LEMPI

 Kesä meni ja syksy tuli ja niin päästiin aloittamaan taas teatterin nauttiminen sisätiloissa. Tämän syksyn eka minulle oli Kotkan kaupunginteatterin Lempi. Lempi on Minna Rytisalon vuonna 2016 ilmestynyt kirja, mikä sijoittuu Lapin sodan aikoihin ja on perhetragedia. Muistan hyvin, kun luin kirjan lentokoneessa matkalla Prahaan ja siellä paikan päällä minulla ei sitten ollutkaan enää mitään luettavaa, paitsi poikani Kuluttaja-lehdet. 

Nyt Lempi ihastuttaa näyttämöillä ja koskettaa varmasti jokaista. Vain kolme näyttelijää ja tarina on vahva ja kantaa alusta loppuun asti. Minä ja seuralaiseni näimme esityksen eri lailla - miksi, niin minä tiesin, mitä tapahtuu ja seurasin vain sitä, miten se minulle tarjoillaan. Seuralaiseni ei tiennyt tarinan kulusta mitään - tykkäsi ja oli yllättynyt. Kotkaan Lempin on ohjannut Samuli Reunanen.

Viljami on Lempin aviomies, kiltti ja kunnollinen, ujo ja niin Lempin lumoissa. Kalle Kurikkala on juuri oikea Viljami, jolta ne tunnetilat välittyvät. Se onni ja ilo ja sitten vastaavasti suru ja murhe. 

Sisko on Lempin sisko, 11 minuttia vanhempi, räväkkä ja paikka paikoin herätti kommenteillaan hymyn huulille. Ella Mustajärvi oli rooliinsa uponnut ja tulkitsi niin hyvin, että kyllä osui. 

Lempin ja Viljamin piika, Elli on vain piika ja tuo hyvin sen esille, kuinka saa raataa ja tehdä kaikki työt. Katkeraa sappea vuodattava apulainen, jonka roolin on ottanut loistavasti haltuuun vieraileva tähti Sirja Sauros. 

Lempi on tarina, mistä ainakin minulle nousee pintaan paljon, ensinnäkin se, että sijoittuu Lapin sotaan ja mitä se ihmisille teki. Erilaiset tunteet ja miten hyvin ne ovat tuotu esiin. En voinut muuta kuin ihastella, millaista näyttelijätyötä!  Heti oli selvää, miltä kustakin aina tuntuu. 

Lavastus oli yksinkertainen, mutta erittäin toimiva - tyyliin "pöydästä on moneksi". Petteri Pietiäinen on loihtinut tämän tyylin. 

Esitys, jossa olimme, olimme yleisön vanhimpia, sillä 90% siellä oli nuoria!!!! Se olikin yksi jännitysmomentti, että kuinka se näytelmän ottavat vastaan. Olivat niin rauhallisia, että kuullut väliajalla mitään kommentteja, mutta olisipa kiva tietää, mitä tykkäsivät. 

Lempi on esitys, minkä muistaa pitkään. Huolimatta siitäkin, että tietää juonen. Toivon, että moni näkisi tämän, sillä se kertoo eräänlaisen perhetragedian, mikä hyvin voisi olla totta.

Kuvat: Jukka Koskinen

Berlin Berlin

 Taas tuli vietettyä KOTKA-päivää, jonka yksi kohokohta oli Berlin Berlin-esitys Kotkan kaupunginteatterissa. Esitys on agenttikomedia ja on Suomen ensiesitys. Käsikirjoitus on Patrick Haudecoeurin ja Gérald Sibleyrasin ja ohjauksesta vastaa Iiristiina Varilo.

Berlin Berlin on esitys, mikä voitti vuonna 2022 Moliére-gaalassa palkinnot "Vuoden paras komedia" ja "Paras näyttelijä". No, en sanoisi ihan niin, että olisi vuoden paras komedia, mutta varsin ripeäotteinen ja kuulin, kun joku sieltä yleisöstä tuumasi: "Ei kyllä ääneen naurattanut, mutta hymy oli naamalla koko esityksen ajan." Kyllä minulta pääsi välillä sellainen tahaton pyrskähdys.

Sen sijaan, niin hyviä ja taitavia kuin kaikki Kotkan teatterilaiset ovatkin, niin tässä näytelmässä se piirun verran paras on Mikkomarkus Ahtiainen. Ahtiaisen ilmeikkyys ja se kaiken kattava olemus olla roolissa sisällä, se vaan on niin mukavaa katseltavaa. 
Tarinassa on pariskunta, joka haluaa "länteen", aikana jolloin se ei ollut ihan mutkatonta. Ella Mustajärvi esittää Emma Kelleriä, varsin topakkaa naista, jolla on kaiken aikaa tilanne hallinassa, toisin kuin muilla. Mikkomarkus on hänen sulhasensa Ludvig, sellainen ihana säheltäjä.

Jarkko Sarjanen on Werner Hoffman, joka on asialleen omistautunut Stasin virkamies. Emma menee hoitamaan Wernerin äitiä ja siihen on ihan omat syynsä. Werner sitten ihan pienesti hullaantuu Emmaan ja siinä onkin Emmalla oleminen. Eikä ole ainoa, sillä Wernerin äitiä käy lääkitsemässä myös Hans, lääkäri, jonka roolin hallitsee Osku Haavisto. Hans tykästyy myös Emmaan.

Meininkiä siis piisaa ihan alusta loppuun asti. Toisella puoliskolla ollaan jo Stasin päämajassa ja miksi kaikki ovat siellä ja pääseekö sieltä kukaan pois on aika jännittävää. Antti Leskinen on kenraali Munz. Sellainen lutunen herkkis, joka kuitenkin voi lähes sivulauseessa ilmiantaa jonkun tai mennä kiduttamaan. Vaikka oli kyseessä komedia, niin sille sai nauraa, mutta tulipa kuitenkin mieleen, miten monta tyyppiä historia tuntee, missä "lempeän" ensivaikutelman takana on jotain ihan muuta.

On mainittava vielä lavastus, mikä pisti heti silmään ja mikä oli niin upea ja oivaltava ja sen takana onkin Lucie Kuropatová.

Menkää katsomaan ja nauttimaan - sillä vauhtia ei puutu!

Kuvat: Jukka Koskinen

Mahoton merkkipäivä

 Se oli vasta nyt tämän vuoden eka reissu Kotkaan ja siis teatteriin, mutta nyt on taas latu auki. Aloitimme Kairosta, mikä on kyllä niin naseva paikka! Siellä se menee nyt MAHOTON MERKKIPÄIVÄ.
-  Ol se kyl iha mahoton!

Meillä on sellainen tapa, että kun lähetään Kairoon, niin siellä myös syödään eli matkaan suoriuduimme ajoissa. Ruokaillessa on hyvä virittäytyä tunnelmaan ja ihanasti sillai jännitti, että mitä sieltä nyt tällä kertaa tulee.

Mahoton merkkipäivä on taattua kotkalaista teatteria, sillä käsikirjoituksesta vastaa Miia Maaranen ja Mirka Mylläri. Voin vaan kuvitella, miten hauskaa heillä on ollut tätä tekstiä laatiessaan. Miia Maaranen on myös koko merkkipäivän mahoton ohjaaja. 

Anne Niilola se voi näytellä ihan minkä ikäistä tahansa ja aina osuu ja uppoo. Nyt hän on päätähti Aulikki, joka täyttää 90v. Aulikki on suorastaan rakastettava vanha nainen, joka piut paut piittaa mistään ja antaa asioiden mennä niin kuin ne menee, vaikka pieleen. Niilola sai aika lailla istuskella hienolla tuolillaan, jos nyt heittäytyi välillä tanssimaan ja laulamaan. Muilla olikin sitten rooleja sitäkin enemmän.

Marika Huomolin oli niin topakka Marjatta, että pois alta. Aulikin tyttö, joka järjestää kaiken ja kaiken on mentävä just niin  kuin on kaavailtu. Takakireä perfektionisti! Vaan ku ei suju, niin Marjatan "raivari" oli niin mahtavaa settiä, että olisi halunut nähdä sen heti uudestaan. Lisäksi Marika esittää Marjatan Pihla-tyttöä, kuorolaista, vanhusta ja Teijaa. Ovesta ulos ja toisesta sisään ja aina toinen rooli. Hyvin pysyy koordinaatit kasassa. Ja se lauluääni - se vaan on niin suloista!

Kalle Kurikkala on saanut osakseen Reijon roolin. Reijo on Marjatan aviomies, pikkasen sellanen vässykkä, joka tekee kaiken, mitä Marjatta pyytää, ei kun käskee: Reijo...Reijo...Reijooo!!! Yrittää parastansa, mutta kuinkas sitten käy... Lisäksi Kalle on vanhus, kuorolainen ja kun vetää Kalle Tappisen osan, niin johan oli menoa, siis aivan huikee suoritus! 

Tämän kevään vierailija Kotkan teatterissa on Henry "Henkka" Hanikka! Aivan mahtavaa! Anteeksi, jos tässä vaiheessa kerron vanhan muiston Lahden kaupunginteatterista, missä olin v. 2017 katsomassa yhtä lempimusikaaliani Housut pois ja siinä Henkka hyppää lattialta pöydälle, ihan tosta noin vaan. Se syöpyi minun muistiini niin, että aina kun nään kuvanki Henkasta, kerron sen tapauksen kaikille. 
Nyt hänen osanaan on olla Aimo, se Aulikin peräkammarin poika, pelle, sukulainen, kuorolainen, vanhus ja Kauko! Miten olikin kiva seurata roolista toiseen pomppimista. Ja kyllä- sitä notkeutta on vielä.

Kotkan kaupunginteatterin kapellimestari on Jouni Bäckström. Jotenkin sitä aina ihan erityisesti riemastuu, kun kapellimestari hyppää estraadille ja panee ranttaliksi. Bäcström on Aulikin sukulaispoika Antero, joka on saapunut bändinsä kanssa vastaamaan juhlien musiikista, mutta äityy sitten suorittamaan vähän muutakin. Bäckströmin ihan oman koreografiansa. 

Hyviä biisejä saatiin kuulla aikamoinen lista ja säestyksestä vastasi orkka, johon kuuluvat Bäckströmin lisäksi Jonas Mäki, Juho Roslakka ja Wiljami Salminen. Oli heillä kyllä lakisääteinen tauko, jolloin yleisö pääsi/joutui laulamaan. 

Mahoton merkkipäivä on hulvaton iloittelu, mutta kyllä se silti ajattelemaan pistää. Vanhusten kohtelu, vanhempien ja aikuisten lasten välit, suorittaminen ja se, miten saada itsensä tuntemaan tärkeäksi yms.  Kannattaa käydä katsomassa, mitä se kussakin herättää. Kairossa on hyvä fiilis ja siellä yleisö kyllä tykkäsi esityksestä, niin kuin minäkin!

Kuvat: Jukka Koskinen

Kotkan Patriarkka ja Pikkujoulushow

 Marraskuun viimenen päivä, pimeetä ja harmaata, mutta meilläpä oli valoa, sillä ajaa hurautimme Kotkaan. Siellä meillä oli ensin tarjolla PATRIARKKA. 
Juha Jokelan upeasti käsikirjoittama näytelmä sukupolvien välisistä jutuista. Kotkaan tämän esityksen on ohjannut Jarno Kuosa ja erittäin hyvä totetus. Muistan, kun näin Patriarkan aikoinaan Kouvolan kaupunginiteatterin esittämänä ja jotenkin mietin, että mitäs nyt? Turhaa mietin, sillä aina on varsin ilahduttavaa nähdä erilainen esitys. 

Tähtiparina Virpi ja Heimo Harjuna, loistivat Anne Niilola ja Antti Leskinen. Oman aikansa pariskunta, ajatuskanta, mutta miten sellaista mittelevää sanan vaihtoa. Anne Niilola on kyllä niin huikea, sellaista lavatyöskentelyä, että voi vaan ihailla. Antti Leskinen on myös niin roolinsa ottanut, että sai välillä kaiken myötätunnon tulkitsemalleen Heimolle. 

Heimoa ja Virpiä nuorina esittivät Osku Haavisto ja Marika Huomolin.
Kun nämä aikakaudet olivat sitten yhtäaikaa estraadilla, niin se oli kyllä hienoa. Muutenkin, kun kohtaukset keskustelivat keskenään, niin sitä oli kyllä ihan mahtavaa seurata. 

Heimolla ja Virpillä on kaksi lasta. Jarno ja Janna. Juho Markkanen on Jarnon osassa se kaikkeen myöntyvä mieshahmo. Vaimonsa Petra onkin se "perheen pää", jonka topakasti tulkitsee Ella Mustajärvi. Janna on kiltti tyttö, joka yrittää myös olla kaikkien mieliksi. Miia Maaranen on tässä roolissa just sellainen kiva herkistyvä hihittelijä. 

Äidin ja pojan keskustelu oli kyllä sitä, että sitä imi vaan joka sanan. Kuinka sitä ajatteli, että onko se vieläkin niin, että sukupolvet ovat niin erialaisia, aikansa kasvatteja ja kyllä - on se. Tai ainakin jäin miettimään omaa ja vanhempien sukupolvia, että kyllä on tuttua juttua. 

Voisi äkin luulla, että kauheen vakavaa aihetta, mutta ei kaikki. Heimon kaveri Kale, jonka roolin laukoo Kari Kukkonen milloin minkäkinlaisilla letkautuksilla, tuo kyllä niin hymyn huulille. Hänen vaimonsa Anja on aluksi hiljaa, mutta kun avaa suunsa, niin Kalekin hiljenee. Lise Holmberg osaa osansa. On siellä Jarnon kaveri Markokin, jota esittää Jarkko Sarjanen, luottopakki!

Kyllä jäin taas miettimään, miten paljon ajatuksia nosti tämä esitys pintaan. Voisin kertoa niistä loputtomiin, mutta enpä kerro. Menkää katsomaan upea esitys ja sen seuraukset, ne mietteet, mitä se herättää.

Kuvat: Kotkan teatteri

----------------------------------------------------------------------------------------

Mutta - ei siis tässä vielä kaikki, sillä kävimme välillä ruokailemassa Kotkan Ravintola Canttiinissa, missä ruoka on aina maukasta ja hinta-laatu-suhe kohillaan. 

Tulimme sitten takaisin teatterille ja kyllä oli ihanasti jännittävän kutkuttavat paikat, koska seuraavava oli vuorossa PIKKUJOULUSHOW! Oujeah! Tämän show'n on käsikirjoittanut Mikkomarkus Ahtiainen ja vieläpä hän oli kapellimestarinakin, jos kyllä kaikessa muussakin. Ohjaajana on toiminut Anne Niilola.

Musaa oli sit kasattu settiin oikein huolella ja miten se olikin niin hyvin vedetty, että ihan kuin olisi ollut jollain keikalla. Olin kaiken aikaa sillai aivan haltioituneessa tilassa, että miten ne osaa, miten ne taipuu, muuttuu ja osaa tarjoilla kaiken osaamansa niin hyvin. 

Hitto, mikä bändi!!! Siellä se sitten teatterin kapellimestarikin vaan pimputteli koskettimia, kun Mikkomarkus ol napannut sen pestin. Siis musaa tuli, mutta kyllä tuli välissä sitten kaikkea mahdollista ja niin paljon, että tuskin uskalsi henkeä vetää. 

Jos siis olimme nähneet hetkeä aiemmin samassa tilassa esityksen Patriarkka, niin siitä samaiset näyttelijät, Ella Mustajärvi, Juho Markkanen, Marika Huomolin ja Jarkko Sarjanen panivat nyt niin parastaan taas, mutta miten eri lailla. Siis niin upeaa heittäytymistä, että leuka putos rinnuksille useaan otteeseen.

Konsta Lippo yllätti taas taidoillaan! Oon pannu niin merkille hänen aikasemmatkin jutut, niin aina sitä saa yllättyä. Hän se paukutti siellä rumpujen takana niin kuin olisi syntynyt sinne, oli osassa jos toisessa ja vaikka kuin tekisi mieli kertoa, mikä osa oli vakuuttavin, niin en kerro, menkää katsomaan. Minä siis seurasin, katsoin ja kuuntelin niin, että en tienny miten olisin ollut.

Juho Markkanen on miun suosikki ja vaik ei ihan tuossa kuvassa oo niin... ni voin vakuuttaa, että on KUUMA! Juholla on monta roolia ja välil jopa pokka petti, mutta se vaan oli yleisöstä niiiin hauskaa, että kerkesin aatella, että oliko se käsikirjoituksessa. 

Silja ja Lotta hääräävät mukana sitten oikein kunnolla ja kaiken aikaa, monessa roolissa, mutta pääosin tanssien ja kaikki koreografiat ovat Lotan. 

Sellanen Pikkujoulushow, mistä jäi kyllä niin paljon iloa ja riemua, että yhtää ei haitannut ajella pimeässä takaisin Kouvolaan, kun fiilis oli rajaton. 

Näin kerroin kahdesta esityksestä, joissa oli käyty ja voin suositella sitä samaa muillekin. Kun kerran on siihen mahdollisuus, että siellä työntekijät panostaa, niin miksei katsojatkin. No, ei ole pakko, mutta minusta se on ainakin hauskaa. Ottaa Kotkasta kaikki irti!

Kuvat: Heidi Noponen

Teatteripäivä Kotkassa

 Se oli vielä kevättä, kun hankin liput Kotkan kaupunginteatteriin, kahteen näytökseen! Niinpä köröttelimme Kouvolasta hyvissä ajoin kauniina syyslauantaina kohti Kotkaan.

Klo 13 alkoi esitys Kuka pelkää Virginia Woolfia? Tarinahan on monelle tuttu, sillä jo 1962 siitä tehtiin elokuva, jota tähditti Elizabeth Taylor ja Richard Burton. 
Näytelmä on vahvaa tulkintaa keski-ikäisen pariskunnan suhteesta. George ja Martha ovat juuri saapuneet kotiinsa kekkereistä ja on jo varsin myöhä, mutta silti heille saapuu nuori pariskunta kylään. Alkaa melkoinen alkolin huuruinen yö...

Kuka pelkää Virginia Woolfia? on vaikuttava esitys, Edward Albeen'n käsikirjoitus ja Kotkaan tämän o ohjannut Anna Viitala. 
Marthan roolissa on Anne Niilola ja Georgena Jarkko Sarjanen. Viiltävää parisuhdedraamaa, paikoitellen jopa pelottavaa, miten voidaan toista sivaltaa. Aivan loistavaa dialogia, sellaista tykistystä, että sitä sai vaan ihailla, miten sujuvaa tekstiä sieltä tuli. Kun Jarkko Sarjanen Georgena suolti settiä, monin paikoin vaikeilla sanoillakin, se oli kyllä mahtavaa. 

Nuoripari Honey ja Nick yrittävät luovia siinä "myrskyssä", ensin toppuutellen, mutta lopulta mukaan joutuen. Vierailevat näyttelijät Veera Anttila ja Akseli Ilvesniemi kyllä lunastavat paikkansa. 

Tämä Naapurinäyttämöllä nähtävä esitys kestää väliaikoineen 2h45min ja se on tiukkaa pakettia alusta loppuun. Ehdottomasti suositeltava esitys, joka kyllä pitää otteessaan. 

Seuraavaksi lähdimme sulattelemaan esitystä, kun siirryimme ravintola Canttiiniin ruokailemaan.
Sen jälkeen takaisin teatterille, sillä klo 18 alkoi ensi-ilta Big Fish - kalajuttuja - musikaali! Joten päivä jatkui sujuvasti teatterin parissa.
Tämä musikaali oli sellainen, joka oli minulle niin täysin uusi, etten ollut koskaan siitä mitään kuullut saati nähnyt. Käsikirjoitus on John Agust'n, joka taas on rustannut sen Daniel Wallace'n kirjan pohjalta. Musiikki on Andrew Lippa ja ensiesitys oli huhtikuussa 2013.
Kotkaan esityksen ohjasi Miko Jaakkola, joka sen viime töinään teki, ennen kuin siirtyy Tampereen Työväenteatterin taiteelliseksi johtajaksi.

Big fish on hieno ja mahtipontinen musikaali, missä aika lailla on tämä kimurantti isäpoikasuhde. Isä Edward Bloom elelee mielikuvitusmaailmassa ja tarinaa piisaa niin, että niitä tarinoita sitten fantasian muodossa päästään näkemään. Mukana on niin noidat, ihmissudet kuin jättiläisetkin.
Edwardia vanhempana näyttelee Antti Leskinen ja nuorempana Juho Markkanen. Kumpikin tekevät loistoroolin. Se Edwardin poika Will taas miettii, kuka hänen isänsä on? Vielä aikuisena hän ei sitä tiedä. Kalle Kurikkala on se Will-poika, joka jää aina isänsä varjoon. Liikuttavan ihana. 

Edwarin vaimo on Sandra ja vanhempi Sandra on Lise Holmberg ja nuorempaa versiota esittää Marika Huomolin. Will Bloomin vaimon, Josephinen "neuvonantaja"-roolin vetelee Ella Mustajärvi.
Tarina on kaiken kaikkiaan erittäin kiehtova. Suuren osan kuitenkin lohkaisee ne Edwardin kertomat jutut, jotka voisivat olla totta... Niissä sitä erikoista ja taitavaa väkeä sitten piisaakin ja saa nauttia monen moisista esityksistä. Musiikkia on runsaasti ja mikäs sitä oli kuullessa, kun niin upeat esittäjät ja Minna Vainikaisen (vier.) koreografiat olivat vertaansa vailla. Upea ja toimiva lavastus oli jälleen Lucie Kuropatová'n.

Nyt siis kaikki Kotkaan katsomaan näitä esityksiä, joko samana päivänä tai saa niitä erikseenkin käydä nauttimassa. Hyvä mieli tulee, kun on niin taitavasti ja upeasti rakennettu kattaus!

Kuvat: Jukka Koskinen

Täydellinen Lauantai

 Vietimme lauantai-illan jälleen kerran Kotkassa! Sain mukaani serkkupojan ja kappas, ihan viime metreillä tyttäreni saapui mukaan ja niin me sitten yhdessä vietimme täydellistä lauantaita Kotkan teatterissa, missä oli TÄYDELLINEN LAUANTAI -esityksen ensi-ilta! Se on esitys, missä voi olla niiiiin mukana, koska kun olet suunnitellut jotain vain itsellesi, niin kyllähän se menee aivan täydellisesti pieleen ja aina ihan muista syistä kuin omista. 
Tämä Täydellinen Lauantai on esitys, mikä on alunperin Florian Zeller'n käsikirjoitus. Sen on suomentanut Reita Lounatvuori ja Kotkaan sen ohjasi Iiris Rainio. On siinä ollut ohjaamista, mutta lopputulos on varsin kiitettävä.

Pääosassa on Antti Leskinen, joka on niin ihana Markus! Markus on löytänyt levyn, siitä biisin, mitä on etsinyt kauan ja haluaa vain nauttia siitä, että saa sen kuunnella, mutta saako??? 
Moni voi samaistua siihen, miltä se tuntuu, kun jotain haluaisi tehdä, mutta ei voi, koska aina tulee jotain muuta ja tässä näytelmässä se viedään ihan tappin!!

Vaimo Helena haluaa avautua. Helenan roolin vetää suvereenisti Anne Niilola, huolimatta siitä, että hänellä on polvivamma (Mahtavaa Anne!!!). Vaimo kummastelee, mistä se mies nyt niin on innostunut?
 Poika Sebastian tulee käymään ja olin ihan kujalla, kuka kumma esittää Sebastiania - ei hemmetti, Mikkomarkus Ahtiainen. Maskeeraus oli kyllä niin nappiin tehty ja Mikkomarkus veti aivan loistavan setin.  Sebastian ei kuitenkaan ymmärrä isänsä intoa tai musiikkimakua. 

Vaimo on tilannut vielä puolalaisen remppapojan tekemään remppaa ja eihän siitä mitään tule. Osku Haavisto on niin säälittävän ihana remppamies Leo, ettei paremmasta väliä. Vaikkei mitään osaa, niin sympatiat saa. Naapuri Pavel se on kanssa oikea kaikkien unelmanaapuri - tulee juuri silloin, kun ei olisi niin justiinsa, eikä lähde pois. Kari Kukkonen osaa vedellä sellasen roolin, että auts, miten ärsyttää Pavel ja sitten taas ei. 

Kaiken aikaa odotetaan, että Markuksen ystävä PAULI tulee käymään. Vaan sitäkin ennen tapahtuu paljon ja Markuksen rakastajar Elsa paukahtaa framille, jotta nyt on pakko kertoa sitä ja vähän tätä. Ella Mustajärvi on varsin täpäkkä tässä roolissa, kun haluaa tuoda kaiken julki, mutta...
Kun sitten PAULI pelmahtaa paikalle, niin onkin jo ihan eri soitto menossa. Jarkko Sarjanen on Pauli ja miten ilmestyykin paikalle vasta sitten kun isommat jutut ovat jo käyneet, mutta on kuitenkin  osa kaikkea. 

Täydellinen Lauantai on farssikomedia ja kyllä, se on komediaa ja farssia ihan loppuun asti!

Kuvat: Jukka Koskinen 

Kalle Kurikkala ohjasi Kotkan Kairoon SuomiRock-revyyn - miten se meni?

Kalle Kurikkala on Kotkan teatterin näyttelijöitä, mutta nyt hän on ohjannut Ravintola Kairoon mahtavan Kriisistä kriisiin SuomiRock-revyyn. Näin hän kertoo tästä revyyn valmistumisesta:

 1. Millainen tilanne oli, että päädyit ohjaajaksi tähän revyyseen?

Minua on jo pitkään kiinnostanut ohjaaminen. Pääsin viime vuonna ohjaamaan Kotkan kaupunginteatterin Vappushown, joka meni mielestäni hyvin ja sain myös kivaa palautetta. Sen jälkeen rohkenin kollegoiden kannustuksesta kysymään teatterinjohtajalta, voisinko ohjata lisää ja tässä sitä ollaan!

2. Olette kaikki yhdessä laatineet käsikirjoituksen, kuinka se syntyi?

Käsikirjoitimme revyyn yhdessä näyttelijöiden ja kuiskaaja-järjestäjän kanssa. Teimme yhdessä kirjoitusharjoituksia, keskustelimme erilaisista kriiseistä ja esityksen tyylilajista sekä kuuntelimme paljon musiikkia. Yleensä meni niin, että ensin kirjoitimme ja keskustelimme yhdessä, sitten jokainen kirjoitti yksin kohtauksia, joita kokoonnuimme yhdessä lukemaan. Saimme toisiltamme palautetta teksteistä ja niiden pohjalta kohtauksia kehitettiin eteenpäin. Kun materiaalia oli mielestäni riittävästi, tein kohtauksista kokonaisuuden, joka sitten luettiin. Sen jälkeen vielä muokkasimme sitä yhdessä ja näyttämöharjoituksien aikana se muovautui tähän nyt nähtävään muotoonsa.

3. Kriisistä kriisiin - heijastuvatko omat kriisit esityksessä?

Nyt voin puhua vain omasta puolestani kirjoittajana. Itse lähdin pohtimaan kriisejä ylipäänsä ja millä kulmalla niistä saisi toimivan kohtauksen. En niinkään miettinyt omia kriisejäni, vaan enemmänkin mikä minusta on hauskaa tai mitä haluaisin itse nähdä teatterissa. Joten sillä tavalla kriisit eivät ole omasta elämästä, mutta totta kai me tuomme tekemäämme taiteeseen aina jotain itsestämme. Myös siksi on etu, että kirjoittajia on ollut useita: kaikille löytyy varmasti jotain samaistuttavaa ja omaan huumoriin sopivaa.

4. Biisivalinnat olivat todella hyviä, miten ne valikoituivat?

Kiitos, kiva että pidit! Kuuntelin paljon suomirock biisejä, joista etsin kriisi-teemaan sopivia sanoituksia. Ja niitähän löytyi yllättävän hyvin. Jokainen käsikirjoittaja sai ehdottaa kappaleita ja monesti ne oli jo kirjoitettu kohtauksiin sisään. Kuuntelimme myös yhdessä musiikkia ja löysimme yhteisiä suosikkeja. Lisäksi pohdimme, mitä biisejä suomirock-revyyssä pitäisi olla, jotta katsojan odotukset täyttyisivät. Lopputulokseen kuitenkin valikoitui esityksen teemaan ja dramaturgiaan parhaiten sopivat biisit. Mielestäni kokonaisuus on onnistunut valikoima suomirockia klassikoista nykypäivään.

5. Mikä oli ohjaamisessa haastavinta?

Moni asia oli uutta ja myös siksi haastavaa, sillä tämä on ensimmäinen suurempi ohjaustyöni. Ehkä eniten yllätti ja haastoi kaikki se työ, mitä ohjaajan tulee tehdä harjoitusten ulkopuolella. Pitää suunnitella harjoitukset hyvin, jotta siellä voi olla vapaa tekemään taidetta muiden kanssa. Valmistautuminen muistuttaa näyttelijän valmistautumista harjoituksiin, mutta se pitää tehdä jokaiseen rooliin sekä muihin osa-alueisiin kuten valoon ja ääneen. Onneksi valmistautumista ei tehdä aina yksin, vaan yhdessä suunnittelijoiden kanssa ja harjoituksissa teosta valmistetaan yhdessä koko työryhmän voimin.

 Kuva: Niklas Riihelä

Tahdon vielä toivottaa kaikki lukijat lämpimästi tervetulleiksi Kotkan kaupunginteatteriin katsomaan Kriisistä kriisiin -suomirock-revyytä ja muita näytelmiämme. Seuraava ensi-ilta on Täydellinen lauantai -farssikomedia Suurella näyttämöllä 17.2. Revyyn osalta lipuista jo 70% myyty, joten osta omasi pian!

Kiitos Kalle haastattelusta ja ottakaa hänen tervetuliaistoivotus tosissaan!

 

Kriisistä kriisiin - SuomiRock-revyy

 Nyt oli sellainen pläjäys Ravintola Kairossa, että meni suoraan suoneen, sieluun ja sukkiin. Kotkan kaupungiteatterin esitys Kriisistä kriisiin SuomiRock-revyy antaa kaikkensa. Työryhmä on itse käsikirjoittanut revyyn ja sen on ohjannut Kalle Kurikkala, joka on yksi Kotkan teatterin näyttelijöistä.

Esityksessä edetään Kriisistä kriisiin ja miten ollaan Urheiluhullu. Huomenna jo Juppihippipunkkari, jollei Levoton Tuhkimo. Valot pimeyksien reunalla ja sitten tuleekin mieleen, että Tahdon rakastella sinua, ellei se olisi Romanticide! Peltirumpu kajahtaa ja sitten näkyy Rusketusraidat. Pidä huolta, että seuraavaksi soi Satumaa-tango. Seireeni saapuu ja pyytää; Anna mulle piiskaa. Via Dolorosa on paikka missä kohdataan Pelikaani, joka on Vihreän joen rannalla. GET ON!!!

Revyyssä on sellainen draivi päällä, ettei yhtään sellaista hetkeä, että olisi kerennyt huokaista. Aivan mahtavaa! Biisivalinnat olivat niin osuvia ja säestyksestä vastasivat Josa, Hate ja Wiltsu.
Kaikki välikriisit olivat niin hauskoja, vaikka taustalta paistoikin se todellinen asia. Jokainen voi ottaa omakseen monia esitettyjä juttuja. 

On ihan vaan pakko ylistää koko porukkaa, miten taitavia he ovat: Miia Maaranen, Lise Holmberg, Mirka Mylläri, Marika Huomolin ja porukan ainoana miehenä Juho Markkanen.
Silmät kostuivat siitä, miten hienosta esityksestä sai nauttia, eikä naurun kyyneleiltä voitu välttyä.

Ehdottoman suositeltava esitys, jonka voisi katsoa vaikka kuinka monta kertaa. Lisäksi Ravintola Kairon ruoka oli varsin maittavaa. Niin ja kun Kouvolasta pääsee junalla oven eteen, niin kyllä kelpasi!

Kuvat: Jukka Koskinen

Risteys

 Kotkan kaupunginteatterin Naapuri-näyttämöllä menee hieno näytelmä keski-ikäisen parin suhteesta. RISTEYS on näytelmäkirjailija David Eldridgen menestystä niittänyt näytelmä, minkä Kotkaan on ohjannut Sami Hokkanen. 

Vain kaksi näyttelijää, koska estraadilla on parisuhde, mitä puidaan oikein huolella. Mikkomarkus Ahtiainen ja Ella Mustajärvi. Gary ja Maggie, joiden keskinäiset välit tulee katsojalle suoraan syliin. 

Heti aluksi olin aivan ihastuksissani lavastukseen! Lucie Kuropatovà on luonut niin aidon tunnelman, missä on mahtava keittiö ja kaikki palaset kohillaan. Kodinkoneet ovat oikeita ja niitä käytetään. 

Tilanne alkaa yöllä, jolloin Maggie tulee keittiöön, koska ei saa nukuttua. Pian tulee Garykin ja siitä se hulabaloo alkaa, kun heidän suhdetta käydään läpi. Välillä on sellainen tunne, ettei halua tietää ja sitten taas kyllä, koska miten tässä voi käydä!? Jännitti ja pelotti, säälitti Gary ja ärsytti Maggie. 

Mikkomarkus Ahtiainen ja Ella Mustajärvi lataavat sellaisen fiiliksen, että sitä oli ihan karrella heidän puolestaan. Molemmat onnistuvat rooleissaan niin nostattamaan tunteita, että ei paremmasta väliä. Saavat muuten olla koko esityksen yöpuvuissa!

Silmät kostuivat useaan otteeseen, sillä joko oli ihan empatiahöyryissä tai sitten nauratti. Se muuten oli aika lailla yllättävää, ettei näytelmä ollutkaan kokonaan sellainen vakava, vaan siihen oli ympätty muutama sellainen kohta, että mitäs nyt, tässähän mennään huumorin puolelle ja hyvä niin.
Yksi kohtaus oli, kun sydän hyppäs kurkkuun ja sitten jäi ihmettelemään, mitä oikein tapahtui! (tän olisi voinut katsoa hidastettuna).

Varmasti moni pariskunta voi jossain määrin samaistua tähän Risteykseen. Kun aletaan hakea jotain muuta ja ollaan jotenkin vaan ajauduttu tekemään kaikki aina samoin. 

Kun lähdimme varsin tyytyväisinä kotimatkalle, juttelimme siitä, että mitä jos näytelmä olisi muutettu "kotkalaiseksi"? Nimet ja paikat olisivat olleet tuttuja. Onko tällainen sallittua, mutta olisi kuullostanut hauskalta.

Vaan, onpa ihan ehdottomasti kokemisen arvoinen esitys, ihan kelle tahansa!

Kiitos !!!

 Kuvat: Niklas Riihelä

Aino A.

 Kun sain tietää, että tämä näytelmä, tämä Aino A. esitetään Kotkan kaupunginteatterissa, odotin aivan malttamattomana, milloin on se hetki, jolloin pääsen sen katsomaan. Olin lukenut Jari Järvelän kirjan, joka on niin elävästi kirjoitettu ja mikä kunnianosoitus Aino Aallolle, joka eläessään jäi miehensä Alvar Aallon varjoon. Jarin kirjasta Kati Kaartinen laati upean käsikijoituksen, jonka Sini Pesonen Kotkaan ohjasi ja lopputulos on varsin häkellyttävä!

Ainon osassa on Miia Maaranen, joka on niin Aino, ettei roolitus olisi voinut mennä enemmän kohilleen. Hän on omaksunut roolinsa niin mahtavasti, että suorastaan hypnoottisena seurasin, miten hän tulkitsi Ainoa. Se topakkuus ja intohimo omaan työhön oli niin hyvin esitetty. Kaikki replat olivat luonneikkaita ja ilmeet sen mukaisia. Kun Aino on rakastunut, sitä on ihan huikeaa katsoa, että mitä hänelle tapahtui, siis kuinka sellainen hillitty nainen muuttuu. Myös se kohtaus, missä Aino ajaa autoa ja katsoo taustapeilistä, mitä takapenkillä tapahtuu!

Alvar Aalto - hänet on kuvattu hyvinkin äkkipikaiseksi ja huikentelevaiseksi, joka haahuilee milloin missäkin ja naisia riittää. Kalle Kurikkala on varsin kelpo Alvar. Huolimatta siitä, että Alvar seikkailee, hän kuitenkin rakastaa Ainoa ja Aino häntä. 

Aino Aalto piti suuressa arvossa Wivi Lönn'ä, joka oli yli 20v vanhempi Ainoa. Lönn ei koskaan avioitunut, vaan teki arkkitehdin töitä. Hänellä oli kuitenkin Hanna (Parviainen), jonka kuoltua, jäi häntä ikävöimään. Anne Niilola on sympaattinen Wivi!!!

Marika Huomolin pääsee kahdessa roolissa esittämään vähän "flörttiä", kun ensin hän on Aili-Salli, joka on Ainon ystäviä, mutta joka siihen malliin flörttaa Alvarin kanssa, että Aino toimii. Kun taas Mairen osassa flörttaa Alvarin kanssa, Aino onkin jo niin paljon viisaampi, ettei puutu siihen, kun ei siihen puutu Mairen mieskään, Harry (Kari Kukkonen).

Aino A. on tehty huolella. Siinä on musiikkiakin, säv. Jouni Bäckström. Huilu ja sello, joista äänet ilmoille saavat Georgii Petrov ja Aleksandra Petrova. Lisäksi on flyygeli, mutta enpäs kerro, ku sitä soittelee. 
Lavastus on ihanan yksinkertainen ja toimiva. Tilat muuttuvat tilanteiden mukaan. Aaltomaista rimaa on pystysuoraan ja pyöreesti saatu mukaan. Lavastus on Lucie Kuropatovàn.

Kaikki näyttelijät olivat omissa rooleissaan niin hyviä ja koskettavia, että kun oli loppukumarrusten aika, tuli oikein ikävä, että nytkö se loppui. Puhumattakaan siitä, miten herkillä sitä oli, koska Ainon elämä vaan niin kosketti ja se kaikki tulkinta, miten se meille tarjoiltiin. 

Kiitos! Äärimmäisen nautittava esitys, mikä tuo palan historiaa esiin, vaikkakin on pääosin kuviteltua, mutta kuitenkin osin totta!

Kuvat: Niklas Riihelä

Sisko tahtoisin jäädä

 Kotkassa, kaupunginteatterissa oli jälleen ensi-ilta ja nyt oli vuorossa Kotkan nuorisoteatterin esitys Sisko tahtoisin jäädä. Olin jo etukäteen aivan innoissani, että mitä sieltä tulee!

Tämän näytelmän käsikirjoituksesta vastaa Laura Suhonen, Minna-Stiina Saaristo-Vellinki ja Marja Pyykkö. Sisko tahtoisin jäädä on vuonna 2010 tehty elokuvakin. Kotkaan tämän näytelmän on ohjannut Ninni Suntio ja siitä iso kiitos, koska miten hyvin ja ansiokkaasti hän oli saanut nuoret esiintymään!

Päähenkilöinä ovat Emilia ja Siiri. Emilia, koulussa menestyvä, urheilujoukkueen kyky, pikkusiskostaan huolehtiva ja oikea kiltteyden perikuva tutustuu Siiriin, joka on sitä ihan kaikkea muuta. 

Kun Emilia tutustuu Siiriin, niin kaikki muuttuu. Emilia alkaa bilettää ja jotenkin saamaan uutta katsantoa elämäänsä, mikä ei välttämättä ole ihan hyväksi. Emilia on jotenkin vaan ollut sellainen "vara-äiti", kun oma äiti on häipynyt ja isä (Thomas Pryke) on yksinhuoltaja.

Noora Pirinen on loistava Emilia, niin luonteva, raikas ja uskottava. Katsoja elää Emilian mukana, että miten se pärjää ja pärjääkö ja kuinka tulee käymään. 

Siiri on nuori ja täynnä energiaa, mutta kyllä sitä jäi säälittelemään, mikä oli Siirin elämässä mennyt pieleen, kun niin piti toimittaa osaansa. Olla kova ja pärjäävä. Jossain määrin tuli mieleen, miten paljon tällaisia "Siirejä" on olemassa. 

Siirin roolissa on Selja Kivekäs, joka vetää osansa todella energisesti. Ja pakko sanoa, että jos ei ihan välttämättä tykännyt koko ajan Siiristä, niin tykkäsi sen osan esittäjästä. 

Siirin ja Emilian lisäksi estraadilla esiintyy muitakin nuoria, joilla kaikilla on se oma osansa ja miten he sen vetävät, on ihanaa tulkintaa. Olin niin otettu siitä, miten uppouduin tarinaan ja sen esittämiseen. Kaikki nämä nuoret saivat sydämeni sykähtämään siitä aitoudesta ja kuinka jokainen oli osansa ottanut haltuun. 

Mukana oli myös kolme kokeneenpaa aikuisnäyttelijää, mutta on mahtavaa sanoa, ihan käsi sydämellä, miten he jäivät varjoon ja ehkä se oli tarkoituskin. 

Lavastus oli minimaalinen, mutta äärimmäisen toimiva!

Että ihan niin ku sanalla sanoen, Mahtavaa! Sata salamaa koko porukalle! 
Pala kurkussa ja tippa linssissä seurasin sitä ensi-illan loppukukitusta, miten he olivat sen ansaineet. Kuulin sitten, kun katsomossa eräs vanhempi herra tuumasi kumppanilleen, miten oli hyvä aikamatka nuoruuteen! Just niin, eli huolimatta siitä, että on nuorten esittämä, niin ehdottomasti kaikki katsomaan, millaista se nuoren elämä on - paluu omaan nuoruuteen. Ihan tervettä kenelle tahansa.

Iso ja lämmin kiitos !!!

Kuvat: Henni Leskinen

Kissa kuumalla katolla

 Tulipas taas vietettyä helmikuinen viikonloppuilta Kotkassa. Ensin syömään ja sitten teatteriin. Kotkan kaupunginteatterissa sai ensi-iltansa vanha klassikko, Tennessee Williams'n näytelmä KISSA KUUMALLA KATOLLA. Suomennos on Juha Siltalan, joka oli antanut näyttelijöille ohjeeksi sen, että noudattakaa sanajärjestystä! Kotkaan sen taidolla sovitti ja ohjasi Pasi Lampela. 

Häpeäkseni täytyy tunnustaa, etten ollut aiemmin nähnyt yhtään tulkintaa, en edes elokuvaa. Vaan selvisinpä häpeästäni sillä, että tarina oli minulle tuore ja imin sitä suurella innolla. Tarjonta oli sitä luokkaa, että katsoja sai tarinaa ihan täyslaidallisen. 

Kissa kuumalla katolla on näytelmä, missä on monta teemaa. Vaikka se alunperin sijoittui 1950-luvulle, niin on osin ihan tätä aikaakin. Puvustus oli hyvin amerikkalainen, mutta ei silti ihan 1950-lukua, silti hyvin edustava, kiitos lavastuksesta/pukusunnittelusta vastaava Lucie Kurapatová, jonka lavastus on hyvin minimalistinen, mutta äärimmäisen toimiva. 

Teatterin sivuilla oli jo varoitettu sisältövaroituksesta ja oli aluksi sellainen fiilis, että mitähän sieltä tulee, mutta kiitos varoituksesta, ei silti ollut pahoja kohtauksia. Kun näytelmä alkaa asetelmalla, jossa on pariskunta ja joista se naispuolinen räpättää siihen malliin, että kohta tulee nokkaan, niin ei onneksi, vaikka läheltä piti. 
Maggie ja Brick Pollitt ovat aviopari ja heti tulee selväksi, että ihan ei ole hyvä suhde. Emma Castrén vierailevana näyttelijänä onnistuu loistavasti olemaan niin ärsyttävä kälkätin, että tekisi mieli itsekin sanoa sille, että ole jo hetki hiljaa. Juho Markkanen on mahtava Brick, joka ryyppää, linkuttaa kainalosauvalla ja jota ei kiinnosta mikään. Haluaisi vaan olla rauhassa, mutta sehän ei onnistu ja niin hänenn tunneskaalansa pääsee esiin ja se on ihan huikeaa. 

Koko tarina käydään läpi Big Daddyn plantaasilla, koska Big Daddy täyttää 65v. Hän taas on Brick'n ja hänen veljensä Gooperin isä. Antti Leskinen on niin herkullinen tässä osassa, kun laukoo totuuksia ja haluaa tietää syyn, miksi Brick juo. Isä-poika-keskustelut taitavat olla kautta aikojen jotenkin hankalia ja tässä se tulee hyvin esiin. 

Mieleen jäi aika vahvasti sekin, että miten vanhemmat voivat luokitella lapsensa eri arvoisiksi? Miksi joku lapsi on tärkeämpi/rakkaampi kun toinen? Lisäksi se, että veljesten keskinäiset välit ovat huonot. 
Gooper on esikoinen ja tehnyt kaikkensa, hoitanut isänsä asioita, kun Big Daddy on sairastanut. Mikkomarkus Ahtiainen on roolissaan niin liikuttava.

Jos veljekset eivät tule keskenään toimeen, niin eivät myöskään heidän vaimonsa. Niin Maggie kuin Mae, Gooperin vaimo, jonka roolin tulkitsee Miia Maaranen, suorastaan koomillisesti. Mae on hyvin hedelmällinen ja kuutonen on jo tulossa. Tulee vaikutelma, että he ovat vahvoja naisia, jotkä kärkkyvät enemmän Bid Daddyn perintöä, kuin veljekset itse. 

Entäs sitten Big Mama!! Anne Niilola on niin mahtavan räväkkä, joka ei juurikaan kuuntele ketään, mutta laukoo totuuksia siihen malliin, että pois alta. 
Kun kaikki haluavat sanansa sanoa, niin välillä huudetaan isoilla kirjaimilla ja ihan yhtä aikaa. Mitä kaikkea sitten paljastuu, niin tuleehan se selväksi. 

Siis erittäin mielenkiintoinen näytelmä, mistä jää sellainen pitkäkestoinen jälkivaikutus. 
Kun Big Daddyn synttäreillä ammuttiin ilmaan niitä kiiltäviä konfetteja, niin kyllä sitä vaan seurasi, kenen housuihin, hameisiin, jalkapohjiin niitä koko ajan jäi...

Menkää ihmeessä katsomaan, mikä on tämän tarinan monitahoinen kerronta!

Kuvat: Niklas Malinen

Baskervillen koira

 Legendaarinen Artur Conan Doyle ja Baskervillen koira. Jos ei joku ole tätä lukenut, niin ei ole voinut välttyä kuulemasta, että tällainen opus on joskus kirjoitettu. Ken Ludvig on dramatisoinut tarinasta komedian, mikä on kerrassaan hulvaton.

Nyt tämä huikean jännittävä tarina on nähtävissä hauskana tulkintana Kotkan kaupunginteatterissa Ilmari Pursiaisen upeasti ohjaamana. Saimme nähdä mahtavan Sherlock Holmes-tarinan, mikä yllätti ihan yli odotusten. Ihanaa yllättää itsensäkin sillä, että oli jonkinlainen ennakkokäsitys siitä, että nyt katsellaan suhteellisen vakavaa ja jännittävää esitystä ja kun melko pian kävi ilmi, että nyt naurattaa, niin se oli kyllä kirsikka kakun päällä. 

Sherlockin roolissa on Juho Markkanen ja hän myös kepeästi venyy pariin muuhunkin rooliin. Osku Haavisto sen sijaan on vain Tohtori Watson, sillä niinhän se on, että hänellä on eniten hommia. Millään ei ehtisi muihin rooleihin. 

Tässä näytelmässä on siis vain VIISI näyttelijää, mutta roppakaupalla rooleja. Aivan luokattoman mahtavaa saada seurata sitä, miten osat vaihtuu ja kuka tulee estraadille milloin missäkin roolissa. Se on oikeasti yleisön hemmottelua, kun saa nauttia ammattimaisesta työskentelystä. 

Antti Leskinen saa katsojat kaapattua heti mukaansa, oli sitten missä tahansa niistä yhdessätoista roolissa, Eeva Hautala tekee saman, sillä hänelläkin on 11 roolia!!! Kalle Kurikkala, joka on Sir Charles Baskerville, on myös Hugo ja Henry Baskerville, lisäksi neljä muuta roolia. 
Aivan käsittämättömän ihanaa!

Näytelmän toteutus, kaikki valot (Ada Halonen), äänet (Tommi Leinonen) ja lavastus&puvustus (Tinde Lappalainen) oli niin loppuun asti hiottu, että sen toimivuutta oli nautinnollista seurata.

Koko mahtava tarina oli niin upeasti esitetty, että sitä oli lähes vesissä silmin loppukumarruksia katsellen, että kuinka taitavia he olivat, jotka olivat meille sellaisen elämyksen luoneet ja tehneet. Miten koko kotimatka hehkuteltiin, kuinka tällaisen esityksen nähneenä, elää taas kauan, niin virtaa saaneena. 

Kuvat; Niklas Malinen

Myrsky

 Sateinen syysilta ja menimme Kotkaan ja siellä kaupunginteatteriin, missä menee Myrsky. Shakespeare'n klassikonäytelmä on saanut uuden version Miko Jaakolan toimesta. Hän on myös ohjannut, lavastanut ja esityksessä näkyvät videot ovat hänen tuotoksisaan. 

En ollut etukäteen ottanut selvää, millainen näytelmä olisi nähtävissä, vaan ihan sumeilematta luotin siihen, että Kotkassa osataan, olipa se sitten millainen esitys tahansa. No, Myrsky on pienellä näyttämöllä ja olipa vaikuttava. Miten olikin vanhasta näytelmästä saatu vielä sovittamallakin varsin toimiva. Sovituksesta vastasivat näyttelijät. 

Seppo Merviä on roolissaan Pertti, joka luulee olevansa Prospero. Pertillä on Shakespeare-syndrooma. Aika jännä, että vaikka välillä oli jotenkin hupaisaa, niin kyllä oli vakavaakin. Melkein uskoin, että on oikeasti olemassa Shakespeare-syndrooma, kun onhan niitä kaikkia muitakin omistuisia syndroomia. Niin uskottavaa oli se tulkinta ja sen syyt ja seuraukset. 

Prospero-Pertti on hoidossa, missä lääkäri ja kolme topakkaa hoitsua hoitavat varsin tehokkaasti potilastaan. On erilaisia hoitomuotoja ja terapioita, joilla yritetään päästä Pertin mielen ytimeen. 
Vauhtia ja uskomattomia tilanteita ei puutu ja siitä vastaa mm. Mirka Mylläri, joka on hoitaja Milla, mutta myöskin Miranda, Antonio ja Ofelia!!!

Vauhdissa mukana myös Ella Mustajärvi, jonka roolit ovat hoitaja Mari, Caliban, Sebastian ja Desdemona. Siis ihan toden totta, melkoisia tilanteita oli ja jos välillä tuntui, ettei pysy kärryillä, niin lopulta se kokonaisuus oli kyllä hyvä paketti. 

Anne Niilola on sellainen pakkaus, jota aina ihailen, sillä kun hän ei ole enää mikään nuori tyttö, niin olemus ja kropan notkeus on ihailtavaa, puhumattakaan ilmeistä. Hänellä oli roolit olla hoitaja Tuuli, Ariel, Alonso, Hamlet Koistinen, Lady Machbeth ja Trinculo!!! 
Sitten Kari Kukkonen, hänellä oli vain yksi rooli, se lääkäri. Jotenkin niin turvallinen, että hyvä, kun joku edes tietää, missä mennään.

Myrsky on hemmetin hieno esitys ja oivaltava uusi toteutus, missä on niin monta vivahteikasta kohtausta, että kyllä sitä oli ihan ihmeissään ja miten ilahtunut. Tällainen tragikomedia antaa todella paljon ja jättää sellaisen pitkäkestoisen jälkitunnelman. Silti uskallan pikkujouluporukoita varaamaan iltaansa tämän!

Kuvat: Kotkan kaupunginteatteri