torstai 12. heinäkuuta 2018

Kuka korjaa kesämökin?

Jaala on varsinainen kesämökkipitäjä, joten mikäs sen parempi kesäteatterinäytelmä kuin Kuka korjaa kesämökin? Jaalaan sen on ohjannut Irja Ahtovirta. Kesämökillä ollaan säiden armoilla, niin kesäteatterissakin. Olisi sitä jo aiemminkin haluttu tämä nähdä, mutta roiskaisi sen verran vettä, että odoteltiin poutaa ja tulihan se sieltä.


Kesämökkitarinoita piisaa, mutta tässä tarinassa on sitten kyseessä sisarukset, jotka kinaavat ja tappelevat kuin lapset ja ovathan he lapsia, aikuisia Äiskän lapsia. Äiskä (Arja Stolt) on asunut mökillä, mutta aikoo muuttaa kaupunkiin ja mökki jää lapsille, vai jääkö?
Simo on ikuinen pikkupoika, joka rakastaa Aku Ankkoja ja jolla kuitenkin on edes jonkinlainen järjen ääni matkassa. Joonas Vanhatalo juoksee ja makaa ihan simona, kinaa siskojensa kanssa ja saa yleisön mukaan.
Sisko-sisko on se, joka haluaa puuhastella kaiken aikaa. Tiina Klemola tyypittää juuri sitä kaikkien kesämökkien työleirinatsia ihan vimpan päälle.
Kaarina on se hepsankeikka-sisko, jonka roolissa keikistelee Anne Nyström.


Se iki-ihana riesa-sukulainen Sankalan Julius, Julle tai Hankala, ikävällä sukulaisella voi olla monta nimeä. Olli-Pekka Lattu on just niin raivostuttavan ärsyttävä, että jos minulla olisi mökki ja sinne tulisi sellainen vieras, polttaisin varmaan koko mökin! Voi olla, että pikkasen liioittelin, mutta se on tämän näytelmän pelin henki !


Kesämökillä on tietysti naapurikin! Uusi sellainen ja siinä roolissa naapurin Tuirena himmailee Justiina Lampila. Hän tuntuu olevan hiukan määrätietoisen askeleen muita edellä ja hyvä niin. Remppaahan siellä tehdään ja remppamiehinä on mukava kolmen kopla. Homma-Heikkinä pasteeraa Markku Heino ja hänen koomisina "housuissas on"-apureinaan Kaihari (Iida Auno) ja Jalmari (Karoliina Auno-Puranen).


Hupaisaa kesämökki-komiikkaa koko laidallinen! Harmitonta ja helppoa. Kesäillan ratoksi nautittavaa. Menkää katsomaan ja viihtymään.
Pikkuvinkkinä se, että mukaan kannattaa ottaa myrkkyä, jotta saa pidettyä ne pienet pirulaiset, joita mäkäräisiksi kutsutaan, loitolla.

Kuvat:Hilma Stolt

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oliskos jotain sanottavaa ;)