Näin kaunista - Ryijyjä ja keramiikkaa Tuomas Sopasen kokoelmasta

 Kouvolassa, Kouvola-talolla on taidemuseo, Poikilo-museot ja siellä on aina kaikkea ja joka lähtöön. Tällä kertaa menin tutustumaan Ryijy-näyttelyyn. Ihan heti ajateltuna ei ole ryijyt mitenkään sydäntäni lähellä, mutta jos niistä on värkätty taidenäyttely, niin olihan se mentävä katsomaan.

Jos olenkin ollut sitä mieltä, että ne ryijyt ovat niitä langoista värkättyjä seinävaatteita tai rekipeitteitä, jotka keräävät pölyä, niin nyt ei ollut sellaisia. Toinen toistaan hienompia luomuksia ja kun miettii, että jokainen langanpätkä on sinne varta vasten solmittu, niin olin varsin vaikuttunut. 

Ryijy ei välttämättä ole se, mikä roikkuu seinällä, vaan se voi olla melko lailla nuodokas. Ja - olipa melko hyvä ohjeistus heti se, että teoksiin ei saa koskea! Koska - muutoin olisin hiplannut ihan jokaista, kun niin vaan tuli sellainen olo. 

Kaikki ryijyt ja keramiikka, jota oli ripoteltu sinne joukkoon (ja joita en sitten huomannut kuvata) ovat Tuomas Sopasen kokoelmista. Hänellä on aika lailla ryijyjä, koska on vaan alkanut keräilemään. (Ymmärrän oikein hyvin tämän) Siellä Kino-Poikilossa voi nähdä lyhyen videon siitä, kun hän kertoo harrastuksestaan. Olisin kyllä suonut sen olevan paljon pidempi kuin vajaat 4 min, koska niin oli mielenkiintoista tarinaa. 

Tuomas Sopanen on siis keränyt näitä ryijyjä, joiden tekijöinä/suunnittelijoina ovat olleet Eva Brummer, Kirsti Ilvessalo, Uhra-Beata Simberg-Ehrström, Irma Kukkasjärvi, Maija Lavonen ja Ritva Puotila. Nämä siis sitä vanhempaa kastia. 2000-luvun ryijytaiteilijoita ovat Leena Halme, Katri Haahti ja Melissa Sammalvaara. 

Keramiikka-alue onkin sitten jo ihan eri luokkaa, mutta menkääpäs katsomaan ja avartamaan omaa maailmaa, niin kun minä tein. 

Kuvat: Kini Laine

Sakset - kivi - paperi

 Eka kesäteatteri tänä vuonna ja sekin sisätiloissa, vähän nii ku piilossa, kun Mikä?teatteri vaikuttaa tätä nykyä entisen elokuvateatteri KuvaPortin tiloissa. No, ei haitannu paiste, ei hyttyset eikä kovat penkit.

Näimme Sakset - kivi- paperi -esityksen ensi-illan. Käsikirjoitus on Raila Leppäkosken ja ohjaus Heidi Koskinen-Järvisalo. Näyttelijöitä on viisi ja tarina etenee todella vauhdilla. 

Alkuasetelma on se, kun koko sakki saapuu mökille ja kaikki ovat pahalla tuulella, paitsi yksi. Perheen isän veli Jesse, joka taitaa olla niin päissään, että sammuu. Janne Järvisalo vetää kyllä niin täydellisen roolin, että tykkäsin ihan kauheesti. 

Se tilanne, kun kaikkia pännii ja kaikki kiroilevat, niin oisin suonut enemmän rämäkkyyttä. Kirosanat eivät ole vain sanoja, vaan ne vaatii ponnekasta tulkintaa, että osuvat maaliin. Nyt tuli vähän sellainen fiilis, että joidenkin osalta arvelutti kiroilla ja kiroilu jäi vähän pliisuksi, joten se hiukan korostui, että tässä nyt kiroillaan. Tämä vain minun tulkinta, koska olen itse niin kova kiroilemaan ja täräytän kyllä hyvinkin ponnekkaasti. 

Päivi Pollari Marja-äitinä ja Matti Olenius Joose-isänä olivat kyllä täynnä tempperamenttia. Kaksi liikkuvaa tähteä! Mietin heti, missä olin Päiviä nähnyt, niin Haminassa ja Elimäellä. Mattia nyt on nähty Kuusaalla ja Myllykoskella ja ties missä. Mutta - hauskaa aina nähä uudestaan. 
Heidän rooleissaan lähes tapetaan ja sitten taas fiilkset vaihtuu. 

Perheen Hanna-mummun roolissa Ulla Tiainen on ihan elementissään. Perheen nuorin, Saara-tyttären osan tulkitsee Alex Huttunen, Ihan uusi kasvo, vaan ihan luonneikkaasti hoidettu. 

Koko tarina oli jännän merkillinen, enkä saanut yhteyttä, miksi nimi on Sakset-kivi-paperi?
Sekin häiritsi, että jos näyttelijä kertoo vastanäyttelijälle tarinaa, niin miksi pitää nousta kertomaan se yleisölle? Kun me kuitenkin seuraamme silmä kovana, mitä siellä tapahtuu. Niin ja kun juodaan kahvia, siellä kupissa soisi olevan jotain, sillä se näkyy, että juodaan tyhjästä kupista - vähän niin kuin lasten leikeissä. 

Kiitos ja anteeksi! Tarina oli kuitenkin varsin jännä ja käänteikäs. 

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo