Dekkaripäivät 2022

 Dekkaripäivät olivat tällä kertaa vain Dekkaripäivä, sillä tapahtuma oli vain yhden päivän mittainen ja nyt oli jo järjestyksessä 26.kerta. Lauantaina 11.6 klo 9-17 viihdyttiin Kouvolan kaupungintalossa, missä teemana oli tänä vuonna Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain murhattua.

"Sinisellä matolla" oli kirjamyyntiä eri pöydistä ja siellä kävi kaiken aikaa pieni vilske, kun kirjat tekivät kauppansa. Ihmiset tapasivat toisiaan ja vaihtoivat ajatuksia. 

Ensimmäinen varsinainen haastattelu oli kun kustantaja (Aarni) Pasi Luhtaniemi pääsi jututtamaan Anu Patrakkaa.

Anu asuu Pohjois-Portugalin maaseudulla ja sieltä käsin kirjoittelee Rui Santos-nimisestä rikosetsivästä. Viimeisin dekkari on jo kuudes ja nimeltään Katumuksen kallio.

Sitten oli vuorossa kirjanjulistus ja kävi ilmi, että oliko jo neljäs julkistus. No, saadaanhan sitä julkistaa uutta kirjaa niin monasti, että varmasti tulee julki.

Kyse oli kirjasta Anjalankosken salaisuus, jonka on luonut pitkän linjan toimittaja Risto Malin. Kirjassa on sekoitettu faktaa ja fiktiota sopivasti sekaisin. Ristoa haastatteli Reuna-kustannuksen nykyinen toimitusjohtaja, itsekkin kirjailija, Olli Sarpo. 

Perinteiseen malliin oli myös esikoisdekkaristien paneeli, missä kirjailijoita jututti Anne Patrikainen.
Paikalla olivat Kari Haakana: Välitön uhka, Minna Mikkanen: Mustissa vesissä, Simo Halinen: Nainen joka katso ja Miia Laine: Kuolema ei lomaile.

Koska aina on ollut myöskin tosielämän osuus, niin siitä oli kertomassa pitkän uran väkivaltatutkijana tehnyt Ilpo Keiski. Hän jäi eläkkeelle Kouvolan poliisista ja niin ollen saimme kuulla paikallisia juttuja, joista on myöskin kirja Rikostutkijana Kymenlaaksossa. Häntä sai "kuulustella" Kini Laine.

Milka Hakkarainen on kirjoittanut kaksi dekkaria: Ei verta rantaa rakkaampaa ja Maa kauhein isien. Milkan kanssa keskusteli Suomen Dekkariseuran Satu Henttonen.

Seuraavana olisi ollut vuorossa Tapani Bagge, mutta hän estyi tulemasta, koska Hämeenlinnassa sattunut onnettomuus sotki junien aikataulut. Niinpä nopeasti värvättiin tilalle Reunan kirjailija Johanna Hasu.

Johannalta ilmestyi vuonna 2021 psykologinen jännitysromaani Roihu ja siitä sitten saatiin keskustelu aikaseksi. Pääsinpä sitten häntäkin haastattelemaan, ties monennenko kerran.

Viimeisenä ja sokerina pohjalla olikin sitten Antti Tuomainen.

Antin kuvioista ja käänteistä kuulimme ja häntä haastatti Pasi Luhtaniemi. Antti oli juuri palannut Kanadasta ja menossa Haminaan, mutta upeeta, kun ehti välillä Kouvolaan. Häneltä on ilmestynyt useita kirjoja ja uusin tulee syksyllä - Majavateoria, mikä on trilogian päätös. Ne kaksi aikasempaa ovat Jäniskerroin ja Hirvikaava.

Lopuksi julistettiin rikosaiheinen kirjoituskilpailu, mihin ohjeet saat sivulta
www.dekkaripäivät.fi

 Eikä siinäkään vielä kaikki, sillä seuraavana oli tiedossa jatkot! Myllykosken Kirjahallissa, jonne kivasti kokoontui porukkaa ja kyllä kannatti.

Aluksi oli leikkimielinen Tapetaan dekkaristi-osio, missä tapettavina olivat Milka Hakkarainen, Johanna Hasu, Risto Malin ja Tapani Baggea paikkasi Jukka Sakki. 

Jukka Sakki ei ole dekkaria kirjoittanut, vaan hauskan Insinöörin keittokirjan. Yleisö äänesti Johanna Hasun jäämään henkiin. 

Seuraavana lavan valloitti Julia Korkman, joka on paitsi oikeuspsykologi niin myös muusikko. Sujuvasti piti meille kalvosulkeiset rikoksista ja välillä aina sulostutti upealla äänellään laulamalla Lauluja rikosrekisteristä. Säestäjinä toimivat Aki Hauru ja Robert de Godzinsky.

Kuvat: Riitta Vuorinen, paitsi alimmainen: Johanna Hasu

Kulttuuritalo Wanha Rautakauppa 2v.

Miepä olinkii eilee synttäreillä! Kouvolan Myllykoskella, tuttavallisesti vaan Mylsäs, on ihana Wanha Rautakauppa, missä ei tosin ole rautaa eikä nauloja, mutta kirjoja sitäkin enemmän. Kirjoja, joissa on rautaisannos nautintoa ja niitä voisi hyvin kutsua rakennustarpeiksi, nauloiksi elämän lankkuaitaan. Noh, mutta, tämä lämminhenkinen kauppa täytti 2v ... ja meillä kaikilla oli niin mukavaa, ois jospa oisit voinut olla mukana.

Kirjakaupan ja Reuna-kustantamon Äiti, Tarja Tornaeus avasi päivän kekkerit klo 12:00. Hän myös esitteli henkilökuntansa. Kuvassa Toini Lehto ja Jarkko Ryynänen. Lisäksi Markku Nykänen ja nuori Odessa Perttola. Alansa osaajia.

Musiikista vastasi Reunan äänikirjaporukka ja ei sitten mitään höpöhumppaa, vaan Ääänisen aallot ja muita sota-ajan lauluja.
Lauluäänillään meitä ilahduttivat Helena Berg ja Netta Herranen. Kosketinsoittimissa pimputti Timo Trygg. Kitaraa rämpytti Tero Tielinen ja basson varressa jumputti Ilkka Trygg . Hekin lauloivat! Ihan uskomattoman hieno pumppu! Olin vaikuttunut!

Miksi kuulimme sota-ajan lauluja niin siksi, että sen jälkeen julkistettiin Esko Mälkin kirja Rintamalla ja kotona Kannaksella. Eskoa haastatteli Eero Poikela. Tuli hyvä mieli, että niinkin iäkäs ihminen kuin Esko Mälkki kirjoittaa kirjan ja ajoista, jotka ovat meidän historiaa.

Kuva: Jorma Hyvönen

Itse pääsin haastattelemaan Leo Laurilaa, jolta ilmestyi jo kolmas kirja. Tämä uusin on nimeltään Pako maalta ja kertoo nuoren pojan elämästä sodan jälkeisessä Suomessa. Tässä on kirjavinkki!

Tämän jälkeen Tarja Tornaeus nousi estraadille Anne Tarsalaisen kanssa ja he esittelivät Annen uutuuskirjan Lupaus Jaltalla. Olin paennut tässä vaiheessa kaffelle ja kaakulle!

Kuva: Jorma Hyvönen

Äärimmäisen mielenkiintoista oli kuunnella, miten Reuna-kustantamo alkoi tuottaa äänikirjoja! Ihanalla sitkeydellä ja tekemisen meiningillä on menty eteenpäin kuin katujyrä ja nyt tulee äänikirjoja. Paneelikeskustelussa itse tekijät valottivat meille fiiliksiä siitä, miltä se tuntuu ja mitä se on, kun äänikirja tehdään.
Vas. Tero Tielinen vastaa tekniikasta ja tekstin editoinnista, mikä vaikutti todella vaikealta, mutta hän kertoi nauttivansa siitä! Netta Herranen on lukenut tietokirjan Ei äitimateriaalia ja Helena Berg Katariina Hakaniemen Suora Lähetys. Jarkko Ryynänen toimii tuottajana. Ilkka Trygg luki Leo Laurilan Jannen ja Elisan kapinan ja Timo Trygg Elina Saksalan kirjoittaman Kisu - Onnestain on puolet sinun.

Tätä porukkaa olisi kuunnellut enemmänkin! Jotenkin on hienoa, kun ihmiset kertovat, miten pitävät tekemisestään, vaikka tekisivät sitä kaiken muun työn ohella.

En hievahtanutkaan paikaltani, sillä kun vuorossa oli selkokirjailija Sanna-Leena Knuuttila, häntä kuunteli ihan korvat höröllään. Hän kertoi selkokirjailijan työstä ja kirjoistaan, mitkä valaisevat hyvin sodan ajan kotirintaman naisten asemaa. Heti hänen jälkeen tuli Silja Vuorikuru, joka taas on selkomukauttaja eli hän mukauttaa ns. normikirjaa selkokielelle. Siitä saatiin hyviä esimerkkejä, kun Erja Noroviita lausui tekstejä ensin alkuperäisenä ja sitten selkomukautuksena.

Erittäin hyvä tietopaketti ja tunsin tämän jälkeen olevan astetta viisaampi.

Viimeisenä kirjallisessa ohjelmassa oli Tiina Tainion haastattelu kirjastaan Hengästyttävä henkisen kasvun vuosi. Häntä haastatteli Sissi Ramstedt. Heidän mukava vuorovaikutteinen keskustelu oli hengästyttäviä tarinoita täynnä ja luulenpa tarttuvani kirjaan.

Sokerina pohjalla oli Elämä on väkevää-konsertti. Harri Saksala tulkitsi meille mahtavan miehisellä ja rouhealla äänellään upeita kappaleita.

Säestyksestä vastasi uskomaton Mikko Helenius, jolla soittimina olivat piano ja bandoneon, jopa yhtäaikaa!

Kaiken kaikkiaan niin kivat ja lupsakkaat synttärit, että viihdyin siellä yhdeksän tuntia! Liikkeellä oli kivoja ihmisiä ja tunnelma oli kotoisa. Wanhalla Rautakaupalla siis saa ostaa kirjoja, siellä on kahvia ja pientä purtavaa, siellä on tapahtumia, näyttelyitä yms. Nyt tämä kaikki oli samana päivänä, koska Wanha Rautakauppa täytti kunnioitettavat kaksi vuotta! Onnea ja pitkää ikää!

Happotesti

Kalle Lähde se meni ja kirjoitti kirjan! Ei niinkään mitä tahansa kirjaa vaan Happotestin, mikä kertoo juopon elämästä. Ei niin kuin Juha Vuorinen, sillä se on ihan eri tarina. Happotestin juoppo kertoo siitä, miten hän yrittää pitää kulissit yllä vaikka välillä olisi paskat housuissa.

Kuva: Otava
Kun luin tätä kirjaa, oli välillä todella paha olo. Kun luin tätä kirjaa illalla sängyssä, heräsin aamulla siihen, että olin koko yön nähnyt unta, missä olin juovuksissa. Kirjassa mennään niin ytimiä myöten alkoholistin elämää ja käyttäytymistä, että se osuu lukijaan.

Kuva: Kini Laine
Kalle Lähde oli kertomassa niin kirjastaan kuin elämästään Kouvolan pääkirjastossa. Kallea haastatteli Sakari Viinikainen, jolla on elämän kokemusta "samalta alalta".  Ilta oli varsin mielenkiintoinen ja mitä avoimemmin asioista kerrottiin, sitä enemmän yleisö eli mukana, osa jopa herkistyen.
Tilaisuus oli koskettava, vaikka välillä naurattikin!

Alkoholistin elämä ei ole mitään ilonpitoa, se tuli selväksi. Se on niin kaikkea muuta, että oli erittäin hyvä, miten tästä asiasta pidettiin tilaisuus. Saimme kuulla, että eräs, joka oli lukenut Happotestin, oli sanonut, että jos alkaa mieli tehdä kaljaa, lukee Happotestin uudelleen.

Suosittelen tätä äärimmäisen hyvin ja napakasti kirjoitettua kirjaa kaikille. Siitä on apua monelle ja siitä saa erittäin hyvän kuvan, mitä se juopon elämä kauheimmillaan voi olla.

Kallelle vedän lipun salkoon! Ihan kaikesta!

Loviisan Wanhat Talot 2016

Taas oli se aika vuodesta, kun oli ihan mahtava tapahtuma, Loviisassa päästiin näkemään wanhoja taloja!!! Toinen toistaan upeimpia kohteita ja lukemattomia kirpputoreja ja iloisia ihmisiä. Säiden haltijakin oli suosiollinen. Kierettiin niin useita kohteita, mutta kaikkia ei millään ehtinyt.

Kirpputoritarjonta oli monipuolinen ja runsas!

Loviisan wanhan kaupungin kadut niin ihania, hiekkapintaisia, kuin tuulahdus menneestä ajasta.

Monesta paikasta jäi mieleen hienoja yksityiskohtia. Kivoja ikkunoita ja oivalluksia tai sitten ihan vaan muuten iloa silmälle.

Vackerbackan pihalla oli melkonen "leikkimökki". Kahdessa kerroksessa. Heti tuli mieleen, että tollainen olisi kiva ihan kelle tahansa. Voisin kuvitella paikaksi, missä voisi lukea tai kirjoittaa tai sitten ihan vaan mököttää. Kiva paikka, missä voi tarkkailla kaikkea tai olla tekemättä yhtään mitään, vetää verhot kiinni ja olla möllöttää.

Sisällä Vackerbackassa oli sisälläkin kaunista! Mikä fiilis, kun kissakin otti niin iisisti.

Smirnoffin pihalla on aina pakko käydä moikkaamassa wanhaa kilpikonnaa, joka viettää kesät Loviisassa ja talvehtii Tukholmassa.

Uusi hauska kohde oli Villa Limppu! Upeita huoneita ja melkoisen mukavia sisustusideoita. Ruorioven takana oli vessa. Merimiesaihetta oli käytetty niin hyvin, että ei puuttunut kuin se, että olisi alkanut keinua.

Pitkänpöydäntalo on aina vaan häekellyttävä paikka. Pihamaan kanojen munat siellä keittiössä, että ei kun munakasta värkkäämään.

Villa Lilla Gulassa oli ovesta tehty pöytä ja paljon muuta mukavaa.

Villa Aaltonen kuuluu lempikohteisiini. Pakko päästä joka kerta istumaan kuistille hetkeksi ja kuuntelemaan sitä musiikkia! Toki koko talo ja sen mieletön puutarha panee haukkomaan henkeä.

Vanha kauppa on ja sellainen kohde, mitä ei voi ohittaa. Miten on nättiä, niin että tulee oikein sellainen levollinen olo, kun siellä askeltaa. Siis juuri siellä pihamaalla, puutarhassa, missä näkemistä riittää.

Kuninkaanlampi on myös paikka, missä täytyy vierailla joka vuosi. Melkein haluaisi muuttaa sinne, kun on niin seesteistä, niin sisällä kuin ulkonakin.

Syysleimuja oli ja tuoksu oli huumaavaa.

 Kappeli on se paikka, misssä tulee hyvä mieli. Siitä, että nyt se niin kukoistaa, kun välillä se oli niin kovin huonossa kunnossa. Sitä ihan alkaa miettiä, että kaikki ne, jotka siellä ammoisina aikoina ovat viihtyneet, kääntävät nyt tyytyväisinä kylkeä haudoissaan.

Kiitos Loviisa! Jäädään odottamaan ensi vuoden tapahtumaa!!!

Kuvat: Elina Winne

Kauneutta Loviisassa!

Jälleen oli se aika vuodesta, kun pääsi Loviisan wanhoja taloja ihastelemaan. Äkkiä laskettuna taisi olla kohdallani jo seitsemäs kerta ja aina vaan jaksan olla viehättynyt. Loviisa esittäytyy niin hillityn kauniina, niin lempeän ystävällisenä, että millään ei malttaisi lähteä kotimatkalle.

Tällä kertaa kiinnitin huomiota puutarhojen kukkaloistoon ja ikkunoihin. Kyllä voi ikkunat olla persoonallisia ja sellaisia, että niitä ja niistä katsominen on elämys. Kun on hulppeat kehykset avautuvalle näkymälle, se on jo taulu.

Vaikka kesä oli jo jotakuinkin selätetty, niin silti oli kukkia! Ja miten olivat nätisti istutettu! Puutarhat olivat toinen toistaan kauniimpia ja sielua koskettavia luomuksia.

Tilojen avaruus ja valoisuus on aina hivelevää. Erilaiset portaat ja valot! Kivat yksityiskohdat ja oivallukset.

Mitään ei voinut katsoa yhdellä silmäyksellä. Oli annettava katseen levätä ja painaa mieleen kaikkea näkemäänsä.

Jotta jaksoi kulkea ihanan aurinkoisessa säässä, oli lukuisat mahdollisuudet nauttia ravintoa.

Konditorian ihanat sämpylät, sataman olut ja Kappelin leivokset! Kyllä kelpas!

Kaikki kuistit olivat juuri sellaisia, että olisi vaan halunut istahtaa, juoda kupposen ja antaa ajan olla.

Makuuhuoneissa oli aivan uskomaton harmonia. Heti tuli sellainen levollisen rauhallinen olo.

Joka kerta ja niin tälläkin kertaa, kävi niin, ettei millään kerennyt nähdä kaikkea mitä halusi. Silti tuli hyvä mieli ja ajatus siitä, että ensi vuonna uudestaan!

Kiitos tästä tapahtumasta!

Loviisan Wanhat Talot

Loviisan Wanhat talot!

Taas oli se aika vuodesta, kun Loviisa on täynnä ihmisiä. Olisko ollut peräti kuudes kerta kun olin mukana kiertelemässä wanhoja taloja ja kyllä - se oli taas sen arvoista!

Kuninkaanlampi ja palkittu puutarha oli ihan huikea!

Miten voi olla niin siistiä, että oli kuin olisi makuuhuoneessa kävellyt.

Kaikki oli niin taidolla ja sydämellä vaalittu.

Talo itsessään oli juuri sellainen, missä harmonia vallitsee. (sisäkuvaus ei ollut sallittu)

Vanha Viinatorni on myös yksi suosikkikohteistani. Joka kerta on vaan ihan pakko kiivetä ylimmäiseen huoneeseen, mikä on talossa asuvan taiteilija Kai Nissisen atelejee.

Lukuisista tauluista jää mieleen alastomat naiset - taidolla maalattuja!

Talo on rakennettu 1876.

Loviisan Kappelia ei voi ohittaa! Aivan uskomatonta, missä kunnossa se oli vuosia sitten ja nyt, sitä ei voi sanoin kuvata - mahtava on aika pliisu sana.

Nyt saimme nähdä esityksen, kuinka 1700-luvun aatelisnainen pukeutuu tai kuinka hänet puetaan!

Kappelissa oli myös Kultturikissa !!! Kurnau!

Ruotsinkielinen työväenopisto oli uusi paikka.

Sen atk-luokassa oli upeita uuneja.

Nykyaika ja jotain menneisyydestä sulassa sovussa tai lämmössä.

Villa Lilla Gula on ihan ihana!!!

Luin oikein ilmoituksen, että keittiön tapetti on Vallilaa - mikä tapetti??? Hipaisin puista seinää, että mitä - se oli tapettia - kaikki muutkin kääntyivät katsomaan, sillä yhtään ei tapetilta näyttänyt!

Valoa, ah, ja niin somaa!

Villa Jose on myös mieleenpainuva kohde!

Kaikkien uunien Miss Uuni!

Tämä pieni ja soma makuuhuoneen uuni on aina vain yhtä kiehtova.

Makuuhuoneen ikkunasta olisi voinut ihailla maisemaa ihan miten kauan tahansa.

Merimiehen mökki oli aikoinaan ihan toivottomassa kunnossa!

Pikkuhiljaa siitä alkaa tulla jotain. Uusi osa oli jo tehty ja tämä kuva on vanhaa puolta.

Wanhan kaupan puutarha on aina kiertämisen arvoinen paikka.

Siellä sielu vaan jotenkin lepää...

Tätä samaa ruusua olen kuvannut aiemminkin, sillä on se niin kuvauksellinen.

Istahtamispaikkoja piisasi...

Niin, ettei osaisi valita, missä aamukahvinsa joisi, mutta puutarhakutsut voisi järjestää.

Lovisa Gymnasium on myös ihan "pakkokohde", sillä keräilijän mieltä se keräilytavaroiden määrä hellii.

Kävimme paljon muutakin läpi, mutta tässä vain joitain hippusia, sillä aina ei ymmärtänyt kuvata, kun sitä vaan oli niin innoissaan.

Ennen kotiin lähtöä kävimme kirkossa, mikä toivottaa kaikki tervetulleeksi Loviisaan!

Hetken hiljennyimme ja näimme sen - Siunausta ja Varjelusta! 

Tapaamisiin vuoden päästä!