lauantai 9. maaliskuuta 2019

Naistenpäivän runokahvila - Emma-Sofia Hautala

Kouvolan teatterin klubilla, sillä aikaa kun muut isolla näyttämöllä jännäsivät Mustapukuista naista, meitä oli joukko onnellisia, jotka saimme nauttia Emma-Sofia Hautalan runokahvila-illasta! (Sinänsä hauskaa, että oli kahvila, vaikka paikalla sai vahvempaakin)

Naistenpäivä ja illan runot esitti ihana nuori, lahjakas nainen, joka on loistava näyttelijä, jonka lauluääni uppoaa sydämeen ja joka osaa myös itse runoilla ja mikä suloista, on kasvamassa äidiksi. Me kaikki, koko yleisö, pääsimme mukaan siihen kasvamiseen, mitä se on. Saimme hienon muistutuksen siitä, että jokainen meistä on joskus syntynyt, ollut ihan pieni ja avuton, riippuvainen muista.


Emma-Sofia lausui runoja, kertoili siinä välissä kaikkea mieleen painuvaa. Pani meidät ajattelemaan, miettimään kasvuvaiheita. Lausui runoja Solveig von Schoultz'lta, Edith Södergranilta, Eeva-Liisa Mannerilta, Aale Tynniltä, Kristiina Wallin'lta, Heli Slungalta ja keneltä vielä, niin Emma-Sofialta itseltään - ihan mahtavaa.


Olin haltioitunut siitä, että se nuoruus ja raikkaus, se runouden rakkaus, kunnioitus elämää kohtaan, sen uuden elämän luominen, oli niin vaikuttavaa. Kuinka hän kertoi siitä, miten oli löytänyt minkäkin runon/runoilijan ja antoi silti yleisölle sen etumatkan, että joku meistä oli ehkä löytänyt sen jo aiemmin. Tuntui hyvältä, että joku vanha runo tai runoilija on innoittanut jälleen uuden ihmisen ja elää edelleen.


Runojen lisäksi saimme kuulla musiikkia, mikä upposi niin sydämeen, että  biisi Ei vaadi paljon vaan kaiken meni minussa niin syvälle, että olin hyräillyt sitä jopa unissani!!! Se soi mielessä kaiken aikaa, sillä 1970-luvulla kuulin sen Maaritin esittämänä ja nyt myöhemmin se on saanut ihan uuden merkityksen. Emma-Sofian tulkinta oli niin kaunis, niin herkkä, että joutui turvautumaan nenäliinaan. Muut biisit A Natural Woman ja Vain öisin olivat myös kertakaikkisen hyviä.
Säestäjänä toimi ihastuttava Iikka Kahri.

Koko ilta oli upea ja olen ihan satavarma, että kaikki paikalla olleet ovat samaa mieltä!

Kiitos Emma-Sofia, että annoit meille niin paljon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oliskos jotain sanottavaa ;)