Juoppohullun päiväkirja

Joulukuun alussa minua lykästi ja pääsin katsomaan Juoppohullun päiväkirja-leffan ennakkoon Kino123:ssa. Minuun elokuva teki sellaisen vaikutuksen, että kävinpä katsomassa sen uudestaan Savonlinnassa. Niin, ja kaikkihan tietävät että Juoppohullun päiväkirja on Juha Vuorisen päästä (ja sielusta).

Yhtään arvostelua en lukenut, kuten en yleensäkään, onneksi. En nimittäin ollenkaan ymmärrä, miksi arvostelut ovat lähes poikkeuksetta teilaavia???

Miksi tykkäsin Juoppuhullun Päiväkirjasta oli se, että se ei todellakaan ihannoinut ryyppäämistä, niin kuin moni voi erheellisesti olettaa. Se ei kerro ollenkaan siitä, kuinka joskus otetaan känni ja saadaan siitä pikkudarra. Se menee sinne syvälle, missä alkoholista tulee se hallitseva elementti, niin että mikään muu ei ole enään mitään. Miten ihmisestä tulee ihan eläin, kun se vaan juo aivonsa pihalle. Alkoholi hallitsee ihmistä ja silloin ollaan todella liemessä.

Jos sen näkeminen tuntuu vastenmieliseltä, se on hyvä. Uskoisin, että se on tarkoituskin. Nimenomaan se, ettei leffan jälkeen tee mieli lähteä vetämään nakit silmille. Elokuva ei kuitenkaan saarnaa ja sen tragikoomisuus on minusta erittäin onnistunutta.

Näyttelijävalinnat ovat huikeita. Varsinaisia staroja ovat vain Joonas Saartamo Juha Berginä ja Krista Kosonen Tiinana. Ohjaaja Lauri Maijalan vanhemmat vilahtavat pikkurooleissa. Joonas Saartamo tekee raskaan roolin, sillä tuskin se oli mitään hupia, esittää jumalaista darraa ja niin kännissä olevaa, että näkee mitä sattuu. Miksi Krista Kososella oli niin kamalat hampaat? Voi jessus, Tiina oli entinen juoppo! Olisi se ollut varsin uskottava, jos olisi ollut roolissaan Krista Kososen näköinen...
Kristian ja Mikael olivat ihanan kamalia. Juuri niinkuin olettaa saattoikin. Eli, kaiken kaikkiaan mahtavat näyttelijäsuoritukset. Sitäpaitsi, Kristiania esittävällä Santtu Karvosella oli kauniin siniset silmät ja Mikaelin roolista suoriutuneella Johannes Holopaisella upea ääni.

Jos elokuva ei auennut ekalla kerralla, kannattaa ottaa revanssi. Sillä, vaikka minua nauratti välillä, niin kyllä tämä leffa meni syvälle ja puhutteli, enkä varmasti ole ainoa. Tiedän monia, jotka tietävät, mistä tässä elokuvassa ihan oikeasti oli kysymys.

Pelko ja Rakkaus

Taas tuli käytyä...no ei se ollut kuin toinen kerta tänä syksynä. Ens mie kävin Lappeenrannassa ja nyt viimeeksi viel Lahdessa. Ovat sillai mukavan ajomatkan päässä, nämä paikat, niin jaksaa YÖn perään lähteä.
Tämänvuotinen kiertue on ollut Pelko ja Rakkaus. 

Lappeenrannassa en ihan päässyt kärryille uusista biiseistä, mutta toisella kerralla alkoi jo maistua tutummalle, etenkin Syyt syntyjen oli varsin vetävä(tuttu Syksyn Sävelestä).

Molemmilla kerroilla Juki veti neljä biisiä! Wuh! Aikamoista hellimistä, jota jo siellä Lahdessa osasin odottaa. Melkonen veto antaa Jukin laulaa niin ja pari ei-Yön biisiäkin, kuten Kasevan Tyhjää ja Neon2:n Ei yksinäinen unta saa. Parin biisin aikana Juki luovuttaa bassonsa Latomaalle ja vain laulaa... Nam! Kauneinta päällä maan-biisi on kauneinta päällä maan!

Lahdessa keikka alkoi klo 19:00 ja loppui pikkasen ennen kymmentä, että oikein hyvän annoksen sain!
Siihen kimaraan saatiin sitten kuulla Ollin esittämä joululaulu, mikä tulee vasta vuoden päästä julkaistavalle joululevylle(hidasta), no onpahan siis tiedossa jo jotain ensi joulustakin!

Sali oli täynnä ja meni oli aika lailla lämmin, huolimatta siitä, että oli istumatilaisuus(olisi mieli vähän tehnyt nousta ja ...)

Läskisoosista loppusointuihin

- lauluja ja tarinaa Lavista. Totta ja tarua Veikosta ja Sylvistä.

Niin, tuli taas se hetki, kun oli vaan pakko päästä teatteriin! Paikka oli Anjalankosken teatteri Mylsässä. Siellä esitettiin Lavia, Veikko Lavia. Loistavaa!

Esitys pyörähti heti käyntiin ja elävä orkka tahditti niin hyvin, että heti alkoi jalka vippasemaan. Vanhat tutut rallit tulivat niin lähelle. Välillä orkan pojista noustiin esittämään pientä rooliakin.

Oli vanha Veikko(Antero Raanoja) ja Sylvi(Jaana Kurittu) ja sitten oli se nuorempi Veikko ja Sylvi. Jotenkin viehätyin siitä nuoresta parista. Nuori Veikko(Anton Pilli) vaan oli tosi hyvä, lauloikin ihan kiitettävästi, niin että vaikutti ihan Vepalta. Nuori Sylvi(Minna Sipinen) kun alkoi laulaa, niin ihan väkisin nous vedet silmiin. Jotenkin se vaan osu johonkin herkkään kohtaan.

Biisit olivat mahtavia, mutta ihan ylitse muiden nousi Serenadi hetekalle. Koko porukka sitä rallia rallatti ja koreografia oli huikea. Mie niin tykkäsin, samalla kun muistin, miten "kiva" sänky oli heteka. (kotimatkalla kerroin siitä pojalleni, joka ei ole tuttavuutta hetekan kanssa tehnyt)

Antti Lillman esitti Veikon ystävää ja sotilasta, mutta myös Juicea ja heti niin uskottavasti, että Marilyn upposi kuin veitsi .... Juicekin olisi ollut ihan muroina.

Aika riensi ihan liian nopeasti ja olisihan siitä kauemminkin nauttinut. Ihan oikeesti, tämä näytelmä oli kiva. Miulla meinaan oli pian 13v poikani mukana ja yhtään ei kakistellut. Myö sit lovetettiin Lavia!

Kuvat: Mikko Hovi

Köyhän kabaree

Juurikin niin, että ei ole rahaa, eikä ajatustakaan siitä, miten sitä saisi sen verran, että jotenkin saisi laskut maksettua, joulukin tulossa ja lapsilla ainainen nälkä ja vaatteet kutistuu....

KÖYHÄN KABAREE - sitä se on! Ihan oikea esitys oikeaan aikaan! Roposet kasaan ja ei kun teatteriin, vaikka sillekin rahalle olisi ollut 100 muuta kohdetta. Lähtö meinasi hivenen takkuilla, sillä auto oli tallissa, tallin ovi lukossa ja avaimet ihan jossain muualla kuin saatavilla. Pienen tuumaustauon jälkeen saimme naapuriapua ja pääsimme lähtemään.

Kuusankosken teatteri oli jälleen kunnostautunut ja saimme, minä ja herra 12v, nauttia ihan koko illan ihanuudesta. Eturivistä me tempauduimme niin mukaan, että se oli oikeesti todella hauskaa. Nauratti niin, että oikein vesi silmistä roiskui. Minun piti, seurata tekstejä ja miettiä, mikä on kenenkin tekstiä... Huihai, eipä onnistunut. Olin niin kabareen pyörteissä, ettei siinä mitään miettimään kerennyt.

Musiikki oli niin monipuolista ja upeaa. Kaikki ajankohtaisuus ja paikallisuus antoi vaan lisäväriä. Vaikka olikin niin köyhä olo, tuli ihan hyvä mieli. Kun "rikas herra" vielä tokaisi, että olkaa onnellisia te, joilla on vaan tuulen huuhtoma perse, niin kyllä, siitä se vasta hyvä mieli paukahtikin! Köyhyys ei tuntunutkaan enää ihan niin kurjalta :)

Olin vaikuttunut siitä, kuinka reippaasti ja osaavasti kaikki osansa hoitivat! Kyllä, kun on kyse harrastajista, minä nostan aina hattua! Mieluusti istun aina yleisön joukossa ja nautin tarjoilusta.

Menkää ny hiivatissa katsomaan! Tässä esityksessä ei ole köyhä eikä kippee!

STEP UP: Revolution

Voihan kääk! Tyttäreni oli päättänyt, että me menemme elokuviin, minä ja hän. Mikä on elokuva, minkä voi katsoa teinineiti ja hänen keski-ikäinen äitinsä??? Kovasti pähkäiltiin ja raakattiin pois toiminta ja kauhu. Mitä sitten jäi, oli STEP UP! Olin suoraan sanottuna kauhuissani. Miksi, niin elokuva ei sitä kauhua synnyttänyt, vaan koska se oli 3D. Mie kun en tykkää niistä laseista, enkä oikein muutenkaan siitä, että leffa puskee syliin, niin että popcornit meinaa puota. Otin kuitenkin tietoisen riskin, niin kuin vanhoilla naisilla on tapana.

Pääsimme tutustumaan uuteen KINO 123 - elokuvateatteriin, mikä sijaitsee kauppakeskus Veturissa. Sinne pääsee näppärästi, kun ajaa Veturiin takakautta! Ei tartte kulkea kauppakeskuksessa ollenkaan. Wau! Olimme aikataulullisesti ihan viime metreillä, mutta henkilökunta oli ystävällistä. Kaikki sujui kuin tanssi ja siirryimme saliin. Huh! Aika korkeella oli penkit. Kokeilimme silti sitä minulle niin tuttua kolmatta riviä. Toimi!
Lasit olimme saaneet jo ovelta ja ohjeet, milloin niitä kannattaa käyttää. Mainokset näkyvät ihan normaalisti !

Elokuva oli huikea! Tosin aluksi mietin, olenkohan nyt astunut hiekkalaatikolle, mutta kun se eteni, olin aina vaan enemmän haltioissani. Leffa on tanssielokuva, missä katutanssiryhmä tekee loistavia "iskuja", flasmobbeja! Juoni on kevyt ja ei niinkään uskottava, mutta tanssikohtaukset niin hyviä, että juonen antaa anteeksi.Jäin miettimään eri toten sitä, mistä sillä ryhmällä oli varaa järjestää ne kaikki kohtaukset, koska väkisinkin ne nielivät rahaa ja sitä ei kuitenkaan näyttänyt olevan? Mutta, joka kerta kun se flashmob alkoi, olin suorastaan lievässä etukenossa, ihan innoissani. Upeeta katseltavaa!

STEP UP sisältää raamaa ja dromantiikkaa ja ajatuksen siitä, että rajoja voi rikkoa!  Niin ja se 3D ei ollenkaan häirinnyt ja lähtiessä saimme kuulla, että se on alunperin tehty 3D:ksi, eikä vain jälkikäteen muokattu.

Juu! Kyllä miusta tää on ihan koko perheen elokuva, riippuen tietysti perheistä.

Yksiöön en äitee ota

Niinhän sitä luulis, mutta kuinkas sitten käy, kun 24 neliön yksiö alkaa vaan täyttyä... Mikä?teatterin yksiö on taas kunnostautunut.

Ailin(Pirkko Virèn) yksiössä on jo se äitee(Anja Tiainen), joka on selvinnyt terveyskeskuksen vuodeosastolta hengissä. Siinä se istua nakottaa puusohvan reunalla paskeria virkkaamassa. Tarinaa tulee, sitä tulee niin, että meinaa kuulija hengästyä. Puhutaan runsaasti, samaan aikaan, mutta eri asioista.

Odotetaan vierasta ja ovikello soi ja se soi useampaan kertaan, kunnes yksiössä alkaa olla tiivis tunnelma. Sinne on pölähtänyt Ailin aikamieshippipoika Kai(Olli Korpela), Ailin opiskelijatytär Jaana(Jenni Vilèn) ja lopuksi Äiteen ystävä, maahanmuuttaja Hamed(Ari Kelin).

Kuva: Matti Järventausta

Sirkku Peltolan teksti on ihanan runsasta ja voi vaan ihmetellä, miten sellasen replamäärän voi oppia ja niin ripeällä ulosannilla. Olen vasta kaksi kertaa näytelmän katsonut ja kyllä, minua se vaan ihastuttaa. Kaikki näyttelijät ovet minusta loistavia, mutta jos leikitään, että olisi pakko nostaa joku ihan pikkasen framille, niin se olisi äitee. Niin hauskasti hän köpöttelee ja rupattelee siihen malliin, että suu auki(hihittäen) ottaa vastaan sen sanaisen arkun annin.

Tätä näytelmää suosittelen kaikille ihan vaan vaikka piristykseksi syksyn(elämän) harmauteen.

Vuonna 85 Remix GTP

Eilen mie lähin merta edemmäks kalaan! Lähdin Tampereelle! Tampereen työväen teatteriin katsomaan Vuonna -85 remix GTP. Juu, kyl mie olin aiemminkii jo käyny yhen version siit katsomassa, vaan en muista minä vuonna se oli, ku tää on pyörint jo vuodesta 2006. Tuntuu, että kaikkihan sen ovat jo nähneet, useimmat useampaan kertaan ja jotkut tosi usein! Silti, oli se taas sen väärtti!

 Miulla oli paikka eturivissä. Jo aiemmin näin nuoren pojan, joka itki harmiaan siellä eteisaulassa. Kun menin omalle paikalleni, tämä poika istui vieressäni, pelaten puhelimellaan jotain peliä. Tervehdin poikaa ja kysyin, meinaako hän pelata koko esityksen ajan?
- Joo!
 - Mie vähä uumoilen, et siul saattaa akku loppua. Hänen äitinsä sitten kertoi, että poika ei olisi halunut tulla esitykseen.
- Kuule, miekii oon toista kertaa, eiköhän kestetä yhessä, äkkiä se menee. Poika murahteli ja laittoi puhelimen taskuunsa. Huomasin jossain vaiheessa omasta huormiostani huolimatta, että pojan jalka vippasi musiikin tahdissa, Wau! Kun väliaika koitti, taputin häntä olalle, että nähdään pian :)
Kun tapasimme taas väliajan jälkeen, hän valitti, että yhteys pätkii. Olin hänen kanssaan samaa mieltä, sillä minäkin surffasin omallani FB:ssä. Laitoimme sitten yhessä tuumin puhelimet pois ja seurasimme esityksen, joka oli vaan niin kaiken kattava. Tuskin se 13v poika kuitenkaan kaikkia kasarivitsejä ymmärsi, mutta hienosti meni. Esityksen jälkeen onnittelin häntä loistavasta seurannasta, sillä huolimatta siitä, ettei tykännyt tulla, kesti sen kuin mies!

Olihan se esitys!!! Kädet hellinä tuli taputettua ja ei meinannut aloillaan pysyä, kun niin oli jytkettä! Kaikki hyvä loppuu aikanaan, joten siis tämäkin musikaali vetelee viimeisiään, sillä se loppuu tänä vuonna. Vielä ehtii, jos on ripeä!

Olavi Uusivirta toi uutta virtaa!

Olavi Uusivirta oli Kouvolassa! Ensin hän oli Kouvolan pääkirjaston Mediamajassa ja sitten iltamyöhään House of Rockissa.

Ilta alkoi ihan rauhallisesti. Luulin, ettei ketään tule paikalle, kun oli niin hiljaista. Kunnes Olavi astui lavalle, niin jostain vaan valui porukkaa paikalle, lavan eteen, pääasiassa nuoria naisia. Meno alkoi! Ihana meno!

Yleisö oli haltioissaan, sillä Olavi tulkitsi biisit niin suoraan sydämiin! Meinas ihan tulla hiki, joten takki narikkaan ja show must go on...

Aina Jiri-serkkua myöten!

Niin oli ihana keikka, että sillä elää pitkään! Muistaa, miten helppoa on olla onnellinen !

Kuvat: Reijo Eerikäinen

3 SIMOA

Leffailta! Jee, Äire ja Poika. Ajaa karautimme Kuusaalle entiseen malliin. Poika oli jo kyllä tutustunut uuteen Veturinkin elokuvateatteriin. Äire tarttee aikaa, ennen ku tohtii uuteen mennä.

Vaan Studio123 esitti 3 Simoa. Pelkkä nimi on ihan huvittava (anteeks kaikki Simot).

Yksi ei halua olla SIMO, toinen esittää SIMOa, kolmas ei vielä tiedä olevansa SIMO.
Siitä on hyvä lähteä ja mennä ihan simona eteenpäin.

3 SIMOA on hauska elokuva ja oli kiva tutustua uusiin kasvoihin, mitkä niin hyvin roolinsa vetivät. Olin yllättynyt siitä, että ihan kuin nämä uudet kasvot olisivat olleet jotenkin parempia kuin ne vanhat.

Tarinakin oli hauska. Lasse(Rami Rusinen) ja Simo(Olli Rahkonen) ovat asuntovarkaita. Kun Simo törmää lasten rattaita työntävään Eevan(Paula Vesala), hän tajuaa naisen olevan se sama, joka oli ilmoittanut hänelle jokin aika sitten olevansa raskaana. Simo ei kuitenkaan halua isäksi ja passittaa Lassen näyttelemään häntä. Miksi, niin siksi, että naisella on arvokas perintökoru. Kaikki ei kuitenkaan suju niin kuin Simo haluaa...

Henkilögalleria on aika mahtava muutenkin ja kaikenlaisia tilanteita tulee ja menee.

Tämä elokuva oli tosi kiva, piristävän hauska! Sitä kannattaa mennä katsomaan ihan simona!

Kukkoilua kerrakseen!

Suoraan töistä lähdin uuteen kauppakeskus Veturiin. Ihan kamala ajatuskin mennä sinne ja niin pyysin nuorimmaiseni mukaan, että jos paukkaa paniikki päälle, niin voi taluttaa miut ulos sieltä. Onneksi ei tarvinnut. En suinkaan mennyt sinne kauppoja katsomaan, vaan CHEEK oli siellä! Ihana Cheek!

Kyllä, Cheek on syypää mun hymyyn...

No, Cheek toimi vaan hyvänä lämppärinä, sillä äkkiä pois sieltä kauppakeskuksesta ja kohti Kuusaan teatteria! Siellä oli Rokkikukko(Sami Kosola)!!!!
Hitto, mikä kukko ja mikä draivi! Tunti sellaista sulkien pörhistelyä ja nokitusta, että kaikki kanaset ne niitylle ajoi... Kukko veteli iki-ihania biisejä sellasella kukkoilulla, että melkein katsojillakin tuli hiki.
Välispiikkeinä kukko heitti niin kukkoilevasti kanamaista tarinaa, että kaikki kanat kikattivat aivan tikahtuakseen!
Rokkikukon taustalla hääri Hanhi - HONK - ja millaista kitarointia! Ei uskoisi, että hanhista on moiseen. Oisko ollut Villihanhi(Aki Väkevä)? Lisäksi Pikkukukko(Elsa Kosola) kukkoili Rokkikukon siivellä.

Tää oli siis ihan pakko nähdä, kuulla, kokea! Toivottavasti kaikki ajattelevat samoin!

https://www.facebook.com/Rokkikukkoilua

Sydämeni laulu

Kouvolan teatterin tämän syksyn musikaali on Sydämeni laulu, mikä lauloi itsensä suoraan sydämeeni!

Johannes Korpijaakko on niin Aleksis, että se vaan vie, uppoutuu tarinan vietäväksi, lumoutuu siitä. Aleksis Kivi kirjoittaa ja kärsii köyhyydestä ja siitä, miten hänen tekstinsä menevät läpi, kuinka ne otetaan vastaan.

Aleksis Kiven naiset ovat hyvin esillä. Sitähän se Sydämeni laulu on - rakkautta! Albina(Elina Ylisuvanto) oli Kiven suuri rakkaus. Fanjunkkarsissa emännöitsijä Charlotta(Satu Taalikainen) ja piika Hilda(Heljä Heikkinen) myös, vaikka eivät ehkä ihan samalla tasolla kuin Albina.

Lukuisat laulut, ne kaikista tutuimmat, ovat sävelletty Jukka Linkolan kynästä ja sydämesta uudestaan ja ovat niin ihania. Heti ensikuulemalta ne vaan uppoavat jonnekin syvälle ja nostavat pintaan jotain herkkää. Tämän olen kuullut muiltakin eli ei ole kysymys vain minun ylenpalttisesta herkkyydestä.

Kaikki laulut ovat kauniita! Uusi kasvo Heljä Heikkinen teki upean ensivaikutelman upealla lavatyöllään ja aivan uskomattomalla lauluäänellään. Se oli niin puhtaan kaunis, että sitä olisi kuunnellut loputtomiin.

Sydämeni laulussa on kaikkea. Se on surullinen ja hauska, erikseen ja yhtä aikaa. Siinä on lauluja siivittämässä upeat koreografiat ja se jää mieleen, se jää lauluna sydämeen.

Kaikki olivat niin hyviä, niin taitavia, mutta jos olisi ihan pakko, niin nostaisin Satu Taalikaisen laulaman Onnelliset esiin! Sen voisi vetää vaikka uudestaan encoren aikana.

Kuvat: Marja Seppälä

Tauluja ja lauluja !

Helsinki-viikonloppuna kävin lauantaina Katariina Sourin taidenäyttelyn avajaisissa. Uudenmaankadulla Galleria 4-kuus. Kyllä kannatti, sillä Katariinan taulut olivat häikäiseviä, ihan sanan varsinaisessa merkityksessä. Niitä voi katsoa ihan vaikka kuinka kauan tahansa ja koko ajan niistä löytää jotain uutta.

Siellä oli monta niin kaunista taulua...

Tämä osoittautui melkeinpä heti minun lemppariksi!
Hyvänä kakkosena oli tämä:

Kaikkien pitäisi siellä käydä, joten ei ku sinne!

Seuraavana päivänä oli vuorossa konsertti.

Ei sitten mikään pikkukonsertti, vaan Stadikalla oli lisäkseni n. 12000 muuta. Reilut kolme tuntia saatiin nauttia LEONARD COHENin aivan huikeasta esiintymisestä. Oli ihan uskomatonta nähdä, kuinka 78v mies oli niin vetreässä kunnossa. Herra Leonard loikki pitkin lavaa ja oli tämän tästä polvillaan jonkun soittajan edessä ja ihan yhtä näppärästi hän nousi aina ylös.
Ääni oli käsittämätön, niin että oikein selkäpiitä värisi, kun hän laulunsa aloitti.

Tähän sitten se biisi, mistä minä eniten tykkään....

Tie Pohjoiseen

Taas oli leffailta käsillä, kun sain houkuteltua oman teinipoikani kanssani elokuviin. Vettä satoi kuin ei koskaan ja siksi olikin hyvä syy mennä nakertamaan popcorneja Studio123:een ja katsomaan ihan mahtava leffa Tie Pohjoiseen.

Isä ja poika - leffa on targikoominen kuvaus isän ja pojan suhteesta, jota ei juurikaan ole ollut. Isä on häipynyt pojan ollessa pieni ja hän palaa 35 vuoden jälkeen. Siinä on melkoinen aukko paikattavana. He lähtevät kohti pohjoista, minne isä, Leo(Vesa-Matti Loiri) haluaa pojan, Timon(Samuli Edelman) viedä.

Matkalla pysähdellään milloin minnekin ja milloin minkäkin takia. Käydään tapaamassa tärkeitä ihmisiä. Kaikkea hassua ja hulvatonta sattuu matkan varrella. Ihan paras kohtaus on hotellissa, missä isä ja poika intoutuvat laulamaan(Kuolleet lehdet). Meinasin alkaa laulaa mukana.

Tarina kuljettaa ja se koskettaa. Isä on se elämää nähnyt, kaikessa rentoudessaan viisas. Poika, se fiksu ja nuori, pikkasen kapinallinen ja uhoava. Vaan miten ihanaa, että lähti isänsä matkaan!

Tämä elokuva on ihana ja se jää mieleen pyörimään!

Linnunradan laidalla

Kesäkauden viimeisin kesäteatteriesitys oli minun kohdalla tänään. Erittäin hyvässä seurassa ja erittäin hyvin varustautuneena, lähdimme Haminaan. Satoi... Ei haitannut. Kerrospukeutuminen, sadevaatteet, viltit ja sateenvarjot ja kaikkia tarvittiin.

Kyllä kannatti lähteä, sillä Linnunradan laidalla käynti teki niin terää. Ihanaa Eppu Normaalin musiikkia hyvin esitettynä. Sirkusmusikaali oli yhtä sirkusta. Ihanaa sellaista ja sateesta huolimatta se vaan niin natsasi.

Sirkuksen tirehtööri on väistymässä ja tarttis saada jatkaja. Kuka se on ? Jompikumpi pojista? Toinen on juoppo ja toinen maailmalla. Olisi tytär, joka haluaisi ja jolla olisi jotain hajua, miten homma hoituisi. Jokainen jatkaja haluaisi muutoksia. Tämän "juonen" siivellä soi Eppu Normaali ja se kivasti antoi potkua.

Viimeinen esitys se oli Haminan teatterillekin ja olen iloinen, että kerkesin mukaan!

Miss Farkku-Suomi

Lauantai-illan ratoksi nappasin poikani mukaan leffaseuraksi ja kohti Studio123. Olimme ajoissa paikalla, ostimme liput ja lähdimme kahville. Olimme myöhästyä elokuvasta, sillä muistin vain sen ajan, mikä oli lehdessä, enkä katsonut lipusta sitä paikkansa pitävää aikaa. Emme nähneet ollenkaan elokuvan alussa esitettäviä mainoksia - kyllä harmitti (,")

Vuonna 1977 elin aikaa, joka on vielä hyvin muistissa, joten Miss Farkku-Suomi on ihana nostalginen aikamatka nuoruuteeni. Kun otin poikani mukaan, sai hän samalla ihmetellä, millaista se oli, äiren historiallinen elämä.

Miss Farkku-Suomi on aika tarkalleen Kauko Röyhkän elämänkertaa. Nuoren miehen kasvukipuja. Välde asuu äitinsä kanssa kaksin pientä asuntoa, on ihastunut luokan kauneimpaan tyttöön, josta valitaan Miss Farkku-Suomi. Pike, joka ilmiselvästi on myös mieltynyt Väldeen, valitsee kuitenkin toisin.

Välde jää sivuun, mutta ei suinkaan toimettomana vaan alkaa toimia. Tapaa Sasun, hengenheimolaisen ja alkaa tehdä musiikkia, he perustavat bändin. Välde purkaa kaiken itsestään tekemällä huikeita biisejä.

Elokuvassa on mahtavia nuoria, uusia näyttelijäkasvoja. Jokunen tunnettu on mukana myös, kuten Olavi Uusivirta(bändin rumpalina), mutta muuten en kyllä mainitsisi, sillä niin ovat sivurooleissa. Lestadiolaisperheen pienet pojat olivat aivan hellyyttäviä!

Miss Farkku-Suomi on erittäin katsottava elokuva, sillä jos 12v poikakin sai siitä jotain irti, niin eikö se jo kerro jotain! Erityisesti jäi mieleen se, että jos joku asia menee pieleen tai ei toimi, niin voi purkaa itsensä tekemällä jotain ihan fiksua, kuten tässä tapauksessa musiikkia.  Suosittelen tätä leffaa, joka ei pääty ollenkaan niin kuin aluksi luulisi.

Munaako herra ministeri

Heinolan kesäteatterissa nähtiin hauskaa farssia Ray Cooneyn tyyliin. Ovista ja tällä kertaa myös ikkunoista mentiin, kuljettiin tämän tästä. Aina oli joku menossa tai tulossa. Vauhti oli melkoinen, mutta kiitettävän hupaisa.

Teatteri oli loppuunmyyty! Liekö syynä aivan upea kesäinen ilma, vai nimekkäät näyttelijät. Tosin ilma ei ole este, sillä Heinolan kesäteatteri on katettu ja siksi huoleton paikka niin yleisön kuin esiintyjienkin kannalta.
Lavastus oli huikea ja niin jotenkin ammattimainen ja teknisesti toimiva.

Munaako herra ministeri oli kivasti muokattu ajankohtaiseksi eli vaikka alkuperäinen kässäri on siis Ray Cooneyn, niin osansa saivat niin Katainen kuin Urpilainenkin(liekö ministerit itse käyneet näytelmää nauramassa).
Elinkeino(keinoelin)ministeri on juuri saapunut hotellihuoneeseensa, aikomuksenaan viettää siellä rattoisa hetki rakastajattarensa kanssa. Oikeasti hänen tulisi olla eduskunnan kyselytunnilla... Kaikki näyttää aika kivalle, kunnes - ruumis roikkuu ikkunalaudalla! Siitä se farssi alkaa ja mitä enemmän soppaa hämmennetään, sen sekavammaksi se käy. Ihmisiä tulee ja menee ja kuka on kukin ja kenenkin veli tai sisko, niin siinä onkin ymmärrys tiukilla. Kertakaikkiaan se oli niin hauskaa!

Puntti Valtonen oli se ministeri, hah, ja millainen, ihan huippu! Hänen avustajanaan toikkaroi  Risto Kaskilahti mahtavine kulmakarvoineen ja sai huvittuneisuutta osakseen, vaikka ei olisi sanonut sanaakaan. Helena Vierikko veti ansiokkaasti ministerin rakastajattaren roolia.  Jaakko Saariluoma toimi hotellin johtajana ja tuli paikalle aina kun vaan oli jotain väärin käsitettävää. Krisse Salminen oli venäläinen hotellisiivooja, joka oli aina niin "kovasti paholainen"... Antti Litja toimi tarjoilijana, joka auliisti tomitti erinäisiä lisähommia, pientä korvausta vastaan. Jaana Saarinen oli ministerin vaimo, joka tupsahti paikalle, vaikka ei olisi pitänyt. Samoin teki neiti Forss, jota näytteli Sari Puumalainen. Myös Renni, ministerin rakastajattaren avomies pelmahti paikalle ja hän oli Jussi Lampi, joka aina "pelästyttää" minut koikkelehtimalla paikalle. Vielä olisi Riipinen, salapoliisi, jolla oli ihan kiva rooli, kun ei juuri tarvinut alussa mitään haastella ja hänen osaansa veti Antti Lang.

Olipas kiva esitys!

Maamiehen vaimolaari

Jaalassa saatiin nauraa hersyvästi, kun siellä esitettiin Maamiehen vaimolaari. Teksti on Tuija Pitkäsen ja se oli todella "jaalalainen"!

Poikamiehille olisi saatava eukot ja mikäs sen parempi konsti, kuin tietokoneella haetut kumppanit. Maamiehen tietolaari hoitaa hommat ja niin on jatkoon selvinneet kolme ehdokasta, Jaalasta!

Ei muuta kuin vaimoehdokkaita odottelemaan, vaan meneekö kaikki mallillaan? Ei, sillä hiukan petetyt postineidit sekoittavat hiukan pakkaa ja niin on pelissä ihan uudet sävelet. Aija Kajama-Nikula ja Auli Kallio olivat todella rempsakkaita postineitejä.

Yksi vaimoehdokas on Anni Potronen(Anne Sorvali) joka haasteli osansa tosi reippaaseen karjalaiseen tyyliin.

Kaikkien sekaannuksien jälkeen alkaa tilanteet pikkuhiljaa lutviutua ja lopussa yks sun toinen on saanut omansa.
Hauska kesäteatterinäytelmä, mistä jäi oikein hyvä mieli!

Roskisprinssi

Kun Roskisprinssi tuli elokuviin, se jäi minulta katsomatta ja kyllä harmitti. Vasta nyt, vuotta myöhemmin se elokuva osui käsiini, DVD-versiona. Erheellisesti kuvittelin katsovani sen kotona asuvan nuorisoni kanssa, mutta sainkin katsella sitä ihan yksin! Ei paha, sillä se oli ihana elokuva!

Nuori Jed ei halua toteuttaa vanhempien unelmia vaan ottaa ja lähtee. Joutuu itäsuomalaiseen pikkukaupunkiin, missä asuu aluksi teltassa. Kun rahat loppuvat, Jed hakee töitä ja niitä ei oli valittavissa, on otettava mitä saa. Ensin lehden jakajana ja sitten roskakuskina.
Käsittääkseni leffassa noudatetaan kirjan aikaa eli 90-lukua, koska on vielä lankapuhelimet käytössä. Elokuva on siis Tuija Lehtisen kirjan pohjalta tehty.

Nuoria upeita näyttelijöitä oli ilo katsoa. Pidin tavattomasti Jedin(Jon-Jon Geitel) ja Lulun(Pihla Maalismaa) särmikkäästä suhteesta. Veera, alkoholiin menevä leskirouva oli myös varsin liikuttava persoona. Kaiken kaikkiaan luulin aluksi, että tulossa on jotain lällyä, mutta ei sinne päinkään.

"Toteuttamalla muiden unelmia menettää omansa."

Calamari union

Otin pestiä Calamari Unioniin, puun alle kahvioon. Kannatti.

Näin Frankin! Siis, miten niitä riittikin. Katsoi mihin tahansa, aina näki Frankin. Yhtään ei haitannut, vaikka Frank kuoli, aina tuli uusi. Frank ja Frank ja ne kaikki Frankit jättävät Voikkaan ja lähtevät kohti parempaa maailmaa - Myllykoskelle. Autolla, pyörillä, kärryillä, kävellen...

Kaurismäen tyyli on niin hyvin mukana, vähäeleisyys viehättää. Paikallisuus ui niin nahkoihin, että se mikä tulee lähelle, naurattaa.

Lavastus on ihanan karua, mutta hemmetin toimivaa, kaikella vaan on tarkoituksensa.

Musa on ihan huikeaa! Juulia Rihu muusikon roolissa on mahtava ja saksofoni soi. Biisit ovat niin soivia ja Frankit esittävät ne frankimaiseen tyyliin!

Matka alkaa ja sujuu miten sujuu. Pääseekö kukaan Frank Myllykoskelle, paremman elämän toivossa, hah, se on ihan pakko nähdä!

Unelma onnesta

Unelma onnesta täyttyi kun pääsi Korvenkylän katsomoon nauttimaan huikeasta unelmasta - se oli onnea se!

Voi pojat, mitä poikia! Kolme kaverusta toi niin elävästi silmiin ja korviin ja ah, mieleen sen kasariajan. Kaikkine tuttuine biiseineen ja tapahtumineen, jotka luuli jo melkein unohtaneensa.

Unelma onnesta on mahtava esitys siitä, mihin elämä meitä kuljettaa, jos ylipäätään kuljettaa. Mitä meistä tulee kun nuoruus jää ja aikuisuus tulee. Teksti ja lukuisat siinä esitetyt biisit rimmasivat niin hyvin yhteen, että se oli suurta nautintoa.

On jo tunnettua, että Korvenkylässä ei tarvitse pettyä. Siellä on aina niin hyvä porukka, joka osaa asiansa. Näytteleminen on luontevaa ja laulaminen loistavaa. Mikä meno, mikä meininki. Kaikki toimii. Auto ja mopo ja se jumalattoman iso mikäsenytolikaan-kone!

Tommi Tainio veti Penan roolin niin täysillä,että kyllä, sitä ihan eli mukana. Sami Viitalo(Make) lauloi taas niin, että ihan sydän läpätti, etenkin Armin roolissa!

Kyösti Vuorela(Rauno) on varmasti kumia. Miten sitä voi olla niin monissa asennoissa tai tietysti voi, mutta... Pyörän päälle hyppääminenkin sai miettimään, oliko monta kertaa mennyt ohi? Olin vaikuttunut, moni nuorempi ei taipuisi, ei hyppisi sillä lailla. Niin, ja mikä Danny!

Kaisa Pakkanen(Lissu) lauloi jälleen itsensä yleisöön. Sen oikein tunsi, kuinka kaikki olivat aivan tärppänä.

Kaikki olivat mahtavia! Minusta on aina upeata, kun mukana on lapsia, jotka niin reippaasti vetävät omat osuutensa. Jonain päivänä he esittävät aikuisia!

En kerro yhtään enempää, sillä soisin mieluusti, että tämän esityksen voisi kaikki nähdä! Minusta tuntuu, että saatan mennä uudestaan....

Kuvat: Kari Huusari

Peppi Pitkätossu

Turun Vartiovuoren kesäteatterissa temmeltää Peppi Pitkätossu. Jo keväällä olimme päättäneet lähteä Turkuun ja silloin on oiva mahdollisuus nähdä turkulaista kesäteatteria. Päädyimme Peppi Pitkätossuun, jotta sain turkulaisen kummipoikanikin mukaan.

Menimme hyvissä ajoin paikalle ja väkeä virtasi joka suunnasta ja paikat täyttyivät. Jännitynyt porina oli päällä, kunnes alkoi kuulua kaikille tuttu Tässäpä Peppi Pitkätossu.... Niin se alkoi, huikea tarina jokaisen tuntemasta vallattoman hauskasta punatukkaisesta tytöstä.

Ihka oikea hevonen oli myös päässyt estraadille. Herra Tossavainen oli ihminen, mutta millainen marakatti! Keikkui kaiken aikaa milloin missäkin ja oli jos jonkinmoisilla mutkilla.  Mahtava. Sekin oli kiva yllätys, kun  Herra Tossavaista näyttelevä Jimi Kettunen olikin yhtäkkiä rouva Mielonen !

Pepin roolin aivan mahtavalla vedolla veti Pilvi Hämäläinen, jonka äänestä erityisesi pidin. Se oli jotenkin vaan niin Peppimäinen! Muutenkin Pepin rooli vaatii aika lailla, joten homma oli hallussa ihan täysillä.

Kaikki muutkin roolit olivat niin hiottuja ja nautittavia. Pepin isän roolissa oli Remu Aaltonen ja hän marssi lavalle loppupuolella, ikään kuin sokerina pohjalla. Kun Peppi on niin ikävöinyt isäänsä, merirosvo isä saapuu ja ottaa tilanteen haltuun!

Ihana ja hauska koko perheen näytelmä!

Kuvat: Kalle Karlsson

Pari uusintaa !

Kevään viimeiset teatterielämykset olivat uusintoja. Joskus on vaan niin, että tahtoo nähdä jotain toistamiseen. Niinpä kävin katsomassa Päällystakin toisen kerran. Koska Kouvolan teatteri on remontissa, niin esitys oli Kuusankosken teatterissa, mikä ei ollenkaan ollut huono paikka. Esitys oli edelleen vaan hyvä ja kesti vallan hyvin toisen katsomiskerran. Ehkä tällä toisella kerralla vielä puhutteli enemmän. Vantaalta tullut ystäväni oli samaa mieltä.

Kuvassa: Elina Ylisuvanto(Kvl:n teatteri), Jarmo Tulonen ja Teemu Koskinen(Kotkan teatteri) ja Ilmo Ranne(Kvl:n teatteri)

Seuraavana päivänä marssimme Vaakunaan, missä saimme nähdä Parasta ennen -Naisten juttu 3. Vaikka olin senkin jo nähnyt aiemmin, niin olin ihan innoissani näkemään sen taas. Oli kyllä penkillä olemista, sillä niin hersyvää oli tälläkin kertaa. Ihmetellä saattaa, miten se aina vaan tuntuu niin tuoreelta, vaikka esityskertoja on jo vaikka kuin.

Kuvassa: Hannele Laaksonen

Kuvat: Marja Seppälä

Nyt sitten oottamaan kesäteatteritarjontaa :)

HAMLET

Oli teatteri-ilta! Tällä kertaa menin kaupungintalolle, missä en ole koskaan ennen nähnyt teatteria. Nyt näin ja en ihan mitä tahansa teatteria, vaan siellä oli Hamlet! Ja millanen Hamlet, uuh, aivan huikea! Minä, joka en juuri ymmärrä mistään hienoista klassikoista yhtään mitään, niin tämä ikivanha näytelmä avautui minulle kuin olisin ollut fiksumpikin.

Näytelmä oli niin mahtava, että siitä todella nautti alusta loppuun asti. Tarina oli mahtava ja se miten se tarjoiltiin, oli niin loistava kattaus, että voi vain olla olla itteensä tyytyväinen, että tulipas lähdettyä.

Mikko Bredenberg on sellanen Hamlet, mikä syöpyy varmaan iäksi mieliin. Sitä vaan ihaili kaiken matkaa, ihmetteli, miten sitä joku kykeneekin olemaan niin hyvä? Suorastaan ihanan hullu! Monta kertaa mietin, miksi hän ei sekoa sanoissaan, sillä Shakespearen teksti ei ole niitä helpoimpia joskin on aivan uskomatonta tulitusta.

Elina Ylisuvanto Ofeliana oli koskettava. Hän oli niin kaunis ja kun hän murtui, sitä melkein meni hänen mukanaan. Siinä vaiheessa oli jo vihainen Hamletille.

Ilkka Hämäläinen oli monessa roolissa. Voi Ilkka, miten taitava ja muuntautumiskykyinen oletkaan! On aina ilo seurata kuinkä näyttelijä pystyy venymään moneen rooliin.

Kouvolan teatteri oli jälleen kerran pannut parastaan! Rakentanut aivan uskomattoman näyttämön kaupungintalolle(jo se on nähtävä) ja miten se toimi, wau! Kaikki näyttelijät olivat niin mahtavia!
Eturivin paikalta katselin puvustusta, mikä oli Niina Pasasen käsialaa. Jokaisen sauman näki ja sitä sukkahousujen määrää(miehillä)... Väkisinkin kerkesin miettiä, miten kankaat ovat valittu ja kuinka kauan on mennyt aikaa, kun on saatu niistä valmista.

Minä todella toivon, että mahdollisimman monet ehtisivät nähdä tämän upean näytelmän, joka on täynnä kaikkea, mikä tihkuu rakkautta, valtaa ja petoksia.

Kuvat: Marja Seppälä

Vares - Nuoruustango

Pääsiäisen päätteeksi Varesta, oikein teatteriversio. Vares oli erittäin hyvä syy nousta sohvan uumenista pystyasentoon. Ilmoitin herra 12v:lle, että olen valinnut hänet seuralaisekseni ja sitten menoksi. Anjalankosken teatteriin, mars. Meinasi tulla hoppu, kun rantatien kautta ajettaessa näkyi joutsenia... Kun pääsimme perille, huomasimme, kuinka moni muu oli ajatellut samalla lailla ja noussut Vareksen takia sieltä sohvasta. Pikkasen jänskätti herra 12v:n puolesta, kun siellä luki, että K-15.
Teatteri tuli täyteen, ihan jokainen penkki sai täytettä.

Esitys pääsi heti vauhtiin ja sitä piisasi ihan loppumetreille asti. Porukkaa oli aika paljon ja silti joitakin oli siunattu useammalla roolilla. Vares oli jo edellisestä esityksestä tuttu Panu Pilli. Sillä mentiin. Kiva rooli oli Orkku, jota esitti Minna Sipinen. Kuvassa on meneillään "Orkku-terapia".

Nuoruustangossa ei juuri tangoa tanssita, mutta Vareksen nuoruuden ystävistä on kyse. Yksi heistä on Emilia(Piitu Himanen), joka ei jätä Jussi Varesta rauhaan, vaan tunkee uniinkin. Kunnes erään kerran Emilia osuu kohdalle ja hurja soppa alkaa kuplia.
Laittomia aseita tarvitaan ja niitä toimittaa Vattumäki(Antero Raanoja), joka oli niin hyvä, etten millään meinanut käsittää kuka häntä esitti. Hah, hauska!
Hullunhauska parivaljakko oli Alpakka(Minna Sipinen) ja Pata-ässä(Ari Kelin).
Kun Vares auttaa Kyypakkausta(Timo Kurittu) ja joutuu nastan naisen luokse, se on Asta(Marika Vuori), topakka täti.
Kuten yleensä kaikki Varekset, juoni on aika sekava, mutta tyypit ja kohtaukset hyviä. Tämäkin esitys kantaa juuri loistavien kohtauksien vuoksi ja kaikkien niitä tekevien hauskojen tyyppien takia.

Kaikkia rooleja ei mitenkään viitsi luetella, mutta on pakko vielä mainita pari naisten tulkitsemaa miesroolia. Paniikkinappula(Jaana Kurittu), joka oli ihan hervoton ja Viitapiru(Ritva Muhonen) oli niin hurja!

Minusta tässä oli ihailtavaa teatterin tekemistä isolla porukalla. Jopa herra 12v oli ihan mukana kaiken aikaa. Kyllä kannatti käydä katsomassa.

Kuvat: Teresa Nurmioja

Rouva Presidentti

Minulla oli sovittu tapaaminen Rouva Presidentin kanssa. Paikka oli Studio123 ja aika(tarkka) tiistaina klo 18:25. Ihan protokollan mukaan ei menty, sillä en riisunut takkiani, minua ei kätelty enkä saanut drinksua. Menin istumaan popparipänikän kanssa, otin tosi rennon asennon ja nautin. Siis paras tapa minulle tavata Rouva Presidentti, sillä olisi aivan kamalaa, jos olisi joutunut joskus tapaamaan ihan sillai oikeesti. Nyt ei tarvinut miettiä, osaako käyttäytyä.

Rouva Presidentti oli erittäin hyvä elokuva, kertomus meidän rouva presidentistä, joka ei ole enää virassa. Tarja Halonen kuvattiin niin eloisasti, niin kivasti, että olin ihan myyty. Näinkö huumorintajuinen ja ihanan presidentti meillä oli?

Kuvausryhmä seurasi Rouva Presidentin elämää ja se oli todella mielenkiintoista. Se, miten Tarja Halonen oli aina ajan hermolla, homma hoidossa ja huumorilla. Hänen aina hymyilevä olemus oli jotenkin vaan niin valloittava, että elokuvan loputtua jäin miettimään, että olisipa hän ollut vielä meidän presidentti ja onhan hän....

Vares - Uhkapelimerkki

K-12. Hyvä, sillä just sain herra 12v:n seurakseni, Studio123, saliin 3. Varoitin häntä sitten, ettei katso pahimpia kohtia... Turha varoitus, sillä ei ollut niitä, pahoja kohtia? Vares(Antti Reini) ei saanut kertaakaan turpaan, mitä nyt oli aseen tähtäimessä, mutta siinäkin Jussi Vares hymyili. Miksi sitten oli K-12, niin kyllähän Vares naisen taas sai... Sole Sulavesi(Minna Haapkylä) on nainen, mihin Vares ui kuin sulaan veteen.

Tämä elokuva alkaa siis siitä, että Jussi Vares rakastuu. Oikein pelästyin, että ei kai koko elokuva ole yhtä hunajaa, mutta onneksi ei, sillä pian rakkauden kohde roikkuu hirressä. Ei ihan kiva loppu suhteelle, mutta Vares saa siitä hieman pähkinää purtavaksi, kun surun murtamana alkaa selvittää tyttöystävänsä kuolemaa. Siihen hän saa toimeksiannon Sole Sulaveden veljeltä, Timo Petterssonilta. Tutkittavaa tulee lisää, sillä Pettersonin vaimokin aiheuttaa ongelmia. Samaan soppaan toimittaja Ruuhio(Mikko Leppilampi) nakkaa omituiset saamansa kirjeet. Todella sotkuinen vyyhti ja miten se selviää...

Kaiken kaikkiaan minusta tämä Vares oli minusta hivenen sekava ja pliisu. Kaksi kertaa katsoin kelloa ja popparit olin syönyt jo ennen puolta väliä. Antti Reini Vareksena oli kyllä nam, moni muukin, mutta miksi Tuula Amperla(Tyttö kampaa märkää tukkaa) oli valittu näyttelemään Maria Rodriques'ta. Hänen replat oli niin suoraan replavihosta...

Vareksen bootseja ei saisi vaihtaa. Hän veti jalkaansa rakastelun jälkeen tylppäkärkiset, mutta kun hän käveli kadulla, hänellä oli teräväkärkiset, ai-jai...

Kohta 18

Kohta 18 -elokuva oli ihan pakko nähdä, vaikka siitä ajasta kun oli itse kohta 18 on ikuisuus... *huoh*. Ehkä juuri sen takia, minusta on aina kiva kurkistaa nuorten elämään. Ilman sitä otsarutussa-asennetta, kuinka kamalia ne nykyajan nuoret ovat. Ehei, nuoret ovat nuoria ja jokainen aikuinenkin on sen ajan elänyt, toivottavasti :)
Otin mukaan Kuusaalle jo 18, ja pari sellaista, jotka ei ihan vielä 18. Onneksi otin... Olisi ollut aika köpsää yksin töröttää siellä nuorten joukossa. Yritin olla huomaamaton.

Kohta 18 on minusta erittäin hyvä elokuva. Se kertoo viiden nuoren pojan, jotka kaikki ovat kohta 18, elämästä. Kaikki viisi ovat kavereita ja jokaisesta kerrotaan se oma elämä. Poikien kaveruus oli minusta upeaa, niin kuin nyt pojilla yleensä, että kykenevät olemaan kimpassa kavereita. Millaista poikien elämä oli kaveruuden ulkopuolella, oli aika koskettavaa.

 Elokuva on hauska, mutta silti joka raossa tulee asioita, perheitten ongelmia. Kaikki viisi poikaa olivat minulle näyttelijöinä uusia, mutta kerrassaan loistavia. Jokainen oli niin uskottava. Kiva pikku tähti oli yhden pojan, Andren pikkuveli Max.

Häpesin oman ikäpolveni aikuisia, että miten meillä voi olla vanhemmuus hukassa ? Elokuvassa tuli hyvin julki se, miten usein lapset ovat "viisaampia". Tämä elokuva todisti sen ja se oli oikein hyvä! Elokuvan nuoret olivat minusta melko terveellä pohjalla.

Vaikka tämä on nuorten elokuva, niin hopi-hopi, kaikki aikuiset, nyt katsomaan tämä elokuva, sillä kyllä siinä riittää sanomaa aikuisillekin!

Päällystakki

Mietin tarkoin, millaisen päällystakin laitan päälleni, kun lähden Kouvolan teatteriin. Kun se oli valittu, niin suunta teatterille. Siellä ripustin päällystakin narikkaan ja siirryin nauttimaan lasillisen sherryä. Virittäydyin tunnelmaan nähdäkseni Päällystakin.

Pikkasen jännitti mennä kattoo, et millanen vermee siellä oli näytillä. Vaan, miten olikin huikee, reipasotteinen, hauska ja puhutteleva.
Kotkan ja Kouvolan teatterien yhteinen Päällystakki toimi hyvin.
Näytelmän kesto oli 2h40min väliaikoineen. Kun se alkoi, vauhti oli melkoinen ja kohtaus kohtauksen perään, sitä mietti, että tämän on ohi puolessa tunnissa. No ei, kun menoa piisasi ihan koko ajan.

Akaki Akakijevits oli kyllä tavan reppana ja häntä tulkitsi Jarmo Tulonen(Kotka). Kaikilla muilla näyttelijöillä olikin sitten mittava lista lukuisia eri rooleja. Minusta on aina erityisen hauskaa, kun on näyttelijällä on useita rooleja. Sitä pääsee yhdessä näytelmässä näkemään, mihin kaikkeen sitä venyykään. Kaikki olivat niin mahtavia, mutta oli silti ihanaa nähdä taas Elina Ylisuvanto(Kouvola) näyttämöllä.
Rooleista Storbjörn(fuusiojohtaja) on minusta jotenkin mieleenpainuvin ja Anne Niilola(Kotka) veti sen todella hyvin.

Akaki Akakijevitsin takki oli vanha, risa rytky, loimi, mikä nousee pääosaan. Takki kuvastaa kantajaansa? Kun Akaki saa vihdoinkin ja suurella vaivalla uuden takin, kaikki muuttuu. Hänestä tulee heti karismaattinen ja hänet huomataan. Kun takki viedään, kaikki loppuu.

Päällystakki on hauska ja surullinen yhtä aikaa. Minusta niin kovin puhutteleva näytelmä!

Kulman pojat

Voi pojat, miten hauska ja harmiton elokuva on Kulman pojat! Ihan parasta viihdettä työpäivän päätteeksi, jos millään ei mitään muuta jaksa. Voi jättää tiskit ja kaikki sikseen ja lähteä elokuviin. Ottaa popparipoksin ja nauttia täysin siemauksin ihan täysin pöhköstä elokuvasta.

Elokuva on K-12, joten otinpa herra 12v:n mukaan ja piti elokuvasta. Nauraa höhötteli monta kertaa. No mikä olis nauraessa, kun elokuvassa oli niin pojille ominaista kikkelihuumoria. Poikain jalkapallofanitus ja järjetön koheltaminen oli hauskaa. Olen varmastikin poikkeava keski-ikäinen eukko, sillä toisin kun minun pitäisi otsa syvissä rypyissä paheksua, niin minusta poikain hölmöydet ovat vaan olleet aina niin huvittavia.

Elokuvassa oli Putouksesta tutut Eero Ritala ja Jussi Vatanen, Hiljaisuus-elokuvasta tuttu ja Jussi-palkittu Joonas Saartamo, Uusi päivä- sarjasta tuttu Antti Väre. Ville Tiihonen Vesanderina päästi ihan parhaat lohkaisut. Haminan poika Janne Ravi on nähty näyttämöllä ja mainoksissa, mutta että nyt oikein elokuvassa, niin se oli hienoa se!

Alussa huomasin, että mukana on myö Samuli Niittymäki! Oikein kiva, minulle selvisi vasta elokuvan loppupuolella, ketä hän näyttelee. Välillä jo ajattelin, että ei ole koko elokuvassa... mutta olihan :) Toinen jippo oli se, että missä elokuva oli kuvattu, mikä kaupunki? Se ratkesi minulle vasta lopputeksteissä.

Joten, heittäkää vapaalle ja käykää katsomassa! "Kieltäisin" elokuvan heiltä, jotka käyvät katsomassa vaan jotain korkeampaa ja ylevämpää :)

Härmä

Nyt olen kierteessä, kun niin tekee mieli, kaiken aikaa, elokuviin. Minä käyn ja vain kumppani vaihtuu, kun ei kukaan jaksa kaiken aikaa rampata elokuvissa(tai olla minun seurassa). Nyt on sitten nähty HÄRMÄ! Mie sitä hiukan vierastin, että uskallanko mennä kattoo puukkohippasia, mutta rohkaisin mieleni ja se kannatti. Elokuva on ihan hemmetin hyvä.

Oi, niin kiltti ja kaunis Mikko Leppilampi Välitalon Eskona oli niin paha ja niin ilkeä, että ihan sattui katsella.Sen sijaan Lauri Tilkanen Välitalon Mattina oli juuri sellainen, millaista kotimainen elokuva on kaivannut. Hän ja Pamela Tola(Aino Kantola) ovat nykyajan Ansa ja Tauno.

Välitalon vanha isäntä(Esko Salminen) päättää olla reilu ja jättää talon nuoremmalle pojalle,Matille, ihan vaan sen takia, että talo säilyisi hyvissä käsissä. Siihenpä ei sitten vanhempi poika Esko suostunutkaan. Auts, ja sitten alkaa puukkohipat! Aino on Matin kihlattu, mutta Esko meinaa viedä hänetkin. Siis, kyllä oli monta kertaa tosi jännät paikat ja pahimpien kohtausten aikana piilouduin takkiini.

Eskolla oli oma "hovinsa", yhtä pahoja kaikki. Sumeilematta tulivat taustalta ja tippasivat turpaan, jos joku asettui Eskoa vastaan. Matilla oli sitten vain renkipoika Kalle(Aku Hirviniemi), joka oli kyllä elokuva ihan niitä sympaattisimpia hahmoja. Poikien äitinä huseerasi "Kotikadun Eeva"(Leena Meriläinen), joka oli ylväs ja kova ja suosi vain Eskoa.

Miten kaikki menee, niin sillai, että juuri kun luulee, että nyt kaikki muuttuu hyväksi, tulee käänne. Lopulta, monen mutkan ja puukkojen heiluttelun jälkeen kaikki päättyy...miten, niin kannattaa käydä katsomassa.

Kyllä, tämä elokuva oli niin katsomisen arvoinen!

Risto Räppääjä ja Viileä Venla

Studio 123 vikitteli tänään Facebookissa katsojia. Lasten elokuviin! Onneksi minulla on lapsia, sillä jotenkin sitä ei tulisi iteksee lähettyä katsomaan vaikkapa nyt Risto Räppääjää. Olin siis heti valmiina, joten ei kun menoksi, vaikka aina hirvittää lähteä katsomaan lasten elokuvaa. Lapset ovat ihania ja osaavat olla iisisti ja nauttia elokuvasta, mutta kaikki supervanhemmat eivät. Kamala trauma tuli kerran siitä ku eräs huippuäiti selosti lapselleen elokuvaa kuin olisivat olleet kotisoffalla... Murrr...

Mutta, nyt tunnelma oli taattu ja siitä piti huolen Risto Räppääjä(Lauri Karo)!  Väriä ja menoa ja värikästä menoa ei puuttunut. Risto ja Nelli(Venni Uotila) joutuivat jälleen Elvi-tädin hoteisiin. Rauha(Annu Valonen) ja Lennartkin(Martti Suosalo) saapuivat sinne, mutta myöhässä. Oli kyse Aurinkosaaresta, missä ihmiset olivat lomailemassa ja niin sinne saapui myös Venla, viileä Venla(Olivia Ainali) isänsä kanssa. Hui, miten viilee... suoraan sanottuna melko ärsyttävä. Venla ja Nelli alkavat kaveerata ja Risto ja auttamattomasti ulkopuolelle.

Elvi-tädillä(Ulla Tapaninen) sen sijaan on vipinää Venlan isän(Juha Muje) kanssa. Ihmissuhteita on koko elokuva täynnä, mutta sillä on kuitenkin ihana happy end.
Iiro Rantalan musiikki on niin iloisen reipasta ja tarttuvaa, että se soi päässä vielä kotimatkallakin.

Kaiken kaikkiaan elokuva oli ihana, kaikessa hupsuudessaan niin täyttä totta, että kyllä olisi aihetta jokaisen se katsoa. Kun solmut alkoivat aueta, melkein vedet kihosi silmiin, ilosta, että kaikki sittenkiin järjestyy.

Eino Venttiili - Elämänsä suurmies

Kuusankosken teatterissa kävin. Siellä esitettiin Eino Venttiiliä. Samaan aikaan toisessa salissa oli Kymi Sifonett...ei ku Sinfonietta(pahuksen vaikea sanoa ja kirjoittaa). Seuralaiseni sanoi, ettei tartte sinne mennä, kun on vanha harppu mukana, niin siin on sinfoniaa kerrakseen... Samalla huomasin, kuinka lööpit kirkui, miten Salovaara on ottanu nuoremman naisen! Voi itkujen kevät ja herra Salovaara on miua melkee 10v nuorempi eli pakko vaan myöntää olevansa wanha harppu.

Asiaan! Eino Venttiiliä menimme siis katsomaan ja olin sonustautunut fanipaitaan, enkä turhaan, sillä tapasin itse Herra Kirjailijan, Venttiilin luojan ja elossa pitäjän. Eturivistä sain seurata esitystä, mikä oli hulvaton, ihan hullu, pähkähullu ja juuri sopiva minulle. Einoa esitti kolme miestä; Rolle Huumonen, Aulis Forssell ja Jukka Antila, kaikki todella hyviä. Jukka Antilan tulkinta osiossa Pakki sekaisin meinasi aiheuttaa minulla virtsan karkailua, mutta nesteet lirisivätkin sitten silmistä, niin että ripsarit olivat poskilla. Kirjailija oli oikeassa, kun tiesi etukäteen, mistä mie tykkään.

 Muissa rooleissa olivat Satu Irtola ja Ulla Jussila, hah, mitä naisia!

Näytöksissä oli kohtauksia erilaista tilanteista, mihin talomies Eino Venttiili joutui. Toisessa näytöksessä Eino oli palvelutalossa, missä ei ollut Varmaa, vaimoa, vaan hänen kanssaan Eino oli kirjeenvaihdossa. Hulvattomuus jatkui.

Tätä harmitonta, pikkasen pöhköä huumoria seurasi todella mielellään. Etenkin kun kaiken kruunasi musiikki. Paikalla oli bändi, joka esitti joka rakoon ihania biisin pätkiä. Laulajan, Andy Peltolan ääni oli just sellanen, että sitä olisi kuunnellut loputtomiin...

Ps. Eino on myös Facebookissa!

Rautarouva

Ystävänpäivänä Kulttuurikissa otti yhen kollin mukaan ja suuntana oli Studio123. Tarjous kaksi yhden hinnalla on sellainen, ettei siinä voi kuin kehrätä. Valitsimme(minä valitsin) Rautarouvan, koska olin antanut itselleni kertoa, että se on ihan katsottava.

Mitään en politiikasta ymmärrä, mutta kiehtovinta elokuvassa olikin Meryl Streep. Jos oli viimeeks nähnyt hänet MammaMia-musiikkielokuvassa, niin aivan uskomaton muodonmuutos oli taas tapahtunut. Jotkut näyttelijät tuntuvat kykenevän ihan mihin vaan. Meryl Streep onnistuu aina olemaan niin se roolihenkilö, että ei millään enää muista hänen olevan Meryl. Nyt hän oli niin Margaret Thatcher että pois alta, todellinen Rautarouva. Hänen puheensa, kävelytyylinsä ja siis ihan kaikki oli niin mahtavaa.
Tämä Rautarouva näytti kaikille, että nainenkin pystyy olemaan johtaja ja onnistumaan siinä. Toki harmitti, että mikään ei tule ilmaiseksi. Lapset ja mies jäi sivuun.
Elokuvassa hän oli jo iäkäs ja kärsi dementiasta niin, että näki ja kuuli miehensä, joka oli jo kuollut. Muistikuvia nuoruuteen ja vallan aikoihin tulee koko ajan hyvinä pätkinä.

Pidin todella elokuvasta, mikä valoitti hyvin Margaret Thatcherin aikaa.

Merkille pantavaa oli se, että kun syö pänikän popcorneja, ei tartte enää nauttia iltapalaa. Kotiin tultuani hörppäsin vain janooni oluen ja se oli siinä.

Hulluna Saraan

Mie oon hulluna, ihan mihin vaan, toisinaan aika usein ja ihan missä vaan. No, nyt olin Hulluna Saraan! Vitsi-vitsi, se on elokuva! Taas miua vietiin, tiistai ja kotimainen elokuva, pakko nähä, mie oon ihan hulluna, ku saan jotain kulttuuria ees pikkasen halvemmalla. Joten, ei kun heti ennakkoäänestämisen jälkeen Kuusaalle ja siellä Studio 123!

Aluksi vähän jännitti, että kuinkahan ymmärrän katsoa kotimaista elokuvaa, missä on ihan amerikkalainen tähti ? Puhuu ihan ameriikkaa ja minulta jää varmaan kaikki ihan ymmärtämättä. Hah, no ei sinne päinkään! Minua ja muita pösilöitä varten oli tekstitys. Eikä sitten ollenkaan haitannut, että elokuvassa puhuttiin muutakin kuin suomea. Itse asiassa sitä ei ees huomannut.
Pääpari oli lutunen, vaikka millään ei jaksais ite sellaista saamattomuutta. No, tässä elokuvassa se oli oikeastaan se ydin, kun ei saada mitään aikaseksi :) Isä, jota näytteli Ville Virtanen, oli raivostuttava! Ville-poika(Jussi Nikkilä) kiltisti vaan jaksoi hölmöä isäänsä!

Elokuva on siis kiva triangelidraama, ku isä ja poika ovat lääpällään samaan misuun. Isä  panee toimeksi(tai yrittää) ja poika en meinaa millään päästä eteenpäin. Pääsee kuitenkin, mutta...

Elokuva on kiva ja hauska ja sen kattoo kyllä ihan mielellään. Vaan jos ja kun ei ole vielä ihan Varastosta toipunut, niin siksi ja sen takia en niin hulluna ole kuin äkkiseltään luulisi. Silti suosittelen, että kannattaa käydä katsomassa, jo ihan Jussi Nikkilän vuoksi, joka tuli tutuksi Pussikaljaelokuvasta!

Diiva ja sen sisko

Sain iloksen nähdä Diivan jo hiukan ennakkoon ja olipa kiva esitys. Kiva ja kiva... se oli hauska ja loistava!

Nina Petelius-Lehto on kerrassaan mainio Diiva ja sen sisko. Hän ottaa haltuun koko näyttämön niin että siinä meinaa kaikki muut jäädä seinille. Kaksoisrooli toimii todella hyvin. Se olikin osa näytelmän jippoa, kumpi tulee lavalle, Diiva vaiko sen sisko! Managerina on vieraileva Jukka Peltola, joka suoriutuu roolistaan hengästyttävän hyvin. Siis, hän oli niin uskottava, että minusta hän oli niin manageri.

Mukava yllätys on teatterin kapellimestari Antti Nykänen, joka näyttelee varsin onnistuneesti Diivan aviomiestä. Kun Veli-Matti Karen tuli näyttämölle, minulla meni tovi, kun katsoin, kuka hän on??? Olin niin ilahtunut siitä, että jälleen hän ui niin rooliinsa, ettei ollut tunnistaa.

 Kuvat: Marja Seppälä

Arimo Haltsonen on Diivan ex-mies, joka yllättäen saapuu paikalle. Jaana Raski on "kamala" juorutoimittaja. Juonittelevaa palvelusväkeä ovat Jose Viitala ja Eeva Markkinen. Kaikki juoksevat ovista sisään ja ulos, kunnon farssin tyyliin.

Lavastus oli minusta henkeäsalpaava. Kun esirippu nousi(nousiko se vai siirtyi?), niin huokaisin ihastuksesta - upeaa! Kun Diiva asteli paikalle henkäisin toisen kerran, ihanaa!

Tämä siis Kouvolan teatterissa, missä on pettämätön sakki! Diivaa kannattaa mennä katsomaan, minäkin menen - toisenkin kerran! Diiva on niin Nina!

Juice - taiteilijaelämää

Välillä on käytävä kulttuurimatkalla hiukan kauempana. Matka suuntautui Tampereelle, missä Musiikkiteatteri Palatsissa nähtiin Juice - taiteilijaelämää. Minulle Juicen biisit tulivat tutuksi jo vuonna -77, kun kuunneltiin patterimankalta teltassa musaa. Tehtiin jopa omia sanoituksia, mm.  biisistä Marilyn. Jyrki-boyta esitin Juicena koulun juhlassa, mikä oli sanoitettu kertomaan historian opesta. Niinpä oli varsin kiva nähdä Otto Kanerva Juicena. Silti hän ei esittänyt kaikkia biisejä, vaan niitä oli jaettu muidenkin näyttelijöiden kesken. Ihan loistavaa.

 Tosin oli kerrottu, että musikaalissa kuullaan 21 suosituinta kappaletta. Toki oli niitäkin, mutta aika moni oli sellainen, mitä en ollut ikinä ennen kuullutkaa ja sitä jäi miettimään, että oliko ees Juicen biisejä, mutta nähtävästi oli.
Jumala ja Pyhä Pietari olivat myös mukana ja silti jäin kaipaamaan Jeesusta. "Martti Syrjä" ja "Pate Mustajärvikin" siellä olivat...

 Kuvat: Juha Sompinmäki

Musiikkiteatteri Palatsi oli mahtava paikka, ihanan vanha ja tyylikäs. Siellä me "kuningataraitiossa" seurasimme illan esitystä, josta tuli oikein hyvä mieli.

Sen jälkeen olikin hyvä mennä panimoravintola Plevnaan ruokailemaan.