Näin kaunista - Ryijyjä ja keramiikkaa Tuomas Sopasen kokoelmasta

 Kouvolassa, Kouvola-talolla on taidemuseo, Poikilo-museot ja siellä on aina kaikkea ja joka lähtöön. Tällä kertaa menin tutustumaan Ryijy-näyttelyyn. Ihan heti ajateltuna ei ole ryijyt mitenkään sydäntäni lähellä, mutta jos niistä on värkätty taidenäyttely, niin olihan se mentävä katsomaan.

Jos olenkin ollut sitä mieltä, että ne ryijyt ovat niitä langoista värkättyjä seinävaatteita tai rekipeitteitä, jotka keräävät pölyä, niin nyt ei ollut sellaisia. Toinen toistaan hienompia luomuksia ja kun miettii, että jokainen langanpätkä on sinne varta vasten solmittu, niin olin varsin vaikuttunut. 

Ryijy ei välttämättä ole se, mikä roikkuu seinällä, vaan se voi olla melko lailla nuodokas. Ja - olipa melko hyvä ohjeistus heti se, että teoksiin ei saa koskea! Koska - muutoin olisin hiplannut ihan jokaista, kun niin vaan tuli sellainen olo. 

Kaikki ryijyt ja keramiikka, jota oli ripoteltu sinne joukkoon (ja joita en sitten huomannut kuvata) ovat Tuomas Sopasen kokoelmista. Hänellä on aika lailla ryijyjä, koska on vaan alkanut keräilemään. (Ymmärrän oikein hyvin tämän) Siellä Kino-Poikilossa voi nähdä lyhyen videon siitä, kun hän kertoo harrastuksestaan. Olisin kyllä suonut sen olevan paljon pidempi kuin vajaat 4 min, koska niin oli mielenkiintoista tarinaa. 

Tuomas Sopanen on siis keränyt näitä ryijyjä, joiden tekijöinä/suunnittelijoina ovat olleet Eva Brummer, Kirsti Ilvessalo, Uhra-Beata Simberg-Ehrström, Irma Kukkasjärvi, Maija Lavonen ja Ritva Puotila. Nämä siis sitä vanhempaa kastia. 2000-luvun ryijytaiteilijoita ovat Leena Halme, Katri Haahti ja Melissa Sammalvaara. 

Keramiikka-alue onkin sitten jo ihan eri luokkaa, mutta menkääpäs katsomaan ja avartamaan omaa maailmaa, niin kun minä tein. 

Kuvat: Kini Laine

Sakset - kivi - paperi

 Eka kesäteatteri tänä vuonna ja sekin sisätiloissa, vähän nii ku piilossa, kun Mikä?teatteri vaikuttaa tätä nykyä entisen elokuvateatteri KuvaPortin tiloissa. No, ei haitannu paiste, ei hyttyset eikä kovat penkit.

Näimme Sakset - kivi- paperi -esityksen ensi-illan. Käsikirjoitus on Raila Leppäkosken ja ohjaus Heidi Koskinen-Järvisalo. Näyttelijöitä on viisi ja tarina etenee todella vauhdilla. 

Alkuasetelma on se, kun koko sakki saapuu mökille ja kaikki ovat pahalla tuulella, paitsi yksi. Perheen isän veli Jesse, joka taitaa olla niin päissään, että sammuu. Janne Järvisalo vetää kyllä niin täydellisen roolin, että tykkäsin ihan kauheesti. 

Se tilanne, kun kaikkia pännii ja kaikki kiroilevat, niin oisin suonut enemmän rämäkkyyttä. Kirosanat eivät ole vain sanoja, vaan ne vaatii ponnekasta tulkintaa, että osuvat maaliin. Nyt tuli vähän sellainen fiilis, että joidenkin osalta arvelutti kiroilla ja kiroilu jäi vähän pliisuksi, joten se hiukan korostui, että tässä nyt kiroillaan. Tämä vain minun tulkinta, koska olen itse niin kova kiroilemaan ja täräytän kyllä hyvinkin ponnekkaasti. 

Päivi Pollari Marja-äitinä ja Matti Olenius Joose-isänä olivat kyllä täynnä tempperamenttia. Kaksi liikkuvaa tähteä! Mietin heti, missä olin Päiviä nähnyt, niin Haminassa ja Elimäellä. Mattia nyt on nähty Kuusaalla ja Myllykoskella ja ties missä. Mutta - hauskaa aina nähä uudestaan. 
Heidän rooleissaan lähes tapetaan ja sitten taas fiilkset vaihtuu. 

Perheen Hanna-mummun roolissa Ulla Tiainen on ihan elementissään. Perheen nuorin, Saara-tyttären osan tulkitsee Alex Huttunen, Ihan uusi kasvo, vaan ihan luonneikkaasti hoidettu. 

Koko tarina oli jännän merkillinen, enkä saanut yhteyttä, miksi nimi on Sakset-kivi-paperi?
Sekin häiritsi, että jos näyttelijä kertoo vastanäyttelijälle tarinaa, niin miksi pitää nousta kertomaan se yleisölle? Kun me kuitenkin seuraamme silmä kovana, mitä siellä tapahtuu. Niin ja kun juodaan kahvia, siellä kupissa soisi olevan jotain, sillä se näkyy, että juodaan tyhjästä kupista - vähän niin kuin lasten leikeissä. 

Kiitos ja anteeksi! Tarina oli kuitenkin varsin jännä ja käänteikäs. 

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

Reidar Särestöniemi 100 vuotta - osa 1

 Olen ollut aika lailla aina kiinnostunut taiteilijoista, heidän työskentelytavoistaan ja elämästä. Reidar Särestöniemen tiesin toki, mutta kun sain käsiini hänen tuoreen elämäkerran, jonka on kirjoittanut Noora Vaarala ja tutustuin siihen, niin alkoi kiinnostamaan vielä enemmän. Lappilaiset taiteilijat muutenkin ovat olleet erittäin mielenkiintoisia. 

Jo äitienpäivänä tyttäreni kanssa olisin halunut tutustua Helsingissä Didrichsenin taidemuseon Särestöniemi-näyttelyyn, mutta kun menimme paikalle, jono oli aikamoinen. Ja - en tykkää jonottaa, ja -  en jaksa olla näyttelyssä, missä on paljon ihmisiä. Ohitimme sen mahdollisuuden, koska olin jo seuraavaksi menossa poikani luokse Rovaniemelle. Sieltä käsin teimme matkan Kittilään ja Kaukosen kylän Särestöön. 

Ennen Kittilän reissua, kävimme Rovaniemellä Korundissa, jossa myös on Särestöniemen näyttely, mutta vain 1.6 asti. 

Siellä oli paljon teoksia, joita oli haalittu kasaan myös yksityisistä kokoelmista. Kiersimme katsomassa kaikki ja toki osallistuimme Taide-Bingoon, missä sai rastia kuvia, joita on nähnyt ja katsoa, tuleeko Bingo - se on tosi kiva - kyllä, vaikka olisi minkä ikäinen. 

Moni ajattelee, että on ne Reidarin tyyliset taulut, mutta on paljon muutakin tyyliä, kuten esim. minun silmiini osunut piirros Timo K. Mukasta ja muutama muukin, 

Kun Korundi oli taputeltu, niin oli vuorossa Lapin Kamariorkesterin konsertti Reidar Särestöniemi 100 vuotta! Saimme hyvät paikat ja nautimme iltaa John Storgårds'n johtamana. 

Eipä ollut pelkkää sinfoniakonserttia, vaan väliajan jälkeen saatiin katsella, kun Karita Tikka taipui mitä moninaisimpiin asentoihin. 

Välillä olin ihan kauhuissani, että meneekö tyttö solmuun. Kun Karita taipui tanssin ja liikkeen muotoihin, niin sitten tuli klarinetisti Lauri Sallinen, joka luritteli niin kepeästi säveliä ilmoille, että olipa siistiä. Loppupeleissä hän soitti sitä soitintaan Karitan hartioilla. Esitys oli Cupido ja sen oli säveltänyt Sebastian Hilli. Eikä siinä vielä kaikki, sillä valot eli ja vaihtui niin, että oli kyllä aika lailla hienoa sitä esitystä seurata. Valojen liikkumisen oli suunnitellut Jukka Huitila. 

Vaan sitten oli se Kittilän reissu. Otettiin koira mukaan, koska se vaan oli mahdollista. Olin jo viime vuonna halunut nähdä Särestön, mutta ei ollut mahdollisuutta ja nyt oli. Koko paikka on ihana, olisin voinut melkein jäädä sinne ja yhtään en ihmettele, että Reidar syntyi siellä ja eli elämäänsä. 

Synnyinkodin ikkunat suurennettiin jossain vaiheessa, että Reidar sai enemmän valoa, kun maalasi. Sitten rakennettiin ateljee, mikä paloi ja sen jälkeen uusi ateljee, mikä on ihan hemmetin hiano. 

Se valmistui vuonna 1978 ja sen ovat suunnitelleet Reima ja Raili Pietilä. Joten kohde on jo ihan arkkitehtuurisestikin upea kohde. Olin aivan lääpälläni ja olisin heti voinut muuttaa sinne. Puu materiaalina on niin kaunista ja lämmintä. Talon hengästyttävin kohokohta on uima-allas, joka sijaitsee toisessa kerroksessa. Allas sijaitsee niin, että Reidar sai polskia takkatulen loisteessa, samalla kun ikkunoista näkyivät revontulet. 

Galleria-rakennus on vielä erikseen ja yhtä lailla sitä hirttä. Avaraa ja korkeaa, niin että on tilaa taiteelle ja ilmaa, jota hengittää. Taulut saavat olla omimmillaan tiloissa, missä ne ovat syntyneet. 

Ounasjoki virtaa siinä kaiken aikaa vieressä ja se oli se väylä, mitä Reidar käytti. Tie Särestöön rakennettiin vasta Reidarin kuoleman jälkeen. 

Voisin paasata ja kertoa loputtomiin aiheesta Reidar Särestöniemi, mutta en tee sitä. Toivon, että moni tutustuu tähän kaikkeen antiin, mitä hänestä on tarjolla, koska nyt sitä on. 

Palaan aiheeseen vielä....

Kuvat: Kini ja Kasimir Laine

OLIVER TWISTILLÄ

 Oli kyllä aivan pakahduttavaa päästä ensi-iltaan, joka nosti pintaan niin paljon erilaisia tunteita. Kouvolan teatterin näyttämöllä tapahtui niin paljon ihastuttavaa settiä, että siitä toipuminen ottaa aikansa. Esitys oli  OLIVER TWISTILLÄ ja se pohjautuu Charles Dickens'n tarinaan Oliver Twist. Heti tuli mieleen, että jos vaan Dickens jotenkin tietäisi, miten hänen 1800-luvulla kirjoittamansa jutut vielä elävät, niin voisipa hän olla iloinen. Tämän upean spektaakkelin on ohjannut aina taitava ja loistava Mari Kahri.
Mukana on paljon muitakin alansa ammattilaisia, sillä niin paljon on porukkaa mukana, että siinä on ollut todellista osaamista, että kaikki ovat osansa hoitaneet. Se juuri olikin yksi suuri ihmetyksen aihe. Niin paljon eri-ikäisiä nuoria ja jokainen hoiti pestinsä kuin ammattilaiset. 

Kaikki alkaa lastenkodista, missä hirmuinen johtaja, Herra Bample hallitsee ja lapset kärsivät nälkää ja joutuvat todella alistetuiksi. Herra Bable'n osaa vetää hyvin vakuuttavasti Elmeri Espo. Oliver ottaa hatkat - tykkäsin tästä nykyajan ilmaisusta. Koko Oliverin matka Lontooseen oli kuvattu upeasti, koska oli tanssiryhmät ja hienot koreografiat. 
Oliverin osassa vuorottelee neljä nuorta: Ronja Kuosmanen, Hulda Raanoja, Miksu Holopainen ja Ronja Mänttäri. Jokainen oman osansa oma Oliver 💓

Lontoossa Oliver ajautuu katujengiin, jossa on lapsia ja nuoria. Johtajanaan heillä on määrätietoinen ja hallitseva Fagin, jonka roolin tulkitsee erittäin luontevasti Väinö Rekki. Ihastuin heti!

Koko jengi on todella "katu-uskottava", sillä osaavavat olla kyllä todella taitavia. Onni Mannari on aivan ihana Charley Bates, Eve Korhonen Repolaisena todella vakuuttava ja Sonja Lehtinen on sellainen Nancy, jolle ei viittis alkaa uhitella. 

On vielä mainittavaa, että tämä esitys on varsin musiikkipitoinen ja siitäkin vastaavat nuoret. On kuoroa ja ne kaikki lukuisat soittajat!!! Niin ja tietysti heitä ohjanneet ammattilaiset. 

Tapahtuu aika paljon kaikkea ja lukuisat kohtaukset ovat äärimmäisen nautittavia, että sitä tuskin uskalsi henkeä vetää. Kun on paljon porukkaa ja kaikki silti sujui katsojan vinkkelistä ihan täydellisesti. 

Olin ihastuksissani kaiken aikaa, minua välillä naurattikin, sillä olihan sinne ympätty huumorin pilkettäkin, mutta ihan päällimmäisenä minulla oli herkkyys! Olin pala kurkussa ja vieläkin siitä, että mitä näin, se upposi suoraan jonnekin sieluun.
Kun on paljon eri-ikäsiä nuoria ja kaikki toimii todella saumattomasti. Se määrä niitä taitavia aikuisia, jotka ovat saaneet ohjatuksi näin ison määrän nuoria. Voin vaan kuvitella sitä työmäärää, mutta lopputulos on kyllä kaiken vaivan arvoinen. 
Se vielä, että nämä nuoret tulevat kuulluksi ja nähdyksi! Kun näki sen, millä innolla he tätä esittivät, niin se on jotain niin mahtavaa, joka jää ikuisesti mieleen. 
Iso ja Lämmin Kiitos ihan kaikille tekijöille!!! Mikäs meidän oli nauttia, valmiista paketista!

Näytelmä on osa Yli rajojen -hanketta, jossa mukana ovat Kouvolan Teatteri, Kouvolan kaupungin nuorisopalvelut, Pohjois-Kymen musiikkiopisto, Studio Dance Pit, Kouvolan tanssiopisto, Kouvolan Yhteislyseo, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK, Eduko ja TAVATON media. Yhteistuotantoa rahoittavat Suomen Kulttuurirahaston Kymenlaakson rahasto ja Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö.

Kuvat: Timo Tuviala/TAVATON media

Pikku vampyyri

 Pikku vampyyri on nyt Kouvolan teatterissa! Lukuisia kertoja on niitä Angela Sommer-Bodenburg'n Pikku vampyyri-kirjoja kulkenut käsieni kautta kirjastossa, mutta en ole lukenut, no en, koska ovat lapsille suunnattuja ja kauhukirjoja. Vaan tämä onkin näytelmä, KOKO PERHEEN esitys, jonka on ohjanut Tiina Luhtaniemi. Aina odotettuja nämä kaikille suunnatut näytelmät!
Sanna Halmeen ihanan omanlaisensa lavastus ja Janika Rikkolan hamp... maskeeraus.

Markus Vaara loistaa Anton-poikana, jonka vieraana alkaa käydä vampyyreja, etunenässä Rydiger, joka Satu Lemolan oloisena löytyy sängyn alta. Niinpä Antonia ei enää ollenkaan harmita, kun isä (Raimo Räty)jä äiti (Tiina Winter) lähtevät välillä tanssimaan. 

Tiina Winter tekee mahtavan kaksoisroolin, kun on iloinen ja ihana äiti ja seuraavassa hetkessä vampyyri-isoäiti, jolla saattaa olla hampaatkin hukassa. Vampyyriperhe on hauskan kamala. Satu Taalikainen on se vampyyrisisko, joka ei ole ihan niin kamala. Panu Poutanen on vampyyri-isoveli, mutta myös...

...hautausmaan valvoja. Miun lemppari, koska sillä on kissa. Paras kohtaus oli, kun kissa soitti hänelle 😁 

Siis koko näytelmä on ihana! Aivan upeat roolisuoritukset ja näissä koko perheen esityksissä on kyllä ihan hyvänä mausteena yleisön kommentit. Lapset ovat niin mukana tarinassa, että sieltä tulee sitten neuvoja yms. 

Eli - olitpa minkä ikäinen tahansa - tämä esitys sopii sinulle!

Kuvat: TAVATON media

Veijari, koijari ja korttihuijari

 Utin Kuivalassa on Uusi Teatteri Utti ja siellä saa nyt nähdä hauskan näytelmän: Veijari, koijari ja korttihuijari.
Ohjaajana on ollut Sami Sivonen ja käsikirjoitus on Henna Hännikäisen, joka myös on näytelmän Kipa-äitin roolissa. Näyttelijöitä sitten piisaakin ihan koko lavan täydeltä ja meno sen mukaista.

Näytelmässä eletään maalla, missä kolme sukupolvea asuvat saman katon alla. Kipa-äiti on tukevasti raskaana ja on saamassa jo kymmenettä lastaan. Perheen isä, Heka sen sijaan on sellainen koijari, että oikein ärsytti sen meno, mutta Teemu Kangas suoriutuu roolistaan ihan koijarimaisesti. 

Veijarina loistaa Veka, jonka roolin on haltuun ottanut Jaakko Pasi. Mutta sitten - muistan tämän lapsitähden jo vuosia sitten, miten oli sellainen, joka valloitti katsojat heti - niin nyt hän on sitten korttihuijari Lekan roolissa ja hän on Eino Pasi! En ollut uskoa, miten veti roolinsa, kuin olisi syntynyt lavalle, no ainakin syntynyt esiintymään. Jouduin monta kertaa itelleni vakuuttamaan, että näen jotain tosi mahtavaa, mikä ei ole unta!

Muutenkin, kaikki mukana olleet lapset olivat aivan huikeita. Niin luontevia ja kyllä - aikuiset jäävät sulavasti varjoon, koska lapset ja nuoret kiitävät ohi omalla luontevalla näyttämöolemuksellaan. 

Musiikki siivitti tarinaa ja taustalla säesti Mekka Q-bändi. Biisit olivat Yölinnun kappaleita, jotka eivät kaikki olleet minulle tuttuja, mutta hyvin sopivat näytelmään.

Kannattaa käydä katsomassa, millaisia ne veijarit, koijarit ja korttihuijarit ovat! Kiva seuratalon tunnelma ja yhdessä tekemisen meininki!

Kuvat: Ari Varima

Kirjailija Paula Nivukosken ajatuksia kirjastaan Pimeät päivät, valkeat yöt

Paula Nivukosken kirja Pimeät päivät, valkeat yöt (Otava 2025) on ihastuttava kirja, joka vaikutti minuun ja niinpä kysyin häneltä muutaman kysymyksen liittyen kirjaan. 

 1. Kirjasi käsittelee surua ja menetystä, surun käsittelyä. Miten päädyit tähän aiheeseen?

- Romaanin aiheen hiipiessä liki, vastustelin hetken, mutta annoin lopulta periksi, uskon, että aiheet valitsevat kirjoittajansa. 

Surusta kirjoittamisen ja surun tutkimisen pohjimmainen tarve nousee varmaankin lapsuudenperheeni kokemasta menetyksestä. Olin puolivuotias, kun vanhin isosiskoni kuoli. Olin surevan äidin kasvattama lapsi, olen pohtinut paljon pohjasurua ihmisessä, toisaalta myös elämänkipinää, valoa, joka kannattelee. 

2. Kirjan ajankohta sijoittuu sodanjälkeiseen aikaan - miksi juuri se aika?

- Edellinen romaanini Kerran valo katoaa sijoittui jatkosodan aikaan. Romaanin lopussa Kerttu suree sodassa kadonnutta rakastaan ja saa kylän tietäjän tuvassa näyn. Jos hän nauttisi tietäjän tarjoamaa väkevää teetä menettäisivät menneet merkityksensä ja tulevat jäisivät tapahtumatta. Viimeisillä editointikierroksilla tämä näky voimistui ja tiesin, että on kirjoitettava tästä aiheesta. 

Ajankohta määräytyy siis Kertun elämän mukaan, sodan jälkeen hän asuu punaisessa tuvassa rakkaan miehensä ja kolmen lapsen kanssa.

Kuva: Otava - Riikka Austen

3. Millaisia taustatöitä teit, sekä aiheen, että ajankuvauksen myötä?

- Historiallisen romaanin kirjoittajana olen tottunut tekemään taustatöitä, selvittämään milloin lintujen levinnäisyyskarttoja, milloin entisaikojen maatalouskoneita. Pimeät päivät, valkeat yöt -romaania kirjoittaessani tein paljon myös emotionaalista taustatyötä, tutkin surua ja sen kokemusta. Luin paljon haastatteluja ja kaunokirjallisuutta aiheesta. Kävin pitkiä keskusteluja äitini kanssa. Kirjoitan tunteen läpi ja siksi surusta kirjoittaminen oli hetkittäin hyvin kuluttavaa.

Entisajan kaupunkielämään ja Vaasaan tutustuminen sen sijaan oli hauskaa. Kuljin menneisyydessä tutun kaupungin kaduilla ja katselin ympärilleni ihastuneena ja pää pikkuisen pyörällä, aivan kuten Kerttukin. Kaupunkikuvan rakentamisessa käytin vanhoja valokuvia, historiikkeja ja haastatteluja.

4. Kielesi on äärimmäisen herkkää ja rikasta - mistä se juontaa?

- Olin lapsena runotyttö, istuin jokirannassa ja kuuntelin läheiseltä tanssilavalta kantautuvaa musiikkia. Kaihoisten valssien soidessa haaveilin rakkaudesta – ja kirjoitin runoja. Runot olivat siis ensimmäinen kieleni haaveilla paperilla, rakentaa kuvitteellisia maailmoja. Kenties jokin lyyrinen sävy tekstiini on jäänyt näistä haikeista illoista Kyrönjoen rannalla. 

5. Kuka on kirjassasi sinulle tärkein henkilö?

- Kaikki henkilöt ovat tietysti omalla tavallaan tärkeitä. Myös sivuhenkilöillä on oltava oma kokonainen elämänsä, vaikka kirjaan saattaisi päätyä vain muutama rivi.

Kiitos haastattelusta Paula!