tiistai 3. heinäkuuta 2018

Äkkilähtö Tallinnaan

Sunnuntainen lähtö Mäntyharjuun ja vain koko päivä aikaa, niin mitäs siihen sitten muuta kuin kesäteatteria ja Äkkilähtö Tallinnaan. Markku Hyvösen komedia nautittavana, jonka Mäntyharjuun on ohjannut Pertti Lahti.


Kapteeni Kari Sisu ohjasi laivaa, sen henkilökuntaa ja matkustajia hyvinkin jouhevasti. Tässä tärkeässä roolissa meitä huvitti Tero Vuorio. Hänen "oikeana kätenään" toimi purseri Tinde, joka oli laivalla vaan töissä. Johanna Tapio selvisi mainiosti napakalla ja viihdyttävällä otteella.

Osaava henkilökunta on laivan ydin ja sitähän oli - kaikki kolme! Kokkina hääräsi Siru, jonka savon murre ei ollut ihan alkukantaista, mutta jos sen ei antanut häiritä, niin kyllähän soppa syntyi. Medeia Inkinen loihti seisovan pöydän antimet milloin mistäkin. Matruusi Ana oli tukityöllistetty, joka oli vähän väliä soittamassa Kelan päivystykseen. Marko Hänninen oli osassaan vekkuli ja hyvin työllistetty.

Matkustajajoukko oli hauska ja hyvä kattaus risteilevästä porukasta. Mainiot hahmot olivat mukana, joista kukin voi tunnistaa ne tutut vakiotyypit.
Hara - metallimies on juuri se joka laivan perisuomalainen tenunenä, jolle tärkeintä on se, ettei kitalaki kuivu ja että tuliaisia on enemmän kuin jaksaa kantaa. Tapio Loimula oli tässä juuri niin onnistunut ja osasi vielä laulaa ja lanneliikekään ei jäänyt huomaamatta.
Hilkka-mummo oli sitten sonustautunut matkaan paitsi huonokuuloisena, niin kahden lapsenlapsen kanssa. Eija Spännäri kuuli kaiken väärin koko esityksen ajan, mutta hoivasi hyvin lapsia. Lapsina tähteilivät Ella Hytönen ja Helena Inkinen, jotka meinasivat varastaa koko show'n!
Raisa on niitä matkustajia, jotka löytyvät joka laivalta myös! Pinja Rimpeläinen kun pääsi lakinaisen roolista, hyppäsi sitten hyvin keski-ikäisen tiukkatyyliseen hameeseen.
Toimittaja Marketta oli lähtenyt laivalle viettämään laatuaikaa tyttärensä kanssa. Minna Hytönen tässä osassa antoi myös laulunäytteen ja kyllä oli vertaansa vailla, kun ihan meinasi herkistää. Eveliina Hänninen oli niin teini kuin sen vain ymmärtää voi.


Illan tähtiparina olivat Anna ja Unski. Kumpikin oman elämänsä koheltajia. Tiina Ripatti oli reipas ja raikas, tilanteen tasalla kaiken aikaa. Markku Huovinen antoi parastaan, kun on aluksi ihan hömelö, mutta osaa muutakin. Yleisö melkein innostui, kuin löytyi ruutia.


Heitä ohjastaa kaiken aikaa Unskin setä-Kalevi, jonka housuissa hyvin hosuu Markku Sohlman, jolle oli siunaantunut ehkä koko näytelmän järkevin rooli.

Kuvassa se kaikista nuorin tähti: Helena Inkinen - Söpöysvaroitus!


Äkkilähtö Tallinnaan on harmiton kesäkomedia, missä sattuu ja tapahtuu. Hienolla porukalla tehty. Tämä on erittäin hyvä ohjelmanumero, kun lähtee Mäntyharjuun, sillä on siellä paljon muutakin! Pappilan alueella oli hulppeat puitteet ja hyvin hoidettu kaikki palvelut! Olkaa hyvät ja kokekaa se.

Kuvat: Sari Heikkilä ja kaksi alimmaista: Kini Laine



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oliskos jotain sanottavaa ;)