Vares - Uhkapelimerkki

K-12. Hyvä, sillä just sain herra 12v:n seurakseni, Studio123, saliin 3. Varoitin häntä sitten, ettei katso pahimpia kohtia... Turha varoitus, sillä ei ollut niitä, pahoja kohtia? Vares(Antti Reini) ei saanut kertaakaan turpaan, mitä nyt oli aseen tähtäimessä, mutta siinäkin Jussi Vares hymyili. Miksi sitten oli K-12, niin kyllähän Vares naisen taas sai... Sole Sulavesi(Minna Haapkylä) on nainen, mihin Vares ui kuin sulaan veteen.

Tämä elokuva alkaa siis siitä, että Jussi Vares rakastuu. Oikein pelästyin, että ei kai koko elokuva ole yhtä hunajaa, mutta onneksi ei, sillä pian rakkauden kohde roikkuu hirressä. Ei ihan kiva loppu suhteelle, mutta Vares saa siitä hieman pähkinää purtavaksi, kun surun murtamana alkaa selvittää tyttöystävänsä kuolemaa. Siihen hän saa toimeksiannon Sole Sulaveden veljeltä, Timo Petterssonilta. Tutkittavaa tulee lisää, sillä Pettersonin vaimokin aiheuttaa ongelmia. Samaan soppaan toimittaja Ruuhio(Mikko Leppilampi) nakkaa omituiset saamansa kirjeet. Todella sotkuinen vyyhti ja miten se selviää...

Kaiken kaikkiaan minusta tämä Vares oli minusta hivenen sekava ja pliisu. Kaksi kertaa katsoin kelloa ja popparit olin syönyt jo ennen puolta väliä. Antti Reini Vareksena oli kyllä nam, moni muukin, mutta miksi Tuula Amperla(Tyttö kampaa märkää tukkaa) oli valittu näyttelemään Maria Rodriques'ta. Hänen replat oli niin suoraan replavihosta...

Vareksen bootseja ei saisi vaihtaa. Hän veti jalkaansa rakastelun jälkeen tylppäkärkiset, mutta kun hän käveli kadulla, hänellä oli teräväkärkiset, ai-jai...

Kohta 18

Kohta 18 -elokuva oli ihan pakko nähdä, vaikka siitä ajasta kun oli itse kohta 18 on ikuisuus... *huoh*. Ehkä juuri sen takia, minusta on aina kiva kurkistaa nuorten elämään. Ilman sitä otsarutussa-asennetta, kuinka kamalia ne nykyajan nuoret ovat. Ehei, nuoret ovat nuoria ja jokainen aikuinenkin on sen ajan elänyt, toivottavasti :)
Otin mukaan Kuusaalle jo 18, ja pari sellaista, jotka ei ihan vielä 18. Onneksi otin... Olisi ollut aika köpsää yksin töröttää siellä nuorten joukossa. Yritin olla huomaamaton.

Kohta 18 on minusta erittäin hyvä elokuva. Se kertoo viiden nuoren pojan, jotka kaikki ovat kohta 18, elämästä. Kaikki viisi ovat kavereita ja jokaisesta kerrotaan se oma elämä. Poikien kaveruus oli minusta upeaa, niin kuin nyt pojilla yleensä, että kykenevät olemaan kimpassa kavereita. Millaista poikien elämä oli kaveruuden ulkopuolella, oli aika koskettavaa.

 Elokuva on hauska, mutta silti joka raossa tulee asioita, perheitten ongelmia. Kaikki viisi poikaa olivat minulle näyttelijöinä uusia, mutta kerrassaan loistavia. Jokainen oli niin uskottava. Kiva pikku tähti oli yhden pojan, Andren pikkuveli Max.

Häpesin oman ikäpolveni aikuisia, että miten meillä voi olla vanhemmuus hukassa ? Elokuvassa tuli hyvin julki se, miten usein lapset ovat "viisaampia". Tämä elokuva todisti sen ja se oli oikein hyvä! Elokuvan nuoret olivat minusta melko terveellä pohjalla.

Vaikka tämä on nuorten elokuva, niin hopi-hopi, kaikki aikuiset, nyt katsomaan tämä elokuva, sillä kyllä siinä riittää sanomaa aikuisillekin!

Päällystakki

Mietin tarkoin, millaisen päällystakin laitan päälleni, kun lähden Kouvolan teatteriin. Kun se oli valittu, niin suunta teatterille. Siellä ripustin päällystakin narikkaan ja siirryin nauttimaan lasillisen sherryä. Virittäydyin tunnelmaan nähdäkseni Päällystakin.

Pikkasen jännitti mennä kattoo, et millanen vermee siellä oli näytillä. Vaan, miten olikin huikee, reipasotteinen, hauska ja puhutteleva.
Kotkan ja Kouvolan teatterien yhteinen Päällystakki toimi hyvin.
Näytelmän kesto oli 2h40min väliaikoineen. Kun se alkoi, vauhti oli melkoinen ja kohtaus kohtauksen perään, sitä mietti, että tämän on ohi puolessa tunnissa. No ei, kun menoa piisasi ihan koko ajan.

Akaki Akakijevits oli kyllä tavan reppana ja häntä tulkitsi Jarmo Tulonen(Kotka). Kaikilla muilla näyttelijöillä olikin sitten mittava lista lukuisia eri rooleja. Minusta on aina erityisen hauskaa, kun on näyttelijällä on useita rooleja. Sitä pääsee yhdessä näytelmässä näkemään, mihin kaikkeen sitä venyykään. Kaikki olivat niin mahtavia, mutta oli silti ihanaa nähdä taas Elina Ylisuvanto(Kouvola) näyttämöllä.
Rooleista Storbjörn(fuusiojohtaja) on minusta jotenkin mieleenpainuvin ja Anne Niilola(Kotka) veti sen todella hyvin.

Akaki Akakijevitsin takki oli vanha, risa rytky, loimi, mikä nousee pääosaan. Takki kuvastaa kantajaansa? Kun Akaki saa vihdoinkin ja suurella vaivalla uuden takin, kaikki muuttuu. Hänestä tulee heti karismaattinen ja hänet huomataan. Kun takki viedään, kaikki loppuu.

Päällystakki on hauska ja surullinen yhtä aikaa. Minusta niin kovin puhutteleva näytelmä!