Tähdet kertovat, komisario Palmu

 Tähdet kertovat, komisario Palmu on Mika Waltarin tekstiin, Joel Elstelän dramatisoima ja Panu Raipian ohjaama hauska jännitystarina. Nyt ensimmäistä kertaa näyttämöllä eli kantaesitys on todella mukaansa tempaava, katsojalle varsin nautinnollinen kokemus. Esityspaikkana Kouvolan Teatteri!

Miten tämä esitys saatiin nimenomaan Kouvolaan, niin kysyin sitä Kouvolan teatterin taiteelliselta johtajalta Tiina Luhtaniemeltä ja näin hän vastasi:

Ajatus tehdä jokin Palmuista oli minun, ja tiesin Panu Raipian Palmu- asiantuntemuksen Kysyin häneltä kiinnostaako, ja hän ehdotti Tähdet kertovat, jota ei vielä ollut tehty. Näin se meni. Raipia oli yhteydessä perikuntaan eli Joel Elstelään ja lupa saatiin Raipian hyvän maineen vuoksi. Häneen luotettiin Palmu- ohjaajana.

Nyt meitä hellitään tällä dekkarilla, missä on oikein mukava tempo. Komisario Palmu on kaikille tuttu tai ainakin meille ns. ikääntyneimmille. Palmu on jo ihan legenda ja tässä näytelmässä hänen rooliinsa on sukeltanut Raimo Räty, joka jää sitten eläkkeelle. Räty on kyllä niin nappivalinta rooliin, että olisi ollut vaikea siihen ketään muuta edes kuvitella. Se olemus, tyyli ja artikulointi on vaan niin osuvaa.

Vt.päällikkö Virta on se pikkasen hömelö, mutta siinä roolissa on vieraileva tähti Samu Loijas, joka ottaa osansa kyllä niin haltuun, aina ilmeitä myöten. Nokkela etsivä Kokki on se, joka on kaiken aikaa tilanteen tasalla ja siinä roolissa Markus Vaara on onnen omiaan.

Tämä kolmikko huvittaa ihan koko esityksen ajan niin ettei kyllä pääse pitkästymään millään lailla. 

Kun Tähtitorninmäellä on tapahtunut murha, niin murhatun veljentytärtä haastatellaan useampaan kertaan. Saara Pohjanvuoren osassa on vierailijana Roosa Söderholm. 

Lisäksi on muita ja erittäin herkullisia roolisuorituksia, joissa loistavat Johanna Heimonen, Satu Lemola, Veli-Matti Karén ja Panu Poutanen. 

Tässä esityksessä on taas kaikki palikat kohillaan, sillä jo Panu Raipian ohjaus on huippua, mutta en voinut olla ajattelematta sillä lailla vähän ylpeästi, mikä nautinto ohjaajalla on ollut päästä työskentelemään Kouvolan teatterin näyttelijöiden parissa. 

Oskari Löytösen lavastus oli niin ihana, kaunis, nostalginen ja toimiva! Elina Vätön pukusuunnittelu esiliinoja myöten todella ajanmukainen. Jussi Kamusen valot toivat viimeisen silauksen tunnelmaan.

En paljasta mitään muuta, sillä toivon mahdollisimman monen pääsevän tämän katsomaan. Saa arvailla, kuka on murhaaja ja kun se selviää, miten se saadaan todistetuksi!

Ensi-ilta on nyt takana, mutta olen vanhvasti sitä mieltä, että tämä esitys kestää toisenkin katselukerran, enkä ole ainoa. Korviini kantautui paitsi mahtavavat hehkutukset esityksen kulusta, myös sitä, että sen voisi käydä katsomassa myöhemmin uudestaan. 

Tähdet kertovat, millainen on esitys Tähdet kertovat, komisario Palmu!

Kuvat: TAVATON media

Elävän tarkoitus

 Lokakuinen perjantai, kostea, pimeä ja kylmä, mutta Anjalankosken teatterissa, Myllykoskella oli mukavan lämmin ja lupsakka fiilis, kun saimme nauttia esityksestä Elävän tarkoitus. 

Erittäin raikas ja kaikin puolin mielenkiintoinen näytelmä on Daniel Katz'n käsikirjoitus ja Anjalankosken teatterille sen on ohjannut Ilmo Ranne. 

Kaikki alkaa Lydiasta, joka on taiteilija ja päättää lähteä kissansa Aamoksen kanssa suolle maalaamaan. Lydian osassa taituroi Päivi Virta-Sihvola ja Aamos-kissana naukuu Erno Harju/Heta Sipinen. Ihana kissa, joka tietää paikkansa.

Lydiaa "hoitavat" Laila ja Lailan työtön avomies Kaiho. Anne Nurmela ja Jarmo Pilli rooleissaan saavat olla aika lailla keskiössä, koska kaikki kun alkaa mennä pieleen, niin mutkat eivät millään meinaa suoristua. Lydia on hukkunut suolle ja tilanne on jotakuinkin kimurantti.

Laila tuskailee kaiken aikaa tilanteen mielettömyyttä ja Martta säestää. Martta on Lydian "ystävä" ja varsinainen suupaltti. Jaana Kurittu pysyy kyllä niin siinä sanailussaan mukana, että oikein hengästytti ja nauratti vuoronperään.

Kaiho ja hänen velloksensa Vilho ja Sulho, jessus mikä sarja tai enimmäkseen Vilho ja Sulho sähläävät niin kuin jokaisessa hyvässä tarinassa, on oltava ne pölhöt. Hauskoja tilaneita! Timo Kurittu ja Jukka Sinkkonen ovat sellainen parivaljakko, että saivat aikaan monta hupaisaa tilannetta. 

Koko näyttelijäkaarti antaa taas niin parastaan ja siis KAIKKI ovat niin hyviä, mutta jos ihan pikkasen nostan, niin Minna Sipisen tulkitsema Saara ja Timmo Hopposen osa Mähösenä, oli kyllä niin hauskaa settiä, että oikein riemastutti. 

Paljon oli muitakin henkilöitä, jotka toivat kivaa väriä palettiin. Esitys koostuu näppärästi pienistä kohtauksista, joten missään kohtaa ei tule herpaantumisen tunnetta. Pidimme tästä tarinasta todella, sillä niin oli jännä tarina ja todella hyviä heittoja. 
Vaikka vaikuttaakin varsinaiselta kimaralta, niin kannattaa käydä katsomassa, miten hauska tarina on tarjolla!

Kuvat: Pekka Kaatiala

Seitsemän koiraveljestä

 Kotkan kaupunginteatterissa oli Seitsemän koiraveljestä ensi-illassa 18.10 klo 15! Riemastuttava koko perheen näytelmä. Alunperin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on saanut jos vaikka mitenmoista tulkintaa, mutta tämän version on viritellyt Mauri Kunnas, joka siitä kirjankin kuvitti ja sanoitti. Kotkaan tämän näytelmän on sovittanut ja ohjannut Aleksis Meaney.
Ja sitten vaan koirulit lavalle!

Oli todella hauskaa heti aluksi tunnistaa, kuka kukin on, sillä niin oli mainiosti heistä koiria tehty. Kiitos siitä kuuluu naamioinnin suunnittelija Silja Huuhtasella ja naamioitsija Heidi Kolhoselle. 

Juhani - Osku Haavisto
Tuomas - Jarkko Sarjanen
Aapo - Juho Markkanen
Simeon - Kalle Kurikkala
Timo - Marika Huomolin
Lauri - Konsta Lippo
Eero - Ella Mustajärvi

Melkoinen koiralauma, jolla jokaisella se oma tyylinsä ja luonteensa ja ne tulevat hyvin esiin. Korvat heiluu!

Petteri Pietiäisen lavastus oli kyllä ihan mahtava. Kaikki kivat keinot käytetty. Härkälauma oli varsin mielenkiintoinen totetutus. Parasta oli kyllä se, että saatiin olla metsässä.

Koiralauman lisäksi oli muitakin rooleja melko joukko ja niistä vastasivat Eeva Hautala, joka veteli aina Männistön Venlasta Lucifeerukseen ja muutaman siitä väliltäkin, Lise Holmberg, joka taas roolitti nimismiehestä suteen ja pari muutakin, ja Anne Niilola, jonka osaksi koitui olla mm. lukkari, peikko ja 
jne.  Anne Niilolan "röhkiminen" kuullosti niin hupaisalta, että melkein alkoi kurkkua kutittaa.

Esityksessä kuultiin myös lauluja! Jouni Bäckström oli biisit sovittanut ja johtanut ja tuttujahan ne olivat. Mikseipä olisi ollut, kun ehkä jokusen kerran kuullut, mutta miten raikasta kuulla uusia sovituksia. 

Ensi-illassa sali taisi olla täpösen täynnä kaikenikäistä yleisöä, joten kyl kelpaa mennä joukolla katsomaan, miten koiraveljekset pärjäävät ja oppivatko lukemaan???
Vielä kun nämä nimenomaan aikuiset ihmiset osaisivat olla teatterissa niin, että siellä saisi rauhan nauttia esityksestä, ilman sitä omaa elämöintiä. Lapset kyllä osaavat katsoa, kuulla ja kokea, ilman, että heille pitää selittää ja esittää kaiken aikaa siitä vierestä.

Kuvat: Jukka Koskinen

CAROLA - Kielletyt leikit

 Kouvolan teatterin Klubilla pääsee nyt Kiellettyihin leikkeihin, sillä siellä on Carola! Eikä vaan yksi vaan kaksi Carolaa, sillä Annina Rubinstein ja Satu Taalikainen tulkitsevat Carolan kappaleita ja siinä sivussa tulee sitten Carolan elämän vaiheetkin tutuksi. Carola eli 1941-1997.

Tunteikkaan illan on ohjannut Tiina Luhtaniemi ja Carolan laulujen sovittajana ja säestäjänä on pianisti Kirsi Saari. Käsikirjoituksen on tehnyt Mari Posti. Valot ja äänet on viritellyt Jari Rinne. Puvustus ja kampauksetkin ovat niin ajan hengen mukaisia ja sitä oli helppo tarkkailla eturivistä. Mietin siinä samalla, että mistä niitä sen aikuisia kengiä saa, kun olivat niin kuin pakasta vedetyt.... Janika Rikkola on loihtinut maskeeraukset ja ne tukat. Helena Hankosalo, Kirsi Niemi ja Mirkka Torniainen ovat puvustuksen takana. 

Esityksen biisilista on mittava. 17 upeaa kappaletta saatiin kuulla ja miksi ne mahtuivat niin hyvin, niin niitä ei laulettu kokonaan vaan sopivasti. Koko setti alkoi laululla Nousee päivä, laskee päivä... Olin että ounou, nyt menee vetistelyksi, sillä olinhan vastikään ollut Rovaniemen kaupunginteatterissa nyyhkimässä tätä biisiä, joka aina nostattaa tunteet pintaan. Kerrankin helpotti, kun sitä ei laulettu kokonaan, sillä kauempaa ei olisi kyennyt kyyneleitä pidättelemään. 

Sitä on kuullut Carolan lauluja lähes koko elämän, mutta kun sitä sitten istuu teatterin Klubilla ja näkee ja kuulee sellaista sydämeen sopivaa tulkintaa, niin se kyllä herkistää, vaikka kuin yrittäisi ajatella, että täähän on ihan tuttu juttu. Silti sitä vaan on niin herkillä. 
Ilta etenee niin sulavasti, etten katsonut kertaakaan ohjelmalehtistä, kun niin vaan upposin tunnelmaan ja kappas, tulikin väliaika ja sen jälkeen päästiin taas nauttimaan toinen mokoma niitä kauniita ja hyvinkin erilaisia kappaleita. Sitä välillä tajusi, että aijaa, tämäkin on Carolan laulama!

Kaikille on takuuvarmasti tuttu biisi Rakkauden jälkeen. No, onhan sitä vuosien mittaan kuullut moninaisia kertoja, mutta kun sen nyt kuuli, niin hienosti tulkittuna, että se upposi ja piirtyi syvälle sieluun. Kotiin päästyänikin se vielä soi mielessä ja pitkään. Anninan ja Satun äänet menivät kyllä niin ihon alle. 

Carolan elämä oli tuotu hienovaraisesti esiin ja ei ole ensimmäinen taiteen työntekijä, joka on paininut moninaisten ongelmien kanssa. Enää ei ole Carolalla haasteita minkään suhteen, mutta silti halusin kuvitella, että hän jossain olisi nähnyt tämän hienon illan!

Tämä kannattaa kokea!

Kuvat: Kouvolan teatteri

Viulunsoittaja katolla Rovaniemellä

 Kun alun alkaen huomasin sen, että Viulunsoittaja katolla menee Rovaniemen teatterissa, niin olihan se tehtävä sitten "tikusta asiaa" ja lähettävä käymään oman pojan luona siellä kylässä. Niin me sitten vietimme äiti-poika-laatuaikaa ja nautimme ihanasta esityksestä yhdessä.

Rovaniemelle tämän iki-ihanan musikaalin on ohjannut Seppo Välinen, joka on kunnostautunut hyvillä ohjauksillaan vaikka missä. Tälläkin kertaa oli niin reipas veto, että kyllä riemastutti. Musikaalin käsikirjoituksen on tehnyt Joseph Stein, musiikin säveltänyt Jerry Bock ja laulujen sanat kirjoittanut Sheldon Harnick. Suomennos Esko Elstelä.

Pertti Koivula vierailevana tähtenä oli niin lupsakka Tevje ja miten hyvin sopivat yhteen, kun Golden roolissa oli Paula Miettinen. Jotenkin niin kiva kombo, kun Tevjen piti olla se perheen pää, mutta kyllä se loppupeleissä oli Golde. 

Entäs sitten ne tyttäret! Mitä upeaa iloittelua, kun siskokset tyyrää omiaan ja kun pitäs naimisiin mennä ja kuka se päättää sulhasista. Siinä oli ruutia kerrakseen ja hyvä niin. 

Kovasti tykkäsin Jenten roolin aivan hykerryttävän hyvin vetäneestä Karoliina Surma-ahosta. Sitä jotenkin aina jäi odottamaan, että tule pian takaisin. 

Tämän musikaalin biisit ovat osin jääneet soimaan muuallakin, joten niistä saa sitä tuttuuden tunnetta. Häälaulu on aina se, mikä nostattaa vettä silmiin. Miten se onkin niin kaunis. Toki Rikas mies jos oisin jne. tuovat omanlaisensa fiiliksen, niin että tekisi mieli laulaa mukana. Ei siis ihme, että tämä musikaali on yksi monien suosikeista. 

Tanssikohtauksia oli paljon ja ne olivat toinen toistaan upeampia. Koreografiat olivat vierailija Jouni Pirttisen. Mutta - mukana olivat Santasport Lapin urheiluopiston tanssinopiskelijat, jotka kyllä niin panivat parastaan. Lisäksi Siepakoiden tanssijat, joten siinä pantiin jalalla koreasti todella vimpan päälle. 

Koko esitys oli alusta loppuun niin nauttivaa esitystä ja mikä oli hienoa, niin paljon oli vierailijoita ja TAMK:sta oli peräti kolme. Nuoria lahjakkuuksia nähtiin lavalla ja siinä ne menivät vanhempien rinnalla yhtä lailla. Joten tulevaisuus on taattu, kun niin paljon on nuoria taitavia tähtiä tulossa. 

Meidän näkemämme esitys oli päiväesitys ja loppuunmyyty ja yleisö oli aika lailla iäkästä. Suosittelisin kuitenkin nuoremmillekin, koska olisi hyvä tietoisku siitä, miten se elämä ennen oli, 1900-luvun alussa ja kuinka se siitä sitten muuttui, koska tässä näytelmässä rikotaan perinteitä, vaikka niistä yritetään kiinni pitää. 

Upea bändi siellä säesti kapellimestarinaan Minna Siitonen ja runsas puvustus on pukusuunnittelija Paula Variksen. Toimiva, jotenkin Aaltomainen lavastus on Juho Lindströmin. 

Voin ihan vilpittömästi kehoittaa joskus lähtemään "merta edemmäksi kalaan", jos tällainen ilmaisu sallitaan, sillä ajoin minäkin Kouvolasta tätä katsomaan ja niillä fiiliksillä elää pitkään. 

Kuvat: Petri Teppo

Hiljaiset sillat

 Hiljaiset sillat Kouvolan teatterissa, voiko paremmin viikonlopun aloittaa. 1990-luvulla luin kirjan, Robert James Waller: Hiljaiset sillat. Siitä jäi niin vahva mielikuva henkilöistä, että kun sitten näin elokuvan, en päässyt millää sen kanssa sinuiksi. Onneksi aika on tehnyt tehtävänsä ja olen unohtanut ne kirjan henkilöt ja niin ollen lähdin katsomaan Kouvolan esitystä lähes puhtaalta pöydältä. 

Kouvolaan Hiljaiset sillat on ohjannut Jukka Keinonen, jonka ohajukset ovat kyllä ihan parhaimmasta päästä. Keinonen on ohjannut Hiljaiset sillat aiemmin Seinäjoelle, jolloin se oli puhenäytelmä. Nyt kun siitä on tehty musikaali, Jukka Keinonen tarttui toimeen ja hyvä, että tarttui, koska lopputulos on mitä parhain!! Sävellys ja sanoitus on Jason Robert Brown'n. 

Aikoinaan mietittiin ja arveltiin, onko Hiljaiset sillat Robert Waller'n omakohtainen kokemus, sillä onhan päähenkilöllä sama nimi ja molemmat ovat kuvanneet siltoja. Kuitenkin väitettiin, että ihan on fiktiivinen tarina, mutta hieno sellainen. 

Tarina alkaa idyllisesti, missä Bud ja Francesca ovat asettuneet perheeksi ja nopeasti etenee ajassa niin, että heillä on jo kaksi lasta ja Bud on lähdössä lasten kanssa maatalousmessuille. Franceska jää yksin kotiin muutamaksi päiväksi.... 
Panu Poutanen on niin ihana Bud, jotenkin sellainen maanläheinen jurrikka, joka rakastaa vaimoaan ja ei meinaa osata olla lastensa kanssa. 
Satu Lemola on Francesca ja kaikki tunteet pelisssä! Kuinka haluaa olla yksin ja nauttia olostaan, kunnes pihaan ajaa Robert...

Robert on kiertävä valokuvaaja, joka tulee kysymään tietä vielä yhdelle sillalle. Heillä alkaa heti jotenkin säkenöidä. Sami Kosola on niin valloittava Robert, että kyllä vaan välittyy koko tunneskaala ihan täysillä! Kosola ja Lemola ovat vieläpä sellaisia laulajia, että äänet hivelivät taivaan kantta. Sitä ihastuksesta mykkänä vaan seurasi, miten se ääni kulkee. 
Musikaalin biisit eivät ole mitään sieltä helpoimmasta päästä, vaan ovat jokainen suoranaisia taidonnäytteitä.
Neljän päivän suhde - vaikka Francesca pettää Budia, niin se vaan jotenkin suodaan.

Naapurissa asuvat Marge ja Charlie ovat lutunen vanha pariskunta. Johanna Heimonen ja Veli-Matti Karén nostattavat hymyn huulille omilla reploillaan, niin osuvia ja hyväntahtoisia ne ovat. 

Budin ja Francescan lapset, 14-vuotias Carolyn ja 16-vuotias Michael nahistelevat ihan niin kuin kuuluukin. Tiina Winter ja Markus Waara ovat eläytyneet osiinsa varsin uskottavasti.

Jos on laulettu upeillä äänillä, niin entäs sitten se soitanta! Melkoinen porukka kapellimestari Iikka Kahrin johdolla on pannut nuotit oikeaan jonoon!

Ajallisesti tarinassa edetään paljon, vaikka viivytäänkin aika kauan niissä neljässä päivässä. Mukana on nimittäin Francesacan roolissa myös Satu Taalikainen, jolloin Francesca on jo iäkäs. Melko herkkää.

Ihan huikea lavastus on Sanna Halmeen ja se on totisesti vaikuttava. Esa Kurrin valosuunnittelu vielä kruunaa kokonaisuuden. Kaunis puvustus on Sari Suomisen. Kaikki toimii niin yhteen, että koko paketti on herkullista nautittavaa. 

Mitä Robert ajattelee?
Kannattaa käydä katsomassa musikaali, mikä on niin kaunis, koskettava ja sydämellisellä taidolla tehty!

Kuvat: TAVATON media

Forever young Kotkassa

 Se oli lauantai, ensin työvuoro ja sitten sukkana Kotkaan ja siellä teatteriin, missä oli tarjolla ensi-ilta: 
FOREVER YOUNG!  Olen samaisen esityksen nähnyt aiemmin muualla, mutta Kotkan esitystä ootin sillai nii ku vesi kielellä...

Kotkaan tämän äärimmäisen hauskan ja musiikilla rikastetun spektaakkelin on ohjannut Tiina Pirhonen. Alkuperäinen kässäri on Erik Gedeon'n käsialaa ja suomennoksesta vastaa Sanna Niemeläinen. Mutta - jokainen Forever Young on aina sovitettu kunkin teatterin mukaan ja se vasta onkin se jutun punainen lanka. Sovituksenkin on loistavasti sovittanut ohjaaja. 

Jutun juoni on se, että eletään ajassa viiskymmentä vuotta eteenpäin, jolloin Kotkan teatterin näyttelijät ovat edelleen siellä teatterissa, mutta mikä on säästösyistä muutettu hoivakodiksi. Jokainen vetää roolinsa omalla nimellään ja se just tekeekin esityksestä niin kovin hauskan. 

Hoitaja käy, mutta sillä on aina kiire, kun hänen täytyy aina mennä jonnekin muuanne. Vaan kun näyttelijät jäävät keskenää, alkaa melkoinen meno. Hoitajana on Sara Siimes, palvelutalo Sammuvan Tähden hoitsu ja hänen roolinsa upeasti haltuun on ottanut Lise Holmberg. 

Jälkeen jääneitä, kun muut ovat jo menneet, ovat Marika Huomolin, Mikkomarkus Ahtiainen, Eeva Hautala, Juho Markkanen ja Jarkko Sarjanen. Talkkarina huseraa Konsta Lippo.
Tämä porukka saa sellaisen sopan aikaseksi, että sitä nauttiessa oli kyllä fiilikset katossa. Kaikki biisit ne veti ihan omineen, jokainen soitteli milloin mitäkin instrumenttia ja tarkkana piti olla, että sai kaiken nähtyä, kun joka nurkassa tapahtui.

Kun kuolema Lise Holmbergin hahmossa pelmahtaa paikalle ja kertoo, että kuollaan kaikki, niin sehän on vain muistutus.

Upea lavastus ja pukusuunnittelu on taas taattua, sillä siitä vastaa Lucie Kuropatová.

Kaiken kaikkiaan, kun sitä alkaa olla jo siinä iässä, että ikää karttuu ja vanhuus on kynnyksellä, niin mitä se tulee olemaan. Miten kohdellaan ikäihmisiä ja mikä tulee olemaan kohtalomme. Jospa saisi olla jossain, missä olisi kavereita ja voisi yhdessä muistella yhteisiä muistoja. 

Kotkan Forever young sai minut kyllä aivan haltioihini! Jos odotin paljon, niin se kaikki ylittyi, sillä niin oli herkkua koko ajan. Voin siis käsi sydämellä suositella, että menkää ihmeessa katsomaan, nauramaan ja nauttimaan ja kyllä - vähän vakavoitumaankin. 

Kuvat: Jukka Koskinen