perjantai 15. kesäkuuta 2018

Kunnon komedia

Kesäteatterikierros oli erittäin hyvä aloittaa Heinolasta! Heti näin aluksi on pakko antaa vinkki, että Heinolaan kannattaa lähteä ajoissa. Jos lähdet viime tipassa, menetät paljon. Minulla on tapana tehdä niin, että saavun Heinolaan siten, että saan auton paraatipaikalle ja sitten jalkaudutaan, katsellaan kaupunkia ja nautitaan siitä pikkukaupungin rauhasta ja ihaillaan maisemia. Pikkuhiljaa astellaan kesäteatterin alueelle, missä voi ihailla pihapiiriä ja asennoitua tulevaan esitykseen. Portit aukeavat ajoissa ja yleisö saa kaikessa rauhassa soljua paikoilleen.

Tänä kesänä on vuorossa Kunnon komedia. Pääosassa ei ole Kunto, vaan  Roland! Brittihuumoria Dave Freemanin näytelmänä, jonka on osaavasti ohjannut Pertti Sveholm. Jos on aiemmin käynyt Heinolan kesäteatterissa, on nähnyt Sveholmin lavalla, nyt ei nää.
Sen sijaan, hänen tyttärensä Pihla Penttinen loistaa Julia Dickerby'n roolissa kuin vanha tekijä. Anteeksi ilmaisu, mutta missä vaiheessa hän on kerennyt kasvaa aikuiseksi ja vetelee osansa niin hienosti, että niin... Kerron tähän pikkusivujutun - kun poistuimme esityksestä takaoikealle, niin eräs rouva huusi sinne, missä oletettiin näyttelijöiden vielä lymyilevän: HYVÄ PIHLA!!!! Olisin voinut yhtyä siihen huutoon!


Kyse on siis komediasta, missä paikkana on Terveyskylpylä, sen omistajat ja asiakkaat ja, no niin, koska on kyseessä hupailu, niin menneisyys kummittelee ja siitä sitä riemua sitten repeääkin. Julia Dickerby'n mies on Roland, jonka roolin vetää ihanine kulmakarvoineen Risto Kaskilahti. Hän ei petä, ilmeet ja eleet kertovat ihan kaiken ja siitähän me kaikki tykkäämme.


Menneisyys "kummittelee" lähinnä Sidneyn vaatteissa, joita tässä esityksessä kantaa vaihtelevalla tyylillä Taisto Oksanen, josta todella on moneksi. Hän on kertakaikkisen ärsyttävän ihana.  Mitä tulee siihen, että asiakkaana on Vanessa Harbinger, niin olin vallan haltioitunut siitä, että Jonna Järnefelt veti sen osan niin huikeaan tyyliin. Olin aikaisemmin nähnyt häntä vain vakavimmissa rooleissa, niin miten ilahduttavaa oli nyt tämä niin kovasti paljon hauska osa, mistä jäi hyvä maku.


En aio kertoa juonta, koska se vaan on jokaisen itse koettava! Mutta, Jaana Saarinen on tärisyttävä anoppi! Joka paikassa ja ei missään. Pokkana se, joka haluaa pelastaa kamelin uima-altaasta, kummastelematta sen enempää, miksi se on sinne joutunut! Anu Sinisalo on vakuuttava tai ainakin melkein, naiskonstaapeli, aivan kuin suoraan jostakin englantilaisesta vanhan ajan poliisisarjasta.


Hahaa, viimeisenä vaan ei hullumpana tai... no juu, ihan kuinka vaan, esittelen kuitenkin Hooperin! Hooper on asiakas ja hänen osassaan hauskuuttaa Jari Pehkonen. Aina kun Hooper oli vuorossa esiintyä, niin jopas nauratti.  En voi sille mitään, mutta Jari Pehkonen, niin hänessä on jokin piirre, mikä herättää kaikki nauruhermot!

Heinolan kesäteatteri - se kuuluu kesään! Tälläisenä keskiäkäisenä tätinä otan avecikseni aina jonkun lapsistani mukaan antamaan kommenttia ja siitä syntyy suorastaan kilpailu, kuka pääsee mukaan! Näytelmä siis sopii kaikenikäisille ja vaikea kuvitella, että joku ei tykkäisi.

Joten, lievä vihjaus! Menkää Heinolaan! Se on koettava! Nimim. "kokemusta on"

Kuvat: Lauri Rotko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oliskos jotain sanottavaa ;)