tiistai 1. huhtikuuta 2025

Kirjailija Paula Nivukosken ajatuksia kirjastaan Pimeät päivät, valkeat yöt

Paula Nivukosken kirja Pimeät päivät, valkeat yöt (Otava 2025) on ihastuttava kirja, joka vaikutti minuun ja niinpä kysyin häneltä muutaman kysymyksen liittyen kirjaan. 


 1. Kirjasi käsittelee surua ja menetystä, surun käsittelyä. Miten päädyit tähän aiheeseen?

- Romaanin aiheen hiipiessä liki, vastustelin hetken, mutta annoin lopulta periksi, uskon, että aiheet valitsevat kirjoittajansa. 

Surusta kirjoittamisen ja surun tutkimisen pohjimmainen tarve nousee varmaankin lapsuudenperheeni kokemasta menetyksestä. Olin puolivuotias, kun vanhin isosiskoni kuoli. Olin surevan äidin kasvattama lapsi, olen pohtinut paljon pohjasurua ihmisessä, toisaalta myös elämänkipinää, valoa, joka kannattelee. 


2. Kirjan ajankohta sijoittuu sodanjälkeiseen aikaan - miksi juuri se aika?

- Edellinen romaanini Kerran valo katoaa sijoittui jatkosodan aikaan. Romaanin lopussa Kerttu suree sodassa kadonnutta rakastaan ja saa kylän tietäjän tuvassa näyn. Jos hän nauttisi tietäjän tarjoamaa väkevää teetä menettäisivät menneet merkityksensä ja tulevat jäisivät tapahtumatta. Viimeisillä editointikierroksilla tämä näky voimistui ja tiesin, että on kirjoitettava tästä aiheesta. 

Ajankohta määräytyy siis Kertun elämän mukaan, sodan jälkeen hän asuu punaisessa tuvassa rakkaan miehensä ja kolmen lapsen kanssa.

Kuva: Otava - Riikka Austen

3. Millaisia taustatöitä teit, sekä aiheen, että ajankuvauksen myötä?

- Historiallisen romaanin kirjoittajana olen tottunut tekemään taustatöitä, selvittämään milloin lintujen levinnäisyyskarttoja, milloin entisaikojen maatalouskoneita. Pimeät päivät, valkeat yöt -romaania kirjoittaessani tein paljon myös emotionaalista taustatyötä, tutkin surua ja sen kokemusta. Luin paljon haastatteluja ja kaunokirjallisuutta aiheesta. Kävin pitkiä keskusteluja äitini kanssa. Kirjoitan tunteen läpi ja siksi surusta kirjoittaminen oli hetkittäin hyvin kuluttavaa.

Entisajan kaupunkielämään ja Vaasaan tutustuminen sen sijaan oli hauskaa. Kuljin menneisyydessä tutun kaupungin kaduilla ja katselin ympärilleni ihastuneena ja pää pikkuisen pyörällä, aivan kuten Kerttukin. Kaupunkikuvan rakentamisessa käytin vanhoja valokuvia, historiikkeja ja haastatteluja.


4. Kielesi on äärimmäisen herkkää ja rikasta - mistä se juontaa?

- Olin lapsena runotyttö, istuin jokirannassa ja kuuntelin läheiseltä tanssilavalta kantautuvaa musiikkia. Kaihoisten valssien soidessa haaveilin rakkaudesta – ja kirjoitin runoja. Runot olivat siis ensimmäinen kieleni haaveilla paperilla, rakentaa kuvitteellisia maailmoja. Kenties jokin lyyrinen sävy tekstiini on jäänyt näistä haikeista illoista Kyrönjoen rannalla. 


5. Kuka on kirjassasi sinulle tärkein henkilö?

- Kaikki henkilöt ovat tietysti omalla tavallaan tärkeitä. Myös sivuhenkilöillä on oltava oma kokonainen elämänsä, vaikka kirjaan saattaisi päätyä vain muutama rivi.


Kiitos haastattelusta Paula!


sunnuntai 30. maaliskuuta 2025

Kirjavinkki kirjasta: Paula Nivukoski: Pimeät päivät, valkeat yöt

 Minua sitten lykästi, kun osuin kuuntelemaan kirjan Paula Nivukoski: Pimeät päivät, valkeat yöt. Ihan vaan jotenkin intuitiivisesti ajattelin kokeilla ja kun vielä lukijana on Anna Saksman, niin mitä kävi???

Tarina tempaisi mukaansa niin, ettei voinut mitään, sitä mentiin alusta loppuun asti niin, että kun se oli ohi, oli pakko aloittaa uudestaan. 

Heti alussa tutustutaan Kerttuun ja hänen perheeseensä, mieheen ja kolmeen lapseen. Eletään sotien jälkeistä aikaa ja asutaan maalla ja kaikki on hyvin. Jo silloin aloin aavistaa, että kohta tapahtuu jotain... Kyllä - yksi lapsista menehtyy ja sitten se alkaa, se surun käsittely. Juuri silloin kirja otti minusta niskalenkin, eikä päästänyt, vaikka kuin kovin itketti. Kuljin sen kirjan pituisen matkan Kertun kanssa ja ymmärsin häntä ja uskomatonta, mutta tuntui, että Kerttukin ymmärsi minua. 

Nivukoski on aivan uskomattoman hyvin saanut kiinni siitä, miltä tuntuu lapsen menetys, se ääretön tuskan määrä, kun kaikki muuttuu, eikä mikään palaa enää ennalleen. Välillä Kerttu muistelee, kuinka oli joutunut hautaamaan miehensä, tyhjän arkun, kun mies ei sodasta palannut, kunnes palasikin, mutta Eino, lapsi ei palaa. 

Joki on pettänyt minut, ja Jumala. Joki on vienyt vanhimman poikani. Vienyt puolet minustakin mennessään, virrannut kylmänä Tuonelaan eikä valo palaisi enää koskaan.

Kerttu ei jaksa ja niin hän lähtee tätinsä, Sennin luokse Vaasaan. Oli päästävä pois ja Johannes jäi lasten kanssa. Suru sekottaa, Kerttu sairastuu. Pikkuhiljaa toipuu iloisen ja reippaan Sennin seurassa. 
Todella kivaa ja osuvaa kuvausta ihmisistä ja niiden tavoista. Kuten että mattoja ei voi tampata torstaisin!

Jään yksin. On kylmä enkä jaksa enää pidätellä kyyneleitäni. Suru tulvii sieluni syvyyksistä, liittyy tummaan syyssateeseen. Kukaan ei näe eikä käske lakata itkemästä. Kukaan ei sano, että mee ny kotias tai että jäihän sulle vielä ne kaks. Meri kuohuu ja iskee tummina aaltoina rantaan. Hetkeksi minäkin päästän irti, annan kuohun tulla, surun käydä ääriäni myöten ja yli.

Kirjan rikas ja kuvaileva kieli on niin antoisaa, että sitä on nautinnollista lukea. Kyllä - minä vielä tilasin kirjan itselleni ja kun avasin sen, aloin lukea ja näin ne kirjaimet, niin heti nousi vesi silmiin. Se, että tämän kirjan kanssa herkistyy, ei ole ollenkaan huono asia, päinvastoin, sitä on kuin olisi saanut uuden ystävän. Niin ja kirjassa on myös huumoria, niin että just kun on kyynelehtinyt, pääsee naurun hörähdys.
Lupsakkaa Pohjanmaan murretta haastellaan mausteeksi.

Kertun ei pitänyt olla Vaasassa kauaa, mutta kun hän ajatteleekin kotiinpaluuta, alkaa heti itkettää. Niinpä hän ottaa pestin kahvilaan ja saa tehdä siellä työtä ja siinä samalla kerätä itteään. 
Sitten koittaa se hetki, kun Kerttu on valmis palaamaan miehensä ja lastensa luokse. Sen kuvaaminen on niin kaunista, todella tunteikasta. 

Pimeät päivät, valkeat yöt on kirja, mikä meni niin tunteisiin kaikin tavoin. Halusin sen omaksi, että sain ottaa syliin ja olla iloinen, että sain sen tarinan ja että sain tutustua Kerttuun. En ole lukenut koskaan niin hyvin kirjoitettua surun ja tuskan kuvausta. 

Eino asuu taivaan kodissa, ehkä Jumalan poika pitää sitä kädestä. Ja minä aion elää siihen saakka, kunnes kuolen ja saan tarttua Einon toiseen käteen.


Otava 2025

378s.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2025

Kesäinen näyttely Poikilossa

 Nyt se taas kannattaa mennä Poikilo-museoon, koska siellä on Ainainen kesä - Teoksia Viipurin Taiteenystävien kokoelmista ! Näyttely alkoi 6.2 ja loppuu 27.4.2025

Siellä saa katsella oikein sielunsa kyllyydestä niin kauniita ja mieltä hiveleviä teoksia ja niin tulee lämmin olo, kun jokaisessa on kesä!


Nautin joka hetki, kun jokaisen taulun edessä läikähti lämpimästi, koska tuli vaan niin sellainen lämmin olo. Miten ovat kauniita, vanhoja ja niin täynnä tunnelmaa kaikki kuvat. 


Jokaista taulua olisi voinut tuijottaa vaikka kuinka kauan, kun sitä vaan ihaili ja oli haltioissaan, miten sitä onkin ollut taitavia taiteilijoita. 

Näyttelyssä voi bongata aikansa tunnettujen taiteilijoiden teoksia, koska on Hugo Simberg, Eero Järnefelt, Hjalmar Munsterhjelm ja monia muita taitavia maalareita, joiden upeat taulut ovat siellä esillä. Huikea historian havina on läsnä kaiken aikaa. 

Eero Järnefeltin teos Heinäkuun päivä 1891 oli se ehkä mielenkiintoisin. Teos on iso ja siinä on se kohta, missä on poistettu tytön hahmo. Taulu tunnetaan myös nimellä Kaskimaa. Kuvassa on vain kohta siitä teoksesta.

Tämä näyttely on ehdottomasti nähtävä! Menkää katsomaan ja fiilistelemään, koska sen nähtyään, on taas niin paljon parempi olo, sellainen kesäisen lämmin.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2025

Aili ja Antelias Anneli - monologit

 Mikä?teatterissa voi nyt käydä tutustumassa Ailiin ja Anneliin. Kaksi mahtavaa, mutta tyystin erilaista monologia, joiden käsikirjoittajat ovat Leena Tamminen ja Jukka Aaltonen. Ohjauksen on hoitanut Eero Hasu, hyvä ja kokenut ruorin käyttäjä. 
Mie näin tämän esityksen tyttäreni kanssa, joka eräässä paikassa mainitsi, että äiti on ottanut mukaan teatteriin jo siitä lähtien, kun on hädin tuskin osanut kävellä.... (kasvatus se olla pittää!)

Ensin me saatiin nähdä ja kuulla Allia. Voi Alli, miten sie olitkii niin lutune. 
Aija Kajama on vahva luottonäyttelijä, jolla on selkeä ääni ja luotettava esiintyminen. 
Alli on ikäihminen ja kyllä,  välillä vähän pätkii, no kelläpä ei. Käy omaa elämäänsä läpi ja muistettavaahan riittää. Kyllä sitä vanhat asiat muistaa, mutta sitten kun välillä palaa nykyhetkeen, niin meinaa olla kaikki hukassa. 

Valokuvat taustalla toivat tosi kivaa lisämaustetta. Ne ovatkin Aija Kajaman albumista. Alli voisi olla kenen tahansa mummu tai äiti tai jopa ite. Vaikka Alli rupattelee mukavasti, niin kyllä se päättyy niin, että naama on märkänä, siis katsojilla.
Miusta tosi hyvin koottu tarina, nostalgiaöverit pukkas päälle ja sitten se tunne!

-------- VÄLIAIKA - Kahvia ja pullaa -------------------------------------

Antelias Anneli olikin sitten ihan toisesta luokasta. Mentiin astetta rehvakkaampaan!

Mira Lukkari oli niin anteliaalla tuulella, että tarjoili meille sellasen Annelin, että pois alta ja päälle! Tässä monologissa on myös "sivuääni", kun Päivi Helkala taustalla musisoi ja ottaa pikkasen huikkaa.
Anneli on arvonsa tunteva nainen, jolla on erittäin korkea maku, niin vaatteiden kuin miestenkin suhteen. 

Annelin tyyli on sen verran räväkkä, että se naurattaa. Hän puhuu suunsa niin puhtaaksi, ettei kyllä tarvii enää hampaita pestä. Kaikki laulut olivat todella osuvia ja nappiin tulkittuja, että oli oikein korvakarkkia. 

Monologit on kyllä sellainen taiteen laji, mitä ei voi kuin ihmetellä, miten pysyy mukana, kuinka muistaa kaiken sen, mitä pitää sanoa? Vaan onhan se aina niin, että harva katsoja tietää käsikirjoitusta! 

Voin kyllä suositella tätä, käykää kattomassa, kummasta tykkäätte, Ailista vai Annelista? Mie tykkäsin niin kovasti molemmista, niin ja se miun tytär kans!

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

tiistai 11. maaliskuuta 2025

Berlin Berlin

 Taas tuli vietettyä KOTKA-päivää, jonka yksi kohokohta oli Berlin Berlin-esitys Kotkan kaupunginteatterissa. Esitys on agenttikomedia ja on Suomen ensiesitys. Käsikirjoitus on Patrick Haudecoeurin ja Gérald Sibleyrasin ja ohjauksesta vastaa Iiristiina Varilo.

Berlin Berlin on esitys, mikä voitti vuonna 2022 Moliére-gaalassa palkinnot "Vuoden paras komedia" ja "Paras näyttelijä". No, en sanoisi ihan niin, että olisi vuoden paras komedia, mutta varsin ripeäotteinen ja kuulin, kun joku sieltä yleisöstä tuumasi: "Ei kyllä ääneen naurattanut, mutta hymy oli naamalla koko esityksen ajan." Kyllä minulta pääsi välillä sellainen tahaton pyrskähdys.

Sen sijaan, niin hyviä ja taitavia kuin kaikki Kotkan teatterilaiset ovatkin, niin tässä näytelmässä se piirun verran paras on Mikkomarkus Ahtiainen. Ahtiaisen ilmeikkyys ja se kaiken kattava olemus olla roolissa sisällä, se vaan on niin mukavaa katseltavaa. 
Tarinassa on pariskunta, joka haluaa "länteen", aikana jolloin se ei ollut ihan mutkatonta. Ella Mustajärvi esittää Emma Kelleriä, varsin topakkaa naista, jolla on kaiken aikaa tilanne hallinassa, toisin kuin muilla. Mikkomarkus on hänen sulhasensa Ludvig, sellainen ihana säheltäjä.

Jarkko Sarjanen on Werner Hoffman, joka on asialleen omistautunut Stasin virkamies. Emma menee hoitamaan Wernerin äitiä ja siihen on ihan omat syynsä. Werner sitten ihan pienesti hullaantuu Emmaan ja siinä onkin Emmalla oleminen. Eikä ole ainoa, sillä Wernerin äitiä käy lääkitsemässä myös Hans, lääkäri, jonka roolin hallitsee Osku Haavisto. Hans tykästyy myös Emmaan.

Meininkiä siis piisaa ihan alusta loppuun asti. Toisella puoliskolla ollaan jo Stasin päämajassa ja miksi kaikki ovat siellä ja pääseekö sieltä kukaan pois on aika jännittävää. Antti Leskinen on kenraali Munz. Sellainen lutunen herkkis, joka kuitenkin voi lähes sivulauseessa ilmiantaa jonkun tai mennä kiduttamaan. Vaikka oli kyseessä komedia, niin sille sai nauraa, mutta tulipa kuitenkin mieleen, miten monta tyyppiä historia tuntee, missä "lempeän" ensivaikutelman takana on jotain ihan muuta.

On mainittava vielä lavastus, mikä pisti heti silmään ja mikä oli niin upea ja oivaltava ja sen takana onkin Lucie Kuropatová.

Menkää katsomaan ja nauttimaan - sillä vauhtia ei puutu!

Kuvat: Jukka Koskinen

maanantai 10. maaliskuuta 2025

Elämää ja erotiikkaa

 Kerronpa heti tähän alkuun jutun! Ku mie kuulin tästä Anjalankosken teatterin esityksestä Elämää ja erotiikkaa, niin tokihan heti tiesin, että ihan pakko nähä, mutta kun hetki alkoi lähenee, niin sattui niin, että veljeni oli tulossa Kouvolaan. Heti ajattelin, että hän jos kuka, on se, joka haluaa nähdä tämän esityksen, koska ihan sillee pienesti tykkää Junnun biiseistä. Varasin liput ja oli sellain vakaa suunnitelma yllättää veljeni. Miten se sit meni, niin veljeni soitti ja alkoi kysellä, että onko minulla mitään menoa, kun hän haluaisi Anjalankosken teatteriin...hah, no se minun yllätys kuivui sitten siihen, että sain kerrottua, miten olen jo sinne liput varannut. Otettii vielä serkkupoika mukaan ja sit otettiin haltuun Elämää ja erotiikkaa. 

Junnu Vainion musiikki koskettaa aina ja se on tuttua, ei voi olla ketään, joka ei mitään biisiä tietäisi. Nyt niitä sitten saatiin kuunnella oikein roppakaupalla. Markku Kekki on ohjannut melkosen setin, minkä käsikirjoittajana ovat olleet Eppu Nuotio ja Tiina Brännare. Koreografiat olivat niin toimivat ja svengaavat ja niiden takana Irja Ahtovirta

Jos leikitää, et ois nii ku ihan pakko valita joku lemppari tästä esityksestä, niin Tero Turkia, joka esitti Poika Nessistä. Pidin hänen tyylistään liikehtiä niin sulavasti ja sitten se ääni oli niin samettinen. 
Isä Nessisen osassa oli Jukka Tiitola ja ei yhtään huonompi. Kaikki olivat niin osiinsa uponneet, että sitä oli ilo seurata. 

Mummut ovat parasta ja tässä esityksessä oli mummun roolissa Raijaliisa Laukkanen, joka kyllä osaa hommansa. Niin hauska ja miten laulu soi. Mummun repliikitkin olivat ihan parhaita.

Kun rakennetaan musiikin ympärille näytelmä, niin onhan se niin, että varsinainen käsikirjoitus ei kyllä juurikaan sijaa saa ja ei se haittaa, koska sitä vaan varttu, että mikä biisi soi seuraavaksi. 
Poliiseja piisas ja isä-poika-suhde on kyllä aihe, mistä riittää ammennettavaa. 
Terho Haimi oli poika Nessisen kaverina rehellinen ketku ja lauluhan raikasi. 

Kaiken kruunasi taas elävä orkesteri kapellimestarinaan Arto Karnaattu!

Elämää ja erotiikkaa on hyvän mielen esitys ja hyvällä mielellä se nähtiin ja se mieli säilyi sen jälkeenkin. Kannattaa varata liput etukäteen, että varmasti pääsee!

Kuvat: Pekka Kaatiala

sunnuntai 2. maaliskuuta 2025

Mahoton merkkipäivä - ohjaaja Miia Maarasen mietteet

 Miia Maaranen on Kotkan kaupunginteatterin näyttelijä ja nyt hän on ohjannut hulvattoman hauskan iloittelun Mahoton merkkipäivä, mikä menee Kotkan Ravintola Kairossa. 
Kyselin Miialta muutaman kysymyksen ja näin hän vastasi:

1. Olet näyttelijä – minkälainen juttu oli se, että sinusta tuli ohjaaja esitykselle Mahoton merkkipäivä? 

- Olen ohjannut sekä tehnyt koreografioita aiemminkin ja oman tekstin ohjaaminen tuntui luontevalta ajatukselta. Varsinkin kun teksti on varta vasten kirjoitettu Ravintola Kairoon.

2. Olet myös toinen käsikirjoittaja Mirka Myllärin kanssa. Voitko hieman valottaa, miten käsikirjoitus syntyi?

- Käsikirjoitus syntyi hyvässä vuorovaikutuksessa. Ideoimme paljon, kirjoitimme kohtauksia ja muokkasimme toistemme tekstiä. Tekstin hienosäätö jatkui pitkään ja se sai lopullisen muotonsa vasta työryhmän kanssa harjoitellessa. Lopullinen teksti oli ehkä 20. versio 


Kuva: Niklas Riihelä

3. Miten valikoitui roolitus?

- Roolitus tehtiin yhdessä silloisen johtajan Miko Jaakkolan kanssa ottaen huomioon myös vastakappaleena teatterilla pyörivän Berlin Berlinin. Minulla oli toiveita ja osa tekstistä on kirjoitettu suoraan tietyille näyttelijöille. Esimerkiksi oli selvää, että Aulikin rooli oli Anne Niilolan!

4. Esityksessä kuullaan paljon hienoja lauluja, kuinka ne tulivat mukaan? 

- Biisit tulivat mukaan joko hahmojen kanssa, niin että laulu jatkaa hahmon tarinaa tai sitten ne on valittu dramaturgisesti sopiviksi. Teemana oli iskelmä ja kappaleita löytyy monelta eri vuosi kymmeneltä. Lähdettiin hakemaan komediaa myös musiikkiin ja kapellimestari Jouni Bäckströmin sovitukset ovat minusta todella onnistuneita.

5. Mitä tämä Mahoton merkkipäivä merkitsee sinulle?

- Mahoton merkkipäivä on monen ihmisen taidonnäyte ja arvostan ihmisten ammattitaitoa valtavasti. Rakastan taitavasti tehtyä komiikkaa. Hyvin näytelty ja taitavasti laulettu kokonaisuus, joka onnistuu olemaan hauska, ei ole itsestäänselvyys. Kun kaikki osuu kohdalleen, katsoja kokee jotain virtuoottista.

Kiitos haastattelusta Miia!