keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Happotesti

Kalle Lähde se meni ja kirjoitti kirjan! Ei niinkään mitä tahansa kirjaa vaan Happotestin, mikä kertoo juopon elämästä. Ei niin kuin Juha Vuorinen, sillä se on ihan eri tarina. Happotestin juoppo kertoo siitä, miten hän yrittää pitää kulissit yllä vaikka välillä olisi paskat housuissa.

Kuva: Otava
Kun luin tätä kirjaa, oli välillä todella paha olo. Kun luin tätä kirjaa illalla sängyssä, heräsin aamulla siihen, että olin koko yön nähnyt unta, missä olin juovuksissa. Kirjassa mennään niin ytimiä myöten alkoholistin elämää ja käyttäytymistä, että se osuu lukijaan.

Kuva: Kini Laine
Kalle Lähde oli kertomassa niin kirjastaan kuin elämästään Kouvolan pääkirjastossa. Kallea haastatteli Sakari Viinikainen, jolla on elämän kokemusta "samalta alalta".  Ilta oli varsin mielenkiintoinen ja mitä avoimemmin asioista kerrottiin, sitä enemmän yleisö eli mukana, osa jopa herkistyen.
Tilaisuus oli koskettava, vaikka välillä naurattikin!

Alkoholistin elämä ei ole mitään ilonpitoa, se tuli selväksi. Se on niin kaikkea muuta, että oli erittäin hyvä, miten tästä asiasta pidettiin tilaisuus. Saimme kuulla, että eräs, joka oli lukenut Happotestin, oli sanonut, että jos alkaa mieli tehdä kaljaa, lukee Happotestin uudelleen.

Suosittelen tätä äärimmäisen hyvin ja napakasti kirjoitettua kirjaa kaikille. Siitä on apua monelle ja siitä saa erittäin hyvän kuvan, mitä se juopon elämä kauheimmillaan voi olla.

Kallelle vedän lipun salkoon! Ihan kaikesta!


Teit meistä kauniin

Noni, kyllä tätä oli odotettukin! Meinasin ensin, että olen ihan iteksee tai omien kavereiden kanssa menossa katsomaan tätä, mutta väärin - lapseni halusivat mukaan!!!! Joten ei kun Kuusaalle ja Studio 123!
Apulanta kolahtaa ikään katsomatta aika lailla moneen. Eikä mikään ihme. Jos bändi on ollut kasassa niin kauan, että siitä tykkää äidit ja tyttäret, onko ihme, jos tämän Tuukka Temosen ohjaaman elokuvan tahtoo nähdä kaikki! Ei varmasti Tuukka voinut kuvitellakaan aikojen alussa, missä nyt ollaan!


Mikä ensin leffassa kolahtaa, niin käsittämättömän hienot henkilövalinnat! Miten kummassa olikin saatu niin sen oloisia ja näköisiä tyyppejä esittämään Apulannan tyyppejä!?
Tatu Sinisalo Toni Wirtasena on uskomaton - oikein joutui olemaan etukenossa, että miten hän voi olla niin Toni!?
Teppo Manner oli niin Sipe, kiltti ja sovitteleva, niin kuin rumpalin kuuluukin olla ! Rakastunut ja ujo, kohteena Mandy, jonka roolin ihanan "ulkomaalaisesti" veti Mimosa Willamo.


Iiro Panula oli niin kaikin tavoin Tuukka, että sitä vaan ihmetteli, kuin se voi olla mahdollista?
Roope Salminen punkkaroi Antti Lautalana. Hah, ihana rooli ja se tyyli oli niin nam!

Itse elokuva oli huikea! Heinola on kaunis ja se tuli nähdyksi sen kaiken muun rinnalla. Miten pojat tapaavat ja perustavat bändin, kuinka treenataan ja keksitään kaikkea jäynää. Hemmetin hienoa saada nauraa elokuvissa sille, mille ei ehkä siunausta antaisi....
Se, miten vanhemmat suhtautuvat nuoriin, kaikki skenaariot on tarjolla. Sipe Santapukin äitinä loistaa Olga Temonen ja hän se ihana on, oikein kaikkien äitien äiti!

Erityisen hauskaa oli bongata Toni, Sipe ja Tuukkakin elokuvasta, ihan muissa kivoissa pikkurooleissa!

Suomalainen elokuva, joka kuvaa tätä aikaa, suomalaista luonnetta, missä juodaan viinaa, annetaan periksi ja ei anneta periksi. On sitä pahaa oloa, mutta myös sitä myötäelämistä. Siksi juuri tämä elokuva tulee lähelle ja koskettaa ja kun se loppuu, on hyvä mieli siitä, että Apulanta on edelleen voimissaan.

Apulantaa meille kaikille!!!

Kuvat: Juha Kärkkäinen

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Housut pois

Housut pois on sellainen musikaali, minkä voi katsoa aina uudestaan ja uudestaan. Nyt se tuli nähtyä Lahden Kaupunginteatterissa ja joka minuutti oli niin täyttä tavaraa.
Tässä Jukka Keinosen ohjaamassa musikaalissa otetaan housut pois! Nii-i, mutta sitä ennen sattuu ja tapahtuu paljon.

Housut pois -musikaali kertoo miehistä, työttömistä miehistä, jotka haluavat olla miehiä, elää elämää arvokkaasti ja kokea hyväksyntää. Pääosassa on Jerry, joka tarvitsee rahaa, maksaakseen elatusmaksut poikansa äidille. Hän on kaiken idean isä ja alkaa kerätä porukkaa, jotka strippaavat, kyllä juuri näin! Jerrynä loistaa Tuukka Leppänen.

 Jerryn paras kaveri on Dave, vähän läski, naimisissa, mutta ihan kuin jotain puuttuisi. Mikko Jurkka on Davena täysi kymppi. Vaimona saadaan nähdä Nina Tapio, joka siis Georgien osassa vierailevana tähtenä tuikkii.

Kuusi miestä haalitaan kasaan, kukin niin erilaisia kuin olla voi. Henry Hanikka oli ihan mahtava tummaihoinen Härkä! Panu Kangas oli niin hellyttävä äidin poika Malcom. Timo Välisaari hyppi Ethanin osassa seinille. Mikko Pörhölä oli vakuuttava Harold, joka yritti miesten poispotkittuna esimiehenä pitää edes jonkinlaisia kulisseja yllä, mutta...
Heille pianistiksi Jeanette, jonka räväkän roolin revittelee Satu Säävälä. Sakki on kasassa, mutta sitten pitäisi treenata ja se onkin ihan toinen juttu se.
Jokaisella on ristinsä kannettavana ja esteet voitettavana. Se on tämän tarinan parasta antia. Tuodaan niin monta erilaista asiaa estraadille, että välillä nauratti, sitten taas itketti.

Isä-poika-suhde, vanhempi-lapsi-asetelma, meille kaikille niin tuttu juttu, on tässä hauska, herkkä ja koskettava. Kuinka välillä se lapsi on kuin aikuinen ja päinvastoin. Mikä rooli nuorella pojalla! Nathanin roolissa oli meidän näkemässämme esityksessä Christian Ruotanen, joka oli niin kovin luonteva.

Naisia oli myös, mutta heillä ei ollut ihan niin suurta roolia kuin näillä miehillä. Silti he olivat kaikki niin upeita!! Raisa Vattulainen oli niin pirteä Vicki, jonka naisrooli oli jotenkin niin hieno, kaikin tavoin.

Housut pois on musikaali, missä ketään ei loukata. Vähän naljaillaan, mutta perusasiat tulevat sydämestä. Suurella ymmärryksellä, erilaisuutta ja ihmisyyttä painottaen se vedetään läpi. Tarina on siis lyömätön!
Musiikki on mahtavaa, biisit ovat omanlaisia ja pieni varoituksen sana sallittakoon, että viimeinen biisi saattaa jäädä korvamadoksi, sillä minulla se soi vielä seuraavana aamunakin. Orkesterin tahtipuikkoa heilutti Antti Rauramo.

Koreografiat toimivat ja ne olivat kekseliäitä, kiitos Johanna Keinänen.

Loistavat näyttelijät! Jokaisessa oli jotain extraa. En kerro niitä, sillä sitä on mentävä katsomaan! No hyvä, sen verran, että esim. Härkä teki sellaisen tempun, että olin tippua penkiltä.

Tämä musikaali sopii kaikille. Tottakai naisille, jotka pääsevät seuraamaan miesten strippausta, mutta ilman muuta miehille, koska miehistä tämä kertoo. Niin, minä suosittelen tätä ihmisille, sillä vaikka on hauskaa, niin kyllä antaa ajattelemisen aihetta, luo uskoa ja voisin väittää, että vähän itsevarmuuttakin.
Tätä ei voi jättää väliin, sillä niin hyvä mieli tuli tämän musikaalin näkemisestä, että sillä taas jaksaa pitkään!

Kuvat: Tarmo Valmela


perjantai 23. syyskuuta 2016

S.O.S - Komedia olosuhteiden pakosta

Tiina Lymi on kirjoittanut niin nasevan tarinan, että sitä oli pakko päästä katsomaan Kuusankosken teatteriin. Sinne sen on taitavasti ohjannut Karolina Eklund-Vuorela.
S.O.S - Komedia olosuhteiden pakosta on kaikin tavoin koskettava. Se tunkee niin iholle, että kun ei naurata, itkettää ja päinvastoin.

Milja Marttila on pääosassa esittäen 11-vuotiasta poikaa ja millä taidolla, niin kyllä hämästytti. Replikointi oli niin hallittua ja muutenkin koko tulkinta niin luontevaa. Pietun osa oli niin näkyvä, vaikka rapun muille lapsille näkymätön. Hän oli se lapsi, joka näkee ja kuulee kaiken, käy koko tunneskaalan läpi.

Mira Helli on nyt sellaisessa roolissa, jota ei unohda! Räväkkä yksinhuoltaja lataa niin täydeltä laidalta, että yleisö oli tikahtua ja etenkin varmaan kaikki yksinhuoltajat. Kun lopussa tulee se Paulan viimeinen "raivari", tuntuu, ettei siitä voi selvitä hengissä. Mutta - miten tuntui hyvältä kuunnella ja katsella sitä, ihan kuin olisi jotenkin kummasti helpottanut.

Antti Hoffrén on ihana saman rapun setä, joka hääräilee kellarissa. Pietu tapaa Kalevia, eikä aina kovin leppoisissa merkeissä. Kalevilla on omat ristinsä ja vaimo.
Sanna Mäkinen esittää Kalevin vaimoa ja haluaa miehensä laulavan hänelle. Raija vaikuttaa hiukan omituiselle, mutta sekin selviää lopulta, miksi.

Tämä näytelmä on hemmetin hyvä! Siinä on vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Se tuo vakavia asioita esille komiikan keinoin. Tätä voi suositella kaikille!

Kuvat: Elina Winne

tiistai 20. syyskuuta 2016

Komisario Palmun erehdys

Mika Waltarin Komisario Palmun tuntevat kaikki. On luettu niitä kauan sitten kirjoitettuja kirjoja. On nähty leffoja, missä Joel Rinne esiintyi Komisario Palmuna. Nyt, ensimmäistä kertaa voimme nähdä Komisario Palmua teatterissa, elävänä! Helsingin kaupunginteatteri esittää ihan oman tulkintansa, mikä on Komisario Palmun erehdys!
Koska kaupunginteatteri on remontin alla, näimme esityksen Arena-näyttämöllä ja oli kuka mitä mieltä tahansa, niin kyllä se siellä pärjäsi. Mitään moitteen sijaa ei ole. Kaikki toimi ja pelasi niin kuin kuuluikin ja nimenomaan kuului, sillä näyttelijöillä ei ollut mikkejä - joten äänisuunnittelulle (Mauri Siirala) kiitos!

Komisario Palmun erehdys on näytelmä, Joel Elstelän ohjaama ja hän on Mika Waltarin tyttärenpoika, Wau! Elokuvan kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä ja niin se esitettiin aivan omana tulkintana, mikä oli äärimäisen onnistunutta. Kukaan ei yrittänyt olla mitään muuta kuin se roolihenkilö. Mikko Kivinen oli niin mahtava, juuri omanlaisensa Komisario Palmu, että en kertaakaan miettinyt edes Karhuherra Paddingtonia!

Tarinahan on sitä, että Bruno Rygseck (Jari Pehkonen) on kuollut. Äärimmäisen ikävä tyyppi, jota kukaan ei juuri sure. Hänen palvelijanaan oli Batler, jota Eero Saarinen esittää niin vakuuttavasti, että minulla meni tovi, ennen kuin ymmärsin, kuka Batler on. Olin hyvin vaikuttunut, sillä olen nähnyt Eero Saarisen monissa rooleissa ja aina on yhtä hienoa, kun kykenee yllättämään.

Risto Kaskilahti oli Kokki ja en ollenkaan, en edes hetkeä, miettinyt sitä, joka Kokkia elokuvassa esitti (kukasenytolikaan), sillä Kokki oli Kokki! Sen sijaan Virta, komisario Palmun apulainen, Iikka Fors on niin käsittämätön ele-ja ilmetyyppi! Nytkin, huolimatta pienestä roolistaan, en meinanut pysyä tuolilla, kun piti nähdä kaikki. Näillä tyypeillä tuotiin näytelmään luontevaa huumoria!

Näytelmän naiset! Aino Seppo murhatun puolisona, Alli Rygseckinä, aina vaan niin tyylikkäänä. Varmana ja niin elämään luottavaisena. Leena Uotila esiintyi Amalia Rygseckinä, murhatun naimattomana tätinä. Kovasti topakkana ikänaisena, jonka harteilla tuntuu olevan koko suvun asiat. Vappu Nalbantoglu oli Airi Rykämö, Bruno Rygseckin serkku. Porukkaa oli kuin iltamissa ja miten kaikki olivatkin paikalla? Kullakin oli oma syynsä.
Bruno Rygseckillä oli vielä Aimo-serkku, Aimo Rykämö, jonka roolin innolla veti Antti Peltola. Nuorempaa tyyliä esitti vielä Vuokko Hovatta, joka taas asettui Brunon ystävättären rooliin, ollen Irma Vanne. 

Rykämön konsernijohtaja Erik Vaara oli niin tiukka tyyppi, että luuli hänelle jo käyvän kalpaten (vaikka verisuoni napsahtaisi päästä) ja hänen roolissaan onnistui Pekka Huotari. 
Muitakin oli, siis kerrassaan väkeä piisasi, jotta olisi mahdollisimman monta ehdokasta murhaajaksi! Suurin osa kuitenkin muistaa hyvin, kuka on se murhaaja. Minä sen välillä unohdin, sillä niin uppouduin jokaiseen ja kaikkihan olivat kelpo ehdokkaita.

"Murha - sanoi Palmu hajamielisesti "Murha on kaikista rikoksista lopullisin ja ratkaisevin, sillä sitä ei saa koskaan sovitettua...."

Niin, mutta tämä tarina on käytävä katsomassa ja vakuutan, että kannattaa tulla vähän kauempaakin!

Minä ja minun seurassani olleet muut "kulttuurikissat" kehräävät!


Kuvat: Helsingin kaupunginteatteri ja Henrik Schütt


torstai 15. syyskuuta 2016

Juho Markkanen "Travoltana"

Kotkan kaupunginteatterin lavalla on 1970-luvun huumaa, kun Saturday Night Fever-musikaali antaa yleisölle ihan kaikkensa. Juho Markkanen vetää pääroolin melkoisen kuumassa huumassa.

1.    Esität pääosaa mahtavassa musikaalissa Saturday Night Fever! Miten tämä onni sinua potkaisi?
- Kuulin että Kotkan kaupunginteatteriin haettiin miesnäyttelijää, hain ja sain paikan.

2. Saturday Night Fever syntyi ja niitti mainetta 1970-luvulla. Olet syntynyt sen jälkeen. Miten tälläinen musiikki sinuun uppoaa? Bee Gees?

- Bee Geesin musiikki on ollut jo lukioajasta asti mulle kova juttu. Jossain bileissä joku soitti juurikin Saturday Night Fever - soundtrackia ja mulle se kolahti heti. Hyvällä tavalla vinksahtanutta musiikkia. Ja hyvä musiikki on aina hyvää vaikka olis 400 vuotta vanhaa

3.    John Travolta! Mikä fiilis oli astua hänen "housuihin". Oletko nähnyt elokuvan? Jos, niin montako kertaa?
-    En aikaisemmin ollut nähnyt leffaa ja jännitti hypätä John Travoltan kuuluisaksi tekemään rooliiin mutta tykkään haasteista ja päätin tehdä oman versioni aiheesta.

4.    Roolisi on varsin vaativa. Kuinka paljon vaati harjoitusta oppia vetämään laulut ja tanssit?
- n 2,5kk harjoiteltiin varsinkin tansseja jotka oli mulle haastavia. Hiki valui ja muutamankin kerran väkevästi kiroillen niitä harjoiteltiin :) Mutta naurettiin työryhmän kanssa vastapainoksi paljon!

5. Mikä tässä musikaalissa on sinun mielestä parasta?
- Parasta on tietysti musiikki ja disco-kohtaukset joita on älyttömän hauska tehdä. Meillä on yleisesti ottaen hieno porukka ja henki joka toivottavasti välittyy. Kannattaa tulla katsomaan! :D

Kuva: Juha Lahtinen


maanantai 12. syyskuuta 2016

Saturday Night Fever

Saturday Night Fever oli niin minun nuoruuttani ja aina se vaan sykkii ja maistuu makialta. 1970-luvun discohuuma on nyt Kotkan kaupungin teatterissa ja miten on kuumaa huumaa. Olin esityksessä 10.9 ja sinä nimenomaisena päivänä yleisöä oli toivottu pukeutuvan 1970-luvun tunnelmiin. Mahtavaa!

Kuva: Kulttuurikissa
Olimme ihan fiiliksissä siitä, että kerrankin oli aihetta heittäytyä todella 100% mukaan rientoihin. Hienoa oli sekin, että moni muukin oli pannut parastaan ja pukeutunut niin upeasti, että ihastuksesta haukkoi henkeä, kunhan naurultaan kykeni. Miten se vanha muoti onkin niin kovin hassua.

Kun varsinainen esitys alkoi, se oli alusta loppuun asti sellaista menoa, että oli ihan pakko vaan hillitä itseään, ettei nouse penkistä ja ala discoilemaan mukana. Kotkan teatterilaiset näyttivät taas niin kyntensä, että se suorastaan mykistää. Snoopi Siren on ohjannut sellaisen lauantai-illan huuman, että kannat kattoon.
Aluksi minua hirvitti se, että lauletaan suomeksi ne kaikki iki-ihanat Bee Gees-biisit, mutta se ei haitannutkaan! Miksikö? No, siksi kun bändi pani niin parastaan ja laulut sittenkin vaan niin toimivat. Ilahduttavaa oli sekin, että kun ihmetteli välillä kuka laulaa, kun kukaan näyttelijöistä ei sitä tehnyt, niin kappas, sehän olikin itse bändin johtaja Ari Ismälä! Läpyt sille!

John Trav... ei kun siis Juho Markkanen, joka on uusi tähti Kotkan teatterissa, vetelee Tony Maneron roolin sellaisella meiningillä, että ei moitteen sijaa. Lanne keikkui äärimmäisen hienosti ja viekoittelevasti, että naiselle on siinä iloa silmälle ja mielelle. Pahasti eivät jääneet hänen ystävänsäkään, Bobby C (Toni Harjajärvi), Joye (Mikkomarkus Ahtiainen) ja Double J (Osku Haavisto). Pojilla ei juuri muuta ole mielessä kuin naiset ja no, Tonylla tietysti tanssi.

Tony haluaa vain tanssia, mutta Annette haluaa Tonyn! Annuska Hannula Annetten roolissa uutena tulokkaana lunastaa myös paikkansa. Ääni on upea ja sen kuuleminen hivelee sielua.

Tony halusi tanssipartneriksi Stephanien ja vähän muutakin. Mitä Stephanie haluaa, niin sen tulkitsee Reeta Vestman, joka myös Kotkan teatterin uusia kasvoja ja kyllä, ensi vaikutelma oli hyvä! Kelpaa katsella ja kuunnella.

Saturday Night Feverin parasta antia on tietysti musiikki ja ne tanssit! Tanssikohtaukset olivat niin kertakaikkisen hienoja ja koreografiat loppuun asti hiottuja. Kiitos kuuluu vierailevalle koreografille, joka on Sari Marin! Niin hienoja liikkeitä ja mikä sulavuus. Tässä kohdassa on ihan pakko mainita myös Neil Owens, joka myös vierailevana tähtenä vakuuttaa tanssitaidoillaan aina. Mies on kuin kumiukko!

Tämä musikaali on täynnä kuumaa huumaa ja suosittelen sitä nähtäväksi, koettavaksi ja kuultavaksi. Kotkalaiset osaavat. Koko porukka, aina avustajia myöten, esitti niin taidolla ja tunteella tämän esityksen, että se kyllä osui ja upposi.
Iso ja lämmin kiitos! Annoitte taas sellaista virtaa, millä elää pitkään!

Kuvat: Juha Lahtinen