Koska on KESÄ, niin sitä kuuluu käydä kesäteatterissa. Onneksi se minun kohdallani on melko helppoa, koska mieli vaan palaa ja vetää kesä toisensa jälkeen kaikkiin mahollisiin näytöksiin. Tänään oli vuorossa Iitin kesäteatteri, joka tänä kesänä valloittaa yleisönsä lasten(koko perheen) näytelmällä Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset, jonka on ohjannut parivaljakko Katri ja Jan Nyqvist. Olen lapsenmielinen, joten näytelmä kiinnosti ja mukaani sain koko perheestäni vain yhden lapsen, mutta sekin oli oikein hyvä.
Yhtään kirjaa aiheesta en ole lukenut, mutta elokuva on nähty, niin ja Turun kesäteatterissa muutama vuosi sitten näimme Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö. Silloin Alibullenin neiteinä seikkailivat Pirkko Mannola ja Ilmari Saarelainen ja ihan hivenen jännitti, millaiset neidit nyt olivat vastassa...
Heinähatun ja Vilttitossun rooleissa olivat ihanaa, nuoria, ihanaa! selvisivät vieläpä ihan upeasti, siis niin luontevasti, että on ihan pakko ihailla sitä, miten kykenivätkin heittäytymään sillai, vaikka yleisöä oli niin paljon kuin katsomoon tiukaten mahtui.
Kuva: Iitin harrastajateatteri ja Liisa Alatalo
Isä ja äiti Kattilakoski...huh, äiti oli kiva ja kamalan ihana kälättäjä, vastakohta miehelleen, joka oli kuin ei olisi ollutkaan. Niin tyypillinen mies, joka ei juurikaan saa suunvuoroa :)
Poliisit olivat just niin pöhköjä koheltajia, kuin kuuluikin. Kakkua ja pullaa meni...
Alipullenin neideillä oli parhaat äänet ja olivat oikein neitejä!
Linnut...jotka olivat jotenkin tarinan ulkopuolella, olivat kuitenkin todella hyviä. Lihavalla linnulla oli reipas ulosanti ja Laiha lintu lauloi kuin satakieli. Mikäs oli laulellessa, kun oli Iiro Rantalan musiikki.
Pidin näytelmästä, me molemmat pidimme. Huomasin, että koko yleisö piti, sillä kovasti lapsivoittoinen katsojajoukko ei herpaantunut kertaakaan. Toivotan kaikki tervemenneeks Iittiin ihastumaan tämän kesän teatteriantiin!
Tähän blogiin kerron kaikki teatteri- ja leffaelämykset. Ehkä jotain musiikin saraltakin.
sunnuntai 26. kesäkuuta 2011
torstai 16. kesäkuuta 2011
Kaaso paniikissa
Elimäen kesäteatterissa korkkasin kesäteatterikauden. KS:n napakoissa oli joku napakka komentoinut, miten on hyvä esitys, mutta vähän katsojia. Se oli hyvä tärppi, koska nyt oli katsojia!
Kaaso paniikissa on kantaesitys ja käsikirjoituksen on tehnyt Marianne Peräkylä. Kun tsekkaa käsiohjelmaa tarkemmin, selviää että käsikirjoittaja itse esittää aivan loistavan pääosan.
Kaason ja bestamanin hommiin kuuluu hoitaa käytännön asioita ja kun kaikki ei vaan mene putkeen, niin olisi ihme, jos joku onnistuisi. Kaaso paniikissa on hauska kesäteatterinäytelmä ja olin kuulevinani takana olevasta yleisöstä, että se piti näkemästään, joten parhain taidoin suosittelen sitä kaikille!
Kaaso paniikissa on kantaesitys ja käsikirjoituksen on tehnyt Marianne Peräkylä. Kun tsekkaa käsiohjelmaa tarkemmin, selviää että käsikirjoittaja itse esittää aivan loistavan pääosan.
Kaason ja bestamanin hommiin kuuluu hoitaa käytännön asioita ja kun kaikki ei vaan mene putkeen, niin olisi ihme, jos joku onnistuisi. Kaaso paniikissa on hauska kesäteatterinäytelmä ja olin kuulevinani takana olevasta yleisöstä, että se piti näkemästään, joten parhain taidoin suosittelen sitä kaikille!
lauantai 4. kesäkuuta 2011
Kotiteollisuutta
Kesäloma alkoi. Olin ihan pihalla, kun en oikein tiennyt, mitä sen kanssa tehdä. Aloitin ihan rauhallisesti, kävelin kaupungilla ja söin ekan irtojäätelötötterön. Matkalla kotiin sain keikkavinkin ja siinä ihan vaan liikennevaloissa päätin, tänä iltana Kotiteollisuus!
Käväisin omalle kotiteollisuusryhmälleni pitämässä tiedotustilaisuuden ja sonustauduin iltaa varten. Minun kohdalla se ei kummoista ole ja siitä selviää melko nopeasti, joten aikaa jäi sohvalla virittäytymiseen. Lähdin silti ajoissa liikkeelle, ettei tartte viimeisten joukossa olla. Niin, ja jos ei kukaan vielä tajunut, niin lähdin yksin. Se vaan on jotenkin vapauttavaa ja paljon jännempää. Saa keskittyä musiikkiin eikä seurusteluun... Sitä paitsi, jos keikkapaikkana oli se lähinnä kotia oleva, House of Rock, ei voi välttyä tutuilta, joita keikan tiimellyksessä tapasin.
Olenko ennen ollut Kotiteollisuuden keikalla? En! Siksi olikin jo korkea aika ottaa selvää Satu Peikoista. No hyvä, kerran olin lasten kanssa etnisessä ravintolassa pizzalla, niin siellä näki sairaan suurelta televisioruudulta Kotiteollisuuden keikan ties mistä, mutta menihän se siinä. Itse asiassa oikein hyvin, kun en syömisestä muista mitään, mutta Hynysen kokovartaloliikehdinnän...
Lähdin House of Rockiin vähän kuin soitellen sotaan. Pääsin oikein hyvälle paikalle, kun sain kiivetä sellaiselle selkänojan tapaiselle istumaan. No just! Ikinä ennen ei olisi moinen tullut mieleenkään, mutta koska siellä ei kukaan kai oikein muutenkaan ollut niin kuin normisti tai sitten se olikin ihan normia. Mene ja tiedä, mutta aivan vitun hyvä fiilis kun kaikki tuntuivat olevan niin liekeissä. Hynynenkin, koska paita lähti, se varmaan sytty palamaan... Ei ollenkaan paha ja meinasin juuri kiljaista, että housut jäi, kunnes muistin olevani keski-ikäinen äiti-ihminen ja nielin huutoni...hups!
Draivi oli huikea ja onnittelin itseäni, etten missannut tätä kokemusta. Huolimatta siitä, etten saanut mahtisanoista juurikaan selvää, niin syke oli kyllä oikea. Aloin päästä rytmistä kiinni. Sitä paitsi on aina ilahduttavaa kun ihmisillä on hauskaa ja House of Rockissa tuntui kaikilla olevan fiilikset Helvetistä itään...
Käväisin omalle kotiteollisuusryhmälleni pitämässä tiedotustilaisuuden ja sonustauduin iltaa varten. Minun kohdalla se ei kummoista ole ja siitä selviää melko nopeasti, joten aikaa jäi sohvalla virittäytymiseen. Lähdin silti ajoissa liikkeelle, ettei tartte viimeisten joukossa olla. Niin, ja jos ei kukaan vielä tajunut, niin lähdin yksin. Se vaan on jotenkin vapauttavaa ja paljon jännempää. Saa keskittyä musiikkiin eikä seurusteluun... Sitä paitsi, jos keikkapaikkana oli se lähinnä kotia oleva, House of Rock, ei voi välttyä tutuilta, joita keikan tiimellyksessä tapasin.
Olenko ennen ollut Kotiteollisuuden keikalla? En! Siksi olikin jo korkea aika ottaa selvää Satu Peikoista. No hyvä, kerran olin lasten kanssa etnisessä ravintolassa pizzalla, niin siellä näki sairaan suurelta televisioruudulta Kotiteollisuuden keikan ties mistä, mutta menihän se siinä. Itse asiassa oikein hyvin, kun en syömisestä muista mitään, mutta Hynysen kokovartaloliikehdinnän...
Lähdin House of Rockiin vähän kuin soitellen sotaan. Pääsin oikein hyvälle paikalle, kun sain kiivetä sellaiselle selkänojan tapaiselle istumaan. No just! Ikinä ennen ei olisi moinen tullut mieleenkään, mutta koska siellä ei kukaan kai oikein muutenkaan ollut niin kuin normisti tai sitten se olikin ihan normia. Mene ja tiedä, mutta aivan vitun hyvä fiilis kun kaikki tuntuivat olevan niin liekeissä. Hynynenkin, koska paita lähti, se varmaan sytty palamaan... Ei ollenkaan paha ja meinasin juuri kiljaista, että housut jäi, kunnes muistin olevani keski-ikäinen äiti-ihminen ja nielin huutoni...hups!
Draivi oli huikea ja onnittelin itseäni, etten missannut tätä kokemusta. Huolimatta siitä, etten saanut mahtisanoista juurikaan selvää, niin syke oli kyllä oikea. Aloin päästä rytmistä kiinni. Sitä paitsi on aina ilahduttavaa kun ihmisillä on hauskaa ja House of Rockissa tuntui kaikilla olevan fiilikset Helvetistä itään...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)