Kekkonen - syntymästä kuolemattomuuteen

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen... juuri näin! Kuusankosken teatteri on tarttunut kuningaskomediaan, mikä on Tuomas Parkkisen käsialaa ja tämän version on ohjannut Karolina Eklund-Vuorela.  Tämä esitys nähdään Kuusankoskitalon pihanäyttämöllä.

Kuulun siihen aikakauteen, jolloin ajateltiin, että ei ole elämää ilman Kekkosta ja jos ei ole Kekkosta, tapahtuu kauheita. Niinpä tämä komedia siitä valtiomiehestä maistuu erityisen namilta. Mahtavaa muistinvirkistystä koko esitys.
Kekkonen tulee esiin monenlaisessa valossa ja monen näyttelijän toimesta! Eipä silti että Kekkosta voisi yhden ihmisen toimesta vetääkkään, sillä niin on toimeliasta ja jos koko elämänkaari hoidetaan, niin tarviihan siinä olla porukkaa vaihtopenkillä.
Kaikista nuorin Kekkonen on Milja Marttila, jonka jälkeen Kekkosen nahkatukassa toimii Toivo Kleimola, Olli-Pekka Lattu ja Mira Helli.

Oikeesti vaihtopenkillä ei jouda kukaan istumaan, sillä rooleja piisaa ja jokainen vetää niin monta roolia, että sitä vaan haukkoo henkeään, kuka seuraavaksi pelmahtaa estraadille ja missä osassa.

Mietin, että kääntyivätkö vanhat jäärät haudassaan, kun niin rapsakkaasti karrikoiden heitä esitettiin, että kyllä nauratti joka käänteessä. Ihan hervotonta menoa ja miten olivat tyypit tunnistettavissa!!

Kekkosessa huseeraa seitsemän näyttelijää, toinen toistaan herkullisimpia ja kuten sanottu, jokaisella hurja määrä rooleja, mikä tuo esitykseen tiettyä säpinää.

Mira Helli oli parhaimmillaan ollessaan Juho Kusti Paasikivi ja Johannes Virolainen. Olin revetä, kun sain nauttia moisesta näytöksestä. Olin ihan varma, että nämä vanhat herrat siellä jossain heittivät yläfemmat, niin oli mehukas esitys.

Toivo Klemola siirtyi roolista toiseen niin sujuvasti, että huh-hei, yksi Kekkosista ja vielä John F Kennedy ja paljon muuta.  Hyvä Topi, nuorena se on vitsa väännettävä ja tää oli läppä.

Olli-Pekka Lattu se seniorina oli Kekkonen, Vennamo ja jopa Kekkosen isä. Taattua Lattua!

Milja Marttila oli paitsi nuori Kekkonen, niin myös Kuningatar Elisabeth II. Hienoa muuntautumiskykyä!

Alexandra Nikolaenko oli uusi kasvo ja varsin piristävä sellainen. Hän ei ollut Kekkonen, mutta sen sijaan Adolf Hitler ja paljon muuta! Haluaisin nähdä häntä vastakin.

Emma Nokelainen oli Kekkonen, mutta ei Urho, vaan molemmat Urhon pojat. Lisäksi mm. Ahti Karjalainen ja vaikka mitä muita. Ihanaa.

Jatta Salo - ei perskutti, laskin hänelle 14 roolia!!! No kyllä ja niistä parhaiten esiin nousi Paavo Väyrynen ja olen sitä mieltä, että tästä Väyrynenkin tykkäisi.

Elli Vainikka säntäsi myös joka suuntaan ollen välillä Sylvi Kekkonen ja sitten Mauno Koivisto! Niin ja kaikkea muuta myös siinä välillä.

Tämä näytelmä oli runsas ja täyteläinen, missä on vauhdikkaita käänteitä, hauskaa menoa, mahtavia näyttelijäsuorituksia, historian havinaa ja huikeita oivalluksia!

Menkää kekkostelemaan!

Kuvat: Elina Winne

Kymijoki-antologia eli Kulttuurimatkailua kotikonnuilla

Pyhäaamu valkeni ja valittavana oli joko se, että murehtisin kotona surullisia asioita tai lähtisin Voimateatterin bussimatkalle. Valitsin sen bussimatkan ja niin tuli melkein lentävä lähtö.
Kulttuurimatkailua kotikonnuilla, mikäs sen parempaa - vuorossa oli Tienraivaajia, Persoonia ja Unohdettuja naisia ja reitti oli Kuusankoski - Enäjärvi - Sippola - Elimäki - Koria.

Voimateatteri on nyt värkännyt Piia Kleimolan johdolla aivan ihanan tavan kertoa ihmisille paikkakunnan historiaa, esitellä menneitä ja tutustuttaa paikkoihin paikan päällä. Bussi kuljettaa kaiken aikaa portailta portaille. Kun hyppäsin bussiin Matkakeskuksesta, siellä oli vielä tilaa, mutta kun poikkesimme Kuusaalla Taideruukilla, niin sieltä tuli loput ja ei varmaankaan montaa paikkaa ollut tyhjänä.

Siel se jo ol taiteilija (Seppo Lahtinen), joka maalas, sateest huolimatta. Onneks ol tehtaan pyykkäri (Paulette Etelävuori), jol oli hälle lämmint mehuu sukan varres ja piparii... Me kattelimme heit bussin ikkunast, ku sitä enne pyykkär ol käyny haastelee meil omast elämästää ja vähä sen maalarinkii.
Kuppari-Hanna (Piia Kleimola) hyppäs kyytii kans ja siit se meijän matka alko. Hanna haastel mukavii ja lupas liekkikupata meit, jos o tarvis, ku siin menee samal ihokarvatkii. Ei olt jonos kettää.

Meil ol siis nii taitava kuski, jot kaik pienimmätkii polut hää ajo ja kuletti autoo nii ku ois ennenkii ajant. Mikäs meijän ol olles, ku vettä tuli välil taivaha täyelt, mut ei myö pahemmin päästy kastumaa.
Enäjärvel, meil ol vastas kaffitus. Siis kaffii ja nisuu ol tarjol. Iän kaike vanhal seuratalol, mikä raasu rakennus näytti hiuka väsyneelt, mut siel ol Matti (Asko Rämä) haastaas meil nii mukavii, jot kyl ol helppo kuunnella. Vähä myö saatii vihii, jot Kuppari-Hannalla ois olt jotaa mieltymyksii hänt kohtaa.

Ai nii, meinas iha unohtuu, et meil ol linja-autos tunnelmaa, ku siel ol mykkä muusikko (Heikki Frimodig), joka vetel kurttuu menne tulle nii lupsakkaast, jotta miekii tunnistin biisit. Ainoo biisi, mikä esiteltii ol se Kalastaja-Eemelin valssi, mut miepä en kerrokkaa miks, vaa iha ite saatte mennä sen tarinan kuulee.
Seuraava etappi ol Sippolas, vanha meijer, mikä nykysiltää toimii Taidekeskukseen, Antares. Ai maheto, mite ol meijerist pykätty komia taiteel siunattu tila.

Kuppari-Hanna meijät sinne ohjas ja mite sillo olkii poutane hetki.

Kateltii hianoi taiteit ja sit myö nähtii lyhyt elokuva, mikä veti kaik hiljaseks. Vast bussis saatii taputtaa ja siel myö kuultii mist oikee ol kysymys ja taas oltii aika vaisun olosii. Melkose vaikuttavaa.
Sippolast meijä matka jatku Elimäel ja siel Mustilan entisee kouluu, mis ol jo ovel vastaa ottaas Virkamies Petterson (Ossi Koivusaari) ja ku sisäl päästii, nii soppatarjoilu!!!

Aiperskutti, mite ol suun makust. Mie olin nii otettu, ku kerrankii ei olt seisovaa pöytää, vaan kaik ol nii nätist katettu. Jokaisel oma paikka, pöyäs oikeet ruisleipää ja voita, vesi kaaettu valmiiks lasii ja sit tuotii höyryävät soppakupit, jotka sopi kaikel kansal, vaik ois olt millane ruokaesto. Nam! Ite emäntä Maria Tigerstedt viel suostu kertoo, kui se soppa ol valmistettu - Kiitos!
Ei iha keretty alottaa syömää, ku opettajaneiti Fanny Augusta (Satu Rautiainen) hyökkäs mukaa eikä antanu meijän syyä, ennen ku ol ruokarukous luettu. Kukaa ei uskaltanu jäähä istumaan ja ei siinä vielä kaikki. Sitä juttua piisasi aina virren veisuuseen asti.

Elimäelt matkasimme Korialle ja siellä sellaiseen museoon, jota ei moni tiedä! Aivan mykistävä paikka ja sinne pääsee nyt tällä reissulla. Vettä tuli siihen malliin, että jätin makean yllätyksen väliin ja tutustuin paremmin museon tarjontaan.

 Loppuhuipennus ol Korial, Kymijoen varres, mis Nadja (Sara Hautamäki) kertoi oman tarinans, ei hemmetti!

Viitisen tuntia olimme matkalla, mutta ajallisesti sitä ei huomannut. Kerrankin olin matkalla niin, että sain ihailla maisemia, nauttia vain siitä, kun joku muu ajaa, joku kertoo, mitä saamme kokea.

Olen taas onnellinen, että olen saanut kokea jotain ainutlaatuista. Soisin samanlaista oloa muillekin! Menkää ja osallistukaa Voimateatterin Kulttuurimatkoille!!!