Kultalampi

 Kotkan tämän syksyn toinen ensi-ilta oli KULTALAMPI! Olipas kultainen Kultalampi. Moni varmaan muistaa siitä elokuvan vuodelta 1981, missä Henry Fonda ja Katharine Hepburn näyttelivät pariskuntaa... No, minä muistan siitä ehkä mainoksen, mutta en ole ollenkaan varma, näinkö elokuvan. Sen sijaan näin tämän Kotkan esityksen, mistä pidin tavattomasti. Käsikirjoituksen on silloin aikoinaan loihtinut Ernest Thompson ja suomennos on Arto af Hällströmin. Kotkassa upean ohjauksen on suorittanut Mikko Korsulainen. Mielenkiintoisen lavastuksen on tehnyt Alisha Davidov. Edelleen mietin, miten se ovijuttu meni. Kun esitys alkoi, se ovihässäkkä oli niin kuin etuperin, mutta sitten se muuttui toisinpäin, enkä osanut sitä itselleni selittää, mitä tapahtui? 

Pääparina taistelee ja rakastaa Norman ja Ethel, Kotkan teatterin konkarit, Kari Kukkonen ja Anne Niilola. Siis miten nautittavaa sanailua vanhalta (kyllä, haluan käyttää tätä sanaa) pariskunnalta. Ukko kiukuttelee (?) no, minun mielestä aika lailla monen ikämiehen ihan normaalia käytöstä, jota sitten vaimo hiukan petailee. Se huumori oli kuitenkin ihan niin parasta! Normanissa näin jotenkin niin oman isäni, joka oli aika lailla fyysisestikin Kukkosen oloinen. 

Kun tytär Chelsea tulee käymään, monien vuosien jälkeen ja tuo miesystävänsä ja tämän pojan, niin tilanne alkaa saada potkua. Koskaan ei ole mistään juuri puhuttu, mutta läppä lentää. Uskoisin, että monille ihan tuttu juttu. Kun sitten Bill Ray'n poika jää kesäksi Kultalammelle, niin aijai... Kalle Kurikkala on todella uskottava ja ihana 15-vuotias Bill Jay Jr. Usein se tarvitsee sen, että hypätään yhden sukupolven yli. Sillä kyllä muistan edelleen, miten isäni kohteli minua ja miten sitten lapsiani. 

Norman ja Bill Ray keskustelevat aika jännästi. Kaksi eri sukupolven miestä juttelevat, mikä on laitonta ja laillista seksiä. Aivan loistavaa settiä. Mikkomarkus Ahtiainen on niin suvereeni vävyehdokas, että pois alta. 

Posteljooni Charlie oli Chelsean ystävä. Osku Haavisto oli hellyyttävä Charlie, joka vaan nauroi kaikelle ja jota Norman pilkkasi, mutta ei se haitannut. Olisi halunut Chelsean, mutta hienoa, kun Chelsea oli Bill Rayn kanssa. 

Miia Maaranen se kuitenkin kirvoitti kyyneleet, kun hän Chelseana yritti saada isäänsä jonkinlaista yhteyttä. Tämä tuli aika lähelle itseänikin ja voisin kuvitella, etten olen ainoa. Jos on jonkun kanssa läheinen, jos se on paljon samanoloinen, niin miten sitä tulee toimeen? Paljon ajatuksia herättää.

Mutta - kannattaa mennä katsomaan, sillä paljon hupia piisaa, sillä miten sitä joka asiasta saakin aina sen huumorin kukan kukoistamaan. Siinä samalla tulee varsinainen asiakin sitten julki. 

Kuvat: Jukka Koskinen

Kuin Raivo Äiti

 Syksy ja Kotkan ensimmäinen ensi-ilta! Lähdimme ajoissa Kouvolasta ja kun saavuimme Kotkaan, tuli hyvä mieli, pitkästä aikaa taas, sillä olihan sitä jo kerennyt ikävä tulla. Meillä oli sellainen kivanoloinen jännityksen tunne, koska Kuin Raivo Äiti oli esitys, mistä vain osasimme odottaa jotain, mutta mitä, niin ei muuta kuin että se on jokin upea teatterikokemus. 

Kuin Raivo Äiti esitetään Naapurinäyttämöllä ja ilman väliaikaa, joten kävimme ravitsemassa itsemme Bar Parvella, missä on aina niin suussa sulavat antimet ja mikä parasta, niin ruokavammaset on huomioitu. 

Loistava käsikirjoitus on Hanna Vahtikarin ja Kotkan ohjauksesta vastaa Samuli Reunanen. Lavastus ja valosuunnittelu on Petteri Pietiäisen. Aivan nerokasta, kun vesikin tuli hanasta!!!

Tässä näytelmässä on sitten vain kaksi näyttelijää! Eeva Hautala ja Juho Markkanen, joista Eeva tekee sen äidin roolin, luonnollisesti. Niin ja hei, minkälaisen roolin, niin olen tässä jo pari päivää sitä makustellut, miettinnyt ja muistellut, niin että se oli ihan hemmetinmoinen suoritus! Se mieleton tempo ja draivi tuo esille niin hyvin sen näyttelijän ammattitaidon, jota ei voi kuin henkeä haukkoen ihailla. 

Eeva Hautala on Sirpa, jolle on tulossa ensimmäinen vauva! Hyvin kuvaavaa, millaista se on, kun perheeseen tulee se kolmas henkilö. Kun lapsia syntyy lisää, niin esikoisen osa on aina se aika lailla erilainen. Kaikki on uutta ja vaikka ihan hirveästi nauratti kaikki kommellukset, niin se, miten Sirpa sitten sanoo, kuinka opettelee vielä, sitä äidiksi tulemista, sitä uutta roolia. 

Juho Markkanen toimittaa perheen isän virkaa, mutta niin, että äitillä on estraadi aika lailla suurimman ajan. Koska esityksessä on musiikkia, niin sen tuottaminen jää näppärästi Markkasen kontolle. Musiikin suunnittelu on Jouni Bäckströmin. Musiikki tuo korostaa hyvin niitä tunteita, mitä käydään läpi. 

Kuin Raivo Härkä on sellainen esitys, mikä monen tulisi nähdä, sillä vaikka se on hauska ja ehkä hivenen karikatyyrinen, niin heittäähän se silmille kaikkea sitä, mistä vaietaan. Kuinka äidit ovat aina hyvi pitkälti olleet hiljaa siitä, miltä tuntuu, kun ei osaa, kun ei jaksa, pinna palaa jne. Silti se ei tarkoita sitä, etteikö lastaan rakastaisi. 

Nykypäivänä on vielä se saamarin some, mikä on armoton ja kuinka valheellinen. miten se antaa väärän kuvan siitä, millainen sinun tulisi olla. Nykyajan äiti on paineita täysi. Kyllä sitä tuli miettineeksi, pääsinkö helpommalla, kun omiani hoidin, heitä, jotka ovat jo aikuisia. Silloin ei ainakaan ollut somea rasitteena. 

Vauvat/lapset olivat nukkeja, joita sitten lenteli sinne sun tänne, aina tilanteen mukaan. Eeva sai venyä moneen, sillä paitsi että hän oli Sirpa, hän oli välillä muutakin. Vaatteitakin sai vaihdella ihan kiitettävästi. 

Nukkumaanmenovariaatiot olivat melkoisia! Aina kun sitä kuvitteli, että ne ovat nyt siinä, niin vielä tulee yksi ja millainen...

Kun esitys päättyy, kaikki on ihan hyvin, näyttämö täynnä kaikenlaista tavaraa, paikat huiskin haiskin, mutta silti, kaikki on ihan hyvin, sellainen hetkellinen harmonia. Niitäkin hetkiä on...

Kuvat: Jukka Koskinen

Yöllisen koiran merkillinen tapaus

 Kotkan kaupunginteatterin kevään viimeinen ensi-ilta oli Yöllisen koiran merkillinen tapaus. Niin merkillinen nimi, että oli hiukan etukäteen otettava selvää, mistä  oikein on kyse. Niinpä sitten löysin kirjan, minkä on kirjoittanut Mark Haddon ja kirjastossa se löytyy nuorten aikuisten hyllystä! Minäpä sitten kuuntelin sen äänikirjana ja siinä samalla mietin, että miten se saadaan näyttämölle? Toki oli heti vahva tuntuma, että kyllä kotkalaiset osaa, enkä ollut väärässä - tälläkään kertaa. Simon Stephens on tehnyt sovituksen ja Aino Piirola on suomentanut. Kotkaan tämän upeasti ohjasi Sini Pesonen.

Kun odotimme esityksen alkamista, sitä katseli lavalle ihmetellen, että nyt on taas melkoinen lavastus, koska sellaisia valoputkia meni siellä sun täällä. Jahka esitys lähti lähti käyntii, silloin alkoi se valoshow ja miten hyvin koko setti toimi! Lavastus onkin Lucie Kurapatován ja valaistusmestarina Mikko Laaksonen.

Mutta sitten itse tarinaan! Päähenkilö on Christopher, 15-vuotias autisti. Naapurin koira on kuollut ja siitä seuraa sellainen episodi, joka hämmentää entisestään Cristopherin elämää. Marika Huomolin tekee kyllä sellaisen roolisuorituksen, että jos jo tarina on aivan mahtava, niin ei voi kuin käsi sydämellä haukkoa henkeään, mite taitavasti hän on upputunut Cristopherin osaan.

Cristopheriin ei saa koskea, hän ei pidä keltaisesta ja ruskeasta, hän haluaa aina tietää paljonko kello on ja paljon kaikkea muuta. Hän ei osaa, hän ei ymmärrä kaikkea, mutta kuitenkin hän on erityinen, joka osaa ja ymmärtää paljon sellaista, mitä muut eivät. Isän ja äidin riidat ja erot riipivät. Hän ei pidä valehtelusta, hän ei itse valehtele, koska ei osaa. Äitinä on Ella Mustajärvi. Hienosti tulee esiin, kuinka äiti ei vaan jaksa, ei ole hyvä äiti, mutta kuitenkin tekee sittenkin kaikkensa. 
Isänä Jarkko Sarjanen menettää malttinsa, mutta joutuu kovaa paikkaan, että saa poikansa luottamusta edes vähän takaisin. Se vanhempien rakkaus omaa lastaan kohtaan oli koskettavaa. 

Cristopherin luokkakaverit ja opettaja ovat ihania. Kun on eritysryhmä, niin miten siellä huolehditaan toisesta, eletään mukana niin iloissa kuin suruissa. Miia Maaranen on se ymmärtäväinen ja viisas opettaja. Oppilaina, joskin myös muissa sivuosissa temmeltävät Anne Niilola, Kalle Kurikkala, Kari Kukkonen, Osku Haavisto ja Mirka Mylläri.

Sanat eivät riitä kertomaan sitä tunneskaalaa, mitä tämä näytelmä herättää. Esitys tuli niin vauhdilla päin, että se oli todella pakahduttavaa. Antoi ajattelemisen aihetta ja nostatti pintaan kaikenlaisia ajatuksia, mutta päällimmäiseksi jäi sellainen hyvin lämmin olo. 

Taas voin suurella sydämellä suositella tätä esitystä, joka antaa kaikkensa, kaikin puolin!

Kuvat: Jukka Koskinen

Sataman kapakan laulu

 Kotkan Kairo on Sataman kapakan laulun estradi! Kotkan kaupunginteatteri siellä esittää Kalle Kurikkalan mainion ohjauksen, ihanan musiikkinäytelmän, missä on vetävä tarina ja paljon upeita biisejä.

Sataman kapakan laulu kertoo Siirin tarinan. Köyhä tyttö, joka saa aluksi satamasta töitä, mutta kun ne loppuvat, saa hän vinkin laivatytön hommista, missä töitä riittää. Lopulta Siiri päätyy Kairoon töihin ja rakkauttakin on mukana.

Lise Holmberg on niin Siiri, koskettava ja tunteikas, reipas ja rehvakka. Vetelee Siirin biisit niin, että oikein sielua silittää. Siiristä on tehty varsin iloinen ja elämänmyönteinen, mikä kantaa koko esityksen läpi.

Holmbergin lisäksi on vain kaksi vahvaa näyttelijää, joista Kari Kukkonen on jo 40 vuotta aiemmin ottanut lavan haltuun Kairossa näytelmässä Maratontanssit. Kukkonen esiintyy edelleen niin vakuuttavasti, ollen useammassa roolissa. 
Vierailevana tähtenä loistaa Helena Puukka, jolta viulun soitto onnistuu siinä ohessa. Hänelläkin on useampi osa. 
Molempien lauluäänetkin hivelevät korvia!

Sataman kapakan laulu on tarinaa ajasta, mikä on jo historiaa. Näitä on kerrottu jo Kotkan Ruusussa, Keisarikunnassa ja itse luin viimeeksi kirjan Sataman kapakan Hilda. Ajan kuva on nykyihmiselle vähän ihmetyksenkin aika, koska naisen asema oli silloin erilainen. 

Tarina kulkee todella hyvin ja kun väliaika koitti, sitä oli ihan kummissaan, että nytkö? Ei ehdi miettimään ajan kulua, kun sitä niin uppoaa Siirin elämään. Biisilista on siis mittava ja elävä orkesteri oikeasti elää siinä mukana, Kalle Katz - piano, Jonas Mäki - basso ja Wiljami Salminen - kitara.

Meitä oli porukka Kouvolasta ja mikä hienoa, niin junalla pääsee oven eteen ja takaisin! Pidimme esityksestä tavattomasti ja lämmin suositus! Esitys on muuten niin suosittu, että kannattaa olla ajoissa lippujen suhteen!

Kuvat: Jukka Koskinen

Anna Karenina

 Anna Karenina on nyt Kotkassa, kaupunginteatterissa ja hänen elämänsä kulun voi siellä nähdä. Leo Tolstoin kaikkien tuntema tai vähintäänkin tietämä klassikko julkaistiin osissa 1875-77. Aivan uskomatonta, miten se tarina on edelleen toimiva. Kotkaan tämän on sovittanut ja ohjannut Pasi Lampela. 

Olen nähnyt Anna Kareninan aikaisemmin Tampereen Työväen Teatterissa, mutta siitä on niinkin paljon aikaa, että se oli joskus 1980-luvulla, joten niinpä oli hyvinkin raikasta nähdä Anna jälleen. 

Pääparina loistavat Ella Mustajärvi ja Juho Markkanen. Anna ja Vronski tapaavat hyvinkin alussa ja siitä se sitten lähtee, tunteiden vuoristorata. Anna yrittää olla kunniallinen perheellinen, vaimo ja äiti, mutta minkäs sille mahtaa, jos haluaa olla onnellinen. 

Tarinassa on kolme pariskuntaa, jotka ovat kaikki hyvinkin erilaisia ja Anna Kareninan veli Stiva ja hänen vaimonsa Dolly ovat varsin koominen paketti. Osku Haavisto ja Miia Maaranen ovat niin rooleihinsa loksahtaneet, että toisinaan oikein nauratti. 

Annan pikkusisko Kitty on varttunut aikuiseksi ja ns. naimaikään. Ronja Keiramo on vieraileva tähti ja ottaa Kittyn osan kyllä niin haltuun. Puoliso osuu kohille ja hän on Levin, jonka osassa Mikkomarkus Ahtiainen on ihanan liikuttava hömelö.

Jarkko Sarjanen tekee hienon roolin Annan aviomiehenä. Karenin on niin tiukka, suorastaan pelottavan järkähtämätön. Mikään ei saa hänen mieltään muuttumaan. 

Annan tilanne menee siihen pisteeseen, että kun hän alkaa oirehtia, se sattuu katsojaan. Ella Mustajärvi on niin vaikuttava osassaan, että sitä on kaiken aikaa ihan täysillä mukana. Annan tuska välittyy niin vahvasti ja vielä ihan lopussa niin, että lähes sokaistuu. 

Aivan huikeaa  työtä ja miten nautinnollista katsottavaa. Lisäksi Anne Niilola on Nikolain roolissa. Nikolai on Levinin sairas veli ja niin vaan Niilola osaa olla aika lailla räväkkä kuolemaa tekevä ihminen. 
Marika Huomolin on Lidia, jonkinmoinen Kareninin neuvonantaja, hymyssä suin antaa neuvoja, joita ei kyllä välttämättä tarvitsisi. 

On vielä mainittava aivan upea puvustus, sillä sitä sai kyllä ihailla oikein kunnolla, että millaisessa asussa Anna milloinkin tulee esiin. Puvustus, kuten pelkistetty lavastus on Lucie Kurapatován upeaa suunnittelua. Käsittämättömät valot ovat Petteri Pietiäisen.

Vahva suositus!

Kuvat: Jukka Koskinen

Forever young Kotkassa

 Se oli lauantai, ensin työvuoro ja sitten sukkana Kotkaan ja siellä teatteriin, missä oli tarjolla ensi-ilta: 
FOREVER YOUNG!  Olen samaisen esityksen nähnyt aiemmin muualla, mutta Kotkan esitystä ootin sillai nii ku vesi kielellä...

Kotkaan tämän äärimmäisen hauskan ja musiikilla rikastetun spektaakkelin on ohjannut Tiina Pirhonen. Alkuperäinen kässäri on Erik Gedeon'n käsialaa ja suomennoksesta vastaa Sanna Niemeläinen. Mutta - jokainen Forever Young on aina sovitettu kunkin teatterin mukaan ja se vasta onkin se jutun punainen lanka. Sovituksenkin on loistavasti sovittanut ohjaaja. 

Jutun juoni on se, että eletään ajassa viiskymmentä vuotta eteenpäin, jolloin Kotkan teatterin näyttelijät ovat edelleen siellä teatterissa, mutta mikä on säästösyistä muutettu hoivakodiksi. Jokainen vetää roolinsa omalla nimellään ja se just tekeekin esityksestä niin kovin hauskan. 

Hoitaja käy, mutta sillä on aina kiire, kun hänen täytyy aina mennä jonnekin muuanne. Vaan kun näyttelijät jäävät keskenää, alkaa melkoinen meno. Hoitajana on Sara Siimes, palvelutalo Sammuvan Tähden hoitsu ja hänen roolinsa upeasti haltuun on ottanut Lise Holmberg. 

Jälkeen jääneitä, kun muut ovat jo menneet, ovat Marika Huomolin, Mikkomarkus Ahtiainen, Eeva Hautala, Juho Markkanen ja Jarkko Sarjanen. Talkkarina huseraa Konsta Lippo.
Tämä porukka saa sellaisen sopan aikaseksi, että sitä nauttiessa oli kyllä fiilikset katossa. Kaikki biisit ne veti ihan omineen, jokainen soitteli milloin mitäkin instrumenttia ja tarkkana piti olla, että sai kaiken nähtyä, kun joka nurkassa tapahtui.

Kun kuolema Lise Holmbergin hahmossa pelmahtaa paikalle ja kertoo, että kuollaan kaikki, niin sehän on vain muistutus.

Upea lavastus ja pukusuunnittelu on taas taattua, sillä siitä vastaa Lucie Kuropatová.

Kaiken kaikkiaan, kun sitä alkaa olla jo siinä iässä, että ikää karttuu ja vanhuus on kynnyksellä, niin mitä se tulee olemaan. Miten kohdellaan ikäihmisiä ja mikä tulee olemaan kohtalomme. Jospa saisi olla jossain, missä olisi kavereita ja voisi yhdessä muistella yhteisiä muistoja. 

Kotkan Forever young sai minut kyllä aivan haltioihini! Jos odotin paljon, niin se kaikki ylittyi, sillä niin oli herkkua koko ajan. Voin siis käsi sydämellä suositella, että menkää ihmeessa katsomaan, nauramaan ja nauttimaan ja kyllä - vähän vakavoitumaankin. 

Kuvat: Jukka Koskinen

LEMPI

 Kesä meni ja syksy tuli ja niin päästiin aloittamaan taas teatterin nauttiminen sisätiloissa. Tämän syksyn eka minulle oli Kotkan kaupunginteatterin Lempi. Lempi on Minna Rytisalon vuonna 2016 ilmestynyt kirja, mikä sijoittuu Lapin sodan aikoihin ja on perhetragedia. Muistan hyvin, kun luin kirjan lentokoneessa matkalla Prahaan ja siellä paikan päällä minulla ei sitten ollutkaan enää mitään luettavaa, paitsi poikani Kuluttaja-lehdet. 

Nyt Lempi ihastuttaa näyttämöillä ja koskettaa varmasti jokaista. Vain kolme näyttelijää ja tarina on vahva ja kantaa alusta loppuun asti. Minä ja seuralaiseni näimme esityksen eri lailla - miksi, niin minä tiesin, mitä tapahtuu ja seurasin vain sitä, miten se minulle tarjoillaan. Seuralaiseni ei tiennyt tarinan kulusta mitään - tykkäsi ja oli yllättynyt. Kotkaan Lempin on ohjannut Samuli Reunanen.

Viljami on Lempin aviomies, kiltti ja kunnollinen, ujo ja niin Lempin lumoissa. Kalle Kurikkala on juuri oikea Viljami, jolta ne tunnetilat välittyvät. Se onni ja ilo ja sitten vastaavasti suru ja murhe. 

Sisko on Lempin sisko, 11 minuttia vanhempi, räväkkä ja paikka paikoin herätti kommenteillaan hymyn huulille. Ella Mustajärvi oli rooliinsa uponnut ja tulkitsi niin hyvin, että kyllä osui. 

Lempin ja Viljamin piika, Elli on vain piika ja tuo hyvin sen esille, kuinka saa raataa ja tehdä kaikki työt. Katkeraa sappea vuodattava apulainen, jonka roolin on ottanut loistavasti haltuuun vieraileva tähti Sirja Sauros. 

Lempi on tarina, mistä ainakin minulle nousee pintaan paljon, ensinnäkin se, että sijoittuu Lapin sotaan ja mitä se ihmisille teki. Erilaiset tunteet ja miten hyvin ne ovat tuotu esiin. En voinut muuta kuin ihastella, millaista näyttelijätyötä!  Heti oli selvää, miltä kustakin aina tuntuu. 

Lavastus oli yksinkertainen, mutta erittäin toimiva - tyyliin "pöydästä on moneksi". Petteri Pietiäinen on loihtinut tämän tyylin. 

Esitys, jossa olimme, olimme yleisön vanhimpia, sillä 90% siellä oli nuoria!!!! Se olikin yksi jännitysmomentti, että kuinka se näytelmän ottavat vastaan. Olivat niin rauhallisia, että kuullut väliajalla mitään kommentteja, mutta olisipa kiva tietää, mitä tykkäsivät. 

Lempi on esitys, minkä muistaa pitkään. Huolimatta siitäkin, että tietää juonen. Toivon, että moni näkisi tämän, sillä se kertoo eräänlaisen perhetragedian, mikä hyvin voisi olla totta.

Kuvat: Jukka Koskinen

Berlin Berlin

 Taas tuli vietettyä KOTKA-päivää, jonka yksi kohokohta oli Berlin Berlin-esitys Kotkan kaupunginteatterissa. Esitys on agenttikomedia ja on Suomen ensiesitys. Käsikirjoitus on Patrick Haudecoeurin ja Gérald Sibleyrasin ja ohjauksesta vastaa Iiristiina Varilo.

Berlin Berlin on esitys, mikä voitti vuonna 2022 Moliére-gaalassa palkinnot "Vuoden paras komedia" ja "Paras näyttelijä". No, en sanoisi ihan niin, että olisi vuoden paras komedia, mutta varsin ripeäotteinen ja kuulin, kun joku sieltä yleisöstä tuumasi: "Ei kyllä ääneen naurattanut, mutta hymy oli naamalla koko esityksen ajan." Kyllä minulta pääsi välillä sellainen tahaton pyrskähdys.

Sen sijaan, niin hyviä ja taitavia kuin kaikki Kotkan teatterilaiset ovatkin, niin tässä näytelmässä se piirun verran paras on Mikkomarkus Ahtiainen. Ahtiaisen ilmeikkyys ja se kaiken kattava olemus olla roolissa sisällä, se vaan on niin mukavaa katseltavaa. 
Tarinassa on pariskunta, joka haluaa "länteen", aikana jolloin se ei ollut ihan mutkatonta. Ella Mustajärvi esittää Emma Kelleriä, varsin topakkaa naista, jolla on kaiken aikaa tilanne hallinassa, toisin kuin muilla. Mikkomarkus on hänen sulhasensa Ludvig, sellainen ihana säheltäjä.

Jarkko Sarjanen on Werner Hoffman, joka on asialleen omistautunut Stasin virkamies. Emma menee hoitamaan Wernerin äitiä ja siihen on ihan omat syynsä. Werner sitten ihan pienesti hullaantuu Emmaan ja siinä onkin Emmalla oleminen. Eikä ole ainoa, sillä Wernerin äitiä käy lääkitsemässä myös Hans, lääkäri, jonka roolin hallitsee Osku Haavisto. Hans tykästyy myös Emmaan.

Meininkiä siis piisaa ihan alusta loppuun asti. Toisella puoliskolla ollaan jo Stasin päämajassa ja miksi kaikki ovat siellä ja pääseekö sieltä kukaan pois on aika jännittävää. Antti Leskinen on kenraali Munz. Sellainen lutunen herkkis, joka kuitenkin voi lähes sivulauseessa ilmiantaa jonkun tai mennä kiduttamaan. Vaikka oli kyseessä komedia, niin sille sai nauraa, mutta tulipa kuitenkin mieleen, miten monta tyyppiä historia tuntee, missä "lempeän" ensivaikutelman takana on jotain ihan muuta.

On mainittava vielä lavastus, mikä pisti heti silmään ja mikä oli niin upea ja oivaltava ja sen takana onkin Lucie Kuropatová.

Menkää katsomaan ja nauttimaan - sillä vauhtia ei puutu!

Kuvat: Jukka Koskinen

Mahoton merkkipäivä

 Se oli vasta nyt tämän vuoden eka reissu Kotkaan ja siis teatteriin, mutta nyt on taas latu auki. Aloitimme Kairosta, mikä on kyllä niin naseva paikka! Siellä se menee nyt MAHOTON MERKKIPÄIVÄ.
-  Ol se kyl iha mahoton!

Meillä on sellainen tapa, että kun lähetään Kairoon, niin siellä myös syödään eli matkaan suoriuduimme ajoissa. Ruokaillessa on hyvä virittäytyä tunnelmaan ja ihanasti sillai jännitti, että mitä sieltä nyt tällä kertaa tulee.

Mahoton merkkipäivä on taattua kotkalaista teatteria, sillä käsikirjoituksesta vastaa Miia Maaranen ja Mirka Mylläri. Voin vaan kuvitella, miten hauskaa heillä on ollut tätä tekstiä laatiessaan. Miia Maaranen on myös koko merkkipäivän mahoton ohjaaja. 

Anne Niilola se voi näytellä ihan minkä ikäistä tahansa ja aina osuu ja uppoo. Nyt hän on päätähti Aulikki, joka täyttää 90v. Aulikki on suorastaan rakastettava vanha nainen, joka piut paut piittaa mistään ja antaa asioiden mennä niin kuin ne menee, vaikka pieleen. Niilola sai aika lailla istuskella hienolla tuolillaan, jos nyt heittäytyi välillä tanssimaan ja laulamaan. Muilla olikin sitten rooleja sitäkin enemmän.

Marika Huomolin oli niin topakka Marjatta, että pois alta. Aulikin tyttö, joka järjestää kaiken ja kaiken on mentävä just niin  kuin on kaavailtu. Takakireä perfektionisti! Vaan ku ei suju, niin Marjatan "raivari" oli niin mahtavaa settiä, että olisi halunut nähdä sen heti uudestaan. Lisäksi Marika esittää Marjatan Pihla-tyttöä, kuorolaista, vanhusta ja Teijaa. Ovesta ulos ja toisesta sisään ja aina toinen rooli. Hyvin pysyy koordinaatit kasassa. Ja se lauluääni - se vaan on niin suloista!

Kalle Kurikkala on saanut osakseen Reijon roolin. Reijo on Marjatan aviomies, pikkasen sellanen vässykkä, joka tekee kaiken, mitä Marjatta pyytää, ei kun käskee: Reijo...Reijo...Reijooo!!! Yrittää parastansa, mutta kuinkas sitten käy... Lisäksi Kalle on vanhus, kuorolainen ja kun vetää Kalle Tappisen osan, niin johan oli menoa, siis aivan huikee suoritus! 

Tämän kevään vierailija Kotkan teatterissa on Henry "Henkka" Hanikka! Aivan mahtavaa! Anteeksi, jos tässä vaiheessa kerron vanhan muiston Lahden kaupunginteatterista, missä olin v. 2017 katsomassa yhtä lempimusikaaliani Housut pois ja siinä Henkka hyppää lattialta pöydälle, ihan tosta noin vaan. Se syöpyi minun muistiini niin, että aina kun nään kuvanki Henkasta, kerron sen tapauksen kaikille. 
Nyt hänen osanaan on olla Aimo, se Aulikin peräkammarin poika, pelle, sukulainen, kuorolainen, vanhus ja Kauko! Miten olikin kiva seurata roolista toiseen pomppimista. Ja kyllä- sitä notkeutta on vielä.

Kotkan kaupunginteatterin kapellimestari on Jouni Bäckström. Jotenkin sitä aina ihan erityisesti riemastuu, kun kapellimestari hyppää estraadille ja panee ranttaliksi. Bäcström on Aulikin sukulaispoika Antero, joka on saapunut bändinsä kanssa vastaamaan juhlien musiikista, mutta äityy sitten suorittamaan vähän muutakin. Bäckströmin ihan oman koreografiansa. 

Hyviä biisejä saatiin kuulla aikamoinen lista ja säestyksestä vastasi orkka, johon kuuluvat Bäckströmin lisäksi Jonas Mäki, Juho Roslakka ja Wiljami Salminen. Oli heillä kyllä lakisääteinen tauko, jolloin yleisö pääsi/joutui laulamaan. 

Mahoton merkkipäivä on hulvaton iloittelu, mutta kyllä se silti ajattelemaan pistää. Vanhusten kohtelu, vanhempien ja aikuisten lasten välit, suorittaminen ja se, miten saada itsensä tuntemaan tärkeäksi yms.  Kannattaa käydä katsomassa, mitä se kussakin herättää. Kairossa on hyvä fiilis ja siellä yleisö kyllä tykkäsi esityksestä, niin kuin minäkin!

Kuvat: Jukka Koskinen

Kotkan Patriarkka ja Pikkujoulushow

 Marraskuun viimenen päivä, pimeetä ja harmaata, mutta meilläpä oli valoa, sillä ajaa hurautimme Kotkaan. Siellä meillä oli ensin tarjolla PATRIARKKA. 
Juha Jokelan upeasti käsikirjoittama näytelmä sukupolvien välisistä jutuista. Kotkaan tämän esityksen on ohjannut Jarno Kuosa ja erittäin hyvä totetus. Muistan, kun näin Patriarkan aikoinaan Kouvolan kaupunginiteatterin esittämänä ja jotenkin mietin, että mitäs nyt? Turhaa mietin, sillä aina on varsin ilahduttavaa nähdä erilainen esitys. 

Tähtiparina Virpi ja Heimo Harjuna, loistivat Anne Niilola ja Antti Leskinen. Oman aikansa pariskunta, ajatuskanta, mutta miten sellaista mittelevää sanan vaihtoa. Anne Niilola on kyllä niin huikea, sellaista lavatyöskentelyä, että voi vaan ihailla. Antti Leskinen on myös niin roolinsa ottanut, että sai välillä kaiken myötätunnon tulkitsemalleen Heimolle. 

Heimoa ja Virpiä nuorina esittivät Osku Haavisto ja Marika Huomolin.
Kun nämä aikakaudet olivat sitten yhtäaikaa estraadilla, niin se oli kyllä hienoa. Muutenkin, kun kohtaukset keskustelivat keskenään, niin sitä oli kyllä ihan mahtavaa seurata. 

Heimolla ja Virpillä on kaksi lasta. Jarno ja Janna. Juho Markkanen on Jarnon osassa se kaikkeen myöntyvä mieshahmo. Vaimonsa Petra onkin se "perheen pää", jonka topakasti tulkitsee Ella Mustajärvi. Janna on kiltti tyttö, joka yrittää myös olla kaikkien mieliksi. Miia Maaranen on tässä roolissa just sellainen kiva herkistyvä hihittelijä. 

Äidin ja pojan keskustelu oli kyllä sitä, että sitä imi vaan joka sanan. Kuinka sitä ajatteli, että onko se vieläkin niin, että sukupolvet ovat niin erialaisia, aikansa kasvatteja ja kyllä - on se. Tai ainakin jäin miettimään omaa ja vanhempien sukupolvia, että kyllä on tuttua juttua. 

Voisi äkin luulla, että kauheen vakavaa aihetta, mutta ei kaikki. Heimon kaveri Kale, jonka roolin laukoo Kari Kukkonen milloin minkäkinlaisilla letkautuksilla, tuo kyllä niin hymyn huulille. Hänen vaimonsa Anja on aluksi hiljaa, mutta kun avaa suunsa, niin Kalekin hiljenee. Lise Holmberg osaa osansa. On siellä Jarnon kaveri Markokin, jota esittää Jarkko Sarjanen, luottopakki!

Kyllä jäin taas miettimään, miten paljon ajatuksia nosti tämä esitys pintaan. Voisin kertoa niistä loputtomiin, mutta enpä kerro. Menkää katsomaan upea esitys ja sen seuraukset, ne mietteet, mitä se herättää.

Kuvat: Kotkan teatteri

----------------------------------------------------------------------------------------

Mutta - ei siis tässä vielä kaikki, sillä kävimme välillä ruokailemassa Kotkan Ravintola Canttiinissa, missä ruoka on aina maukasta ja hinta-laatu-suhe kohillaan. 

Tulimme sitten takaisin teatterille ja kyllä oli ihanasti jännittävän kutkuttavat paikat, koska seuraavava oli vuorossa PIKKUJOULUSHOW! Oujeah! Tämän show'n on käsikirjoittanut Mikkomarkus Ahtiainen ja vieläpä hän oli kapellimestarinakin, jos kyllä kaikessa muussakin. Ohjaajana on toiminut Anne Niilola.

Musaa oli sit kasattu settiin oikein huolella ja miten se olikin niin hyvin vedetty, että ihan kuin olisi ollut jollain keikalla. Olin kaiken aikaa sillai aivan haltioituneessa tilassa, että miten ne osaa, miten ne taipuu, muuttuu ja osaa tarjoilla kaiken osaamansa niin hyvin. 

Hitto, mikä bändi!!! Siellä se sitten teatterin kapellimestarikin vaan pimputteli koskettimia, kun Mikkomarkus ol napannut sen pestin. Siis musaa tuli, mutta kyllä tuli välissä sitten kaikkea mahdollista ja niin paljon, että tuskin uskalsi henkeä vetää. 

Jos siis olimme nähneet hetkeä aiemmin samassa tilassa esityksen Patriarkka, niin siitä samaiset näyttelijät, Ella Mustajärvi, Juho Markkanen, Marika Huomolin ja Jarkko Sarjanen panivat nyt niin parastaan taas, mutta miten eri lailla. Siis niin upeaa heittäytymistä, että leuka putos rinnuksille useaan otteeseen.

Konsta Lippo yllätti taas taidoillaan! Oon pannu niin merkille hänen aikasemmatkin jutut, niin aina sitä saa yllättyä. Hän se paukutti siellä rumpujen takana niin kuin olisi syntynyt sinne, oli osassa jos toisessa ja vaikka kuin tekisi mieli kertoa, mikä osa oli vakuuttavin, niin en kerro, menkää katsomaan. Minä siis seurasin, katsoin ja kuuntelin niin, että en tienny miten olisin ollut.

Juho Markkanen on miun suosikki ja vaik ei ihan tuossa kuvassa oo niin... ni voin vakuuttaa, että on KUUMA! Juholla on monta roolia ja välil jopa pokka petti, mutta se vaan oli yleisöstä niiiin hauskaa, että kerkesin aatella, että oliko se käsikirjoituksessa. 

Silja ja Lotta hääräävät mukana sitten oikein kunnolla ja kaiken aikaa, monessa roolissa, mutta pääosin tanssien ja kaikki koreografiat ovat Lotan. 

Sellanen Pikkujoulushow, mistä jäi kyllä niin paljon iloa ja riemua, että yhtää ei haitannut ajella pimeässä takaisin Kouvolaan, kun fiilis oli rajaton. 

Näin kerroin kahdesta esityksestä, joissa oli käyty ja voin suositella sitä samaa muillekin. Kun kerran on siihen mahdollisuus, että siellä työntekijät panostaa, niin miksei katsojatkin. No, ei ole pakko, mutta minusta se on ainakin hauskaa. Ottaa Kotkasta kaikki irti!

Kuvat: Heidi Noponen

Teatteripäivä Kotkassa

 Se oli vielä kevättä, kun hankin liput Kotkan kaupunginteatteriin, kahteen näytökseen! Niinpä köröttelimme Kouvolasta hyvissä ajoin kauniina syyslauantaina kohti Kotkaan.

Klo 13 alkoi esitys Kuka pelkää Virginia Woolfia? Tarinahan on monelle tuttu, sillä jo 1962 siitä tehtiin elokuva, jota tähditti Elizabeth Taylor ja Richard Burton. 
Näytelmä on vahvaa tulkintaa keski-ikäisen pariskunnan suhteesta. George ja Martha ovat juuri saapuneet kotiinsa kekkereistä ja on jo varsin myöhä, mutta silti heille saapuu nuori pariskunta kylään. Alkaa melkoinen alkolin huuruinen yö...

Kuka pelkää Virginia Woolfia? on vaikuttava esitys, Edward Albeen'n käsikirjoitus ja Kotkaan tämän o ohjannut Anna Viitala. 
Marthan roolissa on Anne Niilola ja Georgena Jarkko Sarjanen. Viiltävää parisuhdedraamaa, paikoitellen jopa pelottavaa, miten voidaan toista sivaltaa. Aivan loistavaa dialogia, sellaista tykistystä, että sitä sai vaan ihailla, miten sujuvaa tekstiä sieltä tuli. Kun Jarkko Sarjanen Georgena suolti settiä, monin paikoin vaikeilla sanoillakin, se oli kyllä mahtavaa. 

Nuoripari Honey ja Nick yrittävät luovia siinä "myrskyssä", ensin toppuutellen, mutta lopulta mukaan joutuen. Vierailevat näyttelijät Veera Anttila ja Akseli Ilvesniemi kyllä lunastavat paikkansa. 

Tämä Naapurinäyttämöllä nähtävä esitys kestää väliaikoineen 2h45min ja se on tiukkaa pakettia alusta loppuun. Ehdottomasti suositeltava esitys, joka kyllä pitää otteessaan. 

Seuraavaksi lähdimme sulattelemaan esitystä, kun siirryimme ravintola Canttiiniin ruokailemaan.
Sen jälkeen takaisin teatterille, sillä klo 18 alkoi ensi-ilta Big Fish - kalajuttuja - musikaali! Joten päivä jatkui sujuvasti teatterin parissa.
Tämä musikaali oli sellainen, joka oli minulle niin täysin uusi, etten ollut koskaan siitä mitään kuullut saati nähnyt. Käsikirjoitus on John Agust'n, joka taas on rustannut sen Daniel Wallace'n kirjan pohjalta. Musiikki on Andrew Lippa ja ensiesitys oli huhtikuussa 2013.
Kotkaan esityksen ohjasi Miko Jaakkola, joka sen viime töinään teki, ennen kuin siirtyy Tampereen Työväenteatterin taiteelliseksi johtajaksi.

Big fish on hieno ja mahtipontinen musikaali, missä aika lailla on tämä kimurantti isäpoikasuhde. Isä Edward Bloom elelee mielikuvitusmaailmassa ja tarinaa piisaa niin, että niitä tarinoita sitten fantasian muodossa päästään näkemään. Mukana on niin noidat, ihmissudet kuin jättiläisetkin.
Edwardia vanhempana näyttelee Antti Leskinen ja nuorempana Juho Markkanen. Kumpikin tekevät loistoroolin. Se Edwardin poika Will taas miettii, kuka hänen isänsä on? Vielä aikuisena hän ei sitä tiedä. Kalle Kurikkala on se Will-poika, joka jää aina isänsä varjoon. Liikuttavan ihana. 

Edwarin vaimo on Sandra ja vanhempi Sandra on Lise Holmberg ja nuorempaa versiota esittää Marika Huomolin. Will Bloomin vaimon, Josephinen "neuvonantaja"-roolin vetelee Ella Mustajärvi.
Tarina on kaiken kaikkiaan erittäin kiehtova. Suuren osan kuitenkin lohkaisee ne Edwardin kertomat jutut, jotka voisivat olla totta... Niissä sitä erikoista ja taitavaa väkeä sitten piisaakin ja saa nauttia monen moisista esityksistä. Musiikkia on runsaasti ja mikäs sitä oli kuullessa, kun niin upeat esittäjät ja Minna Vainikaisen (vier.) koreografiat olivat vertaansa vailla. Upea ja toimiva lavastus oli jälleen Lucie Kuropatová'n.

Nyt siis kaikki Kotkaan katsomaan näitä esityksiä, joko samana päivänä tai saa niitä erikseenkin käydä nauttimassa. Hyvä mieli tulee, kun on niin taitavasti ja upeasti rakennettu kattaus!

Kuvat: Jukka Koskinen

Täydellinen Lauantai

 Vietimme lauantai-illan jälleen kerran Kotkassa! Sain mukaani serkkupojan ja kappas, ihan viime metreillä tyttäreni saapui mukaan ja niin me sitten yhdessä vietimme täydellistä lauantaita Kotkan teatterissa, missä oli TÄYDELLINEN LAUANTAI -esityksen ensi-ilta! Se on esitys, missä voi olla niiiiin mukana, koska kun olet suunnitellut jotain vain itsellesi, niin kyllähän se menee aivan täydellisesti pieleen ja aina ihan muista syistä kuin omista. 
Tämä Täydellinen Lauantai on esitys, mikä on alunperin Florian Zeller'n käsikirjoitus. Sen on suomentanut Reita Lounatvuori ja Kotkaan sen ohjasi Iiris Rainio. On siinä ollut ohjaamista, mutta lopputulos on varsin kiitettävä.

Pääosassa on Antti Leskinen, joka on niin ihana Markus! Markus on löytänyt levyn, siitä biisin, mitä on etsinyt kauan ja haluaa vain nauttia siitä, että saa sen kuunnella, mutta saako??? 
Moni voi samaistua siihen, miltä se tuntuu, kun jotain haluaisi tehdä, mutta ei voi, koska aina tulee jotain muuta ja tässä näytelmässä se viedään ihan tappin!!

Vaimo Helena haluaa avautua. Helenan roolin vetää suvereenisti Anne Niilola, huolimatta siitä, että hänellä on polvivamma (Mahtavaa Anne!!!). Vaimo kummastelee, mistä se mies nyt niin on innostunut?
 Poika Sebastian tulee käymään ja olin ihan kujalla, kuka kumma esittää Sebastiania - ei hemmetti, Mikkomarkus Ahtiainen. Maskeeraus oli kyllä niin nappiin tehty ja Mikkomarkus veti aivan loistavan setin.  Sebastian ei kuitenkaan ymmärrä isänsä intoa tai musiikkimakua. 

Vaimo on tilannut vielä puolalaisen remppapojan tekemään remppaa ja eihän siitä mitään tule. Osku Haavisto on niin säälittävän ihana remppamies Leo, ettei paremmasta väliä. Vaikkei mitään osaa, niin sympatiat saa. Naapuri Pavel se on kanssa oikea kaikkien unelmanaapuri - tulee juuri silloin, kun ei olisi niin justiinsa, eikä lähde pois. Kari Kukkonen osaa vedellä sellasen roolin, että auts, miten ärsyttää Pavel ja sitten taas ei. 

Kaiken aikaa odotetaan, että Markuksen ystävä PAULI tulee käymään. Vaan sitäkin ennen tapahtuu paljon ja Markuksen rakastajar Elsa paukahtaa framille, jotta nyt on pakko kertoa sitä ja vähän tätä. Ella Mustajärvi on varsin täpäkkä tässä roolissa, kun haluaa tuoda kaiken julki, mutta...
Kun sitten PAULI pelmahtaa paikalle, niin onkin jo ihan eri soitto menossa. Jarkko Sarjanen on Pauli ja miten ilmestyykin paikalle vasta sitten kun isommat jutut ovat jo käyneet, mutta on kuitenkin  osa kaikkea. 

Täydellinen Lauantai on farssikomedia ja kyllä, se on komediaa ja farssia ihan loppuun asti!

Kuvat: Jukka Koskinen