Paavo 1,5

Noni! Nyt sitten taas mentiin ihan sillä rajalla, että menee pissit housuihin, ku nähtii Paavo, Paavo 1,5 tai Paavo 15. Täysin erilainen adoptiotarina. On siitä elokuvakin, mutta enpähän ole nähnyt(käsikirjoitus Michael Druker). Juonen käänteitä olin kuullut ja ajatuskin siitä, mitä tulee tapahtumaan, oli kerrassaan hykerryttävä.

Hasun Eero oli tarttunut jälleen ohjaksiin ja siitähän ei seuraa muuta kuin huimaa kyytiä, joten ei kun penkistä kiinni ja menoksi. Miten olin niin odottanut sitä hetkeä, että istun eturivissä ja nään Paavon! Vaan ennen kuin tapaamme Paavon, saamme tutustua Jaakkoon ja Marttiin.

Jaakko(Janne Palin) se on keksijä, joka keksii mitä ihmeellisimpiä keksintöjä. Yökaudet valvoo, istuu ja keksii keksintöjä(joita oikeasti kukaan ei tarvitse)! On niin herttainen kuin vain olla saattaa, huoehtii aina muista. Pus-pus, kiltti puppe.

Martti(Arto Käki) on sosiaalimikälietäti, jolle napsahtaa välistä puhelinpäivystys. Pariskunnan se topakampi puoli, pappa.  Niin, Martti on siis Jaakon puoliso. Eli he eivät suinkaan ole mitään veljeksiä.

Juttu menee sitten niin, että he ovat saaneet adoptoida pojan, Paavon, puolitoistavuotiaan ja sitä sitten vaan odotellaan saapuvaksi. Käy kuitenkin niin, että Paavo(Jalmari Hakaniemi) saapuu, mutta onkin käsittämättömän pilkkuvirheen takia 15v.

Ei mikään ihanteellisen tervetullut tilanne, kenenkään kannalta. Niinpä soppa on valmis tai oikeastaan kana valmis kynittäväksi. Ollaan suorastaan keskellä kamalaa vaihetta, kun kaikki meinaa olla toistensa kimpussa... paitsi tiestysti Jaakko, joka yrittää rakentaa rauhaa ja kääntää kaiken parhain päin.

Paavo 1,5 on niin huikea näytelmä, että vaikka se naurattaa - niin mikä siinä naurattaa??? Minua ei naurata mikään sellainen, että ollaan homoja, vaan se miten se tuodaan esille. Kuinka hyvin osataan näytellä, sillä tässä se nähdään todella hyvin!
Nostaisin hattua juuri sille, että ei lyödä yli vaan kaikki on niin uskottavaa. Jaakko ja Martti ovat herttainen miespari, joista huokuu heti se oma persoonallisuus. Paavo on nuori "kriminaali", joka laukoo #ittua kaiken aikaa, täräyttelee mitä sattuu eli sanoo asiat niin suoraan, että heikompia hirvittää.

Kaikesta huolimatta, jokaisessa tyypissä on jotain niin sympaatista ja kun näytelmä etenee, se tulee aina vain paremmin esiin. Aiheena adoptio ja homous - ovat tässä näytelmässä käsitelty erittäin hienosti!
Kaikkea tapahtuu ja tilanne kehittyy, mutta miten ja mikä on lopputulos??? Minusta ihan hemmetin ihana! Olen niin mykistynyt siitä, miten luonnikkaasti tämä tarina esitettiin! Kiitos Pojat!!!

Kuusankosken teatteri ja Luolanäyttämö, siellä se Paavo on! Joten suosittelen ihan lämmöllä sinne menoa! Jos haluaa hauskan hetken pimeään iltaan, niin varais jo paikkoja!

Kuvat: Elina Winne

Mathilda

Mathilda Wrede! Siinä nainen, jonka historia tunnetaan aika monella saralla. Omalta kantiltani olen tutustunut Mathildaan jo ihan pienenä, kun kansakouluaikoina tehtiin luokkaretki Anjalan kartanoon. Vanhempana sitten luin kirjoista lisää ja niin usein olen haudallakin käynyt, etten osaa edes laskea. Niinpä oli ihan huikeata päästä katsomaan näytelmää, mitä ei ollut ikinä ennen esitetty ja mikä kertoi Mathildasta! Ihan mieletön, kaikkien aikojen ensi-ilta Anjalankosken teatterissa!
Mari Kahri on tehnyt valtavan työn kirjoittaessaan käsikirjoituksen ja sitten vielä ohjannut koko tarinan näyttämölle. Olen ihan mykistynyt.

Mathildan roolin veti antaumuksella Jaana Kurittu! Kun Mathildan äiti menehtyi, Mathilda oli vain 9kk. Sitä pikkuvauva-Mathildaa näytteli Heta Sipinen ja otti kyllä yleisön heti haltuun. Sitten oli lapsi-Mathilda ja nuori Mathilda - kaikki niin hyviä ja osaansa paneutuneita.

Mathildan Helena-sisko(Minna Sipinen) oli se tukipilari, mikä piti ohjaksia, oli lapsille se äiti, jonka he olivat menettäneet. Jopa niin, että hänen riiuksillekin pikkusiskot panivat kapuloita rattaisiin.
Mathilda on omapäinen ja kulkee omia polkujaan. Viihtyy palvelusväen ja tilan eläinten kanssa paremmin kuin mitä aatelistytön kuuluisi.

Fika-täti on näytelmän hauskin henkilö! Meitä 2000-luvun ihmisiä naurattaa 1800-luvun ikäneidon ajatukset, jotka tuodaan esille niin totuudessa. Fika-täti ja hänen aatoksensa ja sen jälkeiset kamfert-tipat olivat niin mukavan keventäviä.

Koko näytelmä oli niin rytmillisesti kasattu kokoon, että vaikka se on piiiitkä (2h40min), niin se ei ole pitkästyttävä, koska se koostuu niin hyvin pienistä palasista. Kaikki ryhmäkohtaukset ovat rakennettu erittäin toimivasti. Lisäksi näyttelijäkaartissa on kiitettävän paljon eri ikäisiä ja se tuo oman mausteensa, kun tässä näytelmässä nähdään kaikki vauvasta vaariin.
Veljensä Henrikin(Tommi Tainio) kanssa he perustivat Toivolan, mihin ottivat vapautuvia vankeja töihin...

Mathilda Wrede tunnettiin siis ensisijaisesti juuri vankien ystävänä. Hän tapasi jopa aikansa pahamaineisimman vangin, Matti Haapojan, jonka osuuden veti Timo Kurittu, niin hyytävänä hyvin, että olisi pelottanut, jollei Mathilda olisi ollut niin peloton. Mathilda sanoi, ettei pelkääminen kannata, se ei auta mitään!

Tämä näytelmä on erittäin hyvää ajankuvausta, historiaa, paikallishistoriaa, ja hyvin paljon ajatuksia herättävää. Soisin niin monen näkevän tämän ja oppivan jotain, menneestä ja itsestäänkin.

Kuvat: Pekka Niemi

Anjalankosken teatteri

Apulanta Anjalassa!

Anjalassa, mikä tätä nykyä kuuluu Kouvolaan, on paikka nimeltä Mari's Coffee. Kai sieltä kahviakin saa, mutta hyviä keikkoja se ainakin tarjoaa! Nyt olimme siellä kuulemassa Apulantaa!!!

Menimme mukamas myöhään, siis siihen aikaan ku yleensä asettelis päätä pielukselle ja vastais Nukku-Matille myöntävästi. Silti olimme ajoissa ja odotimme ja odotimme. Valtaosalla meni hyvin, kun he käyttivät odotusajan virvokkeiden nauttimiseen, mutta jos on tullut autolla, ei hirveesti viittinyt siihen puuhaan itseään viritellä.

Keskiyön aikaan, aika paljon sen jälkeen kun Tuhkimon kenkä oli kadonnut, he saapuivat ja se alkoi heti! Odotus palkittiin!!!

Kun valtaisa määrä pakkaa yhteen ravintolasaliin, ulkoa tupakalta, ja kaikista pikkunurkista ja koloista, alkoi olla melkoisen lämmin, suorastaan hikinen fiilis. Ymmärsin, että vaikka villatakki oli vuodenaikaan sopiva, niin nyt se oli väärässä paikassa. Pukeutumiskoodi petti.

- Hyvää iltaa Anjala! Viivakoodit oli kyllä niin kohdillaan!

- Eka kerta!!! Apulannan ihan eka keikka Anjalaan! Ainutkertaista, sillä Apulannalla ei montaa paikkaa ole, missä olisivat ekaa kertaa.
Olimme onnellisia. Katsoimme Aurinkoon.

Ville - ei mikään ihan turhin basisti! Hän se kaivoi kaapista ison viulun, muhkean läskibasson ja siinä sitten oli kepitystä kerrakseen!

Keikan alkumetreillä Sipelle nakattiin stringit - wau!? No, niitä hän sitten roikotti hampaissaan, kunnes ripusti ne mikkiin.

Villellä oli huppari, mutta riisui sen melkeinpä kättelyssä ja niin se kuulkaa pojat soitto soi!

Saimme kuulla kaikkea, vanhaa ja uutta - Apulanta antoi meille lannotetta runsain mitoin! Reilun tunnin mitallisen.

Encoressa saatiin vielä piiskaa, eiku siis pari biisiä - Ilona ja Anna mulle piiskaa!

Kiitos Toni, Sipe ja Ville! Kiitos valo- ja äänimiehille! Kaikki yhdessä teitte upean illan(yön)! Kyllä taas jaksaa, kun on niin hyvin lannoitettu!

Kuvat: Elina Winne

Myrskyluodon Maija

Anni Blomqvistin vanha ja tuttu tarina, musikaali, tuli nyt nähtyä Lahden kaupunginteatterissa. Edellisestä kerrasta oli vierähtänyt niin paljon aikaa, että olin unohtanut tarinan kulun. Juuri kun olin päässyt istumaan, hetkeä ennen kuin se tarina alkoi, muistin ja silloin oli jo myöhäistä lähteä hakemaan nenäliinoja. Ajattelin kestäväni ja ihastelin täysillä aivan mahtavaa ja rauhoittaavaa lavastusta. Meri oli siinä.

Tämä Lahden versio on ihan huikea! Ensin siis se lavastus, mikä kaikin paikoin on niin oivaltava ja hämmästyttävän ihana. Keskeltä katsomoa sai seurata kaikki vuodenaikojen muuttumiset ja miten meri ja saarien kalliot tuotiin siihen näyttämölle niin sujuvasti. Olin niin ihastunut.

Entäs sitten se tarina itse! Se vei heti alkumetreiltä ja upposin niin siihen, että kyllä se tuntui. Myrskyluodon Maija Jussi Helmisen dramatisoimana ja Jukka Keinosen ohjauksessa oli niin kovasti paljon koskettava. Huolimatta siitä, että yritin olla reipas ja ajatella miten tässä nyt ollaan teatterissa ja koitetaan kestää, niin ihan turhaa. Kyllä vaan niin alkoi naama kastua. Suuri kiitos siitä, ettei sellaisen kohtauksen jälkeen ollut heti väliaikaa.

Kaikki kohtaukset vedettiin sellaisella taidolla ja onnistunneesti, että hyvä kun pysyi nahoissaan. Musiikki(Matti Puurtinen) oli niin kaunista, niin hivelevää ja sieluun painuvaa. Koreografiat toimivat ja sellainen on aina todella ilo silmälle, etenkin kaikki hiukankin hassutteleva. Hameet oli käytetty hyvin!

Tykkäsin heti siitä, että vanha ja nuori Maija(Maiju Saarinen) elivät vähän niin kuin rinnakkain. Se, että kun se vanha Maija(Mirj Räty) tarinan kertojana ilmestyi paikalle, tuli sellainen olo, että kaikki järjestyy, muuttuu taas hyväksi. Toinen lohduttava henkilö oli Maijan kummi Vallborg(Eeva-Kirsti Komulainen). Näiden vanhojen, elämää jo kokeneiden suusta ja sydämestä tulivat ne lohdun sanat, mitkä taatusti vierivät voimaksi monelle katsojallekin.

Jannen ja Maijan rakkaus kantaa ja se onkin jonkinlainen punainen lanka koko tarinassa. Kaikesta selviää toinen toista tukien. Ei niinkään sanoilla vaan teoilla.
Janne: Onko mitään yhtä kutsuvaa kuin vaimon hellä katse kun hymyn sun huuliltasi noutaa.
Maija: Onko mitään yhtä polttavaa kuin miehen lämmin kämmen kun se hellästi hiusten lomaan soutaa.

Lapset olivat oikeita yleisön valloittajia. Niin reippaasti vetivät omat osuutensa, että oikein sydäntä lämmitti.

Tästä näytelmästä, Myrskyluodon Maijasta sai niin paljon! Toivoisin niin monen menevä katsomaan sitä, elämään ne kaikki hetket Maijan kanssa, samalla käyden läpi omiaan ja silti, saavan sen lohdutuksen siitä, että elämä jatkuu ja että osaisi olla kiitollinen siitä mitä on.

Kuvat: Lauri Rotko

Napapiirin sankarit 2.

Aina ei jaksa mitään kakkososia, mutta koska Napapiirin sankarit, osa 1, oli niin hyvä, että kesti katsoa useampaan kertaan, oli vaan ihan pakko nähdä osa 2. Enkä pettynyt!

Tällä kertaa aikataulut sanelivat meille Kauppakeskus Veturissa sijaitsevan Kino 123:n suuren salin, missä oli aivan valtava valkokangas! Kyllä näki hyvin!

Mitään juontahan en ala kertomaan, mutta se ei olekkaan se pointti. Elokuvassa toimii yksittäiset laukaukset ja roolihenkilöt. Juu, kyllä ammutaan välillä yli, mutta se tekeekin niin namia. Vakavalla naamalla vedetyt tilanteet ovat niitä, mistä tulee se fiilis, että alkaa naurattaa.

Ihana pikkuinen tytöntyllerö Lumi-Aura on se keskushenkilö, minkä takia on ne pari muuttujaa. Asiat voi ihan todellisuudessakin mennä pieleen, ohi käsikirjoituksen, mutta se tekee elämästä ja niin ollen elokuvastakin mielenkiintoisempaa.

Edellisestä osasta tutut tyypit koheltavat ja se onkin mukavaa, sillä ainahan on kiva nähdä tuttuja. Jasper Pääkköstä ei ole, mutta tilalla on Santtu Karvonen, joka heti ottaa tilanteen haltuun. Pamela Tola Inarina on niin äiti kun vaan voi olla ja Jussi Vatanen Jannena on se, mitä osasikin odottaa. Timo Lavikainen Räihäsenä yrittää pikkasen olla toppuuttelijana, mutta mukana mennään. Ihan uutena oli Sekis, piripää (Joonas Nordman).Eikä sovi unohtaa Kari Ketosta Pikku-Mikkona.
Oikein mukava Lapin mausteilla maustettu soppa!

Elokuvassa on tiukkoja käänteitä ja vaarallisia tilanteita, mutta kaikki selviää ja lopussa kiitos seisoo.
Jos haluaa dramaa ja vakavaa uskottavuutta, kannattaa jäädä kotiin. Jos taas haluaa nousta pikkasen arjesta, niin ei kun Napapiirille!

Viivi ja Wagner

Kuusankosken teatterissa saadaan nauttia sikamaista taetteria, sillä Wagner Viivinsä kera hilluu Luolanäyttämöllä.

Wagner on niin laiska ja ärsyttävä sika, että menee jo sitten melkein ihanuuden puolelle? No, ainakin Viivi tykkää. Viivi ja Wagner - he ovat tuttuja meille Juban sarjakuvastripeistä, mutta miten heidät on saatu näyttämölle????

No on! Karolina Eklund-Vuorelan ohjaamana Viivi ja Wagner vetävät settiä niin, että heikompia hirvittää. Wagner(Kimmo Puhakka) rakastaa sohva ja olutta ja niin ollen sohvaa ja jääkaappi myös puhuvat hänelle, kilpaa ja viettelevästi. Ymmärrän sen oikein hyvin!!! Viivi(Tia Aronen) ei niinkään. Silti oli ilahduttavaa, ettei Viivi ihan niin tiukkana kaiken aikaa ollut.

Kun väliajan jälkeen Viivin ja Wagnerin arkeen tupsahtavat Viivin vanhemmat (Oki Ruuskanen ja Heli Nikunen) ja mummo (Aija Kajama), tulee lisää säpinää ja melkoista tuleekin. Mummo on ihan yli kylän ja kirvoittaa mehukkailla jutuilla yleisön nauramaan.

Wagner oli melkolailla se sama, mikä astelee ja laukoo juttujaan lehtien sivuilla. Puvustus oli osunut ihan saparon tynkään. Lisäksi tykkäsin tekniikasta, että äänet olivat niin osa kokonaisuutta!

Kuvat: Elina Winne