Mitä voi nähdä Kulttuuripassilla Rovaniemellä - osa 1

 Koska olin lomalla joulukuun puolesta välistä vuoden loppuun Rovaniemellä, niin olihan se otettava siitä ajasta kaikki irti. Minullahan on Museokortti, mikä on siis niin kiva kortti, sillä niin monet ovet sillä aukenee ja miten usein. Vaan, koska olin siellä poikani hoteissa, niin hänelle ostin sitten Kultturipassin, mikä oli minusta myös varsin hyvä keksintö. 

Sitten ei kun menoksi!
Aloitimme tutustumalla Korundin Taidemuseoon, mistä olen paikkana tykännyt, sillä olen kerran aikaisemminkin siellä käynyt. Nyt sitten taas tustuimme useampaan näyttelyyn, joissa piisasi katselemista. 

Teoksia Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmasta Outo houkutus-näyttely kerettiin nähdä ja se loppui jo 5.1.  Siellä meitä ehkä eniten kiinnosti Jukka Silokunnaksen video, kuinka Transporter hajoaa ihan "atomeiks". Katottii sitä lähes hypnoottisina. 

Teuvo Tuomivaaran  Huuto metsästä oli vaikuttava näyttely - toki mettää rakastavalle ihmiselle upposi heti. Sekin loppuu siellä jo 12.1, mutta kannattaa painaa nimi mieleen, jos osuu jossain muualla just kohilleen. 

Maailman menoa sitten riittääkin 6.4 asti. Sekin on Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmasta. Tässäkin osiossa nähtävää piisaa yllin kyllin ja voin heti sanoa, että yksi meni ylitse muiden...

Rääppiäiset oli sellainen teos, että sitä piti katsoa kauan, kun niiiiin paljon oli katsomista. Olin erittäin vaikuttunut, koska mietin, mikä työmaa, kuinka kauan sitä oli tehty ja miten paljon pieniä yksityiskohtia. Hannah Hamberg on nähnyt vaivaa ja se on kannattanut. 

Kun olimme tutustuneet kaikkeen, niin vasta sitten, siinä lähtötilanteessa huomasin, että ei hitto, siellähän olisi ollut sellainen Bingo-lomake! Ja nakit jäi laskematta....

Ei hätää, tulin parin päivän päästä ihan iteksee, "pelasin" Bingoa ja se olikin kivaa, koska se oli sellainen, missä oli kuvia näyttelystä. Mukana oli kuitenkin kuvia, mitkä eivät olleet sieltä. Tykkäsin kovasti, koska muistin jo, mitä olin nähnyt. Lisäksi se, että laskin ne Rääppiäisten nakit...
Kiersin pöytää kuin kissa kuumaa puuroa, sillä ensin laskin makkaratkin, sitten kiersin lisää ja laskin vain nakit. Enkä kerro, paljo löysin, koska se on se juttu, että jokainen käy ihan itte laskemassa. 

Jatkuu....

Rovaniemi - Lapin kamariorkesteri

 Joulukuussa lomailin ja ajelin Rovaniemelle. Vaikka olin lomalla, niin en ollut varsinainen turisti, joita siellä siis oli jo aika lailla riittävästi, vaan menin sinne omaisen muodossa, ihan äitinä, lapsensa hoteisiin. 

Koska oli aikaa, niin ajattelin hyödyntää sen nautinnollisesti ja niinpä sainkin kutsun Lapin kamariorkesterin Loppuhuipentumaan viulistikomeetan seurassa. Kutsu tuli noin kolme tuntia ennen konsertin alkua. Sovittiin tuottajan kanssa treffit ja eipä aikaakaan, kun tuli pieni muuttuva tekijä, sillä juuri silloin konserttisalin katto oli alkanut vuotaa. Jäin jännittyneenä odottamaan, kuinka tuleman pitää ja hyvinhän siinä sitten kävi, kun siellä ihan pienesti jouduttiin paikkoja vaihtelemaan. Istuttiin sitten ihan perällä, joten saatiin korokkeet, jolloin näkyvyys parani huomattavasti. 
Ihan heti en ole klassisessa konsertissa ole ollut, mutta nyt olin ja se tuntui ja kuullosti erittäin hienolta. 
John Storgårds oli johtaja ja se ihan huikee viuluviikari oli Johan Dalene. 

Kuulimme Smetanaa, Prokofjevia ja Brahmsia. 
On myönnettävä, että ihan koko ajan en osanut olla sävelkulun mukana, mutta käytin senkin ajan siihen, kun tarkkailin orkesteria. Siellä oli naisia soittamassa enemmän kuin miehiä. Puhaltajat olivat asetettu niin, että olivat takana ja näin vain huilun, koska poikittain ja fagotin, koska sekin enemmän pystyssä. Klarinetti ja oboe jäivät piiloon, koska olivat "sylissä".

Kun tämä viulumestari sitten saapui lavalle ja alkoi sen viulunsa kanssa soiton, niin olihan se melkoista juhlaa. Sitä äkkinäinen voisi ajatella, että viulun soitto ja sen kuunteleminen olisi yhtä kidutusta, vaan olipa se sellaista leikittelyä, että sitä oli erittäin kiva kuunnella. Johan Dalene on ruotsalais-norjalainen 24-vuotias nuori taiteilija, joka on niittänyt mainetta jo aika lailla. Silti jäin miettimään, millainen määrä kurinalaista harjoittelua hänellä mahtaakaan olla jo takana....ja mitä vielä edessä!

Kun menin paikalle, minulla oli toppahousut jalassa ja jotenkin se hieman hävetti. Tulla nyt konserttiin semmoisissa vermeissä, mutta kun oli kylmä. Miten sitten lohdutti, kun ilokseni huomasin, että oli siellä valtaosalla lämpimästi päällä ja panin merkille senkin, että osa oli tullut pyörällä! Pyöräilykypärille oli kivat hyllyt narikassa. 

Tuli hyvä mieli ja olo oli jotensakin hieman sivistyneempi. Kiitos Päivi ja koko soittosakki!