Se aika vuodesta, kun pääsi nauttimaan Kouvolan teatterin ratkiriemukkaasta iloittelusta, Hyvät naiset ja herrat - KEVÄTREVYY!!!
Kun on jo ennen joulua saanut kivan paketin Joulu-shöystä, niin ihan mahtavaa saada vielä kauden päätöksenä Kevätrevyy, mikä on sellainen keväisen kupliva setti kaikkea ihanaa. Tämän vapun riemupaketin on ohjannut Satu Taalikainen ja kapellimestarina Iikka Kahri, jonka pukukoodi oli lyömätön.
Tempo oli sitä luokkaa, että ei todellakaan kerennyt miettimään ajan kulua ja ylipäätään mitään muutakaan asiaan kuulumatonta. Koko ajan tapahtui ja kaikkea. Oli sketsiä ja pientä välipalaa kaikissa muodoissa. Ja sitten sitä musiikkia, voi hemmetti, miten se oli hienoa, sydämeen sopivaa ja millaisella taidolla esitetty.
Lavastuksesta ja valoista vastasi Esa Kurri. Siisti "pallero", mikä muuttui aina tilanteen mukaan. Pukusuunnittelu on Sanna Halmeen. Niitä sitten kyllä piisasi ja miten olivat oivaltavia, kauniita ja hauskoja.
Kouvolan teatterin näyttelijät ovat loistavia - tiedän sen ja miten aina on ilahduttavaa, miten he kykenevät yllättämään. Tommi Kekarainen veti Aira Samulinin osan sellaisella tyylillä, että lähes haukoin henkeäni. Tämä vain yksi juttu niistä monista yllätyksistä, etenkin ihan viimeisessä numerossa miulla putos leuka rinnuksille, kun jähmettyneenä vaan tuijotin, että mitä-mitä-mitä, kunnes hidas sytytys leimahti liekkiin ja käsitin, että se on Markus Waara!
Koko esitys on niin kertakaikkisen mahtava ja hyvää mieltä tuottava, että ilman sitä olisi ollut paljon ikävämpää. Kun kävi vielä päivänäytöksessä, niin sai kaiken iltaa hehkuttaa sitä, miten Kevätrevyy toi ilo ja riemua, mikä kestää pitkään.
Kiitos hulvattomalle porukalle! Markus Waara, Tommi Kekarainen, Annina Rubinstein, Panu Poutanen, Satu Taalikainen, Satu Lemola, Veli-Matti Karén, Tiina Winter ja Johanna Heimonen.
Kevätrevyy kuuluu osioon Pakko nähdä!
Kuvat: Kouvolan teatteri