torstai 30. joulukuuta 2010

Veijarit

Sanokoot kaikki arvostelijat ihan mitä lystäävät, mutta mie kyllä tykkäsin elokuvasta Veijarit. Suoraan iltavuorosta lumisateessa ajoin Kuusaan Studio123-leffateatteriin ja nam!

Mikko Leppilampi ja Antti Luusuaniemi olivat varsin mukava, ilo silmälle-parivaljakko. Molempia katselee oikein mielellään ja vaikka kuin kauan.
Mitä tulee elokuvan juoneen, se ei ollut nyt ihan kaksinen, mutta hyviä reploja oli ja minua nauratti monta kertaa. Sanoisin, että hyvää läppää :)

Naisosatkin olivat hyviä. Pihla Viitala oli niin herkkä ja soma. Muita naisia sitten tuli ja meni. Muutenkin oli menoa ja meininkiä ja joskus on hyvä katsoa tälläisiä leffoja.

Yhden kohtauksen olisin halunut olla näkemättä. Se oli se, kun toinen Veijari veti toista Veijaria turpaan. Se oli kamalaa...

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Jos rakastat

Jos rakastat -elokuvan kävin katsomassa jo kutsuvierasnäytöksessä Kuusaan elokuvateatterissa vuosi sitten ennen joulua. Olin silloin niin häikäistynyt siitä, miten hyvä musiikki siihen oli valittu. Parasta silloin oli se, että sai kysellä vähän elokuvan tekemisestäkin sen leffan jälkeen.
 Nyt, joulun pyhinä katsoin leffan uudestaan ja pidin edelleen. Minusta se vaan on niin ihana. Satuhan se on, mutta siinä on kivaa dialogia ja erittäin hyvät näyttelijäsuoritukset. Tosi paljon on käytetty "tavallisia" ihmisiä.

Jenni Hakala oli tuttu, kun on käynyt Turun Linna-teatterissa. Sopi erinomaisesti tähän elokuvaan. Kaikki maahanmuuttajat olivat erittäin raikasta lisää kotimaisten elokuvien kirjoon.

Musikaalielokuvia ei ole koskaan liikaa ja Jos rakastat kestää kyllä usemman katselukerran. Parasta DVD-versiossa oli ne poistetut kohtaukset!