keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Happotesti

Kalle Lähde se meni ja kirjoitti kirjan! Ei niinkään mitä tahansa kirjaa vaan Happotestin, mikä kertoo juopon elämästä. Ei niin kuin Juha Vuorinen, sillä se on ihan eri tarina. Happotestin juoppo kertoo siitä, miten hän yrittää pitää kulissit yllä vaikka välillä olisi paskat housuissa.

Kuva: Otava
Kun luin tätä kirjaa, oli välillä todella paha olo. Kun luin tätä kirjaa illalla sängyssä, heräsin aamulla siihen, että olin koko yön nähnyt unta, missä olin juovuksissa. Kirjassa mennään niin ytimiä myöten alkoholistin elämää ja käyttäytymistä, että se osuu lukijaan.

Kuva: Kini Laine
Kalle Lähde oli kertomassa niin kirjastaan kuin elämästään Kouvolan pääkirjastossa. Kallea haastatteli Sakari Viinikainen, jolla on elämän kokemusta "samalta alalta".  Ilta oli varsin mielenkiintoinen ja mitä avoimemmin asioista kerrottiin, sitä enemmän yleisö eli mukana, osa jopa herkistyen.
Tilaisuus oli koskettava, vaikka välillä naurattikin!

Alkoholistin elämä ei ole mitään ilonpitoa, se tuli selväksi. Se on niin kaikkea muuta, että oli erittäin hyvä, miten tästä asiasta pidettiin tilaisuus. Saimme kuulla, että eräs, joka oli lukenut Happotestin, oli sanonut, että jos alkaa mieli tehdä kaljaa, lukee Happotestin uudelleen.

Suosittelen tätä äärimmäisen hyvin ja napakasti kirjoitettua kirjaa kaikille. Siitä on apua monelle ja siitä saa erittäin hyvän kuvan, mitä se juopon elämä kauheimmillaan voi olla.

Kallelle vedän lipun salkoon! Ihan kaikesta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oliskos jotain sanottavaa ;)