Kaksi mielisairaalassa tavannutta ovat ystävystyneet ja pääsevät muuttamaan ihan yhteiseen kotiin, tuettuun asumiseen. Elling ja Kjell Bjarne. He kaksi omituista ystävää, toistensa tukena opettelevat elämään arkea.
Arto Käki on Elling, poikapoloinen, jonka elämä suistui raiteiltaan, ku äiti kuoli. Näytelmä iskosti mieleen heti, että millaisia äitejä voi olla, kun pitävät sen pojan itsellään. Niin, surullista ja miten hyvin Arto Käki osasi Ellingin osan tulkita. Kuinka hän rehvasteli milloin milläkin eli mielikuvitusta piisasi, mutta puhelimeen ei voinut vastata. Ihan pakosti tuli mieleen ihmiset, jotka eivät halua puhelimeen vastata tai ylipäätään puhua puhelimessa.
Sami Lahtinen on Kjell Bjarne, miten aito ja todellinen. Niin perin juurin uskottava, kaikkia liikkeitä, eleitä ja olemusta myöten. Kaiken aikaa sai hämmästellä, miten loistavaa ja luonteikasta näyttelemistä.
Touko Lehto oli se sosiaalityöntekijä Frank, josta oppi heti pitämään ja toivomaan, että hän saapuisi paikalle. Hän panikin palikat kohilleen ja jotain niin perin reilua ja inhimmillistä hänessä oli, että herätti oitis luottamusta.
Anu Ruuhimäki pääsi näyttämään kykynsä niin mielisairaanhoitaja Gunn'n roolissa, kuin tarjoilijana ja runoilijana. Olisi tehnyt mieli kesken kaiken taputtaa hänelle, sillä kyllä niin ilahdutti se sellainen roolista toiseen hyppääminen ja millä varmuudella. Siis todella tykkäsin.
Henna Hovi on se naapuri, joka paneekin lopulta rattaat pyörimään. Raskaana oleva Reidun...
Vaikka heti kättelyssä sitä on teilata koko Reidunin, niin kappas kun hänestä kuoriutuu ihan jotain muuta.
Elling on nähtävä ja kun sen näkee Luolanäyttämöllä, se tulee lähelle ja koskettaa.
Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oliskos jotain sanottavaa ;)