Ranta

Mikä?teatterissa on nyt näytelmä, mikä imasee mukaansa. Ranta on Paavo Westerbergin käsikirjoittama ja tämän Rannan meille on ohjannut Heidi Koskinen.

Istuimme eturiviin avoimin mielin.  Ranta ei ole ihan niitä helpoimpia näytelmiä, mutta jollain muotoa puhutteleva ja henkilohahmot olivat mielenkiintoisia.


Patrik(Ilkka Ahti) on psykiatri, joka aluksi vaikuttaa ihan täyspäiseltä, mutta pikkuhiljaa alkaa vaikuttaa siltä, että kaikki ei ole ihan niin rauhallista kuin olettaisi. Tulee mieleen heti, että kuka oikeastaan on potilas, kuka lääkäri.

Kalle(Joonas Kilpeläinen) on potilas... ja lääkäri.

Patrik on kutsunut ihmisiä leirille, missä jokaisella on oma tehtävä. Mikä se on, ei ihan heti valkene. Ei myöskään se, miksi kaikki on koolle kutsuttu. Aivan kuin suuri uhka olisi päällä ja se luo jännitystä.

Heikki(Janne Järvisalo) on niin kiltti, rauhallinen, myötäelävä, kunnes hän kertakaikkiaan räjähtää - se oli huikeeta!
Susanna(Sirpa Serovuo) on niin piristävän räväkkä ja totuuden torvi, että hän puhdistaa ilmaa ihan huvittavuuteen asti.

Kun Ranta etenee, jokaisesta paljastuu yhtä sun toista ja katsoja on kuin stalkkaaja. Mielenkiinnosta haluaa tietää lisää ja kuinka kaikki päättyy ja mihin.

Milena(Milla Raunio) on Patrikin vaimo, kuollut sellainen. Milena ilmestyy välillä Patrikin luo. Ymmärsin, että lohduksi, sillä Patrikin synkkyys selittyy surulla.

Heikki on kutsunut vielä Julian(Satu Laiho) mukaan leirille, tuomaan lääkelaukun. Lisää paljastuksia!

Ranta on näytelmä, mitä ei voi kaiketi selittää, ei ihan täysin ymmärtää. Kun sen näkee, se jättää mieleen ajatuksia, jotka jää elämään.

Upeat videokuvat luovat tunnelmaa ja ne ovat luoneet Heidi Koskinen ja Jari Jyrkänne. Pelkistetty lavastus on Elina Winnen loihtima.

Kuvat: Heidi Koskinen

Elämän juhlaa

Elämässä on joskus juhlaa, silloin tällöin, kaiken muun keskellä tai siellä välissä.

Kouvolan teatterin pienellä näyttämöllä sitä oli siis ihan kerrassaan, kun Elina Ylisuvanto ja Päivi Federley teki elämästä juhlaa!


Kaksi kaunista, lahjakasta, niin ihanaa naista, tuo ja luo meille palasia elämästä sellaisella taidolla ja sykkeellä, että sitä ei voi vaan ottaa vastaan... Sen kaiken tuntee nahoissaan, sen kuulee niin, että osuu johonkin, syvälle.. sen näkee niin, että silmät kostuu.

Elina Ylisuvanto laulaa Päivi Federleyn säestyksellä sellaisia biisejä, että ei oo kaikkia ihan heti kuultu, joku on, mutta suurin osa ei, vaan miten onkin elämän makuisia.


Väliin tulee tarinaa, Katariina Hakaniemen kirjasta Tahdoin.  Erilaisia tarinoita, oikeesti tosia. Mies ja nainen, jokaista on kohdannut jokin.

Elämää se vain on! Naisen elämää ja miehen. Kaikesta huolimatta, surussa asuu ilo. Tätä nauttiessani, ymmärsin, että niin se vaan on, elämä on energiaa, sen eri vaiheita, kaiken kaikkiaan, eräänlaista selviytymistä joka taholla.

Elämän juhlaa - se on koettava!

Kuvat: Kouvolan teatteri

Yhä pimenevä talo

Yhä pimenevä talo on kurkusta kuristava näytelmä, jonka on käsikirjoittanut Kristian Smeds. Kuusankosken luolanäyttämölle sen ohjasi Ilmo Ranne.

Heti alusta asti se alkaa, jokin sellainen hyytävä tunne, mikä ottaa katsojan mukaansa. Tunnelma on suorastaan hypnoottinen. Vanha nainen pyörätuolissa(Minna Sipinen), joka tirskuu ja tihkuu niin kaiken kattavaa katkeruutta, että pelkää sen suorastaan tarttuvan.


Yhä pimenevässä talossa, missä on kylmä, missä vetää ja missä tuli palaa, jossa on huonekalutkin poltettu, hän istuu pyörätuolissa ja hallitsee kaikkea. Se runsaalla katkeruudella maustettu alistaminen, kaikkien vanhojen esiin kaivaminen välittyy niin, että pelottaa.

Kotiavustaja(Maija Raikamo) alistuu. Kiltti ja hyvä kotiavustaja ja vastakohtana ilkeä vanha rouva. Silti, läpeensä paha ei vanha rouva voi olla. Pieninä, ohikiitävinä sanoina aina vilahtaa, että jokin on aiheuttanut sen katkeruuden, että joskus on voinut hänkin olla ihan siedettävä.

Minna Sipinen tekee loistavan työn vanhan rouvan nahkoissa. Hän on niin pelottava, niin ilkeä, että oikein kylmää. Kun hänellä on kirves, voisi uskoa sen heilahtavan, yhtä sivaltavasti kuin ne kaikki sanat, joita hän suoltaa ja joilta kukaan ei välty. Nekin hetket kun hän ei puhunut, ilmeet puhuivat!


Maija Raikamo on kiltti ja kuuliainen kotiavustaja, hän on rakkauteen uskova miniä, reipas rakastajatar ja tytär... Kaikki niin erilaisia, että oli helppoa pysytellä kupletin juonessa. Silti, jos olisi ollut kyseessä lasten näytelmä, joku olisi varmasti huutanut: Lähde pois sieltä!

Lavastus oli askeettinen, mutta erittäin toimiva. Valoilla oli tehty tulisija ja tunnelma. Äänet, musiikki, nosti niskakarvat pystyyn.
Yhä pimenevä talo on näkemisen ja kokemisen arvoinen!

Kuvat: Jyrki Kleimola

Kuusankosken teatteri

Pikku naisia

Iki-ihana klassikko, kaikkien entisten tyttöjen lukema Louisa May Alcott'n teos Pikku naisia on nyt Kouvolan teatterissa! Otin oman Pikku Naiseni mukaan ja ei kun 1800-luvun lopun tunnelmiin.

Kuva: Marja Seppälä

Pikku naisia menee pienellä näyttämöllä ja hyvin se sinne sattui vaikka esiintyjiä olikin melkoinen joukko. Valtaosa näyttelijöistä oli nuoria, uusia kasvoja ja oli varsin mielenkiintoista seurata, miten kunniakkaasti he rooleistaan selviytyivät. Se juuri olikin tässä näytelmässä ihan parasta, katsoa kuinka vanhat konkarit ja uudet kyvyt kohtaavat.

Tarina, Pikku naisia, ei nykyajan pikku naisia juuri sillai kolauta, mutta meitä vanhempia, jotka olemme nauttineet tarinan lukukokemuksesta, oli mukavaa saada katsoa se näyttämöltä. Entisajan nuorten välinen kanssakäyminen tulee hyvin esiin, miten häveliäitä on oltu tai ainakin yritetty.

Nuorten heittäytyminen 1800-luvulle oli niin herkullista katsottavaa. Olin todella ilahtunut siitä! Pikku naiset olivat hyviä, mutta entäs ne pikku miehet! Aina kun nuoret miehet pelmahtivat estraadille, tuli jotenkin säpinää.

Loisteliaat puvut olivat upeita ja hyvin ryhdikkäästi osasivat kaikki pukujaan kantaa. Sillä kyllä, puvustus oli iso osa tarinaa!

Kuva: Valtakuva

Kiitos tästä näytelmästä - varmasti näitä nuoria vielä jossain nähdään!

Sielun siskot

Kouvolassa menee nyt niin sielukas musikaali, että se on jokaisen nähtävä, kuultava ja koettava! Sielun siskot osuu niin hyväilevästi sieluun, että se nautinto hakkaa mennen tullen mitä tahansa.

Jasse Varpaman melodiset sävellykset ovat niin tarttuvia, että heti tulee sellainen olo, että haluaa kuulla kaiken uudestaan. Ensi soinnuista asti sävelet uppoaa, sinne sieluun, minne ne jää soimaan.
Matti Laine käsikirjoittajana on armoton sananikkari! Niin biiseissä kuin  koko käsikirjoituksessa, missä käydään elämän koko kirjo, suruineen ja iloineen.

Teatterin lahjakas porukka on loihtinut tästä musikaalista sellaisen spektaakkelin, että kyllä se on Sielun ruokaa. Musiikin ympärille rakennettu tarina on niin elämää, kaikilla mausteilla.

Satu Taalikaisen Laura sai minut itkemään, kun hän muisteli kuollutta miestään. Sami Kosola sai minut nauramaan huvittavan hauskan Tommin roolissa. Elina Ylisuvanto ihastutti räväkkänä Helenana. Heljä Heikkisen Sannu oli Hottis. Veli-Matti Karén kunnostautui kelminä Jakena ja heh, virolaisena Börjenä.


Puvut ja lavastus, valot ja ah, orkesteri, olivat niin osattuja! Olen niin otettu, mitkään sanat eivät riitä kertomaan sitä, miten mie kehrään! Sanonpahan vaan, että uusinnan otan ja suosittelen ihan kaikille tämän kokemista!

Sielun siskot on sielulle mannaa!

Kuvat: Marja Seppälä

Kouvolan teatteri