Oravan Matti

 Valkealan kesäteatteri esittää tänä kesänä näytelmää Oravan Matti. Johan edellisestä kerrasta olikin päässyt kulumaan 40 vuotta. Näytelmän on jo aikoinaan käsikirjoittanut Hannu Tyhtilä. Nyt sen on päivittänyt Maiju Laurila, joka on myös ohjannut esityksen yhdessä Annukka Waaran kanssa. 

Ensi-iltana, juuri ennen kuin esitys alkoi, luontoäiti kasteli, vaan kun on varautunut siihen, että niin voi käydä, ei haitannut. Enemmän harmitti näyttelijöiden puolesta, koska heillähän niitä sadeviittoja ei ollut. 

Oravan Matti on lyhyt, mutta topakasti toteutettu tarina Valkealan historiasta, ihan niin kuin parissa tunnissa muutaman sadan vuoden pläjäys. Päähenkilöinä ovat Oravan Matti ja hänen vaimonsa. Heidän osissaan, ihan tosissaan, pääparina aviopari Ari ja Päivi Teräväinen. 

Toinen, varsin lupsakka ja hupaisa pari olivat Vesa Lipsanen ja Antti Niemi. Heillä nimittäin rooleja piisasi. Sai joka kerran yllättyä, missä rooleissa tupsahtavat lavalle. Vaatteita tuli vaihdettua useaan otteeseen.

Nuoria oli otettu kiitettävästi mukaan ja millaisia, niin ihan hemmetin hyviä! Replikointi oli jouhevaa, laulut soivat niin heleästi ja tanssit sulavasti. Koreografia oli myös Maiju Lassilan. 
Välillä mietin, miten monta metriä oli uponnut pukuihin, joita oli ja joissa helmat kauniisti liehuivat. Kangas oli varmasti kevyttä, koska se jotenkin niin hyvin "istui", vaikka joku heitti kärrynpyörääkin. Puvustuksesta on vastanut Heidi Hänninen, jolla on puhdetta piisannut, sillä pukuja todella on ja erilaisia. 

Oravan Matti on näytelmä, missä on musiikki hyvin vahvasti mukana ja haitar siellä nii haikeesti soi, no ei se nyt niin haikeesti, mutta siellä säestämässä olivat Maiju Laurila (!!!) ja Iida Paakala. Musiikkikappaleet olivat pääosin kansansävelmiä lähiseudulta. 

Kiva juttu oli se, että koko esityksen läpi kulki punainen lanka, jota yks sun toinen kävi aina sopivasti rullaamassa. Jokainen voi sitten itse miettiä, mikä oli se punainen lanka tässä esityksessä.

Kaiken kaikkiaan Oravan Matti on pienimuotoinen historiakatsaus eli historiaa niin, että heikompia hirvittää. Eikä haittaa, vaikka tulisi Valkealaan ensimmäista kertaa, sillä historian vaiheet koskettivat muitakin kuin Valkealalaisia. 

Kuvat: Vesa Sailio

Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

 Ristiinan kesäteatterin löysin kerran jotenkin ihan puolvahingossa, kun matkalla Mikkelistä vähän tykättiin ajella muita teitä kuin pääväylää. Sieltä löyty kesäteatteri ja millaisessa paikassa. Ei ku seuraavaksi sitten sinne ja nyt taisin olla siellä kolmatta kertaa, koska sellaisen vaikutuksen sieltä sai, ettei poiskaan voi olla. 

Tänä kesänä siellä menee Populäärimusiikkia Vittulajänkältä! Perustuu Mikael Niemen kirjaan (minkä olen lukenut) ja sen on sovittanut näyttämölle Pentti Kotkaniemi (taattua tavaraa pukkaa) ja ohjauspuikkoa on erityisen taitavasti heilutellut Jani Lastuniemi. Olen nähnyt myös sen elokuvan, joka tuli ensi-iltaan v. 2004. Joten tiesin, mistä on puhe, mutta silti - Ristiinassa tulkinta oli huippuluokkaa. 

Otin mukaan ystäväni, joka ei ollut ikinä ennen käynyt Ristiinassa ja oli ihastuksesta mykkänä, kun ajelimme kohti kohdetta. Hänellä ei myöskään ollut mitään tietoa, ei pienintäkään ajatusta siitä, mitä on nähtävissä.

Pääosissa on kaksi poikaa Matti ja Niila. Eletään Pajalan kylässä, ei olla oikein suomalaisia, muttei ruotsalaisiakaan, niin mitä ollaan, missä kaikki on pikkasen sisäänlämpiävää. Niilan perheessä on vielä melko lailla voimakas uskonnollisuus läsnä. Vaan pojat ovat poikia ja heille heti tavattuaan syntyy ystävyys, mikä säilyy... 
Pienenä näitä poikia esittää veljekset Asko ja Eki Kiljunen. Siis, mitä tulkintaa ja kuinka luontevasti pojat roolinsa vetivät. Siis ei voinut muuta kuin ihailla, kuinka ovat osaavia.

Ristiinassa on sellainen tyyli, että siellä on esiintyjät vauvasta vaariin ja voi vaan ihmetellä, miten se pakka pysyy kasassa, mutta niin on kortit jaettu, että kyllä se vaan pysyy. Nytkin oli vauva mukana ja oli hän sitten sylissä, lattialla tai rattaissa, niin homma toimi. Yleisö oli ihan lääpällään ja kuulin väliajallakin, kuinka sitä ihmeteltiin, että miten ihana ja suloinen.

Kun pojat sitten kasvavat, niin tulevat mm. bändikuviot mukaan. Leo Gynter tekee aivan loistavan roolin, sillä hän on niin Matti. Kun ei ole sillai Matti, niin on kertoja-Matti.  Nooa Nousiainen on Niilan osassa jotenkin niin uskottava. Poikien bändin rumpali Erkki - Rasmus Hangasmaalla energia ja replikointi ihan omaa luokkaansa ja kyllä - huomasin, miten nakkeli rumpukapuloita. Bassossa oli Holger - Valio Valtokari bassotti kyllä ihan oikeesti.

Tämä esitys oli sellainen, että siitä voisi kertoa ainakin heti kättelyssä 100 kivaa juttua, niin monta hauskaa kohtausta, mutta kerron vain pari ja nekin pintapuolisesti, koska ne on vaan niin nähtävä. Perinnonjako tai se testamentin luku, joka kesti ja kesti, koska niin monta juttua tuli vastaan, vaan siinä oli ne pysäytetyt kohtaukset aivan mahtavia! Jopa vauva oli mukana niissä!!!
Sitten oli se, kun Matin isä alkoi isälliseen tyyliin kertoa aikuistuvalle pojalleen elämän tärkeitä asioita. 

Koko esitys, oli ihan koko ajan MAHTAVA! Upeita roolisuorituksia ja koko tarina itessään jo oli huippu, mutta miten se esitetään, niin Ristiinassa vedettiin niin, että ystäväni oli sitä mieltä, että meni heittämällä kärkeen! Kyllä, näin on!

Kuvat: Vilhelmiina Salmikunnas

Reinikainen

 Reinikain tul Haminaa! Sitä ol sitte lähettävä kattoo. Iha ol nii, ku ois tölsäst kattellu, ku nii ne siel haasto tamperetta haminalaisittain.
Reinikainen on alunperin Neil Hardwickin ja Jussi Tuomisen kässäri. Panu Raipia on sen sitten dramatisoinut ja Haminaan tämän lupsakan poliisikomedian on ohjannut Ville Virkkunen. 

Ilahduttavaa oli heti se, että Jan Mykkänen oli Artturi Sakari Reinikainen. Kotvasen otti sopeutua siihen, koska Mykkänen ja Tenho Saurén (nuoremmille tiedoksi, että  Saurén oli se, joka alkuperäistä Reinikaista esitti) eivät muistuta toisiaan millään lailla. Vaan kun pääsi mukaam juoneen, niin kyllä unohtu kaikki entiset ja sitä eli ihan "carpe diem"-meiningillä. Mykkänen oli niin Reinikainen, supliikki, älykkäästi toimiva ja ripeäotteinen. 

Koko juttuhan menee hyvin pitkälti niin, että poliiseista on tehty melkoista parodiaa. Silti, sellaista hyväntahtoista, josta ei voi ottaa itteensä, paitsi tietysti ne mielensäpahoittajat, mutta toivon mukaan sellaiset eivät käy teattereissa. 
"Vakioasiakkaana"  on Tenu, aina jostain poimittu, mutta sivistykseltään se, joka tiesi aina vastaukset poliisien käymään tietokilpailuun. Matti Wigelius sai olla Tenun osassa sillai ihan "väsyneenä".

Ylikomisario Rautakallio oli oikein sellainen ylitse muiden, mitä tomppeliuuteen tulee. Hannu Niemisellä oli oikein kiva rooli siinä, jos oli se toinenkin osa olla erään vainajan veljenä.

Kun Reinikainen tulee kotikylältään Tampereelle, niin vastaavasti Tampereelta lähtee poliisi sinne kotikylälle. Pienimuotoinen vaihtokauppa, mikä ei ihan ohjekirjan mukaan mene. Reinikaisen äiti sitten aiheuttaa pientä puhdetta ja siinä kunnostautuu Eija-Kaarina Mäkelä.

Kaikennäköistä sattuu ja tapahtuu, sillä jos on poliiseja, niin on myös rosvoja, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita on tiedossa, joskin huumori on mukana kaiken matkaa. 

Vaan olipa niin maan perusteellisen kivaa viettää lauantaita Reinikaisen seurassa. Kesäiseen tyyliin ensin pikkasen ripotteli ja sit lopussa vartin verran satoi oikein kunnolla. Silti kiitos koko porukalle kivasta tuokiosta. Sade aina harmittaa näyttelijöiden puolesta, koska he kastuvat. Meillä. hyvin varustautuneilla kesäteatterikävijöillä on aina sadevermeet mukana. 

Kuvat: Mari Salmenhaara

506 ikkunaa

 Pelkkä otsikko on sellainen, ettei sitä voi lausua, jollei ala laulaa viiiissataakuusikkkuuunaa....niin, se on se Miljoonasateen biisi ja aina se osuu ja uppoo. Juu, mutta ei kaikille ja ei se mitään haittaa, sillä Heikki Salon käsikirjoittama musiikkinäytelmä on tarinaa kelle tahansa, huolimatta siitä, tietääkö mistään sateesta mitään, saati Miljoonasateesta. 

506 ikkunaa on nyt tämän kesän Korvenkylän kesäteatterin esitys, jonka on loistavasti ohjannut ja omat kuvionsa mukaan kuvoinnut Veli-Matti Karén. Musiikin sovitus on Sami Viitalo, joka yleisön riemuksi hyppää estraadille myös laulamaan parin biisin verran. Livebändi Köyhät säesteli biisit elävästi. Siis todella "elävä", koska Samin lisäksi myös toinen koskentinsoittaja, Maarit Viitalo, loikkaa laulamaan yhden biisin.

Keskeisissä rooleissa ovat Jukka Tiitola (IV) ja Perttu Nyman (PV). Poikain isä on kuollut ja nyt puidaan jälkipyykkiä. PV eli pikkuveli on aina uhrannut ajatuksensa Lapsuuden sankarille, IV:lle eli isolle veljelle. PV luotti siihen, että IV ottaa hänet mukaan ja sitten alkaa Siipien tiet. Sekin paljastuu, että isä ei juurikaan jänntänyt mitään ja  jäljellä ovat vain Köyhät veljekset. 

Mikko Kamila on supliikki Keinonen, jolla on siivousfirma, jonka työtekijät ripeästi hoitavat vaikka 506 ikkunaa. Lisäksi löytyy japanilainen palvelurobotti, jonka osan tulkitsee Katri Sinkkonen. Ropotti sotkee ja säätää koko porukan elämää vähän miten sattuu, mutta onhan hän Made in Hong Kong.

Musiikkinäytelmässä on aina parasta se, ettei tarina ole mikään syvällinen, vaan musiikin ympärille koottu. Musiikkinumerot olivat ihan parasta ja koreografiat kivoja.

Parisuhdekomediaa saatiin oikein tuhti annos. Keinonen ja Ruusa (Anne Nurmela) mittelivät toisistaan. Toinen pariskunta aloitteli pitkän kaavan mukaan, luokattoman ujo insinööri Mäkki, jota Kyösti Vuorela osasi näytellä todella hyvin, varsin herkullinen rooli ja sitten kampaaja Paula Cecilia - Katariina Lill-Smeds latoi tekstiä siihen malliin, että ehkä herkeämpiä hirvitti, mutta minusta erittäin hykerryttävää. Kun tilanne jotakuin oli saatu hallintaan, niin sitten oli vuorossa Tulkoon rakkaus.
Parisuhdetta viritteli myös Meli, jonka roolissa Vivia Makkonen osasi hyvin reippaasti tulkita hoono soomi.

Jos kävi niin, ettei ihan alussa ollut kartalla, niin kyllä lopussa Kund...Kiitos seisoo. Vaikka saimme nauttia leppeästä kesäillan säästä, niin kyllä Marraskuu sai yleisön innostumaan.

Koko perheen harmiton, hauska ja viihdyttävä näytelmä!
Kiitos Heikki Salo, Miljoonasade ja koko Korvenkylän porukka! Siellä homma todella osataan tehdä hyvin, siis ihan liikenteenohjausta, tarjoiluja yms. myöten.

PS. Varoitus! Joku biiseistä saattaa jäädä korvamadoksi. Minulla vuorotteli Tulkoon rakkaus ja 506 ikkunaa. Ystävälläni se oli Tulitikku!

Kuvat: Jani Kiviranta