sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Luokkakokous 2 - Polttarit

Joskus sitä menee elokuviin ihan vaan ykskas, niin että ajatus syttyy ja puolen tunnin päästä istuu seuraamassa leffaa. Näin kävi meille, minulle ja pojalleni, kun menimme vain käymään kirjakaupassa. Ei ollenkaan huono ajatus, sillä näimme elokuvan Luokkakokous 2 - Polttarit! Olin kuullut tästä elokuvasta vain sen, että huono on. En haluaisi kuulla mitään ennakkojuttuja vaan mennä elokuviin ilman niitä.

Onneksi unohdin kaiken kun Taneli Mustosen ohjaus,  Polttarit alkoi. Hyvässä muistissa oli Luokkakokous 1 ja tämähän se sitten jatkoi siitä, mihin siinä jäätiin. Tuomas (Jaajo Linnonmaa) oli menossa naimisiin ja sitä ennen on vietettävä polttarit! Antti (Sami Hedberg) ja Niklas (Aku Hirviniemi) olivat niitä järkkäämässä ja kuten kupletin juoneen kuuluu, niin mikään ei suju niin kuin pitäisi.


Tämä elokuva on just niin päätön, ihan luokatonta menoa, missä ei ole järjen hiventä! Näin on ja sellaisen näkeminen tekee vaan niin hemmetin hyvää! Aina ei vaan halua katsoa mitään älykästä ja juonellisesti kehittävää. Kohelluselokuvat ovat niin tarpeeseen, että saa hihitellä ihan tyhmille jutuille. Jos kaikki kohtaukset eivät olleetkaan kovin uskottavia, niin mitä sitten? Ei haittaa.

Radioääni Jaajo sopii niin mainiosti elokuvatähdeksi. Tuomas on saanut juuri levynsä ulos ja menestys ei ole kaksinen. Häät ovat kynnyksellä ja polttarihuumassa tulee hautajaiset eteen.
Aku Hirviniemi on Niklas, Nippe, joka on just niin "nippe", naimisissa oleva mies, jolla on aviomiehen ongelmat. Niin, ja joka joutuu aina jos jonkinlaisiin tilanteisiin.
Sami Hedberg Anttina on mies, joka haluaa naisen ja on kovin varma omasta viehätysvoimastaan, kun taas kukaan ei taida hän hurmaansa huomata. No, sitkeys palkitaan.

Kuvauksia on tehty paljon Hämeenlinnan Vanajan linnassa, joten puitteet olivat hulppeat. Kyllä minun silmä lepäsi niin kuvauskohteissa kuin kuvauspaikoissakin. Arjen uuvuttamalle ihmiselle tämä leffa oli kyllä piristysruiske ja onnittelin itseäni, että kävin sen katsomassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oliskos jotain sanottavaa ;)