Viimeisen lomapäivän kunniaksi auton nokka kohti Kuusaata ja Studio123, popparit kainalossa hyvään asentoon ja sitten se alkoi...
Olin koittanut olla etukäteen kuulematta mitään ennakkojuttuja, jotka lähes poikkeuksesetta ovat aina kaikkea kaikkea muuta kuin mairittelevia. Nythän oli siis kyse elokuvasta, joka ei millään muotoa voi olla samanlainen kuin musiikaali, teatterissa esitettävä live-esitys ja tuskin se oli tarkoituskaan.
Elokuvaversio myötäili samaa tarinaa, mutta uudelleen käsikirjoitettuna. Siinä oli samoja ja erilaisia kohtia ja se teki siitä piristävän ja jotenkin uudenlaisen.
Vuonna 85 on rakkaustarina! Sen voi nyt mennä katsomaan kuka tahansa, eivätkä vain ne, jotka haluavat fiilistellä kasariajoilla. Se oli tyypillinen musiikkielokuva, minkä juoni on hassu, simppeli ja vailla mitään todellisuuspohjaa, mutta se ei haittaa. Elokuvassa oli mahtavia kohtauksia. Musiikki soi niin kuin kuuluikin, manserockin tyyliin.
Eppu Normaalin musiikkihan oli se ihan paras ja se kun soi, oli hauskaa katella Martti Syrjää leffan yhtenä näyttelijänä, hölmönä portsarina, joka ei saa rubikin kuutiota kasattua(en kyllä minäkään). Siitä hermostuneena rikkoo koko kuution ja poikani kuiskasi siinä kohtaa: Ihan ku sie!
Reino Nordin Tommina ja Malla Malmivaara Karoliinana olivat erittäin hyvä pari. Elokuvan loppu oli yllättävä, koska se oli erilainen kuin musikaalissa. Muistaakseni....
Kyllä minä suosittelen tätä elokuvaa! Se on reipas, siinä on ihanaa musiikkia, mitä tulee edelleen radiosta joka päivä, siinä on hyvät näyttelijät ja siitä tulee niiiin hyvä mieli!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oliskos jotain sanottavaa ;)