Nina Petelius-Lehto oli niin liikuttavan ihana Oscarin roolissa, että se oli käsittämätöntä. Näytelmä upposi tunteisiin. Se käsitteli vakavaa aihetta, kuolemaa, lapsen näkökulmasta. Huumori kevensi kuolemaa, mutta silti se itketti. Millaisia tunteita kuolema herättää, niitä on paljon. Monia ajatuksia...
Olin saanut houkuteltua kolme teinityttöä mukaani ja jos ennen esitystä kerkesin jo miettiä, oliko näytelmän valinta nyt ihan kohillaan, niin jo väliajalla sain huokaista helpotuksesta. Tytöt ihmettelivät kuinka näyttelijä voi muistaa ne vuorosanat, kun on lavalla koko ajan? Enemmän ihmetystä vielä aiheutti se, kun kerroin Oscaria näyttelevan Ninan olevan 51v. Tytöt katsoivat minua epäuskoisina.
Näytelmä eteni ja loppu oli arvattavissa. Vaikka olin siis lukenut kirjan ja luulin kestäväni sen - en sittenkään. Kun Mamma Roosan puheenvuoro tuli, ne vaan valuivat, kyyneleet. En ollut ainoa.
KIITOS NINA!!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oliskos jotain sanottavaa ;)