Huhtikuun tytöt

Tänään oli se ilta, kun kävin katsomassa Kuusaalla Vareksen, tyyliin kaksi yhden hinnalla. Huhtikuun tytöt oli tuttu juttu, sillä tottakai kirja oli luettu ja teatteriversio nähty. Nyt oli elokuvan vuoro.

Antti Reini oli taas niin huikea Jussi Vareksena. Vares saa kissan, minkä nimeksi tulee Jeesus. Ronski mies kissa kainalossa on erittäin upea yhdistelmä. Turkukin näyttäytyi parhaimmillaan ja koko elokuva oli loistava, sanokoon kuka mitä tahansa.

Mikko Leppilampi toimittaja Ruuhion roolissa antaa Varekselle tehtävän tutkia 15 vuotta sitten tapahtunutta Huhtikuun tyttöjen mysteeriota. Vares alkaa hommiin ja tottahan siitä jotain syntyy. Kolme neitoa on hävinnyt/murhattu, mutta ei sitten niin mitään tietoa jäänyt. Vareksen tuttavapiiristä löytyy heti johtolankoja.
Nainen, joka Vareksen *kaappaa* on Sirkku, jota näyttelee Riitta Viiperi. Hänet muistan jo elokuvasta Palava enkeli(1984). Taisto Oksanen oli kylmäverinen tappaja, suorastaan hyytävä. Ismo Kallio on herttainen Gunnar.

Elokuva eteni niin, että kun se loppui olin ihan pöllönä, että joko nyt, olisinhan minä vielä katellut. No, nyt odotellaan seuraavaa Varesta, Sukkanauhakäärmettä!

Miehet jotka vihaavat naisia

Luin aikoinaan koko Millenium-trilogian ja ihan hekuman vimmassa. Meinasi kaikki muu elämä jäädä tykkänään. Miehet jotka vihaavat naisia iski suoraan ytimeen. Perään luin jatko-osat Tyttö joka leikki tulella ja Pilvilinna joka romahti.
Pian lukukokemukseni jälkeen niitä alkoi tulla elokuviin. Ensin Miehet jotka vihaavat naisia ja pian muutkin osat. Olin aivan liekeissä ja pyysin erästä kaveriani mukaan, joka ei ollut lukenut kirjoja. Hänkin piti elokuvista tavattomasti.

Harmitti, kun mitään ei ollut enää tulossa, sillä kirjailija Stieg Larsson oli menehtynyt. Paitsi...
Jo lukiessani kirjoja, ihastuin Mikaeliin. Kun se minun päässäni luoma Mikael oli ihan se sama valkokankaalla, olin aivan myyty! Peli ei ollut loppu, vielä, sillä Mikaelia näytteli Michael Nyqvist, jolta ilmestyi kirja Päivää, isä. Kun se osui kohdalleni, olin ihan onnessani. Luin sen  tuota pikaa ja taas olin koukussa.

Oli pakko taas katsoa elokuva...

Ja seuraava ja seuraava...

Kääk! Sängyssäni on varas!

Vietin sitten teatteri-illan hyvässä seurassa, koska sain poikani(11v) mukaan teatteriin. Kouvolan teatterissa saimme katsella kunnon farssia, kaikkine juoksuineen ja ovista menoineen ja tuloineen. Kun kaikkea alkaa tapahtumaan, niin siitä syntyy sellainen ketjureaktio että joutuu miettimään, mihin se oikein päätyykään. Heti aluksi poikani kiinnitti huomiota lavastukseen, huomauttaen, että - Äitin taulu on päässyt mukaan. Tyttö ja helmikorvakoru, oli kiva lavaste.

Farssin seuraamisessa jännittää aina se, että kaikki pysyvät mukana. Yksikin myöhästyminen, niin kuinkas se sitten menisi... Kun on vanha aviopari ja heillä rakastajat, niin siinä sitä sittenkin onkin soppa keitettävänä. Kun sekaan heitetään mausteeksi pari ulkopuolista, niin bon apetit.

Kaikki näyttelijät olivat niin loistavia. On vaikeaa nostaa ketään ylitse muiden. Sami Kosola sai väliaplodit, kun paukutti replansa vaan niin tykittämällä, että ihan hengästyi pelkästään kuulemalla.

Kyllä sitä farsseja aina välillä katsoo, vaikka ei ne isommin ajattelemaan herätä, mutta se ei olekkaan se tarkoitus. Kääk! Sängyssäni on varas! jatkuu syksyllä ja suosittelen kyllä lämpimästi sen näkemistä.