sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Todellinen löytö

Kouvolan teatterissa esitettiin Todellinen löytö. Alunperin se meni pienellä näyttämöllä, mutta koska ei sinne keritty, näimme sen isolla näyttämöllä.

Vain neljä näyttelijää, joista kaksi hyppäsi vaikka kuinka monessa roolissa ja se teki näytelmästä mielenkiintoisen. Kuinka joku menee jonnekin ja tulee ihan muualta täysin eri henkilönä, no välillä vain ääninä ja sekin oli suorastaan hauskaa.

Kaikki tapahtuu kirpputorilla, missä työntekijöinä ovat Susan(Satu Taalikainen) ja Fraser(Arimo Haltsonen). He ovat hyviä ystäviä, sillä sellaine olettamus on, että Fraser on mieltynyt miehiin. Susan on eronnut yksinhuoltaja, hiukan katkeroitunut ex-miehelleen ja surkuttelee oloaan, jota Fraser yrittää kohentaa. Kirpputorin erittäin energinen "Johtaja" on Marjorie(Niina Sillanpää). David(Raimo Räty) on naapurista, rauhallinen ja charmantti leskimies.


Kaikki farssin ainekset ovat kasassa, väärinkäsityksiä ja ees sun taas menoa. Kaikkea mahdollista kun voi tapahtua. Piristävää oli kuitenkin Niina Sillanpään esittämät roolit, joita oli kuusi. Hän oli vaan niin hyvä, fyysisesti ja sanallisesti, että olisi kuunnellut ja katellut vieläkin enemmän. Arimo Haltsosen rooleja oli myös kuusi ja nekin olivat herkullisia.
Satu Taalikaisen aika meni Susanina olemiseen ja Raimo Räty pysytteli vain Davidina.

Todellinen löytö oli sellainen hassu hauska ja harmiton, missä ei voinut millään muotoa muuta kuin hymyillä ja olla hyvällä tuulella. Vaikka kyllä jäin miettimään, että mitä kävi Fraserille....

Kuva: Marja Seppälä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oliskos jotain sanottavaa ;)