maanantai 20. syyskuuta 2021

Outokummun kaivosmuseo

 Minulla on kesäloma, jonka vietän totuttuun tapaan Valamon luostarin talkoolaisena. Vaan, koska sieltäkin saa vapaapäiviä, niin silloin sitten menoksi. Tänään kävin Outokummussa ja oli muuten ihan eka kerta. Kun saavuin sinne, niin ensin kävin ruokailemassa Hotelli-ravintola Kummussa, missä oli erittäin herkullinen lounas. Sitten hyvinkin kylläisenä piipahdin paikallisessa kirjakaupassa ja mitä löysin??? Sellaisia muovitaskuja, joita olen etsinyt tuloksetta joka paikasta jo useamman vuoden. Olin iloinen. Niinpä suunnistin varsinaiseen kohteeseen:


Kaivosmuseoon! Vilautin Museokorttia ja sitten seikkailemaan. Minua helli sää, mikä oli aurinkoinen ja aika, jolloin siellä ei ollut ketään muita. Ihan itekseni sain kävellä, kierrellä ja tutustua ja se oli astetta jännempää.

Kun olin ensin kiertänyt näyttelyt, niin sitten sinne museotunneliin. Kypärä päähän vaikka välillä tuli mieleen, että oisko sateenvarjo ollut parempi vaihtoehto, kun siellä sitä vettä tiputteli aika tiuhaan ja silti en muuten kastunut? Aluksi tuntui, että olen tullut johonkin kummitusten kokoontumisajoihin, koska kuului niin kammottavaa ääntä, vaan olipa siellä sitten varoitusilmoitus, ettei kannata pelästyä - tosin olin jo pelästynyt. Kiertelin pitkin käytäviä ja olin innoissani. Kävinpä tapaamassa Vuorenhaltijaakin, joka tarinan mukaan on poltellut virvatulia ja sen takia paikan nimi on Outo kumpu.

Kun oli tullut tunnelin toiseen päähän, niin ulos ja sitten kiipeilemään rappuja...


Helpot raput ja ei niitä loppujen lopuksi niin paljoa ollut ja kyllä kannatti kavuta, koska näkymät olivat ylhäällä ihan huikaisevat.


Paluu alas tapahtuikin sitten toisella puolella olevaa tietä pitkin ja sekin oli oikein passeli, kun portaiden ylösnousu on helpompaa kuin alas meno niitä pitkin. 


Hienoja juttuja näin vieläkin ja ihan hassua oli se, että kun näin yht'äkkiä nuoria, niin sitten huomasin, että Outokummun lukio sijaitsee siellä kaivosalueella. Melko siistiä.


Kaiken kaikkiaan kiva reissu, upea ja erikoinen museoreissu ja jälleen olen yhtä kokemusta rikkaampi. Voin siis suositella ihan kenelle vaan ja ehkä kesällä on parempi vaikka koko perheen voimin, kun siellä on ulkona lapsillekin kaikkea mukavaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oliskos jotain sanottavaa ;)