Taas oli leffailta käsillä, kun sain houkuteltua oman teinipoikani kanssani elokuviin. Vettä satoi kuin ei koskaan ja siksi olikin hyvä syy mennä nakertamaan popcorneja Studio123:een ja katsomaan ihan mahtava leffa Tie Pohjoiseen.
Isä ja poika - leffa on targikoominen kuvaus isän ja pojan suhteesta, jota ei juurikaan ole ollut. Isä on häipynyt pojan ollessa pieni ja hän palaa 35 vuoden jälkeen. Siinä on melkoinen aukko paikattavana. He lähtevät kohti pohjoista, minne isä, Leo(Vesa-Matti Loiri) haluaa pojan, Timon(Samuli Edelman) viedä.
Matkalla pysähdellään milloin minnekin ja milloin minkäkin takia. Käydään tapaamassa tärkeitä ihmisiä. Kaikkea hassua ja hulvatonta sattuu matkan varrella. Ihan paras kohtaus on hotellissa, missä isä ja poika intoutuvat laulamaan(Kuolleet lehdet). Meinasin alkaa laulaa mukana.
Tarina kuljettaa ja se koskettaa. Isä on se elämää nähnyt, kaikessa rentoudessaan viisas. Poika, se fiksu ja nuori, pikkasen kapinallinen ja uhoava. Vaan miten ihanaa, että lähti isänsä matkaan!
Tämä elokuva on ihana ja se jää mieleen pyörimään!
Kesäkauden viimeisin kesäteatteriesitys oli minun kohdalla tänään. Erittäin hyvässä seurassa ja erittäin hyvin varustautuneena, lähdimme Haminaan. Satoi... Ei haitannut. Kerrospukeutuminen, sadevaatteet, viltit ja sateenvarjot ja kaikkia tarvittiin.
Kyllä kannatti lähteä, sillä Linnunradan laidalla käynti teki niin terää. Ihanaa Eppu Normaalin musiikkia hyvin esitettynä. Sirkusmusikaali oli yhtä sirkusta. Ihanaa sellaista ja sateesta huolimatta se vaan niin natsasi.
Sirkuksen tirehtööri on väistymässä ja tarttis saada jatkaja. Kuka se on ? Jompikumpi pojista? Toinen on juoppo ja toinen maailmalla. Olisi tytär, joka haluaisi ja jolla olisi jotain hajua, miten homma hoituisi. Jokainen jatkaja haluaisi muutoksia. Tämän "juonen" siivellä soi Eppu Normaali ja se kivasti antoi potkua.
Viimeinen esitys se oli Haminan teatterillekin ja olen iloinen, että kerkesin mukaan!
Lauantai-illan ratoksi nappasin poikani mukaan leffaseuraksi ja kohti Studio123. Olimme ajoissa paikalla, ostimme liput ja lähdimme kahville. Olimme myöhästyä elokuvasta, sillä muistin vain sen ajan, mikä oli lehdessä, enkä katsonut lipusta sitä paikkansa pitävää aikaa. Emme nähneet ollenkaan elokuvan alussa esitettäviä mainoksia - kyllä harmitti (,")
Vuonna 1977 elin aikaa, joka on vielä hyvin muistissa, joten Miss Farkku-Suomi on ihana nostalginen aikamatka nuoruuteeni. Kun otin poikani mukaan, sai hän samalla ihmetellä, millaista se oli, äiren historiallinen elämä.
Miss Farkku-Suomi on aika tarkalleen Kauko Röyhkän elämänkertaa. Nuoren miehen kasvukipuja. Välde asuu äitinsä kanssa kaksin pientä asuntoa, on ihastunut luokan kauneimpaan tyttöön, josta valitaan Miss Farkku-Suomi. Pike, joka ilmiselvästi on myös mieltynyt Väldeen, valitsee kuitenkin toisin.
Välde jää sivuun, mutta ei suinkaan toimettomana vaan alkaa toimia. Tapaa Sasun, hengenheimolaisen ja alkaa tehdä musiikkia, he perustavat bändin. Välde purkaa kaiken itsestään tekemällä huikeita biisejä.
Elokuvassa on mahtavia nuoria, uusia näyttelijäkasvoja. Jokunen tunnettu on mukana myös, kuten Olavi Uusivirta(bändin rumpalina), mutta muuten en kyllä mainitsisi, sillä niin ovat sivurooleissa. Lestadiolaisperheen pienet pojat olivat aivan hellyyttäviä!
Miss Farkku-Suomi on erittäin katsottava elokuva, sillä jos 12v poikakin sai siitä jotain irti, niin eikö se jo kerro jotain! Erityisesti jäi mieleen se, että jos joku asia menee pieleen tai ei toimi, niin voi purkaa itsensä tekemällä jotain ihan fiksua, kuten tässä tapauksessa musiikkia. Suosittelen tätä leffaa, joka ei pääty ollenkaan niin kuin aluksi luulisi.
