torstai 23. maaliskuuta 2017

Yksi kana ja kolme ateriaa

Nyt on Kuusankosken teatterissa näytelmä, joka todella kiehtoo kaikin tavoin. Yksi kana ja kolme ateriaa on niin mahtava, että sen voisi katsoa heti uudelleen. Juoni on toimiva ja näyttelijät vetää sen niin antaumuksella, että ei voi kuin nauttia koko kattauksesta. Käsikirjoitus on Marita Kärkkäisen, joka osallistui tällä tekstillään Kouvolan Dekkarinäytelmäkilpailuun vuonna 2014 ja voitti jaetun ekan palkinnon, enkä ihmettele yhtään.
Tämän kana-aterian kokkina on toiminut Ilmo Ranne!

Tarinan herkullisuus on sitä kun vanha rouva Edith on kuollut! Vaikka onkin kuollut, hän esiintyy silti näytelmässä milloin kunkin muistoissa. Maija Raikamo on niin ihanan hersyvä Edith, että hänen nauru soi korvissa vielä kotonakin. Hänet kuolleeksi havaitsee uskollinen palvelija Lili, joka topakasti häärää ja pitää paketin kasassa. Minna Ollikainen onnistui tässä aivan sormenpäitään myöten ja kun hän loi katseen, se osui. Puuseppä Andrei ( Mika Vainio) ojentaa auttavan kätensä ja vaikuttaa siltä, että on auttanut ennenkin.

Ei ollut vielä Edit kerennyt kylmetä, kun sukulaistytöt (Anika Kumpulainen, Anni Hyöppinen ja Tiina Österberg-Huttunen) riensivät paikalle - kuin hyeenat haaskalle. Perintöä tuntui kärkkyvän muutkin ja testamentteja piisasi. Tuomari (Matti Olenius) oli oitis vokottelemassa Liliä, vaikka Lilillä tuntui sydän sykkivän ihan toisaalle. Lääkäri (Sirpa Serovuo) haluaisi myös palan kakusta ja tuntui, ettei ahneudella ole loppua.
Kuka lopulta perii ja mitä, niin se onkin se villakoiran ydin. Viimeisen sanan kuittaa pankin lähetti, joka saapuu salkkuineen erittäin nuorekkaalla tyylillä. Riku Myller osasi sanansa ja jalkansa asettaa.



Yksi kana ja kolme ateriaa on näytelmä, missä on kaikki kohdallaan. Lavastuskin oli ilo silmälle ja mielelle ja miten sitä käytettiin, wau! Koko työryhmä on onnistunut todella.
Meidän koko seurue, kaksi aikuista ja kolme nuorta - me niin tykkäsimme, suorastaan riemastuimme. Paras kana-ateria ikinä!!!

Kuvat: Elina Winne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oliskos jotain sanottavaa ;)