tiistai 20. syyskuuta 2016

Komisario Palmun erehdys

Mika Waltarin Komisario Palmun tuntevat kaikki. On luettu niitä kauan sitten kirjoitettuja kirjoja. On nähty leffoja, missä Joel Rinne esiintyi Komisario Palmuna. Nyt, ensimmäistä kertaa voimme nähdä Komisario Palmua teatterissa, elävänä! Helsingin kaupunginteatteri esittää ihan oman tulkintansa, mikä on Komisario Palmun erehdys!
Koska kaupunginteatteri on remontin alla, näimme esityksen Arena-näyttämöllä ja oli kuka mitä mieltä tahansa, niin kyllä se siellä pärjäsi. Mitään moitteen sijaa ei ole. Kaikki toimi ja pelasi niin kuin kuuluikin ja nimenomaan kuului, sillä näyttelijöillä ei ollut mikkejä - joten äänisuunnittelulle (Mauri Siirala) kiitos!

Komisario Palmun erehdys on näytelmä, Joel Elstelän ohjaama ja hän on Mika Waltarin tyttärenpoika, Wau! Elokuvan kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä ja niin se esitettiin aivan omana tulkintana, mikä oli äärimäisen onnistunutta. Kukaan ei yrittänyt olla mitään muuta kuin se roolihenkilö. Mikko Kivinen oli niin mahtava, juuri omanlaisensa Komisario Palmu, että en kertaakaan miettinyt edes Karhuherra Paddingtonia!

Tarinahan on sitä, että Bruno Rygseck (Jari Pehkonen) on kuollut. Äärimmäisen ikävä tyyppi, jota kukaan ei juuri sure. Hänen palvelijanaan oli Batler, jota Eero Saarinen esittää niin vakuuttavasti, että minulla meni tovi, ennen kuin ymmärsin, kuka Batler on. Olin hyvin vaikuttunut, sillä olen nähnyt Eero Saarisen monissa rooleissa ja aina on yhtä hienoa, kun kykenee yllättämään.

Risto Kaskilahti oli Kokki ja en ollenkaan, en edes hetkeä, miettinyt sitä, joka Kokkia elokuvassa esitti (kukasenytolikaan), sillä Kokki oli Kokki! Sen sijaan Virta, komisario Palmun apulainen, Iikka Fors on niin käsittämätön ele-ja ilmetyyppi! Nytkin, huolimatta pienestä roolistaan, en meinanut pysyä tuolilla, kun piti nähdä kaikki. Näillä tyypeillä tuotiin näytelmään luontevaa huumoria!

Näytelmän naiset! Aino Seppo murhatun puolisona, Alli Rygseckinä, aina vaan niin tyylikkäänä. Varmana ja niin elämään luottavaisena. Leena Uotila esiintyi Amalia Rygseckinä, murhatun naimattomana tätinä. Kovasti topakkana ikänaisena, jonka harteilla tuntuu olevan koko suvun asiat. Vappu Nalbantoglu oli Airi Rykämö, Bruno Rygseckin serkku. Porukkaa oli kuin iltamissa ja miten kaikki olivatkin paikalla? Kullakin oli oma syynsä.
Bruno Rygseckillä oli vielä Aimo-serkku, Aimo Rykämö, jonka roolin innolla veti Antti Peltola. Nuorempaa tyyliä esitti vielä Vuokko Hovatta, joka taas asettui Brunon ystävättären rooliin, ollen Irma Vanne. 

Rykämön konsernijohtaja Erik Vaara oli niin tiukka tyyppi, että luuli hänelle jo käyvän kalpaten (vaikka verisuoni napsahtaisi päästä) ja hänen roolissaan onnistui Pekka Huotari. 
Muitakin oli, siis kerrassaan väkeä piisasi, jotta olisi mahdollisimman monta ehdokasta murhaajaksi! Suurin osa kuitenkin muistaa hyvin, kuka on se murhaaja. Minä sen välillä unohdin, sillä niin uppouduin jokaiseen ja kaikkihan olivat kelpo ehdokkaita.

"Murha - sanoi Palmu hajamielisesti "Murha on kaikista rikoksista lopullisin ja ratkaisevin, sillä sitä ei saa koskaan sovitettua...."

Niin, mutta tämä tarina on käytävä katsomassa ja vakuutan, että kannattaa tulla vähän kauempaakin!

Minä ja minun seurassani olleet muut "kulttuurikissat" kehräävät!


Kuvat: Helsingin kaupunginteatteri ja Henrik Schütt


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oliskos jotain sanottavaa ;)