Älä pukeudu päivälliselle

No sillä lailla, että komediaa oli tarjolla, Anjalankosken teatterissa. Mie nyt kuitenkin päätin pukeutua ja kun sain oivan kavaljeerin, niin ei kun katsomaan, mitä oli tarjolla.

Älä pukeudu päivälliselle on ranskalaisen Marc Camoletin rakentama hauska kohellus, missä rakastajia ja rakastajattaria piisaa. Markku Kekin ohjauksessa siitä oli tullut varsin kelpo esitys, mitä nautinnolla seurasi.

Lavastus oli sitä luokka, että tälläinen sisustuksesta juuri mitään piittaamaaton ihminen alkoi miettiä, että jospa sittenkin... Ihanan yksinkertaisen tyylikästä. Mutta asiaan.

Eletään talossa, mikä on Jaquelinen(Eeva Kotilainen) ja Bernardin(Antero Raanoja) kesähuvila. Heti alusta asti kaikki menee ihan päin sukkia, eli millään muotoa mikään ei suju niinkuin on alunperin kaavailtu. Jaqueline ei lähdekkään viikonlopuksi äitinsä luokse ja Bernardin kaikki suunnitelmat ovat pahassa vaarassa mennä ihan muruiksi.

Vieraita tulee ja kuka on sitten kenen vieras, kuka kukin on-tyyliin mennään ihan loppumetreille asti. Kun tulee Bernardin ystävä Robert(Timo Hopponen) ja tulee kokki Suzette(Jaana Kurittu) ja vielä Suzanne(Piitu Johansson) eli on kaksi Suzia!? Tällä päivälliskattauksella menee koko pakka ihan sekaisin.

Tälläinen näytelmä, missä ei juosta kaiken aikaa ovista ja ikkunoista, on erittäin toimiva. Kun pelataan sanallisesti, niin katsojakin pysyy penkissä suht rauhallisena, kun ei tarvitse miettiä, kuka tulee, menee ja minne. Nyt vain jännättiin sitä, miten tämä voi päättyä?

Hattua on nostettava kaikille, sillä en voi nostaa ketään oikein framille, sillä olin niin äimistynyt siitä, miten jokainen kykeni siihen vuolaaseen sanojen tulvaan, sekoamatta.

Oli jotenkin niin ilo seurata, miten kaikki eleet, ilmeet ja sanat olivat sopusoinnussa. Rytmi oli loistava.

Kaiken kaikkiaan ihanan virkistävä näytelmä, josta jäi todella raikas jälkimaku!
Kiitos koko porukalle!


Kuvat: Anjalankosken teatteri

Prinsessa Ruusunen

Minua lykästi kun pääsin Jyväskylän teatterin ensi-iltaan, missä esitettiin  Prinsessa Ruusunen. Vanha kunnon satu ja kuulin monelta, että tarttis varmaan saada jostain se lapsi aveciksi!? Juu, niinpä, minullakin oli, oma teinipoikani uhrautui seuralaiseksi. Minulla oli kuitenkin sellainen kutina, että luvassa on jotain todella hienoa ja olin oikeassa.

Sakari Hokkasen ohjauksessa kaikille tuttu satu oli saanut ihan uuden ja piristävän vivahteen. Koko Ruususen hovi, linna ja valtakunta oli lavastettu niin onnistuneesti ja puvustus oli oivallinen. Ei liikaa krumeluureja.

Ruusunen(Anne-Mari Alaspää) ja hänen hovineitonsa olivat kuin ketä tahansa nykyajan teinityttöjä, ihania, suloisia kikattavia neitoja niine omine juttuineen. Heidän tanssinsa oli varmasti esityksen raikkaimpia.

Hoviväestä oli saatu todella snobbailevia ja pikkutärkeitä, muotitietoisia hovietiketin puolesta puhujia. Juuri sopivasti nipottavia joka asian tietäviä aikuisia.

Prinsessasn kosijoista yksi oli Prinssi Chiik Ensimmäinen(Jouni Salo), joka jäi varmasti jokaisen mieleen, laulaessaan Ruususelle Kuka muu muka! Kuulin esityksen jälkeen erään pikku-prinsessan suusta, että se olisi ollut vieläkin parempi, jos olisi ollut oikea Ch...  Niinpä!

Pahan noidan, Tuonettaren(Jouni Salo) esiintyminen oli näytelmän pelottavinta! Paha noidan kuulukin herättää kauhua ja pelkoa! Minua kyllä pelotti se, että jos niitä ihan pienimpiä alkaa pelottaa.


Ruususen tuli nukahtaa sadaksi vuodeksi ja uneen hänet sai värttinän neula. Kaikki nukahtivat! Rahvas yleisö sai väliajalle ja palata sadan vuoden kuluttua.

Tässä näytelmässä on jokaiselle jotakin! Siis kertakaikkinen koko perheen näytelmä, että harvoin osuu kohdalle. Ei voinut olla huomaamatta, että koko yleisö otti näytelmän niin omakseen.
Kun Prinssi Florestan kukistaa Tuonettaren haltijakummien avittamana, saa satu sen onnellisen päätöksen.

Hyvä rahvas, menkää katsomaan ja kokemaan herttainen elämys! Tästä esityksestä ei vaan voi olla pitämättä ja hei, jos 15-v teinipoikakin katsoi esityksen huokailematta, niin eikö sekin jo kerro jotain!

Kuvat: Jiri Halttunen

Jyväskylän teatteri

Ihmisen osa

Miun osa oli se, että näin tämän näytelmän, Ihmisen osa, vaikka miun  piti olla ihan muualla... Kuusankosken teatterissa kuitenkin olin ja kun ensin nautin lasillisen sherryä, niin sen jälkeen nautin tästä hienosta näytelmästä. Kari Hotakaisen kynästä, Jukka Keinosen dramatisoinnin ja Kimmo Rämän ohjaamana!

Olin lukenut kirjan, joten sillai olin hiukan hajulla siitä, mikä on kupletin juoni. Sehän on se, että Salme(Aija Kajama) siinä kertoo tarinaa perheestään, miehestään ja neljästä lapsestaan, joista yksi oli kuollut jo pienenä. Salme on topakka suomalainen naisihminen, joka kaikesta huolimatta vaan elää ja auttaa vähän muitakin elämään.

Salmen mies, Paavo(Jari Lukkari) pilkkoo puita aina kun menee huonosti, niin ja ei puhu mitään.

Lapset, Helena(Heli Nikunen) se myy mielikuvia ja Pekka(Jyri Turunen) on pikkasen pudonnut kelkasta ja Maija(Roosa Toivonen) on puhelinmyyjä ja hänellä on musta mies, Biko(Wycliff Kabaniha). Helenalla on tytär, Sini(Viivi Mauno)

Elämässä sattuu kaikenlaista, surullisiakin asioita, yllättäviä sellaisia. Salme on se, joka kaikessa elämän viisaudessaan auttaa, hoitelee asioita, hyvin ja maanläheisesti. Suree, mutta ei jää siihen, vaan ikään kuin pitää pystyssä muitakin. Jotenkin tuli sellainen olo, että ilman tälläisiä Salmeja tämä maa olisi aika kuralla.
Biko oli myös niin huippu ja minulle jäi mieleen erityisesti hänen positiivisuus, usko siihen, että kaikki järjestyy ja että aina on töitä. Hän rupee vaikka roskakuskiksi, sillä heille on aina töitä. Vaikka tulisi maailman loppu, niin roskakuskeilla olisi vielä kaksi viikkoa sen jälkeen töitä, koska he siivoaisivat jäljet.

Tämän näytelmän piristeinä olivat juuri tämä Biko ja tietysti reipas ja luonteva Sini, unohtamatta toimitusjohtajaa(Milja Marttila). Hotakaisen teksti on äärimäisen puhuttelevaa, suoraa ja todellista!
Kyllä - tämä kannattaa nähdä!

Kuvat: Elina Winne

http://www.kuusankoskenteatteri.fi/

Luokkakokous

Luokkakokous on kotimainen elokuva! Wouuuhhh! Juu, kovasti on herättänyt keskustelua ja kritiikkiä *huoh*. Edelleen ajan hengen mukaisesti sitä on lähes jokaisen jollain lailla moitittava. Noh, mie vedän lipun salkoon ja hyppään pöydälle ja alan twerkata, vaikkapa sen Macarenan tahdissa!
Kun pahin savu oli hälvennyt, menin kaverin kanssa Studio 123:n luukulle ja eiku popparit kainaloon ja menoksi. Luokkakokous saattoi alkaa. Kyllä muute jännitti, et miten mie selviin...

En siis ollut lukenut yhtään arvostelua etukäteen, en ees tota traileria kattonut. Halusin mennä puhtain mielin nauttimaan elokuvaelämyksestä. Valitettavasti olin silti joutunut kuulemaan kommentteja elokuvasta, mutta suljin ne pois mielestäni, sillä miehän en huonoja elokuvia ees mene katsomaan. On jokaisen ihan oma häpiä, jos tuhlaa rahansa johonkin huonoon...

Hahaa, mutta miepäs olin taas oikeessa! Luokkakokous oli just mannaa miun sielulle! Kyllä, juuri sitä oikeaa läppää, kun haluaa irrottautua arjesta.
Kolme miestä lähtee siis Luokkakokoukseen tarkoituksenaan ottaa ilon irti. Jokaisella on jo omaa elämää takana ja onko se sitten ollut niin auvoista, niin tuskin. Ystävykset sählää ja sekoilee, mutta ihan niin hyvän tomppelilla tavalla, että kyllä se minua ainakin huvitti.

Erityisen yllättynyt olin siitä, että Aki Hirviniemi, Sami Hedberg ja Jaajo Linnonmaa olivat niin hyviä, siis kun vain yksi heistä oli alan ammattilainen. Jos olinkin kuullut, että Jaajo ei olisi hyvä, niin paskapuhetta, Jaajo oli ihana, pus-pus! Voisin katella Jaajoa toisenkin kerran!

Ne, joita tämä elokuva on jollain lailla närästänyt, niin olen siis pahoillani, ehkä hiukan säälinkin, että meni lippuraha hukkaan. Miulla on sen verran ruuvit löysällä, että tälläset elokuvat pitää elämän kohillaan ja muistuttaa siitä, että ei se aina ole niin tokinaista.

Kiitos!

Tumma vaniljaviidakko

Tumma vaniljaviidakko on alunperin Philip Ridleyn näytelmä. Sen on suomentanut Snoopi Siren ja Kotkan teatteri on tehnyt siitä Marika Myllärin ohjaamana upean kantaesityksen!

Kyseessä on monologi ja aihe ei ole mitään kevyttä huttua. Ella Mustajärvi esittää naista, joka on läpikäynyt yhtä sun toista ja näyttelee erittäin hyvin! Niin, että heti alusta asti tempautuu mukaan niin, ettei meinaa osata kunnolla hengittää.


Jotenkin käsitin, että nainen, joka jo lapsesta asti jäi ilman huolenpitoa ja rakkautta, kärsi siitä kaiken aikaa. Nuorena tapasi miehen, jonka kanssa meni kihloihin, mutta joka osoittautui ihan kaikeksi muuksi. Hyväksikäyttöä, mikä tekee naisesta jotenkin avuttoman. Silti hän, jotenkin lapsenomaisesti uskoi hyvään ja että, joku rakastaa... Mieli murenee.

Näytelmän toteutus oli erittäin hyvä. Kun välillä teksti tuli nauhalta, sai näyttelijä hengähtää ja katsoja. Vaikka silti oli näkemistä ja kuulemista.
Olin vaikuttunut siitä, miten Ella Mustajärvi tämän vetää, ilman väliaikaa, jota tosin ei kaivattu, sillä muutoin olisi katkennut jotain todella oleellista. Hän uppoutui niin rooliin ja rooleihin!



Tumma vaniljaviidakko on näytelmä, mikä uppoaa jonnekin alitajuntaan ja sen kaiken käsittää, jos käsittää, vasta päivien päästä. Ainakaan minä en kyennyt siitä heti juuri puhumaan, sillä se meni minuun jonnekin syvälle.

Kuvat: Snoopi Siren

Kotkan teatteri

Viikossa aikuiseksi

Hiihtolomalla rempastiin ja lähettiin elokuviin - Kotkaan! Oikea lomamatka tyyliin viikossa aikuiseksi. Ajoissa liikkeelle, niin saatiin auto melkein oven eteen, sillä paikkahan oli Trio123.
Niin hyvissä ajoin olimme paikalla, että kun olimme saaneet liput, kerkesimme käydä syömässäkin.

Hyvin ravittuna sitten hyvään asentoon hyvälle paikalle ja siinä se oli! Viikossa aikuiseksi alkoi ja kyllä oli hyvä elokuva, siis juuri oikeanlainen siihen tunnelmaan.

Harmiton elokuva siitä, miten nippu erilaisia ihmisiä viettää aikaa yhdessä. Joutuu tulemaan toimeen, kun ryhmän vetäjä ottaa hatkat. Kimppakivaa saaressa, missä sitten sattuu yhtä sun toista.
Jokaisesta kuoriutuu mitä persoonallisimpia tyyppejä.

Kymmenen henkeä saaressa. Jokaisen on vaan opittava sietämään toistaan ja apua, itse en voisi kuvitellakaan vastaavaa. Silti, oli hemmetin hienoa nähdä, kuinka siitä muut selviytyvät ja se oli elokuvan ns. jännite.

Tämä porukka koostuu hyvistä näyttelijöistä ja tutuista sellaista. Elokuvan yksi osa nautintoa on seurata sitä, miten roolit vedetään. 

Minttu Mustakallio oli erittäin hyvä, siis melkein väittäisin, että yhdessä parhaimmista rooleistaan. 

Jotenkin jäi kuitenkin sellainen olo, että aihe oli niin herkullinen, että siitä olisi voinut revitellä vieläkin hauskemman, koska nyt se hauskuus jäi jollain lailla vaille jotain?