Hiljaiset sillat

 Hiljaiset sillat Kouvolan teatterissa, voiko paremmin viikonlopun aloittaa. 1990-luvulla luin kirjan, Robert James Waller: Hiljaiset sillat. Siitä jäi niin vahva mielikuva henkilöistä, että kun sitten näin elokuvan, en päässyt millää sen kanssa sinuiksi. Onneksi aika on tehnyt tehtävänsä ja olen unohtanut ne kirjan henkilöt ja niin ollen lähdin katsomaan Kouvolan esitystä lähes puhtaalta pöydältä. 

Kouvolaan Hiljaiset sillat on ohjannut Jukka Keinonen, jonka ohajukset ovat kyllä ihan parhaimmasta päästä. Keinonen on ohjannut Hiljaiset sillat aiemmin Seinäjoelle, jolloin se oli puhenäytelmä. Nyt kun siitä on tehty musikaali, Jukka Keinonen tarttui toimeen ja hyvä, että tarttui, koska lopputulos on mitä parhain!! Sävellys ja sanoitus on Jason Robert Brown'n. 

Aikoinaan mietittiin ja arveltiin, onko Hiljaiset sillat Robert Waller'n omakohtainen kokemus, sillä onhan päähenkilöllä sama nimi ja molemmat ovat kuvanneet siltoja. Kuitenkin väitettiin, että ihan on fiktiivinen tarina, mutta hieno sellainen. 

Tarina alkaa idyllisesti, missä Bud ja Francesca ovat asettuneet perheeksi ja nopeasti etenee ajassa niin, että heillä on jo kaksi lasta ja Bud on lähdössä lasten kanssa maatalousmessuille. Franceska jää yksin kotiin muutamaksi päiväksi.... 
Panu Poutanen on niin ihana Bud, jotenkin sellainen maanläheinen jurrikka, joka rakastaa vaimoaan ja ei meinaa osata olla lastensa kanssa. 
Satu Lemola on Francesca ja kaikki tunteet pelisssä! Kuinka haluaa olla yksin ja nauttia olostaan, kunnes pihaan ajaa Robert...

Robert on kiertävä valokuvaaja, joka tulee kysymään tietä vielä yhdelle sillalle. Heillä alkaa heti jotenkin säkenöidä. Sami Kosola on niin valloittava Robert, että kyllä vaan välittyy koko tunneskaala ihan täysillä! Kosola ja Lemola ovat vieläpä sellaisia laulajia, että äänet hivelivät taivaan kantta. Sitä ihastuksesta mykkänä vaan seurasi, miten se ääni kulkee. 
Musikaalin biisit eivät ole mitään sieltä helpoimmasta päästä, vaan ovat jokainen suoranaisia taidonnäytteitä.
Neljän päivän suhde - vaikka Francesca pettää Budia, niin se vaan jotenkin suodaan.

Naapurissa asuvat Marge ja Charlie ovat lutunen vanha pariskunta. Johanna Heimonen ja Veli-Matti Karén nostattavat hymyn huulille omilla reploillaan, niin osuvia ja hyväntahtoisia ne ovat. 

Budin ja Francescan lapset, 14-vuotias Carolyn ja 16-vuotias Michael nahistelevat ihan niin kuin kuuluukin. Tiina Winter ja Markus Waara ovat eläytyneet osiinsa varsin uskottavasti.

Jos on laulettu upeillä äänillä, niin entäs sitten se soitanta! Melkoinen porukka kapellimestari Iikka Kahrin johdolla on pannut nuotit oikeaan jonoon!

Ajallisesti tarinassa edetään paljon, vaikka viivytäänkin aika kauan niissä neljässä päivässä. Mukana on nimittäin Francesacan roolissa myös Satu Taalikainen, jolloin Francesca on jo iäkäs. Melko herkkää.

Ihan huikea lavastus on Sanna Halmeen ja se on totisesti vaikuttava. Esa Kurrin valosuunnittelu vielä kruunaa kokonaisuuden. Kaunis puvustus on Sari Suomisen. Kaikki toimii niin yhteen, että koko paketti on herkullista nautittavaa. 

Mitä Robert ajattelee?
Kannattaa käydä katsomassa musikaali, mikä on niin kaunis, koskettava ja sydämellisellä taidolla tehty!

Kuvat: TAVATON media

Forever young Kotkassa

 Se oli lauantai, ensin työvuoro ja sitten sukkana Kotkaan ja siellä teatteriin, missä oli tarjolla ensi-ilta: 
FOREVER YOUNG!  Olen samaisen esityksen nähnyt aiemmin muualla, mutta Kotkan esitystä ootin sillai nii ku vesi kielellä...

Kotkaan tämän äärimmäisen hauskan ja musiikilla rikastetun spektaakkelin on ohjannut Tiina Pirhonen. Alkuperäinen kässäri on Erik Gedeon'n käsialaa ja suomennoksesta vastaa Sanna Niemeläinen. Mutta - jokainen Forever Young on aina sovitettu kunkin teatterin mukaan ja se vasta onkin se jutun punainen lanka. Sovituksenkin on loistavasti sovittanut ohjaaja. 

Jutun juoni on se, että eletään ajassa viiskymmentä vuotta eteenpäin, jolloin Kotkan teatterin näyttelijät ovat edelleen siellä teatterissa, mutta mikä on säästösyistä muutettu hoivakodiksi. Jokainen vetää roolinsa omalla nimellään ja se just tekeekin esityksestä niin kovin hauskan. 

Hoitaja käy, mutta sillä on aina kiire, kun hänen täytyy aina mennä jonnekin muuanne. Vaan kun näyttelijät jäävät keskenää, alkaa melkoinen meno. Hoitajana on Sara Siimes, palvelutalo Sammuvan Tähden hoitsu ja hänen roolinsa upeasti haltuun on ottanut Lise Holmberg. 

Jälkeen jääneitä, kun muut ovat jo menneet, ovat Marika Huomolin, Mikkomarkus Ahtiainen, Eeva Hautala, Juho Markkanen ja Jarkko Sarjanen. Talkkarina huseraa Konsta Lippo.
Tämä porukka saa sellaisen sopan aikaseksi, että sitä nauttiessa oli kyllä fiilikset katossa. Kaikki biisit ne veti ihan omineen, jokainen soitteli milloin mitäkin instrumenttia ja tarkkana piti olla, että sai kaiken nähtyä, kun joka nurkassa tapahtui.

Kun kuolema Lise Holmbergin hahmossa pelmahtaa paikalle ja kertoo, että kuollaan kaikki, niin sehän on vain muistutus.

Upea lavastus ja pukusuunnittelu on taas taattua, sillä siitä vastaa Lucie Kuropatová.

Kaiken kaikkiaan, kun sitä alkaa olla jo siinä iässä, että ikää karttuu ja vanhuus on kynnyksellä, niin mitä se tulee olemaan. Miten kohdellaan ikäihmisiä ja mikä tulee olemaan kohtalomme. Jospa saisi olla jossain, missä olisi kavereita ja voisi yhdessä muistella yhteisiä muistoja. 

Kotkan Forever young sai minut kyllä aivan haltioihini! Jos odotin paljon, niin se kaikki ylittyi, sillä niin oli herkkua koko ajan. Voin siis käsi sydämellä suositella, että menkää ihmeessa katsomaan, nauramaan ja nauttimaan ja kyllä - vähän vakavoitumaankin. 

Kuvat: Jukka Koskinen

LEMPI

 Kesä meni ja syksy tuli ja niin päästiin aloittamaan taas teatterin nauttiminen sisätiloissa. Tämän syksyn eka minulle oli Kotkan kaupunginteatterin Lempi. Lempi on Minna Rytisalon vuonna 2016 ilmestynyt kirja, mikä sijoittuu Lapin sodan aikoihin ja on perhetragedia. Muistan hyvin, kun luin kirjan lentokoneessa matkalla Prahaan ja siellä paikan päällä minulla ei sitten ollutkaan enää mitään luettavaa, paitsi poikani Kuluttaja-lehdet. 

Nyt Lempi ihastuttaa näyttämöillä ja koskettaa varmasti jokaista. Vain kolme näyttelijää ja tarina on vahva ja kantaa alusta loppuun asti. Minä ja seuralaiseni näimme esityksen eri lailla - miksi, niin minä tiesin, mitä tapahtuu ja seurasin vain sitä, miten se minulle tarjoillaan. Seuralaiseni ei tiennyt tarinan kulusta mitään - tykkäsi ja oli yllättynyt. Kotkaan Lempin on ohjannut Samuli Reunanen.

Viljami on Lempin aviomies, kiltti ja kunnollinen, ujo ja niin Lempin lumoissa. Kalle Kurikkala on juuri oikea Viljami, jolta ne tunnetilat välittyvät. Se onni ja ilo ja sitten vastaavasti suru ja murhe. 

Sisko on Lempin sisko, 11 minuttia vanhempi, räväkkä ja paikka paikoin herätti kommenteillaan hymyn huulille. Ella Mustajärvi oli rooliinsa uponnut ja tulkitsi niin hyvin, että kyllä osui. 

Lempin ja Viljamin piika, Elli on vain piika ja tuo hyvin sen esille, kuinka saa raataa ja tehdä kaikki työt. Katkeraa sappea vuodattava apulainen, jonka roolin on ottanut loistavasti haltuuun vieraileva tähti Sirja Sauros. 

Lempi on tarina, mistä ainakin minulle nousee pintaan paljon, ensinnäkin se, että sijoittuu Lapin sotaan ja mitä se ihmisille teki. Erilaiset tunteet ja miten hyvin ne ovat tuotu esiin. En voinut muuta kuin ihastella, millaista näyttelijätyötä!  Heti oli selvää, miltä kustakin aina tuntuu. 

Lavastus oli yksinkertainen, mutta erittäin toimiva - tyyliin "pöydästä on moneksi". Petteri Pietiäinen on loihtinut tämän tyylin. 

Esitys, jossa olimme, olimme yleisön vanhimpia, sillä 90% siellä oli nuoria!!!! Se olikin yksi jännitysmomentti, että kuinka se näytelmän ottavat vastaan. Olivat niin rauhallisia, että kuullut väliajalla mitään kommentteja, mutta olisipa kiva tietää, mitä tykkäsivät. 

Lempi on esitys, minkä muistaa pitkään. Huolimatta siitäkin, että tietää juonen. Toivon, että moni näkisi tämän, sillä se kertoo eräänlaisen perhetragedian, mikä hyvin voisi olla totta.

Kuvat: Jukka Koskinen

Kaksipäisen kotkan varjossa Pyhtäällä

 Kaksipäisen kotkan varjossa on elokuva, mikä on Timo Koivusalon ohjaama ja mikä oli ensi-illassa v. 2005. Minusta niin ihana elokuva, että kun kävin sen katsomassa elokuvissa, niin sen jälkeen sitten myös DVD:ltä, YleAreenalta jne. Elokuvan loistava musiikki on minulla CD-versiona ja lukemattomat kerrat olen kuunnellut biisejä Youtuben kautta. Joten, kun Pyhtää otti juuri tämän ohjelmistoonsa, ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin päästä kokemaan heidän versionsa. Niin ja kun viime vuonna olin ensimmäisen kerran  Pyhtään kesäteatterissa, niin siihenkin oli oma syynsä. Pyhtää nyt vaan vetää puoleensa. 

Meillä oli mukana yksi ensikertalainen ja varmaan sitä tuli aluksi mieleen, että joo, tämmönen seuratalo ja sen meiniki, et oisko joku sellain koulutason näytelmä...no ku ei ollu. Esitys avaa silmät ja korvat, mielen ja sielun. Jos Timo Koivusalo on ohjannut hienon elokuvan, säveltänyt ja sanoittanut siihen kaikki biisit Susanna Palinin kanssa,  niin nyt on Jyrki Koskimies ohjannut Laura Hurmeen dramatisoiman näytelmän ihan kympin arvoisesti. 

Koko tarinahan sijoittuu 1900-luvun alkuun, kun Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa. Aaro on koulutettu ja sanan säilä ja haluaa vaikuttaa ja niin ollen joutuu silmätikuksi. Sami Rikka on osassaan varsin kiihkeä ja hyvin osaava. Vakaumuksestaan huolimatta, niin myöskin rakastunut kirrkoherran tyttäreen Ellaan. Ellana huolehtii ja tuskailee Annemari Suomalainen. Heidän duetto Jotain jää on kyllä niin koskettava, sillä tämä biisi on ollut hitti!

Verneri  ja Saara! Tarinan toinen pääpari, ja kun se Verneri on se niin kovasti vekkuli ja tulee heti mieleen, miten sellasia Vernereitä tämä maailma tarttis enemmän. Tero Kiljunen on aivan hurmaava, vetelee roolinsa, niin kuin olisi aina ollut Verneri! Irene Sipari-Vilhunen Saarana laulaa yleisön ihan pyörryksiin. 

Esityksen pahis, oikea nilkkien nilkki on se komentaja, joka on niin kipee tyyppi, että aiheutti kaikille harmia. Ari Koponen suoriutui tästä todella hyvin, mutta oli kuitenkin loppukiitoksissa kivaa, kun näki hänen hymyilevän. Kohtauksia oli laidasta laitaan ja myös taisteltiin ja niissä oli ohjaajana toiminut Henry Holopainen. 

Veera ja Anna - kaksi nuorta, joiden lauluäänet olivat sitä luokkaa, että sitä meinas, että nyt loppuu happi, kun haukko henkee ja kuunteli, että mitähän hemmettiä. Anna-Sofia Kiljunen ja Loviisa Luova. Jos koko sakista kaikki saisivat mitalin laulamisesta, niin nämä tytöt sitten vielä ihan kaksin verroin.

Kun oli vielä Lotta Herrasen koreografiat hinkattu niin hyvin, että todella toimi, saimme sellaisen esityksen, mistä meidän sakki puhui koko kotimatkan Kouvolaan. Kilpaa kehuttiin ja vielä muisteltiin. Niin ja miten hyvä mieli tuli, sellainen fiilis, mikä jää mieleen ja kantaa.

Kun on mahtava näytelmä ja sen upeasti esitetyt biisit, niin on vielä mainittava loistava orkesteri:
Iina Tani - kapellimestari, koskettimet, huilu
Aada Tani - sello
Sirpa Salorinne - alttoviulu
Antti Järvinen - kitara, rumpu

Sauli Paukkonen - basso

Niin, jotta ei voi kuin kehottaa nyt kaikkia suuntaamaan Pyhtäälle, kesän viimeiseen kesäteatteriin, mikä esitetään sisätiloissa. Viimeinen esitys on 16.9!

Kuvat: Satu Kervinen

Kirjavinkki: Kaiken tahdon sanoa värinä (sanoi Reidar Särestöniemi)

 Reidar Särestöniemen syntymästä tuli tänä vuonna 100 vuotta ja se on kyllä otettu todella hyvin haltuun. Sinänsä erittäin hyvä juttu, koska jos koskaan, niin nyt sitten hän on tullut kansan tietoisuuteen paremmin.

Lappilaiset taiteilijat ovat jotenkin aina hivelleet minun mieltäni ja kun tutustuin Reidar Särestöniemen elämäkertaan (Noora Vaarala: Sarviini puhkeaa lehti), niin alkoi kiinnostaa kahta kauhiammin. Toki olin aina tiennyt, että on tällainen taiteilija, joka maalaa mitä sattuu ja ihan mitä haluaa ja jopa myi tuotoksiaan.

No, tässä kirjassa ei kerrota niistä myynneistä, vaan siitä, miten kaikki meni. Sillai pähkinänkuoressa koko Reidarin elämä. Tykkäsin kovasti lukea, koska olin jo käynyt siellä Kittilän Särestössä ja päässyt jotenkin siihen tunnelmaan. Niin kuin ymmärsin sen, mikä se juttu oli, että siellä Ounasjoen varressa vaan viihtyi.

Parasta tässä kirjassa oli ne pienet pätkät, kun oli lainattu Reidarin omia sanoja. Oli pakko ne lukea aina ääneen, koska jollain lailla niin sai sellaisen kivan yhteyden siihen, mitä silloin joskus oli sanottu.

Tässä kirjassa kerrotaan kaikki paitsi suomeksi, myös englanniksi, joten varsin oiva lahjakirja. Puhumattakaan kattavasta kuvamateriaalista. Kun niitä tauluja sitten on vaan kuva kuvalta. Aivan upeaa katsoa uudelleen, vaikka Rovaniemen Korundissakin kävin katsomassa taulut kahteen kertaan. Niin ollen tämä kirja on minulle kuin sellainen muistojen paketti, koska ne taulut ovat tässä kirjassa kuvattu.

Kirjan julkaisun toimitus on Anne Koskamo, Ulla Viitanen
Rovaniemen Taidemuseo, Särestöniemi-museo

Tähti ja meripoika

 Oli taas se aika kesästä, kun suuntasimme Ristiinaan ja siellä kesäteatteriin. Tämän kesän ihana kattaus on Tähti ja meripoika. Käsikirjoitus on Arto Niemisen ja ohjaajana, koreografina ja lavastuksen suunnittelijana Mimmi Rantanen.

Tämä musiikkinäytelmähän kertoo Olavi Virrasta ja lähestymistapa on varsin hieno. Olavi Virran roolissa upeasti laulaa ja tulkitsee Harri Tammiruusu. Marjana Tiina Rouhiainen. Marja on tosi fani, jolle Olavi on Olavi ja se ainoa tähti.

Marja on kuitenkin niin kiehtova, että naapurin poika Ilpokin on häneen aivan lääpällään, mutta kun ei Marja oikein innostu, hänestä tulee se meripoika. Juhana Mäkilä on aivan mahtava tässä roolissa ja laulaa todella hyvin. 

Marjan ystävä on Helena, joka on ihan toista luokaa, kuin hillitty Marja. Helena on räväkkä ja rempseä ja äärimmäisen hauska. Marika Tuhkalainen on oikein luonteva Helena.

Taneli Arosara me pantiin heti merkille. Hänellä oli neljä hassun hauskaa roolia ja kaikista suoriutui ihan leikiten. Todella kivaa heittäytymistä ja rytmitaju oli aivan kohillaan.

Lisäksi oli muissa rooleissa Päivi Orava, Eduard Manikainen, Pia Hanski ja Jari Noponen. Heillä sitten rooleja piisasikin, kun saivat varmaan hikihatussa vaihtaa vaatteita ja niitä hattuja. Se on katsojalle aina herkkua, kun ei arvaa, missä roolissa sitä seuraavaksi estraadille pelmahtaa. 

Entäs sitten bändi!!! Kaksi miestä, Juho Puikkonen ja Henri Tiusanen. Juho Puikkonen se hyppää välillä rooleihinkin, kun osaa olla hiukan ärsyttävä järkkäri. Henri Tiusaselta saatiin ääninäytekin ja oli se herkkua. Hyvin vedetty, pojat!

Olavi Virran elämä ei ollut mitään ruusuista, mutta oli siinä hyvätkin hetkensä. Käsikirjoitus tälle näytelmälle on kuitenkin tehty niin maittavaksi, että saa nauraa, vakavoitua, jopa herkistyä, mutta lopputulos on se, että hyvä mielen jätti. Esitys on siis kaiken kaikkiaan aivan ihana! Tarina eteni jouhevasti ja sitä oli ilo seurata. Jokainen rooli oli niin omanlaisensa ja upeata tulkintaa täynnä. Olavi Virran tarina tarjoiltiin erittäin kohteliaasti, niin ettei voi kuin kauniisti kiittää.

Ristiinassa on aina kiva käydä!

Kuvat: Tanja Puustinen

Leevi and the Leavings: TEUVO, musiikkinäytelmä Iitissä

 Taas oltiin kesäteatterissa, monesko lienee tänä kesänä, kun en ole viitsinyt laskea, mutta paikka oli tällä kertaa Iitti. Siellä on ohjelmistossa Leevi and the Leavings: TEUVO. Tämä ei ole se Teuvo, missä on Paperitaivas, sillä nyt on esillä pelkkä Teuvo. Tämä Teuvo on sellainen, että sen on käsikirjoittanut Veera Tyhtilä ja Iittiin sen on ohjannut Sauli Tolvanen aisaparinaan Timo Hopponen. 

Pääparina taistelee Teuvo ja Mervi. Perttu Nyman ja Milja Simonen-Räkköläinen. 
Teuvolla ei mene oikein hyvin ja kipuilee aikuistumisen kanssa, mistä ei meinaa tulla yhtään mitään. Mervi kiukuttelee ja sitten vaan myötäilee ja rakastaa ja koittaa olla äiti. 

Toinen "taistelupari" on Mervin vanhemmat Venla ja Juhana. Sanna Kausalainen-Szigetközi ja Jarmo Lindgren. Kiva vanha pariskunta, millä tuntuu olevan kaiken aikaa sanomista, mutta juuri kun luulee, että ovat tosissaan, niin höpöhöpö.

Baarissa piisaa sivuhenkilöitä, joilla on jokaisella jotain sanottavaa tai laulettavaa. Baarissa tavataan tämän tästä ja baarin vieressä on koko esityksen sydän: Bändi Kojootit, joiden soitanta on kyllä todella messevää. Janne Aalto, Manu Huuhilo, Iita Niemi ja Kari Kurki antavat sävelten soida, sieluun asti!

Lisäksi esityksessä on lapsia ja nuoria, jotka päästessään estraadille, näyttävät kyllä niin kykynsä ja miten luontevasti. Lauloivat oikein sydäntensä kyllyydestä !!!

Biisejä piisaa ja ne olivat kyllä niin ihania, kaikin puolin hyvin esitettyjä ja näytelmän tarina kulki siellä sulavasti joukossa. 

Taas oli sellainen säkä, että ihan lopussa meinasi sataa, mutta meinaamisestahan ei pidetä. 
Kannattaa mennä katsomaan ja kokemaan tämäkin esitys!!!

Kuvat: Harri Vainio