Aika jonka sain

Aika jonka sain. Elokuva, jota osasin odottaa ja kyllä, etukäteen tiesin, että jotain hyvää on tiedossa. Vaikka viihdynkin hyvin yksin kotona, niin siitäkin huolimatta lähdin elokuviin, yksin ja koronaa uhmaten ja otaksuen, että terveenä. Ilahduttavan moni muukin oli halunut nähdä tämän elokuvan, vaikka sainkin istua omalla penkkirivillä aivan itekseni.

Aika jonka sain kertoo siis Jaana Kivimäen tarinan, tositarinan naisesta, joka koskettaa. Tuukka Temonen on tarttunut hyvin ohjaksiin ja ohjannut elokuvan, jonka soisi niittävän mainetta ihan missä tahansa. Juha Kärkkäinen on leikkaajana tehnyt elokuvasta sen, mikä osuu. Kun katsoo elokuvan, ymmärtää miksi hän on palkitsemisen arvoinen.

Olga Temonen tekee upean roolin ollen Jaana Kivimäki. Varmasti helppoa ratsastusharrastuksen myötä, mutta onnettomuuden sattuessa ollaankin tositoimissa. Aivan käsittämättömän upeaa tulkintaa, missä monessa kohtaa ollaan siinä tilanteessa, että katsojat kyynelehtii.

Elokuvan varsinainen nilkki on Jaanan ex-mies, Marko. Sebastian Rejman tekee melko lailla uskottavan roolin, ollen muka se ihana, mutta sitten ihan kaikkea muuta.

Kun Jaanan onnettomuus tapahtuu, niin ihan parasta koko elokuvassa on se ystävien, taustojen tuki. Minua itketti eniten se, että miten ne lähimmät uskoivat Jaanaan, siihen että mennään eteenpäin ja kaikki vielä muuttuu hyväksi. Jaanan paras ystävä, Marjut, Pilvi Hämäläinen tekee roolin ystävänä niin, että kuka tahansa haluaisi sellaisen ystävän. Mikael Rejström, Jaanan valmentaja Andre ja sellainen "varaisä", johon vaan voi luottaa.  Jaanan äiti on se, joka on aina saatavilla, Riitta Havukainen on ihana äiti! Tyttärensä tuki ja turva. Ville Myllyrinne tuo  Teppona sen turvan, jota tekisi heti mieli halata!

Suosittelen menemään elokuviin katsomaan tämän elokuvan, mikä tulee syliin, missä kaikki kohtaukset tulevat niin lähelle ja kaikki sen tuoma tunne osuu ja miten se antaa niin paljon. Jouduin kaiken näkemäni jälkeen antamaan itselleni aikaa ja kävelemään pitkin Kymijoen rantaa, miettimään sitä, että vielä on suomalaisessa naisessa sisua ja tarmokkuutta. Ajattelin pala kurkussa, että kuinka voidaan tehdä hieno elokuva, missä nainen kaikesta huolimatta selviää ja jos siitä jotenkin olisi potkua jollekin, joka kamppailee oman elämänsä kanssa.

Kiitos Tuukka Temonen, kiitos Olga Temonen tästä elokuvasta, nautinnosta, jota sen katsominen tuotti.

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

Melkoiseksi käsitteeksi muodostunut Mielensäpahoittaja ja ylipäätään mielensä pahoittaminen kerää mielipiteitä. Onko se hauskaa vai ei ja mikä on hauskaa, sekö, että joku laukoo totuuksia...
Kuusankosken teatteri otti käsiinsä Ilosia aikoja, Mielensäpahoittajan, mikä siis on Tuomas Kyrön tekstistä dramatisoinnut Mika Myllyaho ja Kuusaan version ohjasi Milja Marttila. Hyvin muuten olikin ohjannut, sillä esityksessä oli jotain sellaista, mitä ei osanut odottaa.

Itse Mielensäpahoittaja, äreä ukko (jonka kanssa olen hyvin pitkälti samaa mieltä) on mies, vanha mies, jonka vaimo on hoitokodissa ja aikuinen poika aika kaukana. Mira Helli !!! juu - kyllä nainen, vetelee tämän karvahatturoolin kuin olisi syntynyt siihen. Äkäilee ja laukoo totuuksia, kuin kuka tahansa vanha mies, joka rakentaa arkkua itselleen ja haluaa tehdä testamentin. Järkyttävän pitkiä ja huikeita reploja, joten jos minulla olisi se karvahattu, niin nostaisin sitä!

Poika hättyytellään apuun, koska testamentin tekoon tarvittava muste on loppu ja Mielensäpahoittaja ei saa enää Escorttiaan ajaa. Siitä se sit lähtee, lähes päätähuimaavat seikkailut. Pojan roolin tulkitsee uskottavasti Kimmo Puhakka. Osaa olla juuri sellainen isänsä alapuolella oleva herkkis.

Eetu Pesu hoitelee neljä roolia, ollen mm. Lättähattu, jonka Mielensäpahoittaja hyväksyy ja etenkin kun saa television syliin.  Hyvin onnistuu roolista toiseen hyppääminen ja ehkä olin eniten innoissani hotellivirkailijan osasta.

Miia Jyräs on huikea. Hän on pääasiassa se Mielensäpahoittajan vaimo, se joka nähtiin ajassa ennen tätä hetkeä ja sitten tässä hetkessä, wau! Lisäksi hän oli miniä ja melko lailla sporttinen kirkkoherra. Aina niin mielenkiintoista se, miten roolista toiseen loikkaaminen onnistuu. Hyvin!

Kotoisa ja toimiva lavastus on Eija Perälän ja toimivat valot ja kaikki muu tekniikka Jyrki Kleimolan. Niin ja kyllä kerkesin välillä miettiä, mikä suuri merkitys on valoilla, äänillä ja niillä musiikkipätkillä ja missä järjestyksessä se hoidetaan!

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja on esitys, mikä kannattaa nähdä, sillä se ei ole pelkästään läpeensä naurettava juttu, vaan ennen kaikkea sellainen, mikä laittaa ajattelemaan.

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

Niskavuoren nuori emäntä

Ihana Turku otti minut taas niin avosylin vastaan, että en voi kuin olla kiitollinen. Olin alunperin varannut liput iltanäytökseen, kunnes tuli ilmi, että illalla onkin samaan aikaan Logomolla Olavi Uusivirran keikka.  Niskavuoren nuori emäntä - päivänäytös oli TÄYSI! Ilmoitin, että olemme hollilla, minä ja veljeni vaimo, peruutuspaikoille. Toiveikkaina menimme paikalle hyvissä ajoin, että  joku peruisi ja me saisimme paikat. No, peruiko kukaan? Kuka nyt Niskavuoren nuoren emännän peruisi, ei kukaan! Olimme jo heittämässä kirvestä kaivoon, kunnes Turun kaupunginteatterin henkilökunta järjesti meille paikat parvelta, lisätuolit sinne vaan! Ihan mahtavaa palvelua!!!

Niinpä me sitten näimme Susanna Airaksisen ohjaaman upean esityksen, Niskavuoren nuori emäntä, missä pääosaa, Loviisan roolia tähditti Minna Hämäläinen.

Juhanin osassa oli Stefan Karlsson, joka roolissaan onnistuu, sillä monelle naiskatsojalle Juhani on varsinainen lapanen. Silti, minkäs hän mahtaa sille, että sydän sanoo toista kuin järki.
Useimmille Niskavuoren tarina on tuttu, koska se on niin klassikkokamaa. Turun versio on varsin mielenkiintoinen, sillä jos ajallisesti kuvaataan noin kahta viikkoa, niin nyt nähdään kyllä monet ajat, vuosikymmenet ja vuodenajat. Kohtauksesta toiseen aika näppärästi vaihtuu aika ja tilanteet.

Kaikki vähääkään Niskavuoren tarinaa tuntevat tietävät Malviinan, Niskavuoren isännän heikon kohdan. Pihla Maalismaa on erittäin hyvin luovinut rooliin, mikä ei ole niitä kiitollisimpia.

Niskavuoren Heta, Juhanin sisko, joka tuntuu hoitavan kaiken ja joka aivan kuin pitäisi emännyyttä. No, Ulla Reinikainen osaa hommansa. Topakasti hänen takaa on kermatkin. Kunnes Vanha Emäntä (Kirsi Tarvainen) kuolee ja Juhani nakkaa emännyyden Loviisalle.

Loviisa, Niskavuoren nuori emäntä, on kaikkien vahvojen naisten esikuva. Nostan kyllä tässä esiin sen, että Minna Hämäläinen tekee roolin, missä se tulee esiin. Hän ottaa Niskavuoren haltuun ja sitten taas, kuka rakastaisi Loviisaa... se sattuu.

Niskavuoren nuori emäntä on esitys, mikä ei voi jättää ketään kylmäksi. Se osuu kaikin tavoin. Upeat roolisuoritukset, aivan kaikkien taholta. Toimiva lavastus (Jani Uljas), mikä kaiken aikaa nostatti mieleen, miten se metsä kestää ja säilyy esityksestä toiseen?  Kalle Ropposen valot, ihan mystiset ja osuvat.

Kaikki toimii ja esitys on nautinnollinen. Nykyaikanakin, tarina on toimiva ja ajatuksia herättävä!

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen