Taas oli se aika vuodesta, kun oli ihan mahtava tapahtuma, Loviisassa päästiin näkemään wanhoja taloja!!! Toinen toistaan upeimpia kohteita ja lukemattomia kirpputoreja ja iloisia ihmisiä. Säiden haltijakin oli suosiollinen. Kierettiin niin useita kohteita, mutta kaikkia ei millään ehtinyt.
Kirpputoritarjonta oli monipuolinen ja runsas!
Loviisan wanhan kaupungin kadut niin ihania, hiekkapintaisia, kuin tuulahdus menneestä ajasta.
Monesta paikasta jäi mieleen hienoja yksityiskohtia. Kivoja ikkunoita ja oivalluksia tai sitten ihan vaan muuten iloa silmälle.
Vackerbackan pihalla oli melkonen "leikkimökki". Kahdessa kerroksessa. Heti tuli mieleen, että tollainen olisi kiva ihan kelle tahansa. Voisin kuvitella paikaksi, missä voisi lukea tai kirjoittaa tai sitten ihan vaan mököttää. Kiva paikka, missä voi tarkkailla kaikkea tai olla tekemättä yhtään mitään, vetää verhot kiinni ja olla möllöttää.
Sisällä Vackerbackassa oli sisälläkin kaunista! Mikä fiilis, kun kissakin otti niin iisisti.
Smirnoffin pihalla on aina pakko käydä moikkaamassa wanhaa kilpikonnaa, joka viettää kesät Loviisassa ja talvehtii Tukholmassa.
Uusi hauska kohde oli Villa Limppu! Upeita huoneita ja melkoisen mukavia sisustusideoita. Ruorioven takana oli vessa. Merimiesaihetta oli käytetty niin hyvin, että ei puuttunut kuin se, että olisi alkanut keinua.
Pitkänpöydäntalo on aina vaan häekellyttävä paikka. Pihamaan kanojen munat siellä keittiössä, että ei kun munakasta värkkäämään.
Villa Lilla Gulassa oli ovesta tehty pöytä ja paljon muuta mukavaa.
Villa Aaltonen kuuluu lempikohteisiini. Pakko päästä joka kerta istumaan kuistille hetkeksi ja kuuntelemaan sitä musiikkia! Toki koko talo ja sen mieletön puutarha panee haukkomaan henkeä.
Vanha kauppa on ja sellainen kohde, mitä ei voi ohittaa. Miten on nättiä, niin että tulee oikein sellainen levollinen olo, kun siellä askeltaa. Siis juuri siellä pihamaalla, puutarhassa, missä näkemistä riittää.
Kuninkaanlampi on myös paikka, missä täytyy vierailla joka vuosi. Melkein haluaisi muuttaa sinne, kun on niin seesteistä, niin sisällä kuin ulkonakin.
Syysleimuja oli ja tuoksu oli huumaavaa.
Kappeli on se paikka, misssä tulee hyvä mieli. Siitä, että nyt se niin kukoistaa, kun välillä se oli niin kovin huonossa kunnossa. Sitä ihan alkaa miettiä, että kaikki ne, jotka siellä ammoisina aikoina ovat viihtyneet, kääntävät nyt tyytyväisinä kylkeä haudoissaan.
Kiitos Loviisa! Jäädään odottamaan ensi vuoden tapahtumaa!!!
Kuvat: Elina Winne
Tähän blogiin kerron kaikki teatteri- ja leffaelämykset. Ehkä jotain musiikin saraltakin.
maanantai 29. elokuuta 2016
lauantai 20. elokuuta 2016
Eräänä yönä
Eräänä yönä me menimme erääseen paikkaan, missä oli eräitä ihmisiä. Pimeässä, kaiken keskellä oli valoa ja siellä jotenkin niin lämmintä. Paikka oli teollisuusalueella, missä yleensä on niin kovin ankeaa, rosoista ja epäsiistiä. Niin nytkin, mutta toisella lailla, tuntui hyvältä.
Eräänä yönä on Juha Salmisen käsikirjoittama ja ohjaama esitys, Jokiteatterin näytelmä, musiikilla höystetty spektaakkeli, mikä ei voi jättää ketään "ihankiva-tunnelmaan". Teksti on niin osuvaa ja se pistää miettimään, välillä haukkomaan ilmaa, että ei hemmetti, niin se on tai niin sen täytyy olla.
Musiikki on Edu Kettusen ja siitä vastaa Ratapihaorkesteri! Wau, hitto mikä pumppu! Ville Viinikainen kahden naisen, (Anna Kuurne ja Juulia Rihu) kanssa laittaa tuulemaan. Se vaan niin toimii. Anna Kuurneen melodica jäi mieleen, Juulia Rihun saksofoni soi yössä niin, että sitä ei voi kuvata, se täytyy kuulla. Ville Viinikaisen laulutulkinnat olivat ihan mielettömiä!!!
Vaikka - kaikki näyttelijät osallistuivat, aivan mahtavaa!
Tapahtumat sijoittuvat Timpan autokorjaamoon, mikä sijaitsee kaikesta sivussa. Missä sitten korjataan muutakin kuin autoja. Se on juuri sellainen korjaamo, minne itsekkin haluaisi joskus "eksyä", juomaan inkiväärijuomaa ja pelaamaan ristinollaa. Siellä istuu Kenraali (Aulis Forssell), vaimoaan kaipaava leski. Liikuttava vanha mies, joka kaikessa höperyydessään koskettaa.
Korjaamolle tulee erilaisia ihmisiä ja niin vaan he ovat heti kaikki jotenkin yhtä, aivan kuin samaa perhettä. Jokaisella on omat kuvionsa, ne omat murheensa, mutta ne jaetaan ja ollaan tukena. Itse asiassa sitä alkoi toivoa, että ihan oikeesti olisi olemassa Timpan korjaamo, mihin voisi viedä autonsa korjattavaksi ja saada siinä sivussa itsekkin jotain niin tärkeää apua.
Jenkki Nieminen veti Taunon roolin niin kuin olisi ennenkin heilunut näyttämöllä. No on, mutta nyt sillä erotuksella, että taisi olla basson varressa vain kerran. Huima rooli ja miten luonteva esitys. Nostan hattua, ei kun lipun salkoon.
Elina Perälä ensin vihaisen ja sitten niin kovin sympaattisen Vilman osassa oli liikuttavan uskottava. Tyttörukka, oikein alkoi toivoa, että hänen elämäänsä tulisi jotain kivaa.
Minna Sipinen kun paukahti paikalle, niin johan oli melkonen paukaus, kun Tanen auto huusi polttimoita ja Tane oli niin kovin, kovin tulisieluinen, kertakaikkiaan aivan mahtava!
Elli Harju tupsahti paikalle Josefinena, nuorena tyttönä, joka osoitti sormellaan isäänsä, itse Timppaa.
Itse Timppa (Aarni Ruuhimäki) oli nöyränä se kaiken kunkku, korjaamon pyörittäjä, jolla oli sydäntä kaikelle muullekin kuin autojen murheille. Hän se vaimonsa Ritvan (Anu Ruuhimäki) kanssa tanssi korjaamon sisuksiin niin herkästi, että sitä väkisinkin toivoi, että kaikki heilläkin sujuisi hyvin.
Lisää herkkyyttä toi Jyri Turunen, korjaamon Repe, joka toivoi elämältä jotain muutakin, kuin sitä kaiken kattavaa arkea. Hän se halusi Marinsa (Juulia Rihu) kanssa jättää kaiken ja lähteä jonnekin. Hieno duetto!
Rautalonkka oli se vanha viisas mies, jonka housuissa oli Tommi Vääränen. Kuolemansairas mies, jolla oli viisaus hallussaan. "Ihmisen käsi on hieno. Niin kauan kuin veri kiertää, se on lämmin ja kylmyys pysyy poissa."
Tässä näytelmässä oli niin paljon ihmisen elämään ja kuolemaan liittyviä juttuja, että se ei vaan voi olla koskettamatta, ketään. Olin niin otettu, että voisin olla sanaton, mutta yritin kuitenkin jotain sanoa.
Kaiken tämän yön mystisen tarinan valotti ja äänistä vastasi Jyrki Kleimola. Kaikki vaan niin toimi, kuten ratapihalla pitääkin toimia!
Viltti mukaan ja vinha fiilis ja nauttimaan tästä, hiukan erilaisesta, mutta niin kovin koskettavasta spektaakkelista!!!
Kuvat: Matti Suuronen
Eräänä yönä on Juha Salmisen käsikirjoittama ja ohjaama esitys, Jokiteatterin näytelmä, musiikilla höystetty spektaakkeli, mikä ei voi jättää ketään "ihankiva-tunnelmaan". Teksti on niin osuvaa ja se pistää miettimään, välillä haukkomaan ilmaa, että ei hemmetti, niin se on tai niin sen täytyy olla.
Musiikki on Edu Kettusen ja siitä vastaa Ratapihaorkesteri! Wau, hitto mikä pumppu! Ville Viinikainen kahden naisen, (Anna Kuurne ja Juulia Rihu) kanssa laittaa tuulemaan. Se vaan niin toimii. Anna Kuurneen melodica jäi mieleen, Juulia Rihun saksofoni soi yössä niin, että sitä ei voi kuvata, se täytyy kuulla. Ville Viinikaisen laulutulkinnat olivat ihan mielettömiä!!!
Vaikka - kaikki näyttelijät osallistuivat, aivan mahtavaa!
Tapahtumat sijoittuvat Timpan autokorjaamoon, mikä sijaitsee kaikesta sivussa. Missä sitten korjataan muutakin kuin autoja. Se on juuri sellainen korjaamo, minne itsekkin haluaisi joskus "eksyä", juomaan inkiväärijuomaa ja pelaamaan ristinollaa. Siellä istuu Kenraali (Aulis Forssell), vaimoaan kaipaava leski. Liikuttava vanha mies, joka kaikessa höperyydessään koskettaa.
Korjaamolle tulee erilaisia ihmisiä ja niin vaan he ovat heti kaikki jotenkin yhtä, aivan kuin samaa perhettä. Jokaisella on omat kuvionsa, ne omat murheensa, mutta ne jaetaan ja ollaan tukena. Itse asiassa sitä alkoi toivoa, että ihan oikeesti olisi olemassa Timpan korjaamo, mihin voisi viedä autonsa korjattavaksi ja saada siinä sivussa itsekkin jotain niin tärkeää apua.
Jenkki Nieminen veti Taunon roolin niin kuin olisi ennenkin heilunut näyttämöllä. No on, mutta nyt sillä erotuksella, että taisi olla basson varressa vain kerran. Huima rooli ja miten luonteva esitys. Nostan hattua, ei kun lipun salkoon.
Elina Perälä ensin vihaisen ja sitten niin kovin sympaattisen Vilman osassa oli liikuttavan uskottava. Tyttörukka, oikein alkoi toivoa, että hänen elämäänsä tulisi jotain kivaa.
Minna Sipinen kun paukahti paikalle, niin johan oli melkonen paukaus, kun Tanen auto huusi polttimoita ja Tane oli niin kovin, kovin tulisieluinen, kertakaikkiaan aivan mahtava!
Elli Harju tupsahti paikalle Josefinena, nuorena tyttönä, joka osoitti sormellaan isäänsä, itse Timppaa.
Itse Timppa (Aarni Ruuhimäki) oli nöyränä se kaiken kunkku, korjaamon pyörittäjä, jolla oli sydäntä kaikelle muullekin kuin autojen murheille. Hän se vaimonsa Ritvan (Anu Ruuhimäki) kanssa tanssi korjaamon sisuksiin niin herkästi, että sitä väkisinkin toivoi, että kaikki heilläkin sujuisi hyvin.
Lisää herkkyyttä toi Jyri Turunen, korjaamon Repe, joka toivoi elämältä jotain muutakin, kuin sitä kaiken kattavaa arkea. Hän se halusi Marinsa (Juulia Rihu) kanssa jättää kaiken ja lähteä jonnekin. Hieno duetto!
Rautalonkka oli se vanha viisas mies, jonka housuissa oli Tommi Vääränen. Kuolemansairas mies, jolla oli viisaus hallussaan. "Ihmisen käsi on hieno. Niin kauan kuin veri kiertää, se on lämmin ja kylmyys pysyy poissa."
Tässä näytelmässä oli niin paljon ihmisen elämään ja kuolemaan liittyviä juttuja, että se ei vaan voi olla koskettamatta, ketään. Olin niin otettu, että voisin olla sanaton, mutta yritin kuitenkin jotain sanoa.
Kaiken tämän yön mystisen tarinan valotti ja äänistä vastasi Jyrki Kleimola. Kaikki vaan niin toimi, kuten ratapihalla pitääkin toimia!
Viltti mukaan ja vinha fiilis ja nauttimaan tästä, hiukan erilaisesta, mutta niin kovin koskettavasta spektaakkelista!!!
Kuvat: Matti Suuronen
tiistai 16. elokuuta 2016
Piia Kleimola ohjasi kansanooppera Kustaan Sodan
Piia Kleimola on pitkän linjan teatterilainen ja nyt hän näytti taitonsa kansanoopperassa. Loistava suoritus! Mitä kertoo Piia:
1. Olet jo toistamiseen ohjannut kansanooppera Kustaan sodan. Millä lailla se erosi edellisen kesän ohjauksesta?
Perussapluuna on sama - eniten näkyvä lisäys on kuorojen koreografiat, jotka suunnitteli ja toteutti tanssinopettaja Anu Itkonen. Samoin lasten ja nuorten mukanaolo on lisäys viimevuoteen. Mielestäni esitys on nyt toisena kesänä elävämpi, energisempi ja toki yhden kesän kokemuksen vuoksi myös varmempi. Hyvä niin!
2. Miten porukka saatiin mukaan?
Kuorot ovat Jounin ohjaamia kuoroja. Ihailen sitoutumista ja sitkeyttä - jota jo pelkästään elinkaareltaan näin pitkässä produktiossa tarvitaankin. Soittajat ja Kasareikka ovat Jounin verkostoista. Näyttelijät ovat osin minun verkostoistani ja osin porukalla mietittyjä ja mukaan pyydettyjä. Vain pieni osa työryhmästä muuttui siten viime kesän - niin ja hevonen on eri kuin viime kesänä. Hieno työryhmä kaiken kaikkinensa!
3. Väkeä on paljon! Kuinka niin suurta joukkoa ohjataan?
Iso väkimäärä ei tuntunut niinkään pelottavalta tai haastavalta kuin se, miten ohjataan kansanoopperaa. Tätä en ole ennen tehnyt, ja homma on ollut todella opettavainen, koska tässä on ollut uusia ja erilaisia asioita ratkaistavana, mm. miten eri äänialojen laulajat asemoidaan jotta laulajat kuulevat toisensa, miten tulot ja menot on niin että ehditään laulujen alkuun yms. Iso joukko estää myös sen, ettei asioita ihan loputtomasti päästä tai ehditä kokeilemaan - tämä tarkoitti sitä että tein aikapitkälle suunnitelmia kotona.
4. Tänä kesänä oli lapsia mukana. Mistä idea siihen?
Asiasta taidettiin puhua Jounin kanssa jo viime kesänä. Lapset keventävät kokonaisuutta mukavalla tavalla; tuovat iloa ja riemua! Etenkin loppulaulusta lasten leikin kera pidän erityisesti! Ja toki halusin symbolisoida sellaista väitettä, että sodasta ja kovista kokemuksista huolimatta elämä jatkuu.
Kuva: Hanne Vainikka
5. Mikä on sinun seuraava askeleesi?
Teatteritauko! :)
1. Olet jo toistamiseen ohjannut kansanooppera Kustaan sodan. Millä lailla se erosi edellisen kesän ohjauksesta?
Perussapluuna on sama - eniten näkyvä lisäys on kuorojen koreografiat, jotka suunnitteli ja toteutti tanssinopettaja Anu Itkonen. Samoin lasten ja nuorten mukanaolo on lisäys viimevuoteen. Mielestäni esitys on nyt toisena kesänä elävämpi, energisempi ja toki yhden kesän kokemuksen vuoksi myös varmempi. Hyvä niin!
2. Miten porukka saatiin mukaan?
Kuorot ovat Jounin ohjaamia kuoroja. Ihailen sitoutumista ja sitkeyttä - jota jo pelkästään elinkaareltaan näin pitkässä produktiossa tarvitaankin. Soittajat ja Kasareikka ovat Jounin verkostoista. Näyttelijät ovat osin minun verkostoistani ja osin porukalla mietittyjä ja mukaan pyydettyjä. Vain pieni osa työryhmästä muuttui siten viime kesän - niin ja hevonen on eri kuin viime kesänä. Hieno työryhmä kaiken kaikkinensa!
3. Väkeä on paljon! Kuinka niin suurta joukkoa ohjataan?
Iso väkimäärä ei tuntunut niinkään pelottavalta tai haastavalta kuin se, miten ohjataan kansanoopperaa. Tätä en ole ennen tehnyt, ja homma on ollut todella opettavainen, koska tässä on ollut uusia ja erilaisia asioita ratkaistavana, mm. miten eri äänialojen laulajat asemoidaan jotta laulajat kuulevat toisensa, miten tulot ja menot on niin että ehditään laulujen alkuun yms. Iso joukko estää myös sen, ettei asioita ihan loputtomasti päästä tai ehditä kokeilemaan - tämä tarkoitti sitä että tein aikapitkälle suunnitelmia kotona.
4. Tänä kesänä oli lapsia mukana. Mistä idea siihen?
Asiasta taidettiin puhua Jounin kanssa jo viime kesänä. Lapset keventävät kokonaisuutta mukavalla tavalla; tuovat iloa ja riemua! Etenkin loppulaulusta lasten leikin kera pidän erityisesti! Ja toki halusin symbolisoida sellaista väitettä, että sodasta ja kovista kokemuksista huolimatta elämä jatkuu.
Kuva: Hanne Vainikka
5. Mikä on sinun seuraava askeleesi?
Teatteritauko! :)
maanantai 15. elokuuta 2016
Kustaan sota 1788-1790 - toinen versio
Jos viime kesänä olikin leppeä elokuun ilta, niin nyt ei ollut. Oli viileää ja satoi, kosteusprosentti oli runsas. Vaan ei se haitannut, koska olimme varautuneet yönäytökseen asianomaisin varustein. Vaatetta oli, samoin vilttiä ja sadetakkia. Vain viltit jäivät käyttämättä ja sadetakkiakaan ei olisi enää esityksen alettua tarvinnut, sillä taivas sulki hanansa juuri "kreivin aikaan". Sota saattoi alkaa...
Itse asiassa melkein sama sota, mikä oopperoitiin jo viime kesänä ja mikä sodittiin paljon aikaisemmin. Vaan olipa vaan niin hieno suoritus, että se oli nähtävä uudestaan. Jouni Sjöblomin libretto toimii kuin junan vessa. Taas olin ihan täpinöissäni siitä, miten biisit rimmas ja svengas. Koko porukka, siis jos toistasataa ihmistä saadaan toimimaan niin kuin taas saatiin, sen on henkeä haukkomisen paikka.
Nyt oli otettu lapsia mukaan ja se herkisti lisää. Aivan ihanaa, että on lapsia, sillä ovathan he osa elämää, joka tilanteessa ja paikassa. Pieniä poikia ja lettipäisiä tyttöjä, niin kovin somaa.
Kustaan ja Katariinan osat ovat pieniä, mutta taustalla vaikuttavia, sillä tässä kansanoopperassa ovat ensisijaisesti esillä ihmiset, kyläläiset, joita sota kosketti. Upeita tansseja ja joukkokohtaukset olivat niin mannaa silmille ja sielulle. Rakkaustarina Annin ja Matin välillä kulkee mukana ja sitä joutuu välillä jännäämään, että kuinkahan mahtaa käydä.
Viimeinen biisi Kuin joen virta, otti taas kaikki mukaansa. Se vaan on niin kaunis, että väkisinkin pukkaa vettä silmiin ja sydämessä tuntuu jännälle.
Olin niin otettu, niin pakahtunut siitä tunteesta, mitä sieltä näyttämöltä välittyi katsomoon, että sillä elää pitkään.
Aivan mahtavaa on se, että tämä näyttämö ja tämä katsomo sai jäädä paikoilleen, vaikka alkuperäinen idea(typerä) oli se, että se olisi purettu!
Kuvat: http://www.kustaankansanooppera.com/
Itse asiassa melkein sama sota, mikä oopperoitiin jo viime kesänä ja mikä sodittiin paljon aikaisemmin. Vaan olipa vaan niin hieno suoritus, että se oli nähtävä uudestaan. Jouni Sjöblomin libretto toimii kuin junan vessa. Taas olin ihan täpinöissäni siitä, miten biisit rimmas ja svengas. Koko porukka, siis jos toistasataa ihmistä saadaan toimimaan niin kuin taas saatiin, sen on henkeä haukkomisen paikka.
Nyt oli otettu lapsia mukaan ja se herkisti lisää. Aivan ihanaa, että on lapsia, sillä ovathan he osa elämää, joka tilanteessa ja paikassa. Pieniä poikia ja lettipäisiä tyttöjä, niin kovin somaa.
Kustaan ja Katariinan osat ovat pieniä, mutta taustalla vaikuttavia, sillä tässä kansanoopperassa ovat ensisijaisesti esillä ihmiset, kyläläiset, joita sota kosketti. Upeita tansseja ja joukkokohtaukset olivat niin mannaa silmille ja sielulle. Rakkaustarina Annin ja Matin välillä kulkee mukana ja sitä joutuu välillä jännäämään, että kuinkahan mahtaa käydä.
Viimeinen biisi Kuin joen virta, otti taas kaikki mukaansa. Se vaan on niin kaunis, että väkisinkin pukkaa vettä silmiin ja sydämessä tuntuu jännälle.
Olin niin otettu, niin pakahtunut siitä tunteesta, mitä sieltä näyttämöltä välittyi katsomoon, että sillä elää pitkään.
Aivan mahtavaa on se, että tämä näyttämö ja tämä katsomo sai jäädä paikoilleen, vaikka alkuperäinen idea(typerä) oli se, että se olisi purettu!
Kuvat: http://www.kustaankansanooppera.com/
sunnuntai 7. elokuuta 2016
Mitä sanoo KUUMEen ohjaaja Maija Raikamo?
Maija Raikamo me ollaan nähty näyttämöllä, mutta nyt hän on hypännyt tahtipuikon kanssa heilumaan ja ollaan ihan KUUMEessa, Kuusankosken kesäteatterissa. Mitä kertoo Maija:
1. Pirkko Saision Kuume on sinun esikoisohjaus. Mikä sai sinut ryhtymään ohjaajaksi?
Teatteri kiinnostaa kokonaisvaltaisesti, en oikeestaan ajatellut ”että nytpä alan ohjaajaksi”. Olen pitkään miettinyt, että ohjaaminen kiinnostaa ja halusin kokeilla tätä toista puolta, kun olen tähän asti näytellyt. Tämä on ollut todella antoisaa ja opettavaa, haastavaa ja kamalaa (hyvällä tavalla).
2. Miksi juuri Kuume?
Kuume on mielenkiintoinen ja haastava teksti, siinä mennään monella eri tasolla – analysoitavaa ja pureskeltavaa on riittänyt, niin itsellä kuin koko työryhmän kesken. Siinä on asiaa, ideaa, mutta loppujen lopuksi se on ihan hullu teksti, absurdi!
3. Millä perusteella näyttelijät valikoituivat?
Kuusankosken teatteriin oli ollut ihmisiä yhteydessä, että kiinnostaisi olla mukana. Lisäksi kysyin itse muutamia mukaan. Loppujen lopuksi näyttelijät valikoituivat sen perusteella, miten näin päässäni heidän sopivuuden roolihahmoon.
4. Tekstissä on paljon sanarikkaita repliikkejä. Oliko niiden kanssa ongelmia?
No ei oikeastaan ongelmia, enemmänkin pohdittavaa, että mistä näkökulmasta ja miten alamme repliikkiä työstämään ja kokeilemaan, mikä on kyseisen roolihahmon moodi tähän asiaan ja mitä kaiken taustalla on. Ja kyllähän reploja on tietysti pilkottu osiin ja pureskeltu vähä kerrallaan – näyttelijät ovat tehneet kovan työn ja suoriutuvat siitä hienosti!
5. Kerro joku hupaisa kommellus harjoitusajalta!?
No näytelmän työyhteisö, seurakunnan työntekijät, ovat samanlaisia työläisiä kuin missä tahansa muualla työympäristössä: koko ajan miettimässä voisko pitää jo kahvitauon ja onko kahvia keitetty. Ja tietenkin jokaisella on oma muki. Tätä kahvikuppi-vispaamista ja onko kahvia on harjoiteltu sanoisinko kerran jos toisenkin – ja kuka saa ottaa kohtauksessa kupin ja kuka ei. Vaikeaa se on ollut – ja vielä ensi-illassa kupit aiheuttivat sydämentykytyksiä: ne olivat unohtuneet ja meidän lavastaja huomasi ja haki ne viisi minuuttia ennen esityksen alkua…
Kiitos haastattelusta, Maija!
Kuva:Maija Raikamo
1. Pirkko Saision Kuume on sinun esikoisohjaus. Mikä sai sinut ryhtymään ohjaajaksi?
Teatteri kiinnostaa kokonaisvaltaisesti, en oikeestaan ajatellut ”että nytpä alan ohjaajaksi”. Olen pitkään miettinyt, että ohjaaminen kiinnostaa ja halusin kokeilla tätä toista puolta, kun olen tähän asti näytellyt. Tämä on ollut todella antoisaa ja opettavaa, haastavaa ja kamalaa (hyvällä tavalla).
2. Miksi juuri Kuume?
Kuume on mielenkiintoinen ja haastava teksti, siinä mennään monella eri tasolla – analysoitavaa ja pureskeltavaa on riittänyt, niin itsellä kuin koko työryhmän kesken. Siinä on asiaa, ideaa, mutta loppujen lopuksi se on ihan hullu teksti, absurdi!
3. Millä perusteella näyttelijät valikoituivat?
Kuusankosken teatteriin oli ollut ihmisiä yhteydessä, että kiinnostaisi olla mukana. Lisäksi kysyin itse muutamia mukaan. Loppujen lopuksi näyttelijät valikoituivat sen perusteella, miten näin päässäni heidän sopivuuden roolihahmoon.
4. Tekstissä on paljon sanarikkaita repliikkejä. Oliko niiden kanssa ongelmia?
No ei oikeastaan ongelmia, enemmänkin pohdittavaa, että mistä näkökulmasta ja miten alamme repliikkiä työstämään ja kokeilemaan, mikä on kyseisen roolihahmon moodi tähän asiaan ja mitä kaiken taustalla on. Ja kyllähän reploja on tietysti pilkottu osiin ja pureskeltu vähä kerrallaan – näyttelijät ovat tehneet kovan työn ja suoriutuvat siitä hienosti!
5. Kerro joku hupaisa kommellus harjoitusajalta!?
No näytelmän työyhteisö, seurakunnan työntekijät, ovat samanlaisia työläisiä kuin missä tahansa muualla työympäristössä: koko ajan miettimässä voisko pitää jo kahvitauon ja onko kahvia keitetty. Ja tietenkin jokaisella on oma muki. Tätä kahvikuppi-vispaamista ja onko kahvia on harjoiteltu sanoisinko kerran jos toisenkin – ja kuka saa ottaa kohtauksessa kupin ja kuka ei. Vaikeaa se on ollut – ja vielä ensi-illassa kupit aiheuttivat sydämentykytyksiä: ne olivat unohtuneet ja meidän lavastaja huomasi ja haki ne viisi minuuttia ennen esityksen alkua…
Kiitos haastattelusta, Maija!
Kuva:Maija Raikamo
lauantai 6. elokuuta 2016
Kuume
Vielä on kesää jäljellä! Ihan oikeesti, sillä olin Kuusankoskella, kesäteatterin ensi-illassa. Kuumeessa - no, enkä ollu, vaan näytelmän nimi on Kuume, joten olin.
Tragikomedia maan ja taivaan väliltä...nimenomaan, sillä ihan kaikkea en ymmärtänyt, mutta ei se mitään. Melkosta menoa se oli ja semmonen Kuume, että jälkiväristyksiä on vieläkin. Pirkko Saision teksti ja Maija Raikamon mielenkiintoinen esikoisohjaus!
Mikä seurakunta tai oikeastaan sen henkilökunta! Olin häkeltynyt! Seurakunnassa kaikki hyvin, vai onko? Tarkastaja saapuu ja sen myötä kaikki muuttuu ja mihin suuntaan...
Tarja Lipponen kirkkoherrana tai kirkkorouva Oonana on aivan mainio, siis kertakaikkiaan ihan uskomaton, niin osaansa sopiva kuin vain olla saattaa. Anteeksi vaan, mutta se hiukan "lässyttävä" puhe oli niin nappiin, että vieläkin hykerryttää.
Rouva kirkkoherran tytär Hagar toimi kanttorina!? Herra varjele, mikä kanttori! Eveliina Laurinantti oli osassaan äärimmäisen luonteva, mahtava nuori kapinallinen. Aivan kuin ei olisi ollenkaan näytellyt.
Tarkastaja Krista! Mikä lie tarkastaja, mutta Jatta Salo, jonka äänen käytöstä olen aina haltioitunut, panee niin parastaan. Mielettömiä repliikkejä ja sellaisella paatoksella, että kyllä, sitä uskoo lopulta hänen olevan hullu!
Tarkastaja, joka saapuu arvioimaan tämän seurakunnan tilaa! Panee hiukan hösseliksi ja ei niinkään hiukan.
Aulis Forssell on Lumppis(työllistetty), joka panee omaa lusikkaansa tähän soppaan tämän tästä. "Pikku-Lumppis" on Viivi Mauno, ihana nuori hymyilevä "aputyöllistetty". Näitähän joka seurakunnassa tarvitaan, sillä kuka muutoin näkisi ja kuulisi, mitä siellä tapahtuu.
Sirpa Niemi, hän se on se Hilkka, joka on melkein koko sotkun takana. Toimistotyöntekijä, jolla ei ole ihan puhtaat jauhot pussissa, jos kellään.
Sellaista se on, sekalainen seurakunta, missä Kuume saa vaikuttaa. Saadaanko seurakuntalaisia lisää paikalle ja mistä syystä ja mikä se on oikein...
Musiikkia oli taustalla ja siitä vastasi Maiju Laurila, jolla on ihan enkelimäinen ääni!!!
Hiukan istumalihaksia koitteli, niin kuin sanan julistuksessa yleensäkin ja tulee mieleen, että hivenen lyhyempänä olisi vieläkin parempi.
Vaan, älä droppaa mun tunnelmaa....siitä lähdetään!
Kuvat: Elina Winne
Tragikomedia maan ja taivaan väliltä...nimenomaan, sillä ihan kaikkea en ymmärtänyt, mutta ei se mitään. Melkosta menoa se oli ja semmonen Kuume, että jälkiväristyksiä on vieläkin. Pirkko Saision teksti ja Maija Raikamon mielenkiintoinen esikoisohjaus!
Mikä seurakunta tai oikeastaan sen henkilökunta! Olin häkeltynyt! Seurakunnassa kaikki hyvin, vai onko? Tarkastaja saapuu ja sen myötä kaikki muuttuu ja mihin suuntaan...
Tarja Lipponen kirkkoherrana tai kirkkorouva Oonana on aivan mainio, siis kertakaikkiaan ihan uskomaton, niin osaansa sopiva kuin vain olla saattaa. Anteeksi vaan, mutta se hiukan "lässyttävä" puhe oli niin nappiin, että vieläkin hykerryttää.
Rouva kirkkoherran tytär Hagar toimi kanttorina!? Herra varjele, mikä kanttori! Eveliina Laurinantti oli osassaan äärimmäisen luonteva, mahtava nuori kapinallinen. Aivan kuin ei olisi ollenkaan näytellyt.
Tarkastaja Krista! Mikä lie tarkastaja, mutta Jatta Salo, jonka äänen käytöstä olen aina haltioitunut, panee niin parastaan. Mielettömiä repliikkejä ja sellaisella paatoksella, että kyllä, sitä uskoo lopulta hänen olevan hullu!
Tarkastaja, joka saapuu arvioimaan tämän seurakunnan tilaa! Panee hiukan hösseliksi ja ei niinkään hiukan.
Aulis Forssell on Lumppis(työllistetty), joka panee omaa lusikkaansa tähän soppaan tämän tästä. "Pikku-Lumppis" on Viivi Mauno, ihana nuori hymyilevä "aputyöllistetty". Näitähän joka seurakunnassa tarvitaan, sillä kuka muutoin näkisi ja kuulisi, mitä siellä tapahtuu.
Sirpa Niemi, hän se on se Hilkka, joka on melkein koko sotkun takana. Toimistotyöntekijä, jolla ei ole ihan puhtaat jauhot pussissa, jos kellään.
Sellaista se on, sekalainen seurakunta, missä Kuume saa vaikuttaa. Saadaanko seurakuntalaisia lisää paikalle ja mistä syystä ja mikä se on oikein...
Musiikkia oli taustalla ja siitä vastasi Maiju Laurila, jolla on ihan enkelimäinen ääni!!!
Hiukan istumalihaksia koitteli, niin kuin sanan julistuksessa yleensäkin ja tulee mieleen, että hivenen lyhyempänä olisi vieläkin parempi.
Vaan, älä droppaa mun tunnelmaa....siitä lähdetään!
Kuvat: Elina Winne
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)