sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Harmaat pantterit

Kulttuurikissa otti pentunsa mukaan, uhmasi säätä ja lähti kissalaak... Käpyhoviin! Siis Valkealan kesäteatteriin, missä tänä kovin sateisena kesänä esitetään Harmaat pantterit!
Valikoimme hyvän paikan, asetuimme sadeviittojen alle vilttien kanssa, sateen soidessa. Ei annettu sen häiritä, koska jos näyttelijät esittää sateessa, niin meillähän ei ole hätää.
Käpyhovin potilaat ja henkilökunta esittäytyivät niin hyvin , että aivan kuin olisi itse ollut mukana, seurannut vierestä kaiken aikaa sitä touhua ja tohinaa. Potilaat olivat niin ihania, että kun yksi heistä näytelmän lopussa nukkuu pois, niin oikein itsekkin hämmästelin, kuinka silmäni vettyivät.

Käpyhovin johtajaTyyne Mällinen(Mirva Luoma) jää eläkkeelle ja uusi johtaja Ilona Huttunen(Jenni Rautiainen) astuu puikkoihin ja alkaa tapahtua! Erittäin hyvään suuntaan! Harjoittelija Kikka(Roosa Luukka) antaa myös lisäväriä. Tukityöllistetty Massoud(Juha Pere) on aivan mahtava!
Potilaiden/asiakkaiden ei tarvitse mennä kuudelta nukkumaan, saavat maukkaampaa ruokaa ja on kaikkea kivaa toimintaa ja sehän näkyy. Kaikilla on mukavaa ja tuntuu hyvältä sitä seurata, kunnes... Ikävää, mutta totta, että eihän sellainen kaikkia miellytä. Pian ollaan tilanteessa, että uusi, ihana johtaja onkin potkuja vailla. Mukavaa kuitenkin se, että juristi Erik(Ari Teräväinen) tuntuu olevan hänen tukena.
Näytelmä on hauska, Laimi-mummo(Tiina Andersson-Koste) on niin räväkkä, että poikani tuumasi, että siinä on äiren tulevaisuuden kuva!? Jokaisesta oli saatu esiin oma tyyppinsä ja se todella ilahdutti, aivan kuin olisi jo oppinut heidät tuntemaan.
Onneksi lopussa kaikki selviää parhain päin! Harmaat pantterit kutkuttaa nauruhermoja ja herkistääkin, mutta se myös ravistelee, sillä se on niin totta! Se tuo esiin monta seikkaa niin vanhusten hoidosta kuin työyhteisöistä ja muutosvastarinnasta, oman edun tavoittelusta ja kuinka rahan takia ketkuillaan.
Kun nyt venyttelen kotisohvalla, kehrään koko porukalle - eritoten siitä, että vesisateesta huolimatta tarjoilitte meille loistavan esityksen!
Toivoisin todella monen näkevän tämän Eeva Keinosen ohjaaman näytelmän ja miettivän, mitä siinä kerrotaan!

Kuvat: Elina Winne

2 kommenttia:

  1. Hei=) sinulla on kiva blogi. Pidän tästä erityisesti sen takia, että jaan kanssasi kiinnostuksen kesäteattereihin! Kysyisinkin sinulta mielipidettä siitä, että kumpi harmaista panttereista oli parempi. Tämä valkealan vai muutama vuosi takaperin esitetty Jaalan versio=) olisi kiva kuulla kokemuksesi mikäli kävit katsomassa jaalan harmaat pantterit=)

    terveisin: Kulttuurikissan soulmate!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Mie kyl tykkään kaikista teattereista! Kesällä vaan on tarjolla kesäteattereita!
      Mie en viittis oikee vertailla ja meni tovi, enne ku muistin sen Jaalan esityksen. Tartti oikee arkistoo kaivella ja ku löysin ohjelman nii sit muistin, et hyvähää se ol Jaalankii esitys eli se ol jaalalain ja tää valkialalain. Molempi parempi!

      Poista

Oliskos jotain sanottavaa ;)