Kaksi puuta - musiikkikomedia

Korvenkylän kesäteatteri on aina se, mitä jokainen odottaa, sillä jo pitkin kevättä kuiskitaan, mitä siellä on tekeillä. No kappas, tänä vuonna me saadaan musiikkikomediaa Juha Tapsan tahtiin! Ei ollenkaan huono, sillä Juha Tapio iskee kaiken ikäsiin ihan suvereenisesti.
Tämän spektaakkelin kässärin takana ovat Osku Valve ja Otto Kanerva, mutta ohjaus ja koreografia, niistä vastaa Jalle Niemelä ja Hilppa Lampi.

Tarina ei sinänsä hetkauta, eikä sen tarviikkaan, sillä kun on kyseessä musakomedia, niin pääosassa on se musa. Joka hetki, kun se musiikki käynnistyy, yleisö herää kuuntelemaan. Musiikilla on taika.

Pääparina ovat Harri (nokisutari) ja Marianne (räväkkä taiteilija). Aki Kelin ja Piia Jussila, ihanat nuoret, joita olen seurannut jo pitkään. Muistan Akin jo pienenä poikana isänsä kupeessa näyttämöllä ja miten hienoa nyt, kun paitsi että osaa näytellä, osaa myös laulaa. Piia on ollut omalla äänellään mukana ja lunastanut paikkansa, mutta vaikka laulaa kuin enkeli, osaa myös näytellä. Ihan hemmetin hiano pari.

Jos Aki osaa laulaa ja näytellä, niin ihan samalla viivalla on hänen sisarensa Linnea Kelin, joka näytelmässä vetelee roolia kiinteistövälittäjänä ja laulaa kuin unelma.

Vaikka näytelmä onkin pääosin nuorten tähdittämä, niin vanhoista konkareista paikalla on Kyösti Vuorela ihan huikeassa Ossin roolissa. Olin heti pissiä housuihini, kun näin tyylin, millä hän ajaa Pappa-Tuntsaa ja muutenkin, Ossin osa oli ihana jaKössi sen klaaraa.

Huolimatta siitä, miten hyviä kaikki ovat, niin kun Amor astui kehiin, olin aivan myyty.  Maria Urpalainen on aivan fantastinen, erittäin luonteva ja äänen käyttö on huippuluokkaa. Ihan kuin olisi syntynyt estradille. ¨

Vielä kun Amor vetelee selloa, niin tilanne on paketissa. Mie otan tän, kiitos! Oli ihan upeaa nähdä, millainen se Amor on. Tietää sitten varoa...

Mutta - ennen kaikkea, koko esitys on niin kokemisen arvoinen, sillä kaikki on somasti soinnussa. Orkesteri on ihan elävä ja sitä johtaa sen kaiken sovittanut Sami Viitalo.

Kaikille muillekin iso läpy siitä, että koreografiat olivat kiitollista katsottavaa ja niistä huomasi, että oli ollut harjoituskertoja riittävästi.

Suosittelen tätä esitystä ihan kaikille, mutta erityisesti niille, jotka ovat sitä mieltä, että "nykynuorisosta ei ole mihinkään", niin näkisivät jotain ennen kuulumatonta.

Kuvat: Kari Huusari

Veli-Pekka Ristaniemi kertoo Ruukinmyllyn kesäteatterista

Ruukinmyllyn kesäteatteri Ruotsinpyhtäällä hauskuttaa yleisöä niin, että heillä on naurutakuu! Millainen porukka siellä häärii, niin siitä kertoo meille yksi heistä, Veli-Pekka Ristaniemi.

1. Olet mukana Ruukinmyllyn kesäteatterissa hyvässä porukassa. Kuinka tämä ryhmä on syntynyt ja kuinka kauan olette tehneet teatteria?

- Juhana Rönnqvist vastaisi tähän ehkä täydellisemmin mutta mulla on se kuva, että ryhmämme tuottaja, Vellu Koivula, joka on Juhanan vanha tuttu, oli pyytänyt Juhanalta esitystä, jonka voisi toteuttaa ruukin myllyn lavalla. Sitten Juhana kokosi ympärilleen taiteellisen työryhmän, jolle aikataulut, sun muut sopi. Minä ja vaimoni Sanna ei oltu tuossa ensimmäisen vuoden- Tulitikkuja lainaamassa -esityksessä vuonna 2012 mukana. Tämä on mun versio alkumetreistä😃

Kuva: Veli-Pekka Ristaniemi "Veijona" näytelmässä Tohvelisankarin rouva

2. Teette hyvää ja hauskaa teatteria, missä on kaikenlainen taltioiminen sallittu. Miten se teillä on mahdollista?

- Kiitos kovasti!! Meille se, että esityksen saa kuvata, kokonaan tai osin tai miten vain, on näkyvyyttä ja markkinointia. Lienee pääsyy muualla on se, että itse kuvaaminen koetaan häiriöksi teattereissa, mutta toki esitysten visuaaliset toteutukset-lavastus, puvustus, koetaan erillisiksi taideteoksiksi ja niissä on monesti ammattiosaajat luomassa kaiken nollasta.

3. Teette alkuperäisestä tekstistä aina ihan oman sovituksen, onko se ryhmätyötä?

- Essi Rönnqvist vastaa aina kunkin teoksen dramaturgisesta (onko toi oikea sana??!!) sovituksesta. Siis tarinan juonellisesta kulusta. Jokainen näyttelijä sitten tuo oman persoonallisen tulkintansa hahmosta/hahmoista ja ohjaaja pitää huolta, että mennään yhtenäisessä tyylilajissa ja tasapainossa. Se että pysytäänkö käsikirjoituksessa kuinka hyvin kiinni, onkin sitten toinen kysymys... minä ja Marko Lindholm monesti kiitetään Essiä vuorosanoista, joita me ei käytetä. Se voi tuntua ylimieliseltä ja siinä on riskinsä - joskus se toimii, joskus ei. Mutta kun se toimii, se tuo sitä meidän omaleimaisuuttamme. Sen, mistä meidän teatterin tunnistaa!

Kuva: Ruukinmyllyn kesäteatterin näyttämö on vertaansa vaille.

4. Milloin ja miten sovitte seuraavan kesän näytelmästä?

- Ryhmän taiteellinen johtaja Juhana vastaa ja päättää mitä tehdään. Varmasti vaimo-Essillä on jonkinmoinen sananvalta kuten myös Marko Lindholmilla. Joskus seuraava juttu tiedetään hyvissä ajoin, joskus vasta syksyllä, viimeistään joulun tienoilla, jolloin työryhmään sitoutuminen viimeistään tehdään.

5. Kerro joku kommellus tämän näytelmän tiimoilta?

- Essin hahmolla Lempillä pasahti lasinen karahvi pohjasta rikki valuttaen nesteet lavalle. Essi tokas katsojille että " nyt tuli kuiva esitys". Markon kanssa saa aina olla hereillä ja viimeisin taitaa olla, kun meidän rakkain yhteistyökumppanimme Ruukin myllyn ravintolan omistajat saivat soiton, että nyt on teatterin vene karannut esityksen jälkeen ulapalle. Peloton Jaakko Salmi oli oitis noussut siltä sijoiltaan ja hypännyt hyiseen Kymijokeen pelastamaan meidän paatin. 🤘😃🤘

Kiitos haastattelusta Veli-Pekka!

Tohvelisankarin rouva

Ruotsinpyhtäällä toimii Ruukinmyllyn kesäteatteri, minkä tuotoksia on oppinut odottamaan. Siellä häärää sellainen sakki, mikä vääntää tarinasta kuin tarinasta niin omanlaisensa, että sillä on naurutakuu! Tänä kesänä on vuorossa Tohvelisankarin rouva.

Alkuperäinen näytelmä on Maria Jotunin ja se ensiesitettiin Suomen Kansallisteatterissa 1924 ja se aiheutti niin paljon pahennusta, että osa yleisöstä poistui kesken kaiken. No, minusta näytelmä on aina ollut hieman sekava, siis kestää tovin, ennen kuin pääsee kärryille, mitä missä ja milloin, kuka ja kenen kanssa. Vaan kun siimat saadaan selvitettyä, niin sitten aletaankin olla selvillä vesillä. Ruukinmyllyn kesäteatterissa tekstiin on saatu sellaiset mausteet, että lopputulos on todella herkullinen. Maustajana toimii Essi Rönnkvist ja ohjaajana Juhana Rönnkvist.

Tohvelisankarin rouva on siis näytelmä, missä tämä Julia-rouva on nainut iäkkään Adolfin, ihan vain sen takia, että Adolfilla on varakas veli, jolla ei ole testamenttia. Julia kyttää perintöä, ottaakseen sitten eron ja sen myötä Veijon, mikä on nuori, mutta varaton. Kaikki ei kuitenkaan suju, niin kuin Tohvelisankarin rouva toivoisi....

Tohvelisankari Adolf, hänen osansa vetää ihan pettämättömällä tyylillä Marko Lindholm. Kesästä toiseen jaksan ihastella hänen omaa, nasevaa tyyliään, mikä osuu ja uppoo. Replikointi sujuu siihen malliin, että sitä jaksaisi kuunnella loputtomiin, puhumattakaan eletyylistä.

Juulia, se saamarin Tohvelisankarin typerä muija, miten antaumuksella sen veti Sanna Ristaniemi. Rooli oli niin kuin just nykyajan pissaliisa, varsinainen hysteerinen hepsankeikka. Vaatteet vaihtui ja mieli. Sanna Ristaniemi onnistui niin olemaan se, itkemään ja nauramaan vuoronperään.

Essi Rönnkvist oli kahdessa roolissa: Lempi ja Riikka, joiden osat näytelmässä tulevat oikein hyvin esille.  Lempi on kännykkä kädessä ja luurit korvissa toimiva "palvelija" ja Riikka on lapsen saanut "emännöitsijä".

Riikalla onkin oleminen, kun on lapsi, jonka isää ei kukaan tiedä ja sekös kaikkia kiinnostaa!

 Veli-Pekka Ristaniemi oli taas elementissään. Meidän porukassa herätti eniten hilpeyttä hänen roolinsa Mölsänä. Se, joka on aina ihan pihalla ja höpöttää omiaan. Siis niin hupaisa rooli, että vielä ihan jälkinaurattaa. Tyyppi, joka veti ihan omaa settiä, siinä sivussa, kun muute esittivät omia roolejaan.

Hän oli myös Veijo! Mies, joka tykkää niin  äidistä kuin tyttärestä, tosin nyt oli kyseessä äitipuoli. Kumman Veijo saa tai kumpi jää käteen. Voivitsinveijo, ajetaan vaan Tandemilla...

Maria Krestjanoff on myös ihan virtuoosi. Hän vetelee myös pari  upeaa roolia.

Hän on Piia, Adlofin tytär aikasemmasta liitosta. Tyttö, jonka on saatava mies...

Vaan hän on myös Karoliina, Adolfin veljen, Justuksen vihkimätön vaimo. Ihan extrasuperläpyt sille, että hän ui vaatteet päällä!!!! (mie olisin hukkunut)

Seppo-Ilmari Siitonen, se porukan vanhin veteraani, esitti Mattia, joka on vielä ihan vauva. Ai vähänkö herätti hilpeyttä.

Hän on myös Justus, Adolfin veli, sitä,jonka perintöä kaikki ovat kärkkymässä. Onko hän kuollut, kun on kadoksissa ja kuka hänet lopulta perii?

Ruukinmyllyn kesäteatteri on ottanut hienon haasteen, kun on tehnyt klassikkonäytelmästä niin omintakeisen sovituksen nykypäivään, että meillä kaikilla oli niin mukavaa. Uskoisin, että teilläkin, kunhan näette esityksen!

Strömforsin Ruukin taidekesä

On se komia sana ja kalskahtaa hienolle, ku sanoo käyneensä Stömforsin ruukilla. Ruotsinpyhtäällä tuli oltua ja se jotenkin taipuu suussa paremmin, eikä tarvitse mallista kirjoittaa. Vaan on se messevä paikka. Viritin ystävät sille taajuudelle, että nyt olisi ohjelmassa taidetta, joten singahetaan tsekkaa sitä! Niin ja eikun menoksi.

Ensimmäisenä menimme tutustumaan näyttelyyn, missä oli esillä menneiden aikojen paja, siis sitä ruukkitoimintaa esittelevä. Heti aluksi siellä on se tuoksu, mistä vaan tykkää vai onko joku, joka ei tykkäisi tervan tuoksusta?

Onneksi kuvaamani kuva on huono, se ei kuvaa ollenkaan sitä tunnelmaa, mikä siellä oli. Tervan tuoksun lisäksi, sillä oli vettä, mikä solisi ihanasti siinä ihan silmiemme alla.  Siellä oli infotauluja ja wanhoja valokuvia, mitkä oli suurennettu ja jopa osin väritetty, kertoen ajasta ennen meitä. Oli kiva bongailla, mitkä rakennukset ovat vielä jäljellä, sillä niitä on, Luojan kiitos !

Seuraavana lennähdimme Vinttigalleriaan, Wanhan navetan vintille, missä heti ovella tulee eräänlainen kolmiyhteys - vasemmalle, oikealle vai jäädäkkö paikalleen? Jostain kumman syystä, menen kuitenkin aina oikealle ensin ja mitä siellä...

Siellä esittäytyy TANJA NYO! Hän kertoo omilla kotivuillaan näin: Minulle taide ei ole terveen järjen tekeminen. Se on sen ulkopuolella. Taide voi selittää maailmaa, mutta ei koskaan tee sitä liian valmiiksi.

"Futuristista kehonmuokkausta tutkiva abstrakti maalaussarja tarkastelee kehon tulevaisuutta tekoälyn aikakaudella." kertoo ohjelmalehtinen. Minä olin jotenkin hiukan kauhuissani ja siirryin seuraavaan näyttelyyn, kun taas yksi meistä oli näihin tauluihin kovin ihastunut!

Tällä puolella on paljon tauluja ja ne kaikki on maalannut  Ritva Larsson. Nyt olimme sillä alueella, mitä oli minunkin jotenkin helppo katsoa ja ymmärtää. Yksi meistä, oli se, joka vain vilkaisi ja meni ulos odottelemaan, hän oili pitänyt enemmän toisesta näyttelystä. Me muut sen sijaan otimme kaiken irti. Osa tauluista oli meistä hauskoja, koska ne olivat tuttuja aiheita, mutta niissä oli jotain muutettu ja teki katsomisesta erilaisen.

Sitten oli tauluja paikoista, jotka olivat tuttuja ja niitä oli kiva bongata. Lisäksi oli tauluja, jotka puhuttelivat ja minua puhutteli erityisesti tämä:

Tuli heti sellainen olo, että Tyttö-rukka, mikä sinulla on, voisinko tehdä jotain, mitä on käynyt... Vastaavia tauluja oli enemmänkin ja uskon, että on näyttelyn se osio, mistä moni voisi saada jotain.

Siinä aulassa oli valokuvia, joita oli muokattu niin, että niissä ikään kuin oli tapahtumassa jotain. Kuvat olivat Mia Westerlund'n luomuksia!

Vahva suositus tälle taidevintille, sillä siellä on jokaiselle jotakin!

Kristo Salminen belgialaisena etsivänä

Suomenlinnan kesäteatterissa esitetään Idän pikajunan arvoitus ja pääosaa, Hercule Poirot'n roolia tähdittää Kristo Salminen. Kysyin pari juttua monsieur Poir... Kristo Salmiselta ?

1. Kuinka sinusta tuli Hercule Poirot?

- Ohjaaja Juha Kukkonen soitti ja kysyi mua rooliin. Olin juuri jäänyt pois vakituisesta kiinnityksestä Kansallisteatterista ja tuntui hienolta päästä Suomenlinnaan, jossa en ollut näytellyt vuosikausiin.

2. Miten valmistauduit rooliisi?

- Miettimällä, että millaisiksi ne viikset ehtii kasvaa tv-kuvausten aiheuttamien rajoitusten vuoksi! Vakavasti sanoen opettelemalla tekstiä ja haastattelemalla belgialaista ystävääni, kuullakseni vähän puhetapaa ja löytääkseni sitä belgialaista fiilistä.

3. Mikä oli vaikeinta/helpointa?

- Vaikeinta oli valtava tekstimäärä ja sen sisäistäminen sekä siirtyminen sisätiloista lämpimästä yhtäkkiä Suomenlinnan linnakkeen jäätäviin olosuhteisiin. Nyt tosin, lämpöä on välillä jo liikakin.  Helppoa on ollut työskennellä niin mahtavan ja kannustavan porukan kanssa!

Kuva: Mitro Härkönen

4. Vaimosi, Johanna Kokko näyttelee samassa näytelmässä ollen kreivitär Andrenyi ja johon Poirot rakastuu – millaista on olla oman vaimon kanssa samassa näytelmässä? 

- Hyvä näyttelijän kanssa on hyvä näytellä. Lounastauolla voidaan sitten pikku paniikeissa suunnitella lastenhoitokuviota.

5. Kerro jokin tapaus harjoitusajalta?

Ohjaaja nousi penkille nähdäkseen saadakseen paremman näkökulman ja seuraavassa sekunnissa katosi ryminällä rivien väliin. Hetken luulin, että kävi pahasti mutta päästiin säikähdyksellä.
Mieleen on myös jäänyt harjoituksissa yhtäkkiä junan vieressä seisovat aasialaiset turistit. Kyltit eivät portilla olleet vielä aivan ajan tasalla.

Kiitos haastattelusta Kristo!

Idän pikajunan arvoitus

Kesäteatterialoitus tapahtui Helsingissä, Suomenlinnan kesäteatterissa. Ryhmäteatteri esittää siellä tänä kesänä Idän pikajunan arvoitus, mikä on salapoliisikuningatar Agatha Christien upea aikaansaannos ja minkä on näyttämölle sovittanut Ken Ludvig, suomennos Laura Raatikaisen.
Suomenlinnaan tämän Hercule Poirot-tarinan on ohjannut Juha Kukkonen.

Ensi-iltapäivä oli mitä ihanin kesäpäivä, jota vietin tyttäreni seurassa. Olimme saapuneet Suomenlinnaan ajoissa, jotta ehtisimme nauttia saaren kauneudesta ja kävimme toki siemaisemassa Suomenlinnan panimon herkkuolutta...

Kuva: Katariina Laine

Jännittyneinä odotimme, että pääsemme esitykseen. Tällä kertaa oli sellainen poikkeus, että menimme sisään oikeanpuoleisista ovista, kun aiemmin ollaan menty vasemmanpuoleisista. No, sehän selvisi pian, miksi meidän jono oli lyhyempi - hahaa, onpa kohta, missä on melkoisesti kummarruttava, melkein kontattava, että pääsee perille. Niinpä hyvinkin notkeina pääsimme katsomoon ja eturiviin (maksoi mitä maksoi). Tässä kohtaa on heti mainittava, että ne ihanat viltit (ei Ikeaa) siellä odottivat ja jo pelkkä niiden näkeminen lämmitti.

Joka kerta on jännittävää nähdä, millainen on lavastus, miten hieno estradi on tehty ja taas oli todella upea. Juna, niinpä tietenkin. Vaan siitä en kerro enempää, koska se on nähtävä. Lavastuksen takana on Janne Siltavuori.

Näytelmä alkoi heti sillä, että olimme Istanbulissa ja juna oli lähdössä. Matkustajia alkoi saapua ja yksi heistä oli Hercule Poirot, jonka oli päästävä mukaan, mutta juna oli täynnä! Junassa oli kuitenkin Monsieur Bouc, joka on junayhtiön johtajia ja luovutti oman hyttinsä Poirot'lle. Hienoa!
Kristo Salminen tekee loistavan roolin ollen niin Poirot kuin vain olla ja saattaa. Kun hän käveli siitä eturivin ohitse ja hänen laukkunsa osui polveeni, ajattelin, etten pese housujani koskaan.

Toni Wahlström tärisee Monsieur Bouc'na niin, että se on kerrassaan hauskaa. Juuri niin, että ollaan tärkeätä johtajaa ja samalla Poirot'n apuna, heh, no niin hän varmaan itse kuvittelee.

Ja kyllä, se oli niin riemastuttavaa, kun hän toisinaan hermostui, keräsi itsensä ja taas jatkettiin.

Mitä tulee sitten muihin matkustajiin, niin Ruhtinatar Dragomiroff oli kertakaikkiaan järisyttävä. Sara Paavolainen tekee roolin, mistä häntä ei juurikaan tunnista. Hän on niin hyvin roolissaan, että vasta loppukumarruksissa näkee hänen oman hymynsä. Olin aivan hämmentynyt siitä, miten voi olla niin upea! Ihan sellainen kunniamaininta tässä näin!

Rouva Hubbard, varsinainen primadonna, joka laulaa ja näyttelee ja sanoo lähes aina sen viimeisen sana. Minna Suuronen, nyt pitää taputtaa! Huikea rooli, joka korostui entisestään, kun näin hänet ohimennen paluulautalla. Ei mitään merkkiä enää siitä, mitä oli juuri äsken ollut.

Greta Ohlsson on lähetystyöntekijä, syvästi uskovainen ja miten Helena Vierikko on häneen osaansa täysin uppoutunut, lähentelee jo ihan hysteeristä hurmosta. Olin otettu.
Herra Ratchett'n (nilkki) sihteerinä tai minä lieneekin oli Hector MacQueen, ja sitä roolia tähditti Joel Hirvonen, eikä ollenkaan hullummin.

Jari Virman tekee kaksoisroolin ollen ensin Samuel Ratchett ja sittemmin Eversti Arbuthnot, joka taas huolimatta asemastaan, on suhteessa Mary Debenham'n kanssa. Maryna mahtavasti hermoilee Asta Sveholm (sukuvika, kun suksi luistaa).

Jokainen oli niin loistava, koko sakki veti koko arvoituksen sellaisella meiningillä, että meni tovi aikaa, että selvisin takaisin arkeen. Koko mahtava esitys oli niin loppuun asti hiottu, että miten sitä oli ilo katsella, miten siitä jäi pitkä viipyilevä jälkimaku. Uppouduin täysin koko esitykseen, etten huomannut ajan kulua, lähes hypnoottisena seurasin, kuinka edessäni tapahtui kaikkea, murha ja sen selvitys.

Kuka oli murhaaja?
Ihan käsi sydämellä suosittelen, ottaakaa aikaa, ottakaa itseänne niskasta kiinni ja menkää katsomaan kesän huikein arvoitus. Niin ja hei, näytelmä ei ole ollenkaan niin vakava, kuin voisi olettaa, sillä kyllä - siinä on ripaus huumoriakin, ihan sopivasti mausteena.

Niin ja miten toimi kaikki! Kyllä todella huomaa, että kaikki on loppuun asti hiottu, kun liput, anniskelut ja tiedotus toimi, puhumattakaan odottamattomista tilanteista. Kiitos !

Kuvat: Mitro Härkönen