämän vuoden Pohjois-Kymen Musiikkiopiston taidon näyte, mikä esitetään Kouvolan teatterissa ja jonka on ohjannut Kouvolan teatterin näyttelijä Satu Taalikainen. Minulla oli onni ja autuus päästä katsomaan tämä esitys toisessa kenraalissa. On siinä ollut ohjaajalla työmaa, mutta lopussa kyllä iso ja lämmin kiitos seisoo!!!
Orfeus Manalassa on alunperin Jacques Offenbach'n sävellys ja ensiesitys oli 21.10.1858 Pariisissa.
 
Tämä operetti on parodia ja heti alussa tähtipari Orfeus ja Euridice ovat herttaisen yhtä mieltä siitä, etteivät halua olla toistensa kanssa ja kuinka molempien tekee jo mieli maistaa ihan muuta. 

Roope Pelo on Orfeuksen osassa vallan mainio ja erinomaisen luonteva, kun viuluineen kiusaa vaimoaan. Maija Rautasuo Euridicena haaveilee vaan mielitietystään, eikä kestä miestään. Rautasuon kaunista sopraanoa saadaan kuulla tämän tästä ja se on toden totta kovin kaunista. He eivät kuitenkaan voi erota ja Orfeus tekee eräänlaisen pikkukillerin ja niinpä se onkin Euridice, joka sinne Manalaan ensin joutuu. Manalan valtias Pluto on aika lailla häikäilemätön ja hän roolissaan nähdään Pekka Enqvist, mikä onnistuukin olemaan juuri sellainen häh-häh-hää-tyyppi. 
Yleinen mielipide - häntä esittää ensin Eliina Aho ja sitten Heini Nikander. Tosi kiva, kun mitään ei voi tehdä, sillä aina Yleinen mielipide puuttuu asiaan. 

Ihan tosi paljon tapahtuu kaiken aikaa ja vauhtia piisaa. Kun ollaan Jupiterin luona, niin siellähän sitä sitten onkin kaikenmoista tohinaa, kun kaikki muut jumalat eivät oikein tykkää Jupiterin päsmäröinnistä. Jupiterin osassa esiintyy mainiosti Ville Perkkiö.

Kun Pluto halusi Euridicen ja vangitsi hänet Manalaan, niin siellä hänet halusi myös Jupiterin yleismies John Styx ja kun ei sekään saanut, niin vielä Jupiter rakensi kaavan, millä saisi Euridicen. Oli se kärpästen surinaa. 
John Styx'n roolissa velmuilee Sami Leino ja Heikki Kettunen. 
PS: Ylläolevassa kuvassa näkyy vasemmalla kontrabasso ja sitä piteli pystyssä ja joo, soitteli Matti Viitala, joka juuri valittiin vuoden 2025 KulttuuriKouvolalaiseksi !!!

Porukkaa on välillä lavan täydeltä, sillä niin on namusia joukkokohtauksia, lauletaan yhdessä ja erikseen ja Ambrosia-orkesteri siellä taustalla vetelee ihan upeesti. Kapellimestari Ville Koponen oli montussa, mutta orkka näki hänet screeniltä. Tanssikohtaukset olivat Johanna Timosen  hienoja koreografioita. Can-can riemastuttaa yleisöä oikein kunnolla ja joo, jäähän se sitten kivasti korvamadoksi.

Jos juoni olikin minulle välillä hieman haastava, niin tykkäsin kuitenkin kovasti, kun koko ajan tapahtui. Oli niin paljon katsottavaa ja kuultavaa, että piti olla oikein tarkkana, mutta sen kerron vielä, että vaikka kuinka yritin keskittyä kokonaisuuteen, niin eksyin seuraamaan erään henkilön toimintaa ja se oli Cupido, Venuksen lapsi, jota minun näkemässäni esityksessä esitti aivan mahtavasti Anna Leino. 

Lisäksi on mainittava erityisen kaunis puvustus, mikä on suunnitellut Seija Kiuru-Lavaste. Niin ja tietysti Elina Perälän lavastus! Kaikki oli niin hyvin tehty ja en voi kuin kiittää ja kumartaa, sellainen määrä porukkaa saatu jokainen toimimaan oikein. 

Kiitos!!! Nyt kaikki katsomaan, sillä vain KAKSI neljästä esityksestä enää jäljellä!!!!

Kuvat: Lotta Veijola