Katri Helena !!!

Puhelinlangat laulaa.... Siitä se alkoi minun Katri Helenan biisilista, mikä on jatkunut koko elämän! Ihan huomaamatta, jokainen laulu tuo jotain mieleen, sanat ja sävelkulku on tuttua, nostalgista, mikä liikuttaa jotain jossain syvällä sisällä ja nousee pintaan kyynelinä.

Kouvolan teatteri on jälleen onnistunut luomaan jotain käsittämättömän ihanaa, herkkää ja kaunista. Musikaali Katri Helenasta ei ole vain rivi lauluja, vaan niin vahvaa ja herkkää tulkintaa, ettei se voi jättää ketään kylmäksi. Koko ihmiselämä laulettiin läpi ja se kosketti.

"Kuulijan ja iskelmän suhde on suora ja henkilökohtainen..." lukee ohjelmalehtisessä. Se on niin totta. Jokainen kokee tässä musikaalissa juuri ne omat henkilökohtaiset juttunsa, mikä on todella hämmästyttävää. Tämän musikaalin voimaa ja herkkyyttä ei voi edes aavistaa, ei ennen kuin ensimmäiset sävelet nousevat ja ottavat haltuun.

Katri Helenoita on kaksi, nuorempi(Heljä Heikkinen) ja vanhempi(Satu Taalikainen). On aivan sama kumpi lauloi, vaikutus oli täsmälleen sama, pala nousi kurkkuun ja silmät vettyivät. Lisäksi kaikkien muiden lauluosuudet olivat myös aivan upeita. "Elvis" ja Danny(Veli-Matti Karen) olivat niin uskomattomia, että olisi halunut kelata takaisin, että otettaisko tää kohta uudestaan!

Minun elämään Katri Helena on kuulunut aina, huolimatta siitä, etten ole koskaan ollut mikään fani. Näin on useimpien kohdalla. Niitä lauluja ei ole voinut olla kuulematta. Katri Helenan "elämä" on median kautta kaikkien tiedossa.

"Elämä antaa, hyvää ja pahaa...Älä elämää pelkää"

Seuralaisena minulla oli herra 13v. Kesti urhoollisesti äiren vesittelyn, mutta mikä ihan parasta, myös hän piti musikaalista erittäin paljon! Katri Helena - musikaali on siis kaikenikäisille, kukin kokee ja tuntee sen omalla tavallaan.

Kiitokset ja iso hali koko Kouvolan teatterille! Olette pettämätön sakki! Sain taas sellaisen illan, mikä ei hevillä unohdu!

Kuvat: Marja Seppälä

Tumman veden päällä

Tätä elokuvaa osasin odottaa. Tarkoin harkiten otin mukaan vain vanhimman lapseni ja sitten kohti Studio123, popparit messiin ja ei ku "omille paikoille".

Olin lukenut Peter Franzenin kirjan, joten minulla oli siis melko lailla taustatietoa ja osviittaa siitä mitä tuleman pitää. Olin otettu! Leffa tuli syliini ja se kosketti kaikin tavoin. Vaikka kuin puhuttaisiin, miten lapsuus on huoletonta kulta-aikaa, niin kaikilla se ei ole ollut sitä.

Pientä Peteä näytteli kerrassaan loistavasti Olavi Angervo, siis hän oli suorastaan hämmästyttävä. Kun kerrotaan lapsen näkökulmasta, siihen tulee jotenkin sellainen todenmukaisuus ja kyky kokea kaikkea. Niin oli Petenkin kanssa, joka vuoroin pelkäsi, vuoroin nautti pikkuhetkistä ja jopa nauroi. Onneksi oli ympärillä myös niitä "terveitä" aikuisia.

Perheidylli oli ihana, täynnä rakkautta ja kivaa hulluttelua. Taustalla vaanii kuitenkin pelko, pelko siitä, kuinka isä ottaa alkoholia ja muuttuu täysin toiseksi. Ne tilanteet olivat kerta kerralta hurjempia. Tässä tapauksessa isovanhemmat(Ismo Kallio ja Marja Packalén) olivat kyllä niin pelastavia enkeleitä! Kaikesta huolimatta, vaikka isä muuttui hirviöksi, minun kävi häntä sääliksi.... Samuli Edelman oli niin vaikuttava.

Peter Franzen onnistui kirjoittamaan koskettavan kirjan, hän myös ohjasi ja käsikirjoitti tämän elokuvan ja näyttelee pienessä roolissa omaa biologista isäänsä. Hyvää työtä!

Tämä elokuva jäi puhuttelemaan, se meni niin syvälle, että seuraava yö meni painajaisten parissa. Silti, kehoitan kaikki näkemään tämän, juuri sen takia, että se on niin totta!