sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Kaappari

Kino 123 ja siellä se Kaappari oli! Popparit messiin ja sinne.

Kaappari kertoo liikemies Aarno Lamminpartaasta, joka vuonna 1978 kaappasi lentokoneen. Sinänsä karmeat ainekset, mutta elokuvassa ei revitelty pakokauhulla ja paniikilla vaan aina paikka paikoin se oli huumorilla siivitetty.


Voi olla, että en olisi edes pitänyt koko elokuvasta, jos se olisi ollut sellainen ns. katastrofielokuva. Nyt pienet huvittavuudet toivat elokuvaan sellaista mukavaa kevennystä. Niitä ei tarvinut edes hirveästi hakea, sillä jos elokuva kertoo vuoden 1978 tapahtumista, niin nykyaikana tarkasteltuna ne ovat huvittavia. Kun bussi sökähtää keskelle ei mitään, niin oli lähettävä soittamaan taksia. löydettävä se lähin puhelin ensin.

Elokuva marssittaa esiin kaartin tuttuja näyttelijöitä. Kaapparina on Kari "Hissu" Hietalahti, joka vetää osansa ihan kiitettävästi, poukkoilevana Lamminpartaana, joka on välillä niin partaalla, että huh-hei. Kaiken aikaa miettii, ettei se kuole, kun oikeakin Lamminparras elää vielä.

Koneen kapteenina on Aake Kalliala ja perämiehenä Jussi Vatanen, jotka minusta olivat juuri kivan leppoisia. Lentoemäntinä oli mm. Merja Larivaara, Maija Junno ja Elina Keinonen. Vetivät reippaasti kamalan kaappausdraaman.

Elokuva on juuri siksi hyvä, että se sopii koko perheelle. Se saa hiukan kauhistuttaa, mutta onneksi ei kaiken aikaa, sillä välillä saa pikkasen tirskahtaa nauruun.

Hämärästi muistan sen tapahtuneen silloin syksyllä -78, mutta olin opiskelemassa ja oli ihan muut asiat mielessä.

Haukkumisista huolimatta, minusta ja myös 13v pojastani tämä elokuva oli ihan katsomisen arvoinen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oliskos jotain sanottavaa ;)