Seitsemän siskosta

 Seitsemän siskosta on komediallinen musiikkinäytelmä Valkealan kesäteatterissa, joka kyllä rikkoo rajoja kaikesta entisistä ja tavanomaisista näytelmistä. Aleksis Kivi silloin joskus aikoinaan rustasi kirjan Seitsemän veljestä, jonka jokainen suomalainen on varmaan lukenut... Noh, Panu Poutanen otti ohjakset haltuun ja kirjoitti koko tekstin uudelleen, toi sen nykyaikaan ja ihan Valkeaalan asti ja mikä aivan siisteintä, niin tässä esityksessä ei temmellä veljeksiä vaan siskoksia! Alunperin Seitsemän siskoa on kirjoittanut Sirpa Riuttala, joskin se on erilainen ja senkin tekstin sitä haluaisi nähdä joskus lavalla. 
Pääsin tutustumaan näytelmään hiukan etukäteen, kun sitä esiteltiin Kustaan kuhinoissa ja olin heti, että tää jos mikä on ihan pakko päästä näkemään ja niin koitti se ensi-ilta ja ei kun eturiviin ja miten oli riemastuttavaa!

Siskoksia on siis kaikki seitsemän, mutta koska tyttöjä on esityksessä tuplasti enemmän, niin onpa siellä sitten kahdet Seitsemän siskosta. Toiset venyvät kyllä olemaan paljon muutakin ja olipa vaan hienoa surata, missä osassa kukin aina pelmahtaa paikalle. 

Näytelmässä on kertoja, joka kertoo mitä missäkin tapahtuu ja kertojana on sujuvaääninen Inkeri Kailio. Siskoksilla menee lujaa ja siinä rötöstellään, juhlitaan ja yritetään saada mieheksi Männistön Veetiä!

Veetinä on Niilo Nuutinen, joka oli kyllä ihan omaa luokkaansa, kun hoiteli niin suvereenisti kaikki muutkin osansa.
Seitsemän siskosta on niin mahtavaa menoa ja ihan kaiken aikaa tapahtuu. Siskosten lauluäänet hipoo taivaita ja heidän kropan hallinta ihan huippuluokkaa. Ryypättiin, kiroiltiin ja kyllä - tapeltiin!!!

Tappelukohtaus, vaikka äkin luulis ettei, niin kyllä vaan oli ihan huimaa katseltavaa. Kertakaikkisen ihailtavaa, sillä tämä kohtaus olisi pitänyt nähdä uusiksi, kun ei kerralla silmä erottanut jokaisen liikettä. 

Siskokset ovat täysillä pääosassa, mutta mukana häärää myös, isä ja äiti (kuolleita), lukkari, myymäläpäällikkö, pari poliisia, Männistön emäntä ja Veeti, hienoja neitejä, Toukolalaisia, Mikko, Kaisa, Heikka, ulosottomiehiä, koira, susia. Lusifeerus, Setä-miehiä, Viertolan ravintoloitsijoita, Taula-Matteja, Jukolan uudet omistajat...joten kyllä piisaa porukkaa ja miten homma meni niin putkeen!

Vaikka siskokset tuntuivat vaan lusmuilevan, niin kyllä he harrastivatkin, nimittäin pesäpalloa ja siitäkin nähtiin otteita. Välillä ei ollut palloa, mutta oli jotain muuta. 
Kun siskokset lähtivät ravintolakierrokselle pitkin Kouvolaa, niin se oli ihan hengästyttävää menoa. Vielä ku ehtivät sillä matkalla laulaa ja räpätä. 

Panu Poutanen on siis ihan seppä, kun on hoitanut käsikirjoituksen lisäksi ohjauksen, ja osin koreografioitakin. Musiikista vastaa Maiju Laurila ja Petri Hynninen. He eivät suinkaan pysy siellä kopissaan koko aikaa, vaan yllättäen heitä löytää myös lavalta!

Kaikki biisit, joita tässä kuullaan ovat niin ihania. Jos jää Shangain valot heti korvamadoksi, niin ne muut jäävät kivasti jonoon! Heräsin nimittäin tänä aamuna, kun esityksen jälkeen olen jo kaksi yötä nukkunut, siihen että päässäni soi Siskoni!

Kaikki kuvat on kuvannut Vesa Sailio, mutta tämä, missä on siskosten nimet on minun, koska halusin, ettei tule nimivirheitä, jos kirjoitan ne itse. 

Tämä esitys kannattaa nähdä, sillä on se vaan niin hienosti rakennettu. Kaikki nämä nuoret ovat niin luontevia, rohkeita ja taitavia ja mikä yhteistyökyky! Se näkyy, kuuluu ja se huokuu ihan koko esityksen ajan niin, että yleisö sen tuntee. Nyt kaikki 12 vuotta täyttäneet, kaikki sankoin joukoin kohti Jukolaa. 
Raapaisin vain vähän pintaa, sillä esityksessä on kaikke kivaa, yllätyksiäkin...

Tammi, Taisto Tammi - esityksen ohjaaja/käsikirjoittaja Piia Kleimolan sanat!

Jaalan kesäteatteri 2025 esittää ihan uudella Jaala Areenalla musiikkinäytelmän Tammi, Taisto Tammi. Tässä on käsikirjoittaja/ohjaajan mietteitä. Piia Kleimola, ole hyvä:

 1. Miten kiinnostuit Taisto Tammesta?

- Ylipäätään paikallisesta lähihistoriasta kiinnostuneena olen toki ollut tietoinen Taiston urasta ja elämästä jo pitkään. Taisto-aiheisesta näytelmäprojektista olen keskustellut ensimmäisen kerran jo reilu 16 vuotta sitten. Toimin silloin Kuusankosken Teatterin toiminnanjohtajana. Tällöin vuonna 2009 Taistosta kertovaa Rakkauden rikkaus -musikaalia esitettiin Imatran kaupunginteatterissa. Esitystä katsomassa käyneet kuusankoskelaiset jututtivat minua silloin tällöin kysyen, miksei esitystä tehdä kotipaikkakunnalla. Taiston henkisenä oppi-isänä toimineen Mustosen Matin kanssa asiasta pääsi noihin aikoihin vielä juttelemaankin. Mattia lukuun ottamatta teatterilta puuttui musiikkiprojektin vaatimaa rahaa ja resurssia. Ajatus jäi kuitenkin muhimaan.

2. Kerro roolituksesta, kuinka värväsit tähtinäyttelijät ja kaikki muut?

- Päärooliin ei voisi sopivampaa henkilöä olla kuin Taiston veljen Voiton poika, paikallinen tangokuningas Marco Lundberg. Marcon mukanaolo ratkaisi ylipäätään projektin toteutumisen. Vielä upeammaksi lähtökohdan tekee se, että Tamaran roolissa on paikallinen tangokuningatar, tuore kesäjaalalainen Aino Niemi. Eli toisin sanoen, järjestys meni niin että ensin tuli varmistus siitä, että Marco ja Aino ovat mukana. Se oikeastaan ratkaisi myös sen, että halusin tehdä käsikirjoituksen itse. Taiteellisen työryhmän Ilja Kaskimaan, Anu Itkosen, Helena Hankosalon ja Jaana Lundbergin lisäksi mukana on lisää paikallista voimaa yli 40 harrastajateatterilaisen myötä. Tämä esiintyjäporukka löytyi lähinnä elokuussa 2024 pidetyn kaikille kiinnostuneille tarjotun avoimen infotilaisuuden myötä. Keväällä 2025 harjoitusten alettua etsimme vielä erikseen muutamaan miesrooliin näyttelijät. Hieno jengi koossa!

Kuva: Markku Ahtiainen

3. Mistä sait tietoja kaikista haastateltavista?

- Ensimmäinen haastatteluhetki oli Marcon kokoama. Paikalla oli muun muassa Marcon täti, Taiston ja Voiton sisko Tekla Salminen sekä Taiston kanssa pitkään soittanut Seppälän Jokke. Heidän avullaan avautui lähtökohta ja Taiston uran alkuvaiheisiin liittyneet henkilöt. Toinen tärkeä lähtökohta oli Seppäsen Kimmon tekemä tietokirja Valonheittäjien varjossa soittaa Blues eli Kuusankosken tanssiyhtyeiden historia 1920-1969. 

- Käsikirjoituksen lähtökohta on se, että olen yrittänyt keksiä mahdollisimman vähän. Sitä enemmän olen kuunnellut, lukenut, koonnut ja jäsennellyt. Näytelmän repliikeistäkin osa on esikuviensa ’omia sanoja’ lehtihaastatteluista, löytyneistä tallennemateriaaleista ja tallennetuista haastatteluista. Esimerkiksi Tamaran repliikit perustuvat hyvin pitkälle hänen itsensä kirjoittamaan teokseen Lohikäärmeen pahvikulissit. Juonnot ja fanien repliikit on lainattu suoraan Taiston fanilehdistä.

4. Millainen työmaa on pitää niin iso porukka kasassa?

- Kieltämättä ison työryhmän luotsaaminen vaatii huolellisesti mietittyä etukäteissuunnittelua sekä hmm... vahvaa prosessinhallintaa ja sinnikästä keskeneräisyydensietokykyä. Nyt kun katson harjoituskautta taaksepäin, voin tyytyväisenä sanoa, että me pysyimme aikataulussa ja välitavoitteissa tosi hyvin. Aika riitti sittenkin!

5. Näytelmä on valmis, miten tyytyväinen olet lopputulokseen?

- Kliseinen vastaus, olen väsynyt mutta onnellinen. Olen todella ylpeä siitä, mitä me olemme saaneet aikaan! Eikä pelkästään taiteellinen puoli, vaan myös tuotanto. Nostan hattua Jaalan Nuorisoseuran porukalle, Topi Kati Pauli ja muut. Ensinnäkin näin isoon tuotantoon tarttuminen vaatii melkoisen rohkeuden. Ja työmäärä on vapaaehtoisvoimin pyöritettäväksi melkoinen. Arvostan.

Kiitos Piia haastattelusta ja nyt kaikki Jaalaan!

Tammi, Taisto Tammi

 Tehtii ensivisiitti Jaalan uudelle Jaala Areenalle. Liikasenmäki on kokenut niin mittavan muutoksen, että sitä saattoi ihastella lähes pakahtumalla. Jos on ennen istuttu siellä ulkona säiden armoilla, niin nyt istuttii mukavasti sisätiloissa, joskin ilma kyllä kulki kiitettävästi. 

Me näimme uskomattoman esityksen Tammi, Taisto Tammi - musiikkipitoisen setin Taisto Tammesta (1945-1979), joka oli Kuusankoskelta kotoisin. Käsikirjoitus ja ohjaus on Piia Kleimolan, jolla on ollut melkonen työmaa, mutta miten mahtava lopputulos! Musiikkimestarina toimii ansiokkaasti Ilja Kaskimaa, joka hoiti kaikki tehtävänsä niin, että se näytti kuin se olisi todella helppoa ja vaivatonta. Orkkana Kouvolan Soivat Kylät - ihan huippua!

Esityksen tähtiparina loistavat Marco Lundberg ja Aino Niemi, tangokuninkaalliset. Marco oli vakuuttava Tatu, Taisto Tammi ja Aino säteili Tamara Lundin roolissa. Voidaan ihan reteesti olla ylpeitä heistä! On heitä niin laulun lahjalla paiskattu, että kun heistä kumpi tahansa äänen avasi, niin miten tuntui hyvältä kuunnella. Oon aika lailla kova herkistymään, mutta sain pidettyä itteni kuosissa, vaikka sydän kovin läpättikin. Lisäksi vielä sekin, että Marco on Taiston veljen poika!!!

Jaala Areena on juuri oikea paikka, kun on paljon näyttelijöitä, sillä niitä riitti. Joukkokohtauksia oli melkoisesti ja kaiken aikaa tapahtui, että olisi pitänyt olla monet silmät, jos olisi halunut kaiken nähdä, koska välillä yhessä nurkassa tapahtui yhtä, toisessa toista ja keskellä vielä enemmän! Koreografiat ovat Anu Itkosen, puvustus (huh!!!) Helena Hankosalon  ja kampaukset Jaana Lundbergin. Puvut ja kampaukset vievät minut hetkessä lapsuuteni 60-luvulle!

Jos oli silmän ruokaa näyttelijöissä, niin oli kyllä sekin hetki, kun auto saapui. Minä, joka pidän autoista, olin kyllä ihan vesi kielellä, kun "Pyhimys-Volvo" lipui saliin! Miten voikin auto olla nätti! Tuli, oli ja meni sitten toisesta reunasta ulos. Varsin näppärää.

Jos olenkin sellainen herkistelijä, niin kun koko kaartin nuorin saapui lavalle, nous vedet silmiin, sillä niin oli söpö, ihan liikuttavan suloinen poikanen, Peetu Ryynänen. Uskallan väittää, että kaikki yleisössä kiinnittivät huomionsa häneen, sillä niin osasi hommansa ja sen ainoan repliikkinsäkin.

Tässä esityksessä ei nähdä Taisto Tammen elämäkertaa, sillä sitä oltais voitu katsella viikko, ehkä toinenkin. Tähän näytelmään on kiteytetty aika 1960-65, jolloin "Tatun" elämässä eniten tapahtui ja elettiin tangomusiikin kulta-aikaa. 

Koska meillä oli kunnia olla ensi-illassa, niin varmasti kaikille jäi mieleen Piia Kleimolan puheenvuoro, kun hän kertoi, ketä kaikkia yleisössä istui! Siellä oli heitä, jotka olivat jollain lailla mukana esityksessä ja sokerina pohjalla Taisto Tammen aikalaisista Eino Grön ja Markus Allan. Myös Reiska Laine oli siellä ja hyppäsi estraadille ja sanoi, miten Jouko Turkka on joskus sanonut, ettei ammattilaisia ja amatöörejä pitäisi päästää samalle lavalle, mutta miten oli VÄÄRÄSSÄ! Hurraa! Ollaan varmasti kaikki samaa mieltä!

Voin lämpimästi, käsi sydämellä suositella, että menkääpäs katsomaan, nauttimaan siitä, miten Jaalas on jalo elämä, kuinka siellä on tarjolla kulttuuria niin täydellä tarjottimella, ettei paremmasta väliä!

Kuvat: Jani Karjalainen

Onnellinen perhe

 Se oli sitten juhannuksen päätökseen otettava suunta kohti Haminaa ja siellä Neuvottomaan, Neuvo-Teatterin ohjelmistoa tsekkaamaan. Ihan oltiin matkassa ensimmäistä kertaa tähän kohteeseen ja kovin neuvottomia ei oltu, kun ajettiin ilman eksymättä perille asti. Niin meidän neitsytmatka aiheutti sen, että saimme virittäytyä tunnelmaan oikein ajan kanssa. Vaan löpinät pois ja asiaan...

Neuvo-Teatteri esittää tänä kesänä näytelmän Onnellinen perhe, joka on Markku Hyvösen käsikirjoitus ja sehän tietää sitä, että teksti on kohillaan. Ohjauksesta vastaa ohjaajat Ninni Suntio ja Henri Saarainen, joista Henri nähdään myös estraadilla Veikkona! 

Veikko, Reino ja Arvi ohimennen käyvät maustamassa esitystä omilla jutuillaan. 

Lähtökohtana on Askankylä, missä on Kinkun perhe, varsin "onnellinen", mutta ainakin hilpeyttä herättävä. Inkeri-äitinä tähteilee Maarit Valtonen, joka ottaa tilan joka kerran niin haltuun, että se on suoranaista herkkua, miten laukoo replat, niin kuin olisi syntynyt ne suussaan. Tytär, Hellä Unelman osassa äkseeraa erittäin hyvin Mervi Leinonen. Jos Inkerillä sujuu kaikki, niin Hellä Unelma on se, jolla ei ihan niin...

Koko esityksessa tapahtuu niiiin paljon, että sitä ei tohdi, saati kykene kertomaan, mutta on siinä kuitenkin aika lailla säpinää ja vanhan suolan janotustakin. 

Kun Hellä Unelma haikailee miehensä Martin (Jouni Saikkonen) perään, vaikka ovat eroamassa ja vaikka se mies on tulossa käymään uuden naisystävän kanssa ja vaikka äiti on lähtenyt reissuun ja lähtiessä maininnut jotain Airbnb-juttuja, nii eikös vain paikalle pelmahda varsin hyvä könsikäs vuokralainen, joka sitten suostuu "olemaan" Unelman uusi miesystävä... Jan Mykkänen Rolf Wattenfall'n osassa  on ottanut tämän pestin haltuun erittäin hyvin, suorastaan jouhevasti. Siinä sitten ollaan vähissä kuteissa, fillaroidaan siihen malliin, että katsoja joutuu olemaan sydän syrjällään, että kuinkahaa tuossa nyt mahtaa käydä.

Lupposen veljekset vaihtavat mielipidettä aina sen mukaan, kun ja on se, kuka maksaa ja jos he vielä saavat bonukset. Ville Lääti ja Timo Torri kantavat kylttejä ansiokkaasti.

Sitten on vielä kunnanjohtaja Viljami Saapasaho, jonka roolin vetelee vanhaan malliin Kari Suoknuuti. Kunnanjohtajalla on monta asiaa puitavana ja yksi niistä saattaisi olla kunnan joku mikä elinkeinosihteeri vai mikä sen nyt olikaan, niin Anita (Mirva Suntio) ja kappas kun Anitalla on vielä kaksi lastakin, partiolaistyttöjä; Silja ja Milja, Saimi Ahonen ja Malla Narkilahti. Tytöt hoitavat roolinsa just niin kuin partioilaisilta voi odottaa - parhaasti!

Tässä vähän pintaa raapasin, sillä ei tätä esitystä voi oikein mitenkään kiteyttää, mutta on se taattua kesäteatterikamaa, joten kannattaa mennä sinne Haminan Lauvanniemeen viihtymään hulppean esityksen parissa.
Meijän joukkue tykkäs kyl oikee kovast.

Kuvat: Työryhmä

Reidar Särestöniemi 100 vuotta - osa 2.

 Juhannuspäivä sujui vesisateesta huolimatta oikein hienosti, kun pakkasin itseni autoon ja hurahutin Vuohijärvelle. Siellä ennen kirkkona toiminut rakennus kätkee sisäänsä hienoja taideteoksia. Tänä kesänä siellä on nähtävillä Reidar Särestöniemen tauluja. 

Oikein hyvin ja näyttävästi pääsivät siellä oikeuksiinsa ja kun hissukseen katselin ja kiertelin, niin sattuipa korvani kuulemaan, kuinka siellä useat kehuivat paikkaa toimivaksi. Siis, miten kirkkotila on nyt pyhitetty taiteelle. Ei ollenkaan huono vaihtoehto. 

Särestöniemen taulujen lomassa on esillä kuvataiteilija Nina Ternon (1935-2003) pronssiveistoksia. Hyvin sopuisasti siellä olivat ja vähän niin kuin esittelivät toinen toisiaan. Ternon työt ovat omintakeisia ja helposti tunnistettavia ja niitä on kiva bongailla milloin mistäkin, kuten vaikkapa Kouvola teatterin aulasta. 

Minua jotenkin aina huvittaa, kun Reidarin tauluista ei tarvitse signeerausta etsiä, sillä se kyllä ihan kuin hyppää silmille. Minusta se on aika lailla hauska piirre. Hyvä kun on mahtunut tauluun...

Vuohijärveltä jatkoin matkaa Mäntyharjuun, koska siellä on Salmela ja kappas, siellä Särestöniemen näyttely aivan kuin olisi vaan jatkunut. Jo rakennuksena ja ylipäätään koko paikka on näkemisen ja kokemisen arvoinen kohde. Huomasin, että aika moni muukin tykkäsi. 

Suorastaan juoksin sisään, kuivasin rillit ja sitten ihailemaan kaikkea, mitä siellä oli ja olihan siellä. Reidarin taulut nyt ensin. 

Salmelassa on hienosti osattu laittaa teokset esille, sillä kun ikkunan molemmin puolin on taulut, sitten siinä edessä veistos ja vielä näkyy ikkunasta pihalle, missä on myös taideteos. Tulee kyllä niin hyvä mieli moisesta asetelmasta, että etin kyseisiä kuvakulmia useita, joten niitä kannattaa käydä bongailemassa. 

Kun olin Särestöniemen taulut katsellut, niin seuraavassa salissa olikin tarjolla Katja Tukiaisen teoksia. Heti osui silmiin Tukiaiselle tyypillinen vaaleanpunainen taulu, jonka nimi on Riding with Reidar. Aivan huikee ja sitten ne kaikki muutkin teokset, joissa oli kaikissa joku kiva oivallus. 

Salmelassa on useiden taiteilijoiden tuotoksia, joista saa nauttia ja niin tein. Mi Kuoppa on veistänyt Luonnon lähettiläitä ja ne olivat jokainen omalla tavallaan niin kauniita. 

Lisäksi tarjolla on teoksia monilta muilta upeilta taiteilijoilta, että ihan varmasti jokaiselle siellä riittää mieluista katsottavaa. Jätin ulkopuolen käymättä, koska oli niin sateista, mutta Salmelaan voi mennä aina uudestaan, koska vielä on kesää jäljellä.

Ehdottomasti suosittelen molempia paikkoja, niin Vuohijärven kohdetta kuin Salmelaakin, sillä molemmissa ystävällinen ja jouheva palvelu, paljon nähtävää ja se matkan taittuminen kaunissa kesämaisemassa on varsin ihanaa. 

Näin kaunista - Ryijyjä ja keramiikkaa Tuomas Sopasen kokoelmasta

 Kouvolassa, Kouvola-talolla on taidemuseo, Poikilo-museot ja siellä on aina kaikkea ja joka lähtöön. Tällä kertaa menin tutustumaan Ryijy-näyttelyyn. Ihan heti ajateltuna ei ole ryijyt mitenkään sydäntäni lähellä, mutta jos niistä on värkätty taidenäyttely, niin olihan se mentävä katsomaan.

Jos olenkin ollut sitä mieltä, että ne ryijyt ovat niitä langoista värkättyjä seinävaatteita tai rekipeitteitä, jotka keräävät pölyä, niin nyt ei ollut sellaisia. Toinen toistaan hienompia luomuksia ja kun miettii, että jokainen langanpätkä on sinne varta vasten solmittu, niin olin varsin vaikuttunut. 

Ryijy ei välttämättä ole se, mikä roikkuu seinällä, vaan se voi olla melko lailla nuodokas. Ja - olipa melko hyvä ohjeistus heti se, että teoksiin ei saa koskea! Koska - muutoin olisin hiplannut ihan jokaista, kun niin vaan tuli sellainen olo. 

Kaikki ryijyt ja keramiikka, jota oli ripoteltu sinne joukkoon (ja joita en sitten huomannut kuvata) ovat Tuomas Sopasen kokoelmista. Hänellä on aika lailla ryijyjä, koska on vaan alkanut keräilemään. (Ymmärrän oikein hyvin tämän) Siellä Kino-Poikilossa voi nähdä lyhyen videon siitä, kun hän kertoo harrastuksestaan. Olisin kyllä suonut sen olevan paljon pidempi kuin vajaat 4 min, koska niin oli mielenkiintoista tarinaa. 

Tuomas Sopanen on siis keränyt näitä ryijyjä, joiden tekijöinä/suunnittelijoina ovat olleet Eva Brummer, Kirsti Ilvessalo, Uhra-Beata Simberg-Ehrström, Irma Kukkasjärvi, Maija Lavonen ja Ritva Puotila. Nämä siis sitä vanhempaa kastia. 2000-luvun ryijytaiteilijoita ovat Leena Halme, Katri Haahti ja Melissa Sammalvaara. 

Keramiikka-alue onkin sitten jo ihan eri luokkaa, mutta menkääpäs katsomaan ja avartamaan omaa maailmaa, niin kun minä tein. 

Kuvat: Kini Laine

Sakset - kivi - paperi

 Eka kesäteatteri tänä vuonna ja sekin sisätiloissa, vähän nii ku piilossa, kun Mikä?teatteri vaikuttaa tätä nykyä entisen elokuvateatteri KuvaPortin tiloissa. No, ei haitannu paiste, ei hyttyset eikä kovat penkit.

Näimme Sakset - kivi- paperi -esityksen ensi-illan. Käsikirjoitus on Raila Leppäkosken ja ohjaus Heidi Koskinen-Järvisalo. Näyttelijöitä on viisi ja tarina etenee todella vauhdilla. 

Alkuasetelma on se, kun koko sakki saapuu mökille ja kaikki ovat pahalla tuulella, paitsi yksi. Perheen isän veli Jesse, joka taitaa olla niin päissään, että sammuu. Janne Järvisalo vetää kyllä niin täydellisen roolin, että tykkäsin ihan kauheesti. 

Se tilanne, kun kaikkia pännii ja kaikki kiroilevat, niin oisin suonut enemmän rämäkkyyttä. Kirosanat eivät ole vain sanoja, vaan ne vaatii ponnekasta tulkintaa, että osuvat maaliin. Nyt tuli vähän sellainen fiilis, että joidenkin osalta arvelutti kiroilla ja kiroilu jäi vähän pliisuksi, joten se hiukan korostui, että tässä nyt kiroillaan. Tämä vain minun tulkinta, koska olen itse niin kova kiroilemaan ja täräytän kyllä hyvinkin ponnekkaasti. 

Päivi Pollari Marja-äitinä ja Matti Olenius Joose-isänä olivat kyllä täynnä tempperamenttia. Kaksi liikkuvaa tähteä! Mietin heti, missä olin Päiviä nähnyt, niin Haminassa ja Elimäellä. Mattia nyt on nähty Kuusaalla ja Myllykoskella ja ties missä. Mutta - hauskaa aina nähä uudestaan. 
Heidän rooleissaan lähes tapetaan ja sitten taas fiilkset vaihtuu. 

Perheen Hanna-mummun roolissa Ulla Tiainen on ihan elementissään. Perheen nuorin, Saara-tyttären osan tulkitsee Alex Huttunen, Ihan uusi kasvo, vaan ihan luonneikkaasti hoidettu. 

Koko tarina oli jännän merkillinen, enkä saanut yhteyttä, miksi nimi on Sakset-kivi-paperi?
Sekin häiritsi, että jos näyttelijä kertoo vastanäyttelijälle tarinaa, niin miksi pitää nousta kertomaan se yleisölle? Kun me kuitenkin seuraamme silmä kovana, mitä siellä tapahtuu. Niin ja kun juodaan kahvia, siellä kupissa soisi olevan jotain, sillä se näkyy, että juodaan tyhjästä kupista - vähän niin kuin lasten leikeissä. 

Kiitos ja anteeksi! Tarina oli kuitenkin varsin jännä ja käänteikäs. 

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo